Lappi Mökkielämää

Lapin kesä ja mökkinaapuruus

Koko päivä ulkona. Huolimatta siitä, että lämmintä on ollut vain about + 4 C, ja tuntunut vielä kymmemmälle. Ja välillä – lyhyesti tosin – on satanut rakeita. Ei vettä kuitenkaan. Ihan vaan rakeita.

Aamupäivällä lähdimme Kutturantien varteen: ajatuksena täydentää korvasienisaalista. Yhden näin, mutta samaan aikaan olin äidin kanssa puhelimessa, joten en edes sitä poiminut. Vaihdoimme paikkaa. Aholammen tienvarteen auto, ja siitä metsään. Toinen tunti kului siellä metsässä kulkiessa, missä siinäkään ei mitään vikaa. Päinvastoin: kauniita mäntykankaita, ”erämaalampi” kuvattavana ja hyvä hengittää ja liikkua. Mutta ei korvasieniä. Ei sitä yhtäkään.

Eikä meillä nyt niin pakottavaa tarvetta ollut saada niitä sieniäkään enää lisää. Meillä kun oli eilen ”mökillekuljetus”! Pari, kolme litraa sieniä oli terassilla muovipussukassa ja jälkeenpäin tuli viesti: ”jos jaksat vielä keitellä…. ” – Jaksanko?

Tällaistakin voi bloggaaminen saada aikaiseksi. Olemme ”Lähes naapurin” kanssa tutustuneet blogini kautta. Molemmin puolin on oltu avuksi muutaman kerran ja tavattukin täällä Myötätuulessa, mutta että korvasieniä kassillinen! Erinomaisen iloisia olimme tästä ja todellakin jaksoin tänään ne ryöpätä ja pakastaa. Toivon mukaan nautimmekin niistä jossain välissä yhdessä.

Iltapäivä sitten mökin pihapiirissä: haravointia, hiekkaprojektia, kaarnalaivojen tekoa 😉 , liiteri- ja puuhommia, katajoiden perkausta, risusavottaa (onneksi ei enää ole metsäpalovaroitusta: yhteensä ainakin 20 kottikärryllistä risuja polteltu) ja rantasaunaa. Hyvä on kaupunkilaisen mökkipuuhissa olla. Mietin, että mitähän, jollei meillä olisi tätä paikkaa? Paljon puuttuisi. Tärkeä tämä on.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökkielämää nollarajalla

On ihan perjantai olo. Ehkäpä ”tehty työ, paras työ” -fiilis aiheuttaa sen. Tämän mökkireissun suunnitellut projektit on nyt tehty. Molemmat mökit ja rantasauna kuurnattu, perusteellisesti, pakkasessa on korvasieniä ja poskia kuumottaa ulkona olon jälkeen. Kuvaussaldo lauantai-iltaa lukuunottamatta kehnohko, mutta huomenna on aikaa kameran kanssa kulkemiseen. Nyt on hyvä. Mökissä on hyvä olla, tuoksuu raikkaalle ja lattia on kaunis.

Heräsimme kylmään aamuun, toki mökissä lämmin, mutta ulkona vain + 1 C ja oli satanut lunta!

Siis emme nauttineet aamiaista puronrannassa kelopöydän ääressä, vaan sisällä  ja minä samalla sain sähköpostiin ilosanoman, että yksi kuvaustarjoukseni on hyväksytty. Yesh! Hyvä mielihän sellaisesta tulee. Kuin myös että sain kuvaus- ja kuvanmyyntiluvan yhdelle taideteokselle (ei mikään itsestäänselvyys),

Ja hyvä mieli siitä, että tyär jo ”varasi” viikonlopun tänne. Ja että meillä on ”kysyntää” Oulussakin. Apsu tulee yökylään viikonloppuna! Johan siinä aamulle paljon hyviä uutisia.

Ja sitten ei muuta kuin hommiin.

Tämä uudempi mökki, Myötätuuli, meidän kakkoskoti, jossa asutaan nykyään ainakin pari kuukautta vuodesta, oli paljon helpompi ja siistimpi siivottava kuin eilisen projektina ollut Tuulentupa. Enkä edes pessyt ikkunoita. Niinpä oli aikaa myös pihahommille. Kevättulva on tehnyt mökkitien päähän pieniä tuhojaan, mistä olen tietty pahoillani, semminkin kun olen maisemoinut sitä tienoota monta vuotta ja nyt vesi on vienyt kaiken. Argh! Näin isoja on nämä mökkiläisen ongelmat.  😉

Siis enpä sittenkään valita.

En valita, semminkin kun illalla tyveni, linnut alkoivat taas laulunsa. Ja mustikkakin kukkii, eikä yön pakkanen sitä häirinnyt. Myös hillankukkia on mökkipihassa.

Huomenna jo lämpimämpi, eikä pihaa enempää siivottavaa. 😉

Mökkielämää

Siivouspäivä

Taivas näyttää siltä, että minä hetkenä hyvänsä voi ryhtyä satamaan lunta, tai ainakin räntää. Vettä onkin ripsinyt pikkuisen pitkin päivää, eikä lämpöasteita ole ilmassa eikä purossa kuutta astetta enempää.

Mutta tämä sopi minulle oikein hyvin. Ei ollut mitään syytä jättää aiottua Tuulentuvan siivousta tekemättä. Ja mie tiesin, että sehän on ihan mukava projekti ja että toki siinä koko pitkä päivä vierähtää.

Siivosin kaiken, kaiken! Ikkunat, lattiat, seinät, kaapit, ovet, suihkukaapin, varaston. Kaiken. Edellisestä suursiivouksesta onkin jo kolme vuotta, joten oli korkea aika. Ja nyt on hyvä mieli, eikä tietoakaan mistään jännetupentulehduksesta.

Kyllä kelpaa pikkuperheen, tyttären kavereineen ja Team PP:n taas asustella pikkumökin puolella. Ja koirien. Pikkuperheellä on parhaimmillaan/pahimmoillaan ollut kolme koiraa täällä mukana, ja se kyllä tuntui ja tuoksui huushollissa.

Pehtoori jelppasi ja hakkasi matot ja petivaatteet, teki safkan ja lämmitti saunan. Ja kävi Ivalosta hakemassa lavuaariin jonkun uuden osan, jonka asensikin. Nyt ei enää vuoda.

Eikä tämä Lapin kesä tästä nyt näytä kummemmaksi muuttuvan, joten olisiko se huomenna sitten Myötätuulen vuoro? 😀

Lappi Mökkielämää Viini

Kulleroiden ja korvasienten aikaan

Kullerot. Nuo pohjoisen ihanat tienvarsikukat.

Ja minähän en keltaisista kukista pidä. Paitsi auringonkukista, narsisseista, tulilatvoista, ties mistä kaikista … ja kulleroista!

Eilen kotoa lähtiessä tienvarret olivat keltaisenaan voikukkia, sitten tupasvilloja, Simossa jo kulleroita, joita jatkui Sodankylän pohjoispuolelle asti, – enemmän kuin koskaan, ja sitten myös punaisia apiloita ja siankärsämöitä. Jossain välissä jo vähän koiranputkiakin. Kaikki etuajassa. Ja ainakin kulleroita enemmän kuin ikinä olen nähnyt. Ihan keltaisenaan tienpientareet varsinkin vesien lähellä.

Kulleroita poimin mökille tuotavaksi jo Peuran kahvitauon yhteydessä. Vähän ovat jo yli.

Mökkisunnuntaiaamuna kaurapuurokipposten äärellä pohdimme minne tänään suunnataan, mitä tehdään? – Juuri tämä on elämässäni nykyään, ja varsinkin täällä pohjoisessa, niin mukavaa, että aamulla voi päättää mitä tehdään. Noh, kun kerran oli luvannut tälle päivälle vielä aika sateetonta ja suhteellisen lämmintä (+ 10 – 15 C) säätä, niin päätimme yhdistää korvasienten etsinnän ja pienen patikoinnin. Siinä se aamupäivä meni.

Melkein kolmetuntinen tunturissa ja tuomisina muutama litra korvasieniä. Juuri niin kuin oli toivottukin. Jossain välissä satoi puolisen tuntia vettäkin, mutta minulla repusta viitta ja Pehtoorilla ”tarpeen mukaan vedenpitävät kamppeet”.  Siis ei isompaa huolta sateesta. Mikä kylllä oli metsällekin ihan hyväksi. Kovin on täälläkin kuivaa. Mutta ei niin kuivaa, etteikö sieniä olisi, 😉 .

Iltapäivän aluksi päätimme ajella Kaunispäälle lounaskahville ja -kaakaolle. Vähän oli minulla kuvausodotuksia, mutta ainoa kelvollinen otos on pilvestä, joka näytti makaavan juuri meidän mökin päällä. No siinä se päivän makasi, satamatta.

Pihapiirissä ja vanhan mökin, Tuulentuvan, hyvin alustavassa siivouksessa (huomenna jatkuu), sekä sienien ryöppäyksessa kului iltapäivä. Korvasienten käsittelyssä menee enemmän aikaa kuin etsimisessä ja poimisessa. Mutta on se sen väärti.

Ja nuorison kanssa viesteillessä. Heitähän tietysti ikävä, ja hassu tunne oli se, kun Pieravaaran juurella metsässä yhtäkkiä kaipasin Maisaa. Maisasta oli nuoruusvuosinaan hyvää vauhtia tulossa erinomainen korvasienikoira ja hän piti minustakin aina huolta: haki mukaan laumaan. Tänään ei kukaan hakenut, ja niinhän taas kerran olin hieman ”sivussa”. No mutta suunnilleeen kartalla. Ja yhtämatkaa sitten palasimme möksälle.

Pitkän kaavan mukaan tein meille safkaa, punaviinipullonkin avasimme (uusi Valpolicella oli kyllä ihan erinomaisen hyvää. Sopi Agnus-fileiden ja korvasienikastikkkeen kanssa vähintäänkin erinomaisesti). Ja voin kyllä suositella melkein mille tahansa kesän (grilli)ruoalle. Juhannusviiniksi?

 

Tunturiin en tänään ottanut kameraa, ja kylläpä oli vaikeaa kulkea. Niinpä sitten puhelimen kameralla koetin ottaa kuvia (kaikki tämän postauksen kuvat järkkärillä, ei puhelimella) . Ja tein eka kertaa elämässäni (surkean) videon yhdistellen monia kännykuvia Ja lähetinpä sen sitten Instagram-tililleni. Ei ole mun juttu tuo,… Huomenna taas oikean kameran kanssa touhuissa, vasen käsi on jo liki särytön! Nyt purolle! Siellä paistaa aurinko!

Lappi Mökkielämää Valokuvaus

Mökkilomalle tupsahdettiin

–  Minähän en mökille lähde jos sinne lupaa kylmää ja vettä!

Niinhän minä sanoin, ja Pehtoori oli ihan samaa mieltä.
Ja mitä näyttää säätiedotus?

 

Tänne me tänään kuitenkin hurautettiin. Kertoo mistä? – Oli vain jo päästävä tänne. Olemaan, liikkumaan ja tekemään.Ja täytyy nyt sitten vain ajatella, että  ”sää on asenne- ja pukeutumiskysymys”. Eikä näissä arktisissa oloissa ole huolta itikoista, eikä harmita olla sisällä ikkunoiden ja seinähirsien pesupuuhissa. Sitä paitsi tänään on ollut mitä mukavin keli. Olimme perillä kolmen tienoilla, ja siitä saunaan asti (joskus yhdeksän aikoihin) on oltu ulkona.Tänään on kansallinen saunapäivä ja kansainvälinen ginipäivä. Ihan vaan näiden teemapäivien vuoksi oli sauna lämmiteltävä ja Napue-drinksut tehtävä. Ja satsattava myös kuvaamiseen: niistä ja monesta muusta tänään monta myyntikuvaa olen saanut aikaiseksi (tässä vielä viimeistelemättöminä).

 

Kovasti koetin olla käyttämättä vasenta kättä ja aika paljon pystyy tekemään sitenkin. Minä jäin pihapiiriin ja lähimetsään kun Pehtoori halusi lähteä iltalenkille, ja otti – onneksi – pussin ja puukon mukaan. Palasi parin tunnin päästä muutama korvasienikilo mukanaan. Jihuu. Juhannus ja joulu sekä kalaasit tältä osin turvattu!

Samaan aikaan toisaalta: minä ”koristelin” saunaa, ja muutakin kuvausrekvisiittaa (tulette vielä näkemään) ja niitä sieniäkin (löytämättä) hain metsästä. Saunakuvaa mietin jo eilen Oulun torilla ja etsin vihtoja, mutta ei niitä ollut.

Täällä ei ole koivussa vielä lehti ihan täysikokoinen, ja totta puhuen, en osaisi kunnon vihtaa tehdäkään. Yli puolivuosisataa sitten Perniön pappa yirtti minulle opettaa sen tekemistä Nurmijärven mökillä, ja myöhemmin isäkin, mutta enpä ole koskaan itse tehnyt. Osaatkos sinä? Kuinka moni Tuulestatemmatun tekijöistä osaa tehdä hyvän vihdan, jossa on kunnon vittaksista punottu varsi?

Tyydyin siis koristelemaan saunan muutoin.

Ja kuinka hyvälle se sauna tänäänkin tuntui. Ja kuinka hyvälle notskimakkara maistui. Ja puron solina kuulosti. Ihan on lomafiilis.

Oulu Ruoka ja viini

Käsityökortteli ja Perämeren lohi

Vuosi sitten olin Torniossa kuvaamassa tiskiharjoja. Ja eihän se mennyt ihan kuten toivoin.

Tänään sain tehdä mitä halusin, tai ainakin melkein. Ja niin tein.

Aamupäivän kaupunkikierroksella kävin myös Käsityötorilla. Kyllä kannatti: kauniita käsitöitä, hymyileviä naisia tuotteidensa takana, halua jutella ja kertoa käsityöstä, ja ihan mukavasti asiakkaitakin.

Oli vaikea sinnitellä ja olla ostamatta yhtä sun toista, ja kuitenkin mukaan tarttui mökille tuliainen Spiraalista ja kuvausrekvisiitaksi ihania Hannele Rusilan pellavapyyhkeitä, jotka aikanaan päässenevät ”oikeaan” tarkoitukseensakin.

Mökkituliainen löytyi täältä. Laitan kuvan periltä ensi viikolla…

Tämän vuoden Kalaasien teemana on keskiaika (viime kesän Visbyn keskiaikamarkkinoiden seurauksena) ja kyllä tämä pöytä houkutti …

Koruja, väreistä ja kierrätysmateriaaleista,  oli vaikka ja kuinka paljon.

Minusta kun ei kuitenkaan kukkahattutädiksi ole, niin olkihattu voisi olla kiva.  🙂

Väriterapiaa pellavasta ja retrohengessä, vaikka ja miten paljon oli tarjolla.

Kunhan tovin olin tuolla kierrellyt kuvailemassa ja rupattelemassa, oli aika siirtyä asiaan. 😉  Tai siis ruoanhankintaan. Ja mihinkäs muualle kuin Kauppahalliin.

Toki siellä käyn (nykyisin) ympäri vuoden, Pehtoori vielä useammin, mutta kyllä se on ainakin kesä-viikonloppu-ruoka-ostospaikka. Ja tuntuu, kun sen remontti on syksyllä tulossa, ja vuoden kestävän remontin jälkeinen tulevaisuus ihan pimennossa, että nyt on entistäkin tärkeämpää käydä. On oululaisten ja turistien aika osoittaa hallin toiminnan tja jatkuvuuden ylläpidon tärkeys

Ihan heti alkuun Pekurilta Perämeren lohta. Sitä saa jo, mutta ei enää kovin kauaa. Tai siis sen pyynti ja saanti loppuu joinakin vuosina heinäkuussa, joinakin elokuussa. Sehän on ihan grillattuna hyvää, enkä voi olla mainostamassa viime kesän omaa sovellustani. Muistattekos, ”Jokaviikkoinen soppamme”- projektissa lohi-kesäkeitto-yhdistelmän? Kyllä vieläkin voin sitä suositella.

Kalaostosten jälkeen Jaanan leipäpuodista kolme tärkeintä: oululainen ohrarieska, käsintehdyt karjalanpiirakat ja ruisleipä. Näitä kaikkia olen ennenkin kehustellut. Ei mitään syytä, miksen niitä nytkin voisi kehua. Rieska on jo syöty, ruisleipä ja piirakat pakattu mökkieväisiin. Samoin kuin Torin lihamestarilta ostettu Aurajuustomakkara ja pienet Agnus-härän fileet. Kalaa, leipää, lihaa. Toki Kauppahallista tulee ostetuksi muutakin, tosin ei tänään.

Ja tiedättekös mikä hallikaupassa on ihan erityisen mukavaa: siellä on kauppiaita joista tulee tuttuja, joiden kanssa vaihdetaan muutama sana, jotka osaavat suositella. Mutta tämänhän te tiesittekin, olen niin monta kertaa hallin puolesta täällä puhunut. Ja todella toivon, että remontin aikaiset väistötilat löytyvät ja että kauppa jatkuu remontin jälkeen näiden samojen luottokauppiaiden kanssa.

 

Mikseipä sinun juhannusruokasi?

Isovanhemmuus

de Quervain tuli pitkästä aikaa

de Quervain se sitten tuli kylään, pitkästä aikaa. Muistan, että kerran aiemminkin on käynyt, joskus opiskeluaikana, kun kirjoittelin gradun loppulausetta. Mutta nyt vierailulleen ei pitäisi olla mitään syytä. Ymmärtäisin toki jos olisi tullut oikean kautta, mutta ei, ihan väärä tulokulma. de Quervain on osa laajempaa heimoa – tenosynoviitteihinhän se kuuluu.

Ja vähän kurjaa sikäli, että de Quervain häiritsee vähän kaikkea tekemistä. Varsinkin jos ollaan lähdössä ensi viikolla mökille, jossa olemme ajatelleet sellaiset kahden hengen talkoot järjestää, pientä reipashenkistä työleirielämää viettää ja sitten korvasieniä etsiskellä. Patikoida tietysti ja luppoilla, kuvatakin olin aikonut – uudella teleputkella pääsis tunturiin, mutta mitä siihen tuumaa de Quervain? – Ei mahda tykätä.

Minulla on siis jännetupentulehdus vasemmassa ranteessa, ja kuten netin lääkärikirjassakin lukee aiheuttaa ”kivuliasta tulehtuneisuutta peukaloiden jänteissä”. Minä ymmärtäisin jos se olisi tullut oikeaan käteen; herranen aika onhan tässä viimeisen viikon aikana eräskin tunti tullut istuttua koneen ääressä ja piirtokynällä ja hiirellä ja rullahiirellä kuvia työstettyä, mutta en minä ole vasenta kättä käyttänyt juuri mihinkään. Kutonutkaan en ole moneen viikkoon, pihatöissä oikea käsi kuitenkin se, jolla kannan ja teen lähes kaiken. Sauvakävely nyt on ainoa, jossa on jotain toistuvaa liikettä, mutta ´no way´, en usko, että sekään syynä.

Noh, tänään oli kipu jo niin kova, ettei mikään Voltaren ja/tai nelisatanen Panadol auttanut, joten piipahdinpa lääkärissä: nyt on kovemmat dropit ja optio kortisonipiikille, jollei rupea viikossa helpottamaan. Hmph! Vanha alkaa rappeutua, ei kai se muuta voi olla.

Käsi pitäisi olla levossa. On muuten ihan hiton vaikeaa kirjoittaa vain yhdellä kädellä, joten jos tekstit käyvät lyhyiksi tulevina päivinä, niin tiedätte, mistä on kyse. 🙂

Mutta lopultakin tänään kipu on tehokkaasti jäänyt taka-alalle, kun on ollut Apsu-päivä. Me leivottiin tänään, eka kertaa ikinä. En tiedä kumpi nautti enemmän Apsu vai minä? – Ja huomenna hommataan sitten jotain muuta puuhaa yhdessä.

Ruoka ja viini Viini

Vähältäpitejä ei lasketa, lasketaan vaan hyvät jutut (eilisen kadonnut postaus)

Ei aina kaikki mene kovinkaan hyvin. Mutta tänään on mennyt. Oli monta kertaa lähellä, että ei olisi ollut onni myötä. Mutta vähältäpitejä ei lasketa. Lasketaan vain ne hyvin menneet jutut.

Toki on ollut juttuja, jotka ovat menneet vähemmän hyvin, mutta kirjaan vain positiiviset asiat.
·         Huolimatta että valvoin eilen pitkälle yli puolen yön, olin tänään hereillä aamukuudelta. Reippaana. (Mihin?)
·         Pehtoori oli tehnyt aamiaisen (kuten aina silloin kun herää minuakin aikaisemmin. Siis aamupuuro oli taas kerran hyvää).
·         Kuvatoimisto Vastavalosta ei pahoja uutisia – vielä.
·         Sähköposteissa muutenkin hiljaista – vain päivitys äidin lääkäriltä, ja hyvä uutinen sekin: ei tarvitse lähteä kaupunkiin verikokeisiin .. hoituvat palvelutalossa.
·         Minulla on aika papa-seulontaan (you know 60 v.), ja menen väärään taloon, ihan viime tingassa, mutta minut neuvotaan kätevästi uuteen paikkaan oikopolkua – ja lopulta olen kaksi minuuttia etuajassa paikalla. Huh!
·         Olen oikeassa paikassa, mutta väärään aikaan – tai joku muu on pielessä? Tunnin päästä selviää, ettei nimeäni ole listoilla, mutta SILTI pääsen testiin. Ei uusintakäyntiä!
·         Vaikka olen pahasti luvatusta myöhässä äidin luoda, hän ei ole ehtinyt hätääntyä, ei soitella, eikä hermostua. Hyvä juttu!
·         Caritaksen parkkipaikoilla on tilaa, eikä paikallinen syynääjä ehtinyt käydä ennen eikä jälkeen pysäköintiä huomauttelemassa, ei suullisesti eikä kirjallisesti.
·         Systerin kanssa sovittiin, että tavataan pian.
·         Vastavalosta aina vain parempia uutisia.

·         Juniori vei meidät viininmaisteluihin – ei tarvitse lähteä pitkille bussikyydeille vaihteluineen. Ja mikä parasta: Apsu oli mukana viemässä meidät Oulunsaloon. Kuinka monta rekkaa ja kaivinkonetta ehdittiinkään bongata matkalla.
·         Ja Oulunsalossa oli kaikkea hyvää mennen tullen.
·         Oli mielenkiintoinen ”Challenge”. Nyt jo neljästoista. Pehtoori kärkisijoilla, minäkään en kaukana, vaikka monta kertaa olen ollut aika viimeisenä: joko-tai. Palkintosija tai hännänhuippu, tänään kärkipäässä.
·         Ja parasta tänään: kaikki ihana ”laitakaupunkilainen” ruoka. Sellainen ahvenruoka, etten hevillä unohda. Yritän vielä itsekin. Ja illan maistelun viineistä kuulette vielä: australialainen syrah (jonka jopa tunnistin) oli sellaista etten hevin unohda sitäkään.
·         Olimme odotettua myöhemmin (about klo 22.30) kotona, mutta toisaalta ihan  hyvissä ajoin. Nyt tuntuu että on oikein hyvä, että Apsu tulee huomenna vasta iltapäivällä …

Karhunlaukka sopii retiisien seuraksi.

 

Kiitos, Satu, kadonneen postauksen lähettämisestä. 😉

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat

Viileässä kaupungissa

Hanskat! Minulla oli hanskat kädessä, kun aamupäivällä oli lähdsössä kävellen kaupunkiin hiusten leikkuuseen ja sen jälkeen lounastreffeille mieheni kanssa, mutta paiskasinkin ne takaisin eteisen vaatehuoneen koriin: ”kesällä mitään hanskoja tarvi!” – Virhe! Todellakin olisi kannattanut ottaa ne mukaan. Vaikka oli myötätyyli ja minulla Haglöfsin kuoritakki, niin silti oli ihan pirun kylmä. Hyytävä etten sanoisi. Mutta tulipas käveltyä reippaasti. 

Pilvet kaupungin yllä olivat vaikuttavat.

Kunhan olin saanut hiukseni taas keveämmiksi ja lyhyemmiksi menimme Frans & Camilleen lounaalle. Se on Isokadun ja Pakkahuoneenkadun kulmassa oleva Arinan ketjuravintola hotellin yhteydessä. Siellä ei olla ennen käyty, ja se on vähän ranskalaishenkinen, mihin viittaa Bistro ravintolan nimessäkin. Siis tämäkin on yksi ”Oulun etniset ravintolat” -testauskierrostamme. Lounas maksoi 12 euroa, ja minulla ei valitettavasti sieltä kuvia ole.

Minullahan oli tietysti hieman nuivia ennakkoasenteita: ketjuravintola ja hotellin ravintola, ja lounasbuffa. Mutta annoin bistrolle mahdollisuuden, ja se kyllä käytti sen hyvin hyväkseen. Buffet-pöydässä oli paljon hyviä makuja, coleslaw ja skagenröra, paprikatapenade ja hyvä rustiikkinen maalaisleipä olivat kaikki makoisia, ja olisivat sellaisenaan riittäneet minulle, mutta otinpa pienen annoksen myös lämpimänä ruokana ollutta possupataa ja parsakaalta, kermaperunat jätin väliin. Jälkkäriksi olisi ollut kahvia ja keksi, mutta minulle mieluisampaa palanen brieta ja nokare viikunahilloa.

Paikka oli vähän ennen kahta lähes täynnä, vaikka onkin aika iso. Palvelusta on vaikea sanoa mitään, kun ei mitään palvelua tarvittu. Mutta kaikkinensa ei ollut ollenkaan huono kokemus. Mutta. Mutta luulenpa, etten sinne toiste mene. On monia muita ja monia testaamattomiakin.

Siinä paikalla on kyllä ollut monia mieluisiakin ravintoloita: Steak House oli perhepäivällisten paikka pari kertaa vuodessa 1970-luvulla. Ja siellä oli sellainen ruksisysteemi: sai ruksittaa pihvin koon, kypsyysasteen, lisukkeet (tuoreet herkkusienet paistettuna oli ihan uusi juttu!!) ja kastikkeen. Olipas silloin ihan huippuruokapaikka. Sitten 80-luvulla siinä oli ”Iloinen tori”, jossa oli elokuisin ”rapuilta” eli sai syödä kuorellisia katkoja suunnilleen niin paljon kuin halusi. Ja ihania jäätelöannoksia. Voitte arvata, että sekin miellytti minua kovin.