Yksi päivän parhaista hetkistä oli, kun oli alkuruoan aika: graavilohta Kauppahallista (Pekurilta tietenkin) ja uutta leipää: Reissumies – ohuen ohut! Vähän sitkeää, sopivan ohutta, lohi parasta mahdollista, viimeiset tillit yrttipenkeistä.
Ei pääruoassakaan (tarte flambee) mitään vikaa ollut. Apsu varsinkin tykkäsi kovasti. Eevis keskittyi etupäässä (lasten) jälkkkäriin: mango-melonituutti upposi hitaasti mutta vakaasti, jokainen haukku ja nuolaisu olivat tärkeitä ja kaiken huomion ja aistimuksen saaneita. Aikuisten omppupiirakka ei lapsille maistunut. Tai eivät he sitä edes maistaneet. Tuutti on the Juttu!
Aikuisilla itävaltalaisen (ranskalaisen?) flambeen seurana itävaltalaista viiniä. Sankt Laurent, Pyhä Lauri, St. Laurence, San Lorenzo … riensi iloksemme. Alkuviini, vähän samea, luomu, vegaaneillekin sopiva punaviini oli aika hintava, ja sillä rahalla saa toki parempiakin, mutta tämä sopi tarte flambeelle tosi hyvin. Ja nyt tarvitaan ”omalta” pyhimykseltä apua, vaikka sunnuntaipäivällisen viinin muodossa. 😉 Trapl Sankt Laurent jää mieleen.
Aamupäivällä kylmä, mutta pilvipoutainen keli. Vähän haikeana ajelin ristiin rastiin liki 40 km. Haikeana, koska kausi alkaa olla lopuillaan. Yli 4000 kilometriä on tänäkin vuonna jo takana ja nyt kun jäätyvät väylät ja loskaiset aamut ovat jo mutkan takana, niin on syytä nauttia. Ei ollut aamun tunteina tien tukkoja, ei juuri ihmisiä liikkeellä. Syksy on tullut kaupunkiin.