Siinä me kaksi istuksimme kotipiazzalla elokuun samettisessa illassa. Kyllä, – kyllä sellaisia voi olla Oulussakin. Tänään on. Meillä oli kahden hengen (katka)rapukestit, eilen suosittelemaani pinot grisiä parempaa espanjalaista Luscoa, ennen kaikkea lämmin levollinen ilta. Oliko sellainen ”ansaittu perjantai -olo”? – Oli hyvinkin.

Verraten aika myöhään kotiuduttuani oli saatava jotain ruokaa ja nopeasti; molemmilla jäänyt (eväs)lounaat ihan totaalisesti väliin, joten sitten mennään pakastimen ja kuivakaapin antimilla: keitän nuudeleita, sulatan katkoja, aamulla joku etiäinen oli kehottanut ottamaan kampasimpukoita sulamaan jääkaappiin ja mustekalarenkaathan pistetäänkin jäisenä tulikuumaan oliiviöljyyn. Ja siinä se sitten oli! Perjantai-illan kahden hengen fast food/äyriäisillainen!

Kahden hengen rapukestit-4

Kahden hengen rapukestit-3

Kahden hengen rapukestit-2

Hyvä on; eihän tämä Lusco mikään halpisviini ole, mutta kun suhteutat siihen, että tämän saat kahdella bacardi-colalla tai muutamalla tuopillisella, niin kumpi? Kysynpähän vain. 😉

Joka tapauksessa sen äärellä vaihdoimme kuulumiset; on pehtoorin kanssa aika vähän nähty tällä viikolla. Mutta on nyt jotakin tehtykin, jokin vaihe ohi, seuraava tulossa, ja nyt mietitään, mitä seuraavaksi?

Juniori on avokkinsa kanssa nyt muuttanut, muutettu, Patelaan ja äiti on paluumuuttanut Limingasta (OYS oli viime viikolla  täynnä, siksi Limingan tk:n vuodeosasto) Caritakseen, isoin huoli, pahin säikähdys – ehkä – ohi. Huomenna en ajele Liminkaan.

Kahden hengen rapukestit

Kuinka jo odotankaan, vielä kesäaamuista, lenkkiä, tepastelua merenrannassa.
Paluumuutan omaan tilaani, omaan maisemaani. 🙂
Lähden ulos kävelemään!

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.