Valokuvaus

Home Valokuvaus (Page 8)
Showing: 71 - 80 of 858 RESULTS
Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuva julkiseen tilaan – tai vaikka kotiin

Pääsin tänään tutustumaan Oulun uuden Oikeustalon tiloihin ja suunnittelemaan loppukuun kuvauksia.

Kerroinhan täällä blogissa jo pari vuotta sitten, että olen muutaman muun kuvaajan kanssa ehkä pääsemässä mukaan isoon projektiin. Ja nuo kaksi muuta ovat kuuluisia, tunnettuja, palkittuja pohjoissuomalaisia valokuvauksen suuria nimiä, – ja sitten minäkin sain lähettää ehdolle kuviani tehosteseinien kuvittamiseksi!

Työryhmät ja arkkitehdit suunnittelivat, valitsivat, pohtivat ja jossain välissä ilmoittivat, että yksi kuvistani voisi olla tarkoitukseen sopiva, mutta että voisinko vähän säätää ja ”mustavalkoistaa”, kyselivät, mitä kuva maksaisi etc. ja sitten päättivät kuvan ostaa ja käyttää sitä sisustuksessa. Toiselta edellä mainitsemistani kuvaajista on myös yksi kuva Oikeustalossa.

Tänään siis pääsin näkemään henkilökunnan kahvi-, ruoka- ja juhlatilan, jonka seinällä kuvani on. Eikä olekaan ihan pikku printti!

Kuvassa olevan Toripolliisin kuvan käyttö vaatii perikunnalta luvan ja korvauksen käytöstä, ja sekin hoitui ”järjestävän osapuolen” kautta ja kuvani pääsi esille.

Olen kuvasta ja sen sijoittamisesta oikein iloinen ja ylpeä.

Koko seinän kokoinen kuva!

Onneksi halusivat/valitsivat mustavalkoisen. Se on just noin hyvä! Ja saanut jo nyt – kuulemma – paljon hyvää palautetta.

Ehkä tämä innostaa muitakin tekemään valokuvasta tapetteja?!! Ainakin Oikeustalon henkilökunta tuntuu olevan oikeinkin tyytyväinen valintaansa.

Ja juuri se valinta oli heidän. Kuva minun. Kaikki pärjäsimme. 🙂

Muistikuvia Ravintolat Ruoka ja viini Valokuvaus

Iltavuorossa kuvaamassa

Olen aina sanonut, ettei minusta olisi vuorotyöläiseksi. Lukuunottamatta lyhyttä vaihetta linja-autonkuljettajan hommassa (kesällä 1983 ja kevättalvella 1985) työurallani työaika on ollut määrättynä tai valittavana siten, että duuni on alkanut aamulla. Useimmiten menin kustannuspaikalle kahdeksan aikoihin, muutamina vuosina seitsemäksi, koska niin halusin. Ja se sopi minulle hyvin. Päivät kestivät yleensä sen kahdeksan-yhdeksän tuntia, mutta oli myös aikoja, jolloin normityöpäivä oli kellon ympäri. Mutta tärkeää oli, että työt alkoivat aamulla ja että ne olivat mielekkäitä.

Nyt kun puolenkymmentä vuotta olen tehnyt satunnaisia valokuvauskeikkoja, on kuvaustapahtuma ollut useimmin päiväsaikaan – editointihommat ja painotuotteiden (kortit, kalenterit) työstäminen sekä kuvatoimistojutut olen tehnyt yleensä aloittaen nimenomaan aamulla. Ja edelleen: sellainen sopii minulle parhaiten.

Tänään oli taas De Gamlas Hemin uuden ruokalistan annosten kuvaus; kuvaukset alkoivat neljältä. Eihän siellä kulu kuin pari-kolme tuntia, mutta koko päivä menee odottaessa, että voin lähteä hommiin. Pikku juttu tietysti tässä vaiheessa, mutta niinpä se kuitenkin kävi, että ihme haahuilua oli koko päivä. Noh, nyt on koko uusi lista (15 annosta) kuvattu monesta eri suunnasta ja osana erilaista kattausta. Ihan mukavaa puuhaa. Ja huomenna aamulla aloitan kuvasaaliin perkaamisen ja editoinnin.

Onneksi kuitenkin kaikelta haahuilultani sentään tein ja söin ruoan kotona ennen lähtöä. Varsinkin kahden parsan risoton, etanapannun, karitsa-annoksen kohdalla olisi keskittyminen kuvaamiseen varmaankin ollut aika epävakaata. Menu on taas oikeinkin houkutteleva.  Toivottavasti kuvatkin. 🙂

Isovanhemmuus Muistikuvia Niitä näitä Valokuvaus

Kuvia ja tauluja

Kuvia sisustukseen

Pitkään vireillä ollut aikeeni valita ja editoida kuva, josta teetättäisin rullaverhon meidän ”pihakeittiö” La Festan oveen, on hieman nytkähtänyt eteenpäin.

Isossa lasiovessa, sivuovessa, joka talvella kyllä on pääasiallinen sisäänkäynti, on ollut rullaverho jo 12 vuotta. Oven ikkunasta on näkymä mattotelineelle ja takapihan puutarhavajaan, joten aikanaan halusin jotain peittävää siihen eteen.

Rullaverhokankaalle painettu maisema Toscanan pikkukylästä kesän 2009 reissulta on ollut hyvä, tykätty ja tehnyt tehtävänsä. Siinä kulkeva tie jatkuu sisätilasta luontevasti. Jopa niin luontevasti, että Apsu (vai sittenkin Eevis) parivuotiaana tupsahti päin ovea, kun luuli pääsevänsä jatkamaan kuvan maisemaan. (Viereinen vanha kuva ovesta ei oikein tee oikeutta sille.)

Rullaverho teetätettiin Kopio-teoksessa, jota ei enää ole ja verho maksoi vain 70 €. Nyt se on haalistunut, sotkeentunut ja lerpahtanutkin. Siis aika uusia. Kerrankin minäkin olen vaihtamassa verhoja, tai siis verhoa.

Valokuvia on meillä on muutenkin käytetty sisustukseen; mökin keittiönseinän riekonmarjakuva ehkä ison juttu. Nyt en löydä siitä kuvaa, mutta laitanpa, kun ensi kerralla ollaan siellä.

Nyt uusi kuva on tähän oveen löytynyt ja editoitu, pitäisi vielä ottaa yhteyttä johonkin liikkeeseen, jossa noita tehdään. Se sitten huomenna.

Potrettikuvia seinälle

Olen myös etsinyt muksuista kuvia tauluksi/kehystettaväksi. Molemmista olen tehnyt kuvakirjat vauva- ja taaperovuosilta, materiaalit seuraaviin opuksiin on kyllä kuvattuna, ehkä ensi talvena sitten teen sellaiset, mutta nyt vain meidän makkarin seinälle muutama studiopotretti, ehkä yksi- ja kolmivuotiskuvat?  Sellaiset on kyllä otettu, mutta en ole niistä tauluja tilannut.

Monessa kodissa varmaan on kirjahyllyssä tai juuri makkarin seinällä perheestä kuvia, sukulaisia, isovanhempia etc. Molemmilla vanhemmillani oli ja Jäälin mummulassa on vieläkin hyllyissä tunkua, kun lapsia perheineen, yhdessä ja erikseen on kuvattu ja kehystetty: ylioppilaina, rippijuhlassa, häissä ja vauvoina – kaikissa mahdollisissa elämän taitekohdissa.

Muotokuvakin! 

Minun lapsuudessani äiti keräsi potrettikuvia meistä kolmesta enemmän kuin tarpeeksi 🙂 – ja maalauttipa meistä jopa muotokuvatkin! Rovaniemeläinen muotokuvamaalari Korva kävi meillä kotona ja muistan, että hän oli jotenkin pelottava! Tiedättehän: taiteilija! Olin silloin 9-vuotias, veljeni 6-v. ja silloin vasta vuoden ikäisestä sisarestani tehtiin taulu muutama vuosi myöhemmin. Taiteilija otti meistä kuvat, – ei sentään tarvinnut enempää mallina istua!

Äidillä maalaukset olivat seinällään, vielä hoivakodissakin, mutta äidin mentyä me lapset otimme omat kuvamme, niitä ei pantu myytiin eikä kiertoon, kuten äidin monet, monet muut taulut.

Minun kuvani on meillä täällä pimeän vaatehuoneen seinällä, ehdottomasti kieltäydyin katselemasta sitä makkarissa tai missään muuallakaan. Otinpa siitä nyt kuitenkin kuvan, ehkä muutaman vuoden päästä itsesensuuri on sen verran hellittänyt, että ryhdyn käyttämään kuvaa some-profiileissani! 😀

Kuvien ja taulujen tilaus netistä

Olen valokuvausasioissa tehnyt asiakkaille listan osoitteista taulujen ja muiden kuvatuotteiden tilaukseen ja liitän tähän loppuun.

Vielä en ole Muistikuvia-hommia ihan lopettanut,
joten jos tarvitset kuvia ja kuvaajaa,
niin don’t hesitate to ask 🙂 

Beyondprint
https://beyondprint.fi/
Metali-, lasi-, akryyli- puu-, kehystauluja sekä julisteita ja fine-art-tulosteita

Dialab
http://www.dialab.com/fineart-valokuvataulut/
Komeita ja laadukkaita valokuvatauluja, erikoisprinttauksia ja postereita.

Vistaprint
https://www.vistaprint.fi/markkinointimateriaalit/postikortit?rd=1
Tämä on kai halvin, paljon käytetty. Tekee mm. hyviä käyntikortteja.
Ja täältä olen tilannut enimmät korttini, Oulu- ja joulukortit

Fotonetti
http://fotonetti.fi
Torniolainen firma, nopea toimitus, helppo korttien teko-ohjelma, ja paljon valmiita pohjia. Kuvien taso hyvä.

Ifolor
https://www.ifolor.fi/kuvakortit
Ihan hyvä, hinta-laatu kohdillaan, aika edullinen, varsinkin kun siellä on jatkuvasti alennuskampanjoita.
Myös tauluja ja kalentereita olen sieltä tilannut.

MOO
https://www.moo.com/eu/products/postcards.html
Ehdottomasti parasta jälkeä, toimitus kestää aika kauan verrattuna suomalaisiin.
Kaikkein kallein.

Bloggailu Lappi Mökkielämää Valokuvaus Viini

Juhlaa ladulla ja mökillä

Hieman alkaa jo itseänikin epäilyttää, että onko latukuvien loputon sarja enää mielekästä, mielenkiintoista, tarpeellista täällä blogissa. Mutta juttuhan on niin, että perustelen kameran raahaamista hiihtolenkille mukaan a) sillä, että kuvaaminen on mitä mainioin tekosyy pysähtyä ylämäessä hengähtämään 😀 ja b) sillä, että ”pitäähän blogiin saada kuvia”. Kalenterikuvien kerääminen kun ei taida enää olla syy Canonin kuljettamiseen jokaikiseen tunturin rinteeseen ja kurunpohjaan.

Noh, joka tapauksessa. Tänään vuorossa Iisakkipään huiputus hiihdellen.

Niistä Saariselän varsin tiheän latuverkon taipaleista, jotka minä olen hiihtänyt, taitaa juuri tuo Iisakkipään lenkki olla kaikkein vaikuttavin. Alkumatka kulkee metsän läpi, kapeissa notkelmissa, vähän pimeissä kurunpätkissä ja osaksi aika tymäkästi nousten.

Muutama kilometri on pelkkää nousua! Ja mikä ilo onkaan kun on mukana kamera! On ”pakko” pysähtyä kuvaamaan.

Laskussa Iisakkipäältä kohti Kiilopäätä aurinko sai ympärilleen komean halon. Toki olen kuvankäsittelyllä sitä korostanut.

Mutta kaikkinensa hienot maisemat olivat. Pyhimyskehä kuvan vasemman reunan tunturin yllä!

Neljänladunristeyksestä alkaa hulppea laskeutuminen Hirvaskuruun. Tällaisella pakkaskelillä laskukin on hiihdettävä, mutta vauhdilla se alamäkeen sujuu.

Ja toinen kohokohta päivässä tietysti ruoka. Sunnuntaina vähän parempaa…

Tämän päivän menussa oli metsästäjän leike (Hangasojan viimeiset haaparouskut kastikkeeseen), juuripersiljaa parmesaanilla ja mantelijauheella, pikkelöityä punasipulia ja salaattia.

Viini nautittiin ennen ja jälkeen ruoan. Se kun ei ollut mitään pihviviiniä. Sain sen lahjaksi Juniorilta ja R:lta. Olivat tilanneet sen kiitokseksi minulle Saariselän Alkoon, josta kävimme sen eilisellä kauppareissulla hakemassa. Viini paljastui Alsacen Cremantiksi: Mure! Erinomainen, samppanjan veroinen, parempi kuin moni halpis samppanja. Aromia, makua, intensiivinen, pitkä jälkimaku.

Ja kun eilen mentiin kauppaan, minun oli huolehdittava, että on henkkarit mukana. Muistattehan tämän, kuinka olen ollut pahoillani, ettei minulta ikinä ole kysytty papereita. Ja eilen kysyttiin! Siitäkin iloitsin perhechatissa, kun kiittelin nuoria lahjasta. Mikä sitten sai ”tilaisuudessa” läsnäolleen Pehtoorin sepittämään Whatsappiin tarinan, joka (luvallaan) on tässä julkaistava:

Juhlava tilaisuus, Lapin Kansan toimittaja teki haastattelun ja kuvaaja tallensi tapahtuman. Saariselän VPK:n torvisoittokunta soitti fanfaarin ja isänmaallisia lauluja! Antero Kuukkelista piti unohtumattoman puheen henkkareiden kysymisen tärkeydestä ja toivotti vielä äipälle hyvää vointia sekä ojensi samalla kunniakirjan, jossa luvattiin +-2% alennuksen kaikista Kuukkelin leivonnaisista ja Sandelssin oluesta! Tilaisuus oli mieleenpainuva ja monen silmäkulmassa näin kyyneleen.🍾💐

 

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia kokemuksia keittiössä ja kameran takana

Johan taas on ollut säät tänään! Ei puhettakaan, että aamun räntäsateiseen nollakeliin olisin lähtenyt hiihtämään.

Keskipäivällä uudenlainen kuvauskeikka, ihan hyvä sellainen, mutta enpä sen jälkeen viitsinyt enää muuta kuin piipahtaa keskustassa kaupassa viimeistelemässä viikonlopun ruokatarpeiden varastoa, ja sitten kotiin.

Iltapäivällä takkaseinälle mieluiseni valo.

Jostain syystä, todellakaan en tiedä mistä, johtuu, että pidän hyvin paljon valosta, joka siivilöityy sälekaihtimien välistä kodin seinälle. Ehkä se on kevät? 🙂

Nuo takkaseinän upotuksissa (joista kesällä 1986 muurarin kanssa keskustelimme tovin, ovatko sittenkään tarpeen… Sain tahtoni läpi. 🙂 ) on lasiset pullot (sininen ja punainen), lasitaidetta, jotka ostin Malcesinesta Gardajärven rannalta kesällä 1997. Ne ovat edelleen jokapäiväinen ilo. Vähän erilaisia matkamuistoja. Eipä ole ollut tarvetta heitellä niitä roskiin tai kierrätykseen. Niiden paikka on tuossa. Ehkä ”aina”.

Tänään meillä oli (proosallisesti) pihviä ja eilistä veriappelsiinirisottoa (ei mikäään pikkujuttu!! Palaan asiaan.) yms. mutta myös alkupalaleivät. Sattuipa nimittäin niin, että jostain merkillisestä syystä (Italia, Amalfi) aloitin tässä viikolla kuuntelemaan kirjaa nimeltä ”Kesä Amalfin rannikolla”! Virhe!

Ajattelin lopettaa jo ensimmäisten 20 sivun jälkeen, mutta sitten kuitenkin sinnittelin, ja joku sado-masokistinen juttu sai jatkamaan hamaan odotettavaan loppuun asti. Viimeistään siinä vaiheessa, kun kirjan minä tilasi Positanon pienessä tavernassa Sancerrea ja Chevreä, olisi pitänyt ymmärtää lopettaa. Italiassa tilataan burrataa ja Vermentinoa tai ihan mitä tahansa italialaista, mutta EI ranskalaista viiniä ja juustoa! Semminkin, kun niitä tuskin Amalfin rannikolla on tarjolla. Mutta ei, jatkoin! Joten tähän mennessä ainoa BookBeatin kirja, jolle olen antanut 2/5. Yleensä olen ymmärtänyt lopettaa ajoissa, ennen kuin tällainen Harlekiini-kirjallisuus (totean minä, joka en koskaan ole lukenut ainuttakaan Harlekiinia) saa kädet hikoamaan ja pään tuntemaan myötähäpeää omasta puolestani.

MUTTA. Kirjassa oli pieni hetki, joka sai kiinnostumaan. Leivät! (Kirjassa näitä syötiin Amerikassa, ei Italiassa.) Sämpylä, voita, rucolaa, emmentalia ja vadelmia/vadelmahilloa. Nyt on kokeiltu molempia: hillolla parempi (tuoreet kuvauksellisempia). Jotain hyvää tästäkin lukukokemuksesta.

Eilen meillä oli uusi kalaruoka. Kuhaa paneroituna vehnäjauho-parmesanilla, oheen herneenversosalaattia (kuvassa olevien haituvien päälle oikea vihreä salaatti). Ja lisukkeena punaisella Njuda-salamipestolla maustettu pottuvoi eli perunamuusi!

Mutta kuha-resepti tässä. Leikkaa kuha annospaloiksi, kierittele jauho-parmesan (puolet ja puolet) -seoksessa, jossa on myös suola mukana ja paista kohtuullisen runsaassa voissa. Finduksen kalapuikotkin voivat joidenkin mielestä olla hyviä, mutta tämä oli ihan hemmetin hyvää.

Ja mikä parasta, sain tungettua annokseen myös ”home-made” -herneenversoja. Niistä on nyt iloa myös talokyläni keväässä. 😀

Pikkuisen teksi mieleni täydentää talokujan asujamistoa. Semminkin kun Puutarhurin Majaan on tullut ihan uusia mökkejä.

Huom. etualalla sisareltani joululahjaksi saamani pippuri- ja suolamyllyt. Arjen iloa, estetiikkaa ja makua on niissä. Pehtoori ja systeri olivat tonttuilleet tietämättäni, – en ole pahastunut. Joka päivä nämä ilahduttavat.

Liikkuminen Valokuvaus

Maadoittavaa

Ladulla Risuniitystä kohti Auranmajaa mietin, että ehkä postaan tänään jotain vuosikymmenien jälkeen uudelleen löytämästäni hiihtämisen ilosta, siitä, kuinka sille on ihan eri lailla aikaa ja mahdollisuuksia sen jälkeen, kun en enää ole viettänyt talvia yliopiston kampuksella.

Päätinkin sitten ottaa tunnelmasta ladulla muutaman kuvan, pienen videoklipinkin. Toiveena, että siten välittyisi lumisen taipaleen rauhallinen tunnelma ja tunne.

 

Nyt kun katson tuota muutaman sekunnin harmaata välähdystä, tulee mieleen kaksi juttua: Juniori on aivan oikeassa, kun hän on todennut, että minun kannattaisi ostaa uusi kännykkä (”kun kerran järkkäriä et enää joka paikkaan raahaa”), jossa olisi videokuvaamisessa apuna vakain. Ja jossa olisi muutenkin parempi kamera.

Pojalla itsellään on joku aika uusi IPhone, ja sekä ottamansa videot että kuvat ovat kyllä hyviä. Mihin tietysti vaikuttaa sekin, että Juniori osaa kuvata, myös järkkärillä. Yhteen aikaan ihan harrastikin kuvaamista. Mutta minähän en – ainakaan ihan heti – puhelimen vaihtoon ryhdy. Reilun kolme vuotta vanha Huawei pelittää ihan hyvin viestimenä ja äänikirjojen kuuntelussa.

Mutta tosiasia on, että kun muutama vuosi sitten ryhdyin hiihtämään myös kaupungissa, pitkät kävelylenkit Oulujokisuistossa ja merenrannoilla, sekä keskustassa taloja ja puistoja kuvaamassa, ovat jääneet. Ne ovat jääneet myös siksi, etten enää niitä kuvatoimisto Vastavaloon kuvaile. Kuvatoimistossa on jo satoja kuviani Oulusta, – enkä enää innostu niistä, ja tuskin myyntivolyymi enää lisääntyisi. Uusia korttejakaan en ole pariin vuoteen tehnyt. Tämä kaikki tietysti näkyy myös tämän blogini kuvittamisessa: kuvia lenkeiltä on vähemmän kuin vielä pari vuotta sitten, siis ei juuri ollenkaan. Joku päivä otan järkkärin ladulle!

Toinen juttu, jota mietin kännykällä kuvaillessa, oli se, että laitan kuvatekstiksi ”Tämä maadoittaa”. Ryhdyin kuitenkin pohtimaan, onkohan tuo ”maadoittaa” sittenkään ihan paras ilmaus sille, miltä minusta tuntui. Ja mitä sillä ylipäätään käsitetään… Ja eiku googlettamaan! Wikipedia kertoo tällaista:

Maadoittuminen (grounding, earthing) on filosofiaan, mietiskelyyn ja itsetutkiskeluun liittyvä termi, jolla pyritään kuvaamaan tilaa, jonka ihminen saavuttaa tietynlaisen meditaation avulla. Maadoituksen pohjana usein on luontomystiikkaan sekoittunut idealistinen käsitys maailmasta, jossa meditoija uskoo pääsevänsä mietiskelyn ja mentaaliharjoitusten avulla yhteyteen luonnon kanssa. Luonnon voimien nähdään rauhoittavan ihmistä ja antavan tämän käyttöön luonnossa virtaavia energioita. Näillä energioilla voidaan uskoa olevan myös parantavia vaikutuksia. Ilmiöstä ei ole tieteellistä näyttöä.

Maadoittuminen on käsitteenä yleistynyt 2010-luvulla ja sen taustalla vaikuttava luontomystinen ideologia voidaan nähdä vastareaktiona kaupungistumiselle.

Eihän minulle hiihtäminen pikkupakkaspäivän valoisimpana hetkenä hiljaisilla laduilla helmikuisena torstaina sentään ihan meditaatiosta käy. Vielä vähemmän taustalla vaikuttaa luontomystinen ideologia!

Jospa vain pysyn endorfiini- ja ehkä vähän myös dopamiini-fiiliksissä.

Tai sittenkin yksinkertaisesti vain, että hirmu hyvä olo hyvästä hiihtolenkistä tulee, hyvä mieli tulee, ja kroppakin tykkää. Tuo kertoo paremmin ja paremmasta kuin maadoittuminen. 🙂

Muistikuvia Valokuvaus

Vesihiihtoa ja blinejä?

Vesisade tekee tammikuusta umpipimeän. Se tekee liikkumisen – ainakin ulkona ja lihasvoimalla – aika vaikeaksi. Ladut ovat pilalla, metsän polut sohjoa ja upottavia, ja tiet ja jalkakäytävät ovat niin liukkaita, että tuntuu, ettei edes nastakengillä uskalla käveleskellä.

Iltapäivällä sain kuvprojektit tältä erää valmiiksi ja niistä jo kiittävää palautettakin, mikä tietysti teki hyvä mielen. Kansikuvassa yksi kymmenistä menukuvista: De Gamlas Hemin blini. Niitäkin uudistetussa menussa nyt on. Ehkäpä ensi viikonloppuna sinne, tai jos tekisi itse.

Hyvä mieli tuli myös muutamista viikonlopun väitöksen jälkeen virinneistä viestiketjuista; yhden kollegan ja parin opiskelijan (ml. väittelijä), tai eiväthän he enää opiskelijoita ole, kanssa chattailtiin ja muisteltiin, vaihdeltiin kuulumisia.

Kun kuvahommat tänään olivat paketissa, olisin niin kovin mielelläni lähtenyt huolletuilla suksilla sivakoimaan. Nyt oli vain tyydyttävä hakemaan ne huollosta. Hakiessani niitä liikkeestä (Lajikumppanit –  alan tosiharrastajien Oulun parhaaksi  kehuma) huoltomies sanoi, ettei ollut hoksannut vesikelin voiteita valmiiksi laittaa. Ei kiitos vesihiihdolle. 🙂

Viikonloppuna kuvakansioissani (joissa on jo varmaan yhteensä liki satatuhatta kuvaa (joista 90 % ihan roskislaatua) törmäsin vanhaan kesken jääneeseen projektiini.

Tällaisiä keittiötauluja/kortteja/kuvituskuvia aloitin joskus tekemään: voisi oikeastaan jatkaakin.

Tosin nyt kaikki ”käsityöenergia” tuntuu menevän neulomiseen. 🙂

Muistikuvia Reseptit Ruoka ja viini Valokuvaus

Muistikuvia tänäänkin

Kuvia, kuvia. Ruokakuvia, väitöskuvia, annoskuvia, väitöskahvikuvia, blinikuvia, luentosalikuvia… Nyt vilisee silmissä. Päivän on mennyt ediittihommissa. About 500 kuvaa on tullut perattua, valittua ja paljon jo työstettyäkin. Sekä De Gamlas Hemin annoskuvat että väitöskuvat perjantailta ovat olleet työstettävänä.

Ei siis ihan perinteinen pyhitetty sunnuntai. Lenkillä (vesisadetta tammikuun puolivälissä, ei hyvä!) ja sapuskan tekoa ja nauttimista kuitenkin. Eipä juuri muuta.

Kun nyt en muutakaan postattavaa saa aikaiseksi, niin vihdoin tännekin tämä tomaatti-balsamico salaatin ohje, jota on ystävä- ja perhepiirissä tullut moneen kertaan jaetuksi. Tästä on jokunen ”raakaversio” ollut täällä blogissakin, mutta tässä nyt tämän hetkinen tilanne.

Marinoitu tomaattisalaatti

2 rkl oliiviöljyä
1 rkl hyvää balsamiviinietikkaa (esim. Il Caratello)
1 valkosipulinkynsi (pieni tai puolikas) murskattuna
1 salottisipuli (en aina laita, jos on liharuokaa niin ehkä sitten)
ripaus suolaa
aika monta rouhaisua mustapippuria
1 rkl silputtua basilikaa (aina ei ole ollut)
2 + 2 tl ruokokidesokeria (tavallinenkin hätätapauksessa käy)

Sekoita em. aineet keskenään, puolet ruokokidesokerista vasta valmiin salaatin päälle.

Leikkaa pikkutomaatit (kirsikka, luumu- tms.) puolikkaiksi ja lisää ne edelliseen marinoitumaan.

Anna marinoitua jääkaapissa ½ – 4 tuntia.
Lisää tomaatit vihersalaatin päälle ennen tarjoilua.
Revi tai leikkaa vihersalaattia (romainea, jääsalaattia, rucolaa, Juicea, Pirkka ”Rapeat Pikkusalaatit”),
mitä milloinkin sattuu kotona olemaan, kulhon pohjalle.

Ja olennaista tässä on tuo hyvä balsamico. Torin Lihamestari tai Haukiputaan Keltainen Kolibri ainakin ovat niitä paikkoja, joista sitä olen hankkinut. Ostinpa joululahjaksikin sitä muutaman pullollisen. Toki muualtakin löytyy hyviä balsamicoja, mutta ihan etikkaisinta, ohuinta, halvinta en tähän laittaisi – se kun vaikuttaa koko salaatin makuun aika olennaisesti. Raaka-aineet ratkaisevat.

 

 

Muistikuvia Valokuvaus Yliopistoelämää

Kaksi eri maailmaa – kameran läpi molemmat

Olen ollut omassa maailmassani kaksi päivää: kameran kanssa ruoan äärellä ja tiedemaailmassa.

Eilen ruokakuvaukset De Gamlas Hemissä, jossa tänään on julkistettu uusi menu: illallinen kaikkine ruokalajeineen oli kamerani kuvauksen kohteena. Voitte olla varmoja, että kuvatessa tuli nälkä. Samaan aikaan henkilökunta/tarjoilijat saivat maisteltavaksi uuden listan annokset. Kyllä minäkin sain/olisin voinut maistella, jos olisin ehtinyt. Oli vain parasta ohittaa melkein kaikki tarjolla ollut. Porkkanarisotto oli PAKKO maistaa, hyvää sekin. Ja kerrankin pihvi näytti ja tuoksui vähintäänkin houkuttelevalta.

Blinit, nieriä ja Fiia-emännän salaatti, jonka olen tuolla moneen kertaan alkuruoaksi nauttinutkin, olivat houkuttavia. Mutta oli oltava tiukkana ja vain kuvattava. Mutta sekin maistui. 🙂

Tämä tuntui saavan eniten hymiseviä adjektiiveja kaikilta läsnäolleilta maistelijoilta. Hasselbackan peruna, smetana kastikkeen kylkiäisenä ja pippuripihvi. Mikseipä!

Ja tänään ihan toisessa maailmassa.

Olin kuvaajana, – ihan keikalla, ja niin mielelläni, olihan väittelijä yksi niistä, jotka 2000-luvun alussa aloittivat historian fuksina opintonsa. A. ei jäänyt harmaaksi varpuseksi vuosikurssinsa opiskelijoissa. Ilopilleri, jonka opintojen loppuvaiheessa en juurikaan ollut mukana, alkuvaiheessa sitäkin enemmän. Ja ilo oli tänään olla väitöksessään. Myös siksi, että tapasin taas kollegoja, – ja kiertelin pitkään Linnanmaan kampuksen auloissa ja käytävillä. Mietin, että – kuitenkin – kyllä se yliopistomaailma sittenkin on (lue: oli) minun maailmani: historian havinaa, paljon nostalgiaa, melkein pientä haikeutta, kun se kaikki on jo aika lailla ohi. Mutta silti: ei ollut vaikea sulahtaa joukkoon, olkoonkin, että olin kameran kanssa siellä.

Ja väitös ja sen aihe olivat tavattoman mielenkiintoisia, ja vastaväittäjä teki väitöskirjalle ja väittelijälle oikeutta, hän teki tiettäväksi mitä ja miten oli tutkittu. Antoi arvon tehdylle työlle sortumatta hymistelyyn.

Nyt hillitön väsy. On mennyt viikko vähillä unilla, vähillä ulkoiluilla, ehkä myös liian vähällä ruoalla. Nyt pari päivää kuvien tekoa edessä, sitten taas luppoilua ja leppoilua. 😀

Lappi Liikkuminen Muistikuvia Valokuvaus

On taas aika lähteä – palata

Nytko jo pakattava? Nytkö jo taas etelään suunnattava?

Huomenna aamulla mökkitien ja Jäämerentien (nelostien, Rovaniementien, Ivalontie – nimityksiä samalle tielle monia) risteyksessä näyttänee tältä.

Huomenna on käännyttävä tuonne päin, etelään, kohti kotia.

Mutta Myötätuuli, mökki, ei jää kylmilleen, sillä Tyär ja Vävy tulevat taas tammikuuksi tänne.  Huomenna on siis vaihtopäivä.

Me emme niinkään odota etelään paluuta, mutta helpottavaa on, että on mahdollisuus taas aika pian palata … On lähdettävä, että voi palata. Koskeehan se myös kotia. Ja on kotonakin paljon hyvää odotettua tiedossa.

Tänään onkin ollut jo vähän ”lähdön tunnelmaa”, pieniä hyvästejä ladulle, saunalle, siivoiluja, pakkailuja.

Ja hiihtämässäkin kävin, jo pimeän aikaan (kymmeneltä 🙂 ) lähdin.

Vaikka olen tässä kuukauden ajan selitellyt, että sai olla viimeinen vuosi kun Oulu kuvissa- ja Saariseltkä kuvissa -kalentereita teen, saatikka kauppaan, niin nyt olen jo pyörtämässä… AInakin joulu- ja tammikuulle on valittavaksi asti kuvia. 😀 Ja Saariselkä FB-ryhmä on jo hyvin vastaanottavaisen oloinen – kovasti ovat muutamat otokseni saaneet tykkäyksiä ja kommentteja. Katsellaan. Tämä vuosi lienee tässäkin asiassa erilainen kuin edelliset… katsellaan.