Tänään on ollut mustikkapiirakkapäivä. Tai oli oikeastaan jo eilen. Pehtoori on muutaman päivän katsellut mökkipihan mustikanvarpuja, joissa on aika lailla marjoja, ja samalla jotain vihjaillut, että olisihan se mukava synttärille saada vanhanajan mustikkapiirakkaa, pullataikainapohjaan – tietysti. Lupauduin tekemään, jos hän itse poimii marjat. Ja niinhän litra purkki mustikoita ilmestyi aika pian mökin tiskipöydälle.
Leivoin jo eilen, on siitä riittänyt tällekin päivälle. Huomiselle jäänee palanen. Pieni palanen.
Toinenkin lähiruoka on ollut tänään pöydässä. Kävimme iltapäivällä etelän suunnalla kulkemassa. Saimme puron etelänpuolen mökkinaapureilta vinkin (ja koordinaatit) kauniista lammesta jyrkkäreunaisen kurun keskellä. Ja kannattihan siellä käydä. Lampi oli jotenkin arvokkaan näköinen, vakaa ja viehättävä samalla kertaa.
Syvä ja kirkasvetinen. Joskus helteellä voisi tuonne patikoida vaikka uimaan.
Poikettiin meno- ja paluumatkalla monta kertaa polulta/metsäautotieltä kauniiseen kangasmetsään, jossa oli helppo kulkea, ja jossa oli koivunpunikkitatteja ja pari herkkutattiakin!
Mökille palattua päivän ruokalista oli muutettava. Löysin lupaavan reseptin netistä, ja sehän osoittautuikin oikein hyväksi. Punikkitattipata on helppo, mutta vaatii vähän aikaa että kunnon kypsennys tekee ruoasta hyvän: punikkitatit menevät helposti vähän vetkuloiksi, ei niin suunmyötäisiksi, mutta ohjeessa on hyvä keino tämä välttämiseksi.
Kuvausvaiheessa en ollut vielä raastanut pecorinoa tattien päälle, mutta kannatti sitä lisätä ruokaan. Teen tätä toistekin.
Illan on ukostanut. Ei haittaa, päinvastoin. Jos huomennakin, niin ehkä maltan pestä ikkunat ja on patikkavapaa. En sitä kyllä kaipaa, mutta kun pitäisi malttaa tehdä näitä vuosihuoltohommiakin.