Isovanhemmuus Liikkuminen

Lähellä kaikkea hyvää

Yön valjut, ahtaat painajaiset kävin hukuttamassa Perämereen heti aamusta. Toppilansaaren Möljällä on viime viikkoina ollut tienrakennushenkilöitä (onkohan oikea sana), – olen ohiajellessa heitä nähnyt ja eilen kävin jo tsekkaamassa, mikä on ollut rakentamisen tulos.  Ja kuinkka ollakaan: Möljälle on valmistuneet portaat.

Minun oma pysähtymis/hiljentymispaikkani (Ilokivet aallonmurtajalla, Toppilansaaren kärjessä) on siis saanut mieleiseni uuden ulottuvuuden. Sinne pyöräilin tänä aamuna. Uikkarit kamppeiden alle, pyyhe, uimakengät ja kuivat vaatteet reppuun ja pyörällä merenrantaan. Aallonmurtajan kainalossa, joen ja meren kohtaamispaikassa, murtoveden syleilyssä oli hyvä uida tovi, ei kovinkaan kylmää, liki tyven, kesä, onni uida! Se teki niin hyvää!

Möljän rannalla on bajamaja, jossa kävin uinnin jälkeen vaihtamassa kuivat ylle, ja sitten vauhdilla polkien kotiin ja lämpimään suihkuun. Hyvä kokemus. Siitä voimaa tähän päivään, oloon ja eloon.

Tänään meillä pieni ”perhepäivähoitohuki” – Apsun kanssa kävimme kirjastossa: Apo Apposia ja muuta mukavaa lainailtiin. Ilo katsella, kuinka viisivuotias etsii ja löytää mieluista lukemista. Yhdessä, vuorotellen toisillemme sitten luettiinkin.

Ja sitten syötiin hyvin, pelattiin pihatennistä, oltiin ja jutskattiin. Paljon oli puhumista. Ja liki oloa.

Onni on, kun voi olla lähellä.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

EDIT 23.8. aamulla

Sain eilen iltasella tutulta tällaisen viestin: ”Moikka. Laitan sinulle tiedoksi että Möljälle tehdyt portaat ovat vainajien tuhkan sirottelua varten tehdyt. Paikalta puuttuu vielä kyltti mikä paikka on kyseessä. Eihän se tietenkään estä uintia kunhan ei vaan satu samaan aikaan!” Siispä ei taida sittenkään olla paras mahdollinen uintipaikka.

Kyltti olisi kyllä pitänyt laittaa samantien. Koirien uintipaikaksikin sitä muutamat ohikulkijat toissapäivänä ihastelivat ja koiriaan uittivat. Taidankin nyt suunnata Tuiran rantaan …. Ehkä sitten toisessa olomuodossa tuonne – tai tuntureille.

Ruoka ja viini

Ruokaperjantai auringossa

Kesän viimeinen hellepäivä? – Ehkä.

Osasin jopa pysähtyä, olla, melkein levollinen mieli, kunnes taas jotain mielenrauhaa rikkovaa. …

Tänään ruoka”vieraita”,  joten ilo kokkailla… Alkuun hallista hakemaani Puistola Bakeryn saaristolaisleipää – melkein yhtä hyvää kuin minun leipomani. Noin vaatimattomasti. Totta puhuen, se on pehmeämpää, vähemmän siirappista kuin minun, joten fifty sixty. Molemmat hyviä. Ja sen kanssa tietysti graavilohta. Ja Juniorilla syy (kun isänsä oli ilmoittanut, että voisi) tarjoilla meille samppanjaa. 10-vuotinen chardonnay – oli hyvää, vaikka ei makeaa. Mistä lie moisen tilannut…

Pääruokana oli modifioitua tsatsikia (tarkoittaa isohkoja kurkkupalasia jukurtissa asianomaisine mausteineen ja valkosipuleineen) sekä sitruunarisottoa ja lohta prosciutton kera. Molemmat olivat hyviä, ja sopivat samppanjan kanssa erinomaisesti. Pikkuisen vielä kehittelen lohireseptiä ja sitten julkaisen. Kerrassaan kelpo uusi kalaruoka oli se. Ja jälkkäriksi suklaaruutuja, mustikkapiirakkaa ja vähän karkkiakin. Ainakin yhdelle maistui erinomaisesti!

Illan päälle lähdimme Pehtoorin kanssa vielä ”patiokierrokselle”. Ajatuksena oli käydä Nallikarissa auringonlaskun aikaan ”yhillä”, mutta sielläpä olikin sellainen hulabaloo, että tuntui tarpeelliselta siirtyä toisaalle. Poljimme kaupunkiin, Torinranta ihan yhtä hulppeaa kesäillan viettoa, joten jatkoimme kierrosta – ja lopulta vetäydyimme Kuluman patiolle. Kyllä siinä Jumprua vastapäätä muisteltiin nuoruusvuosia, ja ihan vaan vähän, ihan hiljaa tupisten paheksuttiin naapuripöytien elämänmenoa ja asioiden julkituomista. Huh huh! No eipä tarvinnut jäädä sinne lorvimaan. Palailimme kotiin. Kotona on hyvä.

Oulu Puutarhahommia

Ruusuja ja ruokaa

Aamun pilvinen, sateen uhkainen taivas viivytti pyörälenkille lähtöä, mutta tulipahan touhuttua vähän perusteellisemmin imurin ja luutujen kanssa, ja lisäksi puutarhassa kukkia ja yrttipenkkiä kohenneltua.

Ja merkittävän pitkän ajan uurastin tomaattisadon parissa. 😀 Sadonkorjuu on jatkunut jo pari viikkoa. Kahdesta korista on ollut poimittavissa noin kuusi tomaattia joka toinen päivä. Jotta ihan omavaraisia tomaattien suhteen meidän kahden hengen ruokataloudessa ollaan.

Hyviä ne on. En silti ole ihan varma, laitanko ensi kesänä. Ehkä yhden amppelin laitan. Alkukesästä nämä vaativat kylmältä varjelua (yöksi lämpimään, päivällä aurinkoiselta pihan puolelta toiselle), ja sittemmin liki päivittäistä kastelua, joten kesäkuun mökkireissulla korit oli roudattava mukana. Mutta onhan noi kivan näköisiä.

Pyörälenkin lopuksi ajoin Ainolan puistoon ”lounaalle”. Olin tiukkana, enkä mennyt jätskikitskalle, vaan kahvila Kiikkuun ja tilasin jääkahvin. Että vähän kevyempi lounas … 😀 😀

Lounaan lisäksi Kiikkusaaren ruusutarha oli luonnollisesti käytävä taas ihailemassa. Nyt se oli huumaavan tuoksuinen, runsas, kaunis, kukkiva – ja kuvattava.

Suosikkini ”Aspirin Rose” oli ihan villiintynyt kukkimaan. Sitä kuvasin paljon, taitaapa joku otoksista päätyä kortiksi asti.

”Pastella”-ruusu on ”erilaisesti” kerrannainen. Tykkään siitäkin livenä kovasti.

Keltaisen ruusun nimi on ”My Girl”.

Iltapäivällä ihan helteiseksi käynyt sää houkutti lähtemään ulos syömään. Semminkin kun nyt vähän tuntuu, että mahdollisesti ravintolassa käynnit voivat tässä piakkoin taas hiipua … Ajeltiin Sokeri-Jussiin, ja sen kauniilla terassilla söimme hyvät lehtipihvit ja salaatin. Jälkkäriä oli sitten kotona, sillä päivällä leipaisin korvapuusteja ja mustikkapiirakkaa.

Ruokaa, silmänruokaa, lämpöä ja liikkumista – niistä oli tämä päivä tehty.

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Kesän lopulla viiniä

Liekö se tämä ihana lämpö, vaikkakin jossain tuulenvireessä aistin jo syyshäivähdyksen, vai puutarhan syvä vihreys, luonnon täyteläiset värit, kukkivat pihat ja parvekkeet … loppukesän ilmanlaatu ja jo matalampaa paistavan auringon säteet, nekö ne ovat tänään ovat saaneet kaipaamaan Italiaa – erityisesti Toscanaa ja Umbriaa, niiden maaseutua? Nekö ne ovat saaneet kaipaamaan reissua Itävaltaan, vaeltamista Alppien rinteillä ja piipahduksia hütten lounaustarjoilujen äärellä tai illallisella patikkapäivän terveessä uuvahduksen tunteessa?

Joka tapauksessa olen hakeutunut keittokirjojeni äärelle: Makuja Toscanasta, Intohimona Italia, Cucina Povera, Toscany and its wines, Passione, Mamma mia – Cucina Italiana… Miettinyt viikonlopuksi jotain spesiaalia, jotain hyvää italialaista. Vaikka ei mitään ruokakekkereitä olekaan. Italian herkkujen oheen on luonnollisesti jotain viinejäkin haettava, ja niitä pohtiessa muistin, että olen muutamia kuvia meidän hyvistä viinikokemuksista ottanut viime kuukausien varrelta, ihan postausta varten … Ja joten muutama viinisuositus elokuun lopun  juhlaillallisille tai muuten vaan nautiskeluun.

 …    kuten jo apostoli Paavali ystävälleen, apostoli Timoteukselle toisen vuosisadan alussa kirjoitti:

Älä enää juo pelkkää vettä, vaan käytä vatsasi ja toistuvien vaivojesi vuoksi vähän viiniäkin. 

I kirje Timoteukselle (5:23)

Sisiliasta tulee kaksi kuohuviiniä, jotka molemmat nautittiin mökillä ja todettiin erinomaisiksi, hinta-laatusuhteeltaan kerrassaan oivallisiksi:  Sualtezza 650 Rose Brut ja Tenute Lombardo Sualtezza 650 Brut Niissä oli melkein samppanjamaista raikkautta ja toisaalta makua ja luonnetta. Jopa niin paljon, että rose kelpasi thaimaalaisen kanapadan kanssa oikeinkin hyvin. Näitä ei näytä olevan kovinkaan monissa myymälöissä, mutta taas kerran voin suositella tilaamista. Helppoa, nopeaa, eikä maksa mitään erityisiä. Meillä oli tosin suoraan mökille kuljetus Juniorin suosituksesta ja toimesta.

Hyvä valkoviini – erinomainen savukalalle – on uusseelantilainen chardonnay. Ja vastoin ennakko-oletuksia, se EI ole tammella tukahdutettu, vaan hyvin moniulotteinen, makoisa, vähän jopa kermainen, vaikka on kuiva ja hedelmäinen. Sopii varmasti myös syksyn sienisadosta valmistettujen keittojen ja kastikkeiden kanssa tarjottavaksi. Giesen viinitalon viineistä myös Pinot Noir on Alkossa ja joskus talvella sen maistoimme, – ei valituksen sanaa siitäkiään.

Punaviineistä puheenollen: Caravan Durif Se on viime aikojen lemppari. Australialainen petit shiraz-rypäleestä tehty viini, jonka kyljessä ei turhaan ole kultamitaleita.

Alkon luonnehdinta ”Täyteläinen, keskitanniininen, karhunvatukkainen, luumuinen, kirsikkahilloinen, hennon suklainen, kevyen tamminen.” Mehevä ja hilloinen viini, joka sopii grilliruoalle, poronkäristykselle ja pihville. Eikä ole kallis (12 €), mutta on melkein jokaisessa myymälässä.  Lämmin suositus!

Toinen meidän kahden hengen viikonlopun ruokapöydissä varsinkin kevättalvella usein ollut on  Casa Marronen Appassimento.  Italian Puglian maakunnasta (saappaan korko) tuleva Primitivo (vrt. Zinfandel) -rypäleestä tehty orgaaninen 15 euron viini, jossa maistuu etelän lämpö ja tuntuu lohtu, – tämä viini tykkää myös suklaasta.

Lidlin kirsikka-chili-suklaata, lasi punaviiniä, takkatuli, kudin ja kirja kuuntelussa: aika hyvin on ulkopuolinen maailma unohtunut hetkeksi…

Tähän loppuunkin vielä raamatullista viisautta viinistä.

Tule siis, syö leipäsi ilolla ja juo viinisi hyvillä mielin, sillä jo aikaa on Jumala hyväksynyt nuo tekosi. 

Saarnaaja 9:7 

Luettua Muistikuvia

Kuunnellen

Aamulla vähän siivoilin ja järjestelin. Ja samalla kuuntelin kirjaa.

Keskipäivän molemmin puolin olin pyöräilemässä – kuunnellen samalla kirjaa.

Iltapäivästä tähän tähän asti olen tehnyt uutta korttia. Ja todennut, että huomenna, jos sää suo, on käytävä vielä muutama uusintakuva ottamassa… (kirkon katolla ei saisi olla lunta, OOK saisi olla suorassa … ) Niin ja koko ajan kuvankäsittelyprosessin ajan olen kuunnellut kirjaa.

Sitä on vielä tunnin verran jäljellä, kuuntelen se loppuun, kun kudon yhden sukanvarren valmiiksi.

Kuunnellen kesäpäivä on kulunut.

Kirja on Jenna Kostetin Linnunluisia.

Ja korttini tekovaiheessa näyttää tältä.

 

Reseptit Ruoka ja viini

Energian kulutusta ja hankintaa

Vielä on kesää…

Hyvin tuulista kylläkin. Aamulla olin topakkana lähdössä pohjoiseen, Iihin, mutta jo Pateniemessä totesin, että onpahan edessä niin kova, puuskainen vastatuuli yli 30 kilometrin matkalle, että enpä sittenkään taida. Olkoonkin, että olisi ollut hulppea paluumatka.

Niinpä käännyin sivumyötäiseen, risteilin suuntaan jos toiseenkin etsien suojaisia reittejä. Ja sain kuin sainkin liki kolme tuntia kulutettua liikkuen: Pateniemen uusittu venesatama, Linnanmaan puutarha, Aaltokankaan ja Ritaharjun uudet asutusalueet, sitten Kuivasjärven ja Pyykösjärven kautta Tuiraan (LIdl!) ja vielä Nallikari ja sitten kotiin.

Elokuussa kaupungissakin ilo kulkea: kauniita, hyvin hoidettuja pihoja, puutarhoissa kylläisiä värejä, puistot vehreitä, pieniä polkuja pyöräilijällekin, vesien äärellä kimmellystä, aurinkoa koko ajan, kesän lopun leppeä lämpö. Joka sitten jatkui kotipihalla.

En tiedä, mistä moinen idea, mutta ehkä juuri lämpö aiheutti sen, että päätin lopulta tehdä (välimerellistä) mansikka-vuohenjuustosalaattia ja bolognese-kastiketta pastalle. Alkuruokasalaatti jotenkin odotusten mukainen. Makea ketjap manis -soija sopi salaattikastikkeeksi vähintäänkin tavattoman hyvin, eikä hunaja-balsamico-yhdistelmä ollut sekään huono.

Ja ihan peruspastaa, tosin soosi ehkä ei ihan perus. Vaatii nimittäin parin, kolmen tunnin keittämisen. Mutta on sen väärti, ja ehdottomasti kannattaa tehdä tupla-annos. Nyt on pakkasessa monen arkiruoan varmuusvarasto.

Ohje on mm. LappItalia-opuksessani (sivulla 72). Tänään kolminkertaistin porkkanan, sipulin, valkosipulin ja sellerin määrän. Vähän niinkuin vegempään, kevyempään suuntaan siis. Bueno! Eikä parmesaania vaan raastettua pecorinoa. Tulipahan syötyä turhankin paljon.

Ja iltapäivän lopulla kotipiazzalla äänikirjan ja kutimen kanssa kiireettömyydestä, leppeästä tuulesta ja elokuisesta lämmöstä nauttien.

Oulu Ruoka ja viini Valokuvaus

Kauppahalli on taas elossa!

Oululaisille, kaupunkilaisille ja lähimaakuntien asukkaille, ruokafriikeille, perusasioista tykkääville, historiassa viipyileville, hyvän kalakaupan asiakkaille, matkailijoille, kulttuurihistorian, käsitöiden ja perinteisen ruoan ystäville on ollut ilon päivät kun Oulun yli satavuotias kauppahalli on liki kaksivuotisen remontin jälkeen vihdoin avannut ovensa. Ja katsokaahan kuinka komeat uudet ovet!!

Ilo on myös siinä, että on ollut ilo nähdä tuttuja, hallikauppiaita ja heidän asiakkaitaan, omia tuttuja.

Olin hallissa eilen ja olin siellä tänään – kameran kanssa tietysti. Ja tulen vastaisuudessakin olemaan usein.

Sisätiloissa on tehty, paljolti käsityönä, uudistus ja entisöinti. Halli on hyvin paljon entisen näköinen, mutta nyt se on valoisa, entistä valoisampi, puhtaan oloinen, raikas, merkillisesti entistä tilavampi. Uusi vihreäsävyinen (ent. tiilenpunainen) lattia on kaunis; se tuo uutta mutta kunnioittaa vanhaa. Kuten koko remontti.

Ruoveden Herkku ja Puistola Bakery vasemmalla ovat uusia hallissa, oikealle jäävä, meidän luotto-vihannes-sieni-spesiaalihillo-etc. kauppa (Riikan kauppa) oikealla. Varsinkin talvella se on tärkeä meidän ruokahuollossa.

Kauppahalliin kuuluu Vassuska. Nyt hieman supistetuin, mutta entistä tyylikkäimmin, valikoimin. Halliin tarvitaan tällainen kauppa.

 

Vastapäätä Vassuskaa, toisella käytävällä on viehättäviä myssyjä, hattuja, huiveja ja tumppuja kaikissa sateenkaaren väreissä.

Onneksi on vielä Kylmänen: poronlihaa ja leikkeleitä, makkaraa ja lihasäilykkeitä Tämäkin kuuluu oululaiseen hallikauppaan. Porolastut ovat vakio-ostokseni.

Uutena on ravintola Puistolan Bakery, jossa tänäänkin emännöi ravintoloitsija itse, vastikään Rotuvaariksi (= Rotudaamiksi) nimetty (rotuvaarin sauva kuvassa) paistinkääntäjäystävä. Bakerystä saa mm. Puistolan ihanaa saaristolaisleipää ja artesaanijäätelöä sekä Hailuodon Panimon oluita – vastaisuudessa varmaan muutakin ”rakkaudesta ruokaan” -juttua. Puodissa on muutama paikka myös viivähdykseen kuohuviinin äärellä….

Ja sitten: paras kaikista, tätä minä olen kaivannut! Kalaliike jo kolmannessa polvessa: M:lla (keskellä) on sama anoppi kuin minulla, kuvassa kummi”lapsikin”. Näistä sukulaisuuksista huolimatta voin puolueettomasti kehua, että onhan Pekurin kalakauppa vailla vertaa. Olen parissa vuorokaudessa nauttinut kalaa (pitkästä aikaa erityisesti graavilohta) isolla ilolla ja hyvällä ruokahalulla. Kyllä on mukava. Olkoonkin, että meidän lähikaupan (Toppilan K-market) kalatiski on hyvä, mutta kyllä nyt on taas ihana palata halliin kalaostoksille. Ja aina voin tilata jos haluan jotain spesiaalia, kuten esim. rapuja…

Varmasti joku aamu pyöräreissulle lähtiessäni haen lohileivän evääksi – tänään ostin ”vain” kirjolohta Pehtoorin savustettavaksi ja pientä merenelävää (surimi-palat!) napsittavaksi jääkaapista, eilen graavilohta, enemmän kuin olisi terveellistä. Mutta nyt on ollut kalansyöjän joulu tai juhannus – tai ihan vaan pieni ruokajuhla.

Viimeisenä, muttei vähäisimpänä on mainittava Saaga Shop. Se on heti vasemmalla torin puoleisesta ovesta tullessa. Siellä on Oulu- ja Lappi-aiheisia käsitöitä ja matkamuistoja, ja huom. kuvan vasemmalla alareunassa kauniit pipot, ja onhan pakko mainita…

Siellä on minun ”Oulun kauniit vanhat rakennukset” -postikorttisarja myynnissä. Kaikki (tähän mennessä valmiina olevaa) kuusi korttia telineessä…

Kaiken kaikkiaan perinteisiä liikkeitä on siis muutamia, monia uusiakin, – ja kahviloita on kaksin kappalein. Entisestä hallista jään kaipaamaan Torin lihamestaria ja Jaanan leipäpuotia, mutta onneksi molemmat ovat sentään kaupungilla olemassa…

Kaikkinensa, tuntuu, että kaupunkilaisen elämänlaatu on nyt parantunut olennaisesti.

Niitä näitä

Varautumista tulevaan

[Ensimmäinen laventelikesä kotipihalla. Niitä näkyy keittiön ikkunasta jo monta.
Ehkä en voi vielä puhua pellosta. 🙂 ]

Vaikka koronan toinen aalto Suomessa on vasta uhka, vaikka se on vasta nousemassa, tuntuu, että äkkiä on taas poikkeusaika. Normaali tuntuu jo nyt olevan taas erilainen kuin aiemmin. Ehkä paluu metsäläisyydestä, mökkeilystä tiheämpiin joukkoihin aiheuttaa sen, että melkein kavahdan, kun ihmiset kulkevat läheltä. Vai olenko muutenkin taas erakoitumassa?

Lämpimästä illasta huolimatta tänään kuitenkin syksyn tuntua, ajatukset ainakin sinne kulkeutuvat, pistävät miettämään (totta puhuen olen miettinyt jo koko kesän), mitä teen kun ”lukukausi on alussa”, mitä tavoitteita, mitä merkityksiä tulevaan… On löydettävä jotain mielekästä, jonkinlaiseen päämäärään tähtäävää – ei välttämättä kovinkaan tuottavaa, mutta kiinnostavaa – tekemistä, ehkä oppimista, ehkä luomista, ehkä tutustumista – jotain, jonkin, jonkun, johonkin. Ahdistaa jo ajatus, että pyörin kamerani ja ajatusteni kanssa päivästä toiseen ilman mitään merkitystä, vietän aikaa siivoillen kirjahyllyjä, kutoen kirjoneulevillasukkia ja tarpoen Oulun vesistöjen rantoja koko tulevan, pimeän talven. On saatava joku roti ja innostus arkeen.

Niitä näitä

Maisemasta toiseen

  • Tylsää, kun pitää lähteä, totesi Apsu jo eilen iltasella, ja toisteli sitä tänään aamupalan äärellä moneen kertaan. Olin hyvin samaa mieltä

Tihkusateisesta viileähköstä mökkipihasta lähdimme vähän ennen kymmentä, ja neljän tienoilla olimme aurinkoisessa, kesäisessä Oulussa. Mukavat, kiirettömät mökkipäivät menivät nopeasti. Viikko Lapissa oli taas kerran hyvää tekevä.

Kunhan vähäiset matkatavarat sain purettua ja ensiavun kesäkukille annettua, lähdin pyörällä merenrantaan. Möljän kautta Oulunlahteen ja sitten kuudeksi kirjastolle. Markus Leikola oli pääkirjastossa kertomassa ”Teidän edestänne annettu” -romaanin synnystä. Kannatti mennä, pidän kirjaa nyt entistä enemmän lukemisen arvoisena. Kirjailija kertoi kolme ja puoli vuotta kestäneen kirjoitusprosessin vaiheista, ideoiden synnystä, kirjoittamisen tarkoituksesta. Kysyttyäni kertoi, kuinka oli äänikirjan lukijan Antti Virmavirran kanssa tehnyt yhteistyötä. Leikolakin oli sitä mieltä, että Virmavirta lukee kirjan tavattoman hyvin, antaen siten lisäarvoa opukselle.

Nyt olen värkännyt kuvapakettia tilaajlle, ja saatanpa värkätä yöhön asti: huomiseksi toivoivat kuvapaketin saavansa, – lupasin että toimitan, ja nyt on lupaus lunastettava.