VAT – Sivu 9 – Tuulestatemmattua

Monta hommaa

Kampaaja, Laanilan historia -palaveri, paistinkääntäjien voutineuvoston kokous, laskut, posti, ja Oulun Kuvasta langattoman laukaisijan ostaminen, viherkasvien huolto ja joulun ”poisto” kotoa on ollut reissun jälkeisen maanantaina ohjelmassa. Ja jossain välissä, sauhutessa paikasta toiseen, mietin, että miten minä joskus menneinä vuosina olen ehtinyt ollenkaan töissä käydä. No en minä ollutkaan joulun jälkeen liki kahta viikkoa reissun päällä. Enkä aamuisin nukkunut seitsemään, kahdeksaan. Menin töihin seitsemäksi, viimeistään kahdeksaksi.

Toinen asia mitä tänään olen tullut pohtineeksi, että se, että miten ihmeessä voin sekä palaverissa että kokouksessa kuulla itseni sanovan, ”no voin minä tehdä…”. Miten niin noin vain voin?

Ehkäpä se, että osaan nykyisin monistaa itseni, auttaa asiassa.

Tämmöisen taidon opin viikonloppuna.

Meidän piti tunnissa ottaa kuvat ja sitten toinen tunti oli aikaa tehdä kuvista omakuva jonka työnimenä oli Seppo, Seppo, Seppo, Seppo. Minulla tässä ajatus että Reija, Reija, Reija, Reija olisi ollut osin sisällä ja ainakin yhden ajattelin pistää kiskomaan ovea auki, mutta kun tuo Media-talo oli kiinni, joten en päässyt sisälle ja niin sitten idea läsähti tämmöiseksi.

Nyt haluaisin vain tehdä kuvia, kokeilla kaikkea opittua, rakentaa ”studion” kotiin, … mutta kun ei nyt vielä ole aikaa. Miten minä taas olen saanut tällaisen ”sitteku”-tilanteen aikaiseksi?

Kotiinpaluu

On hyvä olla kotona. Joulun jälkeen lähdettiin pohjoiseeen, tänään olen palannut Ouluun, josta joulu on jo kaukana. Onneksi täälläkin lunta ja pakkasta.

Ja onneksi täällä on perhe. Tiedättekö, että täällä oli pullantuoksuinen koti, kun palasin! Kuinka moni nainen on sellaisen kokenut tullessaan opiskelujen jälkeen kotiin?

Pehtoori oli tänään leiponut pullaa! Ja kuten jo edellisten etäopetusjaksojen jälkeen sain tänäänkin kotiin ajeltuani istahtaa valmiiseen ruokapöytään, ja jälkkäriksi oli tuoretta pullaa! – Kyllä on opiskelullani paljon hyväätekeviä vaikutuksia. Kotiinpaluun riemussa vähäisin syy ei ollut tämä: ”Ota syliin!”

Tuntuu, että kahden viikon eron aikana Aapeli on kasvanut ihan hirmuisesti. Vauvasta on kasvanut pikku poika, joka istuu omassa syöttötuolissaan (luonnollisesti sellainen on myös mummilaan ostettu jo aika päiviä sitten) ja juttelee entistä enemmän. Sanoo jo äiti. Ja Pehtoori on kuulevinaan, että sanoo ´pappa”. En ole mustis moisesta (no en!!!) !

Koti tuntuu isolle, valoisalle. Tavarat on paikallaan, täällä osaan tehdä ruokaa, tiedän mistä hakea lukemista, täällä on hyvä ja tämä on koti. Ja täällä oli tänään Aapeli.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Viikonlopun anti valokuvaukselle oli – taas – huikea. Aina vain enemmän olen innoissani, huolimatta siitä, että aina vain surkeammaksi kuvaajaksi ymmärrän itseni. Ja aina vain paremmalle tuntuu opiskelijaporukka ja opetus.

Me teimme viikonloppuna koulussa omakuvaharjoituksia, valomaalauksia studiossa, ja jo aavistuksen sukelsimme tuotekuvauksen maailmaan. Siis: ensi viikon kuvahaaste on ´tuotekuvaus´. Kannattaa ehkä hieman surffaillla, katsoa, millaisia kuvia ”tuotekuvaus” pitää sisällään.

Niitä näitä VAT

Opiskelija-asuntolaelämää

Lähiopetusjaksolla Torniossa on asuttava jossain. Muutamat meistä kulkevat Oulussa eestaas kolme päivää, mutta se ei ole minun juttuni se. Päivät ovat pitkiä ja kotona ei ehtisi kuin nukkua ja taas lähteä. Kolme edellistä jaksoa olen asunut Haaparannan puolella, koska opiskelija-asuntolaan ei ole saanut paikkoja.

Täksi viikonlopuksi sitten sain. Kuvan vasemmassa reunassa on erillinen kolmen huoneen ”Kaunola”, josta sain oman huoneen. Meitä on tässä asunnossa yhteensä neljä opiskelijaa.

Hinta edullinen (30 €/yö/henk.) ja fiksumpi tämä on kuin Haaparannan Vandrarhem. River Motellin kanssa samoihin menee. Siisti ja lämmin.

Mukavan retroa sisällä, yhteiskeittiö ja alakerrassa sauna ja pesutilat. Tärkeä tekijä on, että tämä on koulun vieressä. Ja onhan tämä mukavaa vaihtelua, opiskelijaelämän yksi säie minulle. Edellisen kerran olen asunut opiskelija-asuntolassa kesällä 1979 tai 1980, jolloin asuin pari viikkoa Kajaanissa. Kävin siellä Kesäyliopistossa suorittamassa vanhojen käsialojen kurssin ja renessanssin kulttuurihistorian. Silloin kämppiksenä oli vähän maanis-depressiivinen, liki itsetuhoinen ikäiseni (lue: nuori) tyttö. Nyt on paremmat kämppikset.

Mutta naapurit ei ole hyvät!! Eilen kahdeksan jälkeen tullessamme luennoilta kuului päärakennuksen puolelta kohtuullisen isosti, kohtuuttoman huonoa musiikkia = Suomi-räppiä. Eikä se loppunut.

Yhdentoista aikaan laitoin korvatulpat ja onnistuin kuin onnnistuinkin nukkumaan. Muut kolme olivat valvoneet puolikahteen. Ehtineet jo soittaa vartiointiliikkeeseen, josta oli soitettu poliisit paikalle. Meteli oli jossain vaiheessa tauonnut alkaakseen uudelleen. Minä heräsin neljältä kun naapurit tulivat kapakasta? tai heräsivät? – Ei musiikkia, mutta kohtuullisen kuuluvaa keskustelua. Jäin hereille ainakin tunniksi. Argh! Eikä me neljä oltu ainoat hieman univelkaiset opiskelijat tänään: myös miesten huoneisiin, asuntolan isolle puolelle oli metakka kuulunut.

Päivä jaksettiin kuitenkin taas opiskella ja tänään päästiin eka kertaa studioon! Jee. Harjoitukset jatkuu huomenna, Luoja paratkoon, että saadaan ensi yönä nukkua.

Tämmöinen avain oli minun lapsuudenkotini ruokakomerossa. Tämmöinen on täälläkin.

Oulu Valokuvaus VAT

Jotain oppia kuitenkin

Vähän on mennyt häneksi tämä päivä.

Kaikkeen on mennyt paljon enemmän aikaa kuin piti.
Huolimatta siitä, että aika varhain jo olin liikenteessä.

En suinkaan ehtinyt lenkille, mutta automatkalla Lyöttyyn sentään maltoin pysähtyä vähän kuvailemaan.

Iltapäivällä olin pari tuntia Puistolassa, sen keittiössä ja kivijalkaleipomossa. Opin paljon ravintolatyöskentelystä ja erityisesti pizzan teosta. Olipa mukava.

Siellä oli sikälikin hyvä käydä, että varmuus siitä, että kun valitsin ”jatkokoulutusalakseni” valokuvauksen, enkä kokkihommia, kuten joskus oli myös ajatuksena ja vaihtoehtona, tein hyvän ratkaisun. Varsinkin kun vielä satuin koulutukseen pääsemään. Kokkaus säilyköön kotityönä ja rakkaana harrastuksena.

No, mutta tänään piti siis kuvata, mutta eipä se tainnut mennä ihan niin kuin olin toivonut. Meriselityksiä ja muita puolusteluja kehnohkolle tulokselle olisi tietysti vaikka ja kuinka paljon, mutta olkoot. Sellaisenkin opin itsestäni, ja nimenomaan kuvaajana, että edelleen ”vain räpsin”. Minun pitäisi keskittyä, miettiä. Lopettaa säheltäminen, eikä arkailla … ajattelen että olen tiellä, häiritsen, yritän suoriutua nopeasti alta pois. Ehkä juuri tämän vuoksi olen parempi kuvaamaan luontoa, maisemia, kaupunkimiljöötä.

Mutta on harjoiteltava. Ehkä mökillä sitä saunanlämmitystä kuvailen. 🙂

Historiaa Niitä näitä Valokuvaus VAT

Vanhoja kuvia

Viikkohaasteen aika. Ja tälle viikolle sen asettaminen on meillä koulussa, ja samalla täällä Temmatussa, minun tehtäväni. Näin joulun jälkeen, vuoden pian vaihtuessa, historioitsijan oli vaan valittava aiheeksi ”Mennyt aika”. Historiaa kuvissa: mennyt maailma, historian havinaa, eilinen, viime vuosi, kulunut vuosi, … mitä keksitkään kuvata.

Mennyt aika -aihe liittyy myös siihen, että lupauduin vastaamaan facebookissa saamaani haasteeseen (joihin en kyllä yleensä lähde mukaan). Haasteena on julkaista viisi kuvaa, jotka ovat ainakin 15 vuotta vanhoja. Päätin aloittaa kuvalla, joka on kerran, jo aika päiviä sitten, ollut täällä blogissa. Kuva lienee vakaa todiste siitä, että olen tykännyt ruoanlaitosta ”aina”.

Palatakseni vielä VAT-koulutukseeni – olen jo kertonut, kuinka lahjakkaiden ja taitavien opiskelijoiden kanssa saan valokuvausopintoja suoritella. Nyt yksi kurssikaverini on tehnyt jutun toisesta kurssikaveristani: ”Pimeys on parasta” -artikkelissa (YLE) on muutama mieletön kuva, otos, jollaisia olen jo melkein tottunut näkemään – olenhan minä sanonut, että olen huikeassa seurassa tuolla koulussa! Toiset vaan osaa!

Minä en ole viime päivinä edes paljon treenannut: hyvin vähän kameraa olen jouluna käyttänyt. Sikäli hyvä, sillä olen TAAS saanut nettihotellista vuokraamani tilan niin täyteen, että kuvia ei enää voi liittää kuin ehkä huomenna. Toivottavasti siellä ollaan huomenna duunissa, että saan ostetuksi tilaa lisää.

Hyvin vähän olen joulun tienoolla nettiäkään käyttänyt, hyvin vähän lukenut. Tyttären kanssa ollaan tehty palapeliä, lenkillä käyty (tänään ulkonakin jo kaunista), höpötelty. Juniori jo tänään töissä, kuten koko ensi viikon, eipä siis enää Aapeliakaan täällä ole näkynyt. Ja nyt tyär on jo matkalla takaisin Helsinkiin. On taas totuteltava tähän kaksinoloon. Pian onneksi pohjoiseen ja seuraa sinne on luvassa.

Mukavaa loppuvuotta kaille!

Niitä näitä VAT

Koulukortteeri Haaparannalla

Täällä River-motell, Haparanda.

Oikeastaan haluaisin olla Suomen puolella. Mutta ku. Mutta ku täältä Ruottin puolelta on kuitenkin yhteen tiettyyn ravitsemusliikkeeseen melkein kaksi kilometriä matkaa ja koko illan on satanut ihan hitosti vettä. Minähän ensin, aamulla siis, päätin, etten mihinkään pikkujouluihin jaksa lähteä, päivällä kun taas hoksasin kuinka mukava poppoomme on, halusin sittenkin mukaan. Vielä koululta seitsemän kieppeissä lähtiessä olin ihan varma, että vien vain auton ja kameralaukun pois, ja sitten hipsin takaisin rajan yli Tornioon, mutta kun oikeasti vettä tulee ihan hirmu paljon, eikä minulla ole edes sontikkaa mukana, … joten jäinpä tänne kopperooni muokkailemaan kuvia, bloggaamaan 🙂 .

Aamulla ei satanut: oli mitä kaunein pakkasaamu. Tornionjoen rannalla heräsin, hyvin nukkuneena, ja tarpeeksi varhain, että ehdin pienelle aamulenkille, kamera ja jalusta seuranani.

Mikä siinä on, että nämä svenssonit osaavat nämä jouluvalot paremmin kuin joen toisella puolella suomalaiset? Kuvissa ehkä rakennukset ja kuunsirppi puoltavat valaistusta, mutta myös yksityiskodeissa jouluvalaistus on kaunista, välillä jopa suureellista, välillä hillittyä ja siten oikein fiksua.

Kuvathan kannattaa klikata isommiksi. Olkootkin vain opiskelijan kuvia, — silti, sen vuoksi…

Aamulenkin jälkeen sitten koululle. Tänään ykkösasiana panoraamat. Ja niitä sitten kuvailtiin ulkona ja sisällä, iltäpäivä ja illansuu niitä työstettiin. Olenhan toki ottanut panoraamoja, mutta onnistuivatko ne neljä, jotka tänään piti saada aikaiseksi? – Ei, eivät onnistuneet. Yksi neljästä on siedettävä, mutta ei voi mitään. Mutta mikä parasta: paljon on tänäänkin tullut opituksi kuvaamisesta, ja itsestäkin. Kyllä tämä kaikki on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jouluvalaistusta ruotsalaisittain

Niitä näitä Ruoka ja viini VAT

Ensimmäinen adventti ja sen päivällinen

Ensimmäinen adventti, ja maa on paljas. Lämpöasteita. Silti halusin joulua kohti jo mennä.

Aamupäivän lenkillä soi mielessä – ilman nappikuulokkeita – Valot pimeyden reunoilla. Minä se aina vaan tykkään Apulannasta. Vaikkei ehkä kuuluisi – tässä iässä.

Sitten tänään … Paitsi että nuoripari (ja Aapeli tietysti) tulivat syömäään, saatiin sisareni ruokapöydän ääreen, mikä oli minulle hyvä syy tehdä vähän enemmän, vähän parempaa kuin tavallisena sunnuntaina. Alkuun eilisen possunfileen jämät (alla) ja Västerbottenin piirakan yksi uusi versio (joka on syntisen hyvää!)

Pääruokana jotain niin proosallista kuin sisäfilepihviä, punaviinikastiketta ja uunijuureksia. Yksinkertainen on parasta. Kauppahallin Lihamestarilta erinomaiset pihvit ja sitten pientä piperrystä noiden juuresten kanssa (hunajaa ei saa unohtaa, – tuli mieleen, että jos joulunakin lanttulaatikon korvaisin uunilantuilla?).

Osanhan tämän päivän tarjottavista tein jo eilen, mm. hillapannacotta, joka tänään oli vielä parempaa kuin eilen (siis kannattaa tehdä päivää ennen). Sitten se varsinainen, The Jälkiruoka. Ohjeen olen poiminut Hesarin Ruokatorstaista aika päiviä sitten … enkä sitten nytkään tehnyt ihan alkuperäisohjeen mukaan, mutta tässä minun versioni. Jonka onnistumista itse kyseenalaistin loppumetreille asti, mutta hyväksi sitä pöytäseurue kehui, ja tykkäsin kyllä lopulta itsekin.

Omenaterriini ja muscovadojäätelö

Terriini:
2 Granny Smith -omenaa
1 dl Loimu-glögiä
3 dl omenamehua
3 rkl sokeria
pari kanelitankoa, ½ tl kardemummaa
3 liivatelehteä

Kuori omenat, poista kota ja leikkaa omenat lohkoiksi. Kuumenna omenamehu, mausteet, glögi ja sokeri.

Lisää joukkoon omenat, hauduta varovasti noin 10 minuuttia, kunnes omenat pehmenevät hieman. Varo, etteivät omenat hajoa. Poista omenat liemestä ja anna jäähtyä. Laita liivatelehdet kylmään veteen.

Siivilöi omenalientä 2 desilitraa. Kuumenna liemi ja liuota siihen kuiviksi puristetut liivatteet.

Vuoraa terriinivuoan (ihan tavallinen leipävuoka minulla oli) pohja kelmulla. Nostele omenat vuokaan, kaada päälle liivate-omenaliemi. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan viileässä.

Muscovadojäätelö:
noin 3 dl vaniljajäätelöä
3 rkl muscovadosokeria

Anna jäätelön hieman pehmetä. Sekoita muscovadosokeri jäätelön joukkoon. Pistaarirouhe ohessa maistui hyvälle.

Terriini vaatiin ehdottomasti tuon jätskin seurakseen. Tai edes Aino- tai Mövenpick -jätskin. Mutta jotain pitää olla ohessa.

Viiniäkin oli pöydässä. Viikonlopun virtuaalitaistingin viinit on nyt maisteltu. Ja? Ensinnäkin valkoinen Adam Pinot Gris tiedettiinkin erinomaiseksi, siinä on hedelmäisyyttä, helpoutta, mutta myös karaktääriä, voimaa ja se kyllä pärjää varmasti monien ruokien kumppanina. Ei ole mikään ”lipittelyviini” vaan vaatii ruokaa seurakseen.

Ja sitten tuo eilen testattu australialainen Gabernet Sauvignon. Hinta-laatu-suhteeltaan vallan kelpo viini, ja jos joulupöydässä on kinkku laatikoineen niin tämä ei ole ollenkaan huono vaihtoehto. Terve, tasapainoinen, ei mitään epämiellyttäviä makuja, ei napsumista hampaissa, ei raaka eikä etikkainen. Perus-cabernet, jossa ei huomauttamista, ei edes hinnassa (alle kympin), mutta … mutta ei se kyllä mitään suuria (myönteisiä) tunteitakaan herättänyt. Tuskin jää makumuistiin pitkäksi aikaa; ei hyvässä eikä pahassa. Vähän hengetön se on. Mutta esimerkiksi joulun buffet-pöytään oikein hyvä valinta.

Perheessämme on tietysti ilolla otettu vastaan tällainen (Kauppalehden!!) uutisoima asia; http://www.kauppalehti.fi/uutiset/patkiiko-muisti-juo-samppanjaa/ziM6CsZH Tyär onkin jo kohta vuoden ollut Kauppalehdellä töissä, joten ei ihme, että näin vakuuttavia uutisia sieltä tulee.

~~~~~~~~~~~~

Uusi valokuvaamisen viikkohaaste on julkistettu. Nämä viikkohaasteiden aiheet ovat meidän ”vattilaisten” vuorollaan antamia aiheita. Minun vuoroni on vuoden vaihteessa; taidan jo tietää aiheen, en kerro vielä. Tällä viikolla aiheen antovuorossa on porukkamme kuopuksen (luulisin) antama aihe ja se kuuluu näin: ”Henkilökohtainen. Vapaasti tulkiten, esim. jokin itselle tärkeä henkilökohtainen konkreettinen asia (ihminen / esine / eläin / jne.) tai vaikka luonteenpiirre kuvattuna.”

Minä tykkään kovasti aiheesta. Ei tuhannen vaikea, mutta vaatii työstämistä…. Mikä on sinun ”henkilökohtainen”? Ota kuva ja postaa haastesivulle. http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/

Isovanhemmuus Niitä näitä Valokuvaus VAT

Toisen lähiopetusjakson jälkeen

Pitkän opiskeluviikonlopun jälkeen olen palannut kotiin. Kyllä kelpasi palata.

Pehtoori oli tehnyt ruoan ”koko perheelle”. Tavasta syödä sunnuntaina hyvin, ja siten, että Juniori, Miniä ja Aapeli tulevat meille, ei ole tarvinnut luopua sen takia, että minä vietän kerran kuussa sunnuntait koulussa Torniossa. Kun kotiuduin oli pöytä katettu, perhe koolla ja ruoka valmista. Aika ruhtinaallista. Eturuokana uunilohta, perunoita ja salaattia, ok. Hyvää oli.

Mutta että jälkkäriksi oli uunijäätelöä! Ei ole Pehtoori mikään tumpelo keittiössä.

Ja täällä oli Aapeli. Aapeli kuunteli ja ihmetteli, kun mummi kertoi viikonlopusta, kaikesta, mitä oli oppinut, mistä oli vaikuttunut, mitä oli kokenut…

[pahoittelen kuvan epäterävyyttä, mutta vetoan siihen, että opiskelijahan tässä vasta… sitä paitsi pojan ilme ja asento ovat mainioita epäterävinäkin.] (Vähän eläväinenhän tämä meidän lapsenlapsi)

Ja kyllä, kyllä poikaa meinasi moiset jutut hieman naurattaakin. Epäuskoisuutta on katseessaan?

No mutta, joka tapauksessa, aamulla ajelin Haaparannalta Tornioon, ja tulin kuin tulinkin pysäytetyksi tullissa. Eikä puhuttelu ollut mitenkään erityisen ystävällistä. Päinvastoin. Pääsin kuitenkin kouluun. – ”Kouluun?” Sunnuntaiaamuna?, kysyi tullivirkailija. Ja katsoi takapenkille, jossa jalustan jalat ja sontikka sojottivat kuin haulikon piiput,… Eikä ”alibiani” auttanut että ennen rajalle menoa olin kuvaillut tullialuetta zoomilla …

Matkakeskuksessa oli sunnuntaiaamuna puoli kahdeksan aikaan kovin hiljaista.

Päiväksi vetäydyin kouluun. Meillä kaikilla tavoitteena kohota yhä korkeammalle kuvaustemme kanssa.

Tänään oli vuorossa eilisten sateessa ja myrskyssä otettujen kuvien muokkaus (opastuksen kanssa) ja sitten palaute niistä. Edelleen olen sitä mieltä, että palaute tehdystä on ainoa keino oppia. Turha selitellä. Noh, tänään minulla ei niin paljon seliteltävääkään kuin kirkkokuvien kanssa. Mutta oppimista on. Ja minä opin. Ja erinomaisen tärkeää on, että toisetkin oppii, porukka opettaa toisiaan, oikeasti on tavattoman hyvä porukkahenki.

Myös täällä blogin kommenteissa, ja tuolla perustamallani ”haastesivulla” on käyty keskustelua siitä, mikä on hyvä kuva, kuka sen määrää ja millä kriteereillä. Keskustelu jatkukoon… ja uusia kuvia kuvahaastesivulle tulkoon! Siellä on uusiakin kuvia, ja kommentteja. Ja tässäpä tulevan viikon haaste: heijastuksia!

Saa käsittää laveasti (mikä heijastuu menneestä, mikä kertoo tulevasta) tai vaikka heijastuksia lätäköistä, joita vielä on. Tai ikkunoista… tai mitä ikinä keksitkään: http://satokangas.kuvat.fi/kuvat/Haastesivu/ Mikset tulisi mukaan? Lähetä kuvia tai kommentoi…

Niitä näitä VAT

Maailman reunalla kuvaillen

Päivä oppimisen maailmassa, paljolti median ulottumattomissa. Kaukana kavala maailma, ja täällä pakolaisvirran rannalla kuitenkin.

Myrskyisän, sateisen yön jälkeen aamukin valkeni, tosin hyvin vaisusti, vielä kovin tuulisena, sateisena. Ei puhettakaan, että olisin mihinkään aamulenkille lähtenyt.

Vetäydyimme Lappian suojiin, ja aamu alkoi liike-kuvien arvioinnilla. Minun junakuvani: viikon puskissa seisomisen tuloksena kaksi kuvaa arvioitavina. Ei niistä sitten paljon ollutkaan sanomista. Tai ei ainakaan sanottu. Kuvaparina olivat ok, eikä muusta huomauttamista, jos kohta ei erityisiä mainesanojakaan tullut kuulluksi. 😉

Puolenpäivän jälkeen oli tarkoitus, paitsi pitää ruokatauko, lähteä ulos kuvaamaan. Ei ollut pakko mennä ulos, osa kuvailikin koululla, mutta kun kerran olin varustautunut Meidleillä ja vedenpitävillä ulkokamppeilla, lähdin minäkin kuvaamaan alkuperäistä kohdetta: Tornion Rantakatu oli valotettava kameran kennolle parhaalla mahdollisella tavalla.

Rantakatu on pieni lyhyt pätkä Aineen taidemuseon takana, IKEAn Suomen puoleisella rannalla. Åströmin kauppakartanon lisäksi muutama 1800-luvun lopun, 1900-luvun alun kaunis puutalo koivikon reunustaman puistoalueen reunassa. Onhan se kesällä tai vaikka kirkkaana kevättalven päivänä varmasti idyllinen miljöö, mutta tänään! Varsinkin kuvaussession alussa, tuulen pieksäessä, sateen vihmoessa katupahasen kulttuurihistoriallinen viehätys ei avautunut, ei mielelle, eikä kameralle.

Enkä keksinyt teemaa, jota kuvaisin: viisi kuvaa oli tarkoitus ottaa… Ehkä kuvasarja tunnissa räpsityistä kuvista voisi olla ”Rantakadun koivut”? No, huomenna muokkailemme kuvia luokassa….

Täällä Vandrar-motellissa on melkoinen hulabaloo menossa. Itkeviä lapsia, joku ruotsalainen urheilujoukkue, ja alakerrassa reippaasti keskusteleva pariskunta, mutta joskopa tästä meno rauhoittuisi…

VAT

Lounais-Lapissa opiskelemassa

Täällä Haaparanta.

Rännänsekaisessa säässä ajelin Lounais-Lappiin puolelta päivin. Lounais-Lappiin? Ensimmäistä kertaa ever heräsin tällaiseen termiin, mutta olin tänään herkillä kun kuuntelin autoradiosta säätiedotusta. Siellä puhuttiin Lounais-Lapista. Minä käyttäisin Kemi-Tornio seudusta mielummin Peräpohjola-nimitystä. Myös – matkailun tarpeisiin lanseerattu – Meri-Lappi on minusta epäaito, ainakin epähistoriallinen.

No, mutta: Torniossa ammattiopisto Lappian asuntolasta en onnistunut tälläkään kertaa saamaan majoitusta. Ei, asuntolaa eivät täytä maahanmuuttajat, vaan monet virkailijat yms., jotka ovat työllistettyjä näillä seuduin juuri pakolaisvirran vuoksi.

Mutta nou hätä. Tälläkin kertaa asustelen Ruotsin puolella ja taas vandrarhem/motell -yhdistelmässä. Tämä on River Motell.

Perjantain koulupäivä ohi. Etätehtävät arvosteltiin. Nöyränä otin vastaan palautteen. Että minua nyt riepoo kun Turkansaari-kuvat ovat hävöksissä! .. Eikä Saariselän kappelin otoksent yltäneet … eivät yhtään mihinkään. Mutta kyllä minä kestän. Ehkä hieman sisuunnun, ja uskon, että täältä nousen.

Ristiriitaisia tunteita kuvaamisesta kun samaan aikaan FB:ssa ”Oulu tutuksi” -ryhmässä tuo sinnekin laittamani bannerikuva on saanut pian 1000 tykkästä! Tuhat!

Olin vähän suunnitellut, että lähden tänään Haaparannan Leilani-ravintolaan syömään. Olenpa siellä joskus bussikuskiurallani käynyt syömässä, ja kerran viinikerhon reissullakin sinne menimme lounastamaan, joten hyviä kokemuksia – vuosikymmenien takaa – on, mutta enpä sitten nyt jaksanutkaan. Coopista kävin hakemassa tämmöisen kalaasievään: hyvää oli. 🙂

Huomiseksi toivoisin sateetonta keliä, meillä on kuvausharjoituksia ulkosalla… mutta katsotaan. Ja pääsenkö tullista yli? Ei tullut passi mukaan… Olisi aika ainutkertainen poissaolo koulusta. Rajalla kyllä on paljon tullin autoja, jo viimeksi pysättelivät, ja nythän valvonta on tiukentunut.

No mutta valokuvaamisen iloa edelleen on. Huomiseen!