Tuulestatemmattua

Varangilla

Mies tuli vuonolta, näyttäen huonolta…

Juicen laulun sanoja ei tarvinnut toissailtana totena lauluskella, kun palasimme Varanginvuonon retkeltä yhdeksän aikoihin illalla. Koko neljän hengen retkueemme oli oikein tyytyväinen kahden päivän Jäämerenrannan ja erityisesti Varanginvuonon retkeemme.

Yöpaikastamme Jakobselvistä Ekkerøyn niemelle oli muutaman kymmenen kilometrin matka, sen varrella muutama pieni kylä ja yli viidentuhannen asukkaan Vesisaari.

Ekkerøyssa ei montaa taloa ole, eikä kylän reunalta lintuvuorelle edes kilometrin matkaa.

Satamassa on joskus ollut kalaravintolakin. Ei ole enää.

Mennessämme alkoi juuri satamaan, mutta kuuro pian ohi. Pitkään katselimme lintuvuoren elämää, kuuntelimme valtavaa meteliä, joka kajavista lähti. Opin että pikkukajavat kuuluvat lokkien sukuun ja että ne erottaa erityisesti siitä että niinden siiven kärjet on ihan mustat. Muilla siiven päässä on pieni valkoinen laikku. Niin, ja kajavilla on mustat jalat.

Ne pesivät lintuvuorella

Näimme muitakin lintuja, – ystävämme on lintuharrastaja, lintutieteilijä/emeritusprofessori, joten hän oli paras mahdollinen opas tuolla. Pääsimme näkemään mm, merikotkan, kaksikin, ja läheltäkin suoraan valmiiksi laitetun kaukoputken kautta.

Tässä minun otokseni niistä aika lailla kaukaa kuvattuna.

Merikihujen touhuja seurasimme pitkään. Ne ryöstävät muilta merilinnuilta (tuolla juurikin kajavilta) ruokaa kiusaamalla niitä ilmahyökkäyksillä niin kauan, että uhri oksentaa tai pudottaa saaliinsa. Tästä syystä Pehtoori nimitteli niitä paskanjauhajiksi. Lunneja ei Ekkerøyllä nähdä kuin harvoin, ne majailevat vuonon päässä olevan Vuoreijan edustalla, – ehkä joskus sinne.

Paluumatkalle lähdimme joskus yhden aikoihin. Vesisaaressa jalkauduimme tutustumaan sen keskustaan, pieneen kävelykatuun, lounastamaan paikallisessa konditoriassa, joka oli iso ja täynnä norjalaisia eläkeläisukkeleita. Baakkelsit ovat hyvät ja kävimme vielä paikallisessa ruokakaupassa: kutunjuustoa ja karkkia ostamassa. 😀

Nessebyn kirkko on kylän edustalla olevalla niemellä (joka on myös lintuharrastajien suosiossa) joten pysähdyimme toviksi siellä.

Kirkko on minusta hyvin elokuvamainen, – jotenkin tuntuu, että se on jossain elokuvassa ollutkin?

Paluumatkan teimme Nuorgamin ja Utsjoen kautta. Jaloittelimme Utsjoella ja kävimme katsomassa kirkkotuvat, ne ja museo/käsityspuoti olivat auki, mutta ei tälläkään kertaa kirkko. Olen käynyt ainakin kolme kertaa aiemmin Utsjoella, enkä Engelin (1840-luvulla valmistuneeseen) kirkkoon ole koskaan päässyt tutustumaan sisältä.

Kaamasen, Inarin ja Ivalon kautta Saariselälle; syömään mentiin Laanilan Kievariin – ja jälkkärijuustot vielä mökkipöydän ääressä.

Olenpa iloinen, että tuollainen retki juuri näiden ystävien kanssa voitiin tehdä.

Niitä näitä

Välipäivän tunnelmaa…

Kesä on palannut Lappiin.

Ja juuri tänään ystävät joutuivat lähtemään kohti Oulua. Onneksi sentään aikaa pitkälle aamiaiselle, – sitten oli hyvästeltävä. Ehdittiin vielä höpötellä, halattiin, heipattiin ja sitten jäimme synttärisankarin kanssa kaksin. Oli aika miettiä, mihin lähtisimme liikkumaan, olisi aika taas huiputtaa joku tunturi. Pehtoori halusi Tankavaaraan, joten sinne.

Olemme kavunneet Pikku Tankavaaran huipulle varmasti noin 15 kertaa, mutta tänään jotain uutta! Kiersimme polun vastakkaiseen suuntaan. 🙂 Kerrassaan uudistumiskykyisiä näillä vuosilla…

Lämmin ja todella tuulinen päivä, tuuli onneksi etelästä.

Ja kyllä minä vakavissani (huom. molemmat kamerat mukana) olen tälläkin reissulla koettanut koota kuvia ensi vuoden Saariselkä kuvissa -kalenteria varten.

Lempparisuo ja minä. Tankasuon pitkospuut ovat aika huonokuntoiset, ja polku ohjaa kiertämään koko suon, mutta mehän menimme rohkeasti päin hetteikköjä. Ja kuivin jaloin selvisimme.

Ja kuinka olenkaan – oikeastaan koko illan – koettanut julkaista postausta myös meidän parin päivän Norjan rundilta, mutta onhan taas ollut nettiongelmia, ja muuta sellaista, joka on saanut muutoin aika levollisen olon hieman järkähtämään. Kaikesta sitä tuskastuukin. Mutta siis, joudun vielä siirtämään Ekkerøyn kuvien ja kertomuksen julkaisua.

Tässä odottelen illan hämärtymistä, pimenemistä, mikä ei täällä kovin aikaisin vielä tapahdu, mutta ehkä kannattaa odottaa, sillä ensi yöksi on luvassa revontulikauden aloitus kirkkaalla taivaalla, ja (melkein) täysikuukin vielä…

Niitä näitä

Kihu?

Jäämereltä tunturipuron rannalle.

Olemme palanneet Norjan retkeltä. Parin päivän lintu-, luonto-, kulttuuri-, yhdessä retkeily- ja ruokailupäivät on koettu, nautittu, eletty – ja uutta opittu.

Pehtoori kiteytti Ekkerøyn lintuvuorella oppimansa: ”Kihu on paskanjauhaja!” – Vankka lintutieteeellinen lausunto perustuu tänään saatuun opetukseen ja omakohtaiseen havainnointiin. 🙂

Olipa hieno päivä, hieno kokemus, retkeilyn iloa, uuden näkemistä.

Kerron paljon lisää kuvin ja sanoin – ehkä huomenissa, itse asiassa varmaankin huomenissa.

Nyt matkalaisen on hyvä ja tarpeen käydä levolle.

Niitä näitä

Linturetki Norjaan

Norjaan!

Varhaisen aamiaisen, poikkeuksellisen nopean aamiaisen, jälkeen istahdimme autoon ennen yhdeksää ja suunta suoraan kohti pohjoista. Aurinkoisessa säässä ajelimme mökkipihasta Ivalon kautta kohti Inaria. Matkalla kävimme aamuverryttelyt tekemässä karhunpesäkiven portaissa.

Aamupäivän auringossa melkein turistiolo. 🙂 Jatkettiin Inarin kautta kohti Sevettijärveä, – minulle kolmas kerta samalla suunnalla, mutta silti maisema viehätti, ja olihan meillä juttumme.

Ajelimma Sevettijärven (ortodoksi)hautausmaalle.

Porojäkälällä peitellyt hautakummut ovat vaikuttavia. Aika ainutlaatuinen on hautausmaan tunnelma siellä. Kuljimme ja katselimme, ja sitten matka jatkui kohti Kirakkajärven rannalla olevaa Sanilan Porotilaa, jossa olen käynyt pari kertaa Kukkolan bussien kyydissä (kuvaus)retkellä. Ja niinhän me tänäänkin siellä saatiin – erityistilauksesta 🙂 – oikein hyvät poroleivät ja vielä mustikkapiirakkapalaset. Ja porojen ruokintaankin vielä pääsimme, tai siis A. pääsi.

Seuraava rasti oli raja. Norjan puolelle sujahdimme helposti ja pian rajan jälkeen vuorossa Kolttakongäs. Voisin istua sen rannalla kauan. Kauan. Ja meillä siellä hyvä sää, lähes aurinkoista, ei sadetta, ei juuri tuulta, ja lähes lämmin. 😉 Ehdottomasti kannattaa pysähtyä jos olet matkalla…

Ja sitten Varangille. Sinnehän lintuharrastaja/ammattilainen ystävä oli toivonut pääsevänsä, ja sen vuoksi tänne tultiin. Ja siellä myös meille ihan uusia maisemia. Kunhan mökkeidymme/kotiudumme laiittelen kuvia.

Matkan varrella edessä näkyi Klubbnasen eli Klubbinokka, joka on kalliomuodostelma valtavan liuskekivilouhikon reunamilla. Kauempaa sen profiilissa on samaa kuin Saana-tunturissa. Paikka tunnetaan myös saamelaisten pyhänä tunturina, jossa on uhrattu ja jonne on haudattu. Ei lähdetty kapuamaan sen laelle, mutta otin siitä monia kuvia, myös kauempaa, majapaikkamme terassilta, jonne se ilta-auringossa piirtyi kauniisti.

Yöpymiskohteemme on Annijoella eli norjalaisittain Vestre Jakobselvissä. Pieni hotelli/majatalo (Little Chili – Eat & Sleep) on keskellä kylää, joka on todnäk thaimaalaisten ylläpitämä. Päädyimme tänne kun lopulta, aika pitkään pohdittuamme olimme päättäneet koko retken tehdä, ja sitten kun ryhdyimme yösijaa etsimään, oli Varangin rannoilla enää vähän valinnan varaa… Mutta tämä onkin ollut hyvä. Kirkon ja sataman välissä pieni hyvä majapaikka.

Alakerrassa on thaimaalainen ravintola, jossa söimme. Jäämerelle astiko sitä on ajettava saadakseen (pienen kylän ainoassa vaatimatttomassa ravintolassa) ensteks parasta taikkuruoka? 🙂 Todella hyvää.

Lopuksi siirryimme toisen kerroksen terassille katselmaan ja kuuntelemaan vuonon elämää. Hiljaista, muistiin jäävää…. onneksi on ollut tämäkin päivä.

Mökkielämää Niitä näitä

Että tämmöinenkin päivä saatu…

Leppoisa, liikkuva ja levollinen maanantai.

Aamupalalla pitkään, ja kun kerran sää oli sateeton, lähdimme Saariselkä-kierrokselle. Yhden sotrin sightseeing. Ja siihen kuului mm. metsässä liikkumista ja Kaunispään Huipulla kaarnikkakakun testaus.

Minun/meidän oli päästävä käymään myös kappelissa, – eihän siitä ole kuin kolme viikkoa kun Esikoisemme siellä vihittiin, vähän kuin kävimme aistimassa hääpäivän tunnelmaa. 🙂

Ja tänään hoksattiin, kuinka kannattaakaan viedä sieniasiantuntijaystävät metsään kävelylle – varsinkin tällaisena hyvänä sienivuonna. Kun he mökillä välttämättä halusivat avustaa ruoanlaitossa, en millään muotoa halunnut estää: niinpä meillä oli päivällisen alkupaloilla paistettuja kuusenleppärouskuja ja tatticarpacciota. Pääruoalle minä laittelin matsutakea marinoituna – sekin sai myötäsukaisia kommentteja.

Jacobs Creekin double barrel oli oikein suunmyötäinen poron ja tattirisoton kanssa. Jälkkäriksi semifreddo hillojen ja mansikoiden sekä amarettikeksimurun kanssa. Noh, maanantaina näin vähän vaatimattomampaa. 🙂 Hyvin syöminen yhdessä on mukavaa, tavattoman mukavaa kun on seuraa, jolle ruoka maistuu ja jolle se on muutakin kuin vain elinehto.

Saunomista, notskilla oloa, lintujen tarkkailua, puronrannassa kulkemista, kuvailuakin, kaikkea mökkieloa… Ja suunnittelua. Huomenna kohti pientä seikkailua! Muutama vilukko kukassa ….

Mökkielämää

Mökkivieraita iloksemme

Mökillä on syksy. Ei ole ruskan värejä, eikä paljon sadettakaan, mutta kylmä (- 10 C).

Asenteella ”ulkoilu on pukeutumiskysymys” lähdettiin aamulla ulos: riddari päälle, kumpparit jalkaan ja sienikori ja puukko mukaan, ja eiku metsään. Käveltiin Laanilan Kultareitille, kaunista metsää sielläkin. Uusia polkuja, poluttomia kankaita ja puolentoista tunnin jälkeen minulla jo kori melkein täynnä – tänään poimin vain herkkutatteja ja kehnäsieniä, niin ja koristeita.

Varpuja ja orakkaita. Ja ruokapöytäänkin koristusta. Sitä kasvaa teiden varsilla ja meidän mökkipihassakin.

Oli syy ja ilo koristella ruokapöytä, sillä saimme Oulusta vieraita. Viiniystävät, yliopistokollegat – ja rotissööriystäviäkin he ovat. Ja ovat olleet Hangasojalla kuusi vuotta sitten, ja jo silloin puhuttiin, että olisi hyvä joskus tehdä yhdessä pieni rengasmatka Norjaan… Nyt ollaan jo lähellä aikeen toteutumista.

Mutta tämä ilta kului ruokapöydässä. Mie köksäilin iltapäivällä kaikenmoista pientä ja vähän isompaakin.

Pääruoaksi lohirullia perunoiden, mätikastikkeen ja kehnäsienimuhennoksen kera ja jälkkäriksi lime-valkosuklaakakkusia (olivatpa hyviä!!!) ja lemonpossetia mustikoiden kera.

Iltakävelyllä vielä purolla ja mökkitiellä. Tyven, valoisa hyvä sää, – ja mielikin.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Mökkieloa sateisena lauantaina

Tänään kaksi olennaista juttua: kun kerran lupasi sadetta iltapäiväksi päätimme, että tänään ON se aiottu Tuulentuvan siivouspäivä. Toinen tärkeä juttu se, että ehdin vielä ”aamumetsään” – hain lähimetsästä niin paljon kehnäsieniä ja ja isohaperoita, että niistä riitti ruoaksi asti.

Tein (elämäni eka kertaa) sienilasagnea. Soveltelin omaa porolasagne-ohjettani, poron tilalla ”pannulla nesteet pois” -käsiteltyjä sieniä. Ja väliin vähän ylimääräistä (oikeaa, ei siis vain raejuustoa) juustoa. Hyvällä ruokahalulla nautimme. Sieniruoalle, lasagnelle italialainen chianti on usein passeli pari, ja niin se oli tänäänkin. Tänäänkin siis juhlaa ruokapöydässä.

Meidän Tuulentuvan (meidän vanha mökki, pikku mökki, vierasmökki, mökillä yöpyvien ystävien, lasten ja lapsenlasten mökki, vm -85) siivous on pitkin vuotta siellä asustelevien vastuulla, – imurointi ja vessan siivous lähtiessä on mökkiasujien ”palvelusohjesääntöön” 😀 kirjattuna, ja hyvin on homma toiminut. Joten minun/meidän siivousintoilu ei kovinkaan usein ”ylämökkiin” asti yllä. Kerran vuodessa kuitenkin suursiivous. Tänään oli se tämänvuotinen ”kerran”. Jokunen tunti kimpassa touhuttiin ja tuli puhdasta.

Olen tässä suhteellisen intensiivisesti keväällä Huvila & Huussi -ohjelmaa sekä Suomen kaunein kesämökki -ohjelmaa katsellut ja inspiroitunut. Olen suunnitelllut jotain simppeliä, helppoa, edullista raikastamista mökkiin ja ryhtynyt harkitsemaan, että josko maalaisin ikkunalistat valkoisiksi. Ja ehkä maalaisin katonkin!?

Mitäs mieltä olette? Kannattaisiko? Onko muita ideoita? Valkoiset sivuverhot? Eivät sovi Lapin mökille? Vai sopivatko sittenkin? Sisustus on nyt ollut suunnilleen 17 vuotta tämän näköinen, – vähän haluaisin raikastaa. Punainen on tehosteväri, ja se miellyttää edelleen, mutta … Mitäs tekisin?

[Laajakulmalla otetuissa kuvissa mökki näyttää PALJON isommalta kuin todellisuudessa on.]

Tuulentupa on oikeasti mökki, tämä meidän uusi ( vm -2007) Myötätuuli on enemmänkin ”vapaa-ajanasunto” tai ”kakkoskoti”. Sitähän se nykyisin yhä enemmän meille on ollutkin, viime vuosina yli kaksi kuukautta, melkein kolme, vuodesta täällä. Korona-aikana tyttärelle ja Vävylle etätyökoti. 🙂 Tulevina vuosina meillä ehkä mahdollisuus olla täällä vielä enemmän. Nytkin ollaan vielä monta päivää, mikä tuntuu oikein hyvälle.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Sieniä koko päiväksi

”Hän ajatteli, miten kiihkeästi hän rakasti kaikkea, metsää ja merta, sadetta ja tuulta, auringonpaistetta ja ruohoa ja sammalta, ja miten mahdotonta olisi elää ilman niitä.”
-Muumipeikko

Aamupäivä, iltapäivän puolelle asti, metsässä. Pari korillista sieniä parista paikasta (taas Kutturan suunnalla ja Ahopäänlammen huudeilla), ja sitten mökille lounaalle. Tein lämpimiä leipiä, päälle isohaperohakkelusta, kuus-nolla markettien pizzaslicet (joita ei ole koskaan tullut testatuksikaan 🙁 joten vakuuttava arvio tämä.) Pehtoori lähti vielä katsastamaan kolmannen apajapaikan. Minä jäin mökkikeittiöön – vältyin iltapäivän sateelta.

Meidän mökkimaisemissa on kyllä paras sienivuosi naismuistiin. Ja erilaisia sieniä, kehnäsienet uusi löytö! Aikaa on – ilolla ja rakkaudella – kulunut metsässä, mutta myös sieniä pakastaessa, ryöpätessä, suolatessa, silputessa kuivuriin. ”Jälkipuinti” ei ole ollenkaan niin mieluista kuin metsässä kulkeminen. Varsinkaan jos on pari innokasta apuria mukana…

Mutta palkitseehan pieni työstäminen: meillä tänään ruoaksi aika jumalaista tattirisottoa, jossa melkein enemmän herkkutatteja kuin riisiä. Tämä oli oma versioni monesta ”virallisesta”.

Punaista vai valkoista viiniä risoton seuraksi? – Koska täsmäviiniä ei ollut hankittu ja koska minulle edelleen punaiset aika harvinaista herkkua, avasimme espanjalaisen albarinhon, – ei ollut oikein hyvä valinta, mutta kyllä pullo ja kattila saatiin tyhjäksi ja olo enemmän kuin kylläiseksi.

Nyt on kahdeksan pakettia tatteja pakkasessa, kaksi kiloa suolasieniä purkitettu, kuuden kehnäsieniruoan ainekset ja neljä isohkoa pussia isohaperoita pizzojen täytteeksi pakkasessa. Kuivurista vielä tulossa pusseja. Enpä ole koskaan ollut mikään hamstraaja, mutta onhan tällainen ”talven varalle varautuminen” mukavan tuntuista.

Mökkiviikonloppu on hyvällä alulla, sää voisi olla ehkä suotuisampi, mutta toisaalta toki löytyy sadepäiviksikin puuhaa, jollei tunturiin huvita lähteä.

Mökkielämää Niitä näitä Ravintolat Ruoka ja viini

Uusia kokemuksia mökkilomalla… :)

Halaukset ja heipat aamulla, – mökki hiljeni, minä nieleksin, mutta samalla niin hyvilläni näistä kuluneista päivistä. Ja siitäkin, että me Pehtoorin kanssa voitiin vielä jäädä.

Koskapa sataa ripsupteli oli hyvä ryhtyä siivoilemaan ja järjestelemään, pyykkipäiväkin. Tuulentuvan kuurnaus jätettiin huomiselle. Puolelta päivin kohti Ivaloa: isolla kirkolla apteekki, posti, Alko, iso marketti ja HEP = Halpatalo Extra Piste: ”Jokaiselle jotakin”. Kyllä kaiken maailman Ideaparkit ja Zeppeliinit voittaa. Vähän kuin Puuilo, mutta silti omanlaisensa. Mm. Lettlopi-lankoja, bujoilu-tusseja, tosi edullisia siivoustarpeita. 😀 Ja kaikki järjestyksessä.

Paluumatkalla jo pieni pala kirkasta taivasta.

Monta vuotta on ollut puhetta/aietta käydä Kaunispään Huipulla testaamassa heidän listallaan oleva ”Huipun leike”.

– savuporolla ja leipäjuustolla täytetty häränleike
– savuporo-kermakastiketta
– lohkoperunoita ja kasviksia

Onhan me Huipulla käyty munkkikahveilla ja kaakaolla kymmeniä kertoja, ja meidän lapsille rinnepäivinä hampurilaisia ja/tai ranskalaisia, ja hyvin syömässäkin sentään muutaman kerran: yhtenä uudenvuoden aattona ystävien kanssa ja kerran silloin kun äiti viimeisen kerran oli mukanamme täällä, mutta ei kai koskaan kaksistaan ihan vaan syömässä.

No tänään sitten, ja vain tuon Huipun leikkeen takia. Siinä on niin paljon nostalgiaa…

Kun 70- ja 80-luvulla perheeni, ja sitten Pehtoorikin mukana, asusteltiin paikallisessa hotelli Laanihovissa ja/tai sen takapihalla asuntovaunussa, oli ko. ravintolan paras annos ”Laanin leike”, joka kerran lomassa saatiin tilata.

Siinä oli härän lehtipihvi taitettu kaksinkerroin ja sisällä savuporoa, ohessa korvasienikastiketta ja lohkoperunoita. Muutaman kerran olen sitä kotona tehnyt, mutta eihän se sama…

Eikä ollut tänään Huipullakaan. Siellä täytteenä myös leipäjuustoa ja kastike ”vain” savuporo-kermakastiketta, eikä annos ole korvasieniä nähnytkään. Mutta oli se hyvää. Oikein hyvää. Vähän turhan tuhti, ainakin minulle, mutta hyvää oli. Ja maisemathan ovat – noh – aika huiput!

Mökille palauduttua purin rahtikuormamme ja kun kerran paistoi, ja oli taas lämmintäkin, lähdin metsään. Luonnollisesti. Kangasrouskuja useampi litra, muutamia tatteja ja yhden piirakan kehnäsienet. Ei hassumpaa. Pelkkä iltametsässä kulkeminen on mieluista. Puiden välistä siivilöityvä aurinko, hiljaisuus, mäntykankaat, pienet polut.

Isovanhemmuus Mökkielämää

”Avvaa mitä”?

– Avvaa, mummi, mitä? – No?
– Haluan vielä muttikoita.

Ja Apsu: ”Otappa, mummi, sinäkin heinä suuhun!” Näinhän me on joka päivä purolle mennessä Apsun kanssa tehty. Meillä ”padonrakentajilla” se kuuluu tunnelmaan; heinä hampaiden väliin. Tänään kävimme vielä illan päätteeksi muokkaamassa patoa matalaksi (= melkein purkamassa koko rakennelmamme), mutta ”sen pitää solista … ”.

Aamulla oltiin pitkään sisällä, kun taivas oli pilvessä ja maisema sumuinen. Seurailtiin ikkunoista ja terassilta oravien ja Hönö-pupun touhuja pihapiirissä. Ja Apsun kanssa sitten tehtiin Lightroomilla kuvia, – poika osaa jo oikeasti muokata otoksia.

Pauli-pupun poika Hönö ja Tupsu-orava (huom. nimien antajia eivät ole lapsenlapset vaan Tyär, Vävy ja Juniori) olivat kiinnostuksen kohteena. Hönö on vähän kesyyntynytkin, kun Vävy on sitä täällä melkein kuukauden ruokkinut… (kuva ”yhteistyössä” Juniorin kanssa…. ;))

Ja Tupsulla on merkillinen häntä.

Kun yhdentoista jälkeen lämpö nousi jo lähelle + 20 astetta ja alkoi näkyä sinitaivasta, oli aika lähteä ulos, metsään tietysti. Mie kävin poimimassa (aikuisille) sienimuhennoksen tarpeet, muu porukka mustikkaan, lähinnä välipalamustikat suoraan mättäiltä. Juniori on jo pari päivää keräillyt ”josko piirakkaa vaikka…. ”. Tein juuri äsken, ja se on uunissa parhaillaan: läksiäisaamiaiselle ylläri.

Ja iltapäivällä sitten kylpylään. Muksujen kanssa ei tänä kesänä olla Nallikariin, Valkeiselle saatikka Lombardian altaalle päästy uimaan niin nyt sitten edes ”mökin kylpylään” (Eeviksen sanoin). Tällä kertaa siellä hyvin vähän muita, oli tilaa uida ja polskia. Yksi mökkireissun kohokohdista.

Jos me Pehtoorin kanssa täällä kaksistaankin liikutaan aika paljon, tuntuu, että näinä päivinä on liikuttu koko ajan! Sen iltapäivän hetken kun muksut saavat lukea/pelata/katsoa pikkukakkosta, mie olen köksäillyt tai touhunnut jotain muuta, liike jatkuu. Ja sehän ei haittaa.