Viini – Tuulestatemmattua

Hietasaaressa hakemassa ruokahalua

Nythän taas päivät ovat sellaisia, että ulkoilu/liikkuminen ja ruoka ovat ne ”raamit”, joiden puitteissa meidän kahden hengen yhteiselo ja olo ovat tänäänkin rytmittyneet: erikseen lenkillä, yhdessä syöden.

Ulkona

Minulla on taas vaihe, että on päästävä metsään, merenrantaan, hautausmaalle, hiljaisuuteen, omilleni. Suru vaatii sijansa, polkunsa, päivänsä. – – Nyt on talvi. Oikea, luminen, valkoinen, harmaa talvi. Lunta ei ole paljon, ei kunnolla laduiksi asti, mutta pihoilla ja poluilla, metsissä ja merenrannassa on kaunista, puhdasta, valkoista.

Pyörälenkeillä kuljin siellä suunnalla melkein päivittäin, ainakin viikoittain Toppilansalmen, Nallikarin ja Hietasaaren rannoilla, mutta tänään meninkin sinne puolenpäivän kävelylle.

Hietasaaressa on uusi ”terveysmetsäpolku” ja senkin siinä ohessa tepastelin, ja osa kuvista on sen varrelta.

Enkä nyt oikein tiedä, liekö tuolla ”tervehdyin”, mutta oli siellä pakahduttavan kaunista ja rauhallista.

Lauantain ruokapöydässä

Meillä oli tänään poikkeuksellisesti lauantaina Viinilehden ohjeella ja viinisuosituksella pastaa (fenkoli-lohi). Minulla oli valtava fenkoli, lohta säästeliäästi, mutta joku umaami tai muuten vain hyvä maku (ja liikunnan tuoma nälkä?) sai meidät tyhjentämään tämän 4-hengen annoksen kahdestaan.

Pastan kanssa vanha hyväksi havaittu Rheingau Corvers R3. Ei huono. Päinvastoin, viini ja ruoka tukivat taas kerran toisiaan. Viini sai ryhtiä fenkolin ja kerman mausta.

Ja oheen se joulun ykkössalaatti, mutta mozzarellan tilalla aura-kolmion jämät. Melkein parempi kuin mozzarella.

Ja jälkkäri? – En tehnyt mitään, oli vain kaupasta ostettuja Runebergin torttuja. Palaan asiaan. …

Ravintolat Rotissöörit Ruoka ja viini Viini

Turnauskestävyyttä vaatinut viikonvaihde

Hyvin ruokapainotteinen viikonloppu vaati turnauskestävyyttä ja tänään sitten oli aikaa ulkoilla!

Perjantaina Oulu2026 kulttuuripääkaupunki avajaisfestareissa ensin Kauppahallissa herkuttelemassa Tervaleijona-gelatolla, minkä jälkeen kotona Juniorin perheen kanssa blinikestit. Lauantai meni Tuunaa perinneruoka -kilpailun finaalissa, minkä jälkeen menimme Pehtoorin kanssa Uleen syömään. Ule on Radisson Blu -hotellin ravintola (ent. Bistro Mesu), joka sai syksyllä Rotissööri-kilven. Kilvenluovutusillallisella emme olleet; taas kerran pohjoisen mökillä kun olen luopunut myös voutikunnan kuvaajan hommista.

Kävimme siis kaksistaan testaamassa Ulen menusta muutamia juttuja. Minulla alkuun Toast Skagen ja pääruoaksi simpukat, Pehtoorilla alkuun porotartar ja pääruokana siikaa kermaisen Sanderfjordin-kastikkeen kera. Toast Skagen oli saaristolaisleivällä, mikä ei ollut ollenkaan huono vaihtoehto. Vaikkei pikkelöity punasipuli Skagenissa tavallista olekaan, niin sopipa se silti oikeinkin hyvin. Simpukoiden liemi oli kermainen ja oikein suunmyötäinen. Myös Pehtoori oli tyytyväinen annoksiinsa. Jälkiruoat jätimme väliin, päätimme lähteä kaupungille avajaisfestarihulinaan ja ehkä jonnekin drinksulle, olisiko Irish Coffee talvisissa kaupungissa hyvä? – Mehän menimme Jumpruun! Edellinen kerta ehkä 15 tai 20 vuotta sitten. Jumpru, sen patio ja yläkerran Kaarlenhovi oli nuoruusvuosina/opiskeluaikana aika usein viettää kavereiden kesken viikonloppua, vappua, – olenpa siellä viettänyt polttarinikin. 🙂 Tuttu pariskunta sattui olevan pubin hiljaisemmalla puolella, jota tunnetaan myös ”Jumprun geriatrisena looshina”. Ei siellä tapaavat kai käydä muutkin 70-80-luvun vaihteen nuoret.

Tällä kertaa lähdimme bussipysäkille siihen aikaan kun vuosikymmeniä sitten asetuimme jonoon ravintolan oven taakse. Tai varhemminkin. Kahdeksalta sytyteltiin takkatulta kotosalla.

Ja juhlaviikonloppu jatkui vielä eilen! Oli viinikerho Botrytis Ouluensiksen maistelu Iskossa. Aivan uusia alueita ja rypäleitä! DO Bierzo (rypäle Mencia) ja DO Toro ( rypäle Tinto de Toro, joka muualla Espanjassa kulkee tutummalla nimellä Tempranillo). Kaikki maistellut saivat hyviä ja kiitettäviä kommentteja. Pari aion hankkia vielä kotiinkin, ja laittelen sitten kuvia ja tietoja…

Koska viinikerhon yhdeksästä jäsenestä minä olen nuorin, on meillä ikärakenne jo sellainen, että yhä useammin tapaamme kokoontua nimenomaan ”iltapäiväkerhona” 🙂 , joten eilenkin olimme jo kahdeksan jälkeen kotosalla.

Silti minulle kolme päivää vilkasta elämänmenoa ja harrastuneisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä enemmän kuin joulun jälkeisinä viikkoina yhteensä.

PS. Lauantain Tuunaa perinneruoka -kilpailun finalistien reseptit on

nyt julkistettu OULU2026 -reseptit sivulla ja

Kalevassa oli artikkeli aiheesta.

Lappi Niitä näitä Valokuvaus Viini

Pakkasessa vuosi alkuun

Vuodenvaihtuessa unen läpi kuului pauketta, ehkä mökkitieltä, todennäköisesti paljon kauempaa … Tai ehkä se oli vain unta. Ei jaksettu alkuunkaan katsoa vuodenvaihtumista edes telkkarista: ei vaikka siellä oli kotikaupungin kulttuuripääkaupunkivuoden aloitusfestarit!

Vuosi 2026 alkoi yli kolmenkymmenen asteen pakkasessa, ja aamukahvin aikoihin kuun noustessa horisontin takaa tummansiniselle taivaalle.

Nyt olisi lunta ja latuja, terveyttä ja tahtoa tarpeeksi, mutta pakkasta vähän liikaa – vähän sellainen tunne, ettei hiihto kaikkein terveellisin ulkoilumuoto tällaisella säällä.

Lähdettiin yhdessä autolla liikkeelle, Pehtoori jäi jo Savottakahvilan kohdalla pois – minä kuvailin siellä tovin, ajelin sitten Saariselän keskustaan ja taas kerran kävelemään Kaunispään rinteille ja huipulle. Ylhäällä on lämpimämpää, ja varmaan eka kertaa ikinä olin siellä lähes yksin. Kummallisen hieno tunne, ja siellä oli täysin hiljaista. Ei edes tuulen ääniä.

Iltapäivä perinteisesti: presidentin puhe ja ennen kaikkea Wienin filharmoonikot! Eiliseltä säästämämme erinomainen franciacorte saten (Berlucchi, olen joskus tilannut ulkomailta) puolikas sopi juhlavaan konserttiin.

Merkillisesti täällä tuli sellainen olo, että kyllä tässä maailmassa on vielä niin paljon hyvää, että tämä uusikin vuosi pärjätään.

[Otsikkokuvassa näkyy Kiilopää. Ehkä huomenna sinne suunnalle liikkumaan.]

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Pyhäinpäivän aattona

Lokakuun loppu, pyhäinpäivän aatto, Halloween-perjantai, apaattinen vesisade, kekri, kaksin kotona. Ei mitään ”suuren urheilujuhlan tuntua”, vaan ihan vaan tavallinen, levollinen perjantai.

Ruoanlaittoa viimeisen päälle, huolella hankintoja ja tekemistä. Ja ensimmäinen leivinuunin lämmitys.

Pehtoori sen jo aamuvarhain aloitti. Iltapäivällä lämpö juuri sopiva pitkään valmistellulle kurpitsa-naudanlihapadalle. Valmistelu ei ollut vaikeaa, toki vei tovin aikaa, mutta sitähän minulla päivällä kerrallaan nykyisin on. Eikä tarvitse olla enempää; päivä kerrallaan. Ja tänään on ollut hyvä päivä. Juuri tänään.

Korttelileipomon viikonloppukassi oli oiva aloitus ruoalle: yllätys oli halloween-koristelu hapanjuurileivän pinnalla. Juuri sopiva tämän vuoden Halloweeniin.

Meillä kun ei nyt ole alakouluikäisiä täällä käymässäkään, niin haamuleipä oli hyvä ”myönnytys” halloweenille. Toki pääruokakin oli teemaan sopiva: kurpitsa-naudanlihauunivuoka! Johan se oli hyvää.

Padan resepti vaati viiniä. Ohjeen mukaista viiniä ei Ruskon Alkossa ollut, mutta toinen, suht edullinen portugalilainen löytyi: Vale D. Maria.

Se puolikas, joka padan kypsennyksestä jäi ruoan kanssa nautittavaksi, oli ilo ja maistui ruoan parina oikein hyvin.

Huomenna sitten Halloweenista pyhäinpäivään….

Ruoka ja viini Viini

Kalaisten maistelujen jälkeen

Viikonloppu. Kuin se olisi alkanut jo eilen.

Meillä oli eilen ruokajuhla: Kalaiset maistiaiset! Siis viinikerho maistelemassa viinejä ja syömässä illallista, jonka teemaksi olin valinnut kalan. Palannen näihin vielä jossain vaiheessa.

Viinien maistelun teema oli ”Italian maakunnat (vol. II)” ja tällä kertaa olin valinnut kaksi autonomista Italian maakuntaa, jotka ovat saaria. Siis Sardinia ja sieltä Vermentino-rypäleestä valmistetut viinit ja Sisilia, ja sen ”Etna Rosso”-viinit.

Kuten – aina – tekemällä muistiinpanoja, opin kirjoittamalla ja muistan paremmin. Nyt kun on aikaa on mukava värkkäillä tällaisia prujuja: Italian maakunnat vol 2

Sardinian vermentinot olivat oikeinkin hyviä. Yllätys siis se. Ja sitten kun en laittanutkaan maisteluun Sardinian cannonauta, jotka olin hankkinut 8wines- kaupasta, koska vähän pelkäsin, että ne olisivat liruja tms. Ja niinpä ostin Alkosta Sisilian Etna Rossoja Nerello Malcalese -rypäleestä (me on joskus juotu oikein hyviäkin siellä ja sieltä…) ja ne olikin, – noh, karkeita, rikkisiä etc. Siis kolme Sardinian Cannonauta jäivät vain katselun asteelle ja hieman pettyneenä maistelimme, ja jätimme pulloihin juomattakin noita Sisilian rossoja. Noh, opimmehan taas uutta.

Klikkaa kuvat auki, näkyvät vähän isompina…

Italian maakunnat vol 2

Ja tänään verkkainen pyörälenkki kaupungin laitamilla. Ja uudella Hartaansillalla! Palaan huomenna kuvin tähän reittiin…

Niitä näitä Ruoka ja viini Viini

Skumppakuulia ja (viini)ystävyyttä

Fazer lanseerasi joulun alla tällaisia ”Skumppakuulia”, ja niitä myytiin aluksi kai vain Fazer-kahviloissa, Fazerin myymälöissä ja nettikaupassa. En ehtinyt tilata niitä ennen kuin ensimmäinen ”maistiaiserä” loppui.

Pari viikkoa sitten löysin Fazer Storesta niitä jälleen. Ja tilasin niitä heti kolme pakettia. Lisäksi tilasin myös ”uutuuspaketin”, jotta on sitten muksuille pääsiäisen aarteen etsintään herkkuja. Ja samalla kertaa kun maanantaina hain paketin postin pakettiautomaatista, kävin kaupassa, ja kuinka ollakaan! Olihan näitä skumppakuulia sitten jo K-kaupan karkkihyllyssäkin!

Katsohan, onko sinun omassa kaupassasi! Kannattaa. Sillä aika hyviksi ne todettiin.

Olimme tässä illansuussa ystävien luona/kanssa, ja vein paketillisen tuliaisiksi. Todettiin paremmiksi kuin vihreät kuulat. Ehkä vappuna näitä palleroita kannattaa laittaa pakkaseen ja sitten sieltä kuohuviinilasillisen jäädyttäjäksi ja nautittavaksi. Ei huono! Ja varmastikin sopivat myös vaikka Pommacin kanssa, tai ihan vaan sellaisenaan. Juhlapöytään mukava pieni lisä.

Marmeladien lisäksi meillä oli tarjolla viinejä: jokainen pariskunta toi tullessaan punaviinin. Sokkona maistelimme, erilainen ilta. Eikä taaskaan opittu mitään! Tai siis, ettei kukaan arvannut, mitä kukin oli tuonut. Jäljillä olimme. Ja juttua riitti. Oli hyvä olla hetkessä, nauraa ja höpötellä. Suunnitella tulevaa ja todeta kuinka me vanhennemmekaan! Kaikilla kaikki nimet hukassa.

Vuoden 2011 Barolo, jota olen kellaroinut vuosikausia, oli vähän pettymys. Se ei ollutkaan niin ylivertainen kuin olin toivonut. Hyvin oli kuitenkin kypsynyt, kesyyntynyt. Olisi ehkä vaatinut ruokaa parikseen. Ehkä silti hankin uuden vuosikerran (2020) kellaroitavaksi: Barolo kuitenkin! 🙂

Saimme syödäksemme myös piirakkaa/pitsaa. Melkein terveysruokaa. Kunhan itse testailen tämän, kerron lisää. Johan sekin maistui, – oikein hyvälle.

Keskellä oleva Pinot Noir sai eniten kannatusta. ”Suoraan tilalta” tämä viini meille tarjottiin. Mahdottoman hyvää oli.

Nyt taas palaa ”arkeen”, – mutta tekipä hyvää istua yhdessä, ystävien kanssa. Unohtaen ja muistaen.

Niitä näitä Reseptit Ruoka ja viini Viini

Juran viinit ja reseptejä

Eilisen jälkeen vielä täydennystä.

Juran viinialue ei ole Suomessa kovinkaan tunnettu. Sieltä tulevia viinejä on Alkossa tällä hetkellä myynnissä yhteensä 11: yksi punaviini, muutama valkoviini ja loput kuohuviinejä (cremant de Jura). Cremantit ovat hyviä, jolleivät erinomaisia. Muut aika tuntemattomia meille. Nyt on tutustuttu.

Yli kolme vuosikymmentä kokoontunut viinikerhomme ei ole aiemmin Juraan tutustunut. Mutta nyt on: ”Jura on nyt hanskassa” todettiin eilisen illan päätteeksi.

Sen lisäksi, että viinit olivat – sanoisinko, hieman erikoisia – ne olivat aika tyyriitä. Kuusi pullollista tasan 200 euroa. Toisaalta kun sen jakaa yhdeksällä, ei maistellut viinit maksaneet per maistelija kuin kahden ravintolassa nautitun viinilasillisen verran. Tässä on yksi tämän ”kerhotoiminnan” hyvä puoli: yhteishankinnalla päästään maistelemaan monia eri viinejä. Kalliitakin viinejä ja pullollisesta riittää yhdeksälle maisteluannos ja sitten vielä ruoalle viiniä.

Ja jostain syystä eiliseltä jäi aika paljon viinejä pullojen pohjalle: illan viinin pisteytysten keskiarvo (bonuksia ja likööriä ei pisteytetty) oli 7- ! Siitä on aikaa, kun noin alhaisia arvosanoja on jaettu. Mutta yksikään viini ei ollut juomakelvoton, ei paha. Mutta olen aika vakuuttunut siitä, ettei meistä kukaan noista yhtäkään erikseen tilaile ulkomailta.

Paikallinen (tai ainakin sen tapainen) ruoka auttoi. Jos olisi pisteytetty ruoan yhteydessä, olisivat pisteet varmaan olleet korkeammat.

Otsikkokuvassa on punaisten ykkönen ja kakkonen, joka oli illan kallein viini ja sen saama pistemäärä oli 5½! Se on luomu, vege, biodynaaminen, mikä näkyy sameutena, vähän kuin mansikkamehu. Tämä viini oli niitä harvoja, joita kaadeltiin jo eilen ”sylkykuppiin”. SILTI: hyvä oli maistaa ja oppia.

Niin paljon porukkamme ei Juran viineille lämmennyt, että vaikka kerroin , että helmikuussa Juran vuoristomaisemissa on Ranskan suurimmat viinifestarit, ei kannatusta yhteiselle viinimatkalle tullut. Viinilehden artikkelissa on paljon tietoa noista festivaaleista sekä Juran viineistä: tässä linkki artikkeliin. Jos viinikulttuuri kiinnostaa, kannattaa ehdottomasti lukea.

Ja sitten siitä ruoasta. Tässä vielä menu.

Keiton ohje on suoraan Valion sivulta. Koska Juran vuoristomaisemissa savustetut ruoat ovat tavallisia ja suosittuja nimenomaan paikallisten viinien kanssa, lisäsin keittoon savuporolastuja, ja oheen noita leipäsiä. Pääruokana oli ”tietysti” Lyonin kanaa. Taas tuli todettua, että on eri asia tehdä ruokaa kahdelle tai yhdeksälle. Pitäisi uskaltaa rohkeammin maustaa… Yritän muistaa.

Ja sitten se kirsikkapannari. Clafoutis! Tällä kertaa muokkailin aiempaa, ties mistä, poimimaani ohjetta. Ja kyllä nyt tuli parasta. VOL. 3 on ”oma”.

Kirsikka-clafoutis vol. 3

tölkki hapankirsikoita (Stollenwerk) (tai tuoreita kirsikoita)
4 kananmunaa
1½ dl sokeria
1 dl maissitärkkelystä
1 dl vehnäjauhoja
½ dl mantelijauhetta
2 tl vaniljasokeria
¼ tl suolaa
2 dl kermaa
2 dl maitoa
2 rkl ruokokidesokeria

Lisäksi
2 rkl voita
tomusokeria

Laita uuni lämpenemään 180 asteeseen. Vuoraa irtopohjainen kakkuvuoka (halk. 24 cm) leivinpaperilla ja voilla. Valuta tölkkikirsikat (tai poista tuoreista kivet).

Vaahdota munat ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa maissitärkkelys, vehnäjauhot, mantelijauhe, vaniljasokeri ja suola joukkoon. Lisää kerma ja maito ja vatkaa tasaiseksi.

Ota kourallinen kirsikoita erilleen koristelua odottamaan. Laita loput marjat vuokaan. Kaada taikina päälle. Kypsennä uunissa 30 minuuttia. Ripottele ruokosokeria pannarin pinnalle ja kypsennä vielä noin 20–30 minuuttia, kunnes pannari on keskeltäkin kiinteä.
Anna jäähtyä kunnolla ja sen jälkeen ripottele loput kirsikat päälle ja koristele tomusokerilla ja kermavaahdolla. Myös tarjolle kermavaahtoa.

JOS jostain saat tonkapapuja, niin niiden raastetta kermavaahdon, creme fraichen ja (vanilja)sokerin kanssa vaahdoksi. Makupari kirsikoiden (ja vielä kirsikkaliköörin) kanssa on kyllä hyvä. Ainakin minun makuuni erinomainen. Varsinkin kun tonkapapuihin liittyy lämmin muisto.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Iltapäivällä hienoja helmiäispilviä! [Instagram-sivullani lisää kuvia]

Reseptit Ruoka ja viini Viini

Olipas yllätyksellisiä makuja!!

En ehkä ihan aloittelijoille tarjoaisi!

Oli minun vuoroni järjestää BOn viininmaistiaiset. En tiedä, missä naksahti, ehkä siinä, kun on monta kertaa Pehtoorin kanssa nautittu Ranskan Juran alueen hyviä cremant-kuohuviinejä, joku kelpo valkkarikin. Ja alue on jäänyt katveeseen niin meidän reissuilla kuin viinikerhomme maisteluilloissa, joten halusin kokeilla, etsiä tietoa ja saada vertaisnauttijoita, – vai -kärsijöitä??

Juran viinialue on pieni alue Ranskassa Sveitsin rajan kupeessa, vuoristossa.

Jo opiskellessani alueesta ja sen viineistä, vähän epäilin, josko sittenkään ovat maistamisen arvoisia, mutta mikseipä! Porukalla testataan ja maistetaan, ja teen viineille hyviä makupareja paikallisesta keittiöstä. Siispä tilasin Juniorin vinkkaaamasta viinikaupasta [Alkosta näitä ei saa…] viinit, opiskelin mökillä ja kotona. Vähän aloin miettiä, oliko sittenkään hyvä teema, mutta mikseipä, oppia ikä kaikki!

Ja eiku rohkeasti etsimään Juran reseptejä: mitä siellä syödään, miten paikalliset viininsä nauttivat? Vuoristossa tarvitaan tuhtia ruokaa, työ on raskasta ja karjankasvatuksesta saadaan lihaa ja juustoa. Minähän en juuri ranskalaista keittotaitoa hallitse enkä tunne, mutta ei muuta kuin rohkeasti kokkaamaan.

Ja menu on tässä:

Pitihän se ranskaksi vääntää… 🙂 Yksinkertaisesti: palsternakka-juusto-savuporokeittoa ja leipäsiä savujuuston ja savuporoleikkeleen kera. Pääruokana Lyonin kanaa, paahdettuja perunoita ja oma kehitelmä vihersalaatti-viinirypäleistä.

Ja jälkkäri! Sen olen tehnyt ennenkin, monta kertaa. Kirsikka-clafoutis ja tonkapapu-kermamoussea. Tänään onnistui oikeinkin hyvin. Sen oheen olin löytänyt ranskalaisen (hapan)kirsikkaliköörin. Ja sehän olikin kaltaiselleni kirsikkafriikille mitä makoisin pieni lisäherkku. SITÄ ostan toistekin. 🙂

Kerron huomenna viinien saamat pisteet ja kommentit! Varoituksen ja suositusten sanoja on tulossa.

Historiaa Ruoka ja viini Ruokatarinoita ja -historiaa Viini

Taste-vin – viiniammattilaisten ja -harrastajien työkalu

”Jo antiikin aikana– ”
Vesuvion juurella Pompeijissa yksi hienoimmista taloista on Vettin talo. Talo oli kahden miehen, joilla oli viinikauppaa, viljelyksiä, ehkä myös ilotalo, ja sen talon seinästä on paljastunut fresco, jossa cupidot maistelevat viiniä, ja heillä on käsissään pieni kuppi, hyvin paljon taste-vin´n näköinen pieni pyöreä astia.

Se on paljolti samannäköinen kuin myös se, jollaisesta on mainintoja 1400-luvun Ranskasta. Silloin maistelukupin nimi oli ´bordolese´(mikä on myös pullon muodolle nimitys Burgundissa). Tämä 1400-luvun bordolese oli pyöreä, sen keskellä oli aukko, eikä siinä ollut kahvaa tai ketjua. Sen halkaisija oli kahdeksan senttiä ja syvyys kaksi senttiä, ja se näytti vähän siltä kuin halkaistu donitsi.

Nykyisen kaltaisena taste-vin syntyi ilmeisesti 1700-luvulla, ja oli yleisesti käytössä Ranskassa jo 1800- ja 1900-luvuilla.

Maistelukupin ”kuplat”

Maistelukuppeja on valmistettu monista eri raaka-aineista, mutta tässä viime vaiheessa oli tärkeää, että se ei mene rikki mm. hevoskyydillä kuljettaessa. Taste-vin tehtiin enimmäkseen hopeasta tai hopeoidusta metallista – paitsi että se kestää, se taittaa hyvin valoa, jota taas tarvitaan viinin värin tunnistamiseen. Lisäksi hopean käytön kerrotaan mahdollistavan viinien, erityisesti valkoisten, hyvän hapetuksen.

Vuosisatoja sitten viinien arviointi tehtiin pimeässä, kynttilänvalossa kellareissa, joten taste-vin´n reunoille suunniteltiin syvennykset, pienet kuopat tai kuplat, jotka vangitsevat ja heijastavat valoa. Oikealla on kahdeksan isompaa kuoppaa, ja niitä käytetään nimenomaan punaviinien värin ja kirkkauden arviointiin. Vasemmalla on yhteensä 17 pientä ”kylkiluuta” ja ne puolestaan korostavat valkoviinien vivahteita. Kupissa on pohjalla ympyrässä 14 pientä nystyä, ja niiden tarkoitus on edistää viinin hapettumista. Keskellä, pohjassa on suuri kupla, jonka yläreuna on raja, johon asti viinin sai kaataa. Siis todellakin vain maisteluannos näistä kipoista maistettiin!

Taste-vin´n oikeaoppinen käyttö noudatti tiettyä kaatotapaa; näin siksi, että viiniin saadaan oikea ”valon kulma”. Valkoviinin analysoinnissa taste-vin´ä pidettiin vasemmalla kädellä ja viiniä kaadettiin oikealla kädellä. Punaisen kohdalla toisinpäin: kuppia pidettiin oikealla kädellä ja viiniä kaadettiin vasemmalla.

Taste-vin jäi pois ammattikäytöstä tai ylipäätään viininmaistelusta, koska sen muoto ei sovellu tuoksun arvioimiseen. Tuoksu haihtuu matalasta, avoimesta taste-vinis´tä melko nopeasti. Niinpä maistelulasit syrjäyttivät taste-vin´n ja nyttemminhän se on enimmäkseen sommelierien, viiniasiantuntijoiden ja -harrastajien tunnuksena, ketjussa tai nauhassa kaulalla roikkumassa. Mainittava vielä, että pieni taste-vin-kippo on viiniharrastaja-rotissöörien (OMGD) käädyissä (kuva yllä).

Dionysoksen symboli ja taste vin

Menneinä vuosisatoina maistelukipoissa oli usein myös pieni kahva/varsi. Kahva muodostui usein toisiinsa kietoutuneista käärmeistä, mikä oli viittaus tai kunnianosoitus Dionysokselle, viinin jumalalle.

Dionysoshan oli ylijumala Zeuksen ja Semele-nimisen kuolevaisen naisen poika. Kuten voitte kuvitella, Zeuksen vaimo Hera ei ollut aivan tyytyväinen, kun hän sai tietää Semelen olevan raskaana. Hera järjesti Semelen kuoleman (pelästyi kuollakseen Zeuksen salamia). Semelen kuoleman jälkeen Zeus otti Dionysoksen Semelen kohdusta ja kasvatti tämän omalla reidellään kuin kohdussa. Ja muutamaa kuukautta myöhemmin Dionysos syntyi Zeuksen reidestä, ja Zeus antoi hänelle käärmekruunun.

Vuosia myöhemmin, kun ihmiset alkoivat palvoa Dionysosta (Cult of Dionysys -juhlissa), he kiersivät käärmeitä käsivarsiensa ympärille, mistä sitten aihe myös taste-vin´n kahvaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva Vettin talon frescosta Wine News -nettijulkaisun artikkelista.

Kuva Dionysoksesta Dionysus and members of his thiasos on an Attic black-figure krater-psykter (525–500 BCE, Louvre Museum)

Joulu Viini

Nautintoja kuunnellen ja maistellen

Joulukirjoja, leppoisia, lämminhenkisiä (rakkaus)romaaneja ilmestyy perinteisesti joulun alla. Niin tänäkin vuonna. Tänä vuonna olen kuunnellut jo kaksi:

Irlantilainen maalaisjoulu on kolmas osa Patrick Taylorin Irlantilainen maalaislääkäri-sarjassa. Ensimmäinen osa oli mieleiseni, ”vanha kunnon lukuromaani”, josta tuli hyvä mieli, kakkososa oli vähän liian ennalta-arvattava, ehkä. Ja tämä kolmas (jonka voi lukea/kuunnella ilman edellisiin perehtymistä) oli tämän viikon sisällä olo -päivinä kelpo kirja.

Toinen kirjasarja, josta myös olen kuunnellut aiemmatkin osat, on Maija Kaivannon Kahvila Koivu -sarja. Kun nämä kirjat lukee Kati Tammensola, ne soljuvat leppoisasti taustalla siivotessa tai neuloessa. Ei mitään suuria elämyksiä, mutta oikein mukavaa, aika uskottavaakin (ihan niin kuin se olisi joku hyvän kirjan kriteeri) viihdekirjallisuutta. Hahmot ovat hyvin tunnistettavia. Tässä sarjassa kuten irlantilaisessa maalaislääkärisarjassa ruoka ja leivonnaiset ovat tärkeässä osassa, ja mikä parasta, molempien sarjojen kirjoissa on reseptejä.

Kardemummajoulussa, joka on siis sekin joulukirja, on mm. jouluhalko-ohje. Ja minähän aion sen mukaan tehdä meille jälkkärin parin viikon päästä. Joskus vuosia, vuosia sitten olen tehnyt jouluhalon, joka ei niin kovin kummoinen ollut, mutta tässä kirjassa oleva ohje inspiroi taas kokeilemaan.

Ilona Tuomisen Kortteli-sarjaa en ole aiemmin kuunnellut, enkä taida niin tehdä vastaisuudessakaan, mutta sarjan joulukirjan Korttelirauhanjulistus (vain parituntinen) latasin äsken; kohta siirryn sen, takkatulen ja kutimen ääreen.

Ehkä jääkaapissa on vielä tilkka erinomaista valkoviiniä, jota nautittiin puna-ahvenen ja katkarapukastikkeen kera. Ilman mitään ennakkotietoa sen ostin: vaikutti mielenkiintoiselta uutuudelta. Ja sehän olikin tavattoman hyvää chardonnayta (Morillon on chardonnaystä käytetty vanha nimitys). Hieman voinen, runsas, vähän pähkinäinenkin valkoviini Morillon Blanc on etelä-ranskalainen viini, jonka tekijä on Jeff Carrell.

Emme ole tainneet aiemmin hänen viineihinsä tutustua, mutta tämänpäiväinen kokemus vakuutti. Viini oli niin makoisa ja suunmyötäinen, että nimi jää mieleen. Luulenpa, että tätä on meillä joulupöydässäkin tarjoilla. Sitä näyttää olevan Alkoissa ympäri Suomea, joten tässäpä jouluviinivinkki muillekin.