Kesää kaikille

Käytiin tänään puutarhalla. Minähän olen siirtänyt pelakuiden ja surffiinojen laittamista kun on ollut turhan viileää, yöpakkasiakin vielä. No tänään sitten aamukahvilla istuskellessamme ja päivän ohjelmaa osaltamme pähkäileissämme ilmoitin, että minä ainakin harjoittelen simultaaneja varten… tässä pikaisia ”konsepteja” harkoista…

[kannattaa klikata isommiksi]

Ja Pehtoori muistutti, että olisipa ne kesäkukat haettava puutarhalta, kun nyt kerran lämpenee, niin pian calliope-pelargoniat ovat lopussa. Selevä. Lupasin, että puolelta päivin lähden kävelemään kohti puutarhaa ja tavataan sitten tunnin päästä matkalla. Siispä Pehtoori poimi minut Patelassa kyytiin, ja jatkettiin Säynäjäahon puutarhalle. Sieltähän minä yleensä kesäkukat ostelen, ja yrtin taimet ja mahdolliset perennat Aleniukselta Hietasaaresta.

No kun sitten kierreltiin kasvihuoneita, niin kuuntelin, kun muutama pariskunta jäi keskenään juttusille, ja miehet tupisivat, että ”aina tänne pitää tulla, ja menee aikaa ja rahaa” ja naiset tupisivat, että ”miehille tämä on kyllä tuskainen juttu joka kevät” ja ihan yksissä tuumin sitten kukkansa kuitenkin laatikoihin lastailivat. Joskin yksi miehistä kyllä oikeasti oli sitä mieltä, ettei niin montaa kymppiä kukkiin kannattaisi laittaa, ja ihan höpöhommaa kun pian on taas talvi. ..

Enpä kehdannut puuttua näiden keskusteluun, enkä ruveta selittelemään että ei tuo kukkien laitto ihan noin sukupuolittanutta aina ole, ja että on pihoja ja koteja, joissa se on mies, joka ensisijaisesti näistä huolehtii. En puuttunut, ja ihan kaksistaan sitten ostimme yhdessä autollisen pelakuita ja muutaman surffiinan, – huomenna sitten istuttelen.

Sen verran tavanomainen sukupuolittunut järjestys meilläkin on, että minä olen se ensimmäinen sapuskasta huolehtija, vaikka laittaahan Pehtoori ruokaa, leipookin nykyisin. Kesän tulo sai minut skippaamaan aikomani sopan, ja päätinkin tehdä pitkästä aikaa Tarte flambeeta. Alkuun mozzarella-salaattia (joka oli kyllä pettymys, tomaattit eivät vaan vielä ole makeita eivätkä mehukkaita), ja sitten tuota ranskalaisen keittiön vastinetta pizzalle. Alsacessa ja myös Saksassa tämä tomaattikastikkeeton ja usein myös juustoton herkku on ”perinneruokaa”. Tein vanhalla ohjeella, joka on täällä ja se on kyllä toimiva. Sen verran tänään poikkesin tuosta, että laitoin ihan vähän emmentalia ja sitten liottelin (hopea)sipuleita maidossa sen aikaa kun pohjataikina nousi.

 

Opinnot estävät kesähangille pääsyn

Meillähän on tässä on ollut lipalla mökille lähteminen kohta jo kuukauden verran. Viimeksi pääsiäisenä olen päässyt pohjoiseen, ja on tässä ollut ”parikin muuttuvaa tekijää” siirtämässä lähtemistä, mutta ehkäpä jo viikon päästä. Nyt sinne kannattaisi mennä: eilen aamulla latukameran kuva oli tällainen.

Siis ihan hyvin voisi vielä ”parfyymiladulla” hiihdellä. Ja mäkeenkin pääsisi. Lapin Kansa uutisoi tänään, että ensi viikonloppuna Saariselällä on hissit auki ja rinteet kunnossa. Olisipa kyllä kiva mennä laskemaan. Vois ihan Alppi-meiningillä kesäkamppeissa olla mäessä, sillä lämpöaallon pitäisi kuulemma yltää Koilliskairaan asti.

Mutta nythän mökkeilyn ja pohjoiseen pääsyn estää meitsin näyttötutkinto. Sen merkeissä menee ensi viikonlopppu. Ja on oikeastaan mennyt viimeinen vuorokausikin: ihan perusopiskelijameininkiä meitsillä, sillä eilen meni puolille öin ja sitten homma jatkui aamuviideltä, – mutta sainpas kuvat lähtemään ennen määräaikaa, jopa pari tuntia ennne puoltapäivää. Kyllä teki tiukkaa opetella syväämään kuva, jossa on hiuksia… Ja varjon tekeminenkin piti opetella uudelleen, kun en keskitalvella yhden kerran sen tehneenä enää ole moista tehnyt, eikä mitään muistikuvaa, miten työnkuva kulki. On kyllä aika suhteellisen tuskaista tuijottaa omaa naamaansa näytöltä iltayömyöhään ja aamuvarhain. Kysehän on siis tästä kuvasta:

Tämä hylättiin helmikuun näytössä, koska hiukset on ”syvätty”  huonosti ~ siis irrotettu turhan ronskisti ennen kuvan siirtämistä, varjo on vähän vajaa ja kokista ei tule ollenkaan heijasteita ”lattiaan”, vaikka soppatölkeistä tulee. Ja iho ei ole oikein hyvä….

Kauan mietin, että otan kokonaan uuden omakuvan, mutta sitten, kun kerran ”täydennettävä”-vaatimuksella on mennyt jo läpi, ajattelin, että minä sitten ”täydennän”. En ole ihan varma, kannattiko. No tässä tulos: sunnuntaina tiedetään, onko nyt hyväksytty. Jos ei, niin sitten otan uuden ”selfien”. En enää jaksa katsella tätä kuvaa.

Noista kuvassa olevista lipposista tuli mieleen, että olen taas tehnyt nettiostoksia. Minunhan piti ostaa tälle kesälle uudet sandaalit tai jotkut mukavat pihalla pidettävät ja ympärivuotisesti Festaan ja sisälle kulkemiseen passelit tepastelukengät. Pikkuisen on tässä usko Schollien tai Birkenstockien tarpeellisuuteen hiipunut, joten tilasinkin sitten Mahabikset. Malttamattomana odotan, että tulisivat pian.

Niitä olisi ollut ”summer”-versioita, mutta jotenkin tuntui hyvälle valita nuo ”classics”. Ne on jännät kun väriyhdistelmät voi itse valita. KLIKS Ja ihan yhtä naiselliset kuten minun kenkäni aina. 😀

Sunnuntai ulkona ja herkutellen

Minulla on työhuoneen ikkuna auki. Kuuluu linnunlaulu, ei sateen ropinaa, ei tuulen riepotusta puissa, eikä palele, ei vaikka ikkuna on auki. Minulla on vielä paljon tehtävää tänä iltana, – huomenna puolelta päivin on deadline … on taas mahdollisuus yrittää saada kuvasarjoja hyväksytyksi. Osaa voi yrittää läpäistä vasta viikonloppuna Torniossa, mutta ”vanhojen” sarjojen korjauksia, täydennyksiä, hiomisia, sävyjen yhteismitallistamisia, ihonvärien ”oikeellistamista” on yritettävä nyt, sillä huomenna on palautus. Yhtä sarjaa vaille ovatkin tehtynä.

Klikkaamalla kuvat suurenevat.

Vaikka tekemistä on vielä, olen kuitenkin aamupäivällä viettänyt pitkän aikaa merenrannalla, Ilokivillä, Nallikarissa, ulkona. Luulin, että olisi jo lämmin, ja jätin sormikkaat kotiin, – ei olisi kannattanut luulla. Merenrannassa tuuli kylmästi, melkein vihloi, mutta poskissa tuntui hyvälle, tuntui reippaalle, liikkuvalle, auringolle, lupaukselle siitä, että sittenkin pian on lämpimämpi.

Ja sitten taas pari tuntia taas ahersin  näyttökuvien parissa: alan jo oikeasti inhota muutamia kuviani, sillä olen niin paljon niitä säädellyt, muokannut, sävyttänyt, tarkistellut gamuteja, etsinyt kennoroskia, poistanut heijasteita, lisännyt heijasteita, korjannut objektiivivääristymiä, … huoh!

Ei ollut pienintäkään aikomusta tehdä tänään mitään erityistä safkaa, mutta jo aika aikaisin aamulla Juniorilta tuli Whatsapp-viesti, että olisko sittenkin ja moneltako ruokaa, joten enhän voinut muuta kuin tarkastaa pakastimen tilansteen ja Pehtoori lähti pyytämättä kauppaan, joten söimmehän me taas aika hyvin.

Nuo tarvitaan uuden, ihan oma kehitelmän lisukkeen tekemiseen.

Lisuke grillatulle lohelle tai vaikka savustetulle kalalle

1 kurkku
1 avokado
2 rkl Cuisine Fraiche Tilli & Sitruunaa
ripaus suolaa
tilliä
salaattia

Revi salaatti kulhon pohjalle.
Sekoita keskenään pieniksi kuutioiksi silputtu kurkku, paloiteltu avokado ja sekoita joukkoon Cuisine Fraiche ja suola sekä tilliä.
Laita seos salaatin päälle, ja viimeistele tillillä.

Jälkkärinä oli – taas – Björckiä: mangoa, mansikoita, valmiita marenkeja, suolakaramellia (= kondensoitua maitoa ja siihen maldon-suolakiteitä). Aika haasteellista! :), mutta kokeilehan. Ja sitten vielä Creme fraichea, johon sekoitetaan (aitoa) vaniljaa ja hunajaa.  Keep it simple! Tämä hyvä!

Ja kuten meidän arvovaltaisen viinikerhon historiattomiin lausahduksiin kuuluu: ”Onko rosé viiniä?” – Jos vastaus on myöntävä, niin sitten suosittelemme tätä. Tosin Torresin Santa Digna on perusjuttu, onneksi liki aina saatavilla, mutta tämä on vain satunnaisesti Suomen suven päivällisillä ilahduttamassa, ja nyt sitä taas on myynnissä, joten harkintaan ja hankintaan. On tulossa pitkä kuuma kesä! Siis Tavel! Se on kotoisin sieltä, mistä roseen kuuluukin olla, se on viinillinen, ei mikään karkkilitku, vaan hyvä, raikas, kauniin punainen rose.

Suvivirren aikaan

Olettekos koskaan kuunnelleet tätä versiota? Sir Elwoodin Hiljaiset Värit ja Suvivirsi. Suosittelen. Vähän vanhemman version sanat täällä.

Meilläkin tänään yhdet lakkiaisjuhlat, joihin kutsuttuina kävimme. Meidän Gruppon (Gruppo San Lorenzo) toiseksi nuorin sai tänään ylioppilaslakkinsa. Olimmepa melkein koko gruppo yhtäaikaa onnittelemassa sankaria… Oli hyvä nähdä ystäviä. Ilon päiviähän nämä tällaiset ovat.

Paljon muutapa tänään en sitten ole ehtinytkään, aamupäivällä Caritas ja jossain välissä näitä… 😉

Pitkä tovi tyttären kanssa puhelimessa ja äsken vasta söimme. … Siinäpä se tämä lauantai.

Viikko kuvia ja sukupolvien välissä

Kuvankäsittelyä. Sitähän se tämä viikko on paljolti ollut. Ja eloa ja oloa sukupolvien keskellä. Tänäänkin ihan huikea Apsu-päivä, maanantaina äidin luona ”konmarittaessa” (= kaappien siivousta ja tyhjennystä, kevätsiivousta) ja puhelinpäivystystä aina vähän.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Ja ohessa, välissä, ennen ja jälkeen kuvankäsittelyä: maanantaina on deadline kuvien palauttamiselle viikon päästä olevaan näyttöön, ensi viikolla sitten simultaaneja varten treenaamista. Ensi viikon torstaina on Torniossa tuotekuvaussimultaani, johon tehtävänanto jo eilen tulikin:

Kuvauksen kohteena tulee olemaan tiskiharjat. Tiskiharja/-t kuvataan sekä studiossa että miljöössä. Kuvauspaikalla on tiskiharjat valmiina. Kuvaaja voi ottaa mukaan omaa rekvisiittaa kuvausta varten. Myös kuvataideosastolla oleva tarpeisto on käytettävissä.

Tehtävä kokonaisuudessaan on laajempi (sisältäen kuvaussuunnitelman, aikataulun ja tarjouksen sekä kuvausosan) ja tässä siis ennakkotieto kuvauksen kohteesta – täällä paikan päällä saa sitten torstaina tarkemman tehtäväksiannon.

Ei riemulla rajaa, sillä ollaanhan tässä minun mukavuusalueellani: keittiössä!!
Mutta, miten kuvaat tiskiharjan sekä miljöössä että studiossa visuaalisesti mielenkiintoisesti ja ”myyvästi”?? Lyijykynät (joista siis reppasin) oli piece-of-cake tähän verrattuna. Olisiko ideoita?

Kaikki nämä tämän postauksen neljä kuvaa ovat samasta kuvasta muokattuja, ja lopultakin hyvin nopeasti ja vähillä säädöillä käsiteltyjä. Mutta eihän tämmöinen kikkailu jurya miellytä. On perusjutut osattava, eikä leikittävä millään preseteillä.

Toimintasarjan uusinnaksi harkitsin kuviani promoontiokulkueesta, mutta eipä niistäkään taida olla. Kaikkia kiinnostuneita varten ne ovat kuitenkin katseltavissa TÄÄLLÄ. Ihan erityistä huomiota kannattaa kiinnittää (uuden) rehtorin uuteen viittaan ja kunniatohtori Hannu Väisäseen. Ja kaikkinensa hienoon akateemiseen juhlaan …

Joka tapauksessa on perjantai, ja siltä tuntuu. Pian ”Vain elämää”. Sitähän tämä. Hyvää sellaista.

Kaikki on suhteellista

Ehdin lenkille aamuvarhain auringon paistaessa, mutta kyllä meinasi meren rannassa huumori loppua kun paleli, vaikka oli goretexia ja hanskoja ja kaulahuivia… ja kun puolenpäivän aikaan menin hakemaan Apsua ja äitiään, joka vietiin töihin, satoi räntää niin, ettei tahtonut eteensä nähdä ja auton mittari näytti + 1 C. Plussan puolella kuitenkin. Eikä ole ollut itikoita.

Iltapäivällä vielä tuijottelin epäuskoisena kalenteria KESÄkuu, ja päivämäärä vei menneisiin vuosiin. … Muistinpa, että juuri kesäkuun ensimmäisenä alkoi kieltolaki, siitä on 98 vuotta. Ja juuri kesäkuun ensimmäisenä Suomessa astui voimaan yleinen ja yhtäläinen äänioikeus (ihan yhtä aikaa miehille ja naisille, eikä se koskenut vielä paikallishallintoa, vaan ainoastaan samalla luotua eduskuntaa), siitä on 111 vuotta.

Kesäkuun alussa 150 vuotta sitten oli vielä kylmempi kuin nyt: Helsingissäkin oli koko toukokuun keskilämpötila ollut juuri ja juuri plussan puolella, ja järvet olivat kesän alussa jäässä lähes koko maassa. Edellisen vuoden (1866) sato oli syksyn halloissa mennyt, ja talvi oli eletty siemenviljalla, teurastettu karjaa ja saatu käsitöitä vastaan kruunulta vilja-apua. Kesäkuun 1867 alun kylmyys oli pelottava; olihan elanto riippuvainen vuodentulosta, ja se taas sääolosuhteista. Edellisen huonon vuoden jälkeen näytti tulevan vielä huonompi vuosi. Ja tulikin. Niin kuin tuli vielä vuodesta 1868.

Nälkä heikensi ihmiset ja sai kerjäläislaumat liikkeelle, joten tyyfus (lavantaudin yksi muoto) ja pilkkukuume sekä muut taudit tappoivat kokonaisia perheitä, kokonaisia kyliä. Varsinaisiksi kuolonvuosiksi tulivat vuodet 1867–68, joista jälkimmäisenä väestöä kuoli ennätysmäärä: 137 700 ihmistä.  Nälkävuosina (1866–1868) kuoli noin kuudesosa Suomen silloisesta väestöstä.

Aivan, eihän se yhtään auta, että tuhannet ihmiset kuolivat nälkään ja tauteihin 150 vuotta sitten paljolti ankarien sääolosuhteiden seurauksena. Ei auta, ei. On vain hyvä muistaa, ettei meillä ole mitään hätää. Ei mitään hätää.

Se on hyvä muistaa.

Meri-Toppilan lenkillä. Klikkaa oikean ylänurkan kahdesta vastakkaisesta nuolesta.

tai klikkaudu suoraan isoihin kuviin…. https://satokangas.kuvat.fi/kuvat/2017/Meri-Toppilan+lenkill%C3%A4+1_6_2017/ 

Astetta parempi sosekeitto – parsakaali & al.

 

Se Parempi Parsakaalikeitto

Kuvassa on ainekset, jotka tarvitaan, – ja sitten lisäksi paketti pinaattia (unohtui kuvatessa… 😉) .

3 salottisipulia
3 valkosipulikynttä
2 rkl oliiviöljyä
1 parsakaali
1 Rosamunda-peruna
8 dl kana- tai kasvislientä (5 dl  Puljonkia + 3 dl vettä)
1½ dl ruokakermaa
70 g tuore/salaattipinaattia
1 pkt (150 g) vuohenjuustoa
mustapippuria ja suolaa

Kuori, silppua ja kuullota sipuleita öljyssä muutama minuutti. Lisää joukkoon paloiteltu parsakaali (nuput irti, ja varsi kuorittuna palasiksi) ja kuorittu ja kuutioitu peruna. Keitä kypsäksi (n. 15 minuuttia).
Ota kattila liedeltä lisää pinaatti, kerma ja vuohenjuusto ja kuumenna keitto ja surauta sauvasekoittimella tasaiseksi.
Kuumenna keitto, ja halutessasi voit vielä tarjolle laittaessa murustella pinnalle vuohenjuustoa. 

Paras ”tykötarve” olisi sellainen Välimeren maissa yleinen vaalea, sitkeä, rapeakuorinen vaalea leipä, mutta kun sitä ei ollut tarjolla, niin uskokaa pois Tuc-keksit (Sourcream tms.) olivat ihan tolkuttoman hyviä tämän kanssa. (Huomaatteko muuten tuon lusikan; se on yksi niistä ”rekvitisoinneista”, joita näitä ”Jokaviikkoisen sopan” -postauksia varten olen hankkinut (H:gin Stockalta huhtikuussa). Eikä hankinta johtunut vain siitä, että halusin soppakuviin vaihtelua, vaan myös siitä, että yksi soppakuvani, jonka laitoin helmikuun VAT-näyttöön pomppautettiin sen takia, että lusikassa oli ”valaisuvirhe”. Kai huomasitte (kliks)? Mattapintaisessa lusikassa sellainen ei näy. 😀

Joka tapauksessa tämä on oikein hyvä keitto. Sopii kevääseen, kesään, syksyyn. Täyteläinen, runsas. Ja kannattaa tehdä hyvään liemeen (= Puljonki).

Noh, vaikka vaikka keitto ei ollut mitenkään kevyt, meillä oli jälkkäriäkin. Minulla on jo pitkään tehnyt mieli tätä meillä oikein juhlaruokanakin tarjottua ananas-minttu-sokeri-turkkilainen jukurtti -herkkua. Olennaista on, että sekä ananas että minttu ovat tuoreita. Apsullekin maistui. Miksipä ei olisi maistunut. Ohje täällä (LappItalian sivulla 28).