Tuulestatemmattua

Olisi tänään voinut huonomminkin mennä.

Olisi voinut kyllä olla parempi sää. Olisihan se ollut kiva istua pihalla, ja nauttia päivällinen siinä. Mutta pahimmassa tapauksessa siinä olisi saanut hätyytellä sääskiä. Ja kuten vieraamme sanoivat, he tulevat maasta, jossa on kuuma, oikeasti kuuma. Yleensä liiankin kuuma.  Alicen kotikaupungissa oli tänään + 43 C, joten heille se lämpö lomalla ei ole itseisarvo.  Heistä poro oli ”tosi hyvää”  ja oikeasti olivat ihastuksissaan kun pääsivät sitä maistamaan.  Heistä oli mukava käydä suomalaisessa kodissa. Meistä oli mukava kun kävivät.

Montakohan kuvaa ottivatkaan? Hillat ja hillatiramisu samoin kuin hillaCopparberg tallentuivat digikameeraan (”äiti sanoi että ota kuvia kaikesta”). Hieman meitä ihmetytti, kuinka nuoria naisia innosti pehtoorin tekemä kaappikello. Kaunishan se on, mutta en muista, että yksikään suomalainen nuori olisi koskaan siihen mitään huomiota kiinnittänyt. Jälkiruoasta, eturuoasta, meistä, pihan kukista,  kirjahyllyistä,  poron fileestä – kaikesta ottivat kuvia. Annoimme muistoksi kuksat. Kauniit eilen löysimmekin. Ja kyllähän niistä pitivät, kovastikin.

Meksikosta Strasbourgin kautta Ouluun tulleet ruokavieraat olivat ilo. Meille oli ilo kun tytär ystävänsä meille toi. Puolin ja toisin on kulttuureista opittu. Nuoret naiset lähtevät huomenna kohti Lappia ja Hangasojaa. Nauttisivatpa.

Nyt seuraava  koitos on viikon päästä. Silloin soisin kyllä sään sallivan pihallaolon.

Suklaa ja viini. Joskus sitä on pidetty vaikeana yhdistelmänä. Olen jo aikaa sitten ajatellut, että löytyyhän niille yhdistävä side; ovathan ne yhdistettävissä. Portviini ja suklaakakku, shiraz ja tryffelit … mutta nyt olemme oppineet paljon lisää. Olemme olleet illan Lasaretissa koulutuksessa. Sveitsistä tullut Kirsi opasti ja me opettelimme. Maistoimme viittä erilaista suklaata, viittä erilaista viiniä. Joskus puran teille muistiinpanoni, mutta nyt jo voin vinkkinä todeta, että Lidl´n suklaa (vihreä, Ecuador 60 %) ja punaviini nimeltä Gnarly Head Old Vine Zin todettiin illan parhaaksi yhdistelmäksi. Suosittelen, eikä tule kalliiksikaan.

Ai niin, ja meillä oli vielä mukavaa seuraakin. 🙂 Molemmin puolin …

Ja niin, tytärkin viestitteli, etttä ruokalähetykseni pilheisiin oli saanut kelpo vastaanoton.  Meitsin pieni mieli  moisesta ihan pähkinöinä.

Sen lisäksi, että viikon päästä on lakkiaiset, on tänäkin viikonloppuna vähän tavallisesta poikkeavaa ruokajärjestelyä. Meille kun tulee meksikolaisia ruokavieraita lauantaina. Tytär on parhaillaan Hesasta hakemassa vaihtarikavereitaan: kaksi Strasbourgissa ollutta meksikolaisneitokaista on tänään lentänyt Pariisin kautta Helsinkiin ja vielä tänään pääsevät ihmettelemään Valkean kaupungin valoisaa yötä.

Huomenna on 20-hengen pilheet, etkot, meetinki –  joku häppeninki kuitenkin – tyttären kämpässä. Ja esikoinen aikoi tarjota patonkia ja boolia, juustoja ehkä. Noin niinkuin Strassen tapaan. Mutta mikään ei pitele minua, ettenkö yhden ison tonnikala-feta-piirakan tee ja äsken kävin kaupasta hakemassa hedelmiä ja karkkia – en sentään ilmapalloja ja ongintaromuja. Tiedänhän minä – hyvänen aika –  ettei ne mitkään lastenkutsut ole, – mutta voin minä silti vähän laitella tarjottavia,… 🙂  Ja jollei huomiseksi kelpaa niin ottakoot mökille mukaan. Lähtevät sinne sunnuntaina. Mahtavat Hangasojan varrella, rantasaunassa meksikolaiset kauppatieteen opiskelijat olla ihmeissään.

Ja sitten lauantaiksi: esikoisen kanssa päätettiin että poroa ja bataattia, hillamisua ja kahvia. Vähän jotain alkuruokaa ja ehkä jotain koemaistiaisia lakkiaisten piirakkarepertuaarista. Eilen leivoin 80 lohileivosta. Tuli aika hyviä, vaikka reseptistä unohtui emmental-raaste. Unohtui vaikka emmental-pussi oli koko ajan tiskipöydällä silmien edessä. Mutta sellainen leipoja minä olen.

Itse asiassa en ole kovin hyvä leipoja, koska se vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta, jollaiseen olen vähän turhan tohelo. Eikä luovaa soveltamista kannata leipomuksissa kovinkaan paljon harrastaa. Äkkiä lasahtaa ja lässähtää, jos ainesten tasapaino kovin heilahtaa. Ruoanlaitossa voi varioida ja kehitellä, keitellä ja kokeilla ihan eri tavoin. Sopii minulle paremmin. Ruoanlaitto on puhumista, leipominen laulamista. Olen parempi puhumaan kuin laulamaan. Paljon parempi.

Myrsky repii puita ja … ei sentään salamoi, mutta koko illan ollut hirmuinen tuuli. Oli jo aamulla Linnanmaalle polkiessa.

Tänään olen kaivannut ulkona oloa, haluaisin vaeltaa tunturissa, kiivetä Iisakkipäälle, katsoa kauan – kauas, kuunnella hiljaisuutta. Tänään päätin, että ensi kesänä käydään isonveden äärellä, ajetaan Jäämeren rantaan. Vihdoinkin käydään Pykeijassa.  Ehkä mennään Tromssaankin. Otsamo-tunturin huipulle haluaisin kiivetä. Ehkä me menemme sinne Inarinjärven ”taakse” jossa on kuulemma hienot vaellusmaastot. Niin olen antanut itselleni kertoa. Tulistelemme siellä. Siikaleipiä ja purovettä. Leetapullaa ja kahvia.

Haluaisin ajella Järvi-Suomessa, piipahtaa jossain vanhassa kartanossa perinnelounaalla, käveleskellä Lounais-Suomessa kallioilla. Tutustua johonkin ”uuteen” keskiaikaiseen kivikirkkoon ja sitä ympäröivään kirkkotarhaan.

Kuinka olisikaan mukavaa, kun voisin lukea loppuun sen sisarelta synttärilahjaksi saamani kirjan, eikä tarvisi ajatella, että on sammutettava valot ja nukuttava, jotta aamulla jaksaa herätä salille ja duuniin. Voisi lukea auringonnousuun ja sitten nukahtaa ja mennä vasta puolelta päivin rullislenkille kun Koskelantiellä ei ole paljon liikennettä. Ja jos iltapäivällä sataa voisi laitella Strasbourgin reissun kuvista matkakertomuksen nettisivustolle. Ja sitten voisi tehdä suuren kulhollisen salaattia, ja tsatsikia ja viritellä grilliä ja kutsua pojan ja tyttöystävänsä töiden jälkeen syömään. Ja ehkä sitten voisi tehdä tyttären perjantaisiin pileisiin herkkuja.

Montako yötä juhannukseen onkaan?

Lähes jokaisella on varmastikin ainakin kerran vuodessa kutsu juhliin, joissa on buffet-pöytä. On synttäreitä, ristiäisiä, rippijuhlia, viiskymppisiä, kirjojen julkistuksia,   – lakkiaisia. Kun olet noutopöydän ääressä, mitä valitset mieluiten? Toivotko että pöydässä olisi sen seitsemän sortin pikkuleivät, paakkeelsia ja pullaa yllin kyllin. Vai oletko suolaisten leivonnaisten ystävä: lohipiirakkaa, salaattia ja coctail-paloja? Tai oletko sitä mieltä, että kunnon hyvä iso kakku kuuluu juhlaan eikä muuta tarvita?

Itse nautin sellaisista juhlabuffeteista, joissa on pieniä makoisia, erilaisia suolaisia tarjolla. Esimerkiksi viiime lauantaina saimme pinchos (pintxos)-makupaloja, jotka ovat jotensakin sama kuin espanjalaiset tapakset, mutta nämä pienet makupalat kuuluvat nimenomaan baskikeittiöön. Lauantaina monien erilaisten joukossa yksi oli ylitse muiden: taatelikääröt. Taateleista poistetun kiven tilalle oli pantu nokare vuohenjuustoa, ja sitten taateli kiedotttu pekoniviipaleeseen ja nämä coctail-tikulla kiinnitetyt pikku kääröt käytettiin kuumassa uunissa. Kuinka ne olivatkaan erinomaisia! Juuri sellaisista pidän hyvin paljon.

Esikoisen lakkiaisten aikaan, kolme vuotta sitten, olin periaatteessa koko toukokuun virkavapaalla, (mitä nyt kävin proseminaarit hoitelemassa, tenttikysymykset tekemässä ja vastaanotot pitämässä :)), mutta joka tapauksessa aikaa lakkiaisten järkkäämiseen oli jotensakin reilusti enemmän kuin nyt. Huolimatta siitä, että olimme tyttären kanssa melkein kaksi viikkoa Kiinassa (paossa minun puolivuosisataisia ja tytär yo-lahjamatkalla, jossa ahkeroi ja luki pääsykokeisiin ison osan ajasta!). Mutta siis. Noihin lakkiaisiin leipominen ja kaikki järkkääminen lähti silloin totaalisesti lapasesta: tein 21 kakkua, suolaista piirakkaa ja torttua (voileipäkakuista en itse pidä, enkä osaa niitä tehdäkään, joten sellaisia ei meidän buffeteissa nähdä) ja kaikenlaista muuta. Huolimatta siitä että meillä kävi 101 vierasta, kaikkea kuitenkin jäi – paitsi, että suolaiset pikkupalat loppuivat. Enhän voinut yksin niitä syödä?!

Nyt kun aikaa on todellakin vain murto-osa noista kesteistä, olen päättänyt,  että muutan vähän konseptia.

Mielenkiinnon vuoksi laittelen tähän kyselyn… Et voi ruksata kuin yhden kohdan, mutta klikkaa siis yksi vastauksesi ja äänestä! Jollei mikään näistä vaihtoehdoista ole mieluisesi, niin viimeiseen kohtaan voit kirjoittaa oman vaihtoehtosi…

(Suljen äänestyksen viikon päästä.)

Aamuvarhain (oikeasti varhain! Kahdeksalta olin jo takaisin) oli merkillinen näky kun Rajahaudassa sähköpylvään nokassa tikka nakutti metallista johtojenjakolistaa ihan mielettömällä vimmalla. Luulisi nokan tylsyvän moisesta. Muutoin hiljaisessa, yön myrskyn jälkeisessä aamussa merkillisen absurdi näky. Itsekseni hihittelin kun katson tikkaparan touhuja.

Pihaprojektit jatkuivat, ja kävin puutarhallakin. Säynäjäahon puutarha Patelassa on minun suosikkini. Siisti, ja kukat hyviä. Eikä pahan hintaisiakaan. Kovin paljon pihakukkia ei vielä uskaltanut ostaa, voi olla vielä pakkasöitä. Tänä vuonna aion laittaa vähemmän kuin aiemmin, sillä meillä on pihalla monta isoa perennapenkkiä ja tänä vuonna kasteluhommat voi olla entistä vaikeampi järkätä. Poikakaan kun ei enää täällä asu. Mutta jotain sentään jo nyt laittelin: orvokkeja ja ruusubegonioita moneen purkkiin. Poika pesi autoa, tytär luki ja otti aurinkoa, pehtoori istutti piazzalle kosmoskukkia ja lumihiutaleita. Pihalla lämmintä! Liki idyllistä.

Ilta meni Festaa siivotessa. Touhuaminen on hyväksi.

Tämän lauantain ykkösjuttu on ollut olla ulkona. Tänään on ollut yksi niistä päivistä, jotka vuodessa ovat parhaita. Olemme laitelleet pihaa kesäkuosiin.

Aamulenkkien (molemmat erikseen, niinhän se meillä menee) jälkeen tuunasimme pihaa, Huvilan ikkunat pesin ja muutenkin siivosin. Huvila on pihalla oleva ”huvimaja”,  joka on nyt jo toistakymmentä vuotta vanha, mutta joka on jäänyt vähälle käytölle sen jälkeen kun  tontin toiselle laidalle saimme La Festan valmiiksi. Huvilaan on tullut vuosien varrellla kerättyä kaikkea sinistä. (Värkkäilen tässä joskus kollaasin  …)

Jokaiselta ulkomaanmatkalta on ostettu jotain pientä, pääasia että on sinistä … Kreikasta on ollut helpoin löytää jotain mukavaa, ja siellähän on tullut käytyä eräänkin kerran. Italian jälkeen eniten … Onhan Huvilan sinisissä  Ranskaa,Marokkoa, Maltaa, Kiinaa… ja paljon mitä tässä kuvassa ei näy…

Matkailutilpehkoilemassa

Iltapäivällä lähdimme kaupungille, molempien lasten huushollien verhoasioissa ja muutenkin. Esikoinen vietiin Tomoon. Sushi maistui ja sitten Oulunsaloon.

Viinikerhon supistetulla kokoonpanolla seitsemäs viininmaistias-kilpailu. Mertaranta ei selosta, mutta takana oleva harjoittelukausi kaikilla vähintäänkin doping-tasoinen… ja selkeästi muut pärjäävät paremmin kuin meitsi … Mutta jälleen kerran toteamme porukalla, kuinka nimenomaan tässä ”maistelukohteessa” on mukava käydä. Monin tavoin verraton paikka.

Yhdestä opinnäytetyöstä opin uuden käsitteen ”myötäelävää perussympatiaa”, sitä soisin hallitsevani, mutta tänään on käynyt niin, että sitä onkin riittänyt minulle päin. Sitä on tänään riittänyt! Lähdöntunnelmaankin (lukukauden loppu on aina ero!) on riittänyt sympatiseeraamista, empatiaa, haikeutta – ja onnitteluja ja kaikkea. Siitä olen ollut iloinen. Myötäelämistä pitäisi olla maailmassa PALJON lisää. Se on hyväksi. Maailma olisi parempi paikka jos sitä olisi enemmän. Kateutta ja katkeruutta vähemmän ja sympatiaa enemmän! Tällä sloganilla ei taideta maailmanhistoriaan jäädä, mutta hiton hyvä idea se minusta on! 🙂

Muutoin huonosti nukutun yön jälkeisestä päivästä on kovin vähän mitään kerrottavaa.

Lakkiaisten järjestely tekee hyvää.

Olen jo suunnilleen saanut tarjottavat ja kattaukset suunnitelluksi.

Eivät uskoneet töissä, etten ole mitään tehnyt etukäteen. Mutta en ole. Tyhjästä lähdetään, ja kuten esimies lohdutellen sanoi: yöthän ovat valoisia.

Huomenna piha- ja kukkapäivä!

Näillä mennään!