Tänään taas ihan korostetusti päivä, jolloin olen tuntenut olevani sukupolvien välissä, – osa omaani, osa edellistä ja osa tulevia sukupolvia.
Sen, että aamupuuron olimme ehtineet nauttia (vaikka olimme jo varhain hereillä), tuli meille Apsu, joka jo eteisessä kenkiä riisuessaan huuteli: ”Huomenta, A. hanuaa leikkiä!” Ensimmäisen leikkihukin hoiteli Pehtoori, ja sitten me jo lähdimmekin Apsun kanssa kaksin kohti Caritasta. Oli aika käydä kaksistaan isomummun luona. Toki poika on käynyt siellä ennenkin, muttei minun vaan vanhempiensa kanssa, ei usein, mutta muutamia kertoja lyhyen elämänsä aikana kuitenkin.
Kerrostaloasuminen ei ole Apsun maailmassa ihan tavallinen juttu, joten sekin jo hississä aiheutti kyselytulvan, mikki (miksi) sitä ja mikki tätä? Hieman isomummun puheen vaikeus ja toisaalta mummulle pojan puheen – sanoisinko omaleimaisuus ja – omanlaatuisuutensa vaikeuttivat kommunikointia, mutta koetin olla tulkkina. Ja yhteistuumin päättivät äitini ja pojanpoikani, että lähdetään palvelutalon alakertaan lounaalle ja sitten palataan takaisin jätskille isomummun luo.
Ja matkalla viidennestä kerroksesta alas ja muutamankin käytävän kautta Caritaksen ruokala/ravintolaan ehti Apsu ihmetellä kaikkea, ja kaikkein eniten rollaattoreita, joita tuli vastaan ja joita oli parkissa ravintolan eteisessä. – Mersu, sanoin. ”Ei oo Meesu”, sanoi Apsu. Ja yhdelle vastaan tuulelle talon asukkaalle, herrasmiehelle valkoisissa shortseissaan ja kaulupaidassaan, joka kommentoi Apsua reippaaksi pojaksi, poika ilmoitti ”paaturin jälkeen” ja pyyhkäisi lyhyeksi leikattuja hiuksiaan ohimoilta. Oli vaikea olla hymyilemättä.
Kunhan isomummun luona oli tarpeelliset ”huoltotoimet” tehty ja Apsu syönyt ison mansikkatuutin, oli aika siirtyä kohti ”mummipapan” (= meidän) huushollia ja päikkäreitä. Niiden jälkeen sitten pihalle. Iso matto ”piazzalle” ja siihen uudet isomummulta synttärilahjaksi saadut legot ja ei muuta kuin mummin ja papan rakennustaito koetteille. Legot on ihan huippuja!
Ja kunhan pojan vanhemmat töistään pihallemme pääsivät, oli meidän Pehtoorin kanssa aika siirtyä oman sukupolven ”tasolle”. Ystäviemme poika, meidänkin elämässämme mukana ollut, sai tänään valkolakin, joten luonnollisesti lähdimme lakkiaisiin. Enkä taaskaan muistanut laittaa lyyria (lyyroja?) mekon rintamukseen. Ja oli oikeastaan aika mukava, että olimme liikkeellä muita myöhemmin, ehdimme jutella sankarin ja vanhempiensa kanssa.
Eikä juhlat vielä ole ohi: huomenna on Apsun viikolla siirretyt synttäripilheet. Sinne siis. 😉