Tuulestatemmattua

Perjantaina jotain parempaa…

Yllättäen aamupäivän sää näyttikin hyvälle. Eikä mitään syytä, miksi en olisi lähtenyt (autolla) Pyykösjärven rantaan, ja sieltä suksilla kohti Auran majaa. Se tarkoitti reilun kympin hiiihtolenkkiä, – näin huolimatta siitä, etten ihan majalle asti hiihtänytkään. Aurinko paistoi, hyvä kirja, ilo mahdollisuudesta hiihtää, hetkeksi uppouduin liikkumiseen ja äänikirjaan (miten ilman niitä edes elin ennen?).

Melkein raivoisat viimeiset kilometrit asenteella: minähän jaksan! – Hassua tuommoinen, mutta tänään tuntui tarpeelliselle.

Vaikka toisin olin ajatellut/sopinut, en lähtenytkään tapaamiseen, vaan ajelin ruoka- ja viinikauppaan: oli aika huolella kokkailla ja viettää perjantaita ruokapöydän ääressä.

Pehtoori oli hakenut kalaa Hallista (toki kauppalappu mukanaan), ja niinpä menun pääruokalajina kuhaa. Ohjeen olen aikoja sitten bongannut jostain netin syövereistä, … Vaihdoin appelsiinin sitruunaan.

Kuharullat

noin 700 g kuhafileetä, mielellään pieniä
sormisuolaa ja mustapippuria myllystä
1 pkt (200 g) tuorejuustoa
1 rkl raastettua appelsiinin/sitruunankuorta
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl voita
2 dl valkoviiniä

Poista kuhasta ruodot leikkaamalla v:n mallinen kaistale keskeltä pois. Mausta kalat suolalla ja pippurilla.

Sekoita tuorejuusto, appelsiinin (tai sitruunan) kuoriraaste sekä yrttisilppu keskenään. Levitä seos kalojen päälle ja kääräise kalapalat rulliksi. Laita rullat uunivuokaan saumapuoli alaspäin ja asettele kalojen päälle pieniä voi-nokareita. Kaada valkoviini vuokaan.
Paista 200-asteisessa uunissa noin 15–20 minuuttia. Valele rullia muutaman kerran paistamisen aikana vuoan pohjalla olevalla nesteellä.

Eihän valkoisesta kalasta, valkoisten perunoiden kanssa, harrastelija-kokkailijan tuunaillessa, aika pikaisesti kovin värikkäitä, houkuttelevia kuvia saa aikaiseksi, mutta jos kerron, että me molemmat tykkätkiin, että olipa hyvää, niin ehkä se rohkaisee kokkailemaan.

Krossattuja perunoita ja munia

1 kg Anna bel -perunaa
2 kananmunaa
50 g voita
1 tl sormisuolaa
0,25 tl mustapippuria myllystä
3 rkl silputtua ruohosipulia

Pese perunat puhtaiksi ja keitä suolalla kuorineen kypsiksi. Keitä kananmunat koviksi ja kuori ne.

Valuta perunoista keitinvesi pois. Lisää kattilaan voi, munat ja mausteet. Murskaa perunoiden ja munien rakenne rikki siten, että osa perunoista on isoina paloina. Lisää yrttisilppu.

Ja nyt on taas mainittava viineistä: Alkossahan on sellainen ”erikoiserät”-kamppanja joka kuukausi. Joskus hoksaan, joskus en. Tänään ihan varta vasten hankkiuduin keskustan Alkoon valitsemaan viinejä, koska erikoiserä-teemana tällä kertaa on ”Suomalaiset tuottajat”. Siis suomalaisia viinintekijöinä maailmalla: ostinkin monta pullollista. Ja todellakin olisin halunnut näiden viinien tuottajista, suomalaisista tuottajista, enemmän tietoa. Miten suomalaiset ovat näiden viinien tuotannossa mukana.

Palannen asiaan.

Tänään nautimme tuon Cotes du Rhonen valkoviinin: Baron de Montfaucon Alkon sivuilta ei viinin suomalaistuottajasta juuri tietoja löytynyt, mutta surffailu auttaa . ”Viinitilan hoidossa Rodolphella on apuna mm. hänen suomalainen puolisonsa Mari de Pins.” Hyvän viinin ovat tehneet. Kuhalle kelpo viini.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Siinäpä ne keskeisimmät julkaistavat hyvät jutut tältä päivältä.

Niitä näitä

Uusintana Kinky Boots

Syksyllä 2018, tyttären 29-vuotissyntymäpäivänä olin Helsingissä, ja kävimme Helsingin Kaupunginteatterissa katsomassa Kinky Bootsin. Pidimme siitä hyvin paljon, – hyvin paljon. Siellä kaupunginteatterin näyttämö on huomattavasti isompi kuin Oulun Teatterissa, näyttelijöitä ja tanssijoita taisi olla vielä enemmän kuin Oulun esityksessä (n. 30). Mutta kyllä Oulussakin musikaali, jossa tanssi, laulu ja drag-taide viihdyttävät ja jossa ennakkoluulottomuus ja erilaisuuden hyväksyminen ovat keskeisenä, on ehdottomasti kokemisen ja elämyksen arvoinen.

Lienenkö koskaan ennen Oulun teatterissa nähnyt niin pitkään kestäviä kiitoksia. Kerta toisensa jälkeen näyttelijät ja tanssijat sekä 9-hengen orkesteri taputettiin uudelleen lavalle. Kertonee esityksen tasosta.

Ennen teatterille menoa kävimme syömässä blinit Radisson Blun Bistro Mesussa.

Sekin oli hyvä kokemus, ei ylivertainen, mutta hinta-laatu-suhde kohdillaan. Paikka ja miljöökin ennen teatteria oikeinkin hyvä.

Kuvia ja kirjoja

Päivä on räntäsateista kävellen tehtyä kauppareissua lukuun ottamatta kulunut kuvia tehden ja kirjeenvaihtoa asiakkaan kanssa käyden. Kuukkelin kuvauspäivän kuvasaalis on vaatinut tuunaamista aika lailla.

Samalla kirjaa kuunnellessa päivä humahtanut …

Anni Kytömäen ”Mirabilis” on vienyt ajatukset kauas kotityöhuoneesta. Huolimatta siitä, että järkälemäisen kirjan lukee Sanna Majuri (= lemppareitani) ja että kirja on historiallinen seikkailu ja luonnonsuojelua hienosti manifestoiva, ja kieli tavattoman kaunista, rikasta ja paikoin liki runollista – kuten Kytömäellä yleensä – ja että kirjaan kuitenkin upposin, ei se mielestäni ole lähellekään sen veroinen, mitä Kytömäen Margarita tai Kivitasku ovat. Varmasti valtavan taustatyön vaatinut kirja olisi mielestäni vaatinut vielä valtavasti myös tiivistämistä.

Toinen suurista ennakko-odotuksista huolimatta (tai juuri sen takia) pettymyksen aiheuttanut vastikään kuuntelemani kirja oli Melissa De Costan ”Toivoa versovat päivät”. Edellisen ”Suuren Romaanin” (Kaikki taivaan sini) jälkeen tämä oli aika ennalta-arvattava, vähän turhan ”pikkusievä” tai jotain. Ei missään tapauksessa huono, mutta …

Isovanhemmuus Reseptit Ruoka ja viini

Laskiaistiistai – jonka ehkä muistan kauan

Laskiaistiistai kului Eepin kanssa.

Pitkä brunssi, pelihommia, humputtelua,

ostettiin herkkuja ja aurinkoisessa kaupungissa kävimme puistossakin.

Piirrettiin, pelattiin eskaripeliä,

kerrottiin toisillemme tarinoita, – elettiin hetkessä.

Mumminelämää!

~~~~~~~~~~~~~~

Illansuussa Pehtoorin kanssa laskiaisen hernekeitto!

Helposti todella hyvää, etten sanoisi melkein sofistikoitunutta keittoa,

Tuunattu hernekeitto

(Viinilehden ohje muokattu 2 hengelle)

1 tlk Jalostajan hernekeittoa
3–4 dl vettä
1 prk (120 g) smetanaa
1 rkl dijonsinappia
5 viipaletta patonkia
( tai 2 Lemppari-leipäviipaletta)
2 valkosipulinkynttä
2 rkl oliiviöljyä
½ ruukkua lehtipersiljaa

Valmistusohje:
1. Kuumenna hernekeitto kattilassa yhdessä veden kanssa pakkauksen ohjeen mukaan. Anna kiehua 5–10 minuuttia.
2. Mausta smetana sinapilla keiton kiehuessa. Kuori ja hienonna valkosipulit.
3. Kuumenna öljyä pannulla ja lisää valkosipulit. Murustele sekaan leipäpalat ja paista, kunnes murut ovat rapeita ja saavat hieman väriä. Hienonna lehtipersiljan lehdet.
4. Soseuta hernekeitto sauvasekoittimella.
5. Jaa hernekeitto tarjoiluastioihin. Levitä pinnalle dijon-smetanaa, ripottele leipämuruja ja koristele runsaalla määrällä lehtipersiljaa.

Niitä näitä

Muksut elämänilon tuojina

Kaksi hiihtolomalaismuksua olivat viettämässä lomapäivää meidän kanssa. Olipa tärkeää ja kallisarvoista, että olivat. Eepihän se halusi jäädä vielä yöksikin – nyt jo tuhisee unillaan.

Yhdessä kokkailua, brunssi- ja ruokapöydässä lasten iloa ja naurua – kuinka hyvälle ne tuntuivatkaan. Tänä vuonna Oulussa ei hiihtolomalla oikein innosta harrastaa talviliikuntaa tai ulkoiluretkeiä, joten iltapäivällä kirjastoon ja keilaamaan!

Huomenna jatketaan…

Historiaa Mökkielämää

Laskeuduttiin laskiaissunnuntaina

Aamupäivällä kotimatkalla pois Lapin talven ihmemaasta, vielä eilisen auringonpaisteen pistämänä ja ladulla olleena, Lappiin – sen luontoon ja rauhaan – taas kerran hurahtaneena ja mökkikuplaan humplahtaneena havahduin siihen tosiasiaan, että helmikuu on joka tapauksessa nyt selätetty. Helpostihan se meni. Ainakin tänä vuonna, jolloin puolet sai viettää mökillä.

Surkeassa, loskaisessa, liukkaassa säässä palatessa annoin mielelläni Pehtoorille ajohukin koko matkalle. Neuloin, surffailin, luin uutisia – mieletön, mieletön maailma! Ja sitten viesteilin suuntaan jos toiseenkin.

Ja lähettelin laskiaissunnuntaikortteja.

Kuvat ovat mökkipuron rannasta. Yli satavuotiaan kelkan kyydissä Roope-nalle, ja pikku nalle (ehkä se on Roi?) . Roope-nallella on Tiu-neule, jonka alunperin neuloin Miniälle. Tulinpahan huovuttaneeksi heppaneuleen nallelle sopivaksi ja jämälangoista tein myös tyynyn vanhaan kelkkaan.

Kelkka on lähtöisin Albergasta (Leppävaara) 1800-luvun lopulta. Ostin sen Oulun kauppahallin pop-up antiikkikaupasta (Minnan antiikki) joululahjaksi itselleni viime jouluna.

Leppoisaa laskiaista, ”pitkiä pellavia, hienoa hamppua”!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Mitä pidemmälle laskettiin, sen parempi tuleva sato olisi!
Syksyllä naiset kehräsivät ja muokkasivat pellavia, hamppuja ja villoja, ja sitten laskiaisen aikoihin alettiin kutoa kankaita.
Laskiaisen koko huuto kuului: ’Pitkiä pellavia, hienoa hamppua, nauriita kuin lautasia ja lanttuja kuin nurkanpäivät!’.

Lappi Mökkielämää

Rauha tunturissa

Punatulkku lauleskeli ja käpytikka naputti jossain puronrannassa, kun lähdin mökkipihasta. Muutoin täysin hiljaista.

Ajelin autolla Laanilan parkkiin, olin iloinen, kun sää ja keli näyttivät suosivan kaksiviikoisen mökkielon viimeistä hiihtopäivää. Ehkei tänään sadakaan lunta, ei vettä, ei räntää, – voisiko jopa paistaa?

Savottakahvilan nurkalta lähdin samalle reitille kuin eilenkin. Eilen totesin tämän hyväksi, sopivaksi, miksenpä siis heti toistamiseen. Niin hyväksi, kauniiksi ja komeaksi olin reitin eilen aatellut, että tänään otin Canonin mukaan. Ja eka kertaa hiihtämään lähtiessä puin myös kameravaljaat päälle.

Kannattihan se: järkkäri kulki mukana melkein huomaamatta. Tosin välillä kamera rinnuksilla ”hyytyi” ~ automaattitarkennus jäätyi, vaikka pakkasta ei ollut kuin puolenkymmentä astetta. Manuaalisti kuitenkin onneksi pelitti!

Ja ennen kuin pääsin Piispanojan taukotuvalle, aurinko jo paistoi siniseltä taivaalta.

Jo siellä tupisin, huudahtelin ääneen: ”Oi, että”, ”Kuinka voikaan olla näin kaunista?” Niinhän siinä kävi, että vietin ladulla reilun parituntisen. Nimenomaan enemmänkin vietin kuin hiihdin/kuntoilin. Reilut 13 kilometriä pelkkää liikkumisen iloa, hiljaisuutta.

Rauhaa, mielenrauhaa, maailmanrauhaa. Lapin luonto, aurinko, tarpeeksi aikaa,mahdollisuuksia ja terveyttä. Sini-valkoinen maisema, korkea sinitaivas, valkoiset, kimmeltävät hanget. Melkein tuntui, että kaikki hyvin.

Eihän se mikään vaellus ollut, eikä ”verenmaku suussa” -hiihto.

Lauantaina keskipäivällä hiljalleen hiihdellen, paljon kuvaillen. Kiitos taas mökkimaisemat, Lapin luonto, Saariselän ladut.

Päivän latu/kuvaretki täällä (50 kuvaa) : https://pic.fi/VH2R4APJKG

Niitä näitä

Mökkipihassa, ladulla, kylillä

Selfiet eivät ole mun juttu, enkä oikein osaa muitakaan pyytää ottamaan kuvia itsestäni. Miksi tarvitsisi? Mutta nyt on ollut tarve.

Juttuhan on niin, että jo edellisenä jouluna tein tyttärentyttärelle kaksikin kuvakirjaa: E:n kaverikirja ja E:n mökkikirja. Molempien taustalla ajatus, että yksivuotias oppisi edes kuvista tuntemaan isovanhempansa, tätinsä, enonsa ja serkkunsa ja että pieni tietäisi, missä on elämänsä ekan ja tokanki vuoden aikana viettänyt aikaa aika monta kuukautta. Että mökki ja sen lapselle ehkä tärkeät jutut (tontut ja pihapiiri, kuukkelit ja porot), olisivat Järvenpään kodisssa kuvina katsottavina ja muisteltavina.

Noh, pieni on tykännyt näistä kuvakirjoista, ja nyt minulla on tekeillä ainakin yksi uusi. Siksipä kuva Pehtoorista ja itsestänikin nyt otettu mökkikirjaan liitettäväksi. Ja ihan poikkeuksellisesti tänne blogiinkin julkaistavaksi!

Aamupäivällä otin oikein asiakseni kuvailla mökkipihalla lapsen maailmaan mielenkiintoisia juttuja. Ja siksi kuukkeleille ruokintaa. Sainhan mie niitä kuviin!

Puolenpäivän jälkeen sitten hiihtämään. Oi että! Olihan mukava.

Tänään jos koskaan olisi ollut aika täydellinen päivä lähteä myös mäkeen, rinteeseen, laskettelemaan. Pari vuotta on nyt mennyt etten ole käynyt ollenkaan mäessä. Oli vuosikymmeniä, jolloin olin vain mäessä, enkä laduilla: ”jo vuodesta …”

Olisi jo aika palata skimbaamaan – kuten 80-luvulla sanottiin, kohta en enää rohkene. Tänään ei tuullut, yön jälkeen oli pehmeää hankea, ehkä puuterilunta ja rinteissäkin varmasti hulppea, pehmeä, ei jäinen pinta. Offareillekin olisi ehkä uskaltautunut? Katselinkin jo varastosta monot, sukset, etsin lippujen hinnat ja (uudet, yksi hissi on siirretty) rinteet. Hinnat olivat yllättävänkin korkeat: vrt. vapaaehtoiset latumaksut = kausilippu laduille melkein sama kuin kolmen tunnin lippu mäkeen. Hinta ei ollut kuitenkaan syy jättää laskettelu odottamaan seuraavaa kertaa. Ehkä siis pääsiäisenä jos tänne taas tullaan, lähden verestämään muistoja.

Iltapäivällä piipahdin vielä kylillä, koska postitus- ja kuvausjuttuja. Ja sitten vihdoin hankkiuduin paikallisten käsityöntaitajien pop up -myymällään. Jo marraskuussa olin menossa Ivaloon heidän tuotteitaan katsomaan/hankkimaan.

Mutta vasta tänään ajelin Tunturi-hotellin parkkiin ja piipahdin hankkimassa jotain pientä. (Ja missähän taas oli oikea kamera!!)

Tarjolla oli kauniita, käsintehtyjä, ”erilaisia”, paikallisia tuotteita. Hamppupyyhkeitä (olisipa mökillä tarvetta!), kynttilöitä, taideprinttejä. Kannatetaan!

Lappi Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Myönnettävä on: olipa hyvää

Ennakkoluulot tai (perusteettomat?) epäilykset on hyvä asettaa kyseenalaiseksi, ja antaa toinen (tai kolmaskin) mahdollisuus…

Saariselän keskustassa on ollut Teerenpesä-ravintola vuosikymmeniä. Se oli olemassa jo ennen kuin meillä oli lapsia, siis liki 40 vuotta? – Joskus noihin aikoihin, me kävimme siellä Pehtoorin kanssa yhillä tai drinksuilla kuten silloin sanottiin. Oltiin paikalla aika alkuillasta (kuten meillä useimmiten on aina ollut tapana, jos vain on voitu valita 🙂 ). Päivä oli oltu rinteessä, laskettu se viisi-kuusi tuntia Kaunispään ja Iisakkipään kylkeä, käyty saunassa, lähdetty ski-bussilla lähdetty kylille humputtelemaan. Ehkä Retkeilykeskukseen syömään ja tanssimaankin?! Ja tutustumaan Teerenpesään. Enkä (kai) ikinä unohda daamia, joka iltakuudelta istui baaritiskillä laskettelumonot jalassa, huolellisesti meikattuna, viimeisen päälle trendikkäät ulkoiluvermeet viereisellä tuolilla, jossain upeassa kashmirneuleessa ja MINKKIpanta otsallaan.

Ja siinä kun me ne bacardi-colat tai irish coffeet nautimme, ehdimme kuulla kuinka hän oli laskenut vain osan päivästä ”koska rinteissä ei ollut haastetta” ja ties mitä kaikkea … Tämä nainen löi meidän mieliimme leiman, että Teerenpesä ei ole meidän paikka, vaikka totta puhuen hän taisi todellakin olla erityisen harvinainen poikkeus asiakaskunnasta.

Minkkipantaisen naisen aiheuttama torjunta piti meidät pois Teeren pesästä aina uudenvuodenvaihteeseen 2015. Siis kymmenen vuotta sitten kävimme siellä: Tyär oli meillä mukana mökillä palattuaan jouluksi Meksikosta, ja sai meidät sinne uudenvuodenaattona odottamaan ilotulitusten alkamista [paluu siihen iltaan täällä]. Jo silloin Teerenpesän paikalla oli toiset omistajat kuin alussa, ja paikan konsepti kai aika lailla muuttunut.

Ja tänään: tämän viikon ”ulkoruokintapaikkaa” (tiedättehän, kerran mökkiviikossa kylille syömään) mietin kauan, surffailin ja kuinka ollakkaan: Teerenpesän menussa oli monta mielenkiintoista juttua. Sitä paitsi Saariselkä FB-ryhmässä ravintola oli saanut mainesanoja, varsinkin hyvän poronkäristyksen vuoksi. Päätimme antaa ravintolalle kolmannen mahdollisuuden. Ja kannattihan se!

Emme syöneet käristystä, mökilläkin saa hyvää 🙂 , vaan alkuun porocarpaccio ja frittimuikkuja (ehkä parhaita ikinä!) ja pääruoaksi kalaruokafriikille Pehtoorille Inarijärven rautua rapukastikkeella ja minulle Lapin herkkulautanen, josta tuli mieleen meidän perheen jouluaaton alkuruoat.

(miedosti suolattua rautua, paahdettua Inarijärven siikaa, lohimoussea,
savustettua poronpaistia, sienisalaattia, rapukastiketta, puolukkakastiketta)

Ja ruoan maittavuuteen vaikutti tietysti myös se, että olimme hiihdelleet keskipäivän aikoihin – taas kerran tahoillamme – hyvinkin toistakymmentä kilometriä ja saunoneet rauhassa. Joku muu oli tehnyt ruoan, ja minä saatoin vain nauttia.

Päivän hiihdosta:
Hirvaskurussa, Onnin jäljellä, Pieranvaaran kupeessa paistoi, satoi, luisti, tökki ja oli hyvä. Ja viime öisen sateen jäljiltä kaikkialla uutta, melkein nuoskaista, valkoista, valaisevaa lunta. Puut valkoisia, taivas enimmäkseen harmaa.

Jo aamulla viimeöisen sateen jälkeen melkein satumaista. Mökkipuron rantaan kuljin hiljaisuudessa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Asioita on suhteutettava

Ihan turhan aikaisin hereillä tänään. Monestakin syystä, mutta onpa ollut päivä aikaa tehdä kaikenlaista.

Ensimmäisenä tietysti ravitseva ”hiihtäjän aamupala”, heh! = kahvia, hedelmiä, jukurttia, rahkaa, kahvia, pala kampanisua. Ja sitten lehdet (päällisin puolin) ja muu nettiseuranta (nopeasti).

Tälläkään kertaa en puutu maailman tilanteeseen, enkä somesumuun, mutta yksi kuva, joka Kalevan sivulta sattui silmiin, on kopioitava tähän kuvateksteineen. Eilen Oulussa:

Tämä kuva mielessäni hiihtelin Sivakkaojan varressa ja mietin, että eihän meillä onneksi ole vielä perjantaina aietta, eikä ehkä tarvettakaan lähteä Ouluun. Niinpä hiihto tuntui tavallistakin paremmalta.

Tänään oli ehkä reilun viikon paras keli, vaikka ei ihan jaksanut paistaakaan. Jo lähtiessä päätin, että en (tälläkään kertaa) ota kameraa mukaan, enkä pysähtele edes mitään kännykkäräpsyjä ottamaan. Muttaku. Olen selvästi kyvytön katsomaan, nauttimaan, taltioimaan maisemia, hetkiä, tunnelmia, valoa, keliä, … yhtikäs mitään ilman että katson sitä linssin läpi. Jossain muistissani ja verkkokalvoillani on pakottava tarve nostaa kamera esiin ja ottaa kuva.

Tänään olin päättänyt, että katselen tunturimaisemaa, talvista Sivakkaojaa, Kiiloselän pehmeitä, ”muumilaakson talvi -maisemia” siten, että koetan vain sanoittaa, en ollenkaa kuvata, näkemääni.

Että tänään en blokkaisikaan kuvien kera, vaan kertoisin eläväisin, tunnistettavin, muistettavin, kuvailevin sanoin, kuinka ainutlaatuista, liki unenomaista, rauhoittavaa, toisaalta voimaannuttavaa, (teksi mieleni kirjoittaa maadoittavaa, mutta sanasta on tullut vähän turhan ”muodikas”), antoisaa ja yksinkertaisesti hyväätekevää liikkuminen ulkoilmassa hurjan valkoisessa, puhtaassa ja kauniissa luonnossa voikaan olla. Että kuinka pienestä, latu ja luonto, mutta niin suuresta, tuleekaan kiitolliseksi.

Mutta eihän se taaskaan onnistunut. Sanoja ei pulpunnut, ja kuvia otin. Paljon hyvää tänäänkin.