Ruoka ja viini – Sivu 112 – Tuulestatemmattua

Koiranputkia ja kokkailuja

Heinäkuun ensimmäisenä havaittu outo valoilmiö taivaalla! Joku väitti auringoksi – uskoisikohan? Vasta illansuussa se kyllä näyttäytyi. Ja nyt on taas jo oltava valot päällä … 🙁

Yön sateen jälkeen olin aika varhain lenkillä, rohkenin merenrantaan, metsän kautta. Eivätkä verenimijät ihan pahoinkaan kohdelleet…

Koiranputkitutkielmani jatkuu… Näitä kuvia katsellessa – muokatessa 🙂 – tunnen kukista lähtevän tuoksun täällä työhuoneessa.

Loppupäivä menikin sitten Festassa. Pikkuisen lähti taas lapasesta ruoanlaitto. Kaikenmoista tein – vähän kuin synttärisapuskaa värkkäilin. Ei meitä ollut kuin puolenkymmentä pöydässä, mutta minulla oli virettä ja värkkejä. Ja maistuivathan ne tekeleet. Tomaatti-sipulisalaatti on meitsin herkkua, perhe ei välttämättä pidä raa´an sipulin mausta. Mutta tämäkin maistui: salaattisipulia kuin liottaa maidossa tunteroisen niin siitä lähtee tiukin sipulin maku. Ja sitten rutkasti oliiviöljyä ja pippuria. (Hiili)grillisapuskan kanssa maku sointuu erinomaisesti. Teimme – taas – entrecote-pihvejä, jotka suikaloitiin ja maustettiin vasta grillaamisen jälkeen. Oman maan yrtit jalostivat lihan ihan herkuksi.

Pitkästä aikaa tein Manteli-marenkikakun. Kannattaisi tehdä useamminkin. Ohje on LappItalia -keittokirjassani sivulla 64 ja tässä alla. Ei välttämättä vaadi mansikoita seurakseen, mutta maistuvathan ne tässä. Mutta mantelilastujen paahtamisessa ei kannata fuskata. Pieni hetki teflonpannulla on riittävä, mutta välttämätön viimeistely tälle herkulle.

Mantelimarenki-kakku

Pohja
6 kananmunanvalkuaista
3 dl mantelijauhetta
2 dl sokeria

Kreemi
6 kananmunankeltuaista
1½ dl sokeria
4 dl kuohukermaa
100 g voita
1 pussi mantelilastuja
Kuumenna uuni 170 asteeseen. Voitele kaksi kakkuvuokaa (halkaisija noin 23 cm).
Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon mantelisokeriseos.
Jaa taikina kahteen kakkuvuokaan.
Paista pohjia uunissa noin 35 minuuttia ja anna sitten jäähtyä.
Irrota varovaisesti reunoista ja kumoa.
Tee sitten kreemi. Sekoita keltuaiset, sokeri, kerma ja voi teflonkattilassa.
Lämmitä seosta hellalla koko ajan sekoittaen.
Kun ensimmäinen kupla nousee pintaan,
ota heti pois liedeltä ja jatka sekoittamista vielä hetki. Anna jäähtyä.
Kaada puolet kreemistä toisen pohjan päälle,
nosta toinen pohja sen päälle ja kaada loput kreemistä sille.
Koristele paahdetuilla manteleilla.

Nimipäivämenu

Mökillä luin jostain lehdestä (Glorian Ruoka & Viini?) helpon ja makoisan oloisen ahvenruokaohjeen – joskin hieman arvelin, että sotketaankohan nyt kaksi asiaa, jotka eivät kuulu yhteen, mutta hyvin toimi. En muista, menikö se ihan näin, mutta näinkin tuli hyviä. Näitä tehdään toistekin.

Serranoahvenet

4 ahvenfilettä/ruokailija
serranokinkkua
voita
suolaa, valkopippuria

Ripottele ahvenfileille suolaa ja pippuria. Laita jokaisen fileen päälle sopiva viipale serranokinkkua ja rullaa kala. Käytä cocktail-tikkua rullan kiinnittämiseen. Sivele fileiden päälle voita. Laita kalarullat uunivuokaan, ja vuoka uuniin, joka on noin 200-asteinen. Kymmenen minuuuttia riittää ja pääruoka on valmis.

Kaupassa oli kotimaista kukkakaalia. Meidän molempien herkkua! Siis siitä lisuke. Keitä suolavedessä napakoiksi. Asettele kukinnot uunivuokaan, ripottele pinnalle raastettua provolone-juustoa. Se on italialaista, kovan mozzarellan tyylistä juustoa, joka on ylivertaisen hyvää kuorrutuksiin ja gratiineihin. Se ei vanu eikä sitkisty. Leikkaantuu sulatettunakin. Pikkuisen laitoin sekaan myös parmesaaniraastetta. Ei tarvitse olla kauan uunissa.

Ja kun pehtoori on kohtuullisen perso kaikelle makealle, tein vielä pikajälkkärinkin.

Suklainen mansikkavaahto tai ehkä paremminkin mansikkainen suklaavaahto
(tästä tulee neljälle – kuudelle sopiva annos)

Vispaa suklaakerma (Valion uusia kermoja) vaahdoksi, ja lisää joukkoon valkoinen rahka -purkki. Ei tarvita muuta sokeria kuin vaniljasokeria. Ja sitten vaahdon sekaan paloiteltuja mansikoita ja reilusti (½ dl – 1 dl) Marianne-rouhetta. Jo vain oli hyvää.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Little John? – pikkujuhannus tietysti

Koskapa huomenissa lähdemme kohti pohjoista, ja koska sinne eivät kaikki muut lähde, kutsuimme ne muut (tytär, sisar ja äiti) meille pikkujuhannuksen viettoon. Iltapäivällä söimme normitiistaita paremmin, uuden hiiligrillin uumeniin maissia, täytettyjä jumbosieniä ja entrecotevartaita, pehtoorin kanssa avasimme viinipullonkin. Tytär toi tullessaan laatikollisen mansikoita. Niinpä äsken olikin mukava istuksia nettiluennolla hyvin syöneenä ja viinitilkka lasissa; käyhän se opiskelu näinkin. Käyhän se tiistai-iltapäivänä pikkujuhannuksen vietto kun on vuorottelulla…

Olemme tässä jo muutaman viikonlopun ajan miettineet juhannusviinejä ja kokeilleet muutamia uutuuksia. Meidän six-packiin tulevat ehkä kuulumaan nämä…

Ensiksi kuohuva, joka saattaapi maistua nuorelle parillekin …

Pasqua Colori d’Italia Rosato Frizzante 2011
Pasqua, IGT delle Venezie
Merlot 84 %, Corvina 16 %

Puolikuiva, hapokas, pirskahteleva, kypsän marjainen, hennon vadelmainen, kevyen karamellinen

Frizzante on kelpoa, ei mitään Fresitan veroista suosikkia, eikä tästä tämän kesän hittijuomaksii varmaankaan tule, mutta lappialaisittain voisi todeta, että ”ei valittamista”. Kun ei ihan jääkylmäksi jäähdytä, on viinissä mukavasti hedelmäistä makua. Alla olevasssa kuvassa (pitihän vähän leikkiä taas kuvankäsittelyohjelmalla… 🙂 Klikkaa isommaksi, se on aika jännä kuva) sen vieressä oikealla on (ital.) Mezzacoronan Gewurztraminer. Se on ollut Alkon listoilla kauan ja se on edelleen vaan niin hyvä viini ettei voi kuin suositella.

Sitten on vielä mainittava parista tämän kevään uutuudesta, joista olemme pitäneet kovastikin. Ensinnäkin rose-kuohuva Argentiinasta. Las Moras maksaa muutaman euron enemmän kuin italialainen Frizzante mutta on jo varsin laadukas. Viinillinen. Ei hiivaa, ei kitkeryyttä, mutta makua, vadelmaakin.

Sitten grilliherkkujen seuraksi mutkaton, monen hyvän rypäleen sekoitus, viini nimeltä Artero. (Tempranillo, Garnacha, Cabernet Sauvignon, Syrah, Merlot.) Kympin maksaa tämäkin. Ja on kyllä pehmeää ja lämmintä, mutta on siinä happoja ja voimaa pihviruoallekin seuraksi.

Aattoiltana saamme vieraita, ja olemme varautuneet kalapöytään… joten ehkä se voisi olla samppanjaa…

Bloggailu Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesä kaikilla, onni yksillä

Kesä. Kesä. Kesä. Kesä. Oulussakin vihdoinkin kesä. Tänään ei ole tarvinnut huhkia ja heilua puutarhassa pysyäkseen lämpimänä kuten vielä eilen täytyi. Tänään on voinut istuskella piazzalla, lueskella, viimeistellä esitelmää, ottaa aurinkoa, nauttia lämmöstä.

Meidän Elmerilläkin on kesä. Ja Emma. Meno on sen mukaista. Haleja on riittänyt. Kuvia ei voi enempää tällaisessa perheblogissa julkaista. 🙂

Eilen meillä oli tarkoitus viettää viinikerhon ulkoilmapiknik/nyyttärit, mutta eihän arktisissa oloissa mitään ulkosyömisiä voinut ajatellakkaan. Niinpä kokoonnuimme illaksi meidän Festaan nauttimaan kaikenmoista hyvää, joita (viini)ystävät olivat tehneet. Vain parista ruoasta ehdin ja maltoin ottaa kuvat ennen kuin istahdin nauttimaan …

Meidän kontribuutio nyyttäreihin oli pihvit (sekä Umbriasta tuonut viinit). Tämä grillijuttu on nyt varmasti tämän kesän juttu meillä…

Jokaista ruokailijaa kohti varataan yksi entrecotepihvi, joka otetaan hyvissä ajoin huoneenlämpöön. Sekoitetaan isossa kulhossa öljyn sekaan yrttejä (rakuunaa, timjamia, rosmariinia, ehkä valkosipuliakin, pippuria myllystä, sormisuolaa). Pihvejä ei mausteta eikä marinoida vaan ne paistetaan kuumassa grillissä kolme minuuttia puoleltaan, ja sitten ne leikataan suikaleiksi ja upotetaan yrttiöljyyn. Sekoitetaan ja asetaan tarjolle. Voimme suositella.

****

Nyt olen pitkästä aikaa surffaillut blogistaniassa, käynyt katselemassa monia blogeja, joissa ei ole tullut piipahdettua aikoihin. Hassua, kuinka ihmisistä, joita ei tunne muuta kuin blogin kautta, tulee ”tuttuja”, joiden elämää myötäelää… Ehkä jollaikin teistä lukijoista on vähän samanlainen tunne? Olen siis käynyt katselemassa blogeja, joissa piipahtelen satunnaisesti, ja huomasin, että yhä useammassa on vain valkoinen tausta, ei reunoja, ei rajoja, eikä taustakuvaa. On vähän kuin muotia ettei taustakuvaa laiteta. Onkohan vähän kuin trendijuttu?

Olin muutoinkin ajatellut vaihtaa tuon yläkuvan (vielä unikkoja, ei voi mitään ;)), joten ajattelin minäkin kokeilla tällaista ilmavaa, valkoista ulkoasua. En oikein tiedä, pidänkö tästä? Ja kysynpä nyt sitten teiltä, hyvät lukijat, joita näyttää näin kesälläkin olevan yli 200 joka päivä, tällaisen merkillisen, elämää suuremman kysymyksen: on blogissa hyvä olla taustakuva vai ei?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Välihyvä

Luento Lahteen on valmis. Ei enää muuta ongelmaa kuin että se kestää about puolitoista vuorokautta ja se saa kestää puolitoista tuntia. Vielä on siis edessä pientä hiomista ja fokusointia keskeisimpiin seikkoihin, ihan pientä vain. 🙂 Nyt ei vain jaksa. Meillä vuorotteluvapaalaisilla tahtoo olla niin, että perjantai-iltaisin emme paljonkaan tee töitä.

Totta puhuen en ole tänään päivälläkään paljon töitä tehnyt. Sosiaalisia kontakteja hoidellut, kuullut yhden tutun äkillisestä kuolemasta, miettinyt sitä, tehnyt kaikkea järjestelyä, joka onkin tuntunut kovin turhanaikaiselta, miettinyt mikä sittenkään on tärkeää, kannattiko sittenkään ilmoittaa palaavansa töihin, nauttinut siitä, että on voinut/ehtinyt kokeilla yhtä sun toista hyvää uutta reseptiä ja soveltaa omia.

Ja tässä yksi sovellus. Mövenpickillä on uusi sorbetti: Lime & Citron. Huomionarvoista on ettei siinä ole juuri minkään vertaa kaloreita. Lasinpohjalle vähän basilikasilppua, sitten sorbettia ja päälle vähän basilikaa, ennen kuin viet lasin/väliruoan tarjolle kaada lasiin kuohuvaa. Proseccoa, cavaa tai vaikka samppanjaa. Pieni välihyvä on valmis. Raikas, putsaa suun. Viilentää oloa. On hienostunut. On hyvää ja helppoa. Yllätä itsesi ja ystäväsi. Mutta ole tarjoilussa nopea. Sorbetti ei saa sulaa…

Ainako se olisi oltava jotenkin vaikeampaa?

Pian alkaa Tie Roomaan, Ella Kannisen pyhiinvaellusmatkan ties monesko osa. San Gimignano. Sen haluan katsoa, siellä olen ollut, sinne voisin vielä mennä. Sinne toivoisin voivani palata. Sinnekin.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Villa Francon salaatteja

Olen luvannut jo monta kertaa niitä kesäsalaattien reseptejä. Näistä me nautimme Umbriassa, näistä kannattaa nauttia Suomen suvessa, jahka me se kesä vielä tännekin saadaan … tänään on aamulenkin jälkeen ollut niiiiiin kylmä ja nyt sataakin. Mutta siis, aurinkoisempiin tunnelmiin. (Helatorstain kattaus…)

Kaikki kolme Umbrian viikkoa söimme paljon salaatteja. Lounaalla (erityisesti silloin kun olimme talolla) oli vain kaksi salaattia ja ehkä focacciaa tai pizzapaloja lähikaupasta, ei muuta, ja se olikin jo aika hyvää. Varsinkin toinen salaatti oli yleensä edellisen illan ruoan jämistä rakenneltu…

Vein mukanani kaksi keittokirjaa, jotka osoittautuivatkin oivallisiksi innostajiksi: vanhat opukset olivat Marja Lindforsin ”All´Italiana, Ruokaa Italiasta” ja ”Cucina Povera (köyhä keittiö), Ruokia Etelä-Italiasta”.

Suurentamalla kuvan näet myös viinipullon etiketin: menomatkalla pysähdyimme Europa Brückellä ja turistikaupassa silmäni sattuivat ko. viiniin: Sankt Laurent! Siis taas San Lorenzo alias Pyhä Lauri! Kun tiesimme, että saamme vieraaksemme GSL:n (Gruppo San Lorenzo) jäseniä, oli viini ostettava. Ko. viinin helatorstain aattona villiparsan ja fenkoli-pecorinosalaatin kanssa nautimme, ja sehän olikin vallan erinomaista.

Siispä tulomatkalla pysähdyimme uudelleen Europa Brückellä – ihan vaan pissalla – mutta tulihan se tuliaisviini kalaasiporukalle ostettua… 😉

Mutta salaateista piti kirjoittamani: ensiksikin Insalata Caprese, tomaatti-mozzarella -salaatti. Onhan se klisee, mutta Italiassa se on jotain ihan muuta kuin Suomessa, jossa se on usein tehtävä ”lentotomaateista”. Erityisesti esikoisemme ja ystävänsä Klippan olivat sen perään. Varmaan söivät sitä joka päivä. Ja vaikka nuoret naiset ovat hoikkia kuin mitkä, ei mozzarrellaa ollut koskaan liikaa. Perugian ristorantessa salaatti tarjottiin näin:

Villa Francossa ko. salaatista tehtiin kahden ja neljän ja seitsemän hengen (yläkuvassa) versioita.

Sitten yksi parhaista salaateista nautitiin kun oli nuorenparin lounasköksävuoro.

Salaattipohja pussista, vähän rucolaa, paljon hunajamelonia, minitomaatteja, purkista pikkusipuleita, kurkkukuutioita, ja sitten se juju: Parman kinkku (prosciutto) viipaleet levitetään leivinpaperin päälle ja sen jälkeen ne käytetään uunissa (~200 C) noin 5 – 10 minuuttia (eivät saa kärähtää), kinkkuviipaleiden annetaan hetki jäähtyä ja sitten ne silputaan salaatin päälle. Pinjansiemenet, basilikasilppu ja mustapippuri sekä luonnollisesti oliiviöljy ja balsamico viimeistelevät salaatin. Siitä ei jäänyt mitään, ei mitään. (Huonohkossa kuvassa keskellä).

Salaatteihin voitaneen lukea myös salsat ja crostinit. Tytär teki yhtenä iltana crostineja.

Tomaattihakkelus uunissa paahdettujen patonginpalasten päällä: se on siinä. Hakkeluksen voi tehdä monin tavoin. Yksi äärimmäisen hyvä versio hakkeluksesta on ns.

Leilan salsa

2½ dl tomaatteja pieninä palasina (kanta ja siemenet pois)
½ dl purjoa tai kesäsipulia
2 valkosipulin kynttä
1½ dl rypsiöljyä
½ dl punaviinietikkaa
2–3 tl hunajaa
2 rkl silputtua tuoretta basilikaa
suolaa, mustapippurirouhetta

Kaikki aineet vain sekaisin.

Tämä on siis hyvää myös tuoreen patongin tai esimerkiksi tomaatti-mozzarella-salaatin kanssa. Se säilyy muutaman päivän jääkaapissa. Jos säilyy. 😉

Tein sitä tänäänkin. Sen resepti on myös LappItalia-keittokirjassani. Tänään otin itsekin ko. opuksen esille pitkästä aikaa. Ja voin kyllä suositella. Siellä on monta hyvää kesäreseptiä. Katso vaikka. Jollei sinulla ole ko. kirjasta itsellessäsi niin se on nettiversiona täällä KLIKS)

Ja sitten ohje, jota en ole tainnut ennen kirjoitella, vaikka hyvänen aika!! olisi kyllä kannattanut!

Meillä kaikilla jää joskus pastaa, jota ei viitsisi heittää poiskaan, mutta josta saa seuraavan päivän lounaan, eväsruoan, alkusalaatin tai jotain. Tämäkin idea on noista edellisistä keittokirjoista, mutta olen soveltanut lämpimän ruoan salaatiksi. Tätä olen tarjonnut Umbriassa, Toscanassa, Hangasojalla, Rantapellossa … ja aina siitä on tykätty.

Sitruunapastasalaatti tai jotain sinnepäin

Kun pastaa jää laita se kylmään, mutta lorauta sen joukkoon oliiviöljyä – sopivasti. Riippuu pastan määrästa. 2 -5 rkl lienee aika sopiva. Kun seuraavana päivänä on salaatin aika, sekoita keskenään yksi silputtu valkosipulin kynsi, 2 dl turkkilaista (tms) jukurttia, puolikkaan sitruunan raastettu kuori ja vähän sitruunamehua. Sekoita tämä kasti pastaan ja sekoita pasta salaatin joukkoon. Salaatiksi sopii hyvin joku kaupan valmis pussisalaatti ja lisäksi kurkkua, ehkä tomaattia, mitä mieli tekee, mitä kaapissa sattuu olemaan. T’ämä ON hyvää. Miehetkin pitävät tästä 😉

Ja sitten vielä salaatti jonka M. teki Villa Francossa. Ohje edelleen noista em. kirjoista ja on erikseen mainittava että Italiassa toukokuussa fenkolit olivat jotain ihan muuta kuin meillä täällä talvella… siis kannattaa valita tuoreita, pieniä, herkullisia…

Fenkoli-pecorinosalaatti

2 – 3 fenkolia

Kastike

7 rkl oliiviöljyä
1 tl dijoninsinappia
½ tl suolaa
mustapippuria
2 rkl sitruunamehua tai valkoviinietikkaa
1 valkosipulinkynsi
1 dl pecorinolastuja
persiljaa (sileälehtistä luonnollisesti jos italialaista ruokaa tehdään… ;))

Sekoita öljyn joukoon sinappi, suola, mustapippuri, sitruunamehu ja valkosipuli silputtuna.
Huuhtele fenkolit, leikkaat suikaleiksi. Nosta suikaleet kulhoon, kaada kastike päälle ja ripottele pinnalle persilja ja pecorino.

Mukavahan se oli Italiassa salaatteja(kin) tehdä kun raaka-aineet (ainakin siellä landella) olivat ensiluokkaisia ja varsin edullisia. Todin lauantaimarkkinoilta ostin tällaisen satsin ja maksoi 10 euroa. Mitä yksin parsanippu maksaa Suomessa? Viisi euroa?

Ai niin, tein tänään myös Saltimbocca alla Romanaa…

Ehkäpä siitä kerron ja resepteeraan joku toinen kerta.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kyllä se kevät on

Kevätkö? Kaipa se kuuluisi olla … hieman uskottavuusongelmia tuon kevään tulon kanssa. Räntäsade ei riemastuta.

Rosmariini kyllä kukkii pian, kukinta taitaa jäädä näkemättä…

Oulun sää ei siis oikein ole kevättunnelmaa tuonut. Lintsasin lenkin, perustellen ties millä. Vesi/räntäsade ehkä paras perusteista.

Mutta kevätfiilis tuli ruoasta. Löysin pakastimesta kaksi kevätkananpoikaa, jotka joskus olin Stockan pakastealtaasta meille kiikuttanut. Itse asiassa otin ne sulamaan jo toissapäivänä, ja tänä aamuna maustoin ne. Ihan äärimmäisen helppo ja hieno ruoka. Molemmille oma tipu. Kaukana mistään broisku-eineestä.

Kevätkananpojat

1 kananpoika/aterioitsija

Tee valkosipulista, oliiviöljystä, runsaasta timjamihakkeluksesta ja suolasta tahna: laita kaikki aineet mortteliin ja survo sopivaksi. Hiero tahna kananpojan pintaan ja nahan alle. Laita muutama sitruunaviipale linnun sisälle, ehkä vähän timjamia mukaan. Anna maustua.

Laita kananpojat uunivuokaan, jossa on salottisipulia – ja ehkä muitakin juureksia (minulla ei tänään ollut). Lorauta oliiviöljyä pinnalle ennen uuniin laittoa. Uunin lämpötila n. 200 – 225 C. Puolisen tuntia, ehkä vähän yli.

Että oli hyvää.

Ja sitten viini? Mikä juhlatunnelma lieneekään kun raskin viinikaapin uumenista ottaa pullon Châteauneuf-du-Papen vuodelta 2007. Ja huom. blanc. Siis valkoviini, jollaisia Châteauneufista harvemmin on tarjolla. Kerran ennen meillä on ollut vastaava: veimme pullon mökille joku pääsiäinen ja suurin odotuksin sen korkkasimme. Ja pliisuhan se oli, pettymys kerrassaan. Mutta tämä Lazaret (talon punkku on meidän vakiojouluviini) oli ihan hurjan hyvää. Hemmetin hyvää, sanoisi yksi viinikerhomme jäsen, joka ilmoitti aamusella, että oli Hulluilta päiviltä saanut lentolipun Roomaan ja tulee iloksemme piipahtamaan luonamme Umbriassa.

Mutta siis viinistä vielä: siinä tuoksui manteli ja hunaja. Hunajameloni? Se oli intensiivisen makuista, hapokkuus kohdillaan, syvyyttä ja monivivahteisuutta maussa. Ehkä vähän sellaista voisuutta kuin hyvissä chardonnayssa on. Mutta toisaalta ihan erilainen viini kuin mitä koskaan on maistettu.

Siispä räntäsateesta huolimatta ei mikään huono päivä tänäänkään. 🙂

Niitä näitä Ruoka ja viini

Slow ja fast food – tunnelmasta toiseen

Kulhollinen keittoa, höyryävän kuumaa, lempeän tuoksuista, paksua tummaa sipulikeittoa on enemmän kuin vain keino häivyttää nälkä. Se on melkein kuin runo, melkein kuin hyvä lahja. Se voi lohduttaa, se voi johdattaa juhlaillalliseen… Keitosta on moneksi.

Teen harvoin keittoja. Ravintolassa kyllä mielelläni valitsen alkuruoaksi keiton, varsinkin jos on tarjolla jotain äyriäiskeittoa. Tänään halusin keittoa, nimenomaan ranskalaista sipulikeittoa. Vuosikausiin en ole sitä tehnyt; opiskeluaikana, vegevuosinani sitä porisi useinkin keittiön hellalla. Siksikin varmaan kun se on edullista ja sitä voi lämmittää monta kertaa, paranee vain lämmitettäessä kuten monet muutkin keitot. Onko keitot vähän romanttisiakin, – taitaa ne olla. Ranskalainen sipulikeitto ainakin.

Pitkään aikaan en ole ruokaohjeita postaillut, joten tässäpä nyt olisi tarjolla.

Modifioin – taas kerran Välimäen keittokirjan Ruokaa Ranskasta – reseptiä. Ja erinomaisen makean ja täyteläisen maun aikaansaamiseksi olennaista (luulisin että) on, että käytin keittoon myös Roscoff-sipulia (siitä kuva ja esittely täällä).

SIPULIKEITTO

kilo sipulia (kelta-, puna- ja Roscoff)
4 rkl voita
1½ rkl vehnäjauhoja
½l vasikanlihalientä(Puljonki, ks. kuva, klikkaa isommaksi) ja ½ l kasvislihalientä (tein fondista kun ei ollut tölkkiä)
½ ploa valkoviiniä
laakerinlehti
suolaa
mustapippuria
tuoretta timjamia
Gratinointiin maalaisleipää ja emmentaljuustooa

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi renkaiksi. Kuumenna voi ja kuullota sipuli vaaleanruskeaksi. N. 15 minuutin jälkeen lisää vehnäjauhot, sekä liha- ja kasvisliemet ja viini, laakerinlehti ja suola. Hauduta vähintään puoli tuntia. Sekoita lopuksi joukkoon mustapippuri ja timjami.

Annostele keitto lautasille/kulhoihin ja asettele keiton pinnalle maalaisleivän palasia ja niiden päälle juustoa. Gratinoi keitto uunissa (200 C) grillivastuksen alla. Tarjoile.

Tänään on ollut

sellainen hitaan elämänmenon päivä, jollainen on juuri hyvä sipulikeitolle, slow foodille, eilisen kaltaiseen pätkäpäivään se ei olisi millään muotoa ollut sovelias. 😉 Eilen oli ohjelmassa postitusasioita, apteekkiasioita itselle (matka-apteekki päivitettävä) ja murmelille, Caritas, kamerakurssin läksyjä kaupungilla, niiden työstäminen, verenluovutus, kesärenkaiden vaihto (lue: vaihdatus), paperiasioita reissua varten, sähköposteja vähän hirveästi, illalla kamerakurssin kolmetuntinen… kaikenmoista tohinaa, mutta tänään ei muuta kuin hammaslääkäri (parodontologinen hoito. heh! siis hammaskiven poisto ja tarkistus) ja yksi pienen pieni asia Linnanmaalla, mikä oli hyvä syy kävellä sinne.

Siis tänään sipulikeittoa ja eilen wrappeja, ruoka tunnelman ja touhun tahtiin. Hedelmäisten kanawrappien ohjeen bongasin jostain Valion mainosjutusta jo aikaa sitten, ja näitä on tehty jo aika usein. Helppoja, eivätkä kovin kalorisiakaan, täyttävät ja ovat touhupäiviin sopivia. Tai jos jää edelliseltä sapuskalta broilerlihaa niin näin ne on helppo ja hyvä käyttää. Eilen tein tosi helpon jutun: ostin kauppareissulla kaupan einestiskistä kaksi valmista grillattua broilerin rintafilettä ja tein niistä.

Näissä molemmissa sapuskoissa on sekin hyvä puoli, että ne soveltuvat hyvin tähän meidän uuteen kahden hengen talouden keittiöelämään. Alla ohje kopsattu suoraan Valion sivuilta. Perheen ja nälän mukaan voi annoskokoa varioida. (ohje on kuudelle!)

Hedelmäiset broilerwrapit

Valmistusaineet 1 pak (380 g) wrap-tortilloja
1 pak (250 g) kananpojan paistettuja sisäfileitä tai grillattua broileria
2 (isoa) hapahkoa omenaa , esim. Granny Smith
1 iso (200 g) kypsä banaani
1 rkl sitruunamehua
1 tl sitruunapippuria
1 rasia (200 g) Valio Viola® aurinkokuivattu tomaatti -tuorejuustoa
1 ruukku jääsalaattia

Leikkaa kypsä broilerinliha pieniksi kuutioiksi. Kuori omenat ja banaani. Leikkaa pieniksi kuutioiksi.
Yhdistä liha ja hedelmät. Mausta sitruunamehulla ja -pippurilla. Lisää tuorejuusto, sekoita tasaiseksi.
Levitä tortillat leivinpaperille tai työlaudalle. Jaa täyte niille, levitä veitsellä reunoja myöten.
Huuhtele, kuivaa ja revi salaatti. Ripottele salaatti tortilloille.
Taita tortillat toisesta päästä auki oleviksi kääröiksi. Kiepauta ympärille esim. reilut lautasliinat.

Lappi Liikkuminen Ruoka ja viini

Ei niin tavallinen maanantai

Yöllä oli satanut puuterilunta, kaikki ulkona valkoista ja pehmeää. Se oli hyvä houkutin miettiä mäkeen lähtemistä, mutta toisaalta hiihtäminenkin saattaisi maistua…

Näitä aamiaisella pohdin ja samalla katselin, että olivathan ne perunanarsissit toipuneet eilisestä automatkasta. Roudasimme ne, ja perjantaina saamamme komean kukkakimpun ja tulppaanit ja pienet pihanarsissit Oulusta tänne. Kerralla pohjoinen kukitettu.

Päädyimme sitten molemmat hiihtämiseen, pehtoori lähti poroaidalle ja minä Prospektorin lenkille. Minä lähdin turhan aikaisin; aamupakkkanen (- 10 C) tuntui vielä ladussa, ei mitään lentävää keliä, mutta väliäkös sillä: olihan kuitenkin rauhallista, valkoista, aurinkoista, kaunista. Ja maanantai.

Korostan sanaa maanantai. Pääsiäisretriittini (ks.esim. 2009 tai 2010) on taas vähän ”vajaa” mutta menee se hiljainen viikko näinkin. Iltapäivällä notskilla, kuvailemassa, kaupparessulla, kävelyllä Hangasojantiellä (melkein joka mökissä on porukkaa, mikä on hyvin harvinaista), kaikenmaailman tyhjäntoimitusta … vasta iltapäivän lopulla pilvistyi. Siirryimme sisälle… mm. uuden taulun ripustus ohjelmassa. Ei huono, vai mitä mieltä olette?

(klikkaa kuva isommaksi…)

Sitten kevyttä einehtimistä; meillä oli ajatuksena, että syömme tämän viikon pääasiassa kasvisruokaa, ajatuksena, että syödään kevyesti ja liikutaan paljon. Ajatuksena ja aikeena vallan erinomainen ja jo pelkkä tuollaisen suunnitteluhan hoikentaa 🙂 heh ! ja sitten minä satuin surffailemaan Saariselän sivuilla ja onneton löysin tämmöisen KLIKS: huomennako se olisi sitten kylille ajeltava… 😉 Se siitä kevyesti syömisestä.

Ruoasta puheenollen… Naapurin nili* on niin kaunis. (* saamelaisten ruokavarasto, varastoaitta)

Ja kaikille teille, jotka kuumeisesti mietitte, mitä pääsiäisenä ruoaksi? Yksi järjettömän hyvä ruoka on lammaspatee. Jos kokonainen lampaanviulu ei innosta, ei ole tarpeeksi syöjiä, olet mökillä tai muuten vain haluat helpon ja erinomaisen tarjottavan pääsiäispöytään, tee lammaspatee. Ohje on LappItalia-keittokirjassani sivulla 19. Jos sinulla itselläsi ei ole kirjaa, niin täältä löytyy.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Parhaimmillaan ruoka on sosiaalinen tapahtuma

Parhaimmillaan ruoka on sosiaalinen tapahtuma .. . näinhän minä olen aina sanonut. Minulle hyvä ruoka on erinomaista, jos on hyvää seuraa. Ja minulle kokkaaminen ja yhdessä syöminen on osoitus osoittaa välittämistä ja ystävyyttä… Puolin ja toisin. Tämä on taas tullut todistetuksi viime aikoina, viipyilevät aamiaiset ovat elämän suola, työlounas voi olla hyvä sosiaalinen tapahtuma ja esimerkiksi kun eilen oltiin ”vanhojen” ystävien kanssa ”ulkona” (Hugossa) syömässä ja sitten heillä ”jatkoilla”: erinomaisen päivällisen jälkeen vielä juustoja ja mutkatonta yhdessäolemista, harmaatakin oli näkyvissä, mutta myös aurinkoa… Pelkkä ruoka ei tee näistä jutuista mainitsemisen arvoisia…

Ja ehkäpä tämä käsitykseni yhdessä syömisen ilosta ja hyväätekevästä vaikutuksesta, on jotenkin välittynyt seuraavallekin sukupolvelle: tänään Juniorin synttärisapuskalla meitä ei ollut kuin puoli tusinaa, mutta kun Juniori kylmäsavuporonpaistilla täytettyä lehtiäpihviä leikatessaan totesi, että ”kannatti täyttää 21 vuotta”, tiesin että homma ei ole ihan pielessä. Jossain vaiheessa muistuikin kovin elävästi mieleen lastenkestit vuosien takaa; oli hyvin tarkkaa millainen onnikka- tai rekkakakku piti leipoa, millaisia irtiksiä hommata, mitä ”lipukkia” (limpparia) tarjota. Tämänkin päivän ruokalistaan pojalla oli toiveensa, melkein kaikkea sitten teinkin, vain vähän varioin.

Menu venähti aika pitkäksi: vetäydyin jo puolen päivän jälkeen Festaan, lumisateen juuri ja juuri hellitettyä… ”Jos ei Maaria maata näytä, ei huhtikuussa kesää tule.” Eipä sitten taida tulla… Samapa tuo. Paistaisi edes.

Festassa kokkailin, kuuntelin hyvää musiikkia, ja nautin kovasti.

Kaikenmoista värkkäilin, yksi uusi kokeilu olivat Domino-tryffelit: sain joku viikko sitten pehtoorilta Sikke Sumarin uuden keittokirjan, josta on jo tehty muutakin hyvää ja josta tämän reseptin päätin kokeilla. Eivät ihan tavallisia pääsiäispöydän herkkuja ole, mutta kokeilehan: murskaa paketillinen Domino-keksejä (175 g) pamixilla murusiksi ja lisää joukkoon 100g (”laitti”) Philadelphiaa tai muuta tuorejuustoa. Sekoita tahnaksi ja pistä jääkaappiin tunniksi. Pyörittele sitten massasta palloja ja pistä taas jääkaappiin jäähtymään. Sulata 100 g suklaata, kierittele dominopallerot suklaassa ja laita pintaan kuivattuja karpalopaloja, kookosta, strösseleitä… Laita taas jääkaappiin. Hyviä olivat.