Tuulestatemmattua

Juhlien alla

Töistä – hyvissä ajoin – tullessa… kotona olivat ainekset juhlaan…
Molemmat olemme viikolla jo roudanneet muutaman lastin.
Pehtoori oli tänään hakenut vielä loput.
Joten ei muuta kuin valmisteluihin.
Huomenna on KALAASIT.

ainekset juhlaan

Allaolevista tuli aika hyvä kastike.
Ainakin parempi kuin viime viikonlopun koe-erä, jossa fuskasin. Tänään en.

Ehkä arvannette teeman?

Kyllähän se aina on ollut niin,että kalaasien teema
ja menu rakentuu meidän edellisen reissun perusteella.

Viime ja edellisenä vuonna oli sellaiset aika hienot menut,
teemat, kattaukset, vähän kuin fine diningiä.
Nyt sitten mariachi-musiikki soi ja
ruoka on enempi, vähempi rustiikkia.
Siis arvannette teeman?

Sombrerot oli kutsussa merkitty ”pukukoodiin”.
Niitä tuskin on. Tuskin on koodiakaan.
Mutta on vaan niin mukava,
kun taas (14. kerta) ystävät tulevat
ja kun nämä juhlat pystytään järjestämään.

Olen varma, että huomenna tähän aikaan Festassamme
on ääntä kuin Mexico Cityn Zócalossa!
Meitä on 14 saman pöydän ääressä,
ja nuorisokin aikoi piipahtaa ystäviä,
jotka heidänkin elämässään ovat olleet
kaikki nämä vuodet olemassa, tervehtimässä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalaasiystävien kanssa suoritamme huomenna puolen yön aikaan
kesäkuvakisaan osallistuneiden kesken arvonnan.

SIIS: vielä reilu vuorokausi aikaa osallistua.
Nyt minulla on vasta seitsemän vastauspaperia,
joten ei muuta kuin osallistumaan!

Kilpailu on täällä KLIKS

Niitä näitä

”Tässäpä tämä”

Kansakoulussa me käytimme tokaluokalla monta koulutuntia siihen, että opeteltiin kirjoittamaan kirjeitä. Opeteltiin, miten kirje aloitetaan, mihin kohtaan pistetään päivämäärä ja paikka. Miten kirje aloitetaan (tervehtien, kiittäen edellisestä kirjeestä, sanoen muutama sananen säästä tai vuodenajasta, ajankulumisesta tai jotain muuta mukavaa johdattelua), miten tehdään kappalejako ja miten kirje lopetetaan (toivotellaan hyvää jatkoa, tai ”kirjoitathan pian takaisin” tai vain lyhyesti ”terveisin ystäväsi R.”). Myös osoitteen ja lähettäjätietojen oikeanlainen asemointi kirjekuoreen harjoiteltiin perusteellisesti, opeteltiin jopa muutamia erilaisia tapoja – virallisempi ja tavallinen. Minusta se virallinen oli hienompi ja käytinkin sitä kirjeenvaihtokavereille kirjoittaessani.

Kirjeenvaihtokaverit tosiaan! Koululainen-lehden palstalta niitä löytyi. Minulla oli yksi pitkäaikainen kaveri: Ulla joka asui Turussa. En muista hänen sukunimeään, mutta sen muistan, että hän kirjoitti pitkiä hienoja kirjeitä. Ullan lisäksi oli muutamia satunnaisia kirjekavereita, lopultakin olin aika laiska noissa hommissa. Kansakouluajalta muistoni ovat enimmäkseen pihalta. Olin aina pihalla. En ”ihan pihalla”, mutta siis ulkona. Kesät, talvet. Ja varsinkin syksyt ja keväät ulkona.

Ehkä tuosta 60-luvun kansakouluopetuksesta johtuen (vai onko tämäkin historioitsijan ammattitauti) olen niin jämähtänyt, että tässä digitaalisen viestinnän, tekstareiden, WhatAppien, sähköpostien, FB-chattailyn maailmassa joskus hämmennyn, ärsyynnyn tai jään vaan ihmettelemään viestejä, posteja – tai tapaa, jolla ne ”kyhätään”.

Ei ole yksi kerta kun olen saanut opiskelijalta sähköpostin, jossa on merkitty asia-kenttään ”Tässäpä tämä”. Ja sitten varsinaisesti tekstiä ei ole mitään, on vain liitetiedosto jossa esim. kandityön johdannon aihio tai hops-kaavake. Ei mitään saatesanoja. Ei edes sitä keneltä se on. Okei, näkeehän sen lähettäjästä, mutta silti.

Tai kun lähetän kollegalle sähköpostikirjeen, jossa vaikkapa esitän tapaamista jonkin yhteisen projektin tiimoilta, saan vastauksen, jossa todetaan että ”selvä”. That´s all. Ei mitään missä ja milloin tai mitään muutakaan.

Tai kun lähetän tutulle tekstarin, jossa kerron kuulumisen tai asian, mutta en varsinaisesti esitä mitään suoraa kysymystä, ei viestiini mitenkään reagoida. En tiedä, onko se mennyt perillekään! Usein ”ok” tai ”kiitti” ois aika mukava.

Mutta toki mieluisaakin viestintäkulttuuria on. Minulla on monta sähköpostituttua (ystävää, työkaveria, sukulaista), joiden kanssa on ilo kommukoida kirjoittaenkin. Tervehditään ja lopetetaan kirje/viesti, muutamat osaavat tehdä senkin kirjallisesti nautittavasti, verbaaliakrobaatit tai muuten sujuvasanaiset, kirjallisesti taitavat.

Hyvä on: eihän pikaisten asioiden sähköpostiviestien tarvitse mitään kaunokirjallisia tuotteita olla, mutta ”hei” ja nimi alla nyt ovat jotenkin sellaisia juttuja, joita tällainen vanhan liiton ihminen arvostaa. Ja ainakin se, että jos kysytään jotain, niin silloin vastataan. Ja ehkä jopa jatketaan dialogia…

Tänään nyt vaan sattui tulemaan peräkkäin parikin melkoista rimanalitusviestiä, joten siksipä tämä: Tässäpä tämä.

Valokuvaus

Digikurssin läksyjen parissa

Nyt on mennyt pari iltaa digikurssin viimeisten tehtävien parissa. Huomenna on viimeinen nettiluento. Lopputyönä on tarkoitus tehdä kuvakirja. Ja minähän – jostain merkillisestä hetken mielijohteesta – valitsin kuvakirjani teemaksi sinisen. Periksihän en sitten voi antaa, ja vaihtaa aihetta, vaan olen kehitellyt teemaa eteenpäin. Kirjasta tullenee kolmiosainen: Lapin siniset hetket ja tunturit, Sininen Meksiko ja Oulun sininen tai jotenkin noin… Siksipä kaivoin myös talvikuvia Lapista. Oikeastaan aika mukava katsella niitä hellerajoilla kieppuvan elokuun kesäiltana.

Kolmostehtävän teemana oli valo. Tehtävänanto kuului näin:

Valon ja värin voima haltuun. Valo, valotus, värihallinta.
Valokuva syntyy ja elää valosta. Valolla on tärkeä osa oikean tunnelman välittämisessä ja sillä piirretään kohde myös selkeästi esiin ympäristöstään. Valon mahti pakottaa ratkomaan myös teknisiä kysymyksiä. Valonmittauksen ohella on hallittava kontrasti.

Ja täältä löytyy minun vastaukseni: KLIKS

Nelostehtävän kuvat olettekin täällä blogissa jo nähneet: henkilökuvia Meksikosta.

Ja viimeinen eli viides tehtävä meni näin:

Luonto kuvaan läheltä ja kaukaa.
Maisemasta makro- ja eläinmaailmaan. Maiseman syvyyden, terävyyden ja sävykirjon tavoittaminen vaatii oikeita tekniikka- ja ilmaisuvalintoja sekä sopivaa valoa.

Niidenkin joukossa on vanhoja tuttuja, rakkaitakin kuvia. Käyhän katsomassa KLIKS

Niitä näitä Yliopistoelämää

Urautunutta, tuttua. Silti: ei se arki niin huono asia ole

– Olisiko sittenkin pitänyt ottaa takki? Auringosta, kesäisestä aamusta huolimatta tuntuu kalsealta, varsinkin niillä pätkillä kun pyörätie kulkee metsän varjossa liki palelee. Mutta sitten kun olen työhuoneessani, on jo kuuma. Miksen sittenkin laittanut sitä salsahametta ja kesäneuletta!

Aamukahvilla vielä uusia töihin palaajia, – vielä jutut liikkuvat menneissä lomissa, matkoissa. Mutta minun pitää ehtiä käydä vielä tiedekunnassa ennen kokousta: onko oikeasti taas ”jossain tuntemattomalla taholla” tehty ihan älyvapaita päätöksiä ja aikaansaatu byrokratian kukkasia? Perusopinnot voivatkin olla 30 opintopistettä tai voivat ne olla sen entiset 25 pistettäkin tai ihan kumpi vaan, mutta sitten aineopinnot eivät voikaan olla 35 pojoa vaan nekin on 30 tai sitten voivat ne olla sen 35 pistettäkin. Vaikuttaako sekavalta?? Sitä se onkin! Totta totisesti on! Ihan ilimanaikusta suunnittelijoiden säätämää ja direktiivien määräämää ja ties minkä aikaansaamaa asioiden sotkuisuutta. Tuohduin, vaahtosin, – vain hiukan. Protestoin. Ihan turhaan, pitäisihän minun se jo – hyvänen aika! – tietää. Nämä päättömyydet vain vyöryvät – ei me ruohonjuuritasolla niille mitään voida.

Oppiainekokouksessa jatkamme hyvin sujuvasti siitä, mihin juhannusviikolla jäimme: eläköityvän esimiehen virantäyttöä varten hakukuulutusta varsin sopuisasti pähkäilimme. Kaikilla omat jargoniansa, omat näkökulmansa, mutta lopultakin ilahduttavan levollisesti ja viime kädessä yksimielisestikin päädyimme ratkaisuun. Kaikkea muutakin sovittiin pitkälle ensi vuoden ja seuraavankin varalle. Ja taas mietin kaikkien positioita, päämääriä. Miksipä meistä kukaan yhden helteisen loman aikana olisi muuttunut? Miksipä muuttuisi?

Iltapäivällä jo muutama kandiseminaarilainenkin. Minä toistelen niitä samoja juttuja, joita olen jo yhdeksän vuotta kandiseminaarilaisille selittänyt. Ajattelen toistavani itseäni. No niinpä! Mutta opiskelijathan kuitenkin vaihtuvat. 😉

Kun töiden jälkeen lähden käymään Caritaksessa käynkin kodin kautta, ajelen pyörän talliin ja otan auton. Ja vain vähän olen itselleni vihainen, etten laiskuuttani pyöräillyt. En sitten lähtenyt lenkillekään. Enhän minä iltaisin. Työpäivinä varsinkaan.

Valokuvaus

Kylpyläpäivä

Eilen – kuten niin usein sunnuntaisin – oli kylpyläpäivä. KOTIkylpylä. Tykkään sunnuntaiaamun lenkin jälkeen läträtä suihkussa, käyttää kylpygeeliä, laittaa hiuksiin tehohoidon, tehdä kasvojen ja kropan kuorinnan. Nautin hyväntuoksuista kosteusvoiteista, karkeista paksuista puhtaista pyyhkeistä, paksussa kylpytakissa olosta ja kynsien huollosta.

Samaan sessioon kuuluu korujen pesu: laitan sormukset, kaulakorun ja korvikset mukiin fairy-tilkan kanssa. Talvella saatan jopa mennä saunaan, harvoin kylläkin. Mutta sunnuntai on siis kylpyläpäivä.

Miksikö nyt avaudun tällaisesta omasta rutiinistani, – nokun… Nokun olen saanut kylppäri-kodinhoitohuoneeseen uuden taulun. Ifolorilta tuli joku viikko sitten tarjouskirje uusista akryylipintaisista tauluista; kirje tuli juuri silloin kun tein Meksikon biitsikuvista nettisivustoa, ja tsumps! heräsi ajatus että jostain Karibian sinen kuvasta voisi tulla hyvä taulu kylppärimme turkoosiin värimaailmaan. Ja eikun tilaamaan. Tässä ne kuvat, jotka tilasin tauluiksi.

Siis: kuvaamisesta on sisustukseenkin. Näihin Ifolorin juttuihin (tehtiin kyllä Sveitsissä) olen tyytyväinen. Taulun hinta oli noin kuutisenkymppiä. Kiinnitys vaati pehtoorin kädenjälkeä, sillä minähän en kiviseinään mitään poraile. Enkä tauluja saa ripustetuksi suoraan edes cyproc-seinälle.

No niin ja nyt on heittämällä blogin aihepiiriä laajennettu paitsi sisustukseen myös kauneudenhoito-osastolle. Heh!

Lohdutan, että moinen ei tule ihan heti toistumaan. 😉 Varsinkin kun näitä minun kuviani alkaa olla jo huushollissa aika lailla. Ks. täältä KLIKS.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten tiedoksi ja muistutukseksi: kesäkuvakisa jatkuu vielä lauantai-iltaan asti. Tähän mennessä on tullut kuusi vastauspaperia. Ja parannettavaa vielä on 🙂 Ja osallistuvathan kaikki – kaikki! – kisaan vastanneet arvontaan. Siis nyt rustaamaan vastauksia. Kisan säännöt ja kuvat ovat TÄÄLLÄ!

Ruoka ja viini

Ruusujen aika

Jos eilen ja vielä tänäänkin pihaa siivotessa tulinkin hiljaa mielessäni tupisseeksi, että koivut sotkevat, niin kyllä niistä kuitenkin on enemmän iloa kuin tupinaa… Elokuun helteinen sunnuntai sai värit syviksi, alkukesän hempeys on pihalla vaihtunut vahvoihin, täyteläisiin väreihin ja varjoihin. Pehtoorin uusima ruusupenkkikin on täydessä kukassa.

Helle elokuussa tuntuu minusta aina sellaiselta bonukselta, erikoishyvältä. Niin tänäänkin.

Koivun varjo vihreällä nurmella on hyvin kaunis, eikö? (klikkaa ihmeessä alakuva isommaksi – valon ja varjon vuorottelu näkyy paremmin) Siinä vihreällä sametilla ”avojalakasin” kävin aina välillä kävelemässä, ja yritin säilöä sen tunnun talvella jostain muistin sopukoista esiin kaivettavaksi… 🙂

Vasta illansuussa syötiin. Hiili-grillimakkaraa oli tarjolla, ja nuorillehan se maistui, kuin meillekin tietysti. Tein parit salaatit niiden oheen, ja sitten kehittelin, kokeilin uuden täytettyjen tomaattien ohjeen (ja kaipasin italialaisia tomaatteja!! Kuinka niitä kaipasinkaan!).

Maissi-juusto-tomaatit (6 isoa)

Leikkaa tomaateista lakki pois, koverra sisus. Käännä ylösalaisin ja anna kuivahtaa hetki. Tee sillä aikaa täyte: sekoita keskenään säilykepurkista maissia ja pussista Koskenlaskija Voimakas -juustoa (uusi raasteena myytävä versio), molempia yhtä paljon. Murskaa joukkoon 1 – 2 valkosipulin kynttä ja myllystä aika reilusti mustapippuria ja vähän suolaa.

Sekoita keskenään pari ruokalusikallista korppujauhoja ja 1 tl sokeria. [tomaattiruoassa pitää mielestäni aina olla vähän sokeria].

Sitten käännä tomaatit takaisin ”kupiksi” ja ripottele korppujauho-sokeriseos tomaattien pohjalle. Täytä tomaatit, ja ripottele lopuksi pinnalle korppujauhoja. Pistä uuniin ( 200 C) 20 minuutiksi. Anna levätä hetki ennen tarjolle viemistä. Hyviä olivat.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Merenrannassa fiilistelemässä

Suurenmoista, lumoavaa, vaikuttavaa, henkeäsalpaavaa, erinomaisen kaunista, ainutlaatuista? Ei mitään noista, ja niitä kaikkia. En löydä sanaa sumuisen aamun tunnelmalle, sille kauniille maisemalle, joka Nallikarissa ja Möljällä kahdeksan tienoilla ja sen jälkeen oli. Sumuinen aamu oli kaunis jo kotitakapihalla, ja sitten merenrannassa. Parituntinen siellä vierähti kun kerran oli aikaa.

Kaikki kuvat suurenevat… kannattaneekin muutama ainakin kokeilla isompana.

Ja kuinka nopeasti sumu laskeutuikaan, lähti ja tuli takaisin. Oli lämmin, tyven, usvaista, sumuista, aurinkoista. Ihan hurjan hieno aamu.

Ja sitten taas kirkastui.

Alakuvassa näkyy pariskunta istumassa parrulla. Olivat aamukahvilla. Varmaan liki seitsemänkymppinen pariskunta. Vaimo oli lähtenyt aamukuuden jälkeen kuvaamaan sumua ja maisemaa, kävellyt Tuirasta Nallikariin, mies oli tullut liki pari tuntia myöhemmin mukanaan kahvia ja leetapullaa. Tarjosivat minullekin, en kuitenkaan heidän aamukahveilleen ryhtynyt, tovi juteltiin. Mukavia olivat. Merestä pitivät.

Sitten rannalla valmisteltiin ”Extreme run”-tapahtumaa. Kaikki liput, kaaret, muut härpäkkeet yms. kyllä hieman häiritsivät maisemakuvauspuuhiani.

Mutta kaikkinensa uusi Nalsku on kyllä upea, – pitäisi käydä useammin. Päivä jatkui aurinkoisena, toimeliaana. Kotipihan siistiminen, kotitöitä, aurinkoa, kalaasien koekeittiö.

Niitä näitä

Muuttopäivät

Siinä me kaksi istuksimme kotipiazzalla elokuun samettisessa illassa. Kyllä, – kyllä sellaisia voi olla Oulussakin. Tänään on. Meillä oli kahden hengen (katka)rapukestit, eilen suosittelemaani pinot grisiä parempaa espanjalaista Luscoa, ennen kaikkea lämmin levollinen ilta. Oliko sellainen ”ansaittu perjantai -olo”? – Oli hyvinkin.

Verraten aika myöhään kotiuduttuani oli saatava jotain ruokaa ja nopeasti; molemmilla jäänyt (eväs)lounaat ihan totaalisesti väliin, joten sitten mennään pakastimen ja kuivakaapin antimilla: keitän nuudeleita, sulatan katkoja, aamulla joku etiäinen oli kehottanut ottamaan kampasimpukoita sulamaan jääkaappiin ja mustekalarenkaathan pistetäänkin jäisenä tulikuumaan oliiviöljyyn. Ja siinä se sitten oli! Perjantai-illan kahden hengen fast food/äyriäisillainen!

Hyvä on; eihän tämä Lusco mikään halpisviini ole, mutta kun suhteutat siihen, että tämän saat kahdella bacardi-colalla tai muutamalla tuopillisella, niin kumpi? Kysynpähän vain. 😉

Joka tapauksessa sen äärellä vaihdoimme kuulumiset; on pehtoorin kanssa aika vähän nähty tällä viikolla. Mutta on nyt jotakin tehtykin, jokin vaihe ohi, seuraava tulossa, ja nyt mietitään, mitä seuraavaksi?

Juniori on avokkinsa kanssa nyt muuttanut, muutettu, Patelaan ja äiti on paluumuuttanut Limingasta (OYS oli viime viikolla täynnä, siksi Limingan tk:n vuodeosasto) Caritakseen, isoin huoli, pahin säikähdys – ehkä – ohi. Huomenna en ajele Liminkaan.

Kuinka jo odotankaan, vielä kesäaamuista, lenkkiä, tepastelua merenrannassa.
Paluumuutan omaan tilaani, omaan maisemaani. 🙂
Lähden ulos kävelemään!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Todellakin ”niitä näitä”

On aikaa istahtaa, olla kotona. Ihan kuin ei olisi ollut pitkään aikaan. Se vain tuntuu siltä. Ja ihan niinkuin ei olisi tähdellistäkin tekemistä; imuroida pitäisi, koko viikolla en ole mitään liikkunut, paitsi siis autolla aika paljonkin, etelään päivittäin, pohjoiseen ja itään eilen, mutta ei lenkkiä. Sadetihkuinen ilma on hyvä tekosyy olla menemättä ulos. Erinomainen syy sanon minä.

Ilman syytä kaadan lasillisen punaviiniä, otan pari palaa tummaa suklaata, ryhdyn pitkästä aikaa kuvien muokkauspuuhiin – eiliseltä on parempiakin otoksia kuin nuo kisassa olevat räpsäykset, joiden tärkein funktio olikin olla kisakuvia. Ryhdyn nyt kokoamaan ensi viikon digikurssin läksyjä – yli kuukausi on ollut aikaa, eikä kuvaakaan vielä (portfolio)kansiossa. Ehtiihän noita.

Ruokakuviani katsellessani hoksaan, etten ole tänne pitkään aikaan postaillut mitään ruokaohjeita. Tässä nyt sitten yksi (josta ei tietenkään kuvaa :), mutta osaat mielessäsi nähdä kauniin, kesäisen italialaisen näköisen salaatin): sisilialainen tomaattisalaatti. Rasiallinen kirsikkatomaatteja, puntti tuoretta minttua, yksi (puna- tai roscoff-)sipuli, oliiviöljyä, mustapippuria, sitruunanmehua, pecorino- tai parmesan-lastuja. Puolita tomaatit, silppua sipuli ja minttu. Sekoita keskenään, kaada joukkoon öljy ja sitruunamehu, rouhi päälle mustapippuria, ripottele vähän (sormi)suolaa ja päälle juustolastut. Anna vetäytyä jääkaapissa tunteroinen. Sopii grillatun lihan seuraksi. Ja kun grillistä tuli puhe olethan tänä kesänä muistanut viime vuoden grillikauden huipun: helpoimmalla ja herkullisimmalla mahdollisella tavalla valmistettu entrecote, per favor.

Ja sitten viinivinkki, joka sopii aurinkoisiin hetkiin, puolikuiva (joita en usein suosittele), ei pihville, mutta antipasteille, pastalle, makkaralle ja hapankaalille, sellaisenaan. Alsace Pinot grisiin voi aina luottaa, tähän erityisesti.

Aurinkoista viikonloppua odotellessa…

Kesäkuvakisa

Kesäkuvakisa 2013

Rengasmatka tehty! Olen ollut päivän liikkeellä. Pääsin kuin pääsinkin lähtemään. Takana 13 tuntia, 550 km kilometriä, 230 kuvaa, yksi työasia, paljon nähtyä, koetttua ja vähän ostettuakin. Kaipaamaani yksin oloa, ja tuttujakin. Hieno päivä. Oikein hieno. Mutta nyt siis asiaan: kesäkisa!

Kun tästä kesäkisasta ja sen kohteista kirjoitin ensimmäisen kerran, lupasin, että jokainen reitti- ja/tai kohde-ehdotuksen tehnyt saa kisaan kaksi pistettä: ehdotuksia tulikin aika monta. Antti kehotti ajelemaan Oulujärven maisemiin (Paltamoon ja Mananmansaloon), Marketta Ranualle, Satu Iittiin, Pasi Kuopioon, Jouko Iisalmeen, Mannu Lakeuden reitille (Liminka, Muhos etc.) ja Laura Olhavan kyläkaupalle.

Sen verran voin todeta, että hyviä ehdotuksia olivat. En kerro muuta kuin että kisakuvat ovat niistä kohteista, joissa tänään sitten kävin. Se taas merkitsee, että eivät voi olla kovin kaukana Oulusta. Näin ollen pohjoissuomalaiset ovat kilpailussa etulyöntiasemassa, joten reiluuden vuoksi annan hyvityspisteitä seuraavasti: jos ET ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat neljä lähtöpistettä, ja jos NYT (vaikka aiemmin olisitkin täällä asunut) asut jossain muualla kuin Pohjois-Suomessa, saat kaksi lähtöpistettä. Ilmoittele vastauksesi joko kommenttilootaan tai suoraan minulle sähköpostilla*. Ja Facebookiin saa myös jättää vastaukset. Kilpailuaikaa on ensi viikon lauantaihin 10.8. puoleen yöhön asti.

Entäs palkinnot? Palkintoja on kolme, ja niistä voittaja saa ensin valita haluamansa, sitten loput kaksi arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken.

Palkintona on tietysti 1) Vuorotellen-kirjani, ja lisäksi on 2) 10 euron lahjakortti Pentikin myymälään (voimassa 17.1.2014 asti) ja 3) Estée Lauderin tuotepaketti, jossa mascara, meikkivoide, anti-age yövoide, emulsio, tuoksu ja meikkipussi. Ihan hieno setti tuo on.

Siis kannattaa yrittää; pelkällä osallistumisella pääset mukaan arvontaan, jossa kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kaksi palkintoa!

Alla 11 tehtävää, joiden kuvat eivät ole kulku- ja/tai aikajärjestyksessä. Tiedätkö tai arvaatko, mistä ne ovat ja mitä ne esittävät? Jokaisesta oikeasta paikasta saat yhden pisteen, ja kun tiedät, mikä kuvassa on, saat toisen pisteen. Siis maksimipistemäärä on 21 ( + mahdolliset kotipaikkahyvitys- ja retkireitinehdotuspisteet). Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla….

1) Mikä ja missä? Ulkoa tällaista