Mökkielämää Reseptit Ruoka ja viini

Kampanisuja ja linnuille ruokaa

Hiihtämään?

 – Aamupuuron äärellä yhteispäätös: Laduille ei lähdetä. + 2 C ja vesi/räntäsateen uhka, joka sitten tuli todeksi, olivat hyvä peruste pitää jonkinlainen palautumispäivä liikkumisesta.

Aamupäivä kului minulla viesteillessä ja Kuukkeli Bistro&Cafen kuvia editoidessa. Ja viikon kauppareissukin Kuukkeliin oli ajankohtainen. Tänään sinne mahduimme me mökkiläisetkin, – ulkomaalaiset taitavat käydä myöhemmin iltapäivällä ja illalla.

Kampanisuja

Olipa kaupassa tuoreita (Lapin Leipomon) kampanisuja! Nehän on enemmän läntisen Lapin, Torniojokivarren  ja Koillismaan kuin tunturi-Lapin perinneleivonnaisia, mutta toki niitä on yhtä lailla täällä ”ylhäälläkin” kahviloissa tarjolla. Ja tänään meillä jälkkäriksi mökillä. Hyviä olivat, kun olivat tarpeeksi voisia. 🙂

Joskus niitä leivoin itsekin, nimenomaan hiihtolomille. LappItaliassa on niiden ammattilaisohjekin (joka toimii puolitettunakin). Jos Runbergin tortut ja laskiaispullat alkavat olla jo kohta menneen helmikuun herkkuja niin nämä sopisivat

Joskus niitä leivoin itsekin, nimenomaan hiihtolomille. LappItaliassa on niiden ammattilaisohjekin (joka toimii puolitettunakin)

Koulukuntaerot näiden leivonnassa koskevat sokerin määrää, samoin kananmunien määrää.

Pihahommia – katoilta lumia ja linnulle ruokaa 

Ennen iltapäivän sateita ehdittiin puuhailla mökkipihalla. Pehtoori lapioi raskasta lunta terasseilta, patioilta ja nilin katolta.

Nyt kun täälläkin on jo (valitettavasti) keväisen lämmintä, ajateltiin, että linnutkin voivat palata pihapiiriin. Niinpä laittelin auringonkukan siemeniä ja koiranruokaa ehdolle ruokintapaikoille, ja tulihan yksi aika surkean näköinen kuukkeli evästelemään.

Mökkielämää Niitä näitä

Maanantaina arkisesti

Hyvin vähän sadetta tänään, sekin ohutta pakkaslunta, pyrynpoikanen illansuussa, pilvistä, harmaata. Tuulta reilusti, pakkasta asteen verran. Kaikki tämä merkitsi että oli liki ”lentävä” keli. Sivakkaoja, Kiiloselkä, Kakslauttanen -huudeilla oli alamäet laskettava varovasti, jarrutellenkin.

Siinäpä ne päivän jännittävimmät hetket.

Lisäksi yhdet pienet villasukat, uusi paahdettu, aika hyvä kvinoasalaatti* ja paljon telkkaria. Aika arkista, kyllä.

~~~~~~~~~~~~

 

* Kvinoasalaatin ja muutaman muuan kokeilulistalla olevan salaatin ohjeen löysin YLEN sivuilta.

Otsikkokuva EI ole tältä päivältä. Jos tänään olisi kuvannut samassa kohdassa, niin näkyisi vain harmaata apatiaa.

 

 

Niitä näitä

Ei aina paista

Olisihan se mukava ”raportoida” ja jakaa ilosanomaa Lapin luonnon tarjoamista loputtoman hyvistä ulkoilumahdollisuuksista, huikeista talvimaisemista, ulkoilun ja liikkumisen ylivertaisista olosuhteista.

Nyt ei voi! Rehellisesti on todettava, että onpa ollut aika p-ska keli koko päivän. On satanut vettä, räntää, lunta, taas vettä, sitten tihkua, – on tuullut, on tuullut kovaa, hangen korkeus on pudonnut, metsä on märkä, maisema harmaa. Mutta sentään: ei ole kylmä, ei kuuma.

Aamupäivän tuskailin ja tupisin, mietin, mille alkaisin, mitä ihmettä tekisin. Yritin taas opetella olemaan tekemättä mitään, neuloin, luin, viesteilin (hyvinkin huolestuneena), surffailin netissä, mietin, mentäisiinkö minne (Kultamuseo, Kakslauttasen taidegalleria tai planetaario, Inarin Siida… ), mutta eipä innostanut, enkä keksinyt mitään siivottavaakaan. Todella huolettavaa!

Tein vähän aikaa Saariselkä- ja Hangasoja -postikortteja – tai siis niiden aihioita, ja sitten ”ei-niin-paljon-hiihtämisestä-piittaava” mieheni touhusi lähtöä ladulle todeten ykskantaan: ”ei siellä nyt just sada”, joten enhän voinut muuta kuin ryhtyä etsimään hiihtokamppeita, monoja ja  suuntaamaan ladulle minäkin. Melkein kymppihän se tuli täyteen, kun Savottakahvilan parkista kohti Piispanojaa, Välimaata ja Prospektoria sekä vähän sivuladuille lähdin hiihtämään. Pehtoori toiseen suuntaan.

Rauhoittihan se, ja toi nälän. Tänään pakastimen tyhjennys-keräilyeriä. Niitäkään ei juuri ilahduta kuvailla, saatikka jakaa.

Vähän nolo tällainen urputuspostaus, varsinkin kun ei niin kovin isoja murheita kuitenkaan. Huomenna taas parempi päivä.

(Otsikkokuva on ihan erilaisesta päivästä.)

Reseptit Ruoka ja viini

Perusasioiden äärellä

Harmaa päivä. Tuulta tunturissa parhaimmillaan/pahimmoillaan 14 m/s. Pakkasta vain vähän, lumisadetta samoin. Silti, näistä huolimatta yllättävänkin hyvä oli hiihdellä.

Siihen meni aamupäivä.

Iltapäivällä vähän tavallista enemmän tekemistä vaativa uuniruoka. Viinilehden sivuilta löytyi kiinnostavan tuntuinen ohje. Ei vaikea, kunhan saa kotiin hommatuksi kaikki aineet. En saanut (kokojyväsinappia ei ollut, laitoin tavallista, mutta jopa timjamia oli meidän mökkimarketissa! Jihuu. Ja minttua! Ei kai koskaan ennen. Sitä tarvitsen huomenna).

Normandialainen kanapata
(Viinilehden resepti)

600 g broilerin paistileikkeitä
2 rkl voi-öljyseosta
1 tl suolaa
½ tl mustapippuria
100 g mukulaselleriä
2 salottisipulia
2 valkosipulinkynttä
1 ½ rkl kokojyväsinappia
1 rkl kanafondia
3 dl ranskalaista siideriä
1 ½ dl kuohukermaa
1 rkl timjaminlehtiä
3 kotimaista omenaa
1 rkl voita
(2 rkl pihlajanmarjahyytelöä)

Valmistusohje:
1. Puolita paistileikkeet. Paista palat kauniin ruskeiksi pannulla voi-öljyseoksessa. Mausta suolalla ja pippurilla, siirrä broileripalat uunivuokaan.
2. Kuori ja kuutioi selleri, kuori ja silppua sipulit. Kuullota seosta hetki pannulla ja kaada broileripalojen päälle.
3. Laita sinappi, fondi, kerma ja siideri pannulle. Kuumenna ja kaada uunivuokaan. Lisää joukkoon timjami.
4. Kuori omenat halutessasi ja leikkaa lohkoiksi. Sekoita 2/3 viipaleista ruoan joukkoon. Jätä loput erikseen paistettaviksi.
5. Kypsennä ruokaa ensin 200-asteisessa uunissa 20 minuuttia. Laske lämpö 175 asteeseen, kypsennä edelleen noin 25 minuuttia.
6. Paista loput omenalohkot voissa pannulla kauniin ruskeiksi ja lisää ruoan pinnalle tarjoiluvaiheessa.

Mökkikeittiöstä huomautus: omenoita ei kuulu polttaa, – siten voi kuitenkin käydä.  Joka tapauksessa lämmin suositus tälle ruoalle. Viinilehti suositteli oheen tiettyä, meilläkin hyväksi havaittua Kamptalin Grüner Veltliner -valkkaria, mutta eihän sitä Kuukkelin Alkossa ollut. Tämä grüner veltliner oli. Ei huono sekään, varsinkaam juuri tämän ruoan kanssa. Sinällään oli aika pliisu.

Illalla hakeuduimme telkkarin äärelle. Vähän sellaisella ”eipä tässä nyt muutakaan, aivot narikkaan!” -fiiliksellä. Ja niinpä katsoimme kaksi jaksoa Janne Katajan ”Uskoisitko” -sarjasta. Olipa hämmentävää. Huh huh!

 

Muistikuvia

Kuukkelissa kameran kanssa

Tämmöinenkin juttu se vielä kohdalle sattui. Sattui kun kerran lupauduin. Miksenpä olisi.

Saariselän Kauppakeskus Kuukkelissa on Bistro&Cafe Kuukkeli, joka jatkaa ”vanhan” Kuukkelin perinteitä. Siellä on on leipomo, iso bistro ja kahvila, joissa on tarjolla aamiaista, lounasta, a la carte, buffetti, pizzeria, hampurilais”luukku” ja baari A-oikeuksin sekä ”kioski”, josta saa maankuuluja hillamunkkeja ja savupororieskaa.

Mehän ei olla – vielä – siellä käyty asiakkaina, mutta tänään olin siellä, – töissä. 🙂 Aiempien kuvausjuttujeni kautta tulin kysytyksi ja luvanneeksi, että käyn bistrossa kuvaamassa tällä mökkireissulla. Enhän malttanut moisesta hommasta kieltäytyä.

Niinpä tänään huilipäivä hiihdosta, mikä ei harmittanut semminkään, kun sää oli vähän ankea, harmaa, tuulinen, sateinenkin.  Siispä aamupäivällä viikkosiivousta ja pyykkia ja sen sellaista. Iltapäiväksi sitten Kuukkeliin.

Olipa erilainen kuvauskokemus. Kaiken turistipöhinän, kiireisen, lopulta aika ahtaan ja huh, aika kuuman, sokkeloisen keittiötilan hyörinässä olin kuvailemassa. Vaikka ennenkin ravintoleiden keittiöissä olen ollut kameran kanssa hommissa, niin tässä oli ihan oma tunnelmansa.

Tästä johtuen juuri tänään oli sitten se ”yksi päivä viikosta”, jolloin käydään mökkiviikon aikana ulkona syömässä. Ei kuitenkaan Kuukkelin Bistroon päädytty, oltiin jo menossa Teerenpesään, Kaltioon tai jonnekin, mutta kun ne eivät vielä olleet  auki, menimme taas Fienoon, joka olikin liki täynnä. Alkuun taas hauki-alkupala ja pääruoaksi Kekkonen-pizza puokkiin. Hyväksi havaittu menuvalinta.

Nyt ihan viikonloppuolo.

Leppoisaa sellaista muillekin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Hiihdellen

Mökkihöperöilyä tänään. Tai siis oikeastaan ihan mitään tekemätöntä. Villasukkien neulomista ja äänikirjan kuuntelua pidän aika tekemättömänä. Lumisateisena iltapäivänä ja iltana se on tuntunut oikein hyvältä, rauhoittaakin kummasti.

Aamupäivällä kävimme sentään hiihtämässä. Koskapa meidän kahden kunto ja liikkumisen vauhti eivät oikein mätsää, ja koska on hyväkin olla pieni osa päivistä ihan itseksekseen – vaikkapa ladulla, niin taas kerran, kuten patikointia lukuunottamatta aina, lähdettiin eri reiteille.

Tänään tehtiin niin, että minä laitoin sukset auton peräkonttiin ja ajelin Kiilopäälle, jonne jätin auton parkkiin ja hiihtelin poroaidan ja Rönkönlammen ja pienen mutkan kautta mökille. Ja Pehtoori hiihteli mökiltä melkein samaa reittiä Kiilopäälle, josta otti auton ja palasi hänkin mökille. Kirjaimellisesti molemmat ”keskittyivät omaan suoritukseensa” kuten meillä urheilijapiireissä  on tapana todeta.

Kiilopäälle aamukymmeneltä ajellessa aurinko paistoi ja vielä ladulle päästyäni hanget kimmelsivät, mutta viiden kilometrin jälkeen lännellä näkyivät tummat sadepilvet, Rönkönlammen taukotuvan kohdalla jo hiutaloi ja mökille tullessa jo liki pyrytti.

Tällä viikolla Pehtoori on hiihtänyt enemmän kuin koko viime talvena yhteensä! Eikä vähäisin syy siihen ole mökkipihasta lähtevä latu. Siitä on helppo (1,5 km) suksia ”viralliselle” latuverkostolle.

Eilinen oli Pehtoorilla kuitenkin tepastelupäivä, mikä merkitsi sitä, että minulla oli erinomaisen hyvä huoltojoukko: Pehtoori laittoi ensin suksiini vähän luistoa (periaatteessa sukseni eivät sitä edes kaipaa, mutta eihän siitä haittaakaan), vei ne autoon valmiiksi ja kyyditsi sitten minut Saariselän keskustaan Iiskonlompolon parkkipaikalle, josta lähtee latu Iisakkipään huipulle.

Sain siis hiihtää ”yksisuuntaisesti” sieltä suoraan mökille. Ei mitään rengasreittiä, vaan 15 km suoraan mökkipihaan.

Iisakkipäälle kapuaminen vaatii (ainakin kaltaiseltani ”ei-niin-huippukuntoiselta”) hiihtäjältä aika lailla, mutta kyllä se antaa enemmän. Ja minähän nimenomaan nautiskelen hiihtämisestä, vietän aikaa ladulla, ei mitään verenmaku suussa sivakointia. Niin eilenkin: 15 kilometrin hiihtoon kului hiihtoaikaa kaksi tuntia, ja siihen päälle puolituntia pysähtelyä, hengittämistä, kimmeltävien hankien ja tunturimaisemien ihailua. Kuviakin otin. Tässä niistä pieni video.

 

Eilen saunottiin, syötiin hyvin, torkkuilua telkkarin aääressä ja sittenhän pihavaloja sammutellessa hoksasin, että mökkitiellähän onkin vihreät valot. Siispä toppaa ylle, ja Canonin kanssa vielä iltayökävelylle.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Täällä Lapin tuntureilla, mökillä kaksistaan, ystävien tai perheen kanssa ollessa, olen monta kertaa kokenut ja tänne blogiinkin sanoittanut tai Instan hashtagiksi kirjannut, että ”kaukana kavala maailma”. Monta kertaa omat, perheen, oman lähipiirin, ystävien, töiden, lähipiirin tai maailmantuskan ahdistus, huolet ja pelot ovat täällä tullessa tuntuneet vähän vähemmän vaikeilta, täällä on ollut mahdollista katsella ja ajatella vaikeitakin juttuja helpommin tai yksinkertaisesti jättää monia asioita  murehtimatta, ja uskoa: en voi mitään. Mielenrauha on ollut liki ja olemassa.

Mutta nyt. Nyt kavala maailma on mökkiarjessakin läsnä. Uutisia tulee katsottua ja luettua, ja tunturin laelle noustua hyvin konkreettisesti, ”maantieteellisesti”,  tajuaa, että kavala maailma näkyy horisontissa. Mielenrauhaa on vielä paljon, mutta myös rauhattomuus on särönä ajatuksissa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Ruokafilosofiani on ”ratkennut”

Tänään on ollut hieno hiihtopäivä. Kerron siitä huomenna, mutta nyt ruokafilosofian ratkaisu, ja arvontapäivä!

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ruokafilosofia muiden ja omin silmin

Viikko sitten oltuani Radio Kalevan haastattelussa, jossa kyseltiin ruokafilosofiastani, en oikein itsekään tiennyt, mitä se voisi olla, joten kyselin teiltä, hyvät blogissa kävijät ja tutut, mitä se teidän mielestänne voisi olla. Ja ilokseni sainkin vastauksia. Kaikkiaan seitsemän vastausta tuli: kommenteissa Anneli, Toini, Lähes naapuri, Katri, MS, Kati, Raila kiteyttivät näkemyksensä näin:

  • Makua, hyviä raaka-aineita, mietittyjä atriakokonaisuuksia ja kaiken kuorruttaa kaunis kattaus
  • Kokeileva, laatuun panostava, herkuttelija, toisille hyvän mielen tuottaja
  • Aina uutta kokeileva ja vanhoihin hyväksi koettuihin palaileva
  • ”Yhdessä nauttien, ruoalla rakastaen, avoimin mielin uutta kokeillen”.
  • ”Nyt minä olen syönyt ja ajatellut ja nyt minusta tuntuu,että asiat rupeavat selviämään.”
  • Terveellistä, nautinnollista ja sosiaalista.
  • Ruoka on keskellä pöytää, jonka ympärillä perhettä tai ystäviä jakamassa keskenään elämää. Yhteisöllisyys, turva ja välittäminen. Läsnäolo.

Tässähän ei ollut kyse siitä kuka vastaa ”oikein”, vaan nimenomaan siitä, millaisena muille ruoanlaittoni näyttäytyy, miltä tuntuu…

Olen oikeastaan aika yllättynyt, ja kieltämättä aika lailla otettukin,  kommenteista. Ja ilahtunut siitä, että muut osasivat noin hyvin sanoittaa ruokapuuhasteluni. Toki noissakin näkee, että käsitys on (enimmäkseen) muodostunut sen kautta, mitä täällä blogissa julkaisen. Luonnollisesti.

Totta puhuen, se on vähän vääristynytkin kuva. Näin siksi, että tänne kirjoittelen juuri silloin, kun olen kokeillut jotain uutta ja silloin kun on juhlan aika. Toki häivähdyksiä arkisemmistakin, tavallisista kahden hengen sapuskoista, on täällä ollut.

Kyllä nuo kaikki kommentit – mielelläni – allekirjoitan ja ehkä nyt osaisin itsekin sanoittaa ”ruokafilosofiani” paremmin: hyvää arkeen ja juhlaan, uutta ja perinteistä vuorotellen, raaka-aineet ja maku edellä, ja tosiaan  olen ruoalla välittämistä osoittava. Teen ruokaa aatellen sitä/heitä, jotka ruokapöydän ympärille tulevat/ovat. Eikä ruoanlaittoni ole mitään pipertämistä. Enimmäkseen sellaista yksinkertaista, rustiikkista, raaka-aineeseen luottavaa.

Ehkä lyhyesti noin. Ja sitten sellainen, mikä näkyy kyllä keittokirjoissani, ja myös täällä blogissa, ja joka on aika paljon ruokavuotta säätelevä juttu – tosin liittyy jo edellisiin: ruokavuoden, satokauden ja ”kausien” huomioiminen kokkailuissa ja juhlissa. (Muistatteko esim: Jokaviikkoinen soppamme!) On blinikausi, laskiaispullakausi, parsakausi, pääsiäisruokien herkullinen aika, uusien perunoiden aika, sitruunoiden aika, syyssiian aika, on sadonkorjuun aika… on aikoja.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja voittaja on!

No mutta nyt tämä on selvä juttu. Kiitos vastanneille, ja kaikille seuraajille.

On aika arpoa voittaja vastaajista!

Löysin netistä arvontasivuston, sellaisen koneen, jolla saattoi arpoa syöttämällä arvontaan osallistujien nimet. Nyt kun täällä mökillä ei ole jälkipolvea, lapsenlapsia, nostelemassa arpalipukkeita, käytin tätä konettta.

Ja voittaja on!!!

Onnea, Katri!!  Kommenteissakin olet monta kertaa kertonut kokeilleesi jotain blogistani löytyneitä reseptejä. Tiedän, että ainakin saaristolaisleipä on jäänyt elämään 🙂 ! Minulla ei taida olla osoitettasi, laitatko sen minulle spostissa (reija at satokangas.fi), jotta voin jo huomenna viedä pienen paketin Saariselän postilaatikkoon.

Huomennakin on hiihtopäivä.

Mökkielämää

Mutka mökkielossa

Enkö ole jo oppinut, ettei kaikki mene niinkuin ollaan odotettu, toivuttu, suunniteltu? – Ei, ei se mene. Sellaista se elämä on.

Ajattelin eilen illalla, että nukun aamuyhdeksään.  – – Tiedättehän: ”koska mä voin!” Mökillä, hiihtolomalla, elämänmenon ”jälkkärivuosikymmenillä”. No, en ainakaan viime yönä voinut. Ja kun aamuyöstä herää, ja jää hereille, niin pianhan se tuntuu, ettei voi enää yhtään mitään muuta kuin pakata kamat ja lähteä kotiin heti aamusta, kesken kaiken.

Noh, ei sittenkään tarvinnut lähteä, ei ainakaan vielä tänään. Riitti että käytiin Ivalossa. Kyllä, jälleen kerran on kyse minun hampaistani!

Iltapäivällä ehdittiin vielä ladulle.

Aurinkoinen oli sitten mielikin.

Mökkielämää

Viikon aluksi

Maanantaiaamun viikkopalaveri Myötätuulen pirtin pöydän ääressä: päätimme että mitään ei lyödä lukkoon, että ei ole toimintasuunnitelmaa, eikä minkäänlaisia aikatauluja. Päätös syntyi nopeasti ja täysin yksimielisesti äänin 2 – 0.

Aika pian tämän jälkeen lähdin hiihtämään. Upouusi hiihtotakki yllä peilailin ennen lähtöä ulos, ja mutisin peilin edessä tyytyväisenä, että ”eikö ookki ihan hyvä”, ja mitä toteaa mieheni: ”Katoin kyllä että ihan ku Raili (anoppinsa) olis lähdössä hiihtämään.”  Noh, ei ollut ensimmäinen kerta kun minua äitini näköiseksi nimitellään, ja taitaapa tuo luumunvärinen takki olla jotensakin samankaltainen kuin äidillä oli jo 1980-luvulla. Mutta hyvä se oli hiihtäessäkin.

Hiihtelin hissuksiin ”omaa” metsälatua kohti Rönkönlampea ja sieltä edelleen paliskuntarajalle, – poroaidalle. Pakkasta vähemmän kuin kymmenen astetta, hanget vitivalkoiset, metsä hiljainen, koivut lumihuurteen pitsittämiä ja männyt harmaantuneet kuurasta. Onni oli olla.

Lunta, hiljaista ja kaunista on mökkipihassa. Purouoma ei ole jäässä, pulahduspaikalla jopa vähän kirkasta vettä, mutta eipä silti houkuttele.

Ei edes saunaa – vielä tänään – lämmitetty. Huomenna sitten. Ehkä.

Mökkielämää

Paluu mökille – ja turistiksi?

Kolme viikkoa pysyttiin täältä pois. Ja yksi niistä oltiin Teneriffalla.

Nyt oli hyvä välämä palata mökille. Onko ensimmäinen kerta kun ´palaamme´ tänne? Yleensä palataan kotiin, ja mökille tullaan. Mutta tänään tuntui, että palatttiin tänne.

Keli oivallinen, olimme ajoissa liikkeellä, muita ei juurikaan, eikä ainakaan pöllyttäviä rekkoja. Paluu poikkeuksellisen helppo, tai siis kaikki asettautuminen sujui sutjakasti, nopsastikin. Eikä  luntakaan ollut tullut niin paljoa, että olisi kulunut koko päivä kahden hengen lapioitavaksi, lingottavaksi, harjattavaksi asti. Pehtoori hoiteli enimmät lumet yksikseen reilussa tunnissa.

 

 

 

Kaikki kohdallaan, edellisen kerran jälkeen mukana tuodut ja mökillä olevat vaatteet vuodenaikaan sopivat, kaikki muukin puuttuva hankittu ja mukana tuotu. Nettiyhteys rakentui nopsasti, ruokakomerossa on kaikki tarpeellinen.

Ainoa, mikä puuttui, oli mun hiihtotakki! Nyt kun jo voin sanoa, että hiihtoharrastus on tullut jäädäkseen, lupasin itselleni uuden takin. Vanhan ostin about 10 – vai 12 vuotta – sitten. Se oli silloin kun siirryin mäestä, laskettelusta, laduille ja opettelemaan hiihtoa. Kamppeet olivat ja ovat edelleen hyvät, mutta ovat jo ainakin puolenkymmentä vuotta olleet paria kokoa turhan väljät. Olen siis keplotellut anorakilla, riddareilla, kevytuntuvalla etc. Hyvin niilläkin olen pärjännyt, mutta onhan se mukava ostaa uuttakin! Ja tilasin takin Haltin kaupasta suoraan tänne Saariselän postiin.

Olisinhan ehtinyt aamullakin hakea, mutta sama se – samoin tein – ajelin kylille. Varmuuden vuoksi (kaupan alan lakonuhan ollessa voimassa) päätin hakea vähän jukurtteja, rahkaa, maitoa, hedelmiä, juustoa, salaattia jemmaan (ja toki niitä tarvitaan muutenkin) – suunnilleen kaikkea muuta onkin ainakin viikoksi.

Siis uuteen K-Supermarkettiin neljän aikaan sunnuntaina! Todellakaan en sesongin aikana tee sitä toiste! Eilen ja tänään on vaihtopäivä: brittejä, japanilaisia, ja suomalaisia etelän hiihtolomalaisia kauppa täynnä!!

Ei, en valita. Olenhan edelleen sitä mieltä, että vain siten Lappi saadaan pysytettyä asuttuna ja eläväisenä, että annetaan turismin elää ja voida hyvin. Ja kyllä kai meidätkin lopulta lasketaan turisteiksi, vaikka nykyään ollaan muka niin osa-aikapaikallisia. Niin paikallisia, että tänne nimenomaan ”palataan”.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja kauppareissulla hankin pari pientä juttua arpajaispalkinnoksi! Arpajaiskuulutus koskee minun (mahdollista) ruokafilosofiaani. Mitä ajattelet sen olevan, millaiseksi sen aattelet?

Katso postaus asiasta, osallistu arvontaan keskiviikkoiltaan (sanotaanko vaikka klo 18)  mennessä. Tällä hetkellä osallistujia on viisi, joten voittomahdollisuudet ovat edelleen vallan kelvolliset. Arvonnan voittajalle lähtee pieni paketti, jossa on (aika hyvää, ja marjateeksi oikeinkin hyvää) hillateetä ja pieni rasia revontuli pastilleja!

 

 

Huomenna ladulle. Koetan tulevan viikon aika kertoa muustakin kuin hiihtämisestä…