Istun lentokoneessa, Bulgarian ilmatilassa, iho vielä muistaa viikon lämmön, se tuntuukin siinä. Lentokoneen käytävän toisella puolella Pehtoori torkkuu, takana nuokkuu pikkuperhe; Apsu unessa, vanhempansa surffailevat, Norwegianilla se on lennollakin mahdollista.
Tänään aamiaisella olimme vain nuoren parin kanssa, heidän kun oli lähdettävä ennen meitä kohti Rodoksen kenttää – Helsingin kone lähti kolme tuntia ennen kuin meidän Oulun kone. Ja taas iso ilon tunne tämän reissun sujuvista aikatauluista…
(Tämä kuva eiliseltä Lindoksen reissulle lähdöstä…)
Meillä (minulla) aikaa vielä ennen kentälle lähtöä kulkea rannalla, vuorten juurella, hotellin puutarhassa. Mietin että onkohan tämä minun viimeinen aamuni Kreikassa – koskaan. Tässä iässä miettii tällaisia yhä useammin. Keikka on ollut minulle, meille, useimmiten hyvä, niin nytkin. Mutta. Ehkä emme ihan heti lähde Kreikkaan uudestaan. On vielä niin paljon paikkoja, joissa haluan käydä… Seuraavaksi, mihin?
Lähdimme hotellilta hyvissä ajoin kohti Rodoksen lentokenttää, ajatuksena käydä kaupungin laitamilla olevalla hautausmaalla, tankata vuokra-auto, palauttaa se, ja ehtiä vielä tax-freehen. Reissulla kun ei ole juuri shoppailtu (eilen pieni pöytäliina ja valkoiset, löysät puuvilllahousut), joten edes lentokentältä jotain herkkuja kotiin vietäväksi.
Hautausmaa unohdettiin – syystä että? Sattuipa Apsulle pieni pahoinvointi kesken automatkan. Eipä hätää: mukana kaksi isoa pulloa vettä, Savetteja, vaihtovaatteet ja reipas poika. Tien laidassa voi pojan ”suihkutttaa”. Ja mikä myös mukavaa, autovuokraamossa eivät olleet moksiskaan sotkusta: ”Don´t worry, no problem”, eikä mikään siivouskustannuksia. Kättelivät ja halasivat Apsun ja toivottivat hyvää kotimatkaa. Viikon aikana kyllä havaittiin moneen kertaan, että etelässä lapsiin suhtaudutaan edelleen vallan mukavasti. Ja kun Apsu osasi vielä kaikille sanoa ”helou” ja ”kiitos”, joten sai muidenkin kuin matkaseurueemme sydämet sulamaan.
Kaiken kaikkiaan matkalla on ollut iso, ehkä isoin, riemu kokea kaikkea pojanpojan kautta. Niin minä oletin ja toivoinkin jo lähtiessä, ja niin on käynyt: Apsun silmin Rodos oli vielä elämyksellisempi kuin jos olisi oltu kahden hengen reissulla.
Rodoksen lentokenttä ja sen toiminta ei ollut ihan toimivimmasta päästä, mutta olihan meillä aikaa. Sen verran, että ostin itselleni uuden parfyymin, ensi perjantain vieraille fetaa, oliiveja ja pistaaseja. Voi kunpa olisi voinut vielä ostaa laatikollisen tomaatteja ja pienen ämpärillisen kreikkalaista jogurttia.
Tähän loppuun vielä kuvia eiliseltä. Läppäri kun kuitenkin täyttyi (mistä voi johtua?), eikä kuvien lataaminen onnistunut enää ollenkaan… Ja kun illalla vielä netti pätki, vain kännyllä pääsin nettiin. Reissubloggaajan olot ovat kyllä vuosien varrella parantuneet. Ei tarvitse enää iltamyöhällä hipsiä hotellin aulaan saatikka respan takahuoneeseen lähettämään postausta. Sellaista oli vielä esim. Lissabonin reissulla ja Agadirissa… Ja New Yorkin toisella reissulla… Nyt sujui eiliseen iltaan asti ongelmitta.
Mutta siis; eilen toinen Lindoksen käynti. Nyt kapuaminen Akropolille. Eipä voi väittää turvalliseksi sitä reittiä. Se oli lyhyempi ja ehkä vähemmän jyrkkäkin kuin nousu Tsampika-luostarille toissapäivänä, mutta kaiteeton, ruuhkainen ja kivet kovin liukkaita. Onneksi koko Teletappi-ryhmämme ei sinne lähtenytkään.
Tulipa taas muistoja menneestä. Nyt olin kyllä tosi huonosti perehtynyt kohteeseen etukäteen. Mutta maisemat! Tällä reissullahan olen kuvaillut ihan tavattoman vähän, mutta tuolla tuli kuvatuksi.
Ja sitten: tämän viikon yksi kuvahaasteista on ”vanhus”. Kuinka ollakkaan! Mikä on sitten aiheuttanut sen, että olen ihan poikkeuksellisen usein asettautunut kameran eteen, ja ajattelinpa, että Akropolis, temppelin rauniot ja minä olisimme yhdessä hyvä aihe tähän teemaan. Ja Esikoinen oli kyllä parempi kuvauskohde.
Kello alkoi olla yli puolenpäivän kun laskeuduimme, ja crepes-paikka tuorepuristettuine appelsiinimehuineen houkutti erityisesti pikkuperhettä. Minulle siinä hyvä hetki käydä sillä aikaa kiertelemässä ja kuvailemassa valkoiseksi kalkittujen talojen välissä, ja löytämässä Festaan uusi liina.
Iltapäivän aluksi palasimme hotellille: oli aika altaalle. Hotellialueella oli myös ns. ”rauhoitettu alue”, jossa ei saanut melskata, ja totta puhuen sinne eivät lapset olleet kovinkaan tervetulleita. Apsun päiväunien aikana me olimme nuorenparin kanssa siellä tunteroisen, josta minä tosin olin ison ajan meressä: oikein snorklailinkin. Mitään muuta kuin sameaa merivettä näkeneenä. Mutta meressä uiminen, kelluminen, on ihanaa! Se on niin ihanaa.
Iltapäivän loppu sitten taas meidän ”partsilla”. Minä ja tyär kävimme vielä vesipuistossa kokemassa liukumäet, ja niinhän siinä kävi, että olin ainoa, joka sen korkeimman laskin. 😉 Tietysti!
Aperitiivi nautitiin vielä ”oman altaan” reunalla. Vävykokelaan tarjoama samppanja maistui viikon aikana koettujen kreikkalaisten viinien maistelujen jälkeen aivan tavattoman hyvälle. Aurinko paistoi, ja kaikki oli hyvin.
Ja illaksi meillä oli varaus resortin ”erikoisravintolaan”. All Inclusiveen kuului kaikki: loputon, runsas, Thalassa-ravintolan tarjonta, sekä allasbaarin ja Snack Barin ”välipalat”. Ja All Inclusiveen kuului myös yksi illallinen joko italialaisessa Trattoriassa, kreikkalaisessa Tavernassa tai aasialaisessa Lagoonissa. Varaussysteemi oli kovin vaikea ja paikkoja vähän, mutta me kuitenkin eiliselle illalle saimme pöydän Tavernasta. Ja huh huh. Olipa hyvää ruokaa, ja paljon. Kaikkia kreikkalaisen keittiön klassikkoja ja uusiakin testattavia. Ei mättöbuffaa vaan pöytiin tarjoiltuna makoisia annoksia. (Koostettu ruokapostaus on vielä tulossa — )
Nuoren parin kanssa vielä cappuccinolle aulan loungeen ja viimeinen synttäriviikon päivä oli ohi. Yöllä tuuli kovasti, joku kolisi terassin nurkkaan, painajaiset palasivat, mutta lopultakin ihan hyvin nukuttu yö.
Aamulla aurinko taas niin hieno, että pieni toive muutamasta lisäpäivästä häivähti mielessä.
Mutta eipä täällä aurinkoisessa Oulussakaan mitään vikaa ole.
