Mökkielämää Valokuvaus

Muistakaa ikustuttautua!

Voi kunpa keväällä 2017, jolloin laadin Valokuvaajan ammattitutkinnon näyttöjä varten liiketoimintasuunnitelmaa, ja jopa sitten perustinkin – ”ihan vaan huvikseni”  – Muistikuvia-yritykseni, olisi mallina ollut Hildur!

Lapin Kansassa artikkeli Hildurista ja hänen urastaan.

Rovaniemellä, Arktikumissa, on näyttely Walokuvaaja Hildur – Valokuvia Rovaniemeltä ja Lapista 1900-luvun alusta  ja tänään matkalla pohjoiseen, matkalla mökille kävimme näyttelyn katsomassa. Hyvin rakennettu näyttely, Hildurin kuvat hienoja ja kiinnostavia (Rovaniemi, ja mm. Kemiyhtiön  monet uitto- ja tukkityömaat (niitäkinhän minä väikkärissäni sivusin), perhekuvia ja potretteja, Lapin kylänreitteja…)

Yli 100 vuotta sitten Hildur Larsson (avioiduttuaan Sammallahti) oli yksi harvoista suomalaisista naisvalokuvaajista. Ja yksi harvoista Lapissa kuvanneista.

Arktikumissa pysähdykselle oli toinenkin valokuvaukseen liittyvä syy kuin Hildur. Tiedekeskus ja museo Arktikumiin on Valokuvatoimisto Vastavalon kautta ostettu yksi minun ottamani valokuva jokunen vuosi sitten, jolloin näyttelyitä siellä uudistettiin. Tietysti kiinnosti, josko se olisi jossain nähtävissä ja kyllä uudet näyttelytkin kiinnostivat. Aika pintapuolisesti ne käytiin läpi, – ihan hyvin saisi siellä päivän kulumaan. Pitäisi käydä useamminkin.

Mutta meillä matka vasta puolessa ja vastoin tapoja päätimme käydä myös syömässä Rovaniemellä. Roka olikin oikein hyvä lounaspaikka: prosciuttorisotto ja lohikeitto olivat valintamme. Tyytyväisinä lähdimme kohti mökkimaisemia. Kuurainen maisema, pakkaskeli (- 12 C kylmimmillään) ja aurinko sivuaurinkoineen olivat kaunista katseltavaa, hyvillä mielin kohti mökkieloa ainakin viikoksi, ehkä pariksikin!

Ja minä – kuten Hildurkin ”ilmain laadusta huolimatta” – olen päättänyt tällä reissulla taas kuvailla; laittelen tässä taas kuvia kaamokseen ja lumeen (ylihuomiselle luvannut lumimyrskyä ja kymmeniä senttejä lunta!) vaipuvasta Saariselästä.

Yliopistoelämää

Historian havinaa

Tänään omassa Alma Materissani, omassa opinahjossani ja vuosikymmenten työpaikassani.

Syy Linnanmaan kampuksella käymiseen oli ”viesti” menneisyydestä. ”Viesti ” oli väitöskirja, jonka 1990-luvulla Oulussa historian opintonsa aloittanut ja kuukausi sitten väitellyt A. oli lähettänyt minulle kiitosten kera.

Minulla ei ollut hänen väitöskirjansa valmistumiseen, ei edes aloittamiseen minkäänlaisia ansioita, mutta hänen perustutkintojensa aikana olin – en niinkään opettajana kuin – opintojenohjaajana ja kannustamassakin.

Sain syyskuussa yllätyksekseni kutsun Helsinkiin väitökseensä ja karonkkaankin, mikä tuntui tietysti hyvälle. Ja olisin mennytkin, jollei juuri silloin oltaisi oltu Sardinian kukkukoilla patikoimassa. FT in spe lähetti minulle väitöskirjansa entisen kollegani mukana, ja sitä olin jo viime viikolla Linnanmaalta hakemassa, mutta ei onnistunut, joten tänään uusi käynti. Kaksi kertaa viikon sisään Linnanmaan kampuksella!

Molemmat kerrat oikeinkin mukavia. Ja kuinka paljon muistoja ja mietteitä. Historiatieteet (ja koko humanistinen tiedekunta) ovat muuttaneet minun lähtöni jälkeen toiselle puolen kampusta, ja vain muutaman kerran olen uudessa paikassa käynyt. Eivätkä vain seinät ole toiset kuin viime vuosikymmenellä, vaan paljon muutakin on toisin.

Oman oppiaineen kollegoiden kanssa sain päivittää nykytilannetta, ja kahvitella minulle uudessa ”HUMUS-kuppilassa”. Luulen, etten enää olisi likimainkaan niin tyytyväinen työhöni ja kaikkeen, mitä siihen liittyi (opiskelijat, kollegat, oppimisen ja opettamisen ilo) kuin olin silloin kun työni jätin.

Moni asia on muuttanut yhteisöllisyyttä, heikentänyt sitä. Näin olen ymmärtänyt jo aiemminkin, – olen toki vuosien varrella jonkin verran ollut yhteyksissä entisten työkavereiden kanssa, väitöksissä, seminaareissa, juhlissa ja arjessakin.

Nyt voin taas ”emeritana” kulutella päiviäni hyvillä mielin vähemmän akateemisten asioiden parissa.

”Ennen oli kaikki paremmin”, totesi vuosikymmeniä esihenkilönäni ollut professori JV.
Usein keskustelimme tästä, – ja minähän olin vahvasti eri mieltä hänen kanssaan.
Mutta niinpä vain tänään olin ihan vähällä lipsauttaa samat sanat.
Ainakin portaikot olivat entisessä paikassa vähemmän ”teolliset”.   😀 

Isovanhemmuus

Juhlaa kerrakseen

Isänpäiväviikonloppu. Isän päivä? – Enemmänkin lapsenlapsemme syntymäpäivää on juhlittu. Toki pappakin on päässyt osalliseksi ”juhlamenoista”. Juniorin kuopus täyttää huomenna seitsemän. Minusta hän on ollut kuin seitsemänvuotias jo kauan, mutta tottahan meillä pienet juhlat eilen, kun Eepi oli päivänsankari.

Jo aika päiviä sitten minulle tuli tilaus kakusta. Tai siis malli toivotusta toteutuksesta!

Ja minähän en ole mikään täytekakkumestari. Vain italialainen suklaakakku onnistuu kerta toisensa jälkeen, mutta että nutella-vadelma-kermavaahto-pinkki-karkkikoristelu-luomus!! Onneksi ei sentään mitään marsipaanikuvioista prinsessaa tai animaatiohahmoa toiveena koristeeksi. Kyllä taas ikävä systeriä, joka taide-täytekakkujen hallitsi! Oli selvittävä ilman apuja.

Mutta  minullahan olikin ”ässä” jemmassa ihan tätä varten. Tai ylläri tai jotain sellaista: Sardinian reissulla kävimme patikkaporukan kanssa aamusella Baja Sardinian Supermercadossa, josta etsin paitsi vettä, pähkinöitä ja Gatoradea päivän patikalle, tulin myös vilkaisseeksi leivontatilpehöörejä. Ja sieltähän löytyi kuin löytyikin 7-vuotiaan kakkuun koriste.

 

 

Toissailtana yhtä aikaa kakkupohjan teon kanssa etsin tämän erikoisen kakkukoristeen, ja ryhdyin pohtimaan, miten se toimii! Eikä paketissa mitään ohjeita, vain varoituksia, että ei lapsia lähelle ja että ei saa syödä! Kaikki katastrofin ainekset siis valmiina!

Kun ei ollut harjoituskappaletta, niin päätin riskeerata, ja niinpä tämä etelän tuliainen laitettiin hunajamelonin, ei siis täytekakun päälle. Eikä mennyt ihan viittä minuuttiakaan 🙂 kun se saatiin syttymään. Ja sehän paloikin kauan!

 

Pieniä iloja! Hyvät synttärit muutenkin.

Tulisuihkulta välttynyt kakkukin kelpasi, – tosin Nutellaa taisi olla vähän liian vähän. 🙂

 

Liikkuminen

Pyöräilykauden päätöslenkillä

Vielä tänään, ainakin vielä tänään oli kaunis, aurinkoinen, liki tyven päivä.

Kuin ei olisikaan marraskuu, kuin ei olisikaan aika luopua pyörälenkeistä ja koettaa harrastaa jotain muuta ulkoilua ja liikkumista.

Ajelin kaikilla lempparireiteillä, aika hiljaksiin, nautin valosta, kantrimusiikkia nappikuulokkeista, ristiin rastiin, ilman tavoitetta… Lempeältä jäähyväisajelulta se tuntui.

Tänä(kin) vuonna melkein jokainen Oulussa olo päivä oli pyöräilypäivä, tänä vuonna ei montakaan pitkää (= yli 40 km), mutta enimmäkseen 20 km tai yli. Ja pääsin kuin pääsinkin tavoitteeseeni: se oli polkea niin paljon, että saisin täyteen 3200 km. Meni muutaman sadan ylikin.  Ei ennätysvuosi, mutta parempi kuin pari edellistä. Tavoitteeksi asetin tuon 3200 km siksi, että kun se tulisi/tuli täyteen, niin olen kesästä 2019 lähtien seitsemänä vuonna ajellut sähköpyörällä yhteensä 25 000 km!

Tänä vuonna en ole juurikaan kuvaillut pyöräretkillä. Toisin oli vuosina 2020-2022, jolloin pyöräretket olivat myös kuvausretkiä: kuvatoimisto Vastavaloon laittelin silloin satoja kuvia jotka olivat pyöräreittien varsilta. Nyt ei ole enää ollut tällaista ”työmatkapyöräilyä”. Mutta mukavaa se on ollut.

Millehän nyt alkaisi? – Lumesta ja ladusta ei ole tietoakaan vielä pariin kuukauteen. Ei ainakaan Oulussa. Ehkäpä minä sitten taas yritän tepastella, – kuntosalistakin ollaan Pehtoorin kanssa puhuttu, mutta eipä kumpikaan ole vielä mitenkään aktivoitunut asian suhteen. Ulkoilmaa kuitenkin on saatava tavalla tai toisella talvenkin tullessa.

 

 

Niitä näitä Oulun etniset ravintolat Ruoka ja viini

Rokotuslounaalla

Keväällä 2021 pääsimme ensimmäistä kertaa yleisiin koronarokotuksiin. Silloin Oulu-hallin melkein juhlallisen rokotustapahtuman jälkeen päätimme mennä rokotuslounaalle. Vähän niin kuin monilla suomalaisilla on tapana vaalipäivinä mennä vaalikahveille. Ja sitten eilen vähän kuin tämän ´rokotuslounasperinteen´ jatkumona toimittiin eilenkin.

Kävimme eilen influenssarokotuksilla, pyydettiin koronarokotustakin, mutta eihän me sitä saatu – ”liian nuoria ja terveitä”. Tässä tapauksessa ehkä niin, mutta muuten on vähän kyseenalaista muu väite. Koska kaksi koronaa on jo koettuna, ja hyvin vahvasti myös Pehtoori ”Andalusian koronassa” myötäelettynä, ajattelin, että rokote olisi tervetullut ja siten mieluusti tuolta taudilta voisi nyt välttyä, mutta eihän me Oulunsalon TK:ssa koronarokotetta saatu. Influenssaroketteeseen ´riitti ikä´.

Sen kunniaksi päätimme siis mennä syömään: rokotelounas aasialaisessa, ennen käymättömässä ravintolassa.

Keväällä Oulun Valkean (otsikkokuva on vanha) ravintolakerrokseen avattiin KFC  Seoul Good, So Good … Näitä taitaa olla jo olla lähes jokaisessa vähänkään isommassa kaupungissa, mutta meillä on jäänyt kokematta.

Korealaista fritattua kanaa muodossa jos toisessakin ja kimchiä ja salaatteja. Myös muuta lihaa rapeaksi ja makeaksi(kin) paistettuna.

Buffetissa oli monenlaista, ja hintaan (13,50 €) sisältyi hanalimpparit, kahvi/tee keksejä ja karkkia jälkkäriksi.

Eihän friteerattu ruoka mitään kevyttä ole, mutta ruoasta ei jäänyt rasvainen olo, ja kun malttoi valita vain maistelut, niin lautanen (ja vatsa) täyttyi just sopivasti. Dumplingsit olivat minusta erityisen hyviä, niitä santsasinkin. 🙂  Ja yllättävää kyllä peltinen lautanen ja muki eivät tuoneetkaan kansakoulun ruokalan fiiliksiä ja makuja mieleen. 🙂 Paikka siisti ja raikas, – kahden aikaan iltapäivällä mukaan mahtui hyvin; paikka ehkä puolillaan.

Lounaskokemus ihan hyvä: saatamme käydä toistekin.

Lappi Muistikuvia Valokuvaus

Saariselkä-kalenteri ja muuta kuva-asiaa

Tänään olen taas ”pinnalla”, ja kaikenlaista aikaansaannosta on plakkarissa. Liki pakkaskelistä huolimatta kunnon pyörälenkki ja suunnilleen ”koko jääkaapin sisällöstä” lasagne: laskin, että siihen tuli hyvinkin yli 20 aines/täyteosaa. Olipa täyteläistä!

Kuvahommiakin. BTW, eilisessä postauksessa yhden esillä olevan kuvan takana on kuvagalleria, jossa voi nuolilla edetä kuvasta toiseen. Jotain ihan uuttakin (ainakin minulle huolimatta siitä, että olen viettänyt Intiön hautausmaalla varmaan kymmeniä, jopa satoja tunteja, kameran kanssa ja ilman). En aiemmin ollut sattunut sen kivipaasin kohdalle, jossa lukee ”nimettömänä alueelle haudatut”.

Ja kuva-asiaa myös jokavuotiseen Saariselkä-kalenteriin liittyen:

Tänä vuonna olen hiljalleen lopetellut pienen valokuvausyritykseni toimintaa, mikä merkitsee myös sitä, että Saariselkä-kalenterin myynti on hiipumassa: yli 200 kalenterin postitusrumba ei tänä vuonna enää toteudu.

Mutta kuten jo vuosikymmeniä, olen kuitenkin koonnut kuvistani kalenterin, itse asiassa kaksi erilaistakin, perheelle ja ystäville lahjaksi, oman mökin seinällekin. Kalenteri(t) ovat lähdössä painoon, joten nyt sinulla olisi sittenkin mahdollisuus tilata sellainen/sellaisia itsellesi ja lahjoiksi. Huom. Limited Edition. Myynnissä vain muutaman päivän ja aika vähällä mainostamisella.

Tiedot kalentereista, hinnoista ja tilauslomake ovat nettisivulla
Teethän tilauksen viimeistään ensi torstaina.
Postittelen kalenterit joulukuun alussa kun olemme palanneet marraskuun lopun mökkiviikoilta.

 

Kummasti ajatukset taas joulussa. Nyt jo? – Toki. Laitoin jo perjantaina kahteen ikkunaan pienet valokranssit.

 

 

Hautausmailla

Aamun harmaudessa ikävä

Aamuvarhain hautausmaalla.

Reppu täynnä kynttilöitä, kamera kaulalla. Kuljin hiljaa, kauan. Reppu keveni kynttilöistä…

Sisaren haudalla vain hetken, tänään viivähdin vain hetken, mutta oikeastaan vain häntä ajattelin kaikkialla. Koko päivän. Iltapäivän hartaushetkessäkin.

Eikä ikävä lopu.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ylläolevassa ikkunassa on kuvagalleria: klikkaile nuolilla kuvasta toiseen. 

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Pyhäinpäivän aattona

Lokakuun loppu, pyhäinpäivän aatto, Halloween-perjantai, apaattinen vesisade, kekri, kaksin kotona. Ei mitään ”suuren urheilujuhlan tuntua”, vaan ihan vaan tavallinen, levollinen perjantai.

Ruoanlaittoa viimeisen päälle, huolella hankintoja ja tekemistä. Ja ensimmäinen leivinuunin lämmitys.

Pehtoori sen jo aamuvarhain aloitti. Iltapäivällä lämpö juuri sopiva pitkään valmistellulle kurpitsa-naudanlihapadalle. Valmistelu ei ollut vaikeaa, toki vei tovin aikaa, mutta sitähän minulla päivällä kerrallaan nykyisin on. Eikä tarvitse olla enempää; päivä kerrallaan. Ja tänään on ollut hyvä päivä. Juuri tänään.

Korttelileipomon viikonloppukassi oli oiva aloitus ruoalle: yllätys oli halloween-koristelu hapanjuurileivän pinnalla. Juuri sopiva tämän vuoden Halloweeniin.

 

Meillä kun ei nyt ole alakouluikäisiä täällä käymässäkään, niin haamuleipä oli hyvä ”myönnytys” halloweenille. Toki pääruokakin oli teemaan sopiva: kurpitsa-naudanlihauunivuoka! Johan se oli hyvää.

 

Padan resepti vaati viiniä. Ohjeen mukaista viiniä ei Ruskon Alkossa ollut, mutta toinen, suht edullinen portugalilainen löytyi: Vale D. Maria.

Se puolikas, joka padan kypsennyksestä jäi ruoan kanssa nautittavaksi, oli ilo ja maistui ruoan parina oikein hyvin.

Huomenna sitten Halloweenista pyhäinpäivään….

 

Niitä näitä

Syksyn lopulla

Vilkkaan, reissaavan ja liikkuvan syksyn kaikki aiottu on päästy kokemaan, tekemään, olemaan ja nauttimaan. On oltu mökillä melkein pari viikkoa, tavattu ystäviä sekä elokuvan ja  ravintolaillallisen että viininmaistiaisten parissa, patikoitu, kuljettu laivoilla ja uitu Tyrrhenian meressä Sardiniassa ja Korsikalla, vietetty syyslomaviikon puolikas Vuokatissa, minä olen käynyt vielä lisäksi Helsingissä humputtelemassa ja Järvenpäässä mummeilemassa.

Ja on oltu niin terveitä, että reissut ja tapaamiset ovat olleet mahdollisia: mitään ei ole tarvinnut oman tai muiden sairauden tai muun syyn takia perua. Minulla ei juuri mitään velvoitteita, ei töitä, ei projekteja, Pehtoorilla sisaruksineen on kyllä ollut, mutta nyt M-mummun osalta seesteinen vaihe.

Kaikkineen on ollut paljon hyvää on ollut elämässä näinä viikkoina. Kiitollisena ja vähän ihmeissäänkin tällaisesta ja nyt on vähän sellainen ”laskeudutaan talven tuloon” -olo. Marraskuu on hyvää kotiin käpertymisen aikaa. Ehkä tässä jossain välissä lähdetään mökille – jos siellä vaikka pian pääsisi hiihtämään. Tämä viikko taitaa olla viimeinen pyöräilyviikkoni, joten ulkoilussa ja liikkumisessa on edessä lajin vaihto. Ei siis ole aietta ihan ”talviunille” hankkiutua.

 

Isovanhemmuus Liikkuminen Niitä näitä

Liikkuva lomanen Vuokatissa

Kolmas yhteinen kylpylälomanen vietettiin Vuokatissa: 10-vuotias (Apsu) ja 7-vuotias (Eepi) haettiin torstaiaamupäivänä äidiltään Haukiputaalta ja lähdettiin kohti Kainuuta, Vuokattia ja Katinkullan (Holiday Club) lomakeskusta. Siellä  vietettiin joskus 1990-luvun lopussa muutamia kertoja lasketteluviikonloppuja omien lasten kanssa. He olivat silloin suunnilleen samanikäisiä kuin nämä tämänkertaisen reissun matkaseuralaiset.

Aiemminhan me on Aan ja Een kanssa käyty kaksi kertaa käyty Kalajoella, jossa on vietetty muutama kylpyläpäivä, mutta nyt oli päätetty mennä Vuokattiin. Ja jos lapset saavat päättää, niin sinne mennään seuraavallakin kerralla, jonka he toivovat olevan pian.

Meillä oli siis hyvä pidennetty viikonvaihde (to – su) Katinkullassa kaikkien aktiviteettien parissa. Perjantai-iltana lasten iloksi myös isänsä liittyi seuraamme.

Katinkulta oli odotuksia parempi. Asuimme ”uudessa siivessä” ja meidän kolmio-huoneisto kylppäreineen, keittiöineen ja saunoineen oli oikeinkin siisti, tilava, valoisa ja toimiva meidän poppoolle. Saunaa ja keittiötä ei kyllä tarvittu, sillä kylpylä ja ravintolat olivat meillä päivittäin käytettävissä ja käytössä.

Kylpylässä uitiin, polskuteltiin, lilluttiin, kelluttiin, laskettiin liukumäkiä – lasten mielestä ”vaan” – pari tuntia joka päivä. Pelattiin biljardia ja pelattiin sulkapalloa.

Pojat kävivät 18-väyläisen frisbeegolfradan kiertämässä. Se oli friba-friikille Apsulle ehkä reissun kohokohta. Hyvin poika kiekkoja jo heittää. Repullinen niitä selässään kulki ja isäänsä haastoi, – ja pärjäsi!

Sillä aikaa Eepi ja minä ulkoiltiin Vuokatin Urheiluopistolla ja leikkipuistossa.

Pehtoorin kanssa kävimme lyhyellä lenkilläkin; golfkentälle pääsi kävelemään. Vuokatinvaaralle jäi tällä reissulla kapuamatta, sillä päivät olivat liikkumista täynnä muutenkin, eikä sateinen sääkään houkutellut patikalle.

Mutta kierrettiin lasten kanssa myös lomakeskuksen sisätiloissa oleva rastikierros: aika hyviä tehtäviä oli kahdeksalla rastilla. Ja palkinnot saatiin hakea respasta.

Lauantai-iltana keilattiin ja shuffleboard´iakin kokeiltiin.

Syötiin Classic Pizzaa, käytiin O´Learys-sporttibaarissa hampurilaisilla ja ensimmäisenä iltana syötiin buffetpöydästä päivällinen. Erityismaininnan ansaitsee Robets Coffeessa (se on yksi kylpylähotellikompleksin neljästä ravintolasta) myytävä gelato!!

Hyvä kohde oli Vuokatti! Lapset ovat jo ´tilanneet´  seuraavan reissun. Mieluusti lähdetään  toistekin!