Lauantai menneessä

Nyt on merkillinen väsymys. Sellainen ”Mauri on työnsä tehnyt , Mauri saa mennä” -fiilis.

Tänään oli tohtorikoulutettavilla toinen päivä, jolloin oli mahdollisuus esitellä tutkimuksiaan ja jota varten olin taas kerran lukenut about 100 sivua ”aihioita”; siis  toinen päivä Lasaretin Ståhlberg-salissa vietetty. Hyvä päivä tänään. Henkilökohtainen kontaktiseeraaminen, asioista keskustelu kasvokkain kun on paljon antoisampaa kuin sähköposteilu, tai edes puhelinkeskustelut. Puolenkin tunnin mielenpiteenvaihto antaa enemmän kuin kymmenen kiemuraista sähköpostia. Olen hyvilläni seminaarikäytänteen uudistuksesta, …

Ihmiset ovat tärkeitä – minulle. Ainakin minulle. Siksi hyvät ja huonot sanomiset tuntuvat vahvoina, päällepuhumiset sattuvat, vaikka vain sivusta joutuisi seuraamaan, kuuntelun soisi koskettavan  – tiedon soisi pistävän ajattelemaan, antavan ajattelemista suuntaan ja toiseen. Jossain välissä mietin, olisinko itse osannut kuunnella, jos väikkärin alkuvaiheessa joku olisi antanut neuvoja, olisinko pitänyt sitä ”päällepäsmäröintinä”, oppimestarimaisena moittimisena… olisinko ammentanut muiden sanomisista? Vaikea sanoa. Silloin ei kukaan sanonut mitään. Hyvin vähän keskusteltiin.

Yksi jatkotutkijoista oli Italian tuntija, siellä elänyt, siellä asunut, sinne avioitunut, sen viinejä tunteva, sitä tutkiva… keskustelimme tovin, ja äkkiä minun mietteeni olivat Umbriassa, ajatukset viime toukokuussa – onko sellaista ollutkaan!!  Hetken päästä palaan 1800-luvun lopun torppaan Tyrnävälle … tai Isonkyrön kirkon pihamaalle 1500-luvulla…  Eikä mene kuin tovi ja olen myöhäisen iltapäivän auringossa Kasarmintiellä kävelemässä keskustaan, ja yhtäkkiä onkin tämä päivä. Sanoinhan jo, enkös vain, että hyvä päivä tänään. Päivässä monta kerrosta.

Kävellen kaupunkiin, miksikö? Meidän nuoripari kun oli tehnyt hienon ehdotuksen, että menemme heidän yhteisiä synttäreitään (ajatella että kihlapari on ollut ”yhdessä” jo 22 v. sitten; olivat molemmat juuri tähän aikaan  OYS:n osastolla 11) juhlistamaan jonnekin ravinteliin – olivat valinnneet paikaksi Hagia Sofian. Ei ainakaan jäänyt nälkä, annokset reiluhkoja eikä maussakaan moittimista. Kaikkea höpöteltiin, ja sitä pehtoorin kanssa mietimme, että paljon poika kaikista Euroopan reissuistamme muistaa… menneessä kun elettiin nuortenkin kanssa.

Ja nyt tajuan, yhtäkkiä tajuan: lauantain lenkki on tekemättä. Siitähän se väsy. 😉