Vielä eilisessä juhlapäivässä viipyilen…
Lapin keittiömestarit, tai ainakin noin 40 heistä, on ollut Saariselällä kahdesta neljään päivään talkoilemassa – valmistelemassa Herkkupöytä-tapahtumaa. Tällä kertaa tapahtuma oli jo kolmaskymmenes. Tunturihotellin isoon ravintolaan oli 550 varausta ja menu pitkä ja vaikuttava, joten tekemistä oli riittänyt. Me olimme paikalla pitkästä aikaa, viidettä kertaa; ollaan olut 2010, 2011, 2012, 2013 ja nyt.
Oulun rotissöörejä oli yhteensä ehkä tusinan verran, puolet tekijöinä ja sitten me loput, jotka olimme jo päivällä tavanneet lounaan merkeissä meidän mökillä. Lapin voutikunnan rotissöörejä oli enemmän – luonnollisesti. Heidänkin joukossaan meille jo monia tuttuja, kapituleista ja pressevuosiltani. Siispä ilo nähdä vanhoja tuttuja, – ja tutustua uusiin.
Olimme paikalla hyvissä ajoin, pääsimme kuulemaan ja näkemään (ja kuvaamaan) tarjolla olevat ruoat ennen kuin asettauduimme pöytiin.
Klikkaa isommaksi, näet menun paremmin. Ainakin meidän pöydässä haettiin ruokia neljä-viisi kertaa, enkä tainnut olla ainoa, joka koetti hoksata ottaa kaikkia tarjolla olevia herkkua ainakin pienen palan, nokareen, kappaleen…
Menun kaikki ruoat koetin saada kuviin, kaikki muut paitsi lämpimät pääruoat.
Turska on pitkään ollut yksi lempikaloistani. Nämäkin vahvistivat käsitystäni turskan makoisuudesta.
Alkuruuista eniten makunystyröitä hellivät (hienovaraisesti) pikkelöity rautu ja limemajoneesi ja hieman yllättäen savusiikatartar nahkiaisen kera. Mahtava rakenne, tiivis hyvä maku, joka sai jopa nahkiaisien maistumaan hyvälle. 🙂 Iloinen yllätys.
Valtavat mätikulhot tietysti hyvien leipien kanssa. Onneksi – kokemuksesta oppineena – otin kaikkea vain vähän. Joten innolla seuraavalle kierrokselle. Kotasavustettua naudan petite tenderiä … mureaa, raikasta (voiko liharuoka olla raikasta? – minusta voi. 🙂 )
Edellisellä mökkireissulla eräässä ravintolassa saamani hirvenliha oli pettymys. Nyt ei ollut. Pienet hirviburgerit (myös leipä! ja majoneesi) olivat mehukkaita, makoisia, sopivan kokoisia. Kuvassa näkyvä tattimousse oli aika monta astetta parempaa kuin minun päivällä tarjoamani tattikreemi. Tuollaista voisi koettaa tehdä itsekin. Ja poronvasanmaksapaté – pehmeää ja napakkaa yhtä aikaa, olipas sekin gourmetia.
Eikä huikeaa leipäpöytää voinut jättää väliin: valitsin hapanjuurileipää ja tummaa mausteleipää (mikähän se tarkkaan ottaen olikaan?), eikä huono valinta ollutkaan!
Peltopyy oli testattava – tietysti. Ei jäänyt lähtemätöntä makumuistoa, mutta ennenmaistamaton fasaani oli hyvää, semminkin kun sille oli hyvä kastike tai siis lisuke, pikkelöityä apppelsiinia. Tykkäsin kovasti.
Pääruoista erityismaininnan ansaitsee taimen! Inarin taimen. Niin paljon kun sitä onkin tullut syödyksi, mutta tämä oli mahdottoman hyvää, tuoretta, juuri oikean kypsyistä (miten se voi onnistua, jos tehdään ruokaa 550 hengelle? – olisiko kyse ammattitaidosta?)
Paahdetut puikulat, poron fileen kastike (joka tuoksui huikealle!!!) ja herkkutattikastike (tietysti), – en voi todeta muuta kuin että kannatti olla paikalla!
Jälkiruokapöydissä Valiolla oli iso osansa! Kirjaimellisesti iso!
Ehkä muutkin ovat joskus tehneet kauniita voilautasia? – Tätä ”voivuorta” ei onneksi syöty!
Lakun ja aurajuuston – ja jätskin – pyhästä kolmiyhteydestä olen kirjoitellut jo usein, ja nyt sitten uusi vivahde tähän komboon: auravaahto! Tulee olemaan meidän joulupöydässä!
Vielä jaksoin kaikkia pieniä, makeita, kaikki hyviä maistaa yhden. Hyvin jaksoin – minäkin joka kerta toisensa jälkeen väitän, etten välitä jälkkäreistä, ja aina niitä syön ja ihastun makuihin. Niin nytkin.
Keskellä pieniä lakkaleivoksia, vielä enemmän pidin etualan mustaherukka-suklaaleivoksista. Mutta kaikki maistuivat, hyvin maistuivat. Ruoka on hyvä harrastus.
Puolukka-tervamacarons! Ne eivät ainoastaan olleet kauniita kuin korut. Ne olivat vahvoja, raikkaita, erilaisia.
Kahvia tarvittiin lopuksi, ja uutuus juttu oli korvapuustin makuinen kauramaito. Ei sitä jokapäivä haluaisi kahviinsa, mutta luulenpa, että meillä voi sitä viikonlopun aamukahvipöydässä vastaisuudessa ollakin. Suosittelen kokeilemaan.
Ja ensi vuonnakin on Herkkupöytä! Merkitkäähän kalentereihin. 🙂
Perjantain kuvani haloilmiöstä, auringonpilari(t), sai Taivaanvahdissa kommentteja ja mahdollisen selityksen ”kahdelle auringolle”.
”Hieno ja mielenkiintoinen tapaus. – – Halo voisi selittyä sillä, että auringon kiekko on jostain syystä (ohut pilvinauha tms) ollut keskeltä peittynyt ja halo on syntynyt kiekon molemmille laidoille.”
Ja toinen:
”On kyllä metka tapaus, en ole ennen moista nähnyt. – – Hyvinkin voisi tosiaan olla niin että pilvi peittää auringon keskiosan, jolloin laitojen ”sirpit” tekevät kumpikin oman pilarinsa. — Ja kun pilvi (ja Aurinko) on vähänkään liikkunut, asetelma on mennyt ohi ja siksi ei enää toisessa kuvassa sama toistunut. Nappiajoitus kuvaajalta, siis! :)”
Pystypilvi siis olisi ”halkaissut” auringon. Mikseipä…
Tänään ei ole taivaalla ollut valoilmiöitä. On ollut vain lumi-ilmiö. Lunta on satanut, tuiskunnut, pyryttänyt, piiskannut, kertynyt koko päivän. Puuskainen tuuli on lisännyt perusteita ulkoilman välttelyyn. Minulla onkin ollut jotensakin totaalinen pirttipäivä.
Mutta eilen oli mahtava keli, iltapäivällä pari tuntia näytti siltä kuin maaliskuun illansuussa: varjot pitkiä, matalalta paistava kirkas aurinko, kimmeltävät hanget, latu Saariselkä – Kakslauttanen priimakunnossa. Tosin pitihän minun yrittää Sivakkaojalle ja menihän se sitten paikoin rämpimiseksi. Mutta liikuntaa, aurinkoa, niin kauniita metsätaipaleita.
Käytiin myöhemmin kaksistaan autolla Kaunispään huipulla kaakaolla ja kaarnikkamehulla. Kaarnikkakakkua ei tarvinnut siellä syödä kun sitä oli vielä lauantailta jäljellä mökissäkin.