Tuunattu, trendaava riisipuuro!
Somessa, radiossa, joululehdissä, netin joulusivuilla on ollut juttuja ja kuvia joulupuurosta, jollaisista ei ennen ole tullut edes unta nähtyä: ”herkkua on siinä monenlaista”. Yhdessä puurossa paljon kaikkea! Päätinpä minäkin tässä jouluun laskeutumisen vaiheessani sellaisen meille kahdelle tuunata.
Riisipuuroa, kinuskikreemiä, kardemummalla maustettua paahdettua voita, vadelmia, pistaasikastiketta! Valion ohjeessa pistaasit olivat leivottuna krokanteiksi, mutta siihen en sentään ryhtynyt, vaan hyödynsin Sardinian reissulta tuomaani pistaasikastiketta ~ suoraan pullosta muutama tippa kaiken muun hyvän päälle.
Minähän en nyt niin kovin makean perso ole, joten tässä oli aamupuuroksi (vrt. tavallinen hedelmäpaloja, kuivattuja karpaloita, muutama cashew-pähkinä ja rasvaton jukurtti ja ehkä vähän sitruuna-skyriä lautasella) vähän turhankin paljon sokeria ja hiilareita. Mutta kerrankos sitä, ja jouluhan on tulossa. Pehtoorille maistui kyllä erinomaisen hyvin.
Ja sitten: oli aika lähteä ystävien kanssa pienelle jouluajelulle: Lapinkankaan Joulupuoti on jo perinne (minulle perinne, seura on vuosien varrella vaihdellut). Tänään sää kaikkea muuta kuin jouluinen, vesisadetta, harmaata, liukasta. Mutta puodissa taas paljon kaikkea pientä viehättävää jouluun… Ja niinhän siinä kävi, että ostin tälle joululle toisenkin uuden koristeen; ystävät totesivat ”minun näköisekseni”. Tulette vielä näkemään puna-valkoisen ISON rusetin… 🙂
Paluumatkalla kaupunkiin piipahdimme myös Sisustusliike White Housessa. Jollen sieltä muuta löydä, niin lautasliinoja. 🙂 Tänään löytyi myös pikku lautanen. Vähän kuin keittiön koru; mitähän huomenna siihen keksisin kokattavaksi? Lopuksi Kauppahalliin lounaskahville, toviksi istumaan ja rupattelemaan, ja hakemaan M:lta vielä kalaa.
Ei tullut ollenkaan huono päivällinen meille kahdelle. Kalaa kahdella tavalla: paistettua pankojauhoilla paneroitua puna-ahventa confatuilla perunoilla ja salaatilla, jossa lämminsavulohta, ja uutta mangokastiketta (Kasvishovi, saatavissa ainakin Pekurilta Kauppahallista). Nyt monin tavoin kylläinen olo.
Huomenna olkoon kunnon lenkki mahdollinen!!




