Tuulestatemmattua

Kävin iltakävelyllä Toppilansalmen rannalla. Sillan kupeeseen tehdyt rautaiset, ruosteiset puut olivat kauniit pimeässä illassa, katuvalojen paistaessa ”läpi”. Nyt kun lumikin on taas sulanut pois, nurmi viheriöi, näyttää lämpimämmältä kuin onkaan.

Sillan valaistus on hieno, mutta muutoin jalkakäytävät ja kadut pimeitä, ja kuinka paljon olikaan liikkujia ilman heijastimia!! Pikkuista vaille, että huomautin asiasta. Mutta oli siellä kyllä sellaisiakin (varsinkin koiran ulkoiluttajia), joilla oli heijastavat ”henkselit”. Aika hyvä henkivakuutus ovat ne.

Muutakin valoasiaa ollut tänään: kävimme Pehtoorin kanssa Zeppelinissä asti (Kempeleessä) shoppailemassa ja ostettiin pihalle valonauha omenapuuhun, kun viime talvinen sammui totaalisesti. Kujamme isäntien kilpavarustelu kausi/jouluvalojen sytyttelyssä on jo alkanut. 🙂 Minua ei haittaa, on mukavan näköistä kun pihoilla on valoja.

Shoppailureissulle lähdettiin kun olin kuskina Pehtoorille, joka kävi glaukoomakontrollissa aamupäivällä. Sieltä päästyään lähdettiin täydentämään mun aloittamia lastenvaateostoksia. Ihan vähän vaan lähti mummilla lapasesta hankkiessa Eevikselle uusia vaatteita. Minähän en pienillekään tykkää ostaa halpiskaupoista ”kiinatuonti” vaatteita. PolarnOPyret, Reima, Yozen, Gugguu, Metsola, mitä näitä nyt on, ovat suomalaisia (ja ruotsalaisia = POP) ja ekologisia, kestäviä, kauniin värisiä, hyviä vaatteita. Tänään kyllä hankin myös ranskalaisen espanjalaisen neuleen (Mayoral), vähän niin kuin paremmaksi vaatteeksi, ehkä jouluksikin.

Menimmepä vielä EspressoHouseen lounaskahville – jääteelle ja croissanteille – näin yleisen syyslomaviikon merkeissä mekin ”etelässä” ja ”katukahvilassa”. 😀

Vähän kalsea on päivä ollut. Toisaalta aika lempeästi sumuinen, tihkusateinen. Viimeisen päälle lokakuinen sää. Vain vähän siitä kuitenkin nautiskelin.

Kesäneuleiden pyykki, tennareiden ja läpsyttimien yms. ”varastointi”, ja vaatehuoneen päivitys: kolme kassillista lähtee taas matkaan. Yksi Konttiin, yksi mökille ja yksi ompelijalle saumojen säätöön. Tämä vuodenaikojen ja säiden välissä tapahtuva järjestely, lämpimien esille laitto, kenkien vaihto varrellisiin on minulle paitsi käytännön takia hyvä juttu, myös eräänlainen riitti siirtyessä tekemisestä, päivien sisällöstä toiseen. Ja nyt sellainenkin juttu, että kun sosiaalinen elämä tuntuu heräävän korona-unen jälkeen, on tarvetta muillekin kamppeille kuin kulahtaneille kotifarkuille, villasukille ja virttyneille villapaidoille.

Vaatekaapin päivitys on myös jonkinlainen uuden alku. Alkaa talviaika. Alkaa juhla-aikakin. Seuraava juhla on jo lauantaina kun vietämme täällä Eeviksen kolmivuotissynttäreitä. Teema on – tietysti – pinkki! Kakkupohjat jo vispasinkin.

Ja tein tänään retroruokaa! Jauhemaksapihvejä. Nehän eivät meidän perheen ruokalistalla ole olleet koskaan, koska kukaan muu kuin minä ei niistä pidä. Mutta tänään niitä tein, kun Pehtoori kävi kaverinsa kanssa lounaalla ja tiesin, ettei hän välttämättä tarvitse kovastikaan ruokaa kotosalla. Rohkeni sentään yhden pihvin syödä: ”Kun laittaa tarpeeksi puolukkaa ja sipulia niin ihan hyvää”. Kyllä oli. Marttojen luottoreseptillä tein, jos joskus toiste teen niin enemmän meiramia. Rosamunda oli hyvä perunalajike tähän.

Illansuussa on WhatsApp laulanut. Perhe-chatti tyttären tentistä ja koronasta, Juniorin & R:n kanssa lasten vaatteista, ystävien kanssa leteistä (jotka minulla oli vasta kansakouluun mennessä) ja äideistä, sisarusten kanssa kotiapulaisista ja äidistä. Pöytäkoneella yhtäaikaa neljä kanavaa auki, enkä kertaakaan laittanut kommenttia väärään ryhmään, vaikka pitkiä ketjuja kuvineen on illan kuluessa kulkenutkin.

Ei ollut kolmivuotiskuvassa lettejä, eikä luonnonkiharoita (vasta puberteetin myötä hiukset kihartuivat) mutta oli rusetti!

Suostuisikohan Eevis samanlaiseen tälläytymiseen kolmivuotiskuvassaan kuin mummi omassaan. 😀

Näyttää, on itse asiassa näyttänyt jo viikon verran, pahasti siltä, että minun pyöräilykauteni tälle vuodelle on ohi. Lauantaina tosin kävin parin tunnin lenkin vielä polkemassa, mutta oli jo liukasta ja kylmää, ja ne eivät sovi yhteen minun pyöräilyintoni kanssa.

Kuntosalikorttia olin tänään jo lähdössä hankkimaan, mutta löysin (keksin?) monia, monia syitä, miksi siirränkin sen vasta parin viikon päähän. Uimahalliinkin olen ajatellut hankkiutuvani. Hyvin huolella olen asiaa pohtinut. Muuta ei asian etenemiseksi ole kyllä tapahtunut. 🙂

On siis ollut ”keksittävä” muuta tekemistä, ja ihan tarpeellistakin on ollut, kun olen päivitellyt sekä Muistikuvia-sivustoani, että siivonnut tämän blogin valtaisaa kuvavarastoa: liki 20 000 kuvaa on blogin mediapankissa. Siivottavana on niistä ne muutama tuhat kuvaa, jotka kevään 2017 ”Suuressa palvelinsotkussa” hävisivät blogin sivuilta, eikä silloinen SJR-webhotelli saanut niitä palautettua. Se oli kyllä ison ressin paikka!

Mutta ne näkymättömät kuvat ovat kuitenkin edelleen viemässä tilaa ja näkyvät tyhjinä ruutuina postauksissa, joten aika ajoin niitä siivoilen pois, jotta saan taas tilaa uusille postauksille ja kuville. Tätäkin olen siis tänään tehnyt ja saanut yhden sun toisenkin kohdan juntturaan ja mm. bannerikuvankin hävitetyksi. Laitoin kyllä väliaikaisen tilalle. Enimmäkseen kuitenkin ihan hyödyllisiä askareita tietokoneella.

Jos huomenna koettais taas kuvaillakin. Nyt on mennyt pari viikkoa vain kuvia työstäessä ja tuotteistaessa. Kameralla on ollut syysloma.

Tuntuu, varovaisesti ajatellen, että koronan suurin kirous on jo ohi.

Tuntuu hyvälle, että tänään olemme viettäneet illan ystävien parissa, kätelleet, unohtaneet maskit, istuneet lähekkäin. Yhteisen aterian äärellä. Hyvin syöden, paljon kertoen, paljon kuunnellen. Sopivasti viiniä maistellen. Levollisesti monta tuntia yhteisen pöydän ääressä muistellen menneitä. Takana, menneinä vuosikymmeninä yli 300 tapaamista, ja vielä paljon enemmän muistoja.

Tässä iässä, näinä päivinä ruoka ja viini yhdistävät entistä enemmän. Tällaisinä iltoina kuulen korvissani Suurlähettiläiden biisin: ”Kuka voisi kellot seisauttaa… ”

Vielä on lunta ulkona, mutta ei se valaise. Se on märkää, roiskuvaa, enimmäkseen likaisen harmaata. Pimeys on aamuin, illoin, öin paksua, tiivistä.

Olen viimeisen neljän päivän aikana liikkunut vähemmän kuin tavallisesti yhdessä päivässä. Olen neljänä yönä nukkunut enemmän kuin kuin yleensä viikossa. Olen syönyt kaikenmoista makeaa ja  höttöruokaa, vaaleaa leipää ja juustoa ja sen sellaista, enemmän kuin yleensä siedän. Olen istunut koneella melkein kaiket päivät ja illat, toki tehnytkin jotain, mutta siis istunut. Eikä edes kovin huono omatunto ole moisesta. 🙂 Ei oikeastaan ollenkaan. Siitäkin olen iloinen.

Pimeyskään ei ole haitannut, eihän minua yleensäkään. Juuri se antaa olla rauhassa, levätä, vetäytyä omiin oloihin, tekemään jotain, sytyttämään kynttilöitä ja takkatulen. Nauttimaan lämmöstä ja kodista.

Pehtoorikin jo vetäytyy sisätiloihin. Nimekkeensä mukaisesti hän (pehtoori ~ valttari ~ isäntärenki ~tilanhoitaja) 🙂 on pari-kolme viikkoa touhunnut pihapiirissä: haravoinut, leikannut pensaita ja puita, putsannut perennapenkit, vaihtanut kesäkukat callunoihin, pessyt rännit, roudannut pihakalusteet talvisäilöön, pessyt pihakiveykset, hommannut liiterin pullolleen polttopuita, ja ties mitä kaikkea. Minunkin olisi osallistuttava osaltani ja vihdoin viikonloppuna takapihan yrttipenkit putsattava. Siihen menee ehkä tunti. 🙂

Metkaa on se, että aina kun meillä (kesäisin) käy vieraita he kehuvat pihaa ja puutarhaa, joskus ohikulkijatkin pysähtyvät mainesanoja lausumaan, ja sanovat, että on se varmaan iso työ tuon kaiken tekemisessä ja huoltamisessa, mihin Pehtoori aina toteaa jotain sellaista, että ”no ei se nyt niin iso homma, siinä se menee, hyötyliikuntaa, tämä nyt on semmonen harrastus … ” Ja keväisinhän on samanlainen parin viikon intensiivinen rupeama, kun kaikki taas herää eloon ja paljastuu lumen ja hämärän alta. Mutta minä en valita. Hyvänen aika, en todellakaan.

Tahoiltamme taas istahdimme yhteiseen ruokapöytään, sitten takkahuoneeseen lukemaan. Ensimmäiset kausivalot jo laittelin, pienet valokranssit keittiöön ja työhuoneeseeni. Pimeys tuntuu entistä turvallisemmalta.

”Keskeneräistä työtä ei saa näyttää” vai ”keskeneräistä työtä ei saa arvostella”? – Muistan, että koulussa jotain tuollaista hoettiin; oisko ollut kuviksen tunnilla? Nyt en kuitenkaan malta olla näyttämättä keskeneräistä työtä. Ehkä on vaikea uskoa, mutta tämä on jo voitonpuolella, melkein valmis. 🙂 Voi olla että teen tähän joulukauteen vielä toisenkin kortin. Ja voi olla, että ensi vuonna en sitten enää teekkään. Viime vuotisistakin otin jo pienen uusintapainoksen, tulivat tänään postissa.

Kovin jouluiselta ei vielä näytä, mutta nämä kuvat otinkin jo viime vuoden puolella nimenomaan korttien tekoa varten.

Mökkimaisemissa on jo varsin jouluista, tai paremminkin kevättalviselta siellä tänään näytti, kun Tyär lähetteli kuvia. Toiveissa olisi, että kolmen viikon päästä me vuorostamme menisimme sinne. Jos terveyttä eri osapuolilla riittää, niin sitten. Tänään minä sain viime kokeiden jälkeen yhden helpottavan tiedon, ainakin yksi huono mahdollisuus on nyt poissuljettu, mutta testataan ja labrataan vielä. Marraskuun toisena lauantaina on Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytätapahtuma, ja sinne mielisimme päästä. Olenpa kutsunut samana viikonloppuna mahdollisesti Saariselälle tulevia paistinkääntäjiä piipahtamaan meidän möksän pihapiiriin makkaranpaistoon ja kuukkeleita ruokkimaan. Saapa nähdä.

Kävinpä kaupunkireissulla ostamassa itselleni uuden talvitakin. Sellaisen lämpimän ulkoilutakin; sopivan ja uuden. Oulussa on ollut Kekäle-vaatekauppa kai jo vuoden tai parikin, nyt siellä kävin ja ihastuin. Mutta sopivaa takkia ei kuitenkaan löytynyt, joten siispä Sokokselle, jossa oli vielä – 20 %  takeista! Sielläkin oli mieluinen Tommy Hilfigerin takki, mutta sielläkään ei M-kokoa, mutta aika hyvä vastaava (tosin musta, ei tummansininen, kuten olisin halunnut) löytyi RLL-toppatakkimallistosta.  Nyt on hyvä talvi tepastella, kulkea kuvailemassa kotikaupunkia ja sen rantoja.

Tulkoon talvi tännekin!

Mappien siivousta aamupäivä!

Varsinkin pikkuruisen firmani paperit vaativat setvimistä, samoin äidin paperit, byrokratia tuottaa paperia, joka on hyvä säilyttää. Samalla touhusin kirjahyllyistä kaksi kassillista kirjoja kiertoon. Kuinkahan monta sataa kirjaa olen elämässäni laittanut jakoon, divareihin, töissä ”ota omaksesi” -hyllyyn, kirppareille, – nyt kirjoja ei enää töiden puolesta kerry, hyvin harvoin enää ostan kirjoja, ja ne, jotka ostan ovat ”käsikirjamaisia” eli neulekirjoja, ruokakirjoja, keittokirjoja, joulukirjoja, matkakirjoja, valokuvauskirjoja tms. Niitäkin hankin aika harvoin. Mutta melkein hyllymetri on Mauri Kunnaksia ja muita lastenkirjoja. Niitä en poista! Pehtoori on ostanut minulle  lahjoiksi – enimmäkseen keittokirjoja, itselleen vielä viime vuosinakin (kirjakerhon kautta) romaaneja. Hän kun ei ole hurahtanut äänikirjoihin. Mutta joka tapauksessa nyt taas on vähän tilaa hyllyillä.

Pyöräilemään ehdin vasta iltapäivällä, mutta eipä sään puolesta mikään erityinen nautinto: kaikki on paljasta, karua, pohjoinen tuuli ja sattuipa kohdalle pieni lumikuurokin, melkein rakeita. Katsoin parhaaksi kierrellä pikkuteillä ja asutusalueilla, – jätin tuuliset baanat ajelematta.

Myllyojalta, vai oliko jo Laanilan puolella, hienojen aika uusien arvotalojen välissä eteen tupsahti tällainen; ainoa juttu, mikä sai kaivamaan kameran repusta. 🙂

Sai miettimään, josko onnistuisin kuvankäsittelyllä tekemään tästä kummitustalon? Ehkä yritän.