Energiansäästöohjelmalla ylioppilaaksi!
Ei tiedolla, ei taidolla vaan tuurilla!
Opiskelupatistus palkittiin!
L:n paperit – kuten isällään. Ja tässä perheessä ällä on lubenter.
Poika itse nauraa kaikille meille tulleille onnitteluille: ”Minähän äippä sanoin, että musta vielä tulee ylioppilas!”
Tulee siitä. Yesh, yesh! Ja minä saan järjestää juhlat! Mikä tässä kutsuna ilmoitettakoon!
_________________________________________________
Kaikenlaista tänään olen jo järjestellytkin. Lähdin töistä jo varhain, kunhan ensin piipahdin arkeologian väitöksessä kuulemassa kelpo lektion ja vastaväittäjän hyvän aloituksen, kunhan muutaman seminaarilaisen ohjasin vielä viikonlopun loppurutistuksen tekoon, kunhan kirjoitin lausunnon viranhakuprosessiin, kunhan kävin tekemässä yhden haastattelun yhden kirjan johdantoa varten, kunhan varmistelin väitöskirjan tekijälle apurahaa ja vietin myllerryksessä pienen suvantohetken, josta jäin miettimään sitä vanhaa juttua, sitä jonka Hemingway kirjoitti…
Duunista menin kaupungille ja ostin itselleni passelin kamppeen lakkiaisjuhlia varten (eka- ja kertasovituksella!), tilasin pihapöydille liinat, kävin ostamassa lautasliinat ja sopimassa tarjoiluavusta.
Minäkö suorittaja? Niinhän se on. Ja laiska töitään luettelee…
Sellainen päivä kuitenkin.

















