Tuulestatemmattua

Silkkiä, samettia, käätyä, korua, ketjua, kenkiä ja kameravermeitä.

Pakkaamassa. Pakkaaminen sujuu, kunhan ensin on saanut päätettyä, mitä laittaa päälleen?

Huomenna illalla on Diner Amical – vapaamuotoinen illanvietto, jonka pukukoodi kuuluu ”smart casual”, jota minä en näinä viitenä paistinkääntäjävuotenani ole koskaan ihan oppinut hallitsemaan.

Mikä ehkä johtuu siitä, että olen nähnyt siitä sata erilaista sovellusta: minimekosta ja spaghettiolkaimista pitkätköihin pukuihin ja kaikkea siltä väliltä.

Miehille se(kin) on helppo: pikkutakki ja solmio. That´s it. Noh, minulla on huomenna vähän sellainen sovellus. Pitkä uusi Andiatan bleiseri ja mustat housut.

Sitten lauantain lounas? Jos on kesäinen keli, niin luottosilkkijakkuni ja kesähousut, mutta entä jos on kylmä? Sovitin suunnilleen kaikki mahdolliset kamppeeni, ja? – Se luottojakku ja kesähousut!

Lauantai-illan Grand Dîner? –  Viisi vuotta sitten teetättämäni koboltinsininen, sillkinen iltapuku on kelpo vaate edelleen, pienen fiksauksen jälkeen siinä on vähän uutta ”twistiä” ja mahtuu päälle ja nyt kun on hyvä rusketus, niin en valita. Mutta entäs  millainen huivi sen kanssa? Vai laittaisinko sittenkin sen Balmuirin mohair-”viltin”?

Mitkä korut? Mikä laukku? Tarvitsenko eri laukun huomiselle ja lauantaille? Tarvitsen tietysti.

Kengät? Aina se kaikkein suurin juttu! Korkkarit tietysti – sekä juhlahousut että iltapuku vaativat ne. Mutta kummat? Vanhat, ”karummat”, vai uudet, mokkaiset, vähemmän pehmeät? Kumpiakaan en haluaisi. Meindl (patikkapopot) on minun merkkini 🙂

Entäs sitten kun on vähän ”vapaa-aikaakin”. Olisi mukava kävellä Kallaveden rannoilla ja kuvailla, tavata torikahvilassa tuttuja – eihän silkissä lenkkeillä! Mahtuuko lenkkarit tai vaikka edes ballerinat johonkin laukun mutkaan?

Ja kaikki kuvaus- ja tietoliikennevälineistö tietysti!

Viikon Alppi-vaellukselle on helpompi valita kamppeet ja laukut kuin parin päivän Kuopion keikalle!

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

No tässäpä tuli sitten jokavuotinen ”muotiblogi”-osuus taas hoidetuksi. Olkaa huoleti, tällainen ei taas vähään aikaan toistu. 🙂

Ei kannata sitten välittää, vaikka tuo lääke värjääkin hampaat aika keltaisiksi, ja kieleen voi tulla sellainen vihertävän-ruskea sävy, mutta ne kyllä palautuvat sitten ennalleen. Ja kolmannen käyttöpäivän jälkeen makuaisti saattaa vähän muuttua, tai hävitä kokonaan. Useimmilla kyllä maistuu vain sitten tuo lääkkeen hieman etova makeus. Kielen kirvely saattaa myös olla seurausta sen käytöstä.

Ja sitten antibiootti on tavallista järeämpi. Ethän ole allerginen? – No, hyvä. Sitten ei varmastikaan ole muita sivuvaikutuksia kuin väsymys ja vatsa saattaa oireilla, sen verran tuhti tuo kaksoislääke on. Ja särkylääkkeitä kirjoitin sitten 30 kappaleen pakkauksen, jotta pystyt sitten sitä väsymystä nukkumaan pois, eikä tarvi kivun kanssa öitä enää valvoa.

Ja  hyvä kun tulit nyt. Ja jos näistä ei ole apua, niin ainahan pääset sitten äkkiä tänne, kun ollaan tässä lähellä, voidaan sitten vaikka heti aukaista se. Ja onneksi sentään ensi viikon keskiviikkona on erikoislääkärillä yksi aika, ainoa tosin, mutta sehän riittää sitten siihen pikku leikkaukseen.

Minähän olen tottunut massiivisiin purukalusto-ongelmiin. To-del-la-kin o-len. Nyt tämä muutaman päivän viheliäinen kipu paljastui sillan takimmaisen hampaan juuritulehduksen aiheuttamaksi. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta on – edes tässä – kommentoitava, miksi tuo kaikki, mitä ystävällinen lääkäri yritti ystävällisessä hengessä kertoa, raastaa.

”Ei kannata sitten välittää, vaikka tuo lääke värjääkin hampaat aika keltaisiksi, ja kieleen voi tulla sellainen vihertävän-ruskea sävy, mutta ne kyllä palautuvat sitten ennalleen.”
– No hyvä. Onkin tiedossa kaksi päivää kestävät juhlat, joissa on tarkoitus hymyillä ja nauraa. Ja joita varten ulkonäön eteen on tehty ja aikeissa tehdä jotain, että olisi fiksu ja filmaattinen. Keltaisine hampaineni ja vihreän kielen kanssa! Auts!

”Ja kolmannen käyttöpäivän jälkeen makuaisti saattaa vähän muuttua, tai hävitä kokonaan. Useimmalla kyllä maistuu vain sitten tuo lääkkeen hieman etova makeus.”
– Tämäpä vasta riemullista. Semminkin kun nuo juhlat ovat nimenomaan ruokajuhlat, joihin kuuluu kaksi huippuillallista ja yksi huippulounas, joista on jo maksettukin aika lailla.

”Kielen kirvely saattaa myös olla seurausta sen käytöstä.”
– No sehän saattaa antaa juhlassa tarjottaville erikoisille viineille vielä aivan uuden vivahduksen.

”Ja sitten antibiootti on tavallista järeämpi. – – sivuvaikutuksia kuin väsymys ja vatsa saattaa oireilla,  – – pystyt sitten sitä väsymystä nukkumaan pois, eikä tarvi kivun kanssa öitä enää valvoa.”
– Viikonloppuna oli nimenomaan tarkoitus myös valvoa. Onhan juhlat ja perjantaina vielä lavatanssitkin! No, minähän voin sitten nukkua – sikäli kun vatsaoireilulta pystyn.

”Ja  hyvä kun tulit nyt. Ja jos näistä ei ole apua, niin ainahan pääset sitten äkkiä tänne, kun ollaan tässä lähellä, voidaan sitten vaikka heti aukaista se.”
– Lähellä? Me lähdemme perjantaina Kuopioon, yhteen kesän odotetuimmista jutuista. Paistinkääntäjien kapituliviikonloppu on edessä. Sieltähän minä äkkiä kiidän Oulun Albertinkadulle hakemaan apuja akuuttiin kipuun ja posken turpoamiseen.

”Ja onneksi sentään ensi viikon keskiviikkona on erikoislääkärillä yksi aika, ainoa tosin, mutta sehän riittää sitten siihen pikku leikkaukseen.”
– Ja ensi viikolla on tasan kaksi aikaa, jotka minulle eivät missään tapauksessa sovi, ja toinen on nyt sitten niistä se, jolloin leukaperäni taas kerran aukaistaan ja samalla pohditaan, pitääkö hävyttömän kallis silta purkaa ja rakentaa uudelleen.

Ei naurata, ei. Eihän tämä nyt maailmoja kaatava juttu ole, mutta ei naurata.

Säälipisteitä yritän kerätä.

Surkeaa moinen.

(Mutta minun ”Ongelta ja kasvimaalta” -kuvani oli kuulemma ollut aamulla telkkarissa. 😉 ja on YLEN aamu TV:n sivullakin) 

Aamupäivän auringossa tuntui tuulen kylmyys, tiesi että jossain lähellä on syksy. Sen tunsi. Ja sitten auringossa onkin oikein mukava pyöräillä. Ja auringossa mukava olla kotipihalla.

Iltapäivällä hankkiuduimme bussien kuljetettavaksi [palaan vielä tähän joku päivä!] ja matkasimme niinkin kauas kuin Oulunsaloon. Tänään oli  The 10th BO Challenge Tasting. Eli viinikerhomme kymmenes maistelukisa.

Ja kilpailukutsussa luki ENSIN näin:

Kolme valko- ja kolme punaviiniä. Valintatehtävissä annetaan useita vastausvaihtoehtoja; teidän tehtävänne on päättää, mikä niistä on oikea. 

 

Ja pari päivää myöhemmin tuli lisäinfoa:’

(1) Kaikki viinit ovat yhden lajikkeen viinejä. 
(2) Koska kilpailu alkoi tuntua liian helpolta, lisäsin alkuviikosta lomakkeisiin sekä (a) rypälelajikkeen että (b) viinin alkuperämaan kohdalle yhden lisävaihtoehdon.
(3) Nyt oikea vastaus on valittava neljästä annetusta lajikkeesta ja  maasta. Kisa ei ole enää sangen helppo vaan  pelkästään helppo.

Porukalla totesimme että on erinomaisen hienoa,  että joku [BTW: samainen Koivu, jonka monet teistä kommenttien kautta tunnettekin) kilpailua jaksaa laatia ja järjestää.

Valitsin taktiikaksi jo aiemmin hyväksi havaitun = päätän vastaukseni kerralla. Katson värin, tuoksutan ja maistan. Veikkaan (huom. veikkaan, harvoin tiedän) vastauksen. Tänään strategia puri. Voitin (26 pist.)! Ihan selkeä ero kakkoseen (20 pist.), joka oli?  – Pehtoori! 😉  Ei ole meidän parivaljakko turhaan kesää treenannut. 😉

Eikä kisa ollut illan ainoa mukava asia: söimme hyvin, saimme nauttia ylenpalttisen kauniista puutarhasta, kauniista kattauksesta, keskustelevasta seurasta, ystävyydestä. Kesästä ja kaikesta. Se kaikki on paljon.

Taas on hyvä.

Laiskottelu.

Jalo taito? Raivostuttava tapa? Tekemättömyyttä? Tuottamattomuutta? Tapa ladata akkuja? Päämäärätön vetelehtiminen kaupungilla? Ympäristöystävällinen keino purkaa paineita? Reporankana retkottamista sohvalla telkkaria katsellen? Ajatukseton oleilu tai istuskelu?

Laiskottelu ja laiskuus ovat eri asioita, eikö? Olla jouten ja olla joutilas – niilläkin on ero, kai? Tästä on ollut joskus ennenkin puhetta…

Meillä heräsi aiheesta keskustelu äsken ruokapöydässä, kun Pehtoori palasi Lapista ja oli lukenut blogin ja Katri H:n kommentin eiliseen postaukseeni. Miehestäni se oli kovin hauska kommentti. No en minäkään kiistä, etteikö, mutta kun mies nauroi, että ”ei sinusta ole laiskottelijaksi, paitsi – vain ja ainoastaan – hillittömällä auringonpaisteella lomalla osaat istua ja lukea”.

Sekö on laiskottelua, että istuu ja lukee? Minulle se on joskus mitä totisinta työtä. Joskus – niin kuin juuri kesällä auringossa istuen dekkareita lukien – se on laiskottelua.

Siis: yritän sanoa, että se on niin suhteellista. Joskus ruoanlaitto ja kaikki kodinhuolto ja kotiTYÖT on kaikkea muuta kuin laiskottelua, joskus ne on rentouttavaa puuhastelua, jota voisin nimittää laiskotteluksikin. Varsinkin jo ne on vastapainona vaikkapa luennon teolle tai kokousmateriaalien teolle. Tekemisen ”laiskottelevuus” on siis riippuvainen kontekstista. Eikö kaikki ole riippuvaista ympäröivästä todellisuudesta?

En oikein tiedä, mistä se johtuu, että aikakauslehtien lukeminen, tai nimenomaan selailu, on minusta Laiskottelua isolla ällällä. Kuuluuko laiskotteluun jonkinlainen turhuus?

Entäs sitten kun nyt yhteiskunnassa vaaditaan työikien nostamista, kotiäitien työllistämistä työmarkkinoille, opiskelijoiden työntekoa opiskelun ohessa? Onko ansiotyö jotenkin laiskottelun vastakohta? Tuskin. Onhan niitä ansiotöissäkin laiskottelevia, opiskelijoissa on laiskottelijoita. Ja laiskojakin on!

Nyt voisin laajentaa tätä pohdintaani siihen, kuinka syvällä suomalaisissa (minussakin?) on (luterilainen) työmoraali, mutta en ryhdy moiseen. Mietin vain, mitähän se laiskottelu sitten on?

Minä kun vähän luulen, etten oikein tiedä, miten laiskotellaan, jollei se ole tietokoneen ääressä istuskelua, leppoisaa kuvasivustojen kokoamista, romaanien lukemista, päämäärätöntä tepastelua merenrannoilla, mökin nuotiopaikalla istuskelua. Minulle se taitaa olla juuri noita asioita.

Miten sinä laiskottelet?