Ruoka ja viini – Sivu 111 – Tuulestatemmattua

Keittiöhommissa

Syksy. Aamulla töihin kävellessä oli kaunis syksy, töistä pehtoorin autolla hakiessa ei. Oli ollut ajatuksena rientää ajoissa pihahommiin, mutta kun kotiuduttua satoi reilummanlaisesti, päätin suhtautua syksyyn toisin: jollei ole ruskaa, niin on ruokaa. Hulppea lohisalaatti ja jälkiruokaa.

Omenastruudeli. Lupailinhan jo viime viikolla, että kun omppu-kolumnini julkaistaisiin tänään, laittaisin Tarte tatinin -ohjeen tänne Temmattuihin juttuihinkin, mutta kun juttuani ei vielä tänään Ruoka-Kalevassa ollutkaan, en voi sitä nyt julkaista. Tai siis ohjeen voisin, mutta en juttua. Ja sitten tein äsken toisenkin siinä jutussa mainitun omenaherkun, mutta se on vielä uunissa… Siis ehkäpä niiden ohjeet ja kuvat laittelen vaikka huomenissa, tai lauantaina, mutta nyt kirjoitan tuosta lohisalaatista.

Minähän sain eilen pehtoorilta lahjaksi kirjan ”Safkaa. Parempaa arkiruokaa”. Kirjan ovat tehneet aviopari Alexander ja Hanna Gullichsen. Miehellä on Helsingissä kaksi ravintolaa (Rafla ja Maxill) ja vaimosta todetaan ”on vapaa kijoittaja, joka harrastaa valokuvausta ja pitää suosittua Chicling-blogia”. Minustakin olisi kiva jos minua voitaisiin tituleerata noin: ”vapaa kirjoittaja, harrastaa valokuvasta ja pitää SUOSITTUA blogia”. [no on tämä aika suosittu. Minulle ihan riittävän 🙂 Kaikki te muutama sata päivittäistä kävijää olette minusta hieno juttu :). Ja aika vapaahan minä olen, kirjoittelen mitä huvittaa. heh!]

Mutta tuohon kirjaan palatakseni.. Väistämättä oli kysyttävä pehtoorilta, että onko arkiruoassa ollut jotain vikaa kun tämmöisen katsoi tarpeelliseksi minulle lahjaksi antaa. Kovasti yritti mies selitellä, että siitä ei ole kyse. – Yhy.

No lueskeskelinpa eilen ehtoolla kirjaa ja löysin monta monituista kokeiltavaa. Ja tänään siis Lohi-avokadosalaatti wasabikastikkeella.

Ohjeen ainesmäärät on yhdelle, paitsi wasabikastike riittää kahdeksaan annokseen. Muutoin tein salaatin ihan ohjeen mukaan mutta wasabia laitoin vain puolet ohjeen määrästä. Pehtoori kun ei ole tulisen ystävä. Mutta tämän salaatin (joka oli ihan täysi ja täyttävä annos, pala maalaisleipää viereen eikä muuta tarvittu) ystäväksi kyllä heti heittäytyi.
Tässä on sekin hyvä puoli, että tässä käytetään samoja aineksia kuin sushin teossa, ja kun teen sushia verraten harvoin – ehkä kerran kahdessa kuukaudessa – tahtovat inkiväärit, wasabit, riisietikat vanhentua ennen kuin ne saa käytetyksi. Nyt löytyi niille hyvä käyttökohde. Inkivääristä onkin sanottava, että meillä oli eka kertaa uutta Kuudes maku -kaupasta löytämääni inkivääriä. Oikein hienostuneen makuista. Raikasta. Samasta kaupastahan löytyy paras mahdollinen wasabi (ks. täältä). (ohjekuvat suurenevat klikkaamalla… )

Wasabikastike

½ sitruunaa

½ tl suolaa

1 tuubi (45 g) wasabia

1 dl rypsiöljyä

Purista sitruunan mehu kulhoon, lisää wasabi ja suola. sekoita.
Kaada rypsiöljy ohuena nauhana sekaan koko ajan vispaten kunnes kastike sakenee.

Huomenissa sitten jälkkäriohjeita.

Ruokapäivä

Merenrannassa vielä näkyy, oikeastaan tuntuu, yön hämäryys vaikka aurinko on jo nousemassa. Taivas sinisillä pastellinsävyillä vedelty, ilma ei ole enää leppeä ja mietin, miksi olen taas näin halvatun aikaisin liikkeellä.

Ja siellä se nainen koiransa kanssa on. Hän on varmastikin kotoisin jostain etelästä, kaukaa, ei huntua, ei huivia, ei pitkää hametta, mutta hän näyttää arabilta. Hän on hyvin kaunis, vähän pyöreä, mutta hyväryhtinen, ei runsas, vaan merkillisesti voimakkaan näköinen, – väistämättä ajattelen, että hän on uljaan näköinen.

Koskaan en ole nähnyt häntä kunnolla kasvoista, vain hänen tummat hiuksensa ja profiilin. Olen nähnyt hänet usein, juuri näillä aamuvarhaisilla lenkeillä ja hän on aina samassa paikassa katsomassa merelle. Mukanaan naisella on musta samojedilta näyttävä koira, joka katsoo aina pois mereltä, ikäänkuin varmistaakseen selustaa.

Kummallisesti tämän parivaljakon nähdessä tulee aina sellainen vähän pelottava olo… siinä on jotain elokuvamaista, sitä ajattelee että kohta tapahtuu jotain pahaa.

Tänään nainen kääntyi kohti paljon ennen kuin olin kohdallakaan, ja hän hymyili koko valkoisella hammasrivillään, hänen tummat silmänsäkin hyvmyilivät ja hän sanoi iloisesti, selkeällä suomen kielellä ”huomenta”. Hämmästykseltäni ymmärsin sentään vastata. Mutta kummallinen tunne jäi tänäänkin. Ehkä se johtui siitä, että oli vielä niin varhaista.

Ehdin käydä saunassa ja laittaa Festaan huippuaamiaisen ennen kuin pehtoori heräsi. Pekonia, munia, maalaisleipää, kinkkua, tuoremehua, kurkkua, vesimelonia ja hilloja, Viskaalin jukurtteja, mysliä, tummapaahtoista kahvia ja keitettyä vaahdotettua kahvimaitoa, croissantteja, kirsikkahilloa. Ihan kuin oltaisiin ulkomailla, sanoi pehtoori ja oli hyvillään.

Runsas aamiainen, brunssi, olikin tarpeen sillä nuoret tulivat vasta myöhään iltapäivällä syömään. Nuoripari oli ollut juhlimassa ja tytär iltapäivällä pelaamassa tennistä, joten söimme poikkeuksellisen myöhään. Ja oli niin mukava, kun Juniorilla ei ollut kiire Kajaaniin, ehdittin rauhassa syödä, olla. Ja jossain takaraivossani vai ehkä sydämessä tai aivoissa, vai ehkä sittenkin mielessä… viivähtää ajatus, noinko aikuisia nuo meidän pennut jo on?

Vielä riitti kasviskuormasta kokeiltavaa. Komeista pyöreistä kesäkurpitsoista tein hauskan lisäkkeen.

Leikkasin niistä hatun irti ja koversin sisuksen jätskipallokauhalla. Kuullottelin pannulla valkosipuleita, sipulia, kesäkurpitsan sisukset, lisäsin punaisen pestopurkin loput, aurinkokuivattuja tomaatteja, hain takapihalta yrttilaatikoista basilikaa ja silopersiljaa. Aamulta jääneistä pekoniviipaleista tein hakkelusta, lisäsin vielä raejuustoa ja vähän pecorinoraastetta. Annoin hetken hautua ja sitten täytin kurpitsat mössöllä, pinnalle mozzarellaa ja pistin uuniin pariksikymmeneksi minuutiksi.

Ystävältä saadulla ohjeella, joka meillä kulkee nimellä Hannen kukkakaali, tuli tehtyä toinen hyvä lisuke.

2 pkt herkkusieniä
oliiviöljyä
2 sipulia
2 valkosipulin kynttä
4 rkl persiljaa
suolaa
mustapippuria
pieni kukkakaali
4 – 5 rkl voita
1 rkl basilikaa
3 rkl korppujauhoja
parmesaanijuustoa
Hauduta sipulit, lisää sienet, mausteet. Paloittele ja keitä kukkakaali.
Sulata voi ja sekoita siihen basilika ja korppujauhot, kaada kukkakaalin päälle.
Yhdistä sienet ja kukkakaaliseos, ripottele pinnalle parmesaania.

Pehtoori grillasi agnus-härkää, jolle en tehnyt mitään kastiketta, nokare rakuunavoita riitti.

Jaksoimme vielä kahvin kanssa palaset (Juniori ehkä useammankin) Kaiserschmarrenia (itävaltalainen pannari, kannattaa kokeilla, jollet vielä ole) mutta nyt on melkein vaikea istua, kun on niin kylläinen.

Sunnuntai on kestänyt iltaan asti… 😉

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kuvia ja kokkailuja

Me jotka heräsimme aamuviideltä (hittoon täysikuu!) voimme olla Linnanmaalla kävellenkin niin aikaisin, että on rauhaa kuvailla käytävillä. Matti Peltokankaan tilateos ”Mur Mur” (1987) tahtoo jäädä arjessa huomaamatta, mutta tänään aamuvarhain, kenenkään muun käytävillä liikkumatta ja kameran kanssa ohi mennessäni sen ”näin”.

Tähän Mur Muriin liittyy itse asiassa paljonkin muistoja: yksi niistä liittyy siihen kun olin kodinhoidon tuen varjolla kotiäitinä, joka kirjoitti Keminmaan historiaa: kävimme mutikaisten (S. 3 v. ja T. 1 ½ v.) kanssa usein Yliopiston kirjastossa ja tämä Mur Mur sekä eläinmuseo siinä vieressä olivat must-juttuja noilla piipahduksilla kampukselle. Olisipa kuvia siitä,kuinka lapset istuivat tuon sisällä tai yrittivät kiivetä sen päälle… Mutta silloin en kulkenut aina kamera mukana…

Toinen mainituista mutikaisista, nyt sen 21 v., haki meitsin iltapäivällä töistä samalla kun tuli leikkaamaan nurmen. Minä sitten lupasin tehdä sapuskaa. Ikäänkuin vaihtoskina; ei tarvinut minun ”niittopuuhiin” ryhtyä.

Nuoripari piti ”tavissapuskasta” – nykyisin kun ovat syömässä enimmäkseen sunnuntaisin, jolloin koetan tehdä jotain erityishyvää, joten eivät meillä enää tavallisesti arkiruokaa syö. Pitkästä aikaa tein fetalihapullia ja niille lisukkeeksi kasviskuormasta kaikenmoista. Nuo fetalihapullat eivät ole kovin erikoisia, mutta niiden ohje, joka on tuolla www-sivujeni reseptikansiossa, on yksi eniten googlatuista sivuista koko satoja sivuja käsittävällä sivustollani. Mutta kopsailenpa oman ohjeeni tähänkin…

Fetalihapullat

kolme valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
noin desi fetaa murskattuna
600 g jauhelihaa
2 kananmunaa
timjamia
Creme Bonjour Cuisinea (Välimeren yritit)
Heinzin Tomate Olive -kastiketta
mustapippuria rouheena
suolaa

Pilko valkosipulinkynnet oliiviöljyn joukkoon. Hienonna feta haarukalla murusiksi. Sekoita edelliset ja jauheliha keskenään, tilkka kermaa tai rkl tai pari Creme Bonjour Cuisinea (välimeren yritit) täyteläistävät vielä makua, mausta timjamilla, mustapippurilla ja suolalla (fetan suolaisuus huomioiden) ja lisää lopuksi kaksi kananmunaa. Pyörittele taikinasta isohkoja lihapullia, ja laita leivinpaperin päälle. Purista jokaisen lihapullan pinnalle ruokalusikallinen Heinzin Tomate Olive -kastiketta. Laita lihapullat 220-asteiseen uuniin vajaaksi puoleksi tunniksi.

Tänään ei ollut tuota Heinzin soosia, mutta oli omasta maasta paljon yrttejä. Timjamin lisäksi laitoin rakuunaa ja sileälehtistä persiljaa ja hyviä tuli. Mukava kun nuoret tuli syömään.

Meitsin kokkailutaidot jäivät kuitenkin jotenkin murusiksi kun äsken katseltiin Master Chef Junior -ohjelmaa telkkarista. Ihan huippumuksuja kokkailemassa. Ja rentous ja varmuus, toisten auttamisen halu ja taito. Ei kyräilyä, ei kateutta. Ilon kautta ja toisia huomioiden. Ei mitään sellaista ollut aikuisten skabassa nähtävissä. Suosittelen kyllä katsomaan tätä ”junnu-sarjaa”, siinä on asenne kohillaan.

Nyt me aamuviideltä heränneet alamme etsiskellä kirjahyllyistä jotain iltalukemista ja vetäydymme yöpuulle….

Historiaa Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus Yliopistoelämää

Töitä, kuvatakaumia, potilasruokaa

Taiteellisen vaikutelman saavuttamiseksi, blogini ylenpalttisen kuvadokumentaation runsaannuttamiseksi laittelen vielä viikonlopulta tähän otoksia.

Klikkaa hdr-kuva isommaksi…

Miksi noin korulauseiseksi heittäydyn? Se on tarttunut. Sujuvasanainen kollegani arvosteli/arvotti/arvioi viime aikaista toimintaani töissä ja ilmaisi asiansa varsin mainioin sanakääntein, – kuten hänelle ominaista on. Evästellessämme hän pohti, monisanaisesti ja kiistämättä vallan eläväisesti, aamulla koko työ- ja meidän opiskelijayhteisölle lähettämiäni (info)kirjeitä, ja sanoi, että empiria ei oikein osoita, että olisin uuden ”mää oon täälä vaa töisä” -asenteeni kanssa yhtään edennyt. Ehkä tätä kollegan argumentointia tukee myös se, että noiden kirjeiden jälkeen sain melkoisen yhteydenottotulvan, joissa eräässäkin spostissa kiiteltiin äidillisestä holhoamisesta, toisessa todettiin että olen yhtä monisanainen kuin ennenkin ja kolmannessa opiskelija kirjoitti ”hyvästi huoleton hopsiton elämä”.

Mutta siis noista kuvista piti kirjoittamani, niitä lisäämäni… digikuvallisen osaamisen osoittamiseksi, heh!

Tässä on kuvapari, ei sinänsä kovin kummoinen, mutta niissä on se juju, että vasemmanpuoleinen on otettu valkotasapainon automatiikalla (AWB) ja oikeanpuoleinen hehkulamppu-asetuksella. Siis: jos haluaa ulkona todellisuutta sinisempiä kuvia kannattaa asetukseksi valita hehkulamppu-symboli.

Piispanletto-nimestä kysyin esimieheltä, nimistötutkija kun hän on, ja hän pohti, että ei ole mahdotonta, että se juontuisi jo keskiajalta. Piispan kymmenyksiä maksettiin tästä apajasta saaduilla lohilla tai piispallinen pyyntipaikka olisi ollut tässä merenrannan edustalla.

Tässä kohta koko talonseinustan peittävästä orvokkikivikosta samalla idealla kuvapari. (suurenevat klikkaamalla)

No nyt sitten kun on tullut jutut Yliopistoelämää ja valokuvaus ja historia -kategoriaankin, niin pitäisikö vielä kirjoitella yksi ruokaohjekin.

Pehtoori pääsi tänään pois sairaalasta, kävelee ja kohtuullisella kipulääkityksellä pärjää jo aika hyvin, mutta nälkäinen oli iltapäivällä hänet hakiessani. Ja nälkäinen olin minäkin. Aamuviideltä kun olin herännyt, merkitsi se, että aamiaisella ja surkeahkoilla eväillä ei puhettakaan mistään ”illallisesta”, ei jaksa odottaa, syödään heti. Pastakattila tulelle ja tekeille nopein kastike, minkä keksin.

Ensimmäisessä keittokirjassani (Riemusta ruuanlaittoon) on ohje nimeltä

Pastakastike kylmäsavulohesta (s. 46)

1 – 2 rkl öljyä
2 valkosipulin kynttä
2 rkl kuivattua persiljaa
kylmäsavulohta
1 prk herkkusieniviipaleita
2 rkl vehnäjauhoja
herkkusienten liemi
2 – 4 dl kevytkermaa

Öljyyn valkosipuli, persilja, sitten lohi ja sienet. Suurusta jauhoilla. Nesteeksi sienten liemi ja kermaa sopivasti. Varsinkin vihreän pinaattitagliatellen kanssa herkkua.

Tuota simppeliä kastiketta meillä on tehty pari vuosikymmentä. Silloin kun tuo jo klassikko kastike meidän keittiöön rantautui, ei Suomesta tainnut tuoreita herkkusieniä vielä saadakaan, saatikka mitään Creme Bonjour Culinairea. Tuo vanhakin ohje on edelleen hyvä, mutta tuore, jauhosuurustamaton versio oli tänään meille kahdelle ehkä parempi.

4 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 pkt tuoreita herkkusieniä viipaloituna
pala kylmäsavulohta
2 rkl Creme Bonjour Culinairea (valkosipuli-yrtit)
2 dl ruokakermaa
sileälehtistä persiljaa

Kuumenna oliiviöljy, lisää joukkoon murskatut valkosipulinkynnet, sitten sienet.
Kun sienet ovat pehmenneet, lisää lohikuutiot. Kuumenna.
Lisää lopuksi kermat ja persilja. Keitä kokoon ja tarjoile pastan seurana.

Buon appetito!

Italia Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Kalaasit 2012 vol. II

Onko elämää kalaasien jälkeen? Toki, toki.

Eilen illalla kunhan keihäskisan pronssi oli varmistunut, kisastudioksi muuttunut La Festamme alkoi hiljalleen tyhjentyä. (Vaikea uskoa, että Lontoossa olisi ollut parempi tunnelma… )

Puolilta öin jo olimme pehtoorin kanssa kaksistaan, raivailimme pöytää ja täyttelimme tiskikonetta. Olimme oikein tyytyväisellä mielellä. Kuten tänään ystävien kommenteista ja kiittelyistäkin ilmeni, oli jotenkin poikkeuksellisen rento ilta, yleensäkin tällä porukalla on, mutta eilen jotain erityistä ja sitä paitsi poikkeuksellisen hyvää sapuskaa. Mitäpä muuta sitä hyvältä illalta toivoisikaan?

Ensinnäkin on mainittava muutama sananen tuomisista/synttärilahjoista… Olemme aina koettaneet muistaa sanoa, että ei tuomisia, korkeintaan tuokaa viiniä – ehkä… Mutta nyt ei ollut sanottu mitään, sillä seurauksella, että ne kolot, joita eilen nauttimamme umbrialaiset viinit viinikaappiimme tekivät, täyttyivät ystävien tuomista tuliaisista, ja sitten tuli myös lahjoja/tuliaisia.

Pehtoori sai oman ”juhlakirjansa”; hulppea vihkonen ”Pehtoori ja pehtorius” kyllä ilahduttaa. ..

Sitten saimme tällaisen:

Olemme vielä tänäänkin keskustelleet kumpi tätä käyttää ja mihin tarkoitukseen? Hyvä sillä oli nuoretkin kutsua ruokapöytään: tänään oli näet rääppiäiset ja synttärijatkot. Ja sitten minulle samppanjavispilä? Vai ymmärsinkö oikein, että tämä oli vihje, että jälkiruokien kokoa ainakin lahjan hankkineen harmaan herrasmiehen mielestä voisi vähän kasvattaa?

Eilisten jälkiruokien (Lemon posset, lakujätski, manteli-marenkikakku, italialainen jukurttikakku) ohjeet täällä olenkin jo posteillut. Samoin mustatryffeli-kastike pastalle on ollut täällä. Hieman kyllä arvelutti, että mitähän siitä tykätään; se on kuitenkin ”vähän erilaista, hieman erikoista”, mutta ehkäpä juuri se olikin illan paras ruoka. Monen mielestä ainakin. Umbriasta tilasin (kauppa.umbria.fi – palaan tähän vielä viikolla) mustia tryffelilastuja (Tartufo Nero) ja niistä kastikkeen cappellineille tein ja – perfetto! Se oli tosi hyvää.

Yksi mielenkiintoinen uutuusruoka oli focaccia. Siis ei mikään tavallinen focaccia, jonka tekemiseen meillä on joskus tytär erikoistunut, vaan uudesta Leivotaan-lehdestä löytyneen ohjeen mukaan tehty peruna-tomaatti-oregano-focaccia.

(kuvassa näkyy, miten otetaan huomioon tomaatiton ruokavalio. Hyvin simppeliä: jätetään osasta ruokaa tomaatti pois. :)) Klikkaa kuva isommaksi, näkyy kesäisen focaccion herkullisuus.

Tämä focaccio on melkein enemmän kakku/piiras kuin leipä, eikä ne pari palaa, joita kahdesta tuollaisesta lautasen kokoisesta focacciosta jäivät, olleet päivän vanhanakaan huonoja, mutta eilen – vähän vielä lämpiminä – focaccion kappaleet olivat erinomaista herkkua. Ja tässä sitten se ohje.

Perunafocaccio oman maan yrteillä (vähän varioin alkuperäisohjetta)

500 g keitettyjä, kuorittuja perunoita
8 dl vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
7 g kuivahiivaa
3 munaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
1 dl oliiviöljyä
pikku tomaatteja
2 – 5 rkl tuoretta oreganoa
sormisuolaa

Soseuta keitetyt perunat. Sekoita niiden joukkoon jauhot, öljy, hiiva, oregano ja suola. Lopuksi munat.
Jaa taikina kahteen osaan ja painele kahteen voideltuun vuokaan.
Kohota leivinliinan alla kolme tuntia.
Voitele leivät oliiviöljyllä, painele taikinaan tomaatit ja ripottele pinnalle tuoretta oreganoa ja sormisuolaa.

Paista keskilämmöllä noin 30 minuuttia.

Tässä uuniin menossa peruna-yrtti-tomaattipaistos, jonka ohje on uudesta Italialaiset mestarit, Carluccio ja Contaldo -kirjasta. Näitäkin vuokia oli kaksi, joten tällekin päivälle jäi vähän. Ja tämä oli tänään parempaa kuin eilen. Niinkuin usein laatikkoruoille käy…

Toisena synttärikakkuna oli Manteli-marenkikakku hillojen ja vadelmien kera. Hillat sopivat paremmin kuin vadelmat. Värinsäkin puolesta. 🙂

Jälkkäriannokset olivat vielä aika pieniä; vispilänhän sain vasta eilen 🙂 Mutta lakujätski oli kyllä tiivistä ja pelitti hyvin sitruunaisen possetin kanssa. Steviaakin piti lautasille laitella, kun sitä kerran on tullut kasvateltua… 😉

Ja sananen viineistä. Viinilistasta tuli väistämättä kilpailu Lungarotti vastaan muu Umbria. Ja aika tasaiseksi se meni. Sikäli kyllä että sekä Lungarottin Torre di Giano, Vigna il Pino 2008 voitti valkoviinisarjan ihan kirkkaasti, mutta Lungarotti Brezza ja Antonellin Grechetto olivat tasapisteissä. Tuo Grechetto miellytti meitä ja monia Villa Francon vieraita jo toukokuussa: siinä on pehmeyttä mutta myös voimaa, persikkaa ja muita hedelmiä tuoksussa, se ei ehkä ole voisuutta eikä pähkinäisyyttä, mutta jotain hyvin miellyttävää viinin pyöreyttä viinin maussa on. Ja sopi erinomaisen hyvin tryffelipastan kanssa, ihan kuin Assisissa Ristorante Pallottassa oli jo toukokuussa todettu.

Punaviineissä San Lorenzolla (Chianti Toscanasta) oli tässä porukassa hyvin paljon tunteilla osuutta asiaan, joten sen saamat kommentit eivät ole ihan objektiivisia :)) Mutta kaksi muuta viiniä kävivät maistelussa hyvin tasaväkisen taiston: (taas Umbria-verkkokaupasta tilattu) Adantin Montefalco rosso (joka on tehty paikallisista Sagrantino-rypäleistä) pärjäsi erinomaisen hyvin Lungarottin palkintoja ja mainesanoja keränneen Sangiovese-viinin Rubesco Riservan kanssa. Kun viinikerhon kanssa maistoimme Rubescon, pohdimme hieman oliko ko. pullo korkkivikainen, mutta ainakaan eilinen pullo ei ollut. Me pehtoorin kanssa pidimme Rubescosta enemmän, mutta aika monelle valmiimpi/kypsyneempi, silti hieman karkea, hiiligrillatun entrecoten makua hyvin mukaileva Montefalcon Rosso sai kannattajia, jopa siinä määrin, että oli ihan pienestä kiiinni että viinirekkaa Umbriasta ei vielä tilattu. :=)

_______________________________

Iltapäivän ihanassa auringossa vielä nuorten kanssa herkuttelimme, mutta pilvisen aamupäivän lopulla kävin lenkillä. Tai siis ajelin autolla Tuiranrantaan ajatuksena kierrellä ja kuvailla jokivarressa, erityisesti menin katsomaan ohijuoksutusta. Ja sinne jäin. Lenkki jäi kovin olemattomaksi. Patoluukut ovat olleet poikkeuksellisen monta päivää auki, poikkeullisen kylmä ja sateinen kesä on saanut aikaan tulvakorkeudet, joten nyt oululaisilla on ollut mahdollisuus nähdä häivähdys siitä, millaista oli ennen kuin Merikosken voimalaitos 1940-luvulla sulki jokisuun… Tässä yksi kuva niistä sadasta jotka tänään otin; huomenissa lisää.

Niitä näitä Ruoka ja viini Vanhemmuus

Lakritsijäätelöä

Tein jäätelöä. Lakujätskiä. En ole pitkään aikaan itse tehnyt jätskiä. Jälkkärilisukejätskinä on syöty Sortolan jäätelöitä, mutta nyt kun oli Mantovan Supermercatosta ostettua Amarellin liquirizea ja lakritsijuurta, päätinkin tehdä itse ja kaivaa jäätelökoneen esille kaappien kätköistä.

Lauantaina yksi jälkkärin ”komponentti” on siis jätskiä, ihan niin kuin italialaisella illallisella kuuluukin. 🙂

Jäätelön perusresepti on 5 + 5 + 1 ja sitten makuaineiksi tuoreita lakupaloja, lakritsijuurta ja noita Amarellin karkkeja.

5 dl kermaa
5 munankeltuaista
1 dl sokeria

lakupaloja 2 dl
kaksi lakritsijuurta
20 amarellipastillia

Lämmitä kerma, lisää pilkotut lakupalat, lakritsijuuri ja pastillit. Sulata ja sekoittele. Poimi juuret pois.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja kääntele massa lakritsikermaan.

Kuumenna seos hiljalleen kiehuvaksi, mutta heti kun se pulpahtaa, siirrä kattila sivuun jäähtymään.

Kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, aja se jäätelökoneessa valmiiksi ja pakasta.

Jo ”taikina” oli niin hyvää, että kun pehtoori ja meitsi yhteisvoimin saimme kaavittua purkit ja kattilat ja jäätelökoneen, oli hyvin kyseenalaista, jäikö mitään pakastettavaa…

Jäätelökone on meillä ollut jo kauan. Sellainen aika halpis, simppeli Philipsin vempain, joka on kyllä hintansa haukkunut. Yhteen aikaan tein jätskiä lähes kaikkiin juhliin. Ja mitä mielikuvituksellimmista yhdistelmistä.

Ja tuli mieleen yksi juttu koneen alkuajoilta, … ettei ollut masiina juuri edellisenä kesänä hankittu, kun tämä pieni episodi sattui. Lapset olivat about 9 – 10-vuotiaita, tulivat yksin/keskenään kotiin koulusta. Pärjäsivät jo, yleensä aina soittivat tai minä soitin iltapäivällä …

Niin nytkin:

– Mutikaiset täällä heippa!
– No hei, ootte jo tulleet koulusta?
– Joo. Ja haluttais jätskiä. Saako ottaa sen lopun kun jäi viikonloppuna… ?
– Ottakaa vaan, mutta reilusti panette puokkiin ja laitat sitten pakastimen oven tiukasti takaisin kiinni.
– Joo, —

Menee kymmenen minuuttia ja puhelin soi uudelleen:

– Me ei saada sitä purkkia auki, kun se on niin tiukasti kiinni…
– Ota veitsi ja pukkaa se siitä kannen ja purkin välistä, niin kyllä se aukeaa. Ja kun purkki vähän lämpenee niin kyllä se aukeaa.
– Jep.

Sitten ei kuulu enää mitään, olen varma, että jätskinloppu on uponnut tyytyväisiin vatsoihin.

Kun menen töistä kotiin, seisoo tytär tuulikaapissa vastassa ja ilmoittaa koko ala-asteikäisen arvovallalla:

– Tiesithän että tänään on kansainvälinen lasten päivä?
– Joo, en. En tiennyt. Niinku miks pitäis tietää…?
– Kannattais tietää….

Keittiöön mentyäni ymmärsin, miksi kannatti muistaa lapsen oikeudet ja ymmärsin olla sanallakaan moittimatta.

Tiskipöydällä oli uutukaisen jäätelökoneemme jääpatruuna suorastaan lävistettynä puukolla, ja kaikki patruunan sisällä olevat ”jäätymisaineet” valuivat norona keittiön alakaappeja pitkin lattialle.

Mutikaiset olivat luulleet, että koneeseen laitettava pyöreä jäädytyspatruuna on jätskipurkki ja teloneet sen aika riekaleiksi. Sinänsä reipasta meininkiä niin pieniltä, mutta jätskittä olivat lapset jääneet.

Oli muuten aika vaikea saada ”varaosana” uutta patruunaa, mutta onneksi oli tuttu kodinkoneliikkeessä ja sai hommatuksi – muistaakseni suoraan tehtaalta…

Ja juuri tuona Kansainvälisenä lasten päivänä, meillä oli ISO purkki jätskiä arkiruoalla jälkkäriksi.

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini

Cucina Italiana ja piknikkuvia

Auringon helliessä, pitkän aamulenkin jälkeen vietin aikaa kotipiazzalla ja siirsin bloggauspisteeni tähän. Juuri tänään oli oikea tunnelma kirjoitella italialaisen keittiön antimista.

Ensinnäkin mustatryffelikastike pastalle – ainakin tämä ruoka jäi Umbrian toukokuusta meidän kesäruokalistalle. Kastike kuuluisi tarjota nimenomaan spaghetin tai spaghettinin (ohuenohuen spaghettin) kanssa, mutta meillä oli toissapäivänä tätä tehdessäni kaapissa vain pappardellea, ja kyllä se senkin kanssa sopi erinomaisen hyvin. (kuva täällä)

Mustatryffelikastike pastalle

8 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
3 sardellifilettä hienonnettuna (aitoa sardellia eikä mitään Abban-janssonin-kiusaus-anjoviksia)
pieni purkki mustatryffeliä. (Alkupeäisohjeessa on 150 g!! mutta eihän semmoisia määriä raski käyttää. Edelliseen kokeiluuni käytin isohkon Umbriasta ostamani purkin), mutta nyt oli tyytyminen Stockalta ostettuun pikkupurkkiin, joka sekin maksoi jo vitosen. Mutta siitäkin maku lähti (käytin myös liemen johon mustatryffeli oli säilötty)).

Kuumenna oliiviöljy pannulla, ja paista siinä valkosipuleita kunnes ne ovat ruskeita, eivät palaneita kuitenkaan :). Ota valkospipulit pois öljystä ja alenna lämpötilaa. Lisää hieman jäähtyneeseen öljyyn sardellit. Sekoittele niin, että ne muhentuvat öljyyn. Nosta pannu levyltä ja lisää joukkoon pienksi silputtua tryffelisientä ja tarvittaessa mausta kevyesti suolalla. Valuta keitetty spaghetti ja sekoita kastike joukkoon. Parmesaania ja mustapippuria voi tarvita. …Minä en tarvinnut.

Sitten toinen italialaisen keittiön herkku:

Torta di Verdure makea pinaattipiiras

Toscanalaisen keittiön erikoisuuksia on makea pinaattipiiras, jonka ohjeen olen vuosia sitten löytänyt Leslie Forbesin iki-ihanasta ”Toscanan herkut” -kirjasta. Se oli varmaan ensimmäinen suomeksi ilmestynyt toscanalaisen keittiön keittokirja. Torta di Verdurea meillä syötiin usein rapukesteillä tai kalaaseissa, mutta nyt se on ollut unohduksissa muutamia vuosia. Eiliseksi niitä kuitenkin tein parikin. Ja kyllä tämä hieman erikoinen piiras herätti ihmetystä ja, ainakin vähän, ihastustakin.

Pohja:
300 g vehnäjauhoja
80 g sokeria
100 g notkistettua voita
2 munankeltuaista
hyppysellinen suolaa
Täyte:
200 g kesäkurpitsoja
300 g pinaattia
75 g sokeria
50 g pinjansiemeniä
30 g rusinoita
1 kevyesti vispattu muna
2 rkl raastettua appelsiininkuorta
2 rkl parmesaaniraastetta
½ tl kanelia
½ tl muskottia
30 g voita
hyppysellinen suolaa
Tee taikinapohja-aineista taikina ja jätä se huoneenlämpöön pariksi tun-
niksi (en tosiaankaan tiedä miksi, mutta näin olen tehnyt). Pilko täytettä
varten kesäkurpitsa ja pinaatti (tai sulata se). Hauduta pehmeäksi vois-
sa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää siihen sitten muut aineet.
Taikinapohja piirakkavuokaan (ohjeessa kehotetaan KAULIMAAN
ristikko piirakan päälle. En ole ikinä saanut taikinasta kaulittavaa, joten
olen murustellut noin ¼ osan taikinasta täytteen päälle).

Paista 200-asteisessa uunissa 30 – 45 min.
Tarjoa pehmenneen vaniljaKERMAjäätelön tai vispatun vispikerman kanssa.

Tässä yhteydessä olisi varmaan hyvä sauma esitellä vähän ”välineurheilua”, joka minulla liittyy nimenomaan italialaisen keittiön yhteyteen. Parmesaanin raastamisesta muutama sananen. Yleensähän sillä tarkoitetaan sellaista liki jauhoksi raastettua juustoa, mutta meillä on jo vuosia parmesanraastetta tehty myös vähän ”isompana” versiona. Eli lastujen ja raasteen välimuoto on tämmöiset hiutaleet. Juuri tällaisia niiden pitää olla meillä paljon vierasruokana (esim. viime vuoden Rtissööri-piknikille tein tätäkin) tarjottuun Parman salaattiin ja tällaisena laittelen useimmiten myös pastan päälle.

Kuvassa näkyy myös vempain, jolla tätä juustohiutaletta saa aikaiseksi. Niitä on ainakin Stockalla ja Oulun Lysti-putiikissa myynnissä. On pysynyt vuosia terävänä. Sillä saa myös suklaasta hyvin lastuja – esim. italialaisen suklaakakun päälle. Ja toinen ”innovaatio” on säilytellä pinjansiemeniä tällaisessa pullossa. Sen voi nostaa pöytään joten jokainen voi salaattiin siitä kaadella, ja sitten se on helppo nostaa jääkaappiin (jossa niitä haluan säilyttää).

Ja sittenhän ei tarvinne sanoa, että aceto balsamico ja pippurimylly oliiviöljyn ohella ovat niitä joita ilman ei italialaista ruokaa voi oikein tehdä…

Sitten lupasin tähän muutamia otoksia eiliseltä …

Henkilökuvia en tänne blogiini periaatteesta paljon yleensäkään laittele, en nytkään.
Tulevat aikanaan Rotissööri-sivuille.

Eikä täällä blogissa ole viiden vuoden aikana paljon meitsistäkään kuvia näkynyt,
niitä kun minulla tulee harvoin otettua 🙂
mutta eilen H. pyysi kamerani lainaan ja otti kuvia,
sellaisia, joissa minäkin olen.
Siispä tehdään nyt tuplapoikkeus.

On vaan niin hienoa,
että on lämmintä ja että on syönyt erinomaisesti
hyvässä seurassa.

Niitä näitä Ruoka ja viini

”Akkain viikko” – kaksi nimpparisankaria Pinocchio-kakulla

Kun olin ensimmäistä lukuvuotta täyspäiväisesti yliopistolla töissä (1984?) historian laitoksen Pirkko-kanslisti tarjosi jossain kekkereissä tällaista kakkua, jota hän nimitti Pinocchio-kakuksi. Koskaan ennen en ollut moisesta kuullutkaan, en sellaista nähnytkään, saatikka maistanut. Olin vähän Pirkon lellari silloin, ja sain häneltä tarkkaan varjellun ohjeen. Myöhemmin olen oppinut, että useimmat tuntevat tämän kakun Brita-kakkuna, mutta meillä tämä on aina ollut Pinocchio-kakku.

Olen tehnyt tätä kakkua varmaan sata kertaa. Aina se maistuu. Itse pidän enemmän hillaversioista, mutta menee se näin mansikkaisenakin. Ja tästä saa helposti ison kakun: tekee tupla-satsin, jolloin kakusta tulee uunipellin kokoinen. Jollei joku nyt tätä ihan huippukakkua tiedä, niin tässäpä ohje:

Pinocchio-kakku

Pohja:
125 g voita
1 dl sokeria
2 keltuaista
1 dl maitoa
1½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta

Päälle:
2 valkuaista
1½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50 – 60 g hasselpähkinärouhetta

Täyte:
3 dl kuohukermaa, hilloja (tilkka konjakkia) tai mansikoita (tilkka amaretto-likööriä)

Voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää keltuaiset yksitellen. Jauhot ja maito vuorotellen.
Levitä seos uunipellille. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi
ja lisää sokeri ja vaniljasokeri. Ripottele pinnalle hasselpähkinärouhe.

Laita uuniin noin 20 – 30 minuutiksi (175oC).
Puolita levy, ja laita toisen puolikkaan päälle marjat ja kermavaahto
ja toinen puolikas kanneksi. Ei tarvitse koristella sen kummemmin.

(Koristelun tarpeettomuus onkin yksi ylivertainen syy sille,
miksi teen tätä niin usein: olen näet aika surkea kakkujenkoristelija.
Mutta tähän riittää ruusu puutarhasta, tai vaikka orvokin terälehtiä…
ne tekevät tästä juhlavan.)

__________________________

Nyt on kyllä mansikkakiintiö liki täynnä. Toukokuu syötiin Umbriasssa joka päivä mansikoita (litran rasia maksoi euron),

kesäkuussa tyttären mansikanmyyntityön myötä ostettiin espanjalaisia laatikollinen harva se päivä.

Ja nyt pari viikkoa on vielä herkuteltu kotimaisilla. Mutta todellakin nyt alkaa kiintiö olla aika täynnä. Enkä todellakaan aio pakastaa litraakaan. Ei meillä kahdella niitä tulisi kuitenkaan syötyä. Syödään talvella appelsiineja. 🙂

Jos huomiseksi vielä veisi appiukolle mansikkasynttärikakun, ja sitten minä vaihdan jo hilloihin, mustikoihin, — tai totta puhuen taidan lopettaa kaikki kakut ja jälkkärit vähäksi aikaa. 🙂

______________________________________

Nuoriso siis tänään syömässä. Oli meillä toki muutakin kuin täytekakkua, itseasiassa vähän liiankin kanssa kaikkea. Eikä tänäänkään puhetta että olisi voinut ulkosalla syödä.

Aamulla lenkillä aurinkoista, mutta lämpöhän se on tästäkin päivästä puuttunut.

Mutta odottakaapas tiistaina! Silloin se helleaalto hyökyy! Ihan samalla sekunnilla kun minä astun Linnanmaalla työhuoneeseeni, niin lämpömittari pomppasee yli + 20 C:n. Ihan varmasti. Mutta siitä vaan. Lämpö ja valo ovat hyväksi.

Tänään aamulenkillä sinisiä sävyjä sattui kameraan …

Mitähän lie ovat? Minusta ovat kovin kauniita.

Apajapaikka

Surffaaja ilokivien takana.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kesäruokaa ja -liikuntaa

Se on tasan kahdeksan kilometriä. Siis kun kiertää työpaikan (aika) kaukaa. Tänään lenkillä kiersin. Kellotin työmatkani kävellen, ihan niinkuin en olisi vanhasta muistista tiennyt, että tasan puolituntia suuntaansa siinä menee, jollei kävele itseään hikeen. Kehä tiivistyy viikon kuluessa. Tänään siis vielä kiersin kampusalueen reunoja, käymättä lähelläkään tiedekunnan pääovea, saatikka, että olisin mennyt sisälle. Vielä siis vasta mielikuvaharjoituksia … 🙂

Tällaisina päivinä olisi mukavaa jos mökki olisi vähän lähempänä. Tänään olisi ollut täydellinen ilma lähteä tunturiin, nousta Kiilopään huipulle, nähdä maanääri ja tuntea leppeä, vilvoittava tuuli. Tulla mökille, lämmittää sauna ja antaa Linnanmaan kolossaalisen silhuetin olla ihan jossain unohduksissa.

Mutta hyvä ilma tänään on ollut Rantapellossakin. Pehtoori lähti salitreeninsä jälkeen käymään pyörällä torilla ja hallissa ja toi tullessaan uusia perunoita, sipulia, rieskaa ja siikafileitä ja ilmoitti, että hän tekee tänään ruoan. En pahoitellut.

Jotain minunkin oli sitten tämän ”kommuunin” eteen tehtävä, ja koskapa oli sopivasti tuulista, ihanasti aurinkoista ja Jalle Niemelä Radio Novan iltapäiväjuontajana, siis hyvänä seuranpitäjänä, ei ollut enää mitään syytä siirtää Huvilan edessä olevien puukalusteiden öljyämistä. Eikä koko hommaan mennyt kuin se pari tuntia, ja tätäkin on tullut siirreltyä jos ja vaikka kuinka monta kertaa.

(kuva viime vai peräti toissa kesältä)

Nyt ei ole enää kuin yksi projekti ”Syväsiivoa koti” -hankkeessani tekemättä: takavarasto (joka yleensä siivoan/siivotaan helatorstaina) on edelleen raivaamatta. Tänä vuonna helatorstai nautittiin Umbrian lämmöstä ja sen jälkeen sateet ja saamattomuus, mutta ihan oikeasti takapihallamme olevat sääskilaumat ovat olleet este hommaan ryhtymiselle – varsinkaan pehtooria ei sinne saa. Enkä minäkään nyt riemumielellä ole asiaan tarttunut.

Iltapäivän lopulla työpaikan hakuun ja työvoimatoimiston byrokratiaan perehtynyt Juniori tuli auton pesuun, juuri sopivasti kun alkoi olla ruoka-aika. Mukavaa. Ja kannatti tulla. Pehtoori kokeili eka kertaa hiiligrilliään kalanvalmistukseen ja johan meillä oli luvattoman hyvää ruokaa. Olen jo niin monta kertaa kirjoittanut hiiligrillistä, että nyt vihdoin on aika laittaa muutama kuva siitä …

Ja sitten tänään siikafileet hiilloksella…

Tänään vielä eilisiä marinoituja kasviksiakin.

Ja jälkkäriksi eilistä kakkua, jonka reseptin Kaijalle lupasin kirjoitella.

Jukurtti (vai jogurtti)kakku

3 munaa
4 dl sokeria
2 dl ruoanvalmistusjukurttia (laitoin turkkilaista)
1 dl öljyä (minulla oli rypsiä, millaistahan tulisi oliiviöljyllä?)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(raastettua sitruunankuorta)

tomusokeria

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jogurtti, öljy ja jauhot (leivinjauhe mukaan).
Lisää sitruunaraaste (minä lisäsin, ei välttämätöntä).
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti taikinaan.
Kaada pyöreään irtopohjavuokaan (minulla oli kaksi pienehköä).
Paista noin 30 – 40 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Jäähdytä ja hunnuta tomusokerilla.

Tänään söimme tätä Sortolan Qstockin 10-vuotisjuhlajätskin kanssa. Makuna on sitruuna-salmiakki (armeijan värinen sanoi poika, jumalaisen hyvää, sanoin minä). Sekä kakun kanssa että erikseen kannattaa kokeilla. Mamman murkinoissa, josta tämäkin ohje siis on, kehotetaan kokeilemaan jälkiruokaviinin kanssa. Varmasti hyvä Vin Santo tai Pantellerian makea viini (Nectar muistaakseni on yksi tuotemerkki) sopisi tämän seuraksi.

_______________________________________________

Kesäkisaan on vastauksia tullut vajaa kymmenen, joten vielä on hyvät mahdollisuudet voittaa joko tiedoilla tai arvaten. Koko huominen on vielä aikaa osallistua; lähetä vastaukset joko kommenttilootaan, Facebookkiin tai suoraan sähköpostilla reija.satokangas at oulu.fi.

Kisakysymykset

täällä.

Ruoka ja viini Valokuvaus

Arjen pieniä iloja

Edelweiss? Kyllä, eikä alppitähtiä tarvitse lähteä Alpeille asti kuvaamaan. Viime vuonna oltiin juuri tähän aikaan siellä. Eikä yhdessäkään kuvassa ole alppitähtiä. Mutta tänään Oulussa on edelweisseja.

Ja paljon muitakin pieniä arjen iloja. Kotoilua ja ilta-auringossa lenkillä Linnanmaan kasvitieteellisessä …

Heti aamulla pieni ilo. Kylppärissä on uusi laventelituoksupullo. Ihana vieno tuoksu… vähän kuin olisi jossakin ylellisessä hotellissa.

Aamupäivällä opin/opettelin paljon uutta kuvankäsittelystä. Esimerkiksi miten värikuvasta tehdään tehostekuva… Alkuperäinen kuva tässä.

Ja sitten vain Fiatin punaisuus värinä, muutoin mv-kuva. Julisteissahan tällaista tekniikkaa käytetään aika usein hyväksi. Nyt minäkin osaan. 🙂

Iltapäivän sateen aikana, jolloin taas aika pahasti selkäkipuinen pehtoori oli – muutamista painokkaista kieltosanoistani huolimatta – pahimmoillaan juuri lenkillä, minä lueskelin keittokirjoja ja löysinkin (Mamman murkinoita -kirjasta) ihan hurjan hyvän salaattiohjeen:

Insalata di funghi e rucola, herkkusieni-rucolasalaatti

paketillinen herkkusieniä (vaatii varmaankin napakoita, tuoreita)
puntti rucolaa
80 g parmesaanilastuja (sekin tuoretta, ei kovin kuivaa, vanhaa juustoa)
ripaus suolaa
3 rkl oliiviöljyä
1 rkl balsamicoa (lienee sanomattakin selvää, että tämäkin hyvää, aitoa…;)

Leikkaa sienet ohuiksi viipaleiksi, revi rucola, raasta juustosta lastuja. Sekoita öljyv, balsamico ja suola. Sekoita kaikki aineet. Anna hetki levätä. Nauti auringossa. 🙂 Maalaisleipää seuraksi. Eihän tästä nyt kovin kaunista, värikylläistä salaattia saa, mutta hyvää oli. Ihan molto buono!

Ilta-auringonvalossa kuvaaminen on ilo.
Klikkaile kuvia isommiksi. Olen monissa käyttänyt tänään oppimiani kikkoja… 🙂

Iltapesullakin vielä arjen iloja odotettavissa, uusi käsivoide. Laventeli sekin. Mökillä on tätä ollutkin, ja ah, se on niin leppeää ja ihanan tuoksuista. Eikä allergisoi.

Eikä tarvitse laittaa kelloa soimaan.

(Soisin kyllä myös sitten nukkuvani hieman myöhempään
kuin viime aikoina taas on tullut nukuttua… )