”Ei tartte soittaa videopuhelua ku mummi on vielä täällä sisällä.”
Emmiliini 2 v.
Humputtelemassa yksikseni
Olen täällä: Grand Central, 4. krs. Palasin juuri Helsingin Kaupunginteatterista. Moulin Rouge! Melkein kuin olisin ollut Broadwayllä. Viimeistään puolivälissä musikaalia ymmärsin, kuinka olikaan hyvä, että olin raskinut ostaa paikan seiskariviltä, keskeltä. Huikeat tanssiesitykset, tanssijoiden taidot ja puvustuksen näki kunnolla. Ja musiikki, mitä kaikkia rakkauslauluja olikaan kymmenittäin upotettu produktioon. Mikä olisin oikea sana: ehkä huikea. Ja Varsinkin miespääosan esittäjän laulutaito ja habitus muutenkin miellyttivät kovin paljon.
Ennen teatteria kävin syömässä: paikaksi valitsin Bistro O Mat´n joka on Hakaniemessä Ympyrätalon takana, ihan teatterin lähellä.
Yhdeksännestä kerroksesta näkee yli Helsingin ja ravintola on aika viihtyisä muutenkin.
Onkohan elämäni ensimmäinen hissiselfie!! Kaikkea sitä!
Scampisalaatti oli vähän pettymys, – äyriäisten maustaminen oli jäänyt varsin vaisuksi, mutta jälkkäri (minulle epätavallinen valinta) suklaamousse vadelmakastikkeen ja pähkinäiden kanssa oli ihan mahdottoman hyvää, täyteläistä, suklaista, ei liian sokerista.
Ja ostoksillakin ehdin piipahtaa ennen illan rientoja: Stockalta löytyi tumman lappapuuron värinen Ril´s mohairvillatakki talven paremmaksi neuleeksi. Ja kun oli vielä kanta-asiakkuusalennus 20 % niin oikein hyvä ostos.
Muutoin päivä menikin junassa: Pehtoori vei aamujunalle, joka vajaassa kuudessa kuljetti tänne Helsinkiin. Minulla oli paikka hiljaisessa kakkoskerroksessa, hyvä äänikirja ja neule, joten nopsasti matka taittui.
Siis ihan ”oma päivä” on ollut. Pitkästä aikaa. Sellainen tekee hyvää, nautin paljon.
Ja huomenna sitten matkan varsinainen syy: viikonlopuksi mummeilemaan Järvenpäähän.
Varastointia
Mökillä alkanut ”sadonkorjuu- ja säilöntäpuuhailu” jatkui viikonloppuna kotona. Mökillä ei tänä(kään) vuonna tullut poimittua puolukoita: niitä kun oli kovin vähän, enimmäkseen raakojakin vielä, mutta ei poimittu myöskään kaarnikkaa, vaikka minä sitä mieluusti mehuksi ja hyytelöksi tykkäänkin tehdä. Mutta kun niitäkään ei ollut, ei edes sen vertaa kuin puolukoita.
Mutta sieniä sitten sitäkin enemmän. Suolattuja rouskuja on neljä isoa purkkia, kuivattuja mustatorvisieniä, tatteja ja matsutakeja kolme puolenlitran tölkkiä ja tatteja pakkasessa monta pussillista. Varsinkin suolasienistä tuli äidin säilöntäpuuhat mieleen. Lapsuudessani, kun vielä asuttiin ”talleilla”, oli meillä kellarissa sellaiset vaneritynnyrit: toisessa puolukkaa ja toisessa sieniä. Joskus syysmarkkinoilta oli hankittu myös silakkatynnyri. Osaisikohan sitä itse tehdä sellaista vanhan ajan silakkalaatikkoa?
Kotiin palattua Pehtoori tyhjensi meidän marja-aroniapensaat: 8 litraa marjoja! Viimevuotiseen tapaan ohje Alkon reseptisivulta.
Viime vuonna ja toisella kerralla tänäkin vuonna tuon mukaan tuli oikein kelpo hyytelöä, mutta ensimmäinen sunnuntainen satsi jäi melkein liemeksi: sitruunamehua liian vähän? Tai sitten mittasin mehumäärän väärin. Tällaista sattuu. Pari litraa marja-aronialientä tai -kastiketta kulunee puuron kanssa, miksei kakkujen kostuttajana, tiramisu?, rahkajälkkäriin tai vaikka jätskin kanssa. Pari litraa on sitten oikeaa hyytelöäkin. Sen verran sota-ajan lapsen tytärtä minussa on, että tällaisesta varastojen täydentämisestä tulee yhtä kaikki hyvä mieli.
Sieniin liittyen, erityisesti heini-susanna ja Tarja: kiitokset mustatorvisienen käyttövinkeistä. Molempien vinkkejä sovellettu. Ja toimiviksi ja makoisiksi todettu.
Punaleima-emmental oli myös hyvä juusto, kun mökillä yhden iltapäivän lopulle, after-hiking hetkeemme mökkipuronrannassa Tuulensuojassa, tein pieniä paahtoleipiä: Fazerin Hapanjuuri Paahtoleipä, pintaan sipaisu oivariinia, murenneltuja, kuivattuja sieniä ja päälle pari ohuehkoa viipaletta emmentalia ja vain hetkeksi uuniin grillivastuksen alle. Niistähän tuli mitä mainioimpia cocktail-leipäsiä kuohuviinilasillisen kylkeen. Saunan lämmitessä, puron pulputtaessa, syksyinen, hiljainen, aurinkoinen luonto ympärillä ja liikkumisen jälkeinen raukea olo. Jo vain!
Tuossa hetkessä kuohuva oli tämä (”akvaarioviini”), joka krumeluuri-pullosta huolimatta on hinta-laatusuhteeltaan todettu ihan kelpo skumpaksi. Erikseen on mainittava edellisen viikonlopun ruokapöydässä mökillä ollut valkoviini, joka ansaitsee tulla erikseen kehutuksi.
Tällainen on nyt hankittu myös kotiviinikaappiin: Seifried Veltliner Raikas, mutta silti täyteläinen, uusseelantilainen gruner veltliner maistui ahvenfileiden kera vallan erinomaiselle.
Voisikohan myös pyöräilyn intohimoa säilöä? Tai siis jos joka päivä, kun suinkin vain mahdollista, ajelisi niin paljon kilometrejä kuin pystyy, ja sitten sen riemun kilometrien tuomaa hyvää oloa jakaisi pitkin talvea? – Noh, tänäänkin olen yli 50 kilometriä ilolla kulkenut, mutta miten sen säilön?
Palauduttua, palautumassa
Perjantaina, siis eilen, palasimme pohjoisesta Rantapeltoon, kaupunkiin, jossa on sosiaalisia kontakteja muutenkin kuin puhelimen/netin/somen välityksellä.
Paluuliikenne oli vilkasta. Varsinkin kun lähhdimme taukokahvilta, Arktikumin cafesta (aika lailla parempi kuin Napapiirin ST1), Rovaniemeltä Ouluun (= minun ajohuki), – siis kuvan tienviitassa näkyvät 115,30 km sekä vastaantulevaa, että ohitettavaa ja ohittavaa liikennettä paljon. Noh, meillä ei kiirettä, virrassa kuljimme. Hyvin ehdittiin pihahommiin, minä pyörälenkillekin, iloittiin ikävän postin puuttumisesta, uudenlaisen mustatorvisieniruoan kokeilusta – ja ehdittiinpä vielä katsomaan jakso La Promesaa.
Kotonakin hyvä, vaikka todella paljon taas harmitti lähteä mökkielosta ja tuntureilla tarpomisesta asfalteille ja vilkkaaseen kaupunkielämään. 🙂 Lopultakin molempi parempi; hyvä täällä ja siellä.
Tänään Juniori ja muksut – tietysti, onneksi – syömässä.
Ruska ja elämä on nyt!
Ruskan alkuhetkestä, sen värikylläisyydestä, kauneudesta ja kestosta Lapissa/Saariselällä on paljon eriäviä mielipiteitä. Meidän mielestä se on täällä nyt. On ollut jo ainakin viikon verran, se on taas kaunis ja tänään aurinkoisena, uskomattoman lämpimänä (mökkipihassa iltapäivällä +21 C) syyskuun torstaina kulkiessamme Kaunispään ”takarinteillä” ruska oli värikylläinen.
Metsissä, paljakassa ja purojen varsilla tuoksui syksylle, maatuvalle ja – ruskealle. Keväällä tuoksuu keltaiselle, alkukesällä vihreälle. Talven tuoksu on pistävä valkoinen. Ettekö tuota tienneet? – Kerroin näistä tänään Pehtoorillekin patikallamme ja mies oli ihan kummissaan. Tarvinnee jakaa väriterapiaa enemmänkin! 😀
Tuuli oli lämmin, tuntui että se oli tuttu.
Sitä tänään(kin) mietin, että vaikka sukujuureni ovat vahvasti, jopa vuosisataisesti toisaalta Karjalankannaksella ja toisaalta Varsinais-Suomen rannikolla ja ikäni olen asunut Oulun laitakaupungilla, niin sittenkin tänään (taas kerran) tunsin olevani kotonani juuri näissä maisemissa.
Tai ainakin mieleni lepää ja täällä on hyvä. Liikkuminen silkkaa riemua. Lapin syksy.
Ruijanpolulla – tänään erilaista kuin ennen
Ruijanpolku on vuosisatainen (jo 1600-luvulta) keino (~ polku, väylä), joka kulki Inarin ja Utsjoen läpi. Jäämerentie (Sodankylä – Petsamo ja Ruijanranta) valmistui vasta 1910-luvulla.
Joten menneinä vuosisatoina Ruijanpolkua käyttivät enimmäkseen Ruijaan, Jäämerenrannalle kulkeneet kalastajat, kauppiaat ja sekä nälkää pakoon lähteneet muuttajat. (*Tähän liittyen kirjavinkki: Ingeborg Arvola, Jäämeren laulu. Todella hyvä kirja! Hyvä vaikket koskaan näille tienoin patikoimaan tulisikaan.)
Nyt Ruijanpolusta on noin 35 kilometriä kunnostettu välillä Sompiojärvi–Laanila. Se kulkee siis tuossa parin kilometrin päässä meidän mökiltä.
Me lähdimme tänään polulle Kiilopääntien parkkipaikalta (ks. kuva) ja palasimme latupohjaa/kesäreittiä pitkin lähtöpisteeseen. Reilun kympin lenkillä hiljaista, huikeita näkymiä, Saariselkä ja Kiilopää sivulla, tunturinkuve ruskainen, vaivaiskoivut keltaisia, riekonmarja hehkui syvää punaa. Vähän kulkijoita, aurinkoa, liki kesäistä tuulta.
Kunnes juuri Suomen ladulle päästyä uhkaava sinimusta pilvi peitti taivaan. Ei sekään sitten satanut.
Hieno reitti, hyvä ruskapäivä!
Täällä pysytään
Tänään, syyssunnuntaiaamuna, aamukasteen aikaan mökkipuron varressa kulkiessa tulee miettineeksi, miksei sittenkin jäisi tänne elelemään pysyvästi?
Joka tapauksessa: tänään ei ollut mitään syytä, ei tehtävää, ei työtä, ei kokousta tai palaveria, ei tuttua, ei ystävää, ei vanhempaa, lasta, lastenlasta, ei lääkäriä, ei kutsua, ei velvollisuutta, joiden tai jonka vuoksi tai tarvitsemana olisi ollut palattava etelään, kotiin. Ei lähdetty. Ei todellakaan.
Lähdin puronrantaan. Canon kaverina.
Kuinkahan kauan jaksaisin/haluaisin täällä lopulta pysyväisesti asua? – Tämä 1/4 tai 1/3 vuodesta -rytmi tuntuu nyt oikein hyvälle.
Sääennuste lupasi tälle päivälle aurinkoa, ja lämmintä. Käytimme sen hyödyksi, – yhdessä ja erikseen. Tämä polunpätkä tepasteltiin keskipäivän auringossa ja lämmössä. Se oli hyvä polunpätkä: valoisa, aika suora, pehmeä, mutta pohja oli silti vankka, turvallinen, ja ympärillä valoa ja väriä, matkaa kaksistaan edessä ja takana, hiljaisuutta ja hyvä hengittää. Elämä on.
Sienimetsällä ja Tankavaarassa
Eilinen oli sienipäivä! Pitkä päivä sienihommissa: metsässä ja mökillä saalista säilöessä.
Olimme aamupäivän metsässä. En tietenkään kerro, missä. Eihän apajia kerrota. Eikä varsinkaan tätä meidän uutta! Pehtoori sen äärelle löysi, ei tunnistanut sieniä, mutta siksihän meillä on Google Lens! Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa.
Ja se kertoi, että merkilliset mustat, koskaan ennen näkemättömät torvisienet, ovat mustatorvisieniä, jotka ovat ”hienostuneita, herkullisia ruokasieniä” ja jotka kasvavat eteläisessä ja keskisessä Suomessa. Ja Lapissa, Inarin kunnan etelärajalla! Wuhuu. Ja niitä oli pienellä alueella paljon!
Näiden lisäksi toissapäiväiset ja eiliset herkkutatit sekä monet korillinen rouskuja (kangassieniä, karvalaukkuja, haaparouskuja, männynleppärouskuja). Parikymmentä matsutakea (tuntuu että vieläkin niiden tuoksu kuivauksen jälkeen on terassilla) ja vähän isohaperoita…
Iltapäivän alussa olimme jo takaisin mökillä, juuri sopivasti vastaanottamassa kauan odotettuja uusia penkkejä pihalle. Monien vaiheiden jälkeen ne ovat nyt täällä. Palaan asiaan kuvien kera.
Iltapäivä ja iltakin meni sienisadon kuivauksessa, pillkomisessa, suolauksessa ja säilönnässä kaikkine vaiheineen. Mutta mikäpä siinä. Pihalla enimmäkseen puuhailtiin. Nyt on loppuvuodeksi monenlaisia sieniä pakkasessa ja purkeissa.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Niinhän se on, että tiettyihin paikkoihin, lähellä tai kaukana, arjessa, kotona tai reissussa liittyy muistoja, koetut tunnelmat, muistaa mitä syötiin tai mitä sanottiin, muistot palaavat mieleen … Tänään kerros niitä. Monia kerroksia.
Huolimatta siitä, että aamu oli pilvinen, sateen uhkakin olemassa, päätimme, halusimme jo tunturiin.
Pitkästä aikaa Iso Tankavaaran (Jorpulipää) huiputus. Kuinka hienoa siellä onkaan. 360 astetta tunturimaisemaa, ruskaisia rinteitä, sinivihreitä tuntureita ja vaaroja, matkalla sammaleisia polkuja ja viimeinen puolikilometriä kaunista, vaikeakulkuista kivirakkaa, matkalla huipulle, siinä välillä Tankasuo, jonka yli ei enää päässytkään (pitkospuut lahonneet), vaan oli kierrettävä suon reunoilta noin kilometrin matka kohti tunturin huippua. Ruskaa maassa ja ruskaa puissa. Tyventä ja sateentonta (nousu). Palatessa jo tihuutti, joten vaikka Koiranjuomalammella olisi ollut hyvä hetki huilata, jatkoimme pysähtymättä.
Vajaa neljä tuntia koko reissuun (myös matka autolla Tankavaaran juurelle ja takaisin) ja oli iltapäiväsaunan aika palattuamme mökille.
Päivän menussa elämäni ensimmäinen mustatorvisienikeitto. Ei huono! Moneen kertaan isommallekin porukalle riittää meillä kuivattuja sieniä!
Alla olevassa kuvassa Purnuvaara, joka on nelostien läntisellä puolella, vastapäätä Tankavaara.
~~~~~~~~~~~~~~
Mustatorvisieniapajalla 
Mökille päästiin!
Hyvinsyönyt ja saunapuhdas olo, väsynytkin, terassilla hurisee sienikuivuri ja kohta takkatulen ääreen neulomaan. Levollinen harmaa torstai-ilta mökillä.
Tulimme eilen illansuussa, – muutaman päivän aiottua myöhemmin. Ehdittiin jo huolestua, josko päästään ollenkaan, joten siksikin tulo tavallistakin parempi juttu. Kiitollisena!
Kurjakin juttu tähän tulevaan mökkiviikkoon on: ystävät (”Amicit”) eivät ensi viikolla voikaan tulla tänne ruskapäivistä kanssamme ja seuraksemme nauttimaan. Mutta vielä me viidestään täällä päiviä vietämme, ehkä jo tämän vuoden puolella?
Nyt me on sitten kaksistaan jo ehditty parikin kertaa käydä sienimetsällä, eikä ole tarvinnut tulla takaisin tyhjin korein! Sekä herkkutatteja että rouskuja! Aamusella ajeltiin Ivaloon hankkimaan viikon ruoat meille ja linnuille, lisää lankoja ja vielä yhden kerran viisi säkkiä multaa pihaprojektiin.
Ehkä osaamme ihan vaan ollakin viikon verran. Mökkiolemiseen kyllä kuuluu olennaisena myös tepastelu tunturissa. Ehkä huomenna sitten liikutaan kunnolla.
Juuri tänään
On tälläinen leijuva olo.
Perusasiat taas kannattelee… Kauas pilvet karkaavat.