– Mummi, miks sulla on näin hirveesti kirjoja? Tämähän on niinku kirjasto. Ethän näitä kaikkia voi lukea?
Ensimmäistä kertaa Eepi, eskarilainen, joka on koko kuusivuotiaan elämänsä aikana viettänyt aika paljonkin aikaa ”mummin kirjastossa” pohti tässä jokunen viikko sitten näitä kysymyksiä. Mistähän syystä juuri nyt – vasta nyt – tämä asia alkoi häntä askarruttaa. Kun kerroin, että minulla on joskus ollut toinen samanmoinen määrä kirjoja, mutta että olen antanut niitä pois, myynyt, vienyt kierrätykseen ja heittänyt poiskin, tyttö kysyi, miksi vieläkin on näin paljon?
Silloin katselin kirjahyllyjä ja muistelin, että pari ylimmäistä kerrosta on tullut ”tomutettua” viimeksi joskus puolikymmentä vuotta sitten. Olisi tarpeen imuroida ja luututa. Tänään oli sen aika. Ilman isompia suostutteluja tai komenteluja 🙂 sain Pehtoorin avuksi, joten ei mennyt ´kuin´ reilut pari tuntia koko hommaan.
Laskeskelin, että näissä hyllyissä on noin 800 kirjaa, ja sittenhän meillä on vielä telkkarihuoneessa aika iso vitriinillinen romaaneja, joten yli 1000 taitaa koko ”kirjavarallisuus” olla. Ja tarpeetonta ei ole yhtään.
Noin kolmannes kirjoista on historiaa ja muita tietokirjoja, kolmannes keittokirjoja ja loput romaaneja, dekkareita, runokirjoja, matkaoppaita ja lapsuus- ja nuoruusvuosien tärkeitä kirjoja (Anni Swanit, Eemeli, Sigmund Freudin kaamea flunssa, Tenavat etc., ), lastenkirjoja lastenlapsia varten. Ja lisäksi parikymmentä kirjaa, jotka olen joko itse kirjoittanut, toimittanut tai joissa olen osakirjoittaja.
Enhän minä näistä sadoista kirjoista juuri mitään enää ”tarvitse”, mutta ne ovat turvallisia, ne tuovat muistoja, monet niistä ovat lahjaksi saatuja (kollegoilta ja oppilailta), jotenkin koen, että ne kaikki ovat osa minua. Aika hassua, eikö?
Ja nyt näiden keskellä on taas hyvä hengittää!
