Valokuvaus

Kesälläkin voi olla ”pirttipäiviä”

Nallikarissa on autiota. Mutta tänään se ei johdu varhaisesta aamusta niin kuin tuolloin jokunen viikko sitten kun tuon kuvan otin. Nyt se johtuu liki myrskyisästä tuulesta, kylmästä, ainakin paljon kylmemmästä kuin edelliset viikot, vesitihkusta.

Mutta ei minua ole häirinnyt kovin syksyiseltä vaikuttanut keli. Olen pysytellyt hyvin visusti sisällä ja hyvin visusti koneen ääressä. Kuviani työstänyt myytäväksi Vastavalossa (kovat on läpäisyvaatimukset), muokannut kuvia Pariisiin lähetettäväksi (rotissöörien kv-julkaisuihin kuvia lasten ruokakulttuuritapahtumasta etc.), vähän jo Rodoksen kuvia perannut, kalenteria katsellut ja mökki- ja muita mahdollisia kesäreissuja suunnitelllut. Tytärtä kysellyt Ouluun tulevaksi, kalaasiystävien kalentereita koettanut synkronoina kesäjuhliamme varten.

Yksi meille jo perinteinen kesäjuhla, paistinkääntäjien Suurkapituli, joka tänä vuonna on Jyväskylässä, jääkin meillä väliin. Minä kun myöhästyin ilmoittautumisesta: minä joka yleensä koetan pitää huolen että koko Oulun voutikunta tietää ja muistaa ilmoittautumisen avaushetkellä olla valmiina koneen ääressä, sillä 300 – 450 hengen juhla täyttyy muutamassa kymmenessä minuutissa. Minä olin juuri silloin matkalla Anthony Quinn´s Beachille, joten unohdin ja vartin liian myöhään naputtelin tietoja luurin pienelle näytölle. Liian myöhään, ei mahduta mukaan.

Noh, menemme sitten vaikka kaksistaan jonnekin hyvin syömään. Kapitulireissu on aina aika hintava paketti – varsinkin jos iltapukua tms. olisi hommattava, tosin minulla ei tänä vuonna olisi sellaista tarvetta – joten voimme käyttää sen rahan vaikka pikku retkeen Tampereelle ja Mänttään Serlachiuksen museoihin, jotka minulla on vieläkin näkemättä. Tai jos piipahdettaisiin mökkireissun yhteydessä vaikka Norjan puolella tai jotain. Kyllä minä vielä keksin. Maantie vaatii aina välillä kulkemaan…

Mutta tänään siis ”pirttipäivä”.

Niitä näitä

Synttärisunnuntai

 

 

Sunnuntai on humahtanut. Sen että heräsin, niin nyt olisi jo luovuttava kuvahommista. ”Vastavalo” vie mennessään … palaan asiaan …

Aamupäivä lenkillä, Ilokivillä, kaupungissa, muutama toimeksiannon toiveissa otettu kuvakin, ja kaupassa hakemassa aineksia lohipiirakkaan. Sellaisen sitten kuitenkin päätin leipoa Apsun synttäripöytään.

Mutta sellainenhan ei sankaria kiinnostanut. Lego City -synttärikakku ja kaikki ne Lego-paketit kylläkin.

Aika jännä kun seurasin pojan touhua ja olemista, niin ei oikeastaan paljon puhunut koko aikana. Availi lahjapaketteja, ajeli uusilla autoilla. Ei paljon kaikkien serkkujen ja tätien ja setien ja isovanhempien jamuutamien samanikäisten seurasta piitannut, paitsi M:sta. Serkkunsa, joka on meilläkin käynyt usein, oli Apsulle tärkeä kaveri tänäänkin.

Iltasella on ripsinyt, nurmikko ja yrttipenkit ja allergiset kiittävät. Mutta lämmöstä en mielelläni luovu…

Isovanhemmuus Vanhemmuus

Tässä vaiheessa

Tänään taas ihan korostetusti päivä, jolloin olen tuntenut olevani sukupolvien välissä, – osa omaani, osa edellistä ja osa tulevia sukupolvia.

Sen, että aamupuuron olimme ehtineet nauttia (vaikka olimme jo varhain hereillä), tuli meille Apsu, joka jo eteisessä kenkiä riisuessaan huuteli: ”Huomenta, A. hanuaa leikkiä!” Ensimmäisen leikkihukin hoiteli Pehtoori, ja sitten me jo lähdimmekin Apsun kanssa kaksin kohti Caritasta. Oli aika käydä kaksistaan isomummun luona. Toki poika on käynyt siellä ennenkin, muttei minun vaan vanhempiensa kanssa, ei usein, mutta muutamia kertoja lyhyen elämänsä aikana kuitenkin.

Kerrostaloasuminen ei ole Apsun maailmassa ihan tavallinen juttu, joten sekin jo hississä aiheutti kyselytulvan, mikki (miksi) sitä ja mikki tätä? Hieman isomummun puheen vaikeus ja toisaalta mummulle pojan puheen – sanoisinko omaleimaisuus ja – omanlaatuisuutensa vaikeuttivat kommunikointia, mutta koetin olla tulkkina. Ja yhteistuumin päättivät äitini ja pojanpoikani, että lähdetään palvelutalon alakertaan lounaalle ja sitten palataan takaisin jätskille isomummun luo.

Ja matkalla viidennestä kerroksesta alas ja muutamankin käytävän kautta Caritaksen ruokala/ravintolaan ehti Apsu ihmetellä kaikkea, ja kaikkein eniten rollaattoreita, joita tuli vastaan ja joita oli parkissa ravintolan eteisessä. – Mersu, sanoin. ”Ei oo Meesu”, sanoi Apsu. Ja yhdelle vastaan tuulelle talon asukkaalle, herrasmiehelle valkoisissa shortseissaan ja kaulupaidassaan, joka kommentoi Apsua reippaaksi pojaksi, poika ilmoitti ”paaturin jälkeen” ja pyyhkäisi lyhyeksi leikattuja hiuksiaan ohimoilta. Oli vaikea olla hymyilemättä.

Kunhan isomummun luona oli tarpeelliset ”huoltotoimet” tehty ja Apsu syönyt ison mansikkatuutin, oli aika siirtyä kohti ”mummipapan” (= meidän) huushollia ja päikkäreitä. Niiden jälkeen sitten pihalle. Iso matto ”piazzalle” ja siihen uudet isomummulta synttärilahjaksi saadut legot ja ei muuta kuin mummin ja papan rakennustaito koetteille. Legot on ihan huippuja!

Ja kunhan pojan vanhemmat töistään pihallemme pääsivät, oli meidän Pehtoorin kanssa aika siirtyä oman sukupolven ”tasolle”. Ystäviemme poika, meidänkin elämässämme mukana ollut, sai tänään valkolakin, joten luonnollisesti lähdimme lakkiaisiin. Enkä taaskaan muistanut laittaa lyyria (lyyroja?) mekon rintamukseen. Ja oli oikeastaan aika mukava, että olimme liikkeellä muita myöhemmin, ehdimme jutella sankarin ja vanhempiensa kanssa.

Eikä juhlat vielä ole ohi: huomenna on Apsun viikolla siirretyt synttäripilheet. Sinne siis. 😉

Oulu Valokuvaus

Lähipatikka

Lentokonemänty, käärmepuu, Taavetin kaupunki, Villen ranta, Kylmäperä, Dyyni ja Telakka – ja vielä Mustasaari. Nuo kaikki ja vielä paljon muuta näin aamupäivän minipatikalla Haukiputaalla Martinniemen Kurtinhaudalla (vai – haudassa?). Toissapäivänä ”Sirpa” suositteli (minulle) ennennäkemätöntä Kurtinhaudan kulttuuripolkua ja pikkupatikka Mustasaareen.

Olipas se hyvä suositus. Sinne tänään suuntasin ja aamupäivän kuleksin. Kuvasin ja kiertelin. Aika napakka tuuli rannalla, mäntymetsässä ihana kesäkuun ensimmäisen päivän aamu. Ei muita ääniä kuin linnut, ei edes itikoita. Suon reunalla vähän mietin punkkeja (minusta on tullut jotenkin neuroottinen niiden kanssa – pikkuperheen takapihallakin on niitä niin, että koirille on iltaisin ”punkkisyyni” tehtävä), mutta jatkoin matkaa…

Tuli mieleen ”Pystyynhaudattu” – se on romaani, joka osin sijoittuu Hellälettoon, joka tuolta rannalta näkyy. Joni Skiftesvikin romaani, jonka luin joskus 80-luvulla ystäväni suosituksesta, en muista siitä muuta kuin, että se kosketti, melkein järisytti. En oikeastaan tykännyt siitä, mutta se liikautti. Skiftesvikin ”Puhalluskukkapoika ja Taivaankorjaaja” sekä vastikään lukemani ”Keltainen Toyota vei vaimoni” ovat olleet enemmän mieleeni, niissäkin liikutaan Martinniemen maisemissa, juuri siellä, missä Kurtinhaudan ja Martinniemen sataman tienoot ovat, missä Helläletto ja Mustasaaren kalasatama ovat. Kyllä kannattaa noilla seuduin käydä vaikka Skiftesvikiä ei olisi lukenutkaan. Siellä on, ja tuoksuu, meri.

Iltapäivä sujui puutarhahommissa (hain puutarhalta viimeiset yrttien taimet) ja uutta paprikatahnaa kehitellessä. Meille tarjottiin Rodoksella parissakin paikassa paahdetuista paprikoista tehtyä tahnaa, levitettä, kastiketta  – mitä lieneekään, ja tänään yritin tehdä sellaista. Aika hyvä ensimmäiseksi kerraksi, kunhan tuotekehittelyni etenee postailen reseptiä… (Kuvassa se on espresso-kipossa). Tietääkö joku miten se tehdään? Reseptiä, pliis.

Niitä näitä

Vain elämää…

Ei juuri mainittavaa tältä päivältä.

Lähinnä koettanut tehdä ”Muistikuvia” tiettäväksi, myydä kuviani ja kuvaamistani. Hautausmaa-kuvilleni, menneille ja tuleville koetin saada ostajan, eipä tärpännyt, eivät kuulemma juuri osta. Mutta pari muuta tarjousta lähtivät myös, – katsellaan. Liityin jopa ”Vastavaloon”. Ei ollut ihan pikkujuttu, mutta sentään läpäisin pääsyn sinne. Katsellaanpa sitäkin mahdollisuutta.

Peruslenkki ja kesäruokaa… Mansikat ja kolme beetä: brie, basilika ja balsamico(kastike) ovat ihanaa kesäruokaa. Hiilarit pinaattiraviolista.

Ehkä lyhyin postaus vuoteen.

Huomenna olen toimeliaampi. Kai.

Nyt ”Vain elämää”.

Valokuvaus

Surffaillessa

Tässä surffailen ja sählään vähän useampaan suuntaan, ja ajattelin, että huomenna kun aamusella saan paistinkääntäjien jäsenkirjeen etc. jutut tehtyä, lähtisin jonnekin lähiseudulle retkelle kun ei ole mitään, mihin minua huomenna tarvittaisiin. En Hailuotoon, en Pilpasuolle enkä Koiteliin halua, mutta mihin menisin? – korkeintaan 50 kilometrin päähän autolla ja sitten siellä olisi hyvä kulkea ja kuvata. Ehkä vettä, ehkä mäkiä, tai molempia. Mukavaa maastoa ja kaunista luontoa. Onko suosituksia, hyviä kohteita joista en ole kuullutkaan tai joita en muista?

Muutoin menee ilimanaikuseksi surffaamiseksi ja kuvien kanssa tuusaamiseksi niin kuin nyt koko illansuu on Apsun lähdön ja lenkin jälkeen on mennyt. Tai sitten alan vihdoin työstämään Rodoksen matkan kuvat julkaistaviksi.

Tällainen valokuvausta (elinikäisesti) opiskeleva katsoo tietysti kaikissa julkaisuissa sitä, miten kuvia on otettu, etsii mallia, esimerkkejä, vältettävää, jne. Nyt on tässä vastikään tullut törmättyä maailmanluokan ammattikuvaajien otoksiin, jotka toisaalta vähän huvittavat, toisaalta lohduttavat, että käy sitä paremmissakin piireissä.

Ihmettelin, enkä suinkaan ole ainoa, että miksi tämä on otettu näin tylsässä miljöössä, jossa vielä varjoja pahasti, mutta eniten mietin, tuota katkaistua kättä. Ja jalatkin on nilkoista poikki.  Nivelten kohdalta ei saisi kuvaa rajata, niin olen oppinut ja hassullehan se näyttää… Mitä Meghan katsoo, kenelle hymyilee, ohi prinssinsä… ?

Niinpä sitten valokuvaussivustoilla leviääkin tällainen kuva. 😀

Ja perhekuvissa taustan pystylinjat on kaikki vinossa, ja useassakin joltakin kuvattavalta lähtee tolppa päästä. Ei olisi Tornion näytöissä menneet läpi. 😀

Ja sitten toiselle prinssille (Hollannin?) on käynyt myös vähän hassusti. Hän kun roikottaa mukanaan ylimääräistä oikeaa kättä. Ja entäs tuo taustalla oleva lakeija jolta on naama ja vatsa leikattu?

Helppohan se harjoittelijan täällä huudella. Mutta kuten sanottu lohdullisia nämä ovat, sattuu ja sallitaan sitä paremmillekin. Tai ehkä vain erinomaisille sallitaankin?

Niitä näitä

Tiistaipäivä

Kaupunkipäivä.
Tänäänkin olen kävellyt kaupungissa, torilla, rannoilla ja reunoilla eräänkin kilometrin.
Liekö huomisesta alkaneeksi ennustettu säiden viileneminen aiheutti aurinkolasien halpuuttamisen.

Asioiden toimituspäivä.
Mm. matto korjattavaksi. Kaunis olohuoneen paksu ”perintöplyyshimatto” on alkanut rispaantua hapsuistaan, ja vihdoin löysin yhden liikkeen, jossa lupasivat tehdä kanttaukset. Minulla on samaisesta verhoomosta kokemusta aiemminkin: ei varsinaiseksi aurinkoisen asiakaspalvelun paikaksi voi mainita. Melkein sain pyytää anteeksi, että toin sinne hommia. Muutamiin kysymyksiini ei-niin-järin-yställiset vastaukset, tyyliin: –
– Milloinkahan matto suunnilleen voisi olla valmiina?
– No ei sellaista voi tietää. Se on valmis sitten kun on löytynyt aikaa tehdä tämä homma. Kyllä täältä soitetaan kun se pitää hakea pois ja maksaa.
– Kuinkahan paljon se tulee maksamaan?
– Eihän tämmöinen käsityö mitään ilmaista ole, joten totta kai se maksaa.
Että semmoista. No, pääasia että matto on pelastettavissa.

Ja sitten kun menin pesulaan viemään äidin  nuoruusvuosinaan (todellakin vuosia teki sitä) omatekemää ja kirjailemaa pöytäliinaa, oli Sol-pesulassa ihan erilaista palvelua: liinaa käsiteltiin liki varoen ja luvattiin pitää hyvää huolta. Ja hymyiltiin ja rupateltiin muutama lause. Jäi parempi mieli, hyvä mieli jäi.

Ja Apsulle synttärilahjan haku. Kävimme jo lauantaina yhdessä lelukaupassa tiedusteluretkellä. Synttärihän oli jo perjantaina, mutta juhlat on vasta ensi sunnuntaina vanhempien töiden vuoksi. Lauantaina ostettiin vain saippuakuplajuttuja, joita kyllä on ihan mielettömän erilaisia verrattuna siihen mitä oli meidän muksujen aikana, saatikka omassa lapsuudessa, jolloin saippuakuplia puhallettiin fairy- tai mäntysuopaliukkosesta pillillä johon oli saksilla leikattu ristipää. Joka tapauksessa Apsulle heti auto- ja legoleikkien jälkeen saippuakuplat on tärkein juttu. Varmaan monta tuntia jo tässä toukokuun lämmössä on niitä puhalleltu. Noh, synttärilahjaksi ostin jotain ihan muuta.

Ja kakkukoristeiden haku, ja kaikenmoista.

Siivouspäivä.
Minulla tosin hyvin vähän siivottavaa, sillä meidän oma siistijä kävi tekemässä kodista pölyttömän ja laikuttoman. Pehtoori pesi perjantaina ikkunat ja sälekaihtimet, joten ikkunoiden tienoilla lattialuutuamista tavallista enemmän. Minun siivoukseni kohdistui lähinnä Festaan ja jääkaappiin sekä kirjoituspöydän paperipinoon.

Lakanapyykkipäivä.
Kesäpeitot ja kesäpussilakanat käyttöön. Ihanaa! Tuuletuksista ei tällä siitepölymäärällä puhettakaan. Myös äidin lakanapyykin pesen nykyään, muutenkin kuin ostettuani hänelle uudet kuten tänään tein. Minä pesen koska palvelutalossa ”eivät todellakaan osaa pestä lakanoita, saatikka mankeloida niitä oikein”. 😉

Manklauspäivä.
Lakanapyykkipäivä tarkoittaa meillä myös mankelointipäivää (ks. ed.). Sehän on ihan oma taiteenlajinsa. Tai siis ainakin äitini mielestä on. Ja minut hän opetti vetämään lakanat ja manklaamaan niitä jo teini-iässä. Ja kummallista, minä jotenkin pidinkin siitä hommasta. Vaikka meillä oli siihen aikaan kotiapulainenkin, lakanoiden veto ja mankelointi eivät kuuluneet hänelle. Varmaan siksi, ”ettei osannut oikein” (ainakaan äitini mielestä 🙂 ). Nythän Pehtoorikin on opetellut mankeloimaan ja meillähän on jopa mökillä mankeli. Ollaan pikkusen addiktoituneita mankeloituihin lakanoihin. Lapsille asti moinen ei ole ”tarttunut”, mutta tyär sanoi kerran tullessaan kotikotiin, että täällä on mukavaa sekin, että on hyvät, sileät lakanat. 😉

Pankki- ja laskutuspäivä.
Minulla on nyt sitten oikein pankkitili firmalle! 🙂 ). Ei niin, että Muistikuvilla rahaliikennettä olisi niin paljoa, että oikein tili tarvittaisiin, mutta on parempi näin kerätä kuvauksella saanut vaatimattomatkin tulot yhteen paikkaan. Helpottaa excel-kirjanpitoa ja veroilmoituksen tekoa.

Ulkona syömisen päivä.
Meillä on kyllä ”Oulun etniset ravintolat” -kierros ja testaukset nyt ihan jääneet, mutta palannemme asiaan. Tänään istuimme Toripolliisin patiolla hampurilaisaterialla, joka oli kyllä tosi hyvä, mutta annos niin valtava, etten saanut kuin rapiat puolet syödyksi.

Pihankastelupäivä. 
Niin kuin on ollut jo monta edellistäkin. Puutarhuri totesi, etteipä ole montaa kertaa aiemmin toukokuussa sadettajaa pihalla tarvittu. Ja kasvimaalle ja kesäkukille olen minäkin saanut kantaa vetta enemmän kuin ikinä ennen toukokuussa. Mutta onhan kovin kaunista jo.

Lämmin päivä… 
Niin ihanan lämmin. Pihalla istuskelin tuossa alkuillasta aika pitkäänkin lueskelemassa.

Hautausmailla Historiaa Oulu Valokuvaus

Tuomen kukkiessa kesäkuumietteitä

Kesäkuulle laskenut verkkoja, … kuvauskeikkaa tai -peräti -projektia haluaisin: olen ideoinut, ”koekuvia” otellut, taustatyötä tehnyt. Enkä kyllä ole ollenkaan varma, ovatko ne kaksi tahoa, joita ajattelin tässä piakkoin lähestyä, ollenkaan niin innostuneita kuvausprojektiajatuksistani kuin minä. 😀 Mutta eikös se niin ole, ettei ole kukaan tule kotoa hakemaan töihin. Niin minä ainakin aina tuppasin opiskelijoille tuputtamaan.

Tuomen kukkiessa kotitöitä ja kiertelyä ja kaartelua kameran kanssa.

Iltapäivän lopulla ennen iltakokoukseen lähtöä ehdin vielä kotipihallakin leikkiä kameran ja sen säätöjen kanssa. Satavuotias Suomen lippu liehuu meilläkin nykyään (sini)taivasta vasten, eikä ole suurten koivujen varjostama. Kyllä on ollut hyvä juttu viime syksyn hieman epäröiden päätetty vanhojen, korkeiden koivujen kaato.

Suomen lipun historiastahan kirjoittelin vastikään pikkuisen pätkän historiaa….

Niitä näitä Oulu Puutarhahommia Reseptit Ruoka ja viini

Suvisunnuntai

Kirkonmenojen aikaan, suvisunnuntaina aamulla, olin lenkillä. Kaupungilla tänäänkin.

Tuomiokirkon kirkkotarhassa on pikku kirkko. Viime jouluksi talkoilla valmistunut sympaattinen, paljolti lasten käyttöön suunnattu hirsinen kirkko, jonka katto on tervattu, ja tervan tuoksu sekoittui ympäröivien, kauniisti kukkivien pilvikirsikoiden tuoksuun. Pieni idylli Oulun keskustassa. Ja tämä valo, tämä lämpö (jota kyllä viileähkö tuuli hieman heikensi).

Tänä suvisunnuntaina kävin myös puutarhalla hakemassa kesäkukat, ja Pehtoori oli makutuomarina ja kantoapuna. Ja tänä vuonna – ensimmäistä kertaa vuosiin – pysyin kohtuudessa. Ihan vaan ”pakolliset” ikkunoiden alle, portinpieliin, sisäänkäynteihin ja kukkatolpppiin. Ainoa ”heräteostos” oli tämä laventeli. En vaan voinut vastustaa…

Kukkashowissa meni jokunen tunti ja sitten kokkailemaan.

Kesäkeittiössä uusia kokeiluja:  mm. ananassalsaa (Etiketti-lehdestä ohje sivulla 28) joka ei ehkä ollut ihan odotusten mukaista, mutta kyllä se savumarinoidun possun sisäfileen kanssa aika hyvin maistui.

Paremmin maistui oma kehittelemäni jättitomaatti-salaatti. Eilen Apsun kanssa bongattiin valtavia pihvitomaatteja ja tänään täytin sen fetalla, tomaattihakkeluksella, ruohosipulilla (omasta maasta luonnollisesti), pippurilla, basilikalla, pinjansiemenillä, etc. ja sitten salaattipedille. Jaettiin neljästään tuo möhkäle.

Ja jälkkäriksi kesän ensimmäinen raparperipiirakka. Vanhaa ohjetta modifioin (tietysti, taas) ja laitoin tavallisen sokerin tilalle kookossokeria, kevytkerman tilalle soijakermaa ja kookoksen tilalle mantelilastuja (koska niitä oli, kookoshiutaleita ei)

Apsu keskittyi ohessa olevan jäätelön syömiseen, muut söivät myös piirakkaa, itse asiassa koko vuo´allinen upposi jonnekin.