Tähän aikaan vuodesta kädet kuivaa niin, että on pieniä, kirveleviä haavoja rystysissä. Jos aamulla unohtaa laittaa kosteusvoidetta kasvoihin, on iltapäivällä vaikea hymyillä ilman, että sattuu. Kun yöt, päivät hengittää vain sisäilmaa, ääni käy jo kahden luennointitunnin jälkeen entistäkin käheämmäksi, liki painuu maan alle.
Tähän aikaan vuodesta tomaatit maistuvat joko puisilta tai pahalta, pahimmillaan molemmilta, jotta kurkkuja viitsisi syödä, on maksettava pienestä luomukurkusta kaksi euroa. Sitä paitsi kun kauppaan on asiaa, ei voi vain piipahtaa, se on ohjelmanumero! On puettava villatakki, untuvatakki, kaulahuivi, korvaläpät ainakin, todennäköisesti pipo (minkä jälkeen hiukset liimaantuvat päähän) ja vinkkelit tai Pampakset jalkaan. Toivottava että auto on tallissa.
Tähän aikaan vuodesta yöuni tarkoittaa pätkittäisten, lyhyiden painajaisten sarjaa juuri ennen kuin heräät sudenhetkeen aamuyöllä, ja tiedät että tässä tämä nyt oli: nouse ylös ja lähde töihin. Pimeä ei ole turvallista ja tunnelmallista oloa, mutta valoakaan ei ole vielä niin paljon, että maailman voisi tehdä valmiiksi. Valo on viiltävää, paljastavaa, kovaa ja kirkasta.
Tähän aikaan vuodesta edellinen kesä on niin kaukana, että on vaikea muistaa, miltä vastaleikattu nurmi tuoksuu, eikä seuraavasta ole vielä lupaustakaan.
Minä en voi sietää helmikuuta. Mutta senhän te jo tiesittekin.
On februarfobian aika!
