Ja kuinka eri tasoisia juttuja opiskelijat ovatkaan rustanneet!
Aurinkoa ja (koti)töitä
Ja kuinka eri tasoisia juttuja opiskelijat ovatkaan rustanneet!
Ja juhla on huomennakin: esikoisen penkkarit. Meidän pieni tyttäremme on Batman!
Pienestä voi saada itselleen hyvän mielen. 😉
Lintsasin salilta aamulla. Olen kutonut itselleni pipoa. Tehnyt tuntitolkulla koneella töitä, ja – myönnetään – surffaillut. Ei ihme että juilii niskassa.
Olen nyt kuukauden bloggaillut. Muiden sivuilta olen oppinut – paljon. Mietin josko jo tämän omani lopettasin tai muuttaisin sen ideaa. Tämä repaleinen kronikointi voisi olla jotain muutakin. Mietin vielä. Miettiminen on usein hyväksi.
Eilen duunissa, tänään kotona… Ja aika menee niin nopeaan etten kummassakaan saa mitään näkyvää aikaiseksi. No hyvän ruoan sentään tänään lenkin jälkeen tein. Reseptikansiossa on sen ohje. Siis kaksi päivää mennyt ja olennaisinta on yksi hyvä ruoka: talvinen tattivuoka!
Minä onnistuin tänään siinä! Sain luennoitua kerralla mitä olin aikonut. Sanottua suunnilleen kaikki, mitä tänään oli tarkoituskin. Mutta: onko edelleen höpötettävä asian vierestä! Ensi kerralla puhun VAIN paperissa olevista asioista. Vain asiaa!
Torstaina matka mökille mielettömässä myrskyssä (karmein keli ikinä!) pisti miettimään kannattaako mokoma! Kun reilun kuuden tunnin jälkeen oltiin lumisen mökin pihassa tiesin että kannatti. Takkaan tuli ja ah, sitä mielen tyyneyttä.
Lyhyesti: mielettömässä myrskyssä kohti Myötätuulta!
Muutoinkin tänä viikonloppuna syöty ruhtinaallisesti. Eilen teinit ilmoittivat – taas kerran – skippaavansa lauantai-illan vanhempien seurassa, joten soitimme eksnaapureille, josko heistä saisi ruokaseuraa. Kun tämä meidän rakennustyömaa ei ihan vielä ole päivällisiä varten valmiina lähdimme Seurahuoneelle (muualle ei oikein mahtunut).
Sekä seura että ruoka oivallisia. Viiriäistä täytettynä eturuoaksi ja paahdettua kuhaa punaviinirisotolla pääruoaksi. Ikivanha Chablis-tuttavuus viininä joten olimme oikein tyytyäväisiä.
Tänään räntää, väsymystä (heräsin klo 4, pieniä ylikierroksia taas!), palaveria, puhumista, puheluja, pohdiskeluja – – – . Ja sitten – yhtäkkiä: kuinka mukavaa onkaan kun on opiskelijoita!
”Että tuon naapurin pitää nuo puutkin saada kukkimaan… täällä ei kukaan tee edes nurmelle mitään … Yksin täällä saa takapihalla istuskella, eikä kukaan edes nurmea käy kastelemassa ja leikkaamassa … Onneksi kohta sentään sataa, tekee nurmelle hyvää… Puppuratuomi, muka! Hmmph!”
”Jos olet juoksija, juokse. Jos olet honka, humise.” Jos olet lehtori, lehtoroi? No sitä olen tänään tehnyt oikein tosissani. Proseminaarin aloitusistunnosssa 25 UUTTA! Eipähän puutu ohjattavia!
Lapset ja Raila ovat vuosien ajan tehneet piparkakkutalon tai piparkakkuautotallin tai piparkakkutönön tai piparkakkuvaraston. Jos jonkinlaisia rakennelmia on siis nähty, mutta koskaan ne eivät ole loppiaisena olleet NÄIN surullisen näköisiä.
Monta viikkoa odottelemani ja käynnistysyrityksiäni vältellyt luennonrakentamis-draivi on nyt vihdoin tosiasia. ”Arjen historia” alkaa muotoutua 16-tunnin luentosarjaksi. Pakkohan se jo on!