VAT – Sivu 6 – Tuulestatemmattua

Lähiopetusviikonloppu Kukkolassa

On 13. lähiopetusviikonloppu Torniossa – ja Kukkolassa. Tämän jälkeen neljä varsinaista opetusviikonloppua, sitten on vähintään neljä näyttöviikonloppua eli tutkinnot. Minulla varmaan tuplasti; olen vakuuttunut, että kerralla ei mene yksikään läpi.

Tämä on ihan erilainen kouluviikonloppu kuin yksikään edellisistä, sillä tänä viikonloppuna olemme huomisen ja sunnuntain Kukkolassa, Pohjolan Pirtissä. Asumme, syömme ja pidämme workshoppeja tai paremminkin on kyse palautteen annosta, pari päivää eristyksissä ulkomaailmasta. Tai siis nyt jo olemme täällä. Päivä oltiin Torniossa Lappiassa kuten tavallista, mutta sieltä ajeltiin tänne Kukkolankoskelle.

Ensi yönä on ennätyksellinen perseidien meteoriparvi, ja meidän porukan yökuvaukseen erikoistuneet (nämä ammattilaiset TK, SS ja HA ja muutamia muita) lähtivät kuvausretkelle Aavasakselle. Tähdenlentojen yö menee minulta toivottavasti unten mailla, soisin saavani Nukku-Matin seurakseni, sillä univelkaa on viikolta turhan paljon.

Tyydyin käymään iltalenkillä kala-aittojen luona, olipa hienoa, eikä enää satanut (ks. oik. palkissa videoklippi).

Illansuussa satoi heti paljon, oli ihan syksy, + 11 C, mutta ei se estänyt, etteikö olisi toista tuntia kuvattu. Ja tehtävänanto meni näin:

Kuvaa intuitiivinen, juuri tämän hetken tunnelmakuva eurooppalaisesta rajakaupungista nimeltään Tornio-Haaparanta (5 kuvaa).

Päällekkäinkuvausharjoitukseni sai kiitosta, panoraama oli turha, tai ei ainakaan kuulunut sarjaan….

Ja huomenna suuri palautepäivä… ja paljon muuta.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus VAT

Sisähommissa

Avaan työhuoneen ulko-oven, annan elokuun aamun vielä hieman viileän ilman tulvia huoneeseen, haen vielä villasukat jalkaan ja villatakin ylle. Istahdan koneelle, ja tuntuu oikein hyvälle kirjoittaa. Parin tunnin jälkeen käyn keittämässä Cupsolo-cappucinon, haen salmiakki-suffeleita ja vaihdan kuvankäsittelyyn.

Sekin sujuu niin kauan kunnes ryhdyn tarkistamaan gamut-varoituksia!! Miksi minä olen valinnut aiheekseni sitruunat ja kirkkaansinisiin (hoksasin kyllä sanoa että ei keltasia, eikä limeä Apsulle ylle, mutta enpäs tiennyt että sähkönsininenkin on herkkä) vaatteisiin pukeutuneen pojanpojan, joka vielä touhuaa lehtivihreän ympäröimässä puistossa. Gamut-varoitin kirkuu! Kirjaimellisesti menee hillittömäksi säätämiseksi.

Puolelta päivin olkapää on täysin lukossa ja kipeä. On aika lähteä sauvakävelemään. On jo hyvinkin lämmin. Tuntuu, että voisin kävellä vaikka kuinka kauan.

Iltapäivällä hommat jatkui, välillä vain syötiin, liekö viimeinen kerta pihalla tälle kesälle?

Henkilö miljöössä (Aapeli leikkipuistossa) -sarja ehdolle näyttöön lähti arvioitavaksi. Olipa taas vaikea päättää, tehdä valintaa. Olisiko kommentteja?

Viimeinen sarja jäänee viimeiseen tappiin, ja olen jotansakin satavarma, että teen syyskuussa vielä uuden repparin. Ei oikein tämä nyt simahda.

Olen tässä tänään vasemmalla kädellä kerännyt myös Tuulestatemmatun niksinurkka kakkoseen aineksia, mutta jätänpä senkin huomiseksi tai ylihuomiseksi.

Tähän kuitenkin lupaamani karibialaisen

Katkarapu-hedelmäsalaatin ohje

Yritän mitoittaa neljälle…

Pussillinen (200 g?) hyviä, isoja pakastekatkarapuja

kypsä mango
kypsä avokavo
½ cantaloupe-meloni
pieni palanen vesimelonia
pätkä purjo tai ruohosipulia

1 punainen chili
1 valkosipulin kynsi

2 rkl öljyä

1 limen mehu
1-2 tl (chili)hunajaa
(pari teelusikallista Tailor Jerry -rommia)

suolaa, mustapippuria

silputtua korianteria

Sulata ja valuta katkaravut.
Tee marinointiliemi: puhdista chili kalvoista ja siemenistä ja murskaa valkosipuli sekä purista limen mehu. Sekoita ne ja öljy sekä pippuri ja suola keskenään. Laita katkaravut liemeen ja jääkaappiin muutamaksi tunniksi.

Pilko avokado ja pirskottele sen pinnalle limemehua (puristettujen kuorista lähtee vielä sen verran kuin tarvitaan). Pilko mango ja melonit, sekä purjo. Sekoita ne keskenään ja laita jääkaappiin.

Ennen tarjolle tuomista, sekoita hedelmätsalsa, katkat ja myös marinadiliemi keskenään. Lisää tässä vaiheessa myös silputtua korianteria, mutta varo, ettei se peitä kaikkea muuta maullaan. Jätä muutama rapu pinnalle koristeeksi. Jos mahdollista tarjoa vesimelonin koverretusta kuoresta (ks. yllä ja täältä). Sopii alkuruoaksi tai lisäkkeeksi.

Isovanhemmuus Kalaasit Ruoka ja viini Valokuvaus VAT

Kalaasien jälkeen kuvauspäivä

Ystävät sanoivat, että oli kesän kohokohta, tai ainakin yksi tärkeimmistä. Siis Kalaasit meillä. Onhan ne meillekin yksi kesän kohokohta. Ollut jo kauan.

Eilen ne taas oli. Ja kyllä me jo puolen päivän jälkeen Pehtoorin kanssa olimme vähän huolissamme, että mitä olemme unohtaneet, onko joku asia jäänyt tekemättä, ruoka valmistamatta, piha tai Festa jotenkin järjestämättä? Sellaisia pohdimme, kun kaikki alkoi olla valmiina jo monta tuntia etuajassa… Sellainen huolettaa.

Mutta ilmeisesti ei, koskapa ilta pitkälle yli puolenyön sujui mallikkaasti, ruokaa oli riittävästi, pääosin ihan hyvää, kurkkukeitto tosin hieman liian valkosipulista [ainakin minun mielestäni], pinacolada-kakussa liian vähän rommia ja kookosta [minun mielestäni], jokirapukastike kuhan kera oli oivallista [useimpien mielestä], samppanja ja Kyrö Distelleryn lonkero ja Haaparannan Amarone erinomaista [kaikkien mielestä].

Jutuista ei ollut puutetta, eikä aputyövoimasta [käytäntö toimii aina vaan paremmin, aina vaan tyytyväisempiä me kaikki olemme siihen]. Jokainen pariskunta vuorollaan, – sopivasti kuuden ruokalajin menu, kuusi pariskuntaa, – ovat apuna yhden ruokalajin esillepanossa, viimeistelyssä, tarjoilussa ja sen jälkeen astioiden bloggaamisessa (ks. eilisestä postauksesta menu. Siellä suluissa nimikirjaimet esim. M & I tarkoittaa kenen huki on olla serviisissä). Toimii. Edelleenkin meille jää Pehtoorin kanssa puuhaa tiskikoneiden täytössä/tyhjentämisessä, juomien kaatamisessa etc. mutta menee siinä ohessa. Muutkin tekevät. Siinä se sujuu. Mekin ehdimme seurustella, emmekä vain serveerata. Suosittelen soveltamista omiin juhliinne.

Eilen oli huippu kelikin. Alkuillasta pikkuperhekin piipahti; Aapeli reppana oli vähän ihmeissään mummilaan tulleesta hälystä ja väenpaljoudesta, mutta minusta oli mukava kun kävivät. Juniorin lisäksi toinenkin toisen polven grupposanlorenzolainen ilahdutti käymällä kalaaseissa, edes kakulla ja hakemassa vanhempansa kotiin.

Viimeisenkin taksin takavalojen käännyttyä kujan päästä kohti kaupunkia (noin yhdeltä), ajattelimme tovin, että jätämme silleen: ”siivotaan aamulla”, mutta sen verran ylikierroksia oli, että katsoimme parhaaksi hoidella hommat loppuun. Hyvä niin.

Aamukahdeksalta loppui uni, jätin lenkin väliin, ja eikun näyttökuvien pariin. Monta tuntia kuvailin, reportaasi (8 kuvaa) nimellä ”Limoncellon valmistus” oli aiheena.

Saapa nähdä, tuleeko siitä palautuskelpoista, mutta sitten iltapäivällä toisen tehtävän kimppuun: Miniän kanssa oli sovittu, että kuvailen Aapelia ”Henkilö miljöössä” -sarjaan. Aie oli mennä huomenna puistoon, mutta varhaistimmekin sitä. Juniorin tarhan (Taskilan päiväkoti) vieressä on meille kovin tuttu leikkipuisto, ja sinne teimme treffit. Olipas hyvä valo kuvata, ja Aapelihan on paras. Ihana, aurinkoinen, ja suhtautuu kovin luontevasti siihen, että mummi häärää kameran kanssa … Reilu tunti puistossa ja yli 200 kuvaa. Kyllä niistä viiden kuvan sarja vielä tänä iltana valmistuu. 🙂

Kuvaussession jälkeen nuoret olivat sitten rääppiäisissä … Ei paljon ollut jäänyt, mutta jotain kuitenkin, vähän jatketta tein.

Nyt on elokuun jutuista 1/3 ”suoritettu”. Eilisen jälkeen tulevia odotelessa hyvä mieli.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus VAT

Kalaasien edellä

Lasit on putsattu, liinat silitetty, servietit taiteltu…

Tämä kaikki on niin paljon mukavampaa ja sujuvampaa, kun ei ole duunia hidastamassa juhlien järjestämistä. … Tosin edelleen ensi viikon dead-linet kapitulin ja koulun osalta nakuttavat takaraivossa, mutta tänään sain jo kaksi kuvasarjaa lähtemäänkin (varakuvineenkin, ei saisi olla kuin viis/sarja… käyhän katsomassa jos kiinnostaa,… ). Enää kaksi sarjaa puuttuu.

Isoin osa päivästä kuitenkin puuhattu huomisten juhlien parissa. Piti olla juhlissa karibialainen teema. Ei ole. On teema Kokkola – Karibia ja kaikkea siltä väliltä. Ei edes crosskitcheniä vaan kaikkea sieltä täältä. Ja aika vähänkin ruokalajeja? – Vrt. esim näihin kalaaseihin niin, kyllä.

Ja taas hoksasin, että ruoan laittaminen neljälle tai vaikka kahdeksalle on ihan eri asia kuin neljälletoista. Joudut tekemään saman safkan kaksi tai kolme kertaa, koska kotikeittiössä uunin kapasiteetti ei vedä kerralla kovin paljoa. Ja ennenkin olen huomannut, että maku muuttuu, kun tekee pienen tai ison annoksen jotain; vaikkei nyt vielä mistään laitoskeittiökokkaamisesta olekaan puhe.

Kattaussessakaan ei mitään karibialaista, tuli ihan turhan tyylikäs… mutta ehkä se korvaa ruoan ronskiuden. Ei ole mitään pipertelyhommia tällä kertaa.

Joka tapauksessa nämä ovat yhdeksännettoista (talvikalaasitkin oli kerran) kalaasit. Kuudesta avioparista kaikki eivät ole olleet alusta asti mukana, mutta suurin osa on. On tavattoman mukavaa, että ystävämme ovat ystävystyneet myös keskenään, siis että tapaavat kalaasien välissä toisisaan, reissaavatkin. Me ei Pehtoorin kanssa olla enää ainoa side heidän välillään.

Hautausmailla Niitä näitä Ruoka ja viini VAT Vuorotteluvapaa Yliopistoelämää

Herkkukauppa-ajatuksen nousu ja lasku

Herkkukauppa?

Siitähän minä olen puhunut vuosikausia. Täällä blogissakin sitä olen sivunnut, jotain satunnaisia mainintoja on ollut, ja usein olen luvannut siitä aikeesta, sen noususta ja tuhosta kertoa. Olkoon sen aika nyt.

Ensimmäisen kerran herkkukaupan pitäjäksi ryhtyminen oli vakavassa harkinnassa 1990-luvun lopulla, jolloin olin saanut Keminmaan ja Iin seurakunnan historiat vihdoin valmiiksi, lapset olivat vielä ala-asteiässä, minulla kylläkin virka, mutta siinä ei oikein mahdollisuutta väitöskirjaa tehdä, vaikka sellaiseen oli kovasti jo painetta.

Oulussa ei ollut vielä Stockan herkkua, ainoa italialaisia ja muita speliaaliherkkuja (tuolloin mm. aurinkokuivatut tomaatit ja prosciutto) myyvä liike oli Franzenin talossa pieni herkkukauppa nimeltä Konsulinna. Sinnehän minä pari kertaa kuukaudessa ylimääräiset roponi kannoin: ostin viikonlopuksi juustoja ja erikoispastoja ja ties mitä. Kauppias (herkkukauppiaaksi turhankin hoikka, nuori nainen) tuli tutuksi. Pari vuotta kauppaa pidettyään hän joutui siitä luopumaan, koskapa edessä oli muutto Ranskan Biarritziin, josta miehensä sai hyvän työpaikan.

Ja kauppias tarjosi kauppaansa minulle: ”Ala sinä tähän kauppiaaksi.” Ja minähän otin tarjouksen vakavasti: mietin jo, mitä tuotevalikoimaan kuuluisi, mitä itse aina tekisin tiskiin, miten kehittelisin tuotteille reseptejä, joita sitten asiakkaille jakaisin. Miten oheen voisi laajentaa pitopalvelun ja hiljaisina hetkinä voisin sitten vielä vääntää sitä väitöskirjaa (voi hyvä tavaton, että ihminen voi olla tyhmä!). Isäni innostui myös ajatuksesta, lupasi takaajaksi ja tukijaksi, ja olisi varmasti omilla ostoillaan pitänytkin putiikin taseen positiivisena. Viikon asiaa pohdin, yhdessä Pehtoorin kanssa pohdimme, mutta sitten, semminkin kun oli jo tiedossa, että Oulussa avattaisiin pian Stockan herkku, luopua koko hommasta.

Toisen kerran herkkuputiikki-haave nosti päätään 2010-luvun alussa. Oltiin käyty ostoksilla ja ihastelemassa sekä Tampereen Culinaria Keittiöelämää– että Kokkolan Olivette-putiikeissa, ja kun Oulussa ei mitään vastaavaa ollut, ja kun se Stocka ei sitten kuitenkaan ole putiikki, niin ajattelin, että josko Ouluunkin tuollainen kauppa. Kun syksyllä 2011 jäin vuorotteluvapaalle yksi (kymmenistä!) tehtävistä oli pohtia, palaanko vuoden päästä duuniin yliopistolle vai perustanko herkkukaupan? Ja asia oli ihan vakavassa harkinnassa. Kävimme uudelleen Tampereen ja Kokkolan liikkeissä, sovittiin niiden pitäjien kanssa jo alustavasti maahantuonnin yhteistyöstä ja lupasivat neuvoja ja vinkkejä alkuun. Harkitsin ja keskustelin yhteistyöstä muutaman oululaisen ravintoloitsijan kanssa, – niitä kun tuossa vaiheessa paistinkääntäjyyden myötä oli tullut tutuksi. Pankissakin jo asian otin puheeksi.

Laskesteltiin ja etsittiin jo sillä silmällä vuokratilojakin Oulun keskustasta, sillä keskustassa tuollaisen putiikin pitää olla. Kauppahalliin menemistä suunnittelin. Pehtoori ei estellyt, mutta vähän vihjaili, että olenko varma, että sittenkään haluan yrittäjäksi, enkö aikanaan ollut nimenomaan tehnyt vanhemmillenikin selväksi, että minusta ei kaupalliselle ole, enkä kauppaopistoon lähde, saatikka yksityisyrittäjäksi. Ja nyt olin sitten luopumassa itse rakentamastani ”urasta” yliopistossa, vaikka lopultakin ihan erinomaisen hyvin (vielä tuolloin) siinä viihdyin ja elantoni sieltä tienasin.

Ratkaiseva tekijä putiikinpitäjäksi luopumisessa ajatuksesta ryhtyä putiikinpitäjäksi oli Oulun ydinkeskustan (= Rotuaarin kivijalkaliikehuoneistojen) hurjat vuokrat. Olin haaveillut mm. silloin tovin tyhjillään olleesta Zebra-kenkäkaupan tilasta, johon sitten tuli Tillander, ja sen jälkeen siinä on ollut vielä ainakin kaksi liikettä. Kun kuulin, mitä muutamat kahvila-baarit Rotuaarilla maksavat vuokraa, tajusin, ettei kannata hyväntekeväisyysmielessä ryhtyä herkkuja oululaisille ja kaupungissa kävijöille myymään. Yhden vaihtoehdonhan Anneli My way -postaukseni loppuun heitti sen jälkeen kun irtisanouduin yliopistosta: ”voit vaikka perustaa historiallisen, mutta ajan hengessä olevan herkkuruoka puotiravintolan, joka kulkee bussilla paikasta toiseen!”

Sen pituinen se!

Herkkuputiikkia en perustanut, enkä lähtenyt opiskelemaan kokiksi, joka sekin oli vielä pari vuotta yhtenä vaihtoehtona. Pyrin ja pääsin suorittamaan Valokuvaajan ammattitutkintoon johtavaa kaksivuotista koulutusta. Siksi nuo kuvat tässä postauksessa. Ehkä ne myös symboloivat putiikkiajatuksen hautaamista, mutta kertovat myös siitä, että olen ollut tänään – pitkästä aikaa – hautuumaalla kuvaamassa.

Ruoka ja viini Valokuvaus VAT

Pientä poukkoilua, suurta epävarmuutta

Kaiken muun pienen touhun, jossain syvällä pieni paniikkikin jo nostaa päätään, keskellä ryhdyin – vihdoin – tekemään edes pientä kotisivujeni retusointia. Ainakin päivittämään sieltä kohdan ”työ” pois päiväjärjestyksestä. Tai ainakin muokkaamaan sen kohdan erilaiseksi. Mutta vaikka minulla on uusin Adoben ohjelmisto edelleen käytössä (kiitos Lappian ammattiopiston), niin en osaa enää uutta Dreamvieweria käyttää sen vertaa, että päivitys sujuisi, ainakaan, että se sujuisi sutjakasti. Ei ole enää työnantajaa joka a) maksaa ja b) myös velvoittaa pitämään erinäisiä ”atk-taitoja” yllä.

Missähän edes voisi saada Dreamviewer-koulutusta, myös Indesignin opettelu (uudelleen) kiinnostaisi kovasti. Talven tullen kun olisi arvattavastikin aikaa tuollaisille. Ensiapukurssin ensi talvena käyn. Joskus muinaisuudessa olen EA ykkösen ja kakkosen suorittanutkin, nekin työnantajan kustantamana, mutta kyllä pitäisi päivittää. Mitään muita kansalaisopisto/Oulu-opisto etc. -kursseja en ole edes katsellut. Koulussa riittää minulle kurssia vielä ensi talveksi yllin kyllin.

Koulupuuhaakin on riittänyt tälle päivälle moniaita tunteja. Palautin kaksi maisema-sarjaa, joista toinen olisi jo tarkoitus muokata ja kelpuuttaa ehdolle näyttöön. Vielä olisi monta tehtävä. Monta sarjaa siis. Eikä aikaa ole kuin viikko. Monet kurssikavereista ovat laittaneet ehdolle jo aiempia etätehtävinä olleita – hienoja ja ammattitaitoisia – sarjoja, mutta kun meitsillä on edelleen hommat aika lailla opettelussa ja olo on enimmäkseen erinomaisen epävarma, edelleen porukan poloisimmaksi kuvaajaksi itseni tunteva, niin pitää yrittää kehitellä uusia sarjoja.

Siinä välissä on kalaasit. Meidät kuudennettoista(?) kalaasit, joiden menu on vielä ihan tuhannen hajanainen. Teemana on jotain Kokkolasta Jamaikalle. Ikinä ei ole ollut näin levällään tämä homma…

Käytiin Pehtoorin kanssa sentään roudaamassa auton perällinen ruokaa ja juomaa tänään. Kahden tunnin täsmäisku Stockan Alkoon ja Sokoksen (tähän on tultu!) Herkkuun. Jotain ruokaa ystäville siis on luvassa. Sen suhteen en ole epävarma, varmasti saavat syödäkseen, ja vielä hyvin. Teemasta viis.

Ai niin, nuo kuvien jutut? – Ne on tuossa Meri-Toppilassa ”Aallon siilon” kupeessa olevia installaatioita, jonkin sortin ulkoilmataidenäyttely, johon lenkillä törmäsin.

Niitä näitä VAT

Juhlasta juhlaan

Viikonlopun ”jälkitöitä” vielä tänään.

Luokkakokouksessa otin pitkälti yli 200 kuvaa, joista perkasin enemmän kuin puolet pois ja loput muokkailin ja laittelin luokkakavereille nettiin kansioon. Ja sitten tein myös koulua varten kaksi kansiota: reppari (reportaasi) luokkakokouksesta sekä henkilökuvia. Näitä vastaavia muut tekivät ja analysoivat lauantaina ja eilen Torniossa kun minä lintsasin. Sain siis suorittaa koulutehtävät soveltaen etänä. Josko kiinnostaa, niin nekin ovat VAT-kansiossani KLIKS

Kauniista säästä huolimatta iso osa päivästä eilen ja tänään mennyt koneella… Aamupäivän kauppa- ja Caritas-reissun jälkeen menin kuitenkin Pehtoorin kanssa puutarhahommiin. Aivan kesällehän se tuntui. Taas viriteltiin ajatusta pienestä kesälomamatkasta, – ehkä Pohjanmaalle päin. Seinäjoella olisi asuntomessut, Kokkolassa vanhassa kaupungissa paljon mukavia paikkoja jossa olisi mukava piipahtaa, Tuurissa ei olla käyty koskaan, Lapuan haluaisin nähdä, ystävien kesäpaikkakin olisi sillä suunnalla, mutta kun sitten katselimme säätiedotusta, niin siellä suunnalla ei oikein hyvälle lähipäivien kelit näytä.

Nyt on aika aloittaa seuraavien juhlien valmistelu: kalaasikutsut lähtevät huomenna.

Niitä näitä VAT

Luokkakokouksen jälkeen

Vielä eilisessä, vielä lukiovuosissa… On oikeasti vaikea palata tähän päivään, todellisuuteen. Eilinen iltapäivä ja ilta olivat aika huikea sukellus omaan menneeseen…

Eilen oli vihdoin – talven ja kevään odotuksen ja järjestelyn jälkeen – luokkakokous. Olin aamupäivän vielä Torniossa, koulussa. Kuuntelin viikonlopun tehtävienannot ja ensimmäisen kuvausssession ehdin tehdä, mutta sitten lähdin, livahdin, kohti Oulua.

Ope kyllä ymmärsi luokkakokouksen ainutkertaisuuden, ja myönsi ”luvallisen poissaolon”, kunhan teen repparin luokkakokouksesta. Kurssikaverit lähtivät Arpelaan ja muualle kuvailemaan erilaisia kesätapahtumia, mutta minä lähdin kohti Oulua, kohti luokkakokousta. Eka kertaa ”lintsasin” VAT-koulutuksesta.

Merikosken lukiossa reaalialinjalla 1974 – 1977 olleet oli kutsuttu koolle. Melkein kaikille (38?) saimme lähtemään kutsun, – lopulta paikalla oli 20 oppilasta ja kolme opettajaa, joista yksi oli reksi. Viime hetkellä tuli surullisia peruutuksia, ja sattui monia esteitä, aika moni ei ollut vastannut kutsuun ollenkaan ja muutamia jäi sitkeistä yrityksistä huolimatta tavoittamatta, mutta olipa meitä kuitenkin koolla ihan huippujengi.

Kokoonnuimme ensin koulun pihalle: ”virallinen” luokkakokouksen aloitus sujui sateettomassa säässä mukavasti. Halauksia, jälleennäkemisen riemua, hämmästystä: ”Sinäkö se oot?”. Tunteiden ailahduksia, flashbackejä, kommentteja: ”Eihän siitä oikeasti voi olla 40 vuotta?” – Mutta kaikkinensa ei turhaa vaivaantuneisuutta, ei vuosikymmenien eroa, – hyvin alkoi.

Pehtoorin kanssa olimme hankkineet tarpeeksi piccolokuohuvia ja vaahtokarkkeja… ja sitten yksi meistä, yksi luokkakavereista, joka on ammattinäyttelijä ja jonka kanssa olimme suunnitelleet lyhyttä improvisaatiotuokiota, tuli ja vapautti tunnelman omalla pienellä esityksellään. Erinomaista. Sitten otettiin tietysi uusi luokkakuva.

Ennen —

ja jälkeen —

Tovi ihmeteltiin, vaihdeltiin kuulumisia, ja kyllä oikeasti oli vaikea uskoa, että osaa luokkakavereista ei oltu tavattu vuosikausiin, vuosikymmeniin!! Oli lopulta vain muutamia, joita en olisi tunnistanut kadulla tavatessa, mutta kun eilen tiesimme, ketä oli koulun pihalle tulossa, oli helppo löytää kasvoille nimet.

Koululta lähdimme kävellen kohti Lasarettia, mikä oli oivallinen juttu. Siinä reilun vartin matkalla ehdimme jutella, ei tullut pönötys olo… oli aikaa ottaa paikkansa.

Lasaretin terassilla, kun sade ei sittenkään tullut meitä kiusaamaan, ehdimme jutella, kysellä, tunnustella, muistella. Puolikuudelta siirryimme sisätiloihin: mihinpä muualle kuin Merikoski-saliin. Se oli meidän.

Söimme, katselimme kuvia lukiovuosilta, itse kunkin menneiltä vuosilta, luokkakuvia, juttelimme, kiersimme ja kaarsimme, muistimme ja muistelimme.

Ilta meni äkkiä, liian äkkiä. Se, että emme olleet tulleet yhteen paikkaan yhtäkkkiä, vaan kokoonnuimme ensin koulun pihalle, kävelimme hissuksiksiin ravintolaan, olimme vielä ulkona ennen illallista, auttoivat hyvän ”moodin” löytämisessä, oli helppo olla. Oli vaan niin mahdottoman mukava nähdä monia … Muistella, muistaa. Näin ainakin minä sen koin.

Ilta meni, kuten sanottu, liian nopeaa.

Aika monet meistä, mekin!! lähdimme jatkoille. Kohti keskustaa. Yritimme Leskiseen, Jumpruun…. Lopulta istahdimme BAR 1:n patiolle. Jatkoimme siitä mihin illallisella, vai lukiossa?!, oli jääty…

Olimme ihmeissämme siitä, kuinka paljon Oulun keskustassa oli väkeä (nuoria) puolenyön aikaan ja sen jälkeenkin… Yhtä kauempaa emme me jaksaneet. Mutta hieno päivä oli. Once in a lifetime. En unohda…

VAT

Kesäopintoja

Kesälomamatkalla jossain Pohjois-Suomessa… eiku koulussa Torniossa.

Lähdin kotoa poikkeuksellisen aikaisin, jotta ehdin käydä shoppaamassa Haaparannalla ja lounastamassa tässä hotelli Olofin (opiskelija-asuntolaan ei ollut heinäkuussa pääsyä) alakerrassa olevassa Ofelia-ravintolassa. Kanasalaatin jälkeen olin valmis opintoihin.

Tornio – Haaparanta -tienoilla on paljon turisteja. Ikean pihalla satoja autoja, ja monet muutkin kaupat turistien kansoittamia. Palaan asiaan alkuviikosta (NYT vihdoin tulossa postaus ”Mitä Haaparannalta kannattaa ostaa?”)

Iltapäivä ja ilta kului etätehtävien palautuksessa, keskustellessa, nauraessa. Kesällä (vaikka kylmänä ja sateisanakin) naurua on enemmän kuin talvella – vai onko se vain niin, että minä olen helpottuneempi, jotain oppinut?

Tänään meitä oli kovin vähän (12/20) sillä monet ovat kuvauskeikoilla (hää- ja polttarikuvauskeikkoja) tai lomamatkoilla. Ehkä se olikin syynä, että keskustelimme tavallista enemmän ”filosofisia” – kuten ope sanoi: siitä, miten kuvilla viestitään, miten niillä otetaan kantaa, mitä niillä halutaan ”aiheuttaa”. Sitäpä tässä kuvablogin pitäjänäkin mietin.

Ja muistan vihdoin asettaa heinäkuun kuvahaasteen (josko nyt osallistuisin itsekin – vaikka kyllä kai kesäkuun haasteeseen tulin täällä blogissa vastanneeksi aika moneen kertaan). Mutta siis heinäkuussa kuvahaasteena on ´kesäloma´. Lähettelehän 3 – 5 kuvaa kesälomastasi. Maisemakuvia, kotikuvia, lomaruokakuvia, reissukuvia…. Ihan mitä vain. Kännykuvat sopivat tavallistakin paremmin: jollet aiemmin ole osallistunut niin NYT on hyvä mahdollisuus.

Niitä näitä VAT

Kesäkuu on eletty

Parasta kesässä? Tähänastisessa nyt ainakin? – Ulkona oleminen, tai sen mahdollistuminen yhä useammin. Tunturissa, merenrannassa, kotipihalla, kaupungin kaduilla kulkeminen. Kesällä näkee lapsia enemmän kuin talvella. Tänäänkin taas tulivat ruokapöytään. Maanantaina Ylläkselle kaverinsa luo lähtenyt tyär palasi pohjoisesta iltapäivällä, ja kun veljensäkin pääsi sopivasti duunista, olimme taas kaikki ruokapöydän ääressä.

1-36

”Salaattibuffetin” tein lehtipihvien oheen, ja sitten vihdoin raskin avata pienen Culatello-palasen, joka tuotiin Liguriasta, Parmasta, viime syksynä. Se on kallista, kalliimpaa kuin Parman kinkku, kuin ”tavallinen prosciutto”. Se on makeaa, hyvin intensiivisen makuista. Ihanaa se on!

Lienenkö sitä koskaan Suomessa saanut? Italiassakin ehkä vain pari kertaa.

Aamupäivällä pitkällä pyörälenkillä ja kasvitieteellisessä.

Pitäisi kyllä ottaa joskus oikein asiaksi ja lähteä sinne harjoittelemaan kuvausta. Mie olen niin iloinen kun yhdestä etätehtävästä tuli – eka kertaa minulle – palaute ”hallittu kokonaisuus”. Kaikenlaista huomauttamista, toki, ja ihan aiheesta, mutta tuota ”hallittu” sanaa olen monelta muulta opiskelukaverilta kadehtinut, ja nyt se sitten minulle tuli. Innostaa jatkamaan. Heinäkuussakin kun on koulua ja paljon etätehtäviä.