Eilen iltasella kun pikkuperhe lähti Pehtoorin valmistamalta (!!) sunnuntaipäivälliseltä (coq au vin ja jälkkäriksi porkkanapiirakkaa – ei huono!) päätin lähteä sittenkin toviksi ulos.
Naapurustossa on yksi pihapiiri täynnä (31 erilaista) jouluvaloja, valonauhoja, poroja, kuusia etc. vähän jenkkityyliin… ja olin kysellyt jo aiemmin luvan, että saankos käydä kuvailemassa niitä (ensi vuoden joulukuvia varten yksityiskohtia ja ehkä heille itselleen joulukortit?). Eilen kirkas ja kova pakkaskeli sekä kuutamo olivat otolliset kuvailuun, eivät kylläkään paikallaan seisoskeluun kameran ja jalustan kanssa, joten siksi ja silti lähdin heidän isolle pihalleen. Ja vietinkin siellä kolme varttia ja vielä kotipihalla kuvailin jääsydämiä (laitan joku päivä kuvia), minkä jälkeen sisälle palattua jouluglögipullojen pohjat tuli lämmiteltyä ja nautittua- ja tarpeeseen. Olin kohtuullisen kylmissäni.
Illalla kuvia tehdessä ja netissä surffaillessa lueskelin ohessa ja välillä valokuvaussaiteilta monien aikeista lähteä aamulla kuvaamaan ja pikkuisen opiskelinkin, miten olisi paras keino saada aamuksi luvatusta superverisusikuusta kohtuullisia otoksia. Totesin kyllä, ettei minun 200-millinen objektiivi oikein riittäisi ja kun katselin vielä säätiedotusta, joka lupasi ainakin – 25 C, totesin, ettei ole verikuun kuvaaminen minun juttuni.
Noh, ihan vaan varmuuden vuoksi laitoin kuvausvermeet jo iltasella tuulikaappiin – että jos sittenkin…
Kun sitten koko yön heräilin tunnin välein (kuuhulluus ja jäätynyt olkapää) niin puoliseitsemän kellonlyönnillä sitten lähdin pihalle, jossa mittari näytti sen -29 C. Ja koettelin vaikka minkälaisilla asetuksilla kuvia saada, enkä kyllä pihalla kokenut mitään onnistumisen riemua. Enemmänkin kylmää. Yhden naapurin (88-v. lähtiessä töihin kuten aina) kanssa muutama sana vaihdettiin ja toisenkin naapurin, ja sitten minä jäin vielä pihalle ja kyllä muistikortille kertyi otoksia. Tällaisia kohinaisia ja cropattuja isosta kuvasta.
Aamusella värkkäilin kuvia, enkä nyt niin kovin tyytyväinen ollut, paitsi että ehkä pikkuisen kuitenkin. Rohkenin jopa laittaa yhden (ei ole tässä postauksessa sitä) kuvapankkiin myyntiinkin – vaikka arvelin, että siellä on tänään vaikka ja kuinka paljon hienon hienoja verikuukuvia. Tarkkoja ja kohinattomia. No ei ainakaan vielä ole, ja onpa otoksestani jo nyt tykätty kolmanneksi eniten kaikista lähes tuhannesta sinne lataamastani.
Eli tässä on taas käynyt niin kuin monen muunkin ottamani kuvan kanssa: itse ajattelen, että joku kuva on nappiotos, hieno, taitoa vaativa, teknisesti virheetön ja visuaalisesti kiinnostava – eikä sitten kukaan hoksaa sitä! Ei Instassa, ei Facessa, ei valokuvaushaasteryhmissä tai Vastavalossa – saatikka, että ostajat heräisivät! Ja nyt kun arastellen harjoitukseni tuloksen rohkenin julkaista niin sitä on sitten tykätty ja kehuttu. No ostaa sentään ei ole kukaan aikonut! 😀 Noh, tämän kuvaus”retken” tavoitteenakaan ei ollut myyntikuvien aikaansaaminen. Mutta jännän näköinen kuu oli! Ja tulipahan taas treenattua. 😉
Muutoin päivä onkin mennyt pressen hommissa. Toimintakertomus alkaa olla kasassa.
