Jo vain! Jo toisen kerran me teimme sen! Lähdettiin lomalta lomalle – mökiltä Inariin hotelliasukkaiksi.
Koronasyksynä 2021 teimme vähän vastaavan jutun ensimmäistä kertaa. Silloin ohjelmassa oli päiväpatikat Inarista Joenkieliselle ja Otsamolle. Tälläkin kertaa vähän suunniteltiin Otsamon huiputtamista, mutta kun eipä ehditty/jaksettukaan ja kun tie kohteen juurelle on tällä kertaa huono, niin luovuttiin Otsamosta ja vaihdettiin se Siidan ulkomuseoalueeseen tutustumiseen. (Palaan siihen kierrokseen myöhemmin.)
~~~~~~~~~~~~~~
Eilen, perjantaiaamuna olimme mökkiaamussa hereillä jo kuuden jälkeen: matkakuume se nousee pienestäkin reissusta. Vajaan sadan kilometrin matka Inariin aurinkoisessa aamussa sujui joutuin ja mukavasti, ja perillä kohteessa olimme yhdeksän jälkeen.
Reissun pääkohde oli Pielpajärven erämaakirkko, jossa on käyty kerran aiemminkin: ihan tuossa lähimenneisyydessä (2010!). Tällä kertaa oli koko ajan vähän sellainen kaiherrus – tai sittenkin tosiasioiden hyväksyntä – että, saattaapa olla viimeinen kerta. kun täällä ollaan. Mutta eihän sitä tiedä…
Joka tapauksessa: erämaakirkkoon Inarin saamelaiset 1700- ja 1800-luvulla eivät piipahtaneet, eivät varsinkaan kesäisin, jalkapatikalla, vaan siellä oli vain kerran suven aikaan kirkonmenot ja markkinat. Talvikelien, hankien kantaessa, pororaidoilla matkattiin kolmestikin kirkkotuville asustelemaan ja jumalansanaa kuulemaan, tapaamaan muita. Talvella kulku helpompaa järvenselkiä ajellessa.
Inariin, sen nykyiseen keskustaan luterilainen saamelaiskirkko rakennettiin vasta aivan 1800-luvun lopussa. Se tuhoutui talvisodan aikana, ja nykyinen kirkko on vuodelta 1952. Sinne pääsee asfalttitietä, vaikka autolla pihaan, mutta Pielpajärven kirkolle retki edestakaisin kestää hyvinkin neljä tuntia. Matkaa ei ole kuin kymmenkunta kilometriä, eikä reitillä korkeuserojakaan ole paljoa, mutta haasteensa kulussa on.
On se palkitsevaakin. Varsinkin sellaisessa säässä kuin meille sattui. Minuutin kuvakooste kännykkäkuvista tässä.
Eikä tuossa vielä kaikki! Ei se kaikki hyvä, mitä vuorokauden ”irtiotolla”, lomasella, juhlalla, haavella oli meille tarjota. Sattui kohdalle juuri oikeaan aikaan, juuri oikeaan paikkaan hieno ”etu”. Saimme yösijan ja illallisen hotelli Juutuassa ja sen ravintola Aanarissa suunnilleen puoleen hintaan.
Hotellin pihaan ajaesssamme vähän mietimme, oliko tämä poro palkattu vai tekoälyllä silmiemme eteen luotu tai jotain muuta outoa?
Joka tapauksessa: Oi, Juutua! Se näkyi ja koski kohisi huoneemme ikkunasta.
Ravintola Aanaar (vuoden 2020 Suomen parhaaksi valittu) on koettu muutaman kerran ennenkin. Eilen nautimme siellä ensimmäistä kertaa viiden ruokalajin menun viineineen. Ravintola on aika ainutlaatuinen. On ollut ja on edelleen.
En muista, milloin olen viimeksi syönyt noin hyvin kuin eilen.
Ja viinit ja niiden paritus ruoalle, sekä palvelu, saatikka maisema, olivat vähintäänkin suunmyötäisiä, hyviä, uusia (jälkiruoka!! Savusauna! Salmiakki savusi kun sorbettikannen poisti päältä), rehellisiä, raikkaita, kauniita, paikallisia, – – olin välillä sanaton, eikä se ole ihan tavallista!
Poron kanssa tarjottu georgialainen viini, Bedoba Saperavi!! Suosittelen hankkimaan! (Tai tilaamaan omaan Alkoon. Aanaarin ansiosta tätä oli Ivalon Alkossa, ja paluumatkalla kävimme noutamassa mökillekin.
Poroahan meillä syödään verraten usein: ehkä noin kerran kuussa tavalla tai toisella. Aanaarissa jotain melkein ylimaallisen hyvää. Kolmella eri tavalla. Kumpus? Veripalttua (neliö puolukan vasemmalla puolella).
Entäs tuo mustikassa keitetty jäkälä? Melkein liiankin hyvää, makeaa, mutta ah, niin maistuvaa poron ohessa. Ja oikeassa reunassa poronkieltä. Kuin karkkia. Tai parempaa. Rapsakkaa, täyteläistä, hienostunuttakin.
Enpä ennen ole saanut ”pre-dressertiä” enkä tatti-fudgea. Se on kuin Omar-karkki ja sittenkin vielä kymmenen kertaa parempaa, ja makeaa tattia. Tattia ja fudgea. Kyselin, eikö olisi voinut ostaa noista kotiin.
Jälkkäriin ei löydy sanoja. Ajattelin ensin, että tuolllaista kikkailua, hömpöystä. Bavaroisea ja tervaa! Sorbettia ja salmiakkisavua! Kaikkea sitä. Todellakin. Sehän oli ihan taideteos. Ja niin riemullisen makoisaa. Monia, monia vivahteita, kerroksia, tekstuureja, — kuten sanoin, ei sanoja.
Huomaatteko: ei sanoja. Tai sittenkin on. En muista milloin olisin syönyt näin hyvin. Ehkä 2019 Rovanieemen rotissööri-kapitulissa? Tämä oli hyvä, tämä jää hyväksi muistoksi. Eilinen kaikkinensa. Eikä vähiten Pehtoorin saaman hyvän, helpottavan puhelun takiakin.
Oli hyvä olla eilen, vielä nytkin eilisessä. Ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. Hetken tie on kevyt…
Hienoja annoksia Aanarissa. Meidän käynnistä siellä on jo erinäisiä vuosia, kymmenkunta lieneen.
Yksi vanhoista koulukavereistani, ahkera Saariselän kävijä, vihittiin avioliittoon Pielpajärven erämaakirkossa parikymmentä vuotta sitten. (En tosin ollut paikalla.)
Pielpajärven erämaakirkossa taidetaan edelleen järjestää parit-kolmet häät joka kesä. Siitä juteltiinkin Pehtoorin kanssa perillä: ja olen ihan varma, että hääpuku päällä ei kirkolle kävellä.
Aanaar on säilyttänyt viehätyksensä. Kun Inarissa olette, niin sinne. Olen aika varma, ettette pety.
Kiitos olipa mielenkiintoinen kuvaus ainutkertaisen vankasti lappilaisiin makuihin vihkiytyneestä ravintolasta ja sen illallismenuusta valokuvien kera. Ihan virkisti. Olen utelias … paljonko tuollaisesta illallisesta on varauduttava maksamaan?
Ravintola Aanaarissa ruoka ei tosiaankaan ole vain nälän karkottamista, siellä satsataan moneen muuhunkin asiaan, esim. paikallisuuteen. Vaikutti, että jokaisella ruokalajilla on kiehtova tarinansa, esim. pääruoasta, joka on saanut nimen Kielas, kerrotaan, että kielas on ”koivikkoa kasvava ylänne, joka halkoo tunturien maanselkää – hiljainen reitti, jonka tuntevat niin porot kuin kulkijat. Se on osa maisemaa ja elämäntapaa, jossa pohjoinen perinne ja luonnon rytmi kulkevat rinnakkain.”
Tykkään kovasti että ruoalla on tarina, ehkä historia, perinne. Ja niin Aanaarissa on. Voisinpa puhua jopa kokonaisvaltaisesta kolmetuntisesta elämyksestä.
https://www.restaurantaanaar.fi/fi/menu/
Linkin takana on tämän hetken tarjolla olevat menut ja niiden hinnat. Eihän tuollainen dinner mikään edullinen ole. Toisaalta hinnat verrattuna esim. Helsingin ja Oulunkin fine-dining-paikkoihin on hyvinkin vertailukelpoinen, edukseen.
Meille sattui (ja vaikutti päätökseen mennä tuonne) sellainen juttu (jäsenyys oikeassa paikassa oikeaan aikaan), että saimme kahdelle hengelle viiden ruokalajin menun yhden hinnalla. Viinipaketti toki molemmille täyteen hintaan. Kokemus kyllä hintansa väärti.