Nyt on väsy, ihan liikkumisesta väsy.
Aamukuuden aikaan nousin keittelemään kahvia, ja oli käytävä pihalla nurmella kävelemässä että uskoi, että tämä ihana sää on todellista, eikä Kreikan jälkeinen harha aamun unenpöpperössä. Lintujen laulu mieletön ja luonnossa jo tuoksujakin.
Tänään jos joskus olin niin iloinen, etten kahdeksan aikaan lähtenytkään polkemaan kohti yliopistokampusta, vaan kiertelemään Oulun rantoja, harjoittelemaan ja kokeilemaan uuden objektiivin käyttöä, etsimään ruostetta (serkkuni kuvahaasteen aihe tällä viikolla) ja hakemaan puutarhalta yrttien ja salaatinsiemeniä.
Minulla ei ole mittaria pyörässäni, mutta yhteensä melkein kolme tuntia olin liikkeellä, toki pysähdyin tiuhaan kuvailemaan ja muutamia asioitakin toimitin.
Mustasalmen suulla vielä jäätäkin rannalla, ja itse asiassa meri on vielä todella kylmä, jäät vasta lähteneet ja aamulla huokui viileää ilmaa. Hietasaaren rannalta käännyinkin kohti Aleniuksen puutarhaa ja sieltä sitten Pikisaaren kautta keskustaan, jossa jo aamusella niin kesäistä, ettei monta kertaa viime vuonna.
Lasaretin takana, kalaportaiden rannalla, narsissit kauniisti kukassa. Ihan kukkameri siellä oli!
Postin ja kirjaston kautta kotipihalle, jossa Pehtoori oli ehtinyt jo maalailla pihaterassin puuosia ja aloittanut haravoinnin. Liityin puutarhajoukkoihin, ja ihan ensimmäiseksi siivoilin ikkunalautoja, pihakalusteita, ohessa pyöränikin. Ja sitten yrttien viljelyyn. Olikohan liian aikaista tehdä kylvöt? – Toivottavasti ei. Pensaiden leikkausta, haravointia ja kaikkea sen sellaista.
Myöhäinen lounas, vai varhainen päivällinen, pihalla. Tietysti. Mittari näytti + 24 C varjossa. Niin hyvä, niin hyvä.
Kun Pehtoori oli saanut autoni pestyä, lähdin rautakauppaan hakemaan kynnysmattoa, multaa, orvokkeja (, joita ei vielä ollut) ja muuta kevättarvetta. Ja lopuksi sitten vielä hautausmaalle hakemaan lyhty pois ja tarkistelemaan haudan ”kukitustilanne”. Ja jäin vielä tunteroiseksi kiertelemään ilta-auringossa, koivunlehtien hehkuessa kauneinta alkukesän vaaleaa vihreyttään. Ja taas höpöttelin siellä ääneenkin. Pitkään aikaan sellaista ei (hautausmaalla, kotona kylläkin) ole sattunut. Ja etsin vielä ruostetta. Tiesin mistä etsiä, ja löysinkin kymmeniin kuviin.
Ruoste on kaunista. Ainakin tällaisina iltoina.
. . ja Oulun ympäristötalostahan sitä löytyy suurina pintoina. Usein juuri ajan patina tuo kuviin oman tunnelmansa, kuten noissa hautausmaan kuvissasi. By the way, mikä on se uusi kakkulasi?
Ruostetalo – tai siis ympäristötalo – on minusta aika hieno, ajelen siitä ohi pari kertaa viikossa. Lasipintoja ja heijastavaa terästä saisi olla enemmän. Mutta ovat kiva pari Kalevan uuden talon kanssa. Mutta tunnelmaa siinä ei kyllä ole. 😉
Kerronpa objektiivista illalla tai tässä joku päivä.
Ihana ”kierros” Sinulla hautausmaalla ja muuallakin. Hautausmaa on niin rauhoittava paikka. Siellä voi muistella kaikkia poisnukkuneita rakkaitaan ja olla yksin itsensä kanssa! Hyvää alkanutta päivää Sinulle ja perheellesi!
Hautausmaat on minullekin tärkeitä. Juuri noista kirjoittamistasi syistä, mutta myös muutenkin. Siellä on niin paljon ”elämääkin”, tarinoita hautakivien takana, menneessä. Hautausmailla on historiaa, ja ne pistävät ajattelemaan myös omaa elämää. Ja elämään tässä ja nyt!
Ihania toukokuun viikkoja sinne Pirkanmaallekin!
Hienoja ruostekuvia, ja vahvoja kertomuksia muutamalla sanalla ristissä. Aita on kuin pitsiä. Kevät on upeaa aikaa ja pihatyöt aina yhtä odottavia.
Naantalin hautausmaalla lukee ”Hautausmaa tukee elämää” – niin minäkin olen oppinut jo ajattelemaan.
Pihatöiden huippusesonki on nyt, ja meillä jo hyvällä mallilla. Toki enimmäkseen Pehtoorin ansiosta. Mukava on sääskettömällä pihalla ollut olla ja touhuta.