Showing: 201 - 210 of 279 RESULTS
Niitä näitä Vanhemmuus

Maailman laidalle lähti hän

Viideltä halasin tyttären, – enkeleitä elämääsi, nautihan!

1-5

Tämä postaus pitäisi lukea niin että taustalla soi tämä KLIKS

Jos pärjäämisellä tarkoitetaan matkustamisesta, asioiden hoitamisesta ja arjen sujumisesta selviämistä, en minä juurikaan huolissani ole.  Kun olen katsellut ja myötäelänyt sitä, miten on opintonsa, työnsä, raha-asiansa ja asumisensa hoitanut, niin en epäröi, etteikö tyär pärjäisi. Hyvin on ihmisten kanssa toimeentullut ja ystäviä hankkinut ja niistä kiinni pitänyt. Uskon vakaasti, että siivet ja juuret lapsella on, . .

Tytärtä itseään jännitti eniten, miten pärjää töissä, miten markkinointitutkimuksen teko simahtaa ja toinen asia, mikä arvelutti oli se, että miten tulee toimeen mañana-meiningin kanssa: oli jo Strassburgin vaihtovuonna monta kertaa liki tuskastunut  meksikolaisten ystäviensä tapaan hoidella asioita, eikä osannut mukautua kavereidensa loputtoman kiireettömään, aikatauluista piittaamattomaan elämänmenoon. Tytär kun ei oikein osaa vitkutella ja on yhtä allerginen omille ja muiden myöhästymisille kuin moni muukin suomalainen, mm. molemmat vanhempansa. 😉  Mutta koetin lohdutella, että onhan sitä opittava sellaisessakin maailmassa elämään.

Tiedänhän minä, että ainahan voi sattua jotain, – mutta niinhän kotonakin voi sattua, niinhän voi sattua mansikanmyynnissä Raksilassa, tai niin voi Helsingissä tai Saariselälläkin sattua. . . – ei niin, ettenkö siitä olisi huolissani. Jos kohta olen enemmän huolissani kaikkina niinä arkiaamuöinä, jolloin tiedän pojan olevan matkalla Raaheen, Tornioon tai mihin tahansa tien päällä, kun keli on karmea, niin kuin nyt lauantaiaamunakin.

Mitäkö sitten kyynelehdin, – –  miksi itkusilmin ajelen lentokentältä aamuviiden jälkeen takaisin päin?

Matkan pituus Meksikoon, ehkä se etäisyys on se suurin huolen aihe. Poikaystävä Baden-Württenbergistä ja riiuureissut Stuttgartiin ja sieltä tuntuvat tähän verrattuna melkein kuin naapurinpojan kanssa seurustelisi, – pari lentoa, muutama tunti. Mutta Meksiko, ja siellä vielä Monterrey! Jos hyvin ketjuttaa Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Mexico City – Monterrey niin vuorokaudessa on siellä. Vuorokaudesssa!

Minä en voi olla auttamassa tai lohduttamassa jos ois tarve. Jos on tyttärellä paha olo, jos ahistaa tai jos sitten oikeasti jotain sattuu, minä en voi olla läsnä. Se se on se kyynelten aihe.

Ikävä. Ei enempää, eikä vähempää kuin ikävä.     . .. tunnen saman ikävän kun poissa on hän…

1-2-2

Enkeleitä elämääsi, pikkuinen, pistä monet sukat päällekkäin kun jänskittää liikaa — niinhän teit pienenäkin joulupukin tuloa jännitellessä. Neljät sukat päällekkäin ja joulupukin tulo oli ihan peloton juttu.

Niitä näitä Vanhemmuus

Juuri tänään

2

1-2

1

Juuri tällaisena pakkaspäivänä on hyvä tehdä meksikolaista lihapataa. Siihen tulee paljon sipulia, paljon paprikaa, sopivasti valkosipulia, paseerattua tomaatiia, pippuria, chiliä, tummaa suklaata, hieman punaviiniä – niin ja tietysti mureaa naudanpaistia.

Juuri tällaisenä päivänä on hyvä istua Festassa monta tuntia ja höpötellä, kaukaa kierrellen puhua tulevasta ja välillä sanoa suoraan, että ”tule pian pois sieltä”.

1-3

Juuri tällaisena iltana on hyvä kokeilla, että WhatsApp ja Skype toimii.

Juuri tällaisena iltana on hyvä Google Viewerillä katsella tyttären kalustetun asunnon kotikatua [ja olla iloinen, että kahden korttelin päässä on San Lorenzon katu ;)], skannailla vakuutuspaperit, passit, lentoliput. Ottaa tyttären kämppiksen ja tämän vanhempien yhteystiedot omiin tiedostoihin. Merkitä bookmarkilla Monterreyn sääkartta omaan tietokoneeseen.

Juuri nyt on hyvä esittää reipasta.

Niitä näitä Vanhemmuus

Perjantain helpotus ja alkava ikävä

Kun ajelen töistä kotiin tuulee pahaenteisesti, eihän vain lumi lähde puista, eihän kaunis, kaunis tammikuun luonto käy paljaaksi ja kylmäksi? Joka aamu olen nauttinut huurteisista puista, pitsisistä tienvarsista, parkkipaikan pihlajien pehmeästä valkeudesta… Eihän se nyt vain ole ohi? Se olikin ainoa vihlova ajatus neljän jälkeen, muutoin oli sellainen ansaitun viikonlopun fiilis.

Ja sitten iskeekin sellainen lähdön tunnelma. Mutta en ajattele sitä. Pois silmistä, pois mielestä: kuinka aikuista! Ihan niinkuin en tietäisi, että on vajaa 60 tuntia eroon…

Mutta kotiin tullessa jo ryhdistäydyn ja  ryhdyn laittamaan ruokaa, – meille kahdelle. Oikeastaan haluaisin lähteä ulos syömään, olen kyllästynyt omiin sapuskoihini. Itsenäisyyspäivän tienoilla olen viimeksi syönyt kokonaan jonkun muun tekemää ruokaa…mutta … eiväthän ne ahvenfileet kauan kestäneet, eivät huonoja olleet.

Ja sitten, siis nyt, ~lasissa on lempeää punaviiniä. Voin lämpimästi suositella.

Appassimento, Vivaldi (Alkon sivulle, kliks). Se on tehty osin samalla tavalla kuin amaronet ja resiotot. Siis osin kuivatuista, sokeroituneista rypäleistä. Italialainen, Veneton alueen punaviini, jota ei ole hinnalla pilattu (alle kympin), mutta jossa on hyvä, tasapainoinen, marjainen maku.

perjantai

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin päivällä yliopiston ”vanhalla puolella” ja huomasin, että pankkiautomaatti kampukselta on lähtenyt! Hmph! Matkalla paleli. Tänäänkin Virransillalla lasikaton lumi kauniina, kuvat tosin viime  – vai jo edelliseltä viikolta?

Virransilta on koko kampusrakennuksen läpi kulkevan Pääväylän, toisessa kerroksessa oleva, kaksi isoa kompleksia yhdistävä lasikäytävä…


perjantai-7

perjantai-6

perjantai-2

perjantai-4

perjantai-3

perjantai-5

Tuo viimeinen kuva on kuin lapsuuden sairauspainajaisen tunnelma: aina kun tulin kipeäksi, kun kuume nousi, näin yhden ja saman painajaisen. Olen nähnyt sen aikuisenakin monta kertaa…

Siinä jään sellaisen pehmeän, tukahduttavan massan pusertamana kotimme (minun elämäni toinen koti) muutttovalmiin olohuoneen nurkkaan – juuri tälläisten valko-harmaiden massojen alle. Silloin olin pieni…

Viime yönä painajaiseni oli Meksikossa, … olin järjestämässä juhlia, jotka eivät todellakaan olleet onnistuneet… Olenko pöhkö? Olen, mutta ei sen tunnustaminen mitään auta.

 

Niitä näitä Vanhemmuus Yliopistoelämää

On muistettava kaikki hyvät!

Nyt on sellainen ilta, hetki, että on mietittävä, lueteltava päivän hyvät asiat… Mitä kaikkea hyvää tänäänkin on ollut!

On hyvä herätä pitkien (lue: arkisin poikkeuksellisen monien, periaatteessa kaikkien tarvittavien = 8 tunnin) yöunien jälkeen hyvissä ajoin.

Aamupuuron keitto ei ole joka-aamuista, mutta tänäaamuista. Sekin on tässä päivässä hyvä.

Sovinnossa itseni ja vaatekaapin kanssa löytyy kerralla mukavat, lämpimät, tarpeeksi asialliset vaatteet töihin: paksu vaaleanpunainen palmikkoneule ja Noolanin harmaat huopahousut ovat tänään ilonaiheita. Ne ovat minun, tuntuvat omilta! Niissä on hyvä ja lämmin olla.

Kävellen en kuitenkaan lähde, tänään tuntuu hyvälle mennä autolla. Ja matkalla soi Tuure Kilpeläisen ”Eloon”  – se on hyvä biisi ja sekin on hyvä asia, että juuri se soi. [Ja sitten kuitenkin jossain syvällä alavire, alakulo, ja muistan kuitenkin mitä Olli Helenius laulaa:  ”Nyt ja aina” ]

Töissä ei meitä monta ole. Oikeasti on tutkimusvapaaperjantai. Luen, kirjoitan, luen, käyn kirjastossa, luen, kirjoitan. On rauhallista. Professori käy vain muutaman kerran. Vain muutama opiskelija piipahtaa, soittaa, sähköposteilee. Ei, eivät häiritse, muistuttavat vain siitä, mikä työssäni on mukavaa: ihmiset. Ihmisiä tarvitsen.

Päivä menee nopeasti. Ei palele, ei ole kiire, tiedän mitä teen, tiedän että saan luennon kulkemaan.

Työkaveri  alakerrasta käy, jutellaan pitkään. Toinen tuo runokirjan lainaksi. Onhan meillä sama elämäntilanne: äitinä ja tytttärenä, tyttären äitinä, äidin tyttärenä. Hyvät työkaverit ovat enemmän kuin usein muistaa ajatellakaan.

tiffany

Mahdollisuus lähteä jo kolmelta on etuoikeus, jota ei aina muista. Ja tänään se oli tärkeää, että saattoi lähteä: tyär oli luvannut tulla kotikotiin illaksi, – ja syömään.

Pehtoori oli käynyt kaupassa, joten ei tarvinnut lähteä markettiin, mistä muistin olla tänään erityisen iloinen. Minä en todellakaan pidä perjantai-iltapäivän markettiostoksista. En todellakaan.

tiffany 1

Pakkasella ja pimeällä koti valoineen, lämpöineen, takkatulineen, kynttilöineen, kaikkine omine juttuineen, tuoreine kukkineen, perjantaineen, eikä-tarvi-lähteä-mihinkään-fiiliksineen on hyvä, levollinen.

Laitan ihan ekstrahyvää ruokaa: paistettua Inarin nieriää, parsakaalipyrettä, mäti-smetakastiketta, perunoita, … kuuntelen hyvää musiikkia, tytär kertoo gradusemmasta, kavereista, Stuttgartiin palanneesta S:sta, ottopojasta, huomisesta, höpötellään kolmisin. Istuskellaan pitkkään ruoan jälkeen…

Näin paljon hyvää, ja minä olen jo nyt itku kurkussa. Toistelen itselleni, hoen kuin mantraa, kertaan kaikkea hyvää … mutta ei auta! Nyt jo ikävöin. Tytär lähtee reilun viikon päästä…

tiffany 2

 

 

Lappi Niitä näitä Vanhemmuus

Pakkasta, historiaa, nuoria ruokapöydässä

Puolelta päivin pidimme naapurin kanssa taas Laanilan historia -seminaaria, ja yllätykseksi kaimansa kävi myös: kalatoimitus suoraan Inarinjärveltä. Rautua ja siikaa suoraan mökkiovelle. Ei voi valittaa. 🙂

Iltapäivällä me saimme tänne nuoria. Tytär kavereineen (1 + 4) tuli. – – minähän laitoin ruokaa, aika paljon laitoin: nuorilla miehillä oli nälkä. Kaksi kiloa puikulapottuja, joista tein pottuvoita, ja puolitoista kiloa poronkäristystä ja kaikenmoista lappilaista – olihan stuttgartilaiselle vieraalle paikallista ruokaa maistettavaksi tarjottava, – ja kun kerran sain kokkailla enhän voinut olla kuin tyytyväinen. Ruoka maistui, viini maistui, – oli ilmeisen hyvä tunnelma, merkillisen aikuiselta tuntuivat ottopoika ja kaikki muutkin tyttären kaverit. Mekö vanhenemme?

Ja olihan enemmän kuin mukavaa kun jäivät meidän kanssa takkatulen ääreen höpöttelemään illaksi, nyt me vetäydymme unille, huomenna on ajeltava matka kotiin, ja nuoret Tuulentuvan puolelle…

Niitä näitä Vanhemmuus

Joulun jälkeen – jo nyt…

Itkuhan siitä tuli…

On niiin epäreilua koko joulu! Ensin sitä odottaa ja valmistelee – enemmän tai vähemmän. Kuukauden aukoo kalenterin luukkuja, ja  joka aamu ollaan lähempänä joulua, joka päivä jotain pientä tekee .. ”koska pian tulee joulu”.

Haluaa, että koti on siisti, että on hyvää tarjottavaa. Hankkii uusia koristeita ja putsaa kristallilasit. Miettii, mitä antaisi lahjaksi, käyttää ja raivaa aika paljon aikaa voidakseen antaa jotain itse tehtyä. Lukee kauniita lehtiä, miettii, ettei kuvien kaltaista idylliä voi todellisessa elämässä ollakaan. Järjestelee ja suunnittelee, sopii ja tilaa. Muistilappuja on  kalenterin välissä ja taskussa. Silti unohtaa jotain, mutta toteaa, että eihän se nyt ole kovin iso asia. …

1-8

Ja joulu tulee. Taas se tulee. Joululaulut kuulostavat hyvälle. Aattoaamuna lapset tulee, syödään yhdessä puuro, kuunnellaan joulurauhan julistus, mietitään, mistä ensi vuodeksi Turkuun löydetään lievästi ärrävikainen apulaiskaupunginjohtaja: Brinkkalan talon parvekkeelta luettavaa joulun avausta on vaikea ajatella ilman pehmeää ärrää.

Lähdetään haudalle, käydään iltapäivämessussa ja todetaan, ettei vielä koskaan, ei koskaan! kuusi kirkossa ole koristeltu niin huolimattomasti, eikä saarna vielä koskaan ole ollut niin kertakaikkisen mitäääänsanomaton ja hymytön. Ihan  yhtä tyhjän kanssa, … Kirkon jälkeen kotipihalle sytytellään paljon soihtuja, ulkotulia, sisällä lämmitellään glögiä, systeri tulee, onneksi, mutta mummu ei tänä vuonna enää jaksa.

1-6

Aattoilta soljuu, monta tuntia syödään, välillä annetaan lahjoja, kaikki ovat iloisia antamistaan, saamistaan, – yllätykset ovat ihania, taas istahdetaan pöytään, kaikki on hyvää, kynttilöiden valo on lohdullista, nauretaan vedet silmissä, jutut vähintäänkin sisäpiirin juttuja, katsellaan vanhoja valokuvia,  jossain välissä on jo sanottava sisarelle näkemisiin… on pitkälti yli puolen yön ennen kuin vetäydytään nukkumaan.

1-4

Yöllä herätessä yhtäkkiä: ”Lapset on kotona!” , nukahdus hyvillä mielin, hymy huulilla, –  olo typerästi onnellinen kuin jossain piirretyssä.

Jouluaamun pitkä brunssi, kaunis pakkasaamupäivä… kynttilöitä, herkkuja, kahvin tuoksu, kaakaotakin,.. tyttären leipomia (!) kookoskakkusia ja paljon muuta hyvää – ihan kuin ei olisikaan syöty koko eilistä iltaa….

1-5

Iltapäivällä reipas lenkki, tavattoman kaunis päivä. Ei tuule, pakkanen ei ole paha, on hyvä hengittää. On joulupäivä. Merenrannassa aurinko näyttää olevan merkillisen korkealla. On lunta ja kovin kaunista.

Nuoripari lähtee, menevät miniän kotiin tänään … ymmärränhän minä sen. Tyttären kanssa pelataan lautapelejä, höpötellään, jutellaan keväästä, opiskelusta, enkä kaikkia Othello-pelejä häviä…

1-7

On taas aika syödä: päädymme vain alkuruokiin ja jälkkäreihin.  ~ Skipataan laatikot ja paisti, jotta voidaan nauttia kaloja ja muuta pientä hyvää, monia.  Strassesta toissa keväänä ostettu hanhenmaksapurkki aukaistiin jo eilen, mietittiin, muisteltiin, mistä se hankittiin, mitä muuta samana päivänä tehtiin, – ja purkista riitti meille kolmelle vielä tälle päivälle siivut alkupaloille.

1-10

 Baileys-granaattiomenakakku oli tänään eilistäkin parempaa…

1-9

Ja sitten – melkein yhtäkkiä, … –  tytärkin keräsi kimpsunsa, kampsunsa, lahjansa, – ja lähti. Lähti omaan kotiinsa, pois. Itkuhan siitä tuli.

Minä en vain voi sille mitään. Mutta ikävä on. Jo nyt.  Juuri nyt.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

…I wanna wish  

              you

                            a Merry Christmas

          From the bottom of my heart.

Niitä näitä Vanhemmuus

Kansainvälistymisestä ja Plan B.

Miksei pitkäntähtäimen suunnitelmaa voisi vaikka aikaistaa? Onko kansainvälistyminen ihan kaikilla elämänalueilla ihan välttämätöntä?

Kyllähän tammikuussa Meksikoon lähtevä tytär kertoi, kuinka hänen meksikolainen ystävättärensä oli viime lukuvuonna lähtenyt jo toisen kerran vaihtariksi, tällä kertaa ei Meksikosta Eurooppaan, vaan Meksikosta Balille. Ja kuinka ollakkaan oli Balilla tavannut tavattoman mukavan ja komean nuoren miehen. Ei, ei indonesialaista tai tai ketään aasialaista vaan argentiinalaisen! Ja seurustellut tämän kanssa koko vaihtarivuoden ja sitten olivat molemmat palanneet Etelä-Amerikkaan, molemmat kotimaihinsa – kaipaamaan toisiaan. Tarina ei kerro, missä vaiheessa seurustelu on nyt.

Kyllähän minä olen nähnyt meidänkin opiskelijoiden, vaihtareiden jääneen Tromssaan, Japaniin, Saksaan, Pariisiin ja ties minne. Sellaistahan se elämä on… Kujaltammekin on avioiduttu Sveitsiin ja loputkin kujan ”lapset ” ovat lentäneet ja joko yksikseen tai kumppaniensa kanssa asettuneet jonnekin.

Paitsi meidän ”ottopoika”; meidän esikoisen kanssa samanikäinen (viiden viikon ikäerolla) naapurinpoika K. asuu vielä tässä liki, vanhempiensa talon siivessä. Tytär ja K. ovat koko elämänsä olleet kavereita, ovat edelleen, ovat käyneet kaksistaan mökilläkin, ovat kai menossa uutena vuonnakin ja pitävät välillä leffailtoja ja ovat toisilleen keskustelukavereina, kun tarve vaatii.

Ja joku aika sitten meillekin kerrottiin näiden kahden hätävarjelu(s)suunnitelma, vanhanpiikuuden poistotae, viimeine oljenkorsi, peräkamaripojan elämänmuutos, Plan B ja mitä kaikkea nimiä tällä suunnitelmalla onkaan: jolleivät ole tahoillaan 40-vuotispäiviinsä mennessä löytäneet elämänkumppania, niin avioituvat sitten keskenään.  Vuosipäivästäkin on pari eri variaatiota liikkeellä: joko 30 tai 40-vuotiaana… Ihan sama, tulevaisuus avioliittomarkkinoilla tai ainakin vakinaisen parisuhteen osalta on siis pitkäntähtäimen suunnitelman mukaan varmistettu. Sitä minä vaan, etteikö tuota voisi vähän jo aikaistaa …

… pakkoko sitä on vielä kansainvälistyä tässä välissä. Tai siis pakkoko sitä on niin kauas lähteä. 😉

Tämmöisiä tulin miettineeksi, kun töiden jälkeen kävin viemässä tyttären lentokentälle. Stuttgartiin kun on menossa… Enhän minä sitä sano, etteikö siellä voi se maailman paras vävy olla, mutta kun en ole nähnyt, kuvissa vain.

Joulukalenterikuva on 23 vuoden takaa… ennen tietoakaan Stuttgartista ja Plan B:stä.

__________________________________________________

JOULUKALENTERIKUVA 2012

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tavallinen sunnuntai

Aamukahvipöydässä:

– Mikäs on päivän programmi?
– Enpä tiedä, ihan tavallinen sunnuntai, kai …
– Siis: ensin sähköpostit ja kommentit, sitten lenkille, suihkuttelua ja huoltoa, kuvien purku koneelle ja vähän datailua, ja sitten ”tuu kattoon ku hyvä kuva/mainio nettisaitti/yms” ja sitten vähän  sapuskan esivalmisteluja, ehkä kotitöitä, luet kandityön tai otat tirsat, taas koneelle, sitten sapuskan teko ja arvattavastikin lähtee lapasesta, lapset tulee syömään, syödään hyvin ja höpötellään kauan, tai siis sinä ja nuoret pulputatte, minulle jää sotkuinen keittiö, menet koneelle, kirjoitat blogin ja luet, ja sitten Tanssit, ja taas koneelle ja luet ja nukkumaan.
– Niin.

Hyvin tuntuu mies tietävän, miten minun tavallinen sunnuntaini menee. Noin se menee. Paitsi tänään ei ollut ettoneita eikä sotkuista keittiötä. Nukuin kahdeksaan! joten päikkäreitä ei tarvittu, ei kandityötä vaan väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja keittiön siivosin itse odotellessani ruokien kypsymistä, kun ei tarvinnut/voinut tehdä jälkkäriä, sillä meillä oli jälkiruoaksi pehtoorin arpajaisista voittama Antellin raparperihyve, joka on melkein vielä parempaa kuin omenahyve.

Eturuoaksi rohkenin valmistaa perheelleni maksaa. Kukaan ei tykkää maksasta, mutta kaikki sanoivat, että tämähän on hyvää! 🙂 Mikä on salaisuus? Poron maksa suli ja  lillui yön piimässä. Ohuet siivut paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Se oli kyllä hyvää…

Pääruokana oli uunilohta. Antti Vahteran reseptin olen tainnut julkaista ennenkin?  En ole varma, mutta kirjoittelenpa tähän kuitenkin. On se sen verran hyvä ruoka, että kannattaa kokeilla. Aikas edullista, nopeaa ja helppoa.

Grillattua lohta – kuorrutettuna katkoilla ja kylmäsavulohella

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g katkoja
50 g suolakurkkukuutioita
1 dl smetanaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus cayennepippuria (tai peperincinoa)
mustapippuria myllystä
3 – 4 rkl parmesanraastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (nahattomaksi). Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti kummaltakin puolelta. Mausta pippurilla.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Parmesanista säästä puolet pinnalle. Levitä massa lohiviipaleiden päälle ja ripottele loppu parmesan pinnalle. Grillaa lohiviipaleet uunissa n. 10 minuuttia 220-asteessa.

 Ja sitten on kyllä hieman kehuskeltava, sanottava ääneen, mikä on hyvin. Tiedättekös, mikä meidän kakaroissa on mukavaa? Se, että tulevat mielellään ja nälkäisinä syömään kotikotiin. Tykkäävät kokkailuistani, ottavat mieluusti jämät ja isot kipot lappapuuroa tupperpurkeissa kotiin vietäväksi ja istuvat rauhassa pöydässä ja ovat! Ovat läsnä, ovat olemassa! Se on ihan hiton hienoa! Tekevät tavallisesta sunnuntaista juhlan. 😉

Lappi Niitä näitä Vanhemmuus

Merkillinen mökkisunnuntai

Katsoessani kun molemmat lapset nauravat aamiaispöydässä, ajattelen, että molemmat näyttävät nauraessaan lapsilta, tiedättekös, sellaiselta kuin olivat ”pieninä”. Silmistä sen näen.  Vai onko niin, että vain minä sen ajattelen, tunnen niin …

Nauravan, runsaahkon isänpäiväaamiaisen jälkeen nuoret – myös tytär – pakkaavat kamansa ja koiransa, lähtevät kotiin. Koteihinsa. Eivät erityisen innostuneina lähde, miettivät, jotta jos lintsaisivat töistä, gradunteosta, ja jäisivätkin täksi päiväksi, viikoksi…  Mutta lähtevät kuitenkin.

Ja minusta tuntuu, että poika lähtee tällä kertaa askelen kauemmas kuin tavallisesti. Ihan kuin kihlautumisen jälkeen lähtisi vähän kauemmas. Ihan kuin vähän aikuisempana lähtisi.

Mutta nuoripari lupaa tulla kanssamme tänne itsenäisyyspäiväviikonloppuna jos suinkin  mahdollista, – tyttären suunta on silloin eri.

Jäämme kaksin Hangasojan sunnuntaihin. Harmaa taivas, pehmeät, kimmeltävät hanget ovat muuttuneet vetisiksi, raskaiksi, roskaisiksi. Sataa vesitihkua, näkyvyys on kovin surkea. Sää on merkillisen apea, tylsä. Kieltäydyn kärsimästä huonoa omaatuntoa siitä, etten ole ulkona kauaakaan.

Luen, torkun, teen lasteni isälle ruokaa (Kiveliön savurautu, uudenlainen mätimousse, viiriäisen munia ja muuta pientä… eilisen jälkeen ei niin kovin nälkä, semminkin kun liikkuminen ollut säälittävän vähäistä), saunotaan, vastaanotellaan ja välitellään onnitteluja nuorten kihloista, muistellaan omaa kihlautumista. Olin kihlautuessamme juuri saman ikäinen (21 v.) kuin poika nyt, olimme mekin seurustelleet kolme vuotta, emme tosin asuneet vielä yhdessä, minä olin jo pois kotikotoa ollut pitempäänkin, mekin olimme koulukavereita, meillä ei ollut keskikoulussa pientä seurustelupätkää kuten nuorella parilla on,  – – –

Täällä on hiljaista. Hiljaisempaa kuin koskaan.

 

 

Niitä näitä Vanhemmuus

Elämä on … ;)

Pakkanen oli yöllä laskenut, aamulla enää – 6 C.

Pitkä aamiainen. Gradulainen ahkeroi vähän aikaa, nuori pari ulkoilutteli Maisaa (saksanpaimenkoira), ja avitti lumitöissä, ja aika pian lähdimme kohti Saariselän keskustaa.

Kylillä käveleskeltiin, kierreltiin ja katseltiin.  Taivas pilvessä, pientä tihkuista lumisadetta aika ajoin, mutta liikuttiinpahan, oltiin ulkona. Ja yhtäkkiä: ”Tässä minun kuuluukin olla. Tässä on minun paikkani.”  Nämä rakkaat, –  ja Lapin marraskuinen lauantai…

Kuukkelin pororieskat ja Siulan aurajuusto-poro-makkarat käytiin ostamassa, ja ajeltiin Huipulle, tarkoituksena laskeskella Kaunispään rinne pulkalla alas. Ainakin mäenlaskun MM-kisojen kymmenenneksi sijoittunut esikoinen aikoi pulkkailla, mutta olihan niin kova tuuli, että skipattiin treenimahdollisuus ja lähdimme möksälle lumitöihin ja notskille.

Saunan lämmitystä ja lumitöitä. Lepoa ja lukemista. Saunomista ja kuohuvat.

Kuuden jälkeen lähdimme Saariselälle. Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli meidän tämän illan ruoka. Eikä ihan tavallinen ruoka. Enkä todellakaan illalliskortteja tilatessa kuukausi sitten tiennyt, että kihlajaisillallinenhan siitä tulisi!

Tomppa ja Jenni olivat eilen käyneet Ultima Jewelllerystä sormukset ostamassa.

Meidän kuopus kihlasi tyttöystävänsä, avokkinsa, eilen. Olihan se yllätys kun eilen tänne tultiin. Iloinen yllätys, joskin oli jo aiemmin pehtoorin kanssa ajateltu, että ehkä Roomasta toukokuussa tulevat kihlojen kanssa, tai kun intti oli ohi, tai kun … Kolme vuotta ovat jo kimpassa olleet.

Kummallisen iloinen ja liikuttunut olen siitä, että halusivat täällä pohjoisessa kihlautua.

Vielä minä tätä makustelen. Kauan. Hyvillä mielin.