Tuulestatemmattua

Tekemistä riittää mökkilomalla

Tällä lomasella ei olla juuri lötköilty eikä paikallaan pysytty. Aamiainen sentään aika rauhallisissa merkeissä, mutta jo ennen kymmentä olimme Kutturantien varren kangasmetsässä, niin kauniissa, aurinkoisessa metsässä, jossa myös kolmivuotiaan hyvä ja helppo kävellä. Ja kerätä sieniä! Ensimmäisten kangasrouskujen ja (punikki)tattien löydyttyä nälkä kasvoi syödessä ja muksut innostuivat ihan tosissaan. Minä luonnollisesti.

Ja reilun tunnin verkkaisen metsässä kulkemisen (ah, onnea!!) aikana saimme puolitoista korillista sieniä: herkkutatteja, kehnäsieniä!, kangassieniä, punikkitatteja. Lapset saivat kaikki löydetyt poimia, ja kilpailu tietysti kova, kummalla enemmän. Oli lämmin, hiljainen metsä. Tosin meidän poppoo sai tietysti ääntä aikaiseksi.

Nyt on (herkku)tattirisotot turvattu!

Kotimatakalla piipahdus kaupassa, ja sitten notskilounaalle. Oheistoimintoja siinäkin: Eevis söi mustikoita odotellessa, Apsu suunnitteli padon uudelleen rakentelua, saippuakuplia, pallottelua, kaikenmoista. Lounaan jälkeen lapsilla ”ruutuaikaa”, mie perkasin ja valmistelin sienisatoa pakkaseen ja päivälliselle. Ja kolmeksi oli Apsulla ja isällään kauan odotettu pelitunti Saariselkä Bowlingissa: Virtuaalitodellisuus pelaamista (Angry Birds ja Spiderman). Molemmat tuntuivat tykänneen uudesta kokemuksesta.

Samaan aikaan me kävimme Eeviksen kanssa katsomassa josko Northern Lights VIllagessa olisi taas poroja, joita saisi ruokkia. Mutta eihän ne kesällä aitauksessa turisteja odottele, – onneksi poroja on näkynyt pihapiirissä, Saariselän keskustassa, teiden varsilla ja lapset – papan opettamana – avaavat auton ikkunan ja huutelevat ”Miltä tuntuu olla poro?” Ja on hauskaa, Eevis varsinkin on tikahtua omaan nauruunsa. Niin makea nauru on tytöllä. Nauru tekee hyvää!

Päivällisellä poro-teema jatkui, ja jälkkäriksi lettuja. Kaikki kelpasi kaikille. 🙂 Ehkä me vanhukset olisimme jääneet mökkiin, korkeintaan verkkaiseen tepasteluun mökkipihassa ja puronvarressa, mutta pienillähän vielä virtaa yllin kyllin.

Niinpä tänään tulleen klapikuorman siirto pihalta liiteriin oli yksi hyvä touhu pihalla.

Ja sitten tietysti taas purolle: syömään mustikoita, keräämään kaarnikkaa, heittelemään kiviä, kuvailemaan kaunista iltavaloa, olemaan yhdessä.

Vielä ehdittiin muutamat iltapelit (Jengaa kaikkien hermot eivät kestä 🙂 ) mökissä, sitten iltapala ja nyt kummallinen hiljaisuus.

Elokuun eka – paras ehkä ikinä

Onhan me liikuttu, hyvänen aika, kuinka me onkaan liikuttu. Kaksi pientä ikiliikkujaa ovat pitäneet erityisesti mummin liikkeessä. Hyvä niin

Lasten eroja kuvaa hyvin se, kun olimme kolmisin lähimetsässä etsimässä sieniä ja muuten vaan kulkemassa, katselemassa, etsimässä kääpiä, varpuja, … ja eteen sattui kaarelle taipunut nuorehko mänty. Eevis hihkaisi jo kaukaa: ”Oi, sateenkaari” ja Apsu käveli lähemmäs, tarkasteli aikansa puuta, sen kaarta ja taipumista maahan, ja sitten kysymysten tulva: ”Onko se vielä elävä?” [eilen illalla koetin opettaa, että elävien puiden kaarnaa ei revitä], ”Irtoaako se tuosta?”, ”Miksi se on taipunut noin?”. Eevishän se yleensä on loputtoman utelias ja innostunut, mutta toisaalta Apsu haluaa tietää ”mekanismit”, toiminnan, syyt, [kolmannen polven insinööri?] … Tovin mietin, onko kyse vain persoonallisuuden eroista, sukupuolesta, iästä? – Joka tapauksessa näiden kahden kanssa näkökulma on usein eri kuin mummi hoksaisi ajatella.

Niin kuin tänään Kaunispään huipullakin. Tässä kuva – ainakin viideskymmenes tässä blogissa tästä samasta kohtaa – mutta kuinka senkin näin taas eri lailla kun nämä kaksi olivat kommentoimassa näkemäänsä.

Kiikarit ovat olleet huippujuttu tänään!!

Niin paljon Saariselällä ovat molemmat pienet jo aiemminkin olleet, että halusivat erikseen käydä katsomassa vanhan, ison Kuukkelin raunioita, ja tietysti tutustumassa uuteen pikku-Kuukkeliin. Sen pienessä yläkerran kahvilassa söivät lounaaksi lohisopat, aika lailla houkuttelematta lusikoivat. Ja seurueen miehet nauttivat hillapossumunkin – tietysti. On vähän kuin ”must”- juttu.

Sitä ennen oltiin jo käyty leikkipuistossa ja samaan aikaan Juniori pikaisesti Ivalossa hankkimassa Apsulle uudet kumpparit, (ja kynnysmaton ja kukkia)! Eihän muuten sienimetsälle oltaisi voitu lähteä.

Sinne sitten iltapäivällä. Ei Apsu juuri, vielä!!, ole sieniruokien makuun ihastunut, mutta kun lupasin muutaman kolikon tateista, kangassisenistäkin korvauksen, niin kummasti kiinnosti lähteä kori ja puukko!! mukana metsään. Ja Eevis tepasteli mukana. Ihan mahdottoman reippaasti. Ja huolehti ja huuteli mustikoiden poimintaan keskittynyttä isiään palamaan meidän porukkaan. Kangashaperoita löysimme muutaman litran, muutama punikkitattikin löytyi, ne tosin jätimme metsään. Pääasia oli kulkea, metsässä, yhdessä.

Iltapäivällä mökkipihassa, notskilla ja purolla. Meillä oli Apsun kanssa patoprojekti edelleen vireillä. Eeviksen piti päästä mukaan. Omien kumpparien varret eivät riittäneet, mutta onneksi Tuulentuvan puolelta oli jo otettu käyttöön tädin (= Tyär) vanhat nokialaiset ja niillähän me päästiin patohommiin.

Ja saunassa (Apsu tuli sieltä melkein hihkuen: ”olipas se huippu”) tänään, ja jälkkärin aikaan oltiin jo terassilla nauttien (+20 C, eikä itikoita, kuten ei ole tähän mennessä juuri näkynyt). Ette ehkä usko, mutta lasten toiveesta meillä oli pullaa ja Souvareita jälkkäriksi!!

Puoli yhdeksältä Eevis – pidettyään ensin yhden pienen tytön oman shown – ilmoitti, että ”nyt väsyttää, isi, nyt nukkumaan”. Yhtäkkiä mökki hiljeni, kun vetäytyivät Tuulentuvan puolelle.

Isovanhemmuus Mökkielämää Niitä näitä

Muistoja ja mustikoita keräämässä

– Mummi, voidaanko tulla huomennakin vaan kahdestaan tänne purolle?
– Totta kai voidaan, tullaan vaan.

Tänään aamuyhdeksältä lähdettiin kohti pohjoista, ajateltiin, että eihän sitä sunnuntaina liikennettä, eihän sitä ole ollut muinakaan sunnuntaina viimeisten parin vuoden aikana, kun ollaan mökkitaipaleella oltu. Tänään oli. Oulu – Kemi välillä ja Sodankylä – Saariselkä välillä paljon asuntoautoja, ulkomaalaisiakin, lomalaisia, ja yksi kattotuoleja kuskaava rekka, joka oli kolme kertaa matkan aikana ohitettavana. Ja poroja. Aika paljon poroja. Matkan tekoa hidasti myös se, että samaa matkaa kanssamme tekivät myös Juniori, Apsu ja Eevis.

Pysähdyimme Peuran ”Essolla” aamupäivävälipalalla; pienille vähän suolaista ja Sodankylässä sitten jo lounaan aika. Mutta eipä meillä kiire. Nautin matkalla olostakin, ja siitä, että päästiin lähtemään, kiitollinen siitä, että muksut ja isänsä halusivat tulla mökille. Mie vähän herkillä tänään ja muutaman kerran kummasti jotain kosteaa silmäkulmissa ja karheutta äänessä.

Kun kolmen jälkeen kahdella autolla mökkipihaan ajeltiin, tuntui, ettei kunnolla oltu pysähdytty, kun olin jo monta kertaa kuullut kutsun lähteä rantaan, katsomaan muurahaispesiä, poimimaan mustikoita, tekemään kaarnalaivaa ja katsomaan sieniä (”yäk, mutta poimitaanko, mummi, huomenna lisää?”)

Kaikkea tuota on ehditty tehdä, lisäksi heittää tikkaa, kävellä metsässä (”mitä me täällä tehdään”, ”tullaanko uudestaan”. Eevis, 3 v.), käydä purolla ainakin 10 kertaa, tehdä patoja, kahlata liian isot saappaat jalassa, kärrätä puita saunalle, katsella kiikareilla kauas, kummastella mummin tekemää Beaivia (”pitäiskö meidän korjata tätä”, Eevis), syödä ainakin pari desiä mustikoita suoraan mökkipihan mättäiltä, ja opettaa ja opetella erottamaan kaarnikat ja mustikat toisistaan.

Ja kuluihan sitä ruokapöydässäkin taas aikaa, muksutkin malttoivat istua aika kauan, ihan kuin Lapin leppoisuus olisi tarttunut jo heihinkin. Huomenna kohti uusia seikkailuja.

Kunpa nämä muistot voisi säilöä nautittavaksi aina tarpeen tullen. Voi kunpa.

Reseptit Ruoka ja viini

Vaihtopäivä

Lomakohteissa lauantai on usein vaihtopäivä. Näin on meilläkin nyt. Tai noh, tänään ja huomenna.

Mökillä liki kuukauden ollut tytär ja aviomiehensä (! 🙂 ) tulivat tänään Ouluun, ja nyt on meidän vuoro lähteä sinne. Juniorin toinen lomapätkä ajoittuu ensi viikolle, joten hän ja lapset pääsevät myös lomailemaan yhdessä. Toivottavasti terveempänä kuin edellisellä lomasella.

Mökkiruokia tein vähän valmiiksi, ja tietysti myös tyttären kotikoti-päivälliselle hyvää ruokaa. Kesäruokaa: hiiligrillattua lohta, perunoita,

fenkoli-mandariinisalaattia (uusi juttu, teen toistekin, sitten reseptikin), herneminttudippiä ja jälkkäriksi makoisia pikkuisia kakkusia. Sopivat mökkiolosuhteissakin tehtäväksi, eivät vaadi vatkaamista, uunin toki.

Ohje oli keväällä Kalevassa ja olen sitä pyöritellyt moneen kertaan, – ainekset olleet ainakin kuukauden odottamassa, ja juuri tänään tuntui olevan tarvetta makealle, hyvälle herkuttelulle. Kannattaa tehdä. Varsinkin jos on kaltaiseni limestä kovasti tykkäävä.

Pienet limejuustokakut (12 kpl)

2 dl kaurakeksirouhetta
2 rkl voita
1 ½ teelusikallista sokeria
2 munanvalkuaista
400 g purkki kondensoitua maitoa
¾ dl limen mehua
3 rkl turkkilaista jogurttia

Rouhi kaurakeksit muruksi. Sulata voi. Sekoita voisula ja sokeri keksimurun kanssa.
Painele ruokalusikallinen muruseosta tiiviisti pienien kuppikakkuvuokien pohjalle.
Laita vuoat 6 – 8 minuutiksi 175-asteiseen uuniin kovettumaan.
Sekoita kulhossa munanvalkuaiset ja kondensoitu maito.
Purista joukkoon limemehu. Sekoita lopuksi joukkoon turkkilainen jogurtti.
Laita täytettä murupohjan päälle sen verran, että noin neljäsosa vuoasta jää vajaaksi.
Laita 175-asteiseen uuniin 12 – 15 minuutiksi.

Nyt pakkaamaan loputkin tavarat, huomenna jo Hangasojan hyvässä huomassa, Lapin luonnossa ja pienten kanssa pelaamassa. Tuntuu hyvälle jo ajatuskin.

Reseptit Ruoka ja viini

Keittiö on hyvä paikka

Monenlainen touhuaminen on ollut leimallista tälle päivälle, aamupäivällä paljon hyvää, paljon tekemistä, iltapäivällä ei niinkään. Ei kai taas käännytä miinusmerkkiselle moodille … ?

No mutta asenteella ”liike on lääke” tai ainakin kun uskoo ja kokee, että se lisää dopamiinin tuotantoa, niin jo vain helpottaa.

Ja slogan ”hyvä ruoka, parempi mieli” on jo lähtemättömästi iskostunut minuun.

Eilen jo tein valmiiksi muhimaan karitsatatakin. Tataki? – mitä ihmettä?

Tataki, たたき, on japanilainen tapa valmistaa näyttävän näköistä kalaa, mutta joskus myös lihaa. Tatakissa kala tai liha paahdetaan erittäin pikaisesti joka puolelta, ja kylmennetään sitten nopeasti. Näin pelkästään pinta tulee paistettua, ja keskusta jää raa-aksi. Tatakiin sopii hyvin lohi, tonnikala tai vaikka nauta.

Tein elämäni ensimmäisen, oikeinkin hyvän tatakin karitsasta. Ohje – yllätys, yllätys – uudesta keittokirjasta.

Tämän kanssa suositeltiin dippiä, joka kyllä tulee jäämään meillä käyttöön toistekin. Koska tyttären vierailujen vuoksi (hän syö tätä aamukaurapuuron kanssa!!) meillä on maapähkinävoita kaapissa ja koska muutamaa muuta kokeiltavaa ruokaa varten tarvitsin ja halusin vihdoin kokeilla, kaapista löytyy nyt myös misotahnaa. Sepä taitaakin olla aika moneen sopiva maustaja …

Miso-maapähkinävoidippi

4 rkl majoneesia
2 tl vaaleaa misotahnaa
2 tl maapähkinävoita
1 lime
ripaus suolaa

Sekoita kulhossa majoneesi, misotahna ja maapähkinävoi. Lisää hienoksi raastettu limen kuori ja mehu sekä ripaus suolaa.

Lisäksi meillä oli vielä nuudeleita, herne-minttutahnaa (nam, palaan tähän) ja kyssäkaali-tomaatti-pähkinäsalaattia (ei huonoa tämäkään, varovaisesti kaalin kanssa…) . Vaativat vähän tavallista enemmän aikaa, mutta ruoanlaitto on terapeuttista, mukavaa, ja olennaista on, että ruokapöydässä on joku, ainakin yksi, joka tykkää siitä kun ruoan eteen on nähty vaivaa… 🙂

Qstock kuuluu kaukaa pihalle… kesän loppua jo elellään, ehkä vielä lomamatka edessä, taas ehkä. Elämä on.

Reseptit Ruoka ja viini

Keittiössä viihtyen

Keittiöön! Ruoanlaittoon! Kokkailemaan!

Jo muutaman päivän on ollut kaipuu kokkailemaan, tekemään ruokaa oikein kunnolla. Liittyyköhän tämä innostus tähän vuodenaikaankin. Monet vuodet heinä-elokuussa on ollut kalaaseja (suuri ruokajuhla ystäville), soppatykkipäiviä (äidille kesäkeittoa, sadonkorjuusoppia, maitokaalia ja rapuherkkua pakkaseen), paistinkääntäjien piknikkejä, perheen lomaviikonloppuja ja ties mitä ”ruualla rakastamisen” -happeningejä, joten sisäinen kelloni on kaivannutkin tällaista päivää keittiössä.

Aamun pitkän pyörälenkin jälkeen palauduin kotiin torin kautta: mansikoita ja vadelmia. Ja nyt on mansikka-samppanjahilloa loppukesän juhlahetkiin ja viikonloppuaamuihin, mökille, ehkä vieraillekin. Tämä oli viime kesän hittijuttu, ja hyvälle maistuu edelleen. Ohje täällä. Tämän tekemiseen ei mene kauaa…

Mutta yksi toinen ruoka sitten olikin aika monenlaisia raaka-aineita vaativa: oli siis käytävä pitkän kauppalapun kanssa marketissa. Ja annettava ”vege-jauhikselle” mahdollisuus.

Ostin Valion Mifu-jauhista, kun ei ollut mitään tietoa, mikä merkki olisi paras. Västerbotten-juustojärkäle on Haaparannan tuliaisia, samoin vihreät lasagnelevyt. Olisinpa ostanut niitä monta pakettia! Siis tein uuden keittokirjan ohjeen mukaan ”Lasagne Västerbotten”! Resepti on myös netissä: täällä linkin takana. Se on varmasti ko. kirjan pisin ohje ja pisin ainesluettelo. Ei vaikeaa, mutta kaikenlaista pilkkomista ja mittailua. Minun ”peruslasagnehan” on porolasagne, joka on simppeli, nopea ja niiiiin hyvä, joten tämän ”työläys” hämmästytti.

Hyväähän tästäkin tuli. Kuten kirjassa todettiin on seuraavana päivänä vielä parempaa, – niinhän lasagnet yleensä ovat. Nyt meillä on kaksi annosta vielä pakkasessakin.

Tein myös yrttikastikkeita, huomisen ruoan marinoitumaan. Palailen kokeiluihin kunhan pääsemme niitä maistamaan.

Historiaa Niitä näitä

Ruuvi löysällä – vaarallista mätäkuussa?

Mikä tämä on?

Minun hampaistoni loputtomat (!) ongelmat ovat edenneet uudelle levelille. Jo maanantaina kävin Terveystalolla, ja sinne oli mentävä tänäänkin, mutta onneksi huomiselle aikataulutettu ”kirurginen toimenpide” voitiin perua.

Ruuvi lähti ilman leikkausta: kruunu irrotettiin ja ruuvi kirjaimellisesti ruuvattiin irti. Sain tuon parituhatta euroa maksavan ”alaleuan seiskan” muistoksi kotiin. Vitriiniin se ei kuitenkaan tule sijoitetuksi.

Hammasimplantteja asennetaan Suomessa vuosittain yli 20 000 ja niitä poistetaan kuulemma hyvin harvoin: vain prosentti istutetuista keinojuurista joudutaan poistamaan potilaan suusta, esimerkiksi voimakkaan purennan takia. Bruksiitti on, joten: Bingo!

Minullahan näitä implantteja riittää, ja poiston jälkeenkin niitä on vielä viisi. Viime viikolla hammas alkoi oireilla, lauantaina tuntui, että se halkesi, mutta mitään näkynyt, ehkä vähän vain heilui. Lääkärin mukaan se oli silloin irronnut luusta. Tosin ei kyllä tuntunut millään irtoavan vielä tänäänkään. Säästän teidät yksityiskohdilta, mutta eipä ollut mikään lupsakka kokemus tämä.

Onkohan huono ennuste toipumiselle, kun poisto-operaatio piti tehdä juuri nyt, mätäkuun aikana? Sitähän sanotaan, että haavat ja muut vammat ei parane, vaan tulehtuvat ja mätänevät. Jopa Duodecim-lehden tieteellisessä artikkelissa päädytään tulokseen: ”Riski saada syvä leikkaushaavainfektio tai elininfektio on mätäkuun aikana tehdyssä leikkauksessa kaksi kertaa suurempi kuin muulloin.” On siis perusteltua käyttää Paroex-suuvettä ja syödä määrätty V-Pen-kuuri loppuun.

Mätäkuu on kansanperinteessä ja almanakoissa ajanjaksolla 23.7. – 23.8. Se merkittiin suomalaisiin kalentereihin 400 vuoden ajan, aina vuoteen 1995 asti. Mätäkuu määräytyy aurinkoradan merkkien mukaan: aurinko on tähän aikaan vuodesta leijonan merkissä, ja jakson alussa taivaalle nousee kirkas tähti Sirius, joka on vanhalta nimeltään Koira, Iso Koira tai Orionin koira. Eteläisessä Euroopassa ja jo muinaisessa Egyptissä koirankuukauden/koiranpäivien aikana tarkkailtiin luontoa tarkasti, koska sen alku merkitsi kuivuuden ja lakastumisen alkua. Suomalaisessa kansanperinteessä/sääkalenterissa mätäkuun alku on määrännyt sen, minkälainen sää vallitsee koko loppukuun: ”Kun mätäkuun ensimmäisenä päivänä sataa, sataa koko mätäkuun ajan.”

Koirankuukauden nimittämistä meillä mätäkuuksi pidetään käännösvirheenä:

On arveltu, että ruotsalainen nimitys rötmånad ja suomalainen mätäkuu olisivat käännösvirheen tulosta: tällöin koiranpäivien vanhan alasaksalaisen nimen rodendage alkuosan rode, koira, olisi sekoittunut tanskan kielen mätää tarkoittavaan roden-sanaan. Tämän teorian mukaan merkitys ’mätä’ siirtyi ruotsin kieleen ja edelleen suomeen.

Lähde: Almanakkatoimisto (almanakka.helsinki.fi)

Vaikka hampaistoni jatkaakin pitkään jatkunutta murenemistaan, niin toivottavasti vielä ei sentään pahempaa…

Niitä näitä

Solekko lähteä!

Huolimatta siitä, että reissut Haaparantaan ovat kuuluneet syystä tai toisesta elämääni oikeastaan ”aina”, on nyt ollut kolmen vuoden tauko siellä käynnistä. Erinäisistä syistä.

Kesällä 2019, kun palasimme mökiltä kotiin mukanamme meidän ”mankelimatkaaja” (= Suomen läpi pyörällään matkannut Tyär) on viimeksi käyty Kukkolan Forssenin -ravintolan kesäbuffetista nauttimassa lounas ja samalla kertaa Haaparannassa Systemissä ja ruokakaupassa. Ja tammikuussa 2018 mie olin viimeksi Torniottaressa sekä Ruotsin puolen Korpikylässä ja sen Butiken på Landetissa. Silloin oltiin ystävän kanssa kaksistaan karkottamassa kaamosta ja huoliakin.

Joten onhan tässä ehtinyt olla jo pitkään toivetta tuolle suunnalle ajelusta. Ja viime viikolla päätin, että ”solekko lähteä”. Kun kerran Pehtoori ei ole oikein innostunut shoppailureissusta ulkomaille, niin päätin, että mie lähen vaikka yksin. Hoksasinpa sitten kysellä systerin mukkaan. Jovain lupas lähteä kaveriksi.

Kannattihan se: ensin ajelimme Tornioon lahjatavara-, sisustus- ja vaateliikkeen (paljon Marimekkoa, mutta muutakin) eteen (Torniotar). Systerille eka kerta, minä kävin siellä Tornion opistovuosina muutamia kertoja. Ja olin iloinen, että liike näytti voivan edelleen hyvin. Tällä kertaa minulle ei mitään, sisarelle pusero. Ja sitten IKEAAn. Onnistuimme alle tunnissa kävelemään läpi: sentään pari viherkasvia, muovipusseja ja serviettejä sekä yksi tamminen levy (taloilleni pihapiiri tai kuvauksiin tai… varmasti käyttöä).

Seuraavaksi Symtembolaget, joka onkin muuttanut uuteen paikkaan (Coopin yhteydessä, jossa näytti olevan myös Haglöfs ja Apotek) ja laajentunut kovasti. Amaronea ja samppanjaa muutama pullollinen ja mökille viinit. Melkein yhtä edullista kuin Italiassa, paljon halvempaa kuin Suomessa.

ICA Maxista spesiaaliherkkuja, muutama isohko kimpale juustoja (Västerbotten!!), kaikenmoisia rapujuttuja (sisarella oli autossaan kunnon kylmäsäilytys) ja muksuille lomaherkkuja. Taivaalle alkoi kertyä synkeitä pilviä, mutta matka matkui kohti pohjoista Ruotsin puolen Torniojokivartta kohti Korpikylää.

Butiken på Landetista on tullut vuosien/vuosikymmenten aikana ostettua monta laatuvaatetta. Itävaltalaisia neuleita, sadetakki, vöitä, Barbourin takki, ainakin yksi kiltti, St. Jamesin T-paitoja …. Monet vieläkin käytössä. Tämä on Butikenin viimeinen kesä, minkä vuoksi siellä on nyt loppuunmyynti-ale (20 – 40 %).

Samalla kun astuin liikkeen ovesta sisään, näin mitä olin tullut hakemaan. Ei liene vaikea arvata mikä noista kolmesta? 😀

Ja sitten vielä tyylikäs, tarpeeksi pitkä puuvilla-palmikkoneule, – yllättävää, että tummansininen? Joka tapauksessa Barbourin mekko ja palmikkoneule yhteensä 160 €. Olen oikein tyytyväinen. Nyt on hyviä, sopiva peruskäyttövaatteita pitkäksi aikaa.

Kassit autoon, ja paluumatkalle, jonka varrella Kukkola Forssen ja sen hyväksi havaittu lounasbuffet: 19 euron väärti ehdottomasti! Semminkin kun ikkunapöydästä on tällainen näkymä.

Kotimatkalla hirmuinen sade, mutta turvallisesti palailtiin. Toinen ulkomaanmatka tänä vuonna tehty! 😀

Ruoka ja viini

Inspiraatiota kokkailuun

Aamulla merenrannoilla.

Iltapäivän lopulla oli lähdettävä vielä käymään kaupungissa: aika kurja reissu, mutta myös mukavan ostoksen tein.

Kuuntelin eilen Linnea Vihosen kirjan ”Yhdessä pöydässä”. Ruokajutut ovat mukavia, yhdessä syömisen ilosta ja herkullisista sapuskoista juttua, ja reseptejäkin. Äänikirjassa on vain ”maistiaisina” muutamia ruokaohjeita, eikä tietenkään kuvia, mutta sen verran innostuin kirjan tarjonnasta, että halusin kirjan myös paperisena. Enkä varmaan osaisi laittaa ruokaa äänikirjan reseptien mukaan. Ja kyllä, kyllä kirjassa on oikein kauniit ruokakuvat. Siis monta syytä ostaa kirja!

Resepteissä ei ole juurikaan liharuokia, mutta sitäkin enemmän kasvisruokia ja niille herkullisen oloisia kastikkeita, dippejä, tahnoja, salsoja, …. Kirjassa on monia sellaisia ruokia, joita tykkään ruokavuodessa eri sesonkien aikana tehdä, mutta Vihosen ohjeissa on joku pieni, uusi juju, lisuke tai yhdistelmä, jollaisia haluan kokeilla.

Ostin myös tarralappuja – ihan tätä kirjaa varten, toki bujokalenteriini myös. Ja nyt olen jo laputtanut kirjasta tuleviin päiviin kokeiltaviksi seuraavat: ”Rapeaa fenkolia, tilliä ja paahdettua mantelia”, ”Lasagne Västerbotten”, ”Herne-minttudippi”, ”Misolla maustettu Skagen” … Kantarellisoppaa tein meille täksi päiväksi, – ennen kirjan hankkimista, joten täytynee tehdä piakkoin uudelleen, sillä kirjassa on siihenkin hyvänoloinen ohje.

On siis odotettavissa, että blogiin tippuu uusia reseptejä lähiviikkoina.

Mutta nyt telkkarin ääreen: Virgin River 4. kausi!

Oulu

Paljon hyvää tänäänkin

Jo herätessä tuntui, että on kesäpäivä, on pellavavaatteiden,
avojaloin kävelyn ja pihakukkien kastelun päivä,
musiikin kanssa pyöräilyn päivä,
hyvä päivä ja on aika ja aikaa vihreän ja veden äärelle ja varrelle kulkemaan
– ja kuvailemaankin.

Reitti kulki vastatuulta väistelen, ajattelematta, päämäärättä. Linnanmaalta matka alkoi, ei kirjastoon, ei kampukselle, vaan puutarhalle, jossa harmittelin, ettei ollut kahvia mukana. Sitäkin kun taas saan ja voin juoda pari kupposta päivittäin, tuossa lammen rannan penkeillä olisi ollut hyvä…

Kuivasjärven, Pyykösjärven rantojen kautta ja kaartaen kohti kaupunkia, matkalla kävin puutarhalla ostamassa äidille kukan, tai siis tietysti haudalle. Hautuumaallakin oli kaunista, ainahan siellä. Tai noh, mutta ainakin tänään oli rauha ja levollinen olo.

Vielä palasin jokivarteen, Oulujoen kirkolle asti kuljin ja sieltä sitten takaisin kohti keskustaa. Taas mietin tarinoita jokivarren uusiin ja vanhoihin taloihin, – kun äänikirja ei vie huomiota, kehittelen omia tarinoita taloista ja pihoista, jokivarren elämästä. Pari taloa tämän vakkarilenkin varrella on jo pitkään ”elänyt” mielessäni. Eikö muut tee tällaista? 🙂

Ajelin Ainolan puistoon.

Siellä oli city-lifeä: nuoria piknikillä, lapsiperheitä leikkipuistossa, kukkahattutätejä [lue: ikäisiäni naisia] ystäviensä kanssa kahvilan patiolla leivoksilla, – aurinkoa, lämpöä, ruusutarha jo kukkii…

Kasvihuoneissakin piipahdin – trooppisen kuuma, mutta – bougainville kukkii kauniisti.

Kymmeniä kilometrejä ja pitkälle iltapäivän puolelle kuljin. Matkalla hiljaa hoen kuin mandraa ”on kesä, muista, nauti, on kesä, vielä, nyt on kesä”.

Ruoanlaittokin on erityisen mukavaa tällaisina päivinä, tai tähän aikaan vuodesta. Eilen aamuisella pyörälenkillä Kellon kalasatamasta ostin lohivartaat, muutama varhaisperunakin oli kaapissa, samoin mozzarellaa ja tomaattia. Jo vain tuli hyvä sapuska meille.

Suvisunnuntain tyven ilta, itikaton piha, lempeä lämpö iholla ja pihalla. Juuri nyt kaikki hyvin.