Tuulestatemmattua

Aina on hyvä syy syödä hyvin

Pyhäinpäivän aamunakin minun kroppani ilmoitti aamuviideltä, että unta on jo tarpeeksi takana (en kyllä ollut ihan samaa mieltä, mutta minkäs teet). Päivä on ollut pitkä. No olenpa ehtinytkin. …

Iltapäivällä saimme tyttären kotikotiin, ja sitä varten olin varustautunut hyvillä ruoka-aineilla. Taas perunaa, jota meillä on viimeisen neljän kuukauden aikana syöty enemmän kuin neljänä edellisenä vuonna yhteensä. Nyt pitkästä aikaa vanhalla reseptillä. LappItalia esiin!

Että tämä on hyvää. Sellaisenaan, lihan, kalan tai vaikka makkaran kanssa.

Peruna-vuohenjuustopaistos

1 kg jauhoisia (puikula)perunoita
3 dl ranskankermaa
200 g vuohenjuustoa
suolaa
mustapippurirouhetta
nokare voita

Voitele uunivuoka ja lämmitä uuni 175 asteeseen.
Kuori ja viipaloi perunat. Leikkaa myös vuohenjuusto viipaleiksi.
Lado perunakerros vuokaan, ripottele suolaa ja pippuria pinnalle, levitä kerroksen päälle ranskankermaa
ja sen päälle vuohenjuustoviipaleita. Toista niin kauan, että ainekset on käytetty.
Laita vuoka uuniin noin 1½ tunniksi.
Anna gratiinin vetäytyä kymmenisen minuuttia ennen tarjolle asettamista.

Sen oheen kuhasta ”jotain”.

Uusi resepti! Ihan ite tänään kehittelin, ja parannusehdotuskin on jo olemassa…

Kuhaa italialaisittain

3 kuhafilettä
1 pkt prosciuttoa
sitruuna
suolaa, pippuria
timjamia
kirsikkatomaatteja
kapriksia

Suolaa ja pippuroi kuhafileet. Pirskottele pinnalle sitruunamehua:

Peitä fileet prosciuttoviipaleilla ja kierrä rullalle. Fileen koosta riippuen leikkaa rulla kahteen tai kolmeen viipaleeseen, kiinnitä cocktailtikulla ja aseta vuokaan.
Leikkaa tomaatit puoleksi, laita filerullien väliin, ripottele pinnalle kaprikset ja timjamia.

Paista uunissa (175 C) noin puolituntia.

Ensi kerralla laitan rulliin kalan ja prosciutton väliin tuorejuustoa. Ehkä aurinkokuivattua tomaattia tai ruohosipulia? Hyviä nämä olivat ilman sitäkin, mutta voisi vielä täyteläistää makua.

Hyvin me kolmestaan söimme. Hangasoja – Helsinki puolimatkan krouvissa on huomennakin hyvän ruoan päivä. Kampanisut lähden tekemään nyt.

Niitä näitä

Marrasperjantai

Jakoaika.

Pyhäinpäivän tienoo, kekrin aika, sadonkorjuujuhlan aika on vuodenkierrossa ollut vuoden vaihtumisen aika. Satovuoden päättyessä on katsottu vuoden päättyvän. Tähän vanhan loppumiseen ja uuden alkuun liittyy käsite ”jakoaika”, eräänlainen välitila. Ei enää vanhaa vuotta mutta ei vielä uuttakaan. Silloin tehtiin paljon ennustuksia tulevasta, ja siihen liittyi myös työkieltoja: pyykinpesu, teurastus, kehrääminen ja vaikka lampaiden keritseminen olivat kiellettyjä.

Tähän kansanperinteeseen, agraariyhteiskunnan vuodenkiertoon liittyvään traditioon olen vedonnut tänään ja olen ollut tekemättä suunnilleen mitään. Työkielto, tiedättehän!

Sen, että aamulla vähän laskuttelin ja postittelin tilauksia (kiitettävän vilkasta on ollut kortti- ja kalenterikaupoilla), keskipäivällä kävin palauttamassa Holterin Mehiläisen labraan ja iltapäivällä paistoin meille oikein hyvät lehtipihvit, jotka Pehtoori oli Torin Lihamestarilta hakenut, olen lähinnä tupuloinut, vatuloinut, völläillyt ja vetkutellut. Kirjeenvaihtoa ja nettisurffailua, päikkäritkin.

Jakoaika vaatii veronsa.

Nyt jatkuu näissä merkeissä.

Rotissöörit Ruoka ja viini

Kekri-illallisella

Olemme olleet paistinkääntäjien kekri-illallisella Nallikarissa

Kekri-illan MENU

Paahdettua kurpitsakeittoa, siemenleipää ja suppilovahverovoita.

Kevyesti savustettua poronkieltä, paistettua kateenkorvaa ja puikulaperunaa.

Haukikvenellit rapukastikkeessa, ravunpyrstöä ja fenkolia.

Punajuurivispipuuroa ja herkkutatti-jäätelöä.

Ei ainoastaan menu ollut huikean hyvä. Seura, tunnelma, miljöö – kaikki oli hyvää, mieluisaa. On niin mukava, kun on taas rotissöörielämääkin.

Liikkuminen

Pyöräilykesä 2021 poljettu

Kolmas pyöräilykesä päättyi tänään.

Tavoitetta en keväällä asettanut, en muuta kuin että polkisin paljon. Toiveena ei ole ollut jotain tiettyä kilometrimäärää vaan että voisin nauttia, saada hyvää tekevää liikuntaa, pitää kuntoa yllä, tehdä päivittäiset liikkumiset lihas- eikä hevosvoimilla. Jo keväällä arvelin, etten kahden edellisen kesän kilometrejä (4200 km 2019, 4500 km 2020) saisi mittariin, mutta hyötyliikunnan, mieluisen endorfiinin hankkimisen keinon ja fyysisen kunnon ylläpidon toivon jatkuvan. Nimenomaan halusin pyöräillä enkä sitä, että pitäisi pyöräillä. Tänään Vuoksista äidin luota palattua kotipihaan mittarin lukema oli selkeästi yli 3700 kilometriä, joten nyt riitti.

Tänä vuonna ajelin paljolti samoja reittejä kuin kahtena edellisenäkin kesänä, tosin valtateiden/maanteiden pientareilla ajamista oli paljon vähemmän. Se ei houkuta, joten Muhos, Raahe, Vaala jäivät kulkematta, Koitelissakin kävin vain pari kertaa, Iissä kerran. Tämän vuoden keväällä ja kesällä ei ollut ”pakottavaa” tarvetta päästä äänikirjojen avittamana pois omista ajatuksista, ei ainakaan samalla tavalla kuin edeltävänä kesänä. Heinä- ja elokuussa lähes joka toinen päivä lenkki on lyhempi kuin tavallisesti, koska yhdeksi menin kaupunginsairaalaan. Ensilumi ja liukkaat tulivat jo kolmisen viikkoa sitten, mikä teki melkein kahden viikon tauon sykkelöintiin.

Olipas sellaisiakin päiviä, että itse olin sen verran heikossa hapessa tai paremminkin voipunut mahaongelmien kanssa, että kymmenien kilometrien päivämatkat eivät houkutelleet. Niinhän se on, että urheilija ei tervettä päivää näe, ja se on kyllä ketuttanut! Periaatteessa olen ollut paremmassa kunnossa kuin aikoihin, paino on laskenut reilusti ylipainon alarajan alle, hapenottokyky ja lihaskunto parantuneet, mutta olen ollut oikeastaan koko kauden kipeä. Kun vatsa- (ja ainaiset hammas)ongelmat) alkoivat helpottaa (joskaan ruokavalio ei ole vieläkään mikään ”normaali”), alkoivatkin muut kivut, joita on nyt pari kuukautta tutkittu. Huomenna taas uusia testejä. Että se siitä liikunnan terveydelle hyvää tekevästä vaikutuksesta! 😀 Mutta katsotaan nyt. Luulen, että olisin ollut paljon sairaampi, jollen olisi päässyt pyöräteille.

Niinpä taas pohdin, mistä saisi liikkumisen iloa talven yli. Hiihto oli kyllä viime talvena sen verran mukavaa, että varmaan sitä taas heti kun mahdollista. Joka tapauksessa nyt Helkama siirtyy talviteloille, Pehtoori on luvannut huoltaa sen odottamaan huhtikuuta ja pyöräteiden sulamista, kevätauringon paistamista. Nyt aion nauttia takkailloista, kynttilänvalosta, monista tapahtumista, ystävien tapaamisesta, talven tulosta ja jos hyvin käy, ensi viikolla mökkielostakin! Pyöräilykausi on ohi.

Niitä näitä

Varkaissa

Olen tänään ollut varkaissa.

Yleensä, periaatteessa, helposti, enempiä miettimättä olen varsin kuuliainen kansalainen, sääntö-Suomessa kurinalaisesti tottelevainen. Tietoisesti ja tarkoituksella en ”rötöstele”, en tee rikkeitä tai riko sääntöjä.

Varastamalla varastin nuoruudessa jonkun kerran. Molemmilla kielikurssimatkoilla, jolloin jo olin aktiivinen tupakoija, varastin meidän kurssilaisten lähipubista tuhkakupin – perustelin sitä sillä, että niin tekivät kaikki muutkin. Siis kaikki muutkin alaikäisenä pubisssa viikonloppuisin käyneet ja olutta nauttineet. Siis siltäkin osin rikoin sääntöjä, lakiakin. Ja niin tein lukioaikana myös kotimaassa. Oulun Seurahuoneella kävin jo 16-vuotiaana monta kertaa.

Toinen ”rikesarjani” liittyy liikenteeseen. Ennen ABCD-kortin (linja-autokortti) ajamista ajelin ylinopeutta – varsinkin Lappiin tai Helsinkiin mennessä – oikeastaan poikkeuksetta. Mutta se oli meillä kyllä ihan perhesynti: yhtä lailla isä, äiti ja veljeni huristelivat luvattoman lujaa. Muutamat ylinopeussakot sainkin noina vuosina.

Työpaikalla tulin käyttäneeksi toimistotarvikehuoneessa ainakin sekä (väri)tulostinta että levykevarastoja myös yksityisiin tarpeisiin. Mutta esimerkiksi omenavarkaudet, näpistykset, toisten omaisuuden rikkominen tai muu ilkivalta eivät ole koskaan kuuluneet ”vapaa-ajanviettotapoihini”. Ei ole tullut pieneen mieleenikään.

Mutta tänään! On tunnustettava, että oikein valmistelin ”anastustoimenpidettä”, suunnitelmallinen toiminta ja ennakkoon varustauminen oli huolellista. Ajoitin toimenpiteen juuri oikeaan aikaan, ennen lumentuloa ja syksyn kosteuden ollen juuri paras. Useaan kertaan pitkin kesää ja syksyä olin käynyt vaivihkaa tarkastamassa, että paikka on sopiva ja suojaisa, hieman syrjässä vilkkaimman liikenteen väyliltä. Pyörä oli paras väline päästä mahdollisimman lähelle kohdetta, joten aamupäivällä pukeuduin tummiin vaatteisiin, pakkasin satulalaukkuun vinyylisormikkaat, sopivia muovipusseja ja suuntasin kohti pohjoista.

Jälkiä jättämättä kuljin reitin Rajakylä, Pateniemi, Holstinmäki, Kello, josta käännyinkin Virpiniemeen, enkä Haukiputaalle. Virpiniemessä poikkesin metsätielle – tietämättä edes kenen maille kuljin. Sydän pamppaillen (mitä se kyllä tekee nykyisin muutoinkin) jätin pyörän polun alkuun, kävelin syvemmälle metsään vilkuilematta ympärilleni. Hämäsin ja tepastelin ”ihan muina naisina tässä puskapissalle olen menossa” -tyyliin. Ja sitten TOIMINTA: ainakin puolen neliön alueelta keräsin jäkälää. Noin vain! Kaunista, pehmeää, sopivan kosteaa jäkälää. Ihan ilman lupaa, ihan vaan omaan käyttöön. Toki otin sieltä täältä jäkälikön reunamilta, koetin olla tekemättä reikiä, koloja jäkälämattoon, mutta silti: omiin pusseihin keräsin.

Tämän kanssa minun nyt on elettävä.

Muistikuvia Niitä näitä Oulu

Joulukortit Oulusta

Näissä merkeissä tänään – olen ollut ”kaupoilla”. Tämä on toinen vuosi kun minulla on omia joulukorttejani myynnissä. Vasemmalla on viime vuotiset ja oikealla uudet. Kaikkia neljää korttia on nyt myynnissä ja tänään niitä vein myös jälleenmyyjille. Niitä onkin jo aika monta (9), muutama uusikin ja muutaman muun paikan toivon vielä tällä viikolla saavani. Edelleenkään en edes yritä saada korttejani mihinkään isoon liikkeeseen, vaan oululaisiin puoteihin, putiikkeihin, kivijalkamyymälöihin. Nämä kun ovat viimeisen päälle käsityötä, ihan omanlaisiaan, voisinpa melkein puhua uniikeista. Ainakin viime vuonna niin postiteltiin paljon. 🙂

Ja niitä saa minulta suoraan, luonnollisesti edullisemmin kuin em. putiikeista. Valittavana on erikokoisia paketteja, esimerkiksi 12 kortin paketti, jossa on kolme jokaista korttia. Tai sitten voit valita vain jotain tiettyä korttia 12, 20 tai 40 kappaleen paketin. Nettisivulla on isot kuvat, hinnat ja tilauslomake. Klikkaudu sinne.

Myös Oulu kuvissa -kalenteri on tilattavissa. Se on jo kymmenes. Kalenteri on mukava antaa joululahjaksi, viedä työpaikalle, lähettää Oulusta muuttaneelle ystävälle. Jos haluat voin toimittaa kalenterin suoraan haluamaasi osoitteeseen, – siten ei tule tuplapostausta. Laitetaan mukaan kortti sinun omilla saatesanoillasi tai joulun toivotuksella.

Kalentereiden toimitus on vasta marras-joulukuunvaihteessa, mutta kannattaa silti tilata nyt ennakkotilaushintaan (19,90 €), sillä joulukuussa hinta on entinen 21,90 €. Kalenterin tiedot ja kuvia on täällä.

Myös Saariselkä-kalenteria on edelleen tilattavissa. Se on saanut paljon kiitoksia, kuvista on tykätty. Myös Saariselkä-kalenterilla on vielä ennakkotilaushinta.

Niitä näitä

Läpi repaleisen lokakuun …

Aamupäivällä minulla oli treffit Toppilan koulun leikkipuistoon. Siellä hyvä verryttely/lämmittely pyörälenkin aluksi, kun pari kohtuullisen vaativaa PT:tä olivat isänsä kanssa rimpuilemassa ja juoksemassa. Piha raikui kun pyöräilin portille: Mummmmiiiiiiiiii, tuuuuuuu! Puolituntisen jälkeen oli taas heipattava; syyslomaviikolla monet näkemiset oovat nyt taas tältä kertaa ohitse.

Pienessä sumussa, melkein tihkusateessa jatkoin Oulujokivarteen. Sumu on kuvaajan kaveri, myös päiväsaikaan. Tämä puupariskunta on varsinkin näin lehdettömään aikaan aika harmoninen.

Olihan happirikasta ilmaa, ilo liikkua, lokakuun loppua. Melankoliaa, harmaata. Rauhoittumistakin.

Isovanhemmuus

Synttärihommia

Luonto paljas, harmaa, tuulinen sää, mutta lämmintä ja tuuli etelästä. Vielä pääsi pyöräilemään. Asioille ja kuvaamaan.

Ja sitten puolelta päivin aloitin Eeviksen pienten synttäreiden valmistelun.

Kolmen ruokalajin sapuska ja pientä lahjontaa: kahden paketin jälkeen Apsu hihkaisi selvästikin helpottuneena ”Pelkkiä vaatteita, heh!”, mutta oli sitten kolmaskin iso paketti, joka lopulta näytti kiinnostavan yhtä paljon molempia. 🙂

Yleensä en kovin erilaista ruokaa laittele lapsille ja aikuiselle, meidän Festassa ei (enää) ole erikseen lasten ja aikuisten listaa, mutta tänään oli.

Lapsille alkusalaattina (kuten usein ennenkin) porkkana- ja kurkkutikkuja sekä hunajamelonikuutioita, pääruokana kananuggetteja ja Lidlin pakastealtaasta löytyneitä kurpitsa- ja haamuperunoita ja sitten jälkkäriksi mansikkakakkua.

Aikuisille Toast Skagenit ”halloween twistillä”: mätiä ja (merilevä)kaviaaria, joiden värimaailma vei kurpitsajuhlan tunnelmaan. Pääruokana ankankoipia (purkkiruokaa Lidlistä) ja porkkanarisottoa (jossa myös ohraa), ja sitten sitä kakkua. Selvästikin juhlajärjestelyt vähän ruosteessa kun meni niin mahdottomasta aikaa tällaisenkaan aikaansaamisessa. Mutta hyvää oli.

Ja kakun viimeistelyssä Apsu oli hyvänä apuna. Mansikoita sitten kuitenkin jäi myös kakun päälle, vaikka kuormasta taisi osa hävitä matkan varrella. 😀

Isovanhemmuus Ravintolat Ruoka ja viini

Lomaa, pizzaa, kuvia, vuosikerta 1999 ja kurpitsalyhty

Synttärit, syysloma ja Halloween

Niinhän siinä on käynyt, että Halloweenia on tänään vietetty. Tai paremminkin Apsun (ja isänsä) syysloman ja Eeviksen synttäreiden (oikeasti vasta 10.11.)merkeissä on vietetty aikaa yhdessä. Puolineljäksi oli varattu ravintola Pannuun pöytä, ja kuudestaan (R:kin työpäivän jälkeen ehti mukaan) menimme pizzalle. Eevis oli ihmeissään ihmis”paljoudesta”. Enpä muista milloin olis viimeksi oltu Pannussa. Entisensä oli, hyvä siis.

Jälkkärille siirryttiin Rantapeltoon. Lapsille jätskit ja aikuiselle tilkat Barbarescoa vuodelta 1999! Huomiseksi loput. Tämä on lahjaksi, kiitokseksi kuvauksesta, saamani viini, jota ei turhia lipitellä. Maistelimme ja nautimme.

Apsun kanssa ryhdyttiin vielä puuhaamaan kurpitsalyhtyä. Eeviskin lyöttäytyi mukaan, tietysti. Ja hieno lyhty saatiinkin aikaiseksi. Kaikki muu unohtuu näiden kanssa – –

Muitakin hyviä asioita

Sen että silmät sain auki, näin sähköpostin, jossa kerrottiin, että äidin hoivakodissa alkuviikosta tiedotettu koroa-altistuminen EI ole tartuttanut ketään ja vierailut saavat jatkua entiseen tapaan. Huh!

Ja heti perään joulupostikorttipaketti tuli painosta: ihan kelpo kortteja ovat ja nyt pääsen niitä jakamaan ja myymään!

Sääkin suosi, ja kunhan olin roudannut ruokaa reilusti ja samaan aikaan Pehtoori tehnyt pikaisen viikkosiivouksen, lähdin taas kerran täydentämään kuvaustoimeksiantoa: Kauppahallipäivä tänään ja huomenna, joten sinne kameran kanssa.

Kuvaussession jälkeen lähdin kävelylle kaupungille, ja poikkesin Valvella katselemassa esillä olevat valokuvanäyttelyt. Kolmekin mielenkiintoista, paras tai minua eniten elähdyttänyt, oli VAT-koulukaverini näyttely ”Karjasilta”. Olipa elämäntuntuinen ja -myönteinen kokonaisuus. Humoristinenkin, ja vaikka kuviin on vaikea saada huumoria mukaan, JF:n kuvissa sitä oli.

Paljon hyvää yhdelle päivälle.

Bloggailu

Jumittaa

Nyt jumittaa. Ei oikeastaan mikään muu kuin kirjoittaminen.

Päivässä paljon iloa, muutamia hyviä, tarpeellisia ajatuksia, hiukkasen, tai ehkä vähän enemmänkin, huolta, paljolti pelkkää rauhaisaa kotoilua, tekemistä ilman suorittamismentaliteettia (minä olen kuin olenkin oppinut sellaista viime vuosina). To-do-listat elävät ja voivat hyvin – edelleen, mutta niihin liittyy yhä useammin tunne ”saan tehdä”, ”voin tehdä”, ”ehdin tehdä”, ”pystyn tekemään” sen sijaan, että ne olisivat imperatiivissa ”tee” tai että ”pitää tehdä” tai (pahin mahdollinen vaihtoehto) ”pitäisi tehdä”.

Listat ovat aina olleet tärkeitä ja pitäneet päivät aika hyvin järjestyksessä, mutta nyt niistä on tullut yhä enemmän kannustavia, hyvästä muistattavia. Olisikohan ikä tuonut mukanaan tällaisen hyvän muutoksen? Vai elämäntilanne? Ehkä olen kypsynyt, oppinut, opetellutkin? Elämänkokemus? Paremminkin ehkä eletty elämä ja kokemukset elämästä.