Nyt on pitkän aikaa, ainakin koko talven, ollut sellaista että maanantai on kodinhoitopäivä: siivousta, pyykkiä, erinäisiä järjestelyjä ja niin se on ollut tänäänkin. Pitkälle iltapäivään oli oikein tylsä ilmakin, pakkasta ja pilvistä, joten annoin itselleni luvan pysytellä sisällä, mutta aurinko mokama jo neljän tienoilla paistoi oikeinkin komeasti. Onneksi päätin lähteä kaupungille tepastelemaan.
Uutta ja vanhaa Oulua katselin, kuvailin.
Koko aseman seutu ja Rautatienkatu on sekin valtavan myllerryksen ja rakentamisen alla. Vastikään valmistut iso korkea, valkoinen, rantalomakohteen hotellin näköinen talo, viehättää jotenkin minun silmääni, ja siinä on kaupungin kauneimmat paloportaat.
Hoksasinpa, että vanhan Arlin (myöh. Oskarin kellari) ja matkustajakodin tai Tullihotelli tms. talon paikalle (hirmu nopeasti) tehdyn uuden kerrostalon alakertaa tulee iso Asia Market. Siis ihan asemaa vastapäätä Nyt kun Hallin pieni aasialaisten ruokien kauppa on sekin pois, niin pitänee käydä tutustumassa tuohon uuteen.
Vanhaa Oulua edustakoon tämä yksi Oulun komeimmista rakennuksista, jota ei vain tahdo koskaan hoksata. Ossuuskaupan konttori, sauna, leipomo ja makkaratehdas (tai ainakin varasto), pihapiirissä suutari ja satulaseppä – mitä kaikkea siinä on sotien välisellä kaudella ollutkaan. Mitähän siinä nyt on? Asuntoja ainakin, mutta mitä muuta? Rakennus on takaakin todella hieno. Se on jo 110 vuotta vanha. Eikä tarvi purkaa homevaurioiden vuoksi.
Ja laitanpa tähän vielä sen minun viikonloppuna aloittamani maapallo-projektin ensimmäisen valmiin kuvan, jonka laitoin jo Vastavaloonkin. Tämän nimi on ”Maailma radaltaan”.
































