Tuulestatemmattua

Tekemisen meiningin puute

Pilvilinnoja

Pilvilinnoja! Aikeita ja haaveita! Suunnitelmia jos jonkinlaisia.

Ikä? Laiskuus? Tupulointi ja vatulointi? Ajatuksiin unohtuminen?

Ei puhettakaan että olisin ehtinyt tehdä kaikkea, mitä olin ajatellut tämän alkuviikon iltoina tekeväni.

Pehtoori & (viikon pakkolomalla oleva) Poika lähtivät maanantaina mökille, mikä merkitsi minulle kolmea iltaa ihan itekseni. Maanantai tosin meni paljolti kokoustaessa, mutta eiliselle ja tälle päivälle oli kaikenmoista suunnitelmissa. Noh, eilen ehdin kuvailla ja syödä paljon katkarapuja eri muodoissa ja tänään vähän siivota ja käväistä kaupungissa. Siinäpä ne.

Missä on kuvaprojektien ”tuotteistaminen” korteiksi, uuden kuvagallerian teko, Tove Janssonin elämäkerran aloittaminen istuskellen pihalla illan lempeässä lämmössä. Onko tullut kuunneltua mielimusiikkia ja käytyä ompelijalla. Ei ole, ei. Ensi viikolla on matka kapituliin ja pitäisi modistaa joku iltapuku uudeksi [lue: löysäillä saumoista :].. ja samalla reissulla hakea pojan ylioppilaspuku ompelijalta. Juniorilla ja miniällä on meno kaveriensa häihin viikonloppuna, joten tumma puku on tarpeen.

Pojan puku on pienennetty kolmen vuoden takaisesta, sillä yli 20 kiloa on Juniori yo-kevään massastaan keventynyt. Miten minulla onnistuisi sama? – Armeija, liikkuva työ, ruokavalioremontti, muutto omakotitaloon ja huusholliin kolme koiraa, jotka lenkittävät… ? Eiköhän joitakin muita keinoja löydy… Tuo ruokavalioremontti nyt ensimmäisenä kuitenkin.

Eikä tämä aikaansaamisen heikkous ja vähyys koske vain näitä muutamaa iltaa. Kyllähän sitä on tekemisen tahti ja määrä huvennut kovin ohueksi. Mutta nyt ehdin vielä vähän touhuilla….

Pilvilinnoja-2

Molemmilta lapsilta tuli eilen koirien kuvat:

Juniorin lähettämässä kuvassa on Maisa, joka todellakin on ”Lapin hullu” -koira, ja ”lyö maihin” kun sitä huudellaan mökkiin sisälle. Ilme ja asento kertovat Maisan mielipiteen sisälle kutsuun: ”En tuu!”

Ja tytär lähetti kuvan ”taiteellisesta hurtastamme”. En muista tuon piskuisen nimeä; se on Alicen (tyttären kämppis) lemmikki, joka ei ehkä Lapista paljon perustaisi.

altAg76Q2lJlsokSzzXzFnxFOL6gmJLOux8qVivOV2iiPeY

Kesälukemisten jälkeen

Tällaisina päivinä kun suurimmat tapahtumat ovat olleet se, että on niin kostea ilma, että minun luonnonkiharoihini ei tahdo kampa, ei harja, pystyä, kun eväät olivat yhdet parhaimmista ikinä, kun olen keskustellut pitkään puhelimessa kahden nuoren miehen/ruoka-alan ammattilaisen ja yhden lakinaisen ja yhden kiinteistövälittäjän kanssa, whatsappaillut Pehtoorin & Pojan kanssa, kannattaa hakea jotain mielenkiintoisempaa kirjoittamisen aihetta… siispä voisin kirjoittaa kokemuksia kesälukemisista, joita täällä blogissa peräänkuulutin ennen lomaa, ja millaisia hyviä vinkkejä sain ja jotka vinkit melkein kaikki otin ”vakavasti” = luin.

Ishiguron ”Pitkän päivän ilta” oli mieluisaa luettavaa. Ei ilmeisesti ”hänen tavallisintaan”. Koko ajan lukiessa näin sieluni silmin Downton Abbeyn Carsonin. Ja ne lauserakenteet! Se englantilaisen aristokratian käsittämättömän koukeroinen ja viehättävä tapa käydä dialogeja. Historian havinaakin kirjassa oli, faktan ja fiktion sujuva sotkeminen sujui.

Sitten Pirkko Koskenkylän ”Mielenkiintoinen tuttavuus” ja ”Kauas on pitkä matka”. Koskenkylä on luontaisesti toimittaja, dokumentaristi, ei kaunokirjailija, ei tarinankertoja, ja kirjat sen mukaisia. Mutta mielenkoisia tuttavuuksia olivat hänen kirjansa. Ja ihailtavaa heittäytymistä elämänsä! Kirjat olivat oikeastaan Pekka Koskenkylän biografioita ja matkakertomuksia. Hämmästyttäviä sinänsä. Ja se heittäytyminen, sitä ihailin!

Veikko Haakanan ”Tunturista tuulee” ja ”Pohjoiseen” ”maistuivat” vain mökillä. Vain Lapissa. Siellä löytyi niille oikea ”moodi”. Luulen, että Haakanaa lukiessa pitää edes vähän tuntea Lapin maisemaa, luontoa, ihmisiä, valoa ja vuodenaikoja. Jos Lapista jotain tietää ja siellä on läsnä, elämässä tai olemassa, kun noita kirjoja lukee, niin hyviä ovat.

Itäkairan prinsessa jäi lukematta. Ehkä ensi kesänä.

Joel Haahtela oli minulle uusi tuttavuus. Elena vangitsi. Ja loppuratkaisu ei ollut todellakaan arvattavissa. Kiehtova pienoisromaani, jossa jokainen lause tuntui äärimmäisen mietityltä. Hyvä lukukokemus sekin.

Antti Tuurin ”Matkoilla Euroopassa” oli kovin tutunoloista. Vähäeleistä, tarkkaa kerrontaa. Tämä on nyt hieman noloa, mutta ajattelin monta kertaa, että teksti ei nyt ole sen kummempaa kuin mihin minäkin pystyisin. Voisin tehdä oman vastaavan kirjani ”matkoillani Euroopassa”. Tarinoita olisi 30 vuoden ajalta. … Meidän reissut eivät ole taittuneet junalla, vaan lentäen ja omalla autolla liki kaikissa Euroopan maissa…, vuokrataloissa asuen, matkanjohtajana Kreikassa, bussikuskina Ranskaan ja Portugaliin ja takaisiin Suomeen ja Ruotsissa reissuja. Kirjan luettuaan Pehtoorikin sanoi jotta ”ihan kuin meidän reissuja: aamulla herätään aikaisin, kävellään, käydään gallerioissa, kirkoissa, museoissa, syödään ravintoloissa, kävellään, seikkaillaan vähän.” Ainoa vaan, että kun Antti Tuuri – suomalainen tunnettu, tykätty kirjailija – kertoo reissuistaan, löytyy kirjalle kustantaja ja lukijoita; jos meitsi kirjoittaisi/kirjoittaa, ei kirjalla ole ostajia, kun ei ole sitä ”julkkis-hypetystä”. Ja ovathan minun ”Matkani Euroopassa” täällä Tuulestatemmatussa ihan reaaliaikaisena aina luettavissa. 🙂

Ja sitten tämän kesän dekkarit: kesän ”pakollisen” Donna Leonin luinkin jo toukokuussa, mutta nyt kesälomalla tutustuin Jan Mårtensonin tuotantoon kahden kirjan (Murha valtiopäivätalossa ja Noitavasara) verran. Pidin niistä. Niissä oli taidehistoriaa, Tukholman paikalliskuvausta, henkilöitä joiden analyysistä ja kuvailusta pidin. Eikä ruoka ollut vähäisessä osassa. Minä niin allekirjoitan tämän!

Ei ole tärkeintä että hankkii kalliiita ja erikoisia ruokatarpeita. Ei tarvita kaviaaria ja häränselyksiä. Makkara ja perunat käyvät vallan hyvin laatuun, mutta on nähtävä vähän vaivaa. Rakkautta ja mielenkiintoa ruoanlaittoon. Mutta sehän on tyyppikysymys. Tosin olen huomannut, etteivät ihmiset, jotka eivät pidä ruoasta eivätkä pitkään pöydän ääressä istumisesta juttelemassa, joiden mielestä ateriahetki ei ole päivän kohokohta, yleensä ole kovinkaan sopusointuisia. Olen kenties väärässä, ja elämässä on muitakin arvoja kuin ruoka, mutta siitä hetkestä on kyllä otettava vaarin, etenkin kun syö illalla. On istuttava kaikessa ruahassa. Rentouduttava ja syötävä jotakin, josta pitää. Pöydän ääressä kukaan ei vanhene. (Noitavasara)

Jotta kiitos kaikille suosittelijoille. Löysin ihan uusia kirjailijoita, ihan uusia maailmoja.

Muutama muukin kirja mahtui kesälomalukemistoon, mutta ehkä kommentoin niitä myöhemmin…

Valokuvaus

Kotipihalla

Kaikki muut on eilen ottaneet kuvia superkuusta. Oulussakin se olisi näkynyt ihan hyvin, eikä olisi tarvinnut kuin mennä merenrantaan illalla, ja Meri-Toppilan kukkoloilta olisi ollut hyvä kuvata. Ei puhettakaan, että olisin jaksanut valvoa, ei puhettakaan että kuu olisi pitänyt kuuhullua hereillä minuuttiakaan yli kymmenen! Juhlaviikonlopun vajaiden yöunien jälkeen totaalinen uuvahdus ja levollista unta kahdeksan tuntia.

Jostain syystä tuntui kovin mukavalle ”pukeutua” töihin tänään. Ehkä se, että oli vähän vilpoisampaa.

Kun töiden jälkeen oli voutineuvoston kokous, lähdin hieman harmissani. Kotipiha olisi houkutellut enemmän kuin iltakokoustaminen sisällä, mutta mukavastihan se meni ja hyvin ehdin äsken vielä pihallekin. Elokuun illat rulettaa.

Eipä ole minua ennen käräjillä uhkailtu: tänään on!
En tiedä, raivostuttaako vaiko naurattaako enemmän?

Kokemus tämäkin.

Kokemuksista puheenollen: tähän minusta ei olisi koskaan.

Klikkaa auki jos uskallat. 🙂

https://www.facebook.com/photo.php?v=445655972171039

Käyttääkö kukaan enää pahvisia kirjanmerkkejä? Jos tekisin orvokkikuvista, kirjahyllyistä, kaktuksista, viinipulloista, puista otetuista kuvista pahvisia kirjanmerkkejä… Niitähän voisi käyttää pikkukortteina kukkapuskissa tai lahjaviinipulloissa kyläilemään mennessä? Vai voisiko? Minäpä jään miettimään …

Nyt kyllä kannattaa klikata kuvat isommiksi!

Kalaasit Ruoka ja viini

Kalaasien jälkeen.

Palaanpa vielä eiliseen. Vielä yksi postaus kalaaseista, sitten lopetan.

Ensinnäkin se plaseerauskisa. No helpottiko se meidän ”elämää suurempaa plaseerausongelmaa?” Saattaa tuntua pieneltä asialta moinen plaseerausongelma, mutta mepä saimme eilen kortin, josta vahvistui, että ei ole kyse mistään merkityksettömästä jutusta. Mahdollisuuksia kun on aika rutkasti:

87 miljardia!!! mahdollisuutta vapaasti valittavina paikkoina! Ei ole kyse mistään pikku jutusta!

No meillähän oli se skaba (ks. eilinen postaus)! Joka ei sitten yhtään mitenkään millään muotoa auttanut tilannetta. Porukka hoksasi, että jos vastaa ekana, ei saakaan valita kenen vieressä istuu. Oikeita vastauksia pantattiin, taktikointi kohosi ihan arvaamattoman korkeisiin svääreihin! Ja ääntä riitti. No kisa saatiin Laurent-Perrierin (magnum samppanja) oivallisella avustuksella käydyksi ja oli aika siirtyä pöytään. Ja valita paikat tietovisassa sijoittumisen perusteella. Kävikö kätevästi? – No ei käynyt, ei! Kymmenen minuutin vatvomisen ja vaihtamisen jälkeen ystävät olivat paikkansa löytäneet! 🙂 Mitä opimme tästä? – Ensi vuonna määräämme paikat täysin mielivaltaisesti isompia miettimättä ja kyselemättä. 🙂

Kisa oli kyllä opettavainen: uusia asioita opittiin. Alla oikeat vastaukset.

1. Milloin on Suomen lipun päivä?
Juhannuksena

2. Mikä on Suomen kansalliseläin?
Karhu

3. Monennetko kalaasit nämä ovat?
15.

4. Suomen tanssilavoilla, ravintoloissa, radiossa eniten soitettu kappale 2000-luvulla (ja ilmeisesti kautta aikojen)?
Rauli ”Badding” Somerjoen ”Paratiisi”

5. Montako säkeistöä on Suomen kansallislaulussa?
11

6. Montako Pyhän Laurin kirkkoa on Suomessa?
6 (Vantaan, Janakkalan, Mynämäen, Lohjan, Perniön ja Isonkyrön Pyhän Laurin kirkot)

7. Millä vuosisadalla Suomessa alettiin käyttää haarukkaa?
1500-luvulla

8. Mikä on Suomen kansalliskala?
Ahven

9. Montako Michelin tähti -ravintolaa on Suomessa tällä hetkellä?
6 (Olo, Postres, Luomo, Ask, Chef & Sommelier, Demo)

10. Kansalliskoira?
Suomen pystykorva

11. Mikä on eniten ostettu automerkki/tyyppi vuonna 2013?
Volkswagen Golf

12. Missä maassa tuotettua viiniä juodaan Suomessa eniten (Alkon tilaston mukaan)?
Chilessä

13. Suomen kansallispuu?
Rauduskoivu

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Menu oli onnistunut, viinit kohtuullisia. Sankt Laurent 2007 (ostettu Europa-Brückeltä paluumatkalla Umbriasta Suomeen kaksi vuotta sitten) jakoi mielipiteitä: osa ei todellakaan pitänyt, osalle maistui. Wanted Zin oli kaikkien mieleen, kovastikin. (Saa Alkon tilausvalikoiman kautta. Tilaussysteemi toimii hyvin ja nopeasti netin kautta. Ja Haaparannastakin ko. Ziniä saa.) Ja taas kerran ne kolot, jotka meidän viinikaappiin Kalaasien vuoksi tulivat, täyttyivät saman tien; hienoja tuomisia toivat ystävät. Ja viinien lisäksi ihania pyyhkeitä, tiskirättejä ja lautasliinoja – juuri sellaista mistä minä kovasti pidän. Käytännöllistä, tarpeellista ja kaunista! Pitkälle talveen on niistä iloa, tuovat muistoja. 🙂

No entäs ruoka? Ei mokia, ei pettymyksiä. Suomalainen kalaruoka, kesän vihannekset ja marjat maistuivat.

Kurkkukeitto (ohjeen hoksin torstaina Koti & Keittiö -lehdestä kampaajalla) Kurkkua, keltaisia pikkutomaatteja, vihreetä paprikaa, basilikaa, minttua, oliiviöljyä, valkoista balsamicoa, valkosipulia, suolaa blenderillä sekaisin, lopuksi kivennäisvettä. Kevyttä, raikasta, ja sitten noilla ruisraksuilla vähän ruokaisuutta mukaan.

111-2

Sitten alkuruoka, joka tarjoiltiin (jokaisella pariskunnalla keittiöhenkilökunta-hukinsa aputyövoimana 🙂 ) lautasannoksina. Alkuruokasetti sai kyllä mainesanoja, jopa niin että porukan seniori kiitospuheessaan ilmoitti, että ”Oulun ainoa Michelin-tähti on vastedes Rantapellossa”. Käyvät kuulemma vuosittain tarkistamassa, että taso pysyy … 🙂

Pääruoan ja paljon muuta unohdin kuvata, jälkkäreistä ”likköörikermavaahto” oli tällaisessa muodossa. Olin pakastanut sen jo perjantaina ja kun siinä on muutama liivatelehti, niin muoto on tavallista ”vaahtua” fiksumpi. Suklaamintun-lehdillä on on mukava koristella yhtä sun toista jälkkäriä.

Vettä satoi ihan koko ajan, aina sinne yhteen asti yöllä, jolloin viimeiset vieraat lähtivät. Ukostikin välillä, kovasti. Ei puhettakaan, että olisimme voineet olla ulkona, että olisimme voineet puutarhassa jaloitella ja kuohuvia nauttia, mutta ei se haitannut. Mikään ei haitannut.

Nyt on aika palata arkeen.

Kalaasit Niitä näitä Ruoka ja viini

Virtuaalikalaasit

No nyt on kaikki valmiina! Kesän 2014 Kalaasit alkakoon!

Laitanpa tähän virtuaalisesti vähän tunnelmia, näkymiä…

Juhlapäivän aamuna Festassa näytti tältä.

Oikeastaan aika valtava määrä astioita tarvitaan, semminkin kun keksin taas kaikkia pikkuruokia tarjottavaksi.

111-16

Ja tylsän näköisestä siikatartaristakin tuli ihan vekkuli ruoka, eikö? 🙂

Kuten näette plaseerauskortteja ei ole! Kuten jo keskiviikkona kerroin, keksimme uuden tavan sijoittaa kuusi pariskuntaa (meillä on vakipaikat pöydän päissä) paikoilleen.

Päätimme pitää pikaisen ”plaseeurauskisan” kekkereiden aluksi. Kisan teema on ruokateemaa (Pohjoismainen, suomalainen keittiö) muokaillen Suomeen liittyvä, ja sitten meidän porukkaamme (Gruppo San Lorenzo) liittyviä muutamia kysymyksiä. Se joka ensimmäisenä vastaa oikein, saa ensimmäisenä valita paikkansa, toiseen kysymykseen ekana oikein vastannut seuraavana jne. ..

Kokeilehan (googlaamatta), moneenko osaat vastata. (voin huomenissa postailla oikeat vastaukset 🙂 ) – Tässä virtuaaliskabassa ei nyt valitettavasti ole palkintoja 🙁

1. Milloin on Suomen lipun päivä?
2. Mikä on Suomen kansalliseläin?
3. Monennetko kalaasit nämä ovat?
4. Suomen tanssilavoilla, ravintoloissa, radiossa eniten soitettu kappale 2000-luvulla (ja ilmeisesti kautta aikojen)?
5. Montako säkeistöä on Suomen kansallislaulussa?
6. Montako Pyhän Laurin kirkkoa on Suomessa?
7. Millä vuosisadalla Suomessa alettiin käyttää haarukkaa?
8. Mikä on Suomen kansalliskala?
9. Montako Michelin tähti -ravintolaa on Suomessa tällä hetkellä?
10. Kansalliskoira?
11. Mikä on eniten ostettu automerkki/tyyppi vuonna 2013?
12. Missä maassa tuotettua viiniä juodaan Suomessa eniten (Alkon tilaston mukaan)?
13. Suomen kansallispuu?

Ja pistänpä tähän vielä menunkin, – Oulun murteella sen koetin vääntää. Pahaltahan se kuulostaa. Murre siis. Toivottavasti ei menu.

Kylymää kurkku-yrtti-keittua ja raksuja

Sitruunaista mätivaahtua
Siikatartaria
Kuhacevicheä
Jokirapuja omatekosesa soosisa
Pikkusia Toast Skageneita
Riimiporua ja sipulihilloketta

Saaristolaisleipää
Kukkolavorssenin näkkäriä
Paahettua voita ja suolakitteistä voita

Siikaa hiilirillistä
Kanttarellikastiketta
Yrtti-kermaviilikastiketta
Uusija pottuja
Hölskykurkkuja
(Viskaalin rillimakkaroita jos jollaki on lihanhimo :))

Juustua, hillua ja keksejä
(morbier, pecorino, gouda)

Mustikkakukkua ja vaniljakastiketta
Mansikoita ja likköörikermavaahtua, paahettua valakosuklaata

Kahavia
Mozartin tumma suklaa -likkööriä tai Nonnii-amarua

Kalaasit Ruoka ja viini

Perjantaina lyhyesti

Eilen illalla kun olin äidin luona käymässä, kerroin tulevista kalaaseista, siitä, mitä aion tarjota, millaista ”ohjelmaa” meillä on, ja äiti palasi menneeseen, muisteli aikoja Tanskassa ja sitä, että Ruotsissa järjestettiin ennen kalaaseja… mutta kummasteli, etteikö ole iso homma järjestää moisia kestejä? – No on. Onhan se sellainen viikon projekti, mutta kun minulle se on ilo! Ainoa, että toivon, että olisi vähän enemmän aikaa, ehtisin huolellisemmin, enemmän ”pipertää”.

Ajasta on taas muutenkin puute; kaksi viikkoa töissä, ja minulla on jo pula ajasta? – Näinhän se on, ei voi mitään! Kuvaprojektit (Rotissööri piknik, tädin synttärit, väitös & karonkka) laahaavat jäljessä, mitäs olen ”kuvaajan roolin” ottanut? Töissäkin jo huolehdin marraskuun seminaareista, minkä vuoksi kollega oli tikahtua ”et- voi-olla-tosissasi”? – Ihan hyvin voin! Marraskuu on pian!

Nuo ”raksut” tuossa jo katetusssa karussa kalaasipöydässä ovat ruisnaksuja, jotka on maustettu salamilla ja toiset lime-valkosipulilla. Ostin niitä Kalajoen mökkimessuilta. Mistähän niitä saisi lisää? Ovat makoisia keitoissa ja salaateissa.

Mutta nyt jatkan keittiössä — lupaan enemmän kuulumisia huomenna.

Nauttikaapa kesästä, ystävät! Lämpö on hyväksi!!

Niitä näitä Ruoka ja viini

Gruppolle viinejä

Hieman arveluttavaa päivittää blogia, tai siis arveluttavaa on pitää tietokonetta auki; sen verran tymäkästi ukkonen jyrisee ja maa melkein vavahtelee, pimeääkin tuli …

Kovin myöhäiseen meni ennen kuin edes tähän sorville ehdin.

Töistä suoraan kampaajalle, ja jo pelkkä ajatus pari tuntisesta sen muoviviitan alla sai olon tukalaksi. Mutta kestin kuin mies, eiku nainen. Nyt blondius on taas totaalinen. Kalaasit ja kapitulit, työarki ja liikkuminen sujuvat kun on ”tukka hyvin, kaikki hyvin”.

Pitkän, pitkän kauppalapun kanssa ruokakauppaan, ja Alkoon. Eipä ollut noissa ruuhkaa.

Lauantain ystäväporukkamme tunnetaan (me keskenämme tunnemme toisemme) nimellä Gruppo San Lorenzo (kuva), mikä juontaa Pehtoorin 50-vuotissynttäreiden viettoon Italiassa, kalaasiviikkoon Toscanassa.

Mutta siis… Tuon San Lorenzon innoittamana hankin sitten viinejäkin ihan vain nimen perusteella: rose St. Laurent on itävaltalainen http://www.alko.fi/tuotteet/436157/. Se on ihan kelpo rose. Ja Umbrian reissulta palatessa ostimme Itävallasta Sankt Laurent -punaviiniä, jota olen kellaroinut tähän asti, saapa nähdä millaista se on. Alkossakin olisi ollut yksi St. Laurent -punkku, mutta hävyttömän kallis oli; sillä rahalla saa Amaronen, joten jäi ostamatta. Mutta alkuun ostin samppanjaa, joka sekin sopii teemaan: Pyhä Lauri – San Lorenzo – Saint Laurent. Siis samppanja on Laurent-Perrier.

Miten noissa iltapäivälehdissä usein kirjoitetaankaan. ”kuvat eivät kuulu juttuun”. Niin eivät kuulu nytkään, ovat parin viikon takaiselta aamulenkiltä hdr-harjoitelmia. Keskikesän värikylläistä, täyteläistä maisemaa.

Ukkonen meni jo … ja nyt ryhdyn laatimaan tori- ja kauppahallilappua Pehtoorille huomiseksi. Jos ihan rehellinen olen, niin voisin todeta, että oikeastaan minua ei huvittaisi huomenna mennä töihin. Mutta ei auta…

Ruoka ja viini

Kalaasien alla

Töiden jälkeen retkahdin kotipiazzalle ja hyvin kategorisesti kieltäydyin laittamasta ruokaa ennen kuin viilenee. Niinpä sitten ryhdyimme suunnittelemaan lauantain kekkereitä! Yksi päänvaivaa aiheuttava juttu on plaseeraus. Katsokaas kun on niin, että nämä kuusi pariskuntaa, jotka meillä kerran vuodessa [useimmiten juuri elokuun toisena viikonloppuna, juuri koulun aloitusviikonloppuna, jolloin monet meistä ovat koulujärjestelmän aikataulutuksista joko omien töiden tai [varsinkin aiemmin] omien lasten koulun alkamisen takia joka tapauksessa jo Oulussa…] istuvat saman ison pöydän ääressä, ovat jo toisiinsa tutustuneet, ystävystyneet, joten he luonnollisesti haluavat kuulla toistensa kuulumisia.

Siis on suotavaa, että vaihdellaan paikkoja. Joinakin vuosina me on jätetty plaseeraus tekemättä, ja se on aiheuttanut kohtuutonta häslinkiä ja melkoista epätietoisuutta ja ystävät erikseen ovat pyytäneet ”ensi vuonna olisi hyvä jos määräisit (!) taas paikat” 😉 . Meidän ruokapöydässä kun ei ole kyse mistään pikku piipahduksesta ruoan äärellä, vaan pöydässä istutaan usein hyvinkin kahdeksan tuntia, joten ei ole ihan sama, kuka kenenkin vieressä istuu. 😀

No, ei se nyt noin vakavaa ole, mutta on mukava kun eri vuosina saa eri ihmisten vieressä istua. Ja plaseeraushan nyt kuuluu minun ”harrastukseeni” [tiedättehän, – hieman nolona – kattaus]. Ks. kuvia muutaman vuoden takaa. Kesän 2012 kalaasit italialaisella teemalla (täällä enemmän) ja viime kesän teemana Meksiko (tuota postausta katsellessa iski ikävä – kirjaimellisesti, liki fyysinen kipu. Snif…) . Viime kesän ”paikkakortit” olivat ihan ylivertaiset. Niiden jälkeen itselläni paineita, mutta me keksimme tuossa illan kuluessa tämän vuotiseen teemaan sopivan tavan päättää istumajärjestyksestä. Palaan asiaan 🙂

Nyt nämät pilheet ovat kai jo viidennettätoista kertaa? Tai riippuu miten lasketaan…

Tänä vuonna teemana suomalainen (tai laajemmin pohjoismainen) keittiö. Jos sinulle sanotaan, että illallisella teemana on ”Pohjoismainen keittiö” niin mitä tulee mieleen? Kerro! Mistä olet aivan varma? Mitä sinun mielestäsi varmasti tarjotaan, kun illallisen teemana on tuo? Minä kerron sitten sunnuntaina tai alkuviikosta, mitä meillä tarjottiin… Muutaman tarjottavan olen jo tehnyt, ja juuri äsken tein ”paahdettua voita”. Mitä ihmettä?

Viime perjantaina kun olimme Helsingissä illalla syömässä ravintola Luomossa, joka on yhden Michelin-tähden ravintola, siellä tarjottiin vaalean, lämpimän focaccia-leivän kanssa paahdettua voita. Pehtoori ilmoitti, että ”saa tehdä kotonakin”. No ei muuta kuin kokeilemaan. Tässä minun ”hatusta vedetty” ohje, joka kai pelitti, sillä Pehtoori maistoi ja sanoi, että on ”hyvää, kelpaa.” 🙂 Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään, laita puolet voikimpaleesta (laitoin 125 g) paistinpannulle, anna sen sulaa, vaahtoutua ja vähän ruskistua. Sekoittele, ettei pala. Jäähdytä ruskistettu voi ja sekoita tehosekoittimella lopun huoneenlämpöisen voin kanssa vaahdoksi. Vielä ei ole kuvia… Entäs se focaccia? Yksi meillä pitkään käytössä ollut ohje on täällä (s. 58). Kliks.

Nyt lähden etsiskelemään ne kankaiset lautasliinat, jotka ostin Porvoosta vuonna ??? vai sittenkin Raumalta kesällä 2011. …

Meille tulee omenoita!!

Oulu Ruoka ja viini Yliopistoelämää

Voipumista ja herkkutorille

Koko aamupäivä työhön perehdyttämista ja talon tavoista kertomista, kaikenmoisten korttien ja tunnusten hankkimista, paikkojen ja henkilöiden esittelyä uudelle professorille. Tuli jossain vaiheessa itselle mieleen, että on valtavasti asioita ja juttuja, joita ei huomaa olevankaan. Joihin on kasvanut, joita on oppinut käyttämään, löytämään, tuntemaan vuosien ja vuosikymmenten aikana ja että ne eivät olekaan mitään itsestäänselvyyksiä. Työnjakopalaverin olin koolle kutsunut, ja kyllä me sujuvasti hommat saatiin sovituksi.

Sinä samaisena hetkenä kun työhuoneessa elohopea kohosi yli + 30 celsius-asteen, loppui minkäänlainen älyllinen toiminta. Sen jälkeen tyydyin päivittelemään nettisaitteja ja miettimään, kuinka myöhään iltapäivällä sorvin ääressä istuisi. Sitä vain voipuu …

Väistämättä ajatteli ja myötäeli esikoisen duunaamista Meksikossa, jossa on toista kuukautta ollut liki +40 C. Muutama sadepäivä siellä oli välillä ja ilma ”viilentyi” jo alle + 30 asteeseen, mutta nyt taas ”el canicula” (= 40 päivää kestävä vuoden kuumin vaihe, helleaalto) vallitsee täysillä. Tämän kuun lopussa pitäisi kuulemma olla kaikkein lämpimintä. Auringossa on lähemmäs +50 C ja paluu siestalta töihin kolmeksi iltapäivällä on kuulemma hikistä puuhaa. Epäilemättä, semminkin kun pukukoodi ei salli toppeja ja sortseja, vaan paitapusero ja hame on oltava.

111-3

No minä lähdin duunista tänään jo kolmelta pois, pyörällä kohti kaupunkia, jossa Pehtoori odottelikin. Menimme Bon Appetito -ruokatorille, joka on Oulussa ensimmäistä kertaa. Rantakadulla on ruokatori jossa on parikymmentä kojua, joissa myydään prosciuttoa, ranskalaisia juustoja, oliiveja, croissanteja ja muita ranskalaisia leipomuksia, nougatia (ei voinu ostaa, söisin kerralla kaiken niin, että halkeaisin … parempi olla ostamatta). Mutta monta juustokimpaletta ostimme lauantaiksi. Söimme pizza-slicet ja kotiin vähän muitakin herkkuja. Aika hintavaa oli, mutta sorruimme silti.

111-6

Morbieria. Yksi minun lempijuustoistani. Pecorinon ja Appenzellerin ja Emmentalin lisäksi.

Yliopistoelämää

Väitösmaanantai

Tänään – maanantaista huolimatta – oli väitöstilaisuus: Pohjoinen herätysliike ja modernisaation kipukohdat. Vanhoillislestadiolaisuuden julkisuuskuva Suomessa 1961 – 1985. (ks. lehdistötiedote: http://www.oulu.fi/yliopisto/node/2542 ) Jotta mielenkiintoista. Erinomaisen. Ja hyvä väitös oli; vastaväittäjä ei epäröinyt esittää kritiikkiä, mutta ei myöskään unohtanut nostaa esiin työn vahvuuksia. Yleisöäkin paikalla tavallista enemmän, ja luentosalissa niin kuuma, että pahaa teki.

Karonkkakin oli, pienimuotoinen oli ja minä ”kiintiönaisena” (= ainoana) olin paikalla. Ja monta kertaa hoksasin jutuista, että ´nämä minä tiedän´, kuinka monta kertaa olen jo ollut, olen jo vanha. … 🙁 Ainakin näissä jutuissa kymmeniä kertoja mukana ollut. Oikeasti: moneskohan väitöstilaisuus, moneskohan karonkka?

Toinenkin tavallisesta työpäivästä poikkeava juttu: uusi professori tuli. Tästä se lähtee uusi aikakausi. …