Ruoka ja viini – Sivu 112 – Tuulestatemmattua

Jouluruokia lehdissä ja ohjeissa

Karjalan liiton lehdessä ”Joulukanteleessa” oli jouluruoasta juttua, ja ylisanoilla maininta kokkailuistani, joista erityisesti mainittiin resepteineen yrttinen jouluruukku. Sehän on Valion aika päiviä sitten lanseeraama juusto-juuresvuoka, jota meillä tähän jouluntienooseen aina tehdään. Ohjeen olen julkaissut jo kauan aikaa takaperin, ja jollet ole koskaan tehnyt niin suosittelen kyllä tekemään nyt. Ohje TÄÄLLÄ (jutun yhteydessä näyttää olevan kyllä merkillistä avautumistakin. uups!)

Toinen täällä Temmatussa julkaisemani (joulunkin ajan) ja itse tuunaamani vuokaruoka on päässyt lehtien palstoille. Nordea-rahoituksen asiakaslehti Toriin tekivät laajan jouluruokajutun, johon haastattelivat historioitsijana, mutta sitten myös kokonaisen sivullisen blogini ja jouluruokasivujeni ohjeista kokosivat. Täällä lehden juttu ja se reseptisivu (s. 34)

Ja vielä yksi linkki, jossa taas merkillisesti on jouluruokahistorian asiantuntijaksi tituleerattu. Tämä juttu oli viime jouluaattona Hesarissa.

Mutta nyt kehiin jotain uutta. Ei ole ihan perinteistä jouluruokaa, mutta kyllä sopii joulupöytäänkin tavallisempien peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoiden rinnalle tai vaihteluksi.

En muista mistä ohje on… Oisko Viinilehdestä? Kuvakin minulla siitä jossain on, muttä tähän hätään ei löydy.

Jouluinen, yrttinen bataattivuoka

800 g valmista bataattisosetta
(= kolme isoa bataattia)
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl currya
korianteria
muskottia
2 rkl korppujauhoja
2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl suolaa

Kuori, keitä ja soseuta bataatit. Tai osta valmista. Kuullota ensin sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää curry, veitsenkärjellinen korianteria ja muskottia. Sekoita yrttiöljy bataattisoseen joukkoon. Sekoita kerma, munat, korppujauhot ja suola keskenään ja sitten soseeseen. Kaada voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa kolmisen varttia, tunteroinen. Anna vetäytyä ennen tarjolle vientiä.

Helppoa kuin heinänteko [siitähän minulla niin paljon kokemusta onkin!] ja vaikka noita bataattimössöohjeita on pilvin pimein, tässä on sitä jotain.

Toinen makoisa, ei vain jouluruoka on se mitä tein mökillä viikonloppuna. Jostain blogista tai useammastikin olen tämän kaltaisen ohjeen nähnyt, mutta kun sellaista ei ollut käsillä, soveltelin. Ja oli kyllä tosi hyvää.

Ruusukaalia ja pekonia smetanan kanssa (kahdelle)

400 g ruusukaalia
½ pkt pekonia
tilkka öljyä
1 dl smetanaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Poista ruusukaaleista kannat, halkaise tai jopa neljään osaan voit pilkkoa. Ryöppää vesitilkassa mikrossa pari minuuttia. Pilko pekoni ja paista pannulla, lisää ruusukaalit, anna vähän ruskistua. Sekoita smetana sekaan, anna muhia tovi (viisi minuuttia?), suolaa ja pippuroi.

Ihan järjettömän hyvää ja nopeaa arkiruokaakin. Laitanpa sitten vielä kuvan LappItalia -keittokirjani sivulta 117, jossa on yksi erinomainen juhlaruoka, jouluruoka.

Porkkana-lanttupaistos mukavasti modernisoituna. Tyylikäs tarjottava.

Enää yksi yö JOULUYLLÄTYKSEEN … Pysy linjoilla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Leivinuunissahan ne parhaat
joulun vuoka- ja laatikkoruoat tehdään..

Vapaapäivän iloja

Ehdin aamulla Rotuaarille suunnilleen ennen ketään muita. Sain uusista hienoista jouluvaloista paljon kuvia.

Tyhjillä keskustan kaduilla käveleskelin pitkän tovin, eikä minulla enää millään muotoa olisi ollut aikaa jatkaa matkaa Möljälle, oli levoton olo ja mielessä rotissööripostitukset, kaikki kotityöt, työt, sapuskan teko, yhden postitusasian kiireellinen hoitaminen, konnulin kylvetys, mutta tuntui että juuri noiden syiden vuoksi oli sittenkin hyvä mennä vielä merenrantaan. Lupasin itselleni lähteä vielä Ilokiville, Möljälle. Uusi Möljänsiltakin oli näkemättä ja kävelemättä.

Tähän tullessa oli jo hyvä olo. Aamulla ennen kymmentä aallonmurtajalla ei vielä muita. Tyyntä, mielessäkin.

Tänään marraskuuksi merkillisen korkea lämpötila ei haitannut, ja harvoin tuolla Toppilan salmen suulla on tuuletonta. Tänä aamuna oli. Satamaan oli tullut kaksi asuntoveneeltä näyttävää potskiakin. Tatjanassa ja Crescendossa oltiin aamukahvin keitossa kun ohi kävelin. Uusi silta toimii, kesällä siitä on varmasti enemmänkin iloa ja kunhan saavat lähitienoot rakennetuksi.

Pari tuntiahan kuvausreissulla viivähti, parisataa kuvaa tuosta vaan… Säästän muutamia otoksia ensi viikon postauksiin,…

mutta pisteenä tähän postaukseen: tämän päivän jälkkkärimme. Vanha herkku. Helppoa kuin heinänteko, eikä kaloreista ole puutetta. 😉 Mietihän jos pikkujouluissa tai joulupöydässä tarjoaisit tätä? Laita kristallilasiin tai pieniin valkoisiin mokkakuppeihin, niin onhan salonkikelpoinen jälkimakea. Kirsikka tai tuore vadelma koristeeksi, ei huono.

Suklaakupit (kuudelle tai kuvan kokoisia espressokupillisia kahdeksan)

3 dl kermaa
200g tummaa suklaata
2 munankeltuaista
3 rkl konjakkia
20 g voita

Kuumenna kerma paksupohjaisessa kasarissa melkein kiehuvaksi.
Ota kasari lämmöltä ja annan jäähtyä tovi.
Lisää paloiteltu suklaa kerman joukkoon sulamaan. Sekoittele.
Vatkaa sekaan keltuaiset ja konjakki.
Anna jäähtyä vähän (ettei juoksetu) ja lisää voi. Sekoita kunnolla.
Kaada suklaa pieniin espressokuppeihin.
Pistä jääkaappiin jähmettymään.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Tavallinen sunnuntai

Aamukahvipöydässä:

– Mikäs on päivän programmi?
– Enpä tiedä, ihan tavallinen sunnuntai, kai …
– Siis: ensin sähköpostit ja kommentit, sitten lenkille, suihkuttelua ja huoltoa, kuvien purku koneelle ja vähän datailua, ja sitten ”tuu kattoon ku hyvä kuva/mainio nettisaitti/yms” ja sitten vähän sapuskan esivalmisteluja, ehkä kotitöitä, luet kandityön tai otat tirsat, taas koneelle, sitten sapuskan teko ja arvattavastikin lähtee lapasesta, lapset tulee syömään, syödään hyvin ja höpötellään kauan, tai siis sinä ja nuoret pulputatte, minulle jää sotkuinen keittiö, menet koneelle, kirjoitat blogin ja luet, ja sitten Tanssit, ja taas koneelle ja luet ja nukkumaan.
– Niin.

Hyvin tuntuu mies tietävän, miten minun tavallinen sunnuntaini menee. Noin se menee. Paitsi tänään ei ollut ettoneita eikä sotkuista keittiötä. Nukuin kahdeksaan! joten päikkäreitä ei tarvittu, ei kandityötä vaan väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja keittiön siivosin itse odotellessani ruokien kypsymistä, kun ei tarvinnut/voinut tehdä jälkkäriä, sillä meillä oli jälkiruoaksi pehtoorin arpajaisista voittama Antellin raparperihyve, joka on melkein vielä parempaa kuin omenahyve.

Eturuoaksi rohkenin valmistaa perheelleni maksaa. Kukaan ei tykkää maksasta, mutta kaikki sanoivat, että tämähän on hyvää! 🙂 Mikä on salaisuus? Poron maksa suli ja lillui yön piimässä. Ohuet siivut paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Se oli kyllä hyvää…

Pääruokana oli uunilohta. Antti Vahteran reseptin olen tainnut julkaista ennenkin? En ole varma, mutta kirjoittelenpa tähän kuitenkin. On se sen verran hyvä ruoka, että kannattaa kokeilla. Aikas edullista, nopeaa ja helppoa.

Grillattua lohta – kuorrutettuna katkoilla ja kylmäsavulohella

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g katkoja
50 g suolakurkkukuutioita
1 dl smetanaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus cayennepippuria (tai peperincinoa)
mustapippuria myllystä
3 – 4 rkl parmesanraastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (nahattomaksi). Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti kummaltakin puolelta. Mausta pippurilla.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Parmesanista säästä puolet pinnalle. Levitä massa lohiviipaleiden päälle ja ripottele loppu parmesan pinnalle. Grillaa lohiviipaleet uunissa n. 10 minuuttia 220-asteessa.

Ja sitten on kyllä hieman kehuskeltava, sanottava ääneen, mikä on hyvin. Tiedättekös, mikä meidän kakaroissa on mukavaa? Se, että tulevat mielellään ja nälkäisinä syömään kotikotiin. Tykkäävät kokkailuistani, ottavat mieluusti jämät ja isot kipot lappapuuroa tupperpurkeissa kotiin vietäväksi ja istuvat rauhassa pöydässä ja ovat! Ovat läsnä, ovat olemassa! Se on ihan hiton hienoa! Tekevät tavallisesta sunnuntaista juhlan. 😉

Bloggailu Ruoka ja viini

Brittiläistä, kuuluisaa ja halpaa – ja kaikki erinomaista

Huomenna on illalla digikurssi ja sen päälle Downton Abbeyn kolmannen tuotantokauden alku! Ja Dame Maggie Smith on mukana, jee! Ja eilen uutisoidun jutun mukaan hänet nähdään myös seuraavalla, neljännellä tuotantokaudella. Ihan parasta viihdettä mitä voi olla.

Brittielämän tunnelmissa tässä muutenkin, Lontoon kuvien perkaamista ja sitten kolumniinkin on tulossa terveisiä saarivaltakunnasta.

Mutta muutoin kovin rahvaanomaista ollut tämä päivä. Ainoa, mikä työteliästä ja pimeää marraskuun päivää vähän juhlisti, oli sapuska. Minä olin jo ajatellut, etten mene virran mukana, enkä puhu täällä avokadopastasta mitään, riittäköön että kaikki muut siitä bloggaavat, mutta onhan se linkki ohjeeseen laitettava: täällä. Jos jotenkin olet onnistunut välttymään tähän reseptiin liittyvältä tarinalta aamuteeveessä, Hesarissa, kymmenissa blogeissa, FB:ssä ja kuitenkin haluat tietää sen, niin klikkaa tänne.

Tänään kun tein sitä, oli otettava kuva. Oli oikeastaan pakko. Siitä huolimatta, ettei mikään kuvauksellinen ruoka olekaan. 🙂

Tässä ennen pastan lisäämistä.

Tässä kastike jo spagetissa.

Mutta siis: onhan se ihan hulppean hyvä safka. Ja samasta kirjasta on se lohi-avokado-salaatti, jonka ohjeen tänne laitoinkin jo joku aika sitten. Edelleen sitäkin voin suositella.

Ja sitten toinen juttu, joka ei ehkä oikeastaan kuuluisi maanantain – vaan perjantain – postaukseen, mutta kun tämänkin olin ajatellut täällä skipata, siis etten siitä kirjoita, mutta kun tähänkin on nyt tullut kannustusta ”etkö vois laittaa blogiin kuvaa siitä”? Siispä.

Tämä juttu liittyy yllättäen meidän Junioriin. Poika oli töissä kuullut, joltain tukkurilta, kauppiaalta, any way, joltakin, että Alkossa on tapahtunut pieni työtapaturma, ja että tietty chileläinen kohtuullisen hintava (about 20 euroa pitäisi olla) punaviini onkin saanut väärän hinnan.

Liekö hinnoitteluvirhe urbaanilegenda, mutta joka tapauksessa Santiago 1541 (Syrah, Cabernet Sauvignon, Malbec) -viinin saa seitsemällä eurolla ja se on erinomaisen hyvää viiniä. Juniori toi meille sitä pullollisen välittömästi kuultuaan tarinan, noin kuukausi sitten. Ei ole ennen meille poika punaviiniä tuonut, mutta tämä kerta kyllä kannatti.

Nyt kun pikkujoulukausi on alkamassa kannattanee pitää mielessä, – monista liikkeistä on kuulemma jo loppunut…

Ruoka ja viini Valokuvaus

Retkellä Koitelissa ja kotona keittiössä

Valokuvauskurssin retkipäivä Koiteliin, jossa kyllä kannattaa käydä (edellisen käynnin raportti täällä ja ”virallinen” esittelysivu täällä).

Olisi sää voinut olla parempikin. Mutta siinä kun Oulussa satoi vettä, niin Kiiminkijokivarressa tuli räntää, – mikä oli kuitenkin pienempi paha. Kamerathan ei välttämättä kovin kosteista keleistä tykkää… Me kuvaajat emme antaneet sään lannistaa.

Meillä oli siellä kuvaustehtäväkin, laittelen tänne kunhan saan valmiiksi, reilun viikon päästä vasta pitää olla … Tässä muutama otos .. Eiliselle koivukuvalle löytyi pari Koitelista.

Vettä koskessa ei ollut kovin paljoa, mutta kuvattavaksi asti riitti kuitenkin.

Retkellä pitää olla eväät, ja valokuvauksesta viis, kunhan paistetaan makkaraa! Vähän tuommoinen fiilinki tuntui meidän seitsemän hengen porukassamme olevan, ja sehän sopi minulle. Eilen leivoin mukaan vietäväksi valkosuklaamuffareita. Jäi niitä perheellekin ja taitaa riittää vielä huomiseksi töihinkin aamukahville…

Näiden – vanha, omakehitelmä – resepti on tässä (klikkaa isommaksi)

Nuoret eivät paljon muffareita syöneet meillä kun oli muutenkin runsaahkosti jälkkäreitä. Tai siis lettuja ja niille suklaarahkavaahtoa, vaniljavaahtoa, lakkoja, vaahterasiirappia, … ja pääruokaakin oli enemmän kuin runsaasti. Oli vähän sellainen kaappien ja pakastimen tyhjennysfiilis ruokaa tehdessä. Minusta – eivät muutkaan syömättä jättäneet – parasta oli poronmaksamousse. Tein erilaista kuin ennen. Kuvaa ei ehkä kannata laittaa, näyttää — noh, ei näytä herkulliselta, mutta kyllä se oli erinomaisen hyvää.

Ja näin se tehdään: Pilko poron maksa kuutioiksi, silppua yksi iso makea sipuli, valkosipulin kynsi, ja paistele niitä voi-öljy-seoksessa. Lisää pannulle purkillinen smetanaa, pari ruokalusikallista ketsuppia, paljon rouhittua mustapippuria ja timjamia, tietysti suolaa ja anna hautua 5 – 10 minuuttia. Sekoita pamixilla tahnaksi, lisää tuoretta rakuunaa ja jätä jääkaappiin makuuntumaan pariksi tunniksi. Tomaatin kanssa ihan tavattoman hyvää. Olisipa ollut cocktail-tomskuja, ne kun olisi täyttänyt tällä, olisi tullut salonkikelpoista kuvattavaa… 🙂 Moni muu pääruoka olisi ollut kuvattavaakin, mutta keskityin syömään, joten ”no fotos”.

Mutta tosiasiahan se on, että ruokaa parempaa oli seura. Ihan saletisti. Meidän mielestä ainakin, nuorista en tiedä. 🙂

Ruoka ja viini Yliopistoelämää

TGIF! ja syyskuu on nyt pulkassa!

Tekaisinpahan kolmessa tunnissa abstraktin symposioon. Enpä ole koskaan niin surkeaa tehnyt. Toivonko lähtökohtaisesti, että se hylättäisiin? Ehkäpä. Säästyisin osallistumiselta. Toisaalta …

Mitä muuta töissä? Ensimmäinen tutkijoiden, tohtorikoulutettavien ja opettajien perjantaiseminaari. Ihan hurjan mielenkiintoinen, uusia ajatuksia herättävä ”tutkimussuunnitelma” oli vuorossa, aloittajana.

Ja sitten jouluruokahistorian konsultointia haastattelussa. Joulu? Aivan! Jouluartikkeleita jo tehdään, huoh.

Sadetta, harmaata, ulkoilemattomuutta.

Kumpi pihlajista on ostettu taimenena, kumpi haettu metsästä?

Äsken nautimme ahvenfileet basilikalla ja sinapilla. Ohje täällä (sivu 18).
Jollet vielä ole testannut, niin tee se huomenna. Suosittelen.

Muutama puikulaperuna ja näitä. Vähän vihersalaattia.
Mitäpä sitä muuta perjantai-iltana kaksistaan kaipaisimme?
Piccolo-samppanja ei ollut ollenkaan hassumpi idea. 🙂

TGIF!

Ruoka ja viini

Perjantaiherkkuja Riojasta ja omenasta

Hiljaisen työpäivän (siis minä olin hiljaa, kuuntelin muita ja luin) jälkeen mukava olla kotona. Söimme paremman kaavan mukaan, pitkästä aikaa poroa, ja sen kanssa nautimme vähintäänkin erinomaisen punaviinipullollisen Riojan tempranilloa. Yltiöstaili etiketti lupasi hyvää, ja viini oli erinomaista. QP-viini vuosikertaa 2009 oli juuri sellaista, mitä riojalaiselta viiniltä odotan. Voimallista, mutta pehmeää, täyteläistä, olematta raskas, marjojen makua, olematta puolukkamehun makuista.

Ei edullisimpia viinejä, mutta 15 euroa pullollisesta on kuitenkin vain sen, mitä kaksi lasillista maksaisi ravintolassa.

Ja sitten niitä lupaamiani omenajälkkäriohjeita (ja kuten jo ainakin viisi kertaa olen sanonut, näiden seuraavien omenaherkkujen ”historia” on tulossa. Ehkä ensi torstaina, tai seuraavana. Miten juttu Kalevassa julkaistaankaan).

Ensin Tarte Tatin (jonka tein Välimäen ”Ruokaa Ranskasta” -kirjan ohjeen mukaan. Taas joudun kopioimaan Välimäen reseptin, ei voi mitään, mutta tämäkin oli erinomaista!).

Ranskalainen omenatorttu (Tarte tatin)

1 pkt voitaikinaa
4 omenaa (mielellään Granny Smith)
100 g voita
2 dl sokeria

Ota voitaikina sulamaan hyvissä ajoin ennen aloittamista. Kuori omenat kylmään veteen. Poista siemenkodat ja leikkaa malto lohkoiksi. Voitele valurautapannu tai keraaminen torttuvuoka reilusti voilla ja levitä sokeri tasaisesti pannun pohjalle. Asettele omenalohkot pannuun pyöreä pinta alaspäin ja lisää loput voista nokareina. Kauli taikina halkaisijaltaan noin kaksi senttiä vuokaa suuremmaksi kiekoksi ja nosta varovasti omenoiden päälle. Käännä veitsellä tai nuolijan kärjellä taikinareunat vuoan sisäpuolelle.

Pane uuni kuumenemaan 225-asteiseksi. Siirrä pannu lieden levylle ja kuumenna hiljalleen kymmenisen minuuttia niin että sokeri karamellisoituu. Tarkista karamellisoitumisen aste raottamalla taikinakantta ja jos sokeri on jo melko tummanruskeaa, nosta pannu uuniin. Paista keskitasolla noin 15 minuuttia tai kunnes pinta on kullanvärinen.

Anna kypsän tortun vetäytyä 3–4 minuuttia pannussa ja irrota se sitten pannun reunoista veitsellä myötäillen. Aseta lautanen omenatortun päälle ja keikauta torttu ylösalaisin lautaselle. Tarjoa haaleana vaniljajäätelön kera.

_____________________________

Tässä toinen klassikko-omenaherkku. Senkin tarinan kerron kunhan juttu on ollut ensin Kalevassa. Mutta ohjeen ja kuvia voin julkaista jo nyt.

Omenastruudeli -ohjeitakin on vaikka ja kuinka paljon. Useimmissa taikina tehdään itse, mutta minä päätin eilen oikaista ja tehdä takuuvarmasti lehtevän. Siis filo-taikinapaketti kehiin. Koskapa käytin filoarkkeja oli parasta raastaa omenat. Voi omenan laittaa täytteeseen pieninä kuutioinakin.

Omenastruudeli filotaikinaan

250 g filotaikinaa
1 dl voisulaa

Ota filo-taikina huoneenlämpöön sulamaan noin kaksi tuntia ennen leipomista.

Täytteeseen

5 kpl happamia omenoita
2 rkl korppujauhoja
2 dl mantelirouhetta
1½ dl fariinisokeria
2 dl rusinoita (liotettuna calvados-tilkassa)
2 tl vaniljasokeria
2 tl kanelia

Voiteluun desi voisulaa ja lopuksi pinnalle tomusokeria. Raasta tai pilko omenat ja sekoita sen jälkeen kaikki täytteen aineet keskenään. Levitä filotaikinalevyjä 3 – 4 kerrosta leivinpöydälle ja voitele välit voisulalla. Tee taikinasta kaksi rullaa. Jaa täyte taikinalevyille ja kääri ne varovasti rullalle. Nosta pellille niin, että sauma jää rullan alle. Paista omenarullia 225-asteessa puolisen tuntia. Voitele kypsennyksen aikana sulatetulla voilla. Tarjoa struudeli jätskin, vaniljakastikkeen tai rahkakermavaahtosekoituksen kanssa.

Tämä oli itse asiassa paljon parempaa tänään kuin eilen, mutta ei se silti yltänyt lähellekään sitä struudelia, jota nautimme Alpeilla. Mustikkastruudelia voisikin joskus koettaa kehitellä. Kuva täällä. Ehkä makumuistoissa on osansa viileähköällä aamulla, tiukalla nousulla ennen struudelia, ja kaikinpuolin erinomaisen päivän muistoilla…

Jos pitäisi valita, kumman tekisin, kumman tarjoaisin, niin Tarte Tatin´in.

Joko minä sanoin, että on mukava kun on perjantai. 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Keittiöhommissa

Syksy. Aamulla töihin kävellessä oli kaunis syksy, töistä pehtoorin autolla hakiessa ei. Oli ollut ajatuksena rientää ajoissa pihahommiin, mutta kun kotiuduttua satoi reilummanlaisesti, päätin suhtautua syksyyn toisin: jollei ole ruskaa, niin on ruokaa. Hulppea lohisalaatti ja jälkiruokaa.

Omenastruudeli. Lupailinhan jo viime viikolla, että kun omppu-kolumnini julkaistaisiin tänään, laittaisin Tarte tatinin -ohjeen tänne Temmattuihin juttuihinkin, mutta kun juttuani ei vielä tänään Ruoka-Kalevassa ollutkaan, en voi sitä nyt julkaista. Tai siis ohjeen voisin, mutta en juttua. Ja sitten tein äsken toisenkin siinä jutussa mainitun omenaherkun, mutta se on vielä uunissa… Siis ehkäpä niiden ohjeet ja kuvat laittelen vaikka huomenissa, tai lauantaina, mutta nyt kirjoitan tuosta lohisalaatista.

Minähän sain eilen pehtoorilta lahjaksi kirjan ”Safkaa. Parempaa arkiruokaa”. Kirjan ovat tehneet aviopari Alexander ja Hanna Gullichsen. Miehellä on Helsingissä kaksi ravintolaa (Rafla ja Maxill) ja vaimosta todetaan ”on vapaa kijoittaja, joka harrastaa valokuvausta ja pitää suosittua Chicling-blogia”. Minustakin olisi kiva jos minua voitaisiin tituleerata noin: ”vapaa kirjoittaja, harrastaa valokuvasta ja pitää SUOSITTUA blogia”. [no on tämä aika suosittu. Minulle ihan riittävän 🙂 Kaikki te muutama sata päivittäistä kävijää olette minusta hieno juttu :). Ja aika vapaahan minä olen, kirjoittelen mitä huvittaa. heh!]

Mutta tuohon kirjaan palatakseni.. Väistämättä oli kysyttävä pehtoorilta, että onko arkiruoassa ollut jotain vikaa kun tämmöisen katsoi tarpeelliseksi minulle lahjaksi antaa. Kovasti yritti mies selitellä, että siitä ei ole kyse. – Yhy.

No lueskeskelinpa eilen ehtoolla kirjaa ja löysin monta monituista kokeiltavaa. Ja tänään siis Lohi-avokadosalaatti wasabikastikkeella.

Ohjeen ainesmäärät on yhdelle, paitsi wasabikastike riittää kahdeksaan annokseen. Muutoin tein salaatin ihan ohjeen mukaan mutta wasabia laitoin vain puolet ohjeen määrästä. Pehtoori kun ei ole tulisen ystävä. Mutta tämän salaatin (joka oli ihan täysi ja täyttävä annos, pala maalaisleipää viereen eikä muuta tarvittu) ystäväksi kyllä heti heittäytyi.
Tässä on sekin hyvä puoli, että tässä käytetään samoja aineksia kuin sushin teossa, ja kun teen sushia verraten harvoin – ehkä kerran kahdessa kuukaudessa – tahtovat inkiväärit, wasabit, riisietikat vanhentua ennen kuin ne saa käytetyksi. Nyt löytyi niille hyvä käyttökohde. Inkivääristä onkin sanottava, että meillä oli eka kertaa uutta Kuudes maku -kaupasta löytämääni inkivääriä. Oikein hienostuneen makuista. Raikasta. Samasta kaupastahan löytyy paras mahdollinen wasabi (ks. täältä). (ohjekuvat suurenevat klikkaamalla… )

Wasabikastike

½ sitruunaa

½ tl suolaa

1 tuubi (45 g) wasabia

1 dl rypsiöljyä

Purista sitruunan mehu kulhoon, lisää wasabi ja suola. sekoita.
Kaada rypsiöljy ohuena nauhana sekaan koko ajan vispaten kunnes kastike sakenee.

Huomenissa sitten jälkkäriohjeita.

Liikkuminen Niitä näitä Ruoka ja viini

Ruokapäivä

Merenrannassa vielä näkyy, oikeastaan tuntuu, yön hämäryys vaikka aurinko on jo nousemassa. Taivas sinisillä pastellinsävyillä vedelty, ilma ei ole enää leppeä ja mietin, miksi olen taas näin halvatun aikaisin liikkeellä.

Ja siellä se nainen koiransa kanssa on. Hän on varmastikin kotoisin jostain etelästä, kaukaa, ei huntua, ei huivia, ei pitkää hametta, mutta hän näyttää arabilta. Hän on hyvin kaunis, vähän pyöreä, mutta hyväryhtinen, ei runsas, vaan merkillisesti voimakkaan näköinen, – väistämättä ajattelen, että hän on uljaan näköinen.

Koskaan en ole nähnyt häntä kunnolla kasvoista, vain hänen tummat hiuksensa ja profiilin. Olen nähnyt hänet usein, juuri näillä aamuvarhaisilla lenkeillä ja hän on aina samassa paikassa katsomassa merelle. Mukanaan naisella on musta samojedilta näyttävä koira, joka katsoo aina pois mereltä, ikäänkuin varmistaakseen selustaa.

Kummallisesti tämän parivaljakon nähdessä tulee aina sellainen vähän pelottava olo… siinä on jotain elokuvamaista, sitä ajattelee että kohta tapahtuu jotain pahaa.

Tänään nainen kääntyi kohti paljon ennen kuin olin kohdallakaan, ja hän hymyili koko valkoisella hammasrivillään, hänen tummat silmänsäkin hyvmyilivät ja hän sanoi iloisesti, selkeällä suomen kielellä ”huomenta”. Hämmästykseltäni ymmärsin sentään vastata. Mutta kummallinen tunne jäi tänäänkin. Ehkä se johtui siitä, että oli vielä niin varhaista.

Ehdin käydä saunassa ja laittaa Festaan huippuaamiaisen ennen kuin pehtoori heräsi. Pekonia, munia, maalaisleipää, kinkkua, tuoremehua, kurkkua, vesimelonia ja hilloja, Viskaalin jukurtteja, mysliä, tummapaahtoista kahvia ja keitettyä vaahdotettua kahvimaitoa, croissantteja, kirsikkahilloa. Ihan kuin oltaisiin ulkomailla, sanoi pehtoori ja oli hyvillään.

Runsas aamiainen, brunssi, olikin tarpeen sillä nuoret tulivat vasta myöhään iltapäivällä syömään. Nuoripari oli ollut juhlimassa ja tytär iltapäivällä pelaamassa tennistä, joten söimme poikkeuksellisen myöhään. Ja oli niin mukava, kun Juniorilla ei ollut kiire Kajaaniin, ehdittin rauhassa syödä, olla. Ja jossain takaraivossani vai ehkä sydämessä tai aivoissa, vai ehkä sittenkin mielessä… viivähtää ajatus, noinko aikuisia nuo meidän pennut jo on?

Vielä riitti kasviskuormasta kokeiltavaa. Komeista pyöreistä kesäkurpitsoista tein hauskan lisäkkeen.

Leikkasin niistä hatun irti ja koversin sisuksen jätskipallokauhalla. Kuullottelin pannulla valkosipuleita, sipulia, kesäkurpitsan sisukset, lisäsin punaisen pestopurkin loput, aurinkokuivattuja tomaatteja, hain takapihalta yrttilaatikoista basilikaa ja silopersiljaa. Aamulta jääneistä pekoniviipaleista tein hakkelusta, lisäsin vielä raejuustoa ja vähän pecorinoraastetta. Annoin hetken hautua ja sitten täytin kurpitsat mössöllä, pinnalle mozzarellaa ja pistin uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi.

Ystävältä saadulla ohjeella, joka meillä kulkee nimellä Hannen kukkakaali, tuli tehtyä toinen hyvä lisuke.

2 pkt herkkusieniä
oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
4 rkl persiljaa
suolaa
mustapippuria
pieni kukkakaali
4 – 5 rkl voita
1 rkl basilikaa
3 rkl korppujauhoja
parmesaanijuustoa
Hauduta sipulit, lisää sienet, mausteet. Paloittele ja keitä kukkakaali.
Sulata voi ja sekoita siihen basilika ja korppujauhot, kaada kukkakaalin päälle.
Yhdistä sienet ja kukkakaaliseos, ripottele pinnalle parmesaania.

Pehtoori grillasi agnus-härkää, jolle en tehnyt mitään kastiketta, nokare rakuunavoita riitti.

Jaksoimme vielä kahvin kanssa palaset (Juniori ehkä useammankin) Kaiserschmarrenia (itävaltalainen pannari, kannattaa kokeilla, jollet vielä ole) mutta nyt on melkein vaikea istua, kun on niin kylläinen.

Sunnuntai on kestänyt iltaan asti… 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuvia ja kokkailuja

Me jotka heräsimme aamuviideltä (hittoon täysikuu!) voimme olla Linnanmaalla kävellenkin niin aikaisin, että on rauhaa kuvailla käytävillä. Matti Peltokankaan tilateos ”Mur Mur” (1987) tahtoo jäädä arjessa huomaamatta, mutta tänään aamuvarhain, kenenkään muun käytävillä liikkumatta ja kameran kanssa ohi mennessäni sen ”näin”.

Tähän Mur Muriin liittyy itse asiassa paljonkin muistoja: yksi niistä liittyy siihen kun olin kodinhoidon tuen varjolla kotiäitinä, joka kirjoitti Keminmaan historiaa: kävimme mutikaisten (S. 3 v. ja T. 1 ½ v.) kanssa usein Yliopiston kirjastossa ja tämä Mur Mur sekä eläinmuseo siinä vieressä olivat must-juttuja noilla piipahduksilla kampukselle. Olisipa kuvia siitä,kuinka lapset istuivat tuon sisällä tai yrittivät kiivetä sen päälle… Mutta silloin en kulkenut aina kamera mukana…

Toinen mainituista mutikaisista, nyt sen 21 v., haki meitsin iltapäivällä töistä samalla kun tuli leikkaamaan nurmen. Minä sitten lupasin tehdä sapuskaa. Ikäänkuin vaihtoskina; ei tarvinut minun ”niittopuuhiin” ryhtyä.

Nuoripari piti ”tavissapuskasta” – nykyisin kun ovat syömässä enimmäkseen sunnuntaisin, jolloin koetan tehdä jotain erityishyvää, joten eivät meillä enää tavallisesti arkiruokaa syö. Pitkästä aikaa tein fetalihapullia ja niille lisukkeeksi kasviskuormasta kaikenmoista. Nuo fetalihapullat eivät ole kovin erikoisia, mutta niiden ohje, joka on tuolla www-sivujeni reseptikansiossa, on yksi eniten googlatuista sivuista koko satoja sivuja käsittävällä sivustollani. Mutta kopsailenpa oman ohjeeni tähänkin…

Fetalihapullat

kolme valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
noin desi fetaa murskattuna
600 g jauhelihaa
2 kananmunaa
timjamia
Creme Bonjour Cuisinea (Välimeren yritit)
Heinzin Tomate Olive -kastiketta
mustapippuria rouheena
suolaa

Pilko valkosipulinkynnet oliiviöljyn joukkoon. Hienonna feta haarukalla murusiksi. Sekoita edelliset ja jauheliha keskenään, tilkka kermaa tai rkl tai pari Creme Bonjour Cuisinea (välimeren yritit) täyteläistävät vielä makua, mausta timjamilla, mustapippurilla ja suolalla (fetan suolaisuus huomioiden) ja lisää lopuksi kaksi kananmunaa. Pyörittele taikinasta isohkoja lihapullia, ja laita leivinpaperin päälle. Purista jokaisen lihapullan pinnalle ruokalusikallinen Heinzin Tomate Olive -kastiketta. Laita lihapullat 220-asteiseen uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi.

Tänään ei ollut tuota Heinzin soosia, mutta oli omasta maasta paljon yrttejä. Timjamin lisäksi laitoin rakuunaa ja sileälehtistä persiljaa ja hyviä tuli. Mukava kun nuoret tuli syömään.

Meitsin kokkailutaidot jäivät kuitenkin jotenkin murusiksi kun äsken katseltiin Master Chef Junior -ohjelmaa telkkarista. Ihan huippumuksuja kokkailemassa. Ja rentous ja varmuus, toisten auttamisen halu ja taito. Ei kyräilyä, ei kateutta. Ilon kautta ja toisia huomioiden. Ei mitään sellaista ollut aikuisten skabassa nähtävissä. Suosittelen kyllä katsomaan tätä ”junnu-sarjaa”, siinä on asenne kohillaan.

Nyt me aamuviideltä heränneet alamme etsiskellä kirjahyllyistä jotain iltalukemista ja vetäydymme yöpuulle….