Tuulestatemmattua

Kriisi. Töissä kriisi. Historioitsijana tiedän (luulen tietäväni?) että uusi tilanne aiheuttaa aina kriisin. No ainakin meillä töissä uusi tilanne on aiheuttanut kriisin, mikä on erinomaisen harvinaista. Hyvin harvoin joudun aamuisin lähtemään vastentahtoisesti töihin. Tänään, eilisen jälkeen,  jouduin.

Ei olisi tänään kannattanut kriiseillä etukäteen: ihan kelpo työpäivä, joka iltapäivällä huipentui arkeologian lehtorin läksiäisseminaariin. Napakka parituntinen seminaari, jossa arkeoastronomia oli meitsille täysin uutta ja sai kiinnostumaan. Silloin joskus esihistoriallisena aikana kun itse arkeologiaa suorittelin ja kaivauksillakin haittona olin, ei moisesta ollut tietoakaan. Mielenkiintoista. Pehtoorikin oli seminaarissa mukana: onhan hänkin yhden päivän kaivauksilla ollut. Löysi ko. kaivauksilla suunnilleen ainoan väärennetyn (kuningatar Kristinan aikaisen)  kolikon.

Seminaarin jälkeen olisi ollut tarjolla vielä kuohuviiniä ja kahvia kollegan eläköitymisen juhlistamiseksi, mutta mehän pehtoorin kanssa riensimme kotiin.

Ei muuten kiirettä,  mutta kotona nuoriso odotti einettä ja meillä oli jotain mielenkiintoista varattuna ruoaksi:  pieni pala karhua. Oulun Stockalla on nyt myynissä  karhua, ja sitähän meillä oli fileestä palanen.  Raskimme ostaa kokonaista 100 g neljälle hengelle: 25 g/lautanen. Johan sillä hyvinkin nälkä lähti :). Ei, ei lähtenyt mutta oli mukava testata. Ja miltä maistui? Riistalta, murealta, voimalliselta. Olisipa sitä ollut enemmän!   (Tämäkin kuva suurenee klikkaamalla.)

Tänään muutoin levollinen perjantai. Rästitöitä olisi nyt illaksikin, ja kaikkea tekemistä viikonlopuksikin riittäisi, mutta olkoot! Otan kirjat ja vetäydyn nojatuoliin, oliskohan pehtoori jo sytyttänyt takkatulen?

Helsingin aamu aukeni aurinkoisena. Aamupäivän kohteena Kansallisarkisto. Siellähän oli opastusta oikein stereona, mikä ei välttämättä taannut tuplahyvää suoritusta. Kansallisella linjalla jatkettiin, iltapäivän kohteena Kansallismuseo. Siellä oli kelpo opas. Ja tänäänkin kuten koko tämän reissun ajan paras ekskuporukka ever. Suunnilleen.

Lapponia Helsingistä Ouluun puoli neljältä. Kuusi tuntia junassa ei edes isommasti rasittanut. Kandiseminaaria junassa? Maisterihopseja? Hulppeita juttuja. Puolin ja toisin suunsoittoa. Opiskelijoilla vauhdinottoa fuksisuunnistukseen … Lukemista ja leppoisaa matkantekoa. Filiaali piti huolen etten joutunut huonoon seuraan.

Oulussa pehtoori ja raekuuro vastassa. Huomenna lokakuu.

Sota-arkisto, Työväen arkisto ja Suomenlinna, sen museo ja laajakangasesitys ja koko saari tämän päivän kohteina. SArk:ssa oli uusi opas, ja huolimatta suhteellisen useasta vierailusta ko. arkistossa, opin tänään uutta. Aamu alkoi siis auringonpaisteella ja vierailulla Sota-arkistoon. Sieltä Työväen arkistoon, jossa puolentoista tunnin intohimoisen ja impulsiivisen esittelyn jälkeen minulle jäi keskeisenä, uutena tietoa se, että arkiston nettisivuilla olevia kuvia saa käyttää luennoilla. Erityisen hyvä juttu.

Lounastauolla käveskelin. Iltapäivä meni Suomenlinnassa. Siellähän voisi olla kauemminkin. Varsinkin jos sää suosisi: alkuosan suosi, loppuosaa ei.  Haluaisin joskus olla siellä irrallisena koluajana, yksikseni. Kuvaamassa ja kiertämässä.

Suomenlinnassa ”pakollisen” ohjelman jälkeen puolet porukasta lähti kaupungille, museoihin? Shoppaamaan luulen. Mutta oli mukava, että puolet lähtivät mukaan Kustaanmiekalle asti. Tummansininen sadekuuron jälkeinen, toista edeltävä, taivas loi mahtavan kontrastin vaahteroille, bastioneille, kimmeltävälle merelle. Kylmä tuuli ja sade tulivat sittenkin äkkiä, reipasta vauhtia tepastelimme lauttarantaan, jossa oli kova tuuli ja aikaa seuraavaan lauttaan reilusti yli puolituntia, joten noudatimme taidehistorian ekskun perinteitä (perinteet vain harvojen tiedossa, ;)) ja vetäydyimme Panimon suojiin. Reilusti viiden jälkeen hotellissa palelevana: mitähän tekis?

Kunnolla vaatetta ylle, kamera mukaan, kuvaamaan Helsinkiä ja nuorisolle tuliaisia hakemaan. Nälkä. Lounaskin kun oli jäänyt Kluuvikadun Fazerin latten ja pienen makean varaan, joten sallin itselleni suuren ilon ja hienon illallisen. Toinen kerta Postresiin. Appenzellerravioli, Pohjanmeren ruijanpallas ja mariacrumble – sanat eivät riitä. Minä joka en edes  kovasti jälkiruoista piittaa olin lähes häkeltynyt. Ei, ei ollut edulllista, mutta kaunista, maukasta, makumuistoja hivelevää. Oi, kuinka ihanaa.

Paljon kävelyä, hyviä opastuksia, rento ja reipas opiskelijaporukka, Suomenlinnan kiehtova tunnelma ja kuvauksellinen miljöö, uusia asioita opittavana, hyvä ruoka. Hyvä päivä.

Liekö olen koskaan nukkunut niin hyvin junassa kuin viime yönä? Sillä on  iso osansa siinä, että päivä meni hyvin, – hyvin helposti. Toinen tärkeä tekijä oli, että Helsingissä on tänään ollut lämmin, liki kesä. Hieno. Kansalliskirjastossa tuttu opas, pyynnostä. Turhaan ei tullut pyydettyä: esittely oli jälleen kerran enemmän kuin normi, se oli humanistinen, historiallinen, syväluotaava. Maanantaiaamusta huolimatta. Sen jälkeen oli vaikeaa pistää paremmaksi, mutta SKS:ssakin opimme uutta ja juttu hoitui. Lounastauolla jätin syömisen vähemmälle: kävely torinrannassa, hallissa, läpi Katajanokan olivat lounasnautintona. Ei huono.

Katajanokalla Ulkoministriön arkiston edustalla istuimme opiskelijoiden kanssa katukiveyksellä ja mietimme, kuinkahan kauan kestää, että meidät humanistipolot  häädetään pois CD-autojen ja liituraitamiesten edestä. Ei häädetty. Pääsimme kierrokselle ihan normaalisti.

Ilta vapaata. Soittaako ystäville? Ehkä huomenna. Tänään vain piipahdus ostoksilla, ja Akateemiseen, vaikkei ollut tarkoitus, tai no… sinnnehän sitä. Syystä tai toisesta. 🙂 Olen ostanut viisi (vain?) kirjaa tänään … Ja syömään? Niinpä. Yume. Taas. Hyvää. Taas.