Ruoka ja viini – Sivu 74 – Tuulestatemmattua

Viikonlopun jälkeen

Kuka voisi kellot seisauttaa?

Sitä eilen illalla jossain vaiheessa hiljaa mietin, kun perhe istui ruokapöydän ympärillä, keskustelu polveili, oli hyvää ruokaa, samppanjaakin, naurettiin, katseltiin vanhoja kuvia, muisteltiin ja suunniteltiin reissuja, puhuttiin elämän käännekohdista, menneistä sukupolvista, elämästä … Aapeli leikki lattialla, joku meistä vuorotellen meni pojan kaveriksi leikkeihin. Taustalla soi hyvä musiikki, oli lämmin, hyvä, särytön, helppo, hetken ajan ajaton olo.

Ja kun kerran olin luvannut laittaa hyvää ruokaa, niin sitä sitten tein. Eilisellä päivällisellä nautittiin alkuun mm. näistä.

Vasemmalla mökkimaastosta poimituista sienistä tehtyä sienisalaattia Kauppahallin Jaanan Puodista ostetun ruisvarraspalasten päällä, keskellä lohi-sinappi-cremefraiche-rullan viipaleita rieska-tilli-pedillä ja oikealla omatekoisella saaristolaisleivällä mätimoussea.

Lohirullan täytteen kehittelin itse: ½ prk creme fraichea, 1 tl raastettua sitruunan kuorta, pari rkl siianmätiä, 1 rkl dijon-hunajasinappia ja 3 rkl ruohosipulituorejuustoa sekoitetaan keskenään ja levitetään vierekkäin ladottujen graavilohiviipaleiden päälle ja rullataan kelmun avulla ja sisään tiukaksi kääröksi. Rulla pakastimeen (muutamaksi tunniksi) ja jäisenä siitä leikataan viipaleita ja asetellaan voideltujen ja tillisilpulla peiteltyjen rieskapalasten päälle. Teen toistekin.

Pääruokana porofileitä korvasienikastikkeella, palsternakkaa, puikuloita, herukkahyytelöä ja jälkkkäriksi hilla creme brûlée. Kukaan ei valittanut.

Pikkuperhe hiipui (Juniori nilkutti: perjantaina mursi jalkansa töissä: iso rautalevy putosi jalkaterän päälle… 🙁 ) kotiin yhdeksän tienoilla, Pehtoori vetäytyi unille pian sen jälkeen, mutta minä jäin tyttären ja kaverinsa kanssa vielä istuksimaan Festaan, höpöteltiin vielä …

Tänään sitten hyvin erilainen päivä. Aamulla vielä ensisijaisesti äitinä, sitten tyttärenä, ja iltapäivällä mummina ja siinä ohessa koko ajan ja välillä vaimona, anoppina, tovin yksikseni.

Miten olikin niin ”iso” viikonloppu? 😉

Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä

Makkarasoppaa tällä viikolla

Tänään oli makkasoppapäivä. Enkä muista milloin meillä olisi ollut edellisen kerran. Lepolandian väki tämän vinkkasi silloin kun kyselin uusien keittoreseptien perään. Ja todellakin: tämä on jotain ihan muuta kuin lapsuuden HK:n sinisestä tehty ”makkarapotut”. Ohjeen alkuperäisversio on maku.fi-sivustolta, ja siitä suoraan puolittelin annoksen, ja silti tästä jäi pakkaseen kahdeksikin kerraksi.

Puutarhurin makkarakeitto (via Lepolandia)

1 l vettä
4 isoa perunaa
2 porkkanaa
pala lanttua
1 kesäkurpitsa
1 sipuli
100 g pekonia
1 pkt Grilli-Balkania
2 rkl lihaliemifondia
1 prk yrtti-tomaattimurskaa
puolikas Musta Pekka -juustoa
tuoretta timjamia

Kuori ja pilko perunat, porkkanat ja lanttu. Silppua sipulia ja kuutioi kesäkurpitsa. Pilko pekoni ja makkarat.

Laita kiehuvaan veteen perunat, porkkanat ja lanttu, lisää tomaattimurska ja lihaliemifondia. Paista pannulla voissa sipulit, makkara sekä pekonipalat ja lisää ne keittoon. Keittämisen loppuvaiheessa lisää mukaan kesäkurpitsanpalat sekä Musta Pekka -juusto. Viimeiseksi tuore timjami.

Tämä oli jo kymmenes keitto, ja kyllä me on todettu projekti hyväksi. Jos haluat hakea jonkun noista (tai mitä tahansa tästä blogista) niin oikealla olevaan HAE-laatikkoon vain teksti ja resepti löytyy…

Ruoasta puheenollen: viikonlopuksi on jo kaksi juhlamenua suunniteltuna, raaka-aineet hankittu, valmisteluja tehty, ja arvaatteko mitä? – On hiihtolomaviikko, ja vaikka meillä ei ole (enää) matkalle lähtöä, häiritsee huominen lentoliikennettä koskeva lakko taas kerran meitäkin!

Tyär kavereineen kun oli tulossa huomenna viikonlopuksi Ouluun, ja – hitto!!! – tietysti juuri tällä kertaa Finskillä, joka on perunut mm. iltapäivälennon Hki – Oulu. Juuri tänä viikonloppuna kun Miniälläkin on vapaat illat, kun minulla ei ole koulua, kun tyär ja kaverinsa saivat järjestyksi siten, että pääsevät lähtemään jo aiemmin töistä, että olisivat ajoissa Rantapellossa: olisi syöty yhdessä, tyär olisi nähnyt kummipoikaansa (Aapelia), mutta nope! Hiton lakko!

Tulevat sitten – onneksi edes – junalla, mutta ovat niin myöhään Oulussa, että pikkuperhe, joka menee huomenna jo kuuden jälkeen töihin ja Aapeli toiseen mummolaan, eivät kyllä enää mihinkään illalliselle voi tulla. Sentään lauantaina näkevät kuitenkin. Ja ihana, että tulevat, vaikka sitten junalla!!

Hautausmailla Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuvakertomuksia Lanzarotelta

Lanzaroten ruoka- ja ravintolakokomuksista sananen, joihin liittyen kuvitus yllä. Kuvat etenevät kronologisesti, jokaiselta illalta on kuvia. Ensimmäisenä iltana Yaizassa söimme viehättävän pikkuhotellimme pienessä ravintolassa. Me kolme brittipariskuntaa ja kaksi saksalaista pariskuntaa … Ensimmäisenä iltana, kuten kaikkina muinakin joimme paikallisia viinejä: Yaizan tai El Grifonin viinejä oli eniten tarjolla. Pullollinen paikallista, kelvollista, paikoin oikeinkin hyvää viiniä maksoi ravintolassa 18 – 26 euroa. Kaupassa hyvien espanjalaisten (Torres, Raimat etc.) perusviinien hinnat olivat 5 – 10 euroa.

Kuudennessa kuvassa on meidän sunnuntaipiknikkimme eväät: pikkupaketti jamon serranoa, cheddaria, viinirypäleitä, 2 sämpylää, vaahtokarkkeja ja pullo vintage cavaa. Arvaappas paljonko? Ei ihan kymppiäkään koko hotellihuonelounas, jonka haimme lähimercadosta.

Sunnuntai-iltana menimme bussilla Playa Blancaan kävelemään ja etsittiin hyvä ravintola. Löydettiin – vahingossa – ehkä rantakohteen paras. Lanzarotella ei oikein voi valita ravintolaa sillä varmalla konstilla, että mennään sellaiseen jossa on paikallisia, siellä on hyvä ruoka. Ei ainakaan Blancalla eikä Playa del Carmenissa nähty paikallisia missään muualla kuin töissä ravintoloissa. Mutta siis: La Chalanita (~´pikku vene´) oli yksi parhaista seafood-ravintoloista ikinä. Isäntä itse liekitti ja kaverinsa oli hoiti muutoin ”salin”. Paikka oli ihan täysi ja tavallaan paikallisia: britti- ja tanskalaisia talviasukkeja. Koskaan en ole syönyt niin hyvää tonnikalaa, joka vielä ainakin väitettiin pyydetyn eettisesti, mitä sillä sitten tarkoitettiinkaan. Mutta se oli hyvää!

Maanantaina oli vuorossa Yaizan ”La Era” ~hienon näköinen, rustiikkinen ravintola. Sielläkin päivän kala valittiin, ja hieman ihmeteltiin, että sen kanssa tuotiin papas arrugadas (~ryppyperunat) ja tavallista voimakkaampi mojo-kastike. Perunathan Kanarialla on tavallista parempia, mutta mojo vei hienon kalan maun mennessään.

Tiistai-iltana olimme jo Playa del Carmenissa, ja sen rantakadun kymmenistä, sadoista, valitsimme italialaisen ristoranten, jossa sielläkin söimme päivän kalaa. Alkuruoaksi otettiin focacciaa, jollaista en ennen ollut nähnyt: pizzapohjan päälle rucolaa. Lieneekö ihan autenttista italialaista, mutta maistuihan se. Sekin.

Keskiviikkona kävelimme aika kauas, pihvipaikkaan, jossa sitten söimmekin runsaahkon lajitelman tapaksia. Torstaina ja perjantaina söimme ”Vanhassa satamassa”. La Loja ja Salt y Peper olivat ravintolat. Molempia voi suositella.

Hintataso? – Lukuunottamatta La Lojan huippu Surf and Turf -annosta etc. oli ravintolaillan lasku 60 – 77 euroa. Ja siihen kuului pullo viiniä (ei halvinta, päinvastoin), pääruoat, ja joko eturuoat tai jälkiruoat, ja vielä espressot.

Alla sitten kuvasarja Lanzaroten (Yaiza) Campo Santosta. Se oli merkillisen steriili. Ja hautakiven kaiverruksissa hämmästytti että niihin oli useimmiten merkitty kuolinpäivä ja elinvuosien määrä, mutta ei syntymäpäivää.

Pienen kylän asukkaiden ja vainajien eriarvoisuuden näki tuolla hautalehdossa. Huomion kiinnitty myös, että joidenkin hautakukkien joukossa oli pieniä laminoituja kortteja, jotka me tulkitsimme ystävänpäiväkorteiksi.

D.E.P. (~Descanse en Paz) = R.I.P.

Oulu Ruoka ja viini

Tavoitteita

Tänään kaksi pitkän tähtäimen tavoitetta toteutettu.

Meillä kävi ”kotikäynnillä” Helpsonin ihminen. Siis näitä piuha-, telkkari-, wifi-, digiboksi-, Festan netti-, teräväpiirto-, wlan- kaikkea muuta tietoliikenneasiaa hoitamassa. Minun henkilökohtaisen tukiaseman/asemantuen konsultaatio 😉 on keskittynyt lähinnä mökkiyhteyksien hoitamiseen ja kun ei omat tiedot em. juttujen kuntoonsaattamiseen enää riittäneet, joten nyt oli turvauduttava ulkopuoliseen, maksulliseen apuun. Ja pikkuisen keskenhän se sitten(kin) jäi. Mutta jo paljon eteenpäin. Ja että minä olen saanut asian jo alulle! Enkä ole suunnitellut kuin suunnilleen puoli vuotta ko. juttua!!

Ja toinen ”ikuisuuskysymys”, jonka kanssa eteneminen ei ole ollut niinkään minusta vaan ihan muista seikoista kiinni, oli, että sain roudattua äidin ulos Caritaksesta. Pikkujoulut, joulut, uudetvuodet, loppiaiset, ja jo valmiiksi pääsiäinen ja vappukin vietettiin tänään Nallikarissa. Pehtoori ja systeri olivat mukana kun kävimme Nallikarissa blinimenusta ja auringonlaskusta nauttimassa.

Minulla kun on tämä tiistainen soppavaihe menossa, niin lopulta juuri minä skippasin blinit ja kokeilin Nallikarin uudistuneesta menusta alkuun kalalajitelman ja pääruoaksi bouillabaisen, jonka olen siellä kerran ennenkin syönyt hieman pettyen – siis ravintolalle uusi mahdollisuus. Ja kannatti.

Kattilallinen soppaa! Enpä ole koskaan itse bouillabaissea tehnyt, joten kyllähän sekin tulee olemaan jossain vaiheessa ”Jokaviikkoinen soppamme” ohjelmassa. Huomenna tai torstaina kuitenkin hiihtoloman kunniaksi Lepolandian makkarasoppa! Mielenkiintoiselta vaikuttaa!

Historiaa Italia Jokaviikkoinen soppamme Ruoka ja viini

Laskiaistiistain soppa: ribollita, per favor

Laskiaissunnuntai on seitsemän viikkoa ennen pääsiäistä. Ja laskiaisesta alkaa paasto. Pääsiäisen ajankohdan puolestaan määrittää niin sanottu ”pääsiäissääntö”, joka kaikessa yksinkertaisuudessaan kuuluu näin: pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. Tänä vuonna se tarkoittaa pääsiäisen ”venymistä” huhtikuun puoliväliin, ja siksipä laskiainen on nyt näin myöhään; niinkin myöhään kuin Kalevalan päivänä, helmikuun viimeisenä.

Ja laskiaisen ruokana on Suomessa perinteisesti ollut hernesoppa ja laskiaispullat (niiden historiasta kerroin täällä).

Hernesoppaa en nyt kuitenkaan halunnut ryhtyä keittelemään, enkä syömään 🙂 , vaan vähän oikaisin ja – yllätys, yllätys – valitsin italialaisen, tarkemmin ottaen toscanalaisen papukeiton, ribollitan, tämän viikon jokaviikkoiseksi sopaksemme. Semminkin kun sen väri sopii kuvakollaasiini paremmin. 😀

klikkaamalla kuvat suurenevat

Ribollita tarkoittaa ”uudelleen keitetty” ja yhden hyllyssäni olevan keittokirjan (Maggie Beer & Stephanie Alexander, Toscanalainen keittiö, tarinoilla höystettyjä ruokaohjeita) mukaan ribollita on ”lämmitettyä minestronea, johon on lisätty leipää, jolloin siitä on saatu ruokaisampaa”. Minestrone on minusta kyllä ihan eri soppa kuin ribollita. Ribollita on ensisijaisesti papusoppa ja kaalisoppa, mitä minestrone todellakaan ei ole.

Italia-keittokirjoja minulla on jos vaikka ja kuinka, on Ellaa, Jamieta, Sikkeä, Kolmea tenoria, Saku Tuomista ja on Leslie Forbesia (ehkä mieluisin). On italialaisia, on suomalaisia, on käännöksiä, uusia ja vanhoja (eikä kuvassa edes kaikki), mutta lopultakin aika harvassa noista oli ribollitan ohjetta. Niinpä taas keittelin oman version. Ja sellainen ribollita oikeasti – ihan kuten minestronekin – Italiassa onkin: jokainen tekee omanlaisensa.

Ribollita kuuluu ”cucina poveraan” ~ kansankeittiöön, köyhään keittiöön, talonpoikaiskeittiöön. Ihan aitoon kuuluisi kai käyttää ´cavolo neroa´ eli mustaa kaalta, jota meidänkin marketissa aina joskus on, mutta ei nyt, joten vaihdoin sen tilalle lehtikaalin.

Ja tyydyin käyttämään purkkipapuja, liottamalla kuivista voisi tulla vielä parempaa, mutta kyllä tämä pikaversiokin pakkaspäivänä nälän hyvin vei.

Ribollita
(tästä riittää monelle 4 – 6)

Ainekset

1 prk valkoisia papuja
2 punasipulia
2 valkosipulinkynttä
2 varsisellerin vartta
2 porkkanaa
1 pss (200 g) lehtikaalta
oliiviöljyä
2 tl suolaa
mustapippuria
(peperoncinoa)
1 prk tomaattimursketta
5 – 6 dl kasvislientä (fondista tai Puljonki)
kuivahtanutta rustiikki- tai paesano-leipää, patonkia tms.

Pilko sipulit, porkkanat ja varsiselleri, ja laita ne kuullottumaan oliiviöljyyn kattilaan. Sekoita joukkoon tomaattimurske, pavut ja hetken kuluttua silputtu lehtikaali.

Keitä hiljaisella lämmöllä parikymmentä minuuttia. Jos keitosta on tulossa muhennos tai pata, lisää kasvislientä.

Lisää lopuksi leipäkuutiot ja hauduta vielä 5–10 minuuttia. Mausta suolalla ja pippurilla ja halutessasi ripauksella pereroncinoa tai chiliä ja ennen tarjolle viemistä lisää ribollitaan pieni loraus hyvää oliiviöljyä: se tekee keitosta kauniin kiiltävän ja samettisen. Ja anna keiton tovi jäähtyä, liian kuumana maut eivät pääse oikeuksiinsa.

Jos talossa on chiantia, vieraita tai viikonloppu, tai jollei teillä on olla reissun jälkeisellä viinittömällä viikolla niin kuin täällä, niin tämän kanssa ehdottomasti lasillinen tai kaksi hyvää chiantia kuuluu asiaan. Parmesan-lastut ovat ”cucina poverassa” luksusta, mutta kyllä niitäkin voisin suositella. Ainakin ”kuvausteknisesti” ne olivat tärkeitä. 😉

Tämä oli nyt yhdeksäs soppa tässä sarjassa. Ei yllä kärkikolmikkoon, mutta arkikeittona, hernekeiton korvikkeena ja vaihtoehtona, puoltaa paikkansa.

Bon Appetito, amici!

Jokaviikkoinen soppamme

Jokaviikkoinen soppamme etelän tunnelmissa – sakea katkarapukeitto

Että ruoka ei unohtuisi! Jokaviikkoinen soppamme!

Tänään oli siinä ja siinä, että tarjoanko pikkuperheelle sapuskaa, sillä kotiuduimme viime yönä vasta kahden jälkeen… että viitsisinkö?

Oli kuitenkin hyvä ja tarpeen nousta kahdeksan tietämissä pakkasaamuun, jotta päästäisiin taas kotimaan ja arjen rytmiin. Paluurutiinit (laukkujen purku, lähipiirin ”check”, kauppa, pyykki, lenkki, hammaslääkäriajan varaaminen, posti, kuvien (1600) lataaminen koneelle etc.), mutta nykyisin uutena kotiinpaluujuttuna on, että Aapelia olisi ilo nähdä. Ja ”Jokaviikkoinen soppamme”! Siispä kutsu pojalle perheineen tulla sunnuntaipäivälliselle.

Laskiaissunnuntaina olisi ollut papukeiton aika, mutta …

Vielä etelämaalaisissa tunnelmissa, vielä äyriäisten maussa pysyäkseni tein alkuruoaksi katkarapukeiton, jonka pohjaidea on vanhassa Hesarin ”Ruokatorstain” ohjeessa, mutta jota olen itse mukaillut ihan omanlaisekseni. Tämä on enempi kevään keitto, ehkä pääsiäis- tai vappupöytään tai kesällä illan lopun kevyt päätös, mutta nyt meidän ruokavuodessa tämän paikka oli tänään. (Ohjeen Puljonki-liemiin palaan tässä joku viikko.)

Katkarapukeitto (neljälle)

1 sipuli
1 porkkana
1 fenkoli
1 valkosipulinkynsi
2 rkl voita
2 rkl vehnäjauhoja
½ l Puljonki-kalalientä (tai vastaava määrä nestettä kala/äyriäisfondista)
1 prk Campbell-tomaattikeittoa
1 dl valkoviiniä
1 dl kuohukermaa
tilliä, ruohosipulia
suolaa, valkopippuria (ripaus peperoncinoa)
katkarapuja, paljon (500 g)

Pilko kasvikset nopan kokoisiksi kuutioiksi. Kuullota ne hyvin voissa. Ripottele päälle vehnäjauhot, ja lisää kalaliemi. Anna kypsyä kymmenisen minuuttia, lisää tomaattikeitto, valkoviini ja jatka keittämistä miedolla lämmöllä, kunnes keitto sakenee. Lisää loppuvaiheessa kerma ja koristeeksi tilliä ja ruohosipulia. (Tähän asti voit tehdä valmiiksi odottamaan syöjiä).

Aivan lopuksi lisää keittoon puolet katkaravuista ja kuumenna nopeasti, ja sitten laita loput ravut keiton pinnalle ja vie tarjolle.

Oheen bruchettaa, ja lasillinen hyvää valkoviiniä, niin ei edes kunnolla huomaa palanneensa kotiin. 😉 Semminkin kun iltapäivällä paistoi aurinko!

Jokaviikkoinen soppamme

Madekeitto – jokaviikkoinen soppamme on hyväksi!

On aikaa – hetkinen – liki pari vuosikymmentä vuotta, kun olimme Pehtoorin kanssa Helsingin (nyt jo edesmenneessä) Havis Amandassa syömässä ja silloin oli juuri ilmestynyt ”Havis Amanda. Merenneidon kalaherkut” -keittokirja, jonka Pehtoori osti kotiin – joko minun keittokirjojen keräilijän iloksi tai sitten toiveenaan saada kalaherkkuja kotonakin. Joka tapauksessa: kirjan moni ohje on kokeiltu, mutta ´Herra varjelkoon´, että olisin edes kunnolla avannut sen sivun, jossa on madekeiton ohje!

Aika ennakkoluulottomana ruokakokeilijana/maistajana olen itseäni pitänyt, mutta madekeitto ei todellakaan ole ollut kokkauslistallani. Lapsuudenkodissani se oli iskän herkkua, erityisesti hänen herkkuaan oli keiton päälle laitettu maksa, jonka päälle pentuna ymmärsin vielä vähemmän kuin valkoisen, aneemisen näköisen jokatalvisen ´pakkopullakeiton´.

No mutta: tämä ”Jokaviikkoinen soppamme” -projekti liki velvoitti helmikuussa kokeilemaan kauan kartettua madekeittoa. Niinpä tänään aamulla ennen asioille ja äidin luo lähtöä soitin Kauppahalliin, kysyin kalakauppiaalta (Pehtoorin veljen vaimolta, kälykseltäni) Minnalta, onko madetta ja voisiko hän sen nylkeä ja fileoidakin valmiiksi. Enhän minä nyt sentään ihan alusta uskalla tätä ryhtyä tekemään!

Ja kuten tavallista, homma hoitui, kävin kalan ruodot, maksan ja fileen hallista hakemassa. Ja kun kysyin, niin kyllä, kyllä tällainen luksus-palvelu hoituu kaikille muillekin asiakkaille, – ei tarvitse olla sukulainen. 😀 Suosittelen.

Varmuuden vuoksi ostin hallista Jaanan puodista ruisleipää, enemmänkin kuin mitä ohje [alla] vaatii. — Ihan vaan siltä varalta, ettei soppa maistuisikaan: olisipa sitten edes erinomaisen hyvää leipää. Tuo Jaanan ruisvarrasleipä on sellaista ihanan ohutta, ”nitkuteltavaa”, pikkuisen sitkeää, sopivan rukiista, madesoppaan ja sopalle, ja moneen muuhun erinomaisen hyvää leipää.

Kunhan ehdin kotiin, oli aika ottaa Havis Amanda -keittokirja esiin ja ryhtyä sopan keittoon.

Todella kermainen madekeitto
kokonainen made
2 sipulia
6-8 perunaa
3 rkl voita
5 dl madelientä
2 dl ruokakermaa
suolaa
5 kpl kokonaisia maustepippureita
runsaasti hienonnettua tilliä
ruisleipää
Madeliemi:
mateen ruotoja
6 dl vettä
1 sipuli
½ purjoa
1 palsternakka
1 porkkana
laakerinlehti
suolaa
maustepippuria
Keitä ensin madeliemi. Laita ruodot kattilaan, kaada vettä päälle niin, että ruodot peittyvät. Lisää kuoritut ja pilkotut kasvikset ja laakerinlehti. Mausta suolalla ja pippurilla. Keitä liemi ja siivilöi. Leikkaa fileet kuutioiksi, hienonna toinen sipuli ja leikkaa kuoritut perunat lohkoiksi.
Hauduta sipulia ja perunoita rasvassa muutama minuutti (minulla ehtivät jopa vähän ruskistua mikä ei välttämättä ollut huono asia).
Kaada joukkoon madeliemi ja hauduta perunat kypsiksi. Lisää kerma, madekuutiot ja kiehauta keitto. Mausta suolalla ja maustepippurilla ja lisää tilli. Ripottele lopuksi keittoon paahdettuja ruisleipäkuutioita ja päälle raakaa hienonnettua sipulia.

Paistoin maksan nopeasti erikseen voissa, viipaloin ja asettelin keiton päälle; ihan karkkia oli se. Iskälle terveiset!

Sain eilen vinkin, että maksan voisi paistaa käärittynä prosciuttoon ja tarjota vaikka ennen keittoa tai ohessa, – ehkäpä ensi vuonna teenkin niin. Niinhän se on, että tästä tuli meidän jokavuotinen helmikuun ruoka blinien oheen. Miksi juuri helmikuun? Koskapä äitini tietää (~ on kuullut, oppinut) että helmikuun jälkeen made painuu alemmas, mutaan, ja alkaa sen vuoksi maistuakin mudalle… Tiedä häntä, mutta kyllähän madetta helmikuun ruokana on kautta maailman sivu pidetty. Tästähän voisi tulla perinteinen ystävänpäivä ruoka meillä — (BTW: Ystävänpäivän historian juurista ja historiasta kirjoittelin viime vuonna näin.)

Keittokirjassa sopan oheen suositeltiin valkoista burgunderia, mutta sellaistahan meillä ei jemmassa ollut, joten ihan kuvausrekvisiitaksi avasin pikkupullon Kloster Eberbachin Rieslingiä (2015) – eikä valittamista! Hedelmäinen, raikas mutta täyteläinen. Ainakin meidän makuun sopi oikein hyvin… Näin lomatiistaina.

Ruoka ja viini

Lomamaanantai

Ihan huikea auringonpaiste ja lämpö tänään. Kiristävästä helmikuusta ei tietoakaan. Aamupäivällä ei edes tuullut, joten olipa pitkä lenkki, pitkästä aikaa Meri-Toppilan rannassa, raikas ja hyvää tekevä.

Muutoin päivä mennyt järjestellessä, kaikenmoista. Muiden muassa vaatekaappia, ja nimenomaan sillä silmällä, mitä ottaisi reissuun mukaan.

Lienee helppo arvata, mistä tämä kuva on otettu?

Mutta entäs mihin me ollaan lähdössä? Se ei ehkä ihan niin helppo arvata? Mutta lauantaina lähdetään. Vaikka koulu nyt ei ihan ohi olekaan, niin on lomamatkan aika.

Muuta lomatouhua lenkin ja kaappien siivouksen lisäksi on ollut nukkuminen. Ah, onnea. Ja kuten lomalla kuuluukin, niin on nautittu pitkä illallinen. Oli paistinkääntäjien hallituksen kokous, sen jälkeen yleiskokous ja sen päälle sitten illallinen. Luonnollisesti.

Menu

Hummerilientä, rapumoussea ja kiiskisipsiä
***
Limegranitea ja granaattiomenaa
***
Ankankoipi confit ja tummaa appelsiinisiirappia
Riisikakkua ja grillattua kiinankaalta
***
Lakkaparfait ja karamellisoitua leipäjuustoa

Menu vaikuttaa vähintäänkin erinomaiselta, mutta jos rehellinen olen, niin ei kannata olla kateellinen. Ankankoipi oli aika hyvää.

Italia Jokaviikkoinen soppamme Niitä näitä Ruoka ja viini

Viikon soppa – italialainen minestrone

Minun on tunnustettava – olen käyttänyt Knorrin minestrone -pussikeittoja – jopa säännöllisesti useamman vuoden ajan. Kun ennen ylioppilaskirjoituksia muutin pois kotikotoa, muutin omilleni, niin useimmiten söin koululla, sittemmin OKL:n opiskelijaruokalassa ja Hilikussa, ja välillä kävin kotikotonakin syömässä. Mutta aika usein koetin kokkailla itsekin. Ja silloin yksi vakkarisapuskoista oli Knorrin Minestrone, jonka sekaan pilkoin HK:n nakkeja. Voi tätä soveltamisen loputonta riemua jo silloin!

No mutta eipä tässä enempää pimeästä menneisyydestäni, vaan nyt on ”Jokaviikkoinen soppamme” -sarjan ensimmäisen italialaisen keiton vuoro, per favor. Eikä minkä tahansa keiton, vaan keittojen keiton: minestrone. Eikä tehdä pussikeitosta.

Tein keittoa viime viikolla systerin luona – taas yksi influenssapotilas, joka sai influenssan rokotteesta huolimatta – ja jäimme pohtimaan, mistä nimi ´minestrone´ oikein tulee. Sisareni on suorittanut italian kielen yliopistollisen kielikokeen ja kun aikamme surffailimme pääsimme lopputulemaan, että oikeastaan se on ”keittojen keitto” ~ minestra on keitto, keittää… ´Minestra milanese´ on milanolainen keitto, joka tainnut kyllä parilla Milanon reissulla jäädä väliin… Ehkä kun menen sen kolmannen kerran, menenköhän koskaan?, maistan keiton ja samalla pääsen vihdoin sinne hautausmaalle kuvaamaan.

Minestronea on varmaan niin monenlaisia kuin on ”mammoja”, vuodenaikoja, maakuntia, vuodentuloja, lempparivihanneksia ja keittiöitä. Tämä soppa on loputtomasti varioitavissa. Tässä siis suuntaa-antavia ainesmääriä ja ohjeistus. Ja tämä, jos joku, keitto on parempaa seuraavana päivänä.

Vuosikymmenien Minestrone

oliiviöljyä
puolikas valkokaali
2 porkkanaa
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
1 prk tomaattipyreetä
1 litra vettä
2 prk (Mutti) tomaattimurskaa
2 lihaliemi tai kasvisfondia
mustapippuria
ehkä suolaa
2 tl sokeria
purjo
paprika
200 g palvikinkkua
2 dl rakettispaghettia
kourallinen persiljaa

Keiton pinnalle sekoita keskenään 1 prk raejuustoa, 2 rkl luonnonjukurttia, 2 rkl pestoa, 1 tl sokeria.

Suikaloi kaali ja porkkana. Leikkaa halkaistut sipulit ohuiksi siivuiksi. Hienonna valkosipulin kynnet. Kuumenna oliiviöljy, lisää kaali, porkkana, sipulit ja tomaattipyree ja kuullota. Lisää joukkoon vesi, tomaattimurske, fondi, pippuria ja sokeri.

Keitä hiljalleen vartin verran. Sillä aikaa pilko purjo, paprika ja kinkku. Lisää ne ja pasta sekä palvikinkku keittoon, keittele 10–15 minuuttia.

Kun tuot tarjolle, laita pinnalle runsaasti persiljaa ja raejuustopestoa. Se on hyvää, ei kannata fuskata sen suhteen. Ja sopii moniin muihinkin keittoihin. Valion sivuilta tuon olen oppinut. Ja patonkia – naturalmente!

Tästä tulee iso annos. Joten ehkä jää pakastettavaakin. Eikä kovasti kärsi siitäkään. Erinomainen eväskeitto. Loputtomiin varioitavissa – keitä omanlaisesi keittojen keitto!

Buon appetito!

Ruoka ja viini

Helmikuun sunnuntaina herkkuja

Kuvia ja kokkaamista, siinä tämän sunnuntain speksit. Ja kävin ripeän sauvakävelynkin keskipäivällä, — olkavarsi ei muuten kestä näitä pitkiä kuvankäsittelypäiviä koneella.

Totaalisen kotiviikonlopun ”ateriajärjestystä” – kuten vielä 100 vuotta sitten asia ilmaistiin – miettiessä ajattelin, että olisi blinien aika. Nyt jos koskaan. Ja kuinka ollakkaan, juuri niitä olivat myös Miniä ja Juniori toivoneet saavansa, ja Aapelikin söi niitä hyvällä ruokahalulla, – mieluummin niitä kuin Pilttiä.

Perinteiset lisukkeet ja sitten tein uudenlaisen porolastujutun: porolastuja, smetanaa, suolakurkkuhakkelusta, raejuustoa, vähän mustapippuria.

Noita tehdessä mietin, että blinit ovat kyllä minun lemppariruokaani – ihan top kolmoseen yltävät. Kaksi muuta ovat Toast Skagen (katkarapuleipä) ja hyvä pihvi kunnon kastikkeella. Sitten ehkä parsaa, prosciuttoa ja hollandaisea ja olisiko vielä porolasagne. Ja sitten sata muuta …

Juniori lupasi tuoda kellaristaan samppanjan, toikin, ja liki kermaista, BdB (pelkkää chardonnayta) -kuohuvaa maistellessa mietin, oikeastaan aika tyytyväisenä, kuinka poika onkaan perehtynyt asiaan, osaa samppanjoista jo paljon, paljon enemmän kuin pitkään viinejä harrastaneet vanhempansa.

Jostain Ranskan maalta suoraan oli tuon pikkuisen reilun 30 euron juhlajuoman tilannut. Muhkea pullo kätki sisäänsä raikkaan, oikein tasapainoisen samppanjan. Teki sunnuntain päivällisestä ihan juhlan.

Jälkkäriksi oli kääretorttuversio Runebergin tortusta, mutta eihän se mikään suunnaton onnistuminen ollut: ei se tänään maistunut anjovikselta kuten eilen, mutta vielä parempaa olisi ollut jos olisin oheen vispannut oikein tymäkän vispikermavaahdon. No, jossain kohden tingittiin kaloreista. …

Ja sitten muu päivä kuvien parissa. Miten minulle taas näin kävi? – Että dead-linet säätelevät tekemisiä…