Aamupäivän parin tunnin pyörälenkkiä lukuunottamatta koko päivä kotipihassa. Joka on varsin vihreä tällä hetkellä.
Pihalla voi lukea, putsata yrttipenkkejä, laittaa ruokaa ja syödä, torkahtaa, viesteillä, neuloa, bujoilla, suunnitella ”rapukestejä”, kuvailla – sellainen harrastuspäivä tänään.
Oliivipuuni on ollut kesän pihalla ja se voi hyvin, pidän siitä paljon – mistähän löytäisin sille viileän, valoisan talvehtimispaikan? – Autotallin pienen ikkunan viereen? – Ehkä. Olisi mahtavaa saada se selviämään talven yli, ja jatkamaan elämää meillä ensi vuonnakin.
Liljapenkki on nyt aika vaikuttavan näköinen.
Työkavereilta melkein 20 vuotta sitten saatu väitöslahja, ”kitukataja”, alkaa nyt vasta näyttää vähän kituaalta, tähän asti se on sitkeästi pienestä taimesta vuosi vuodelta levinnyt tasaisesti peittäen allaan olevan kiven.
Ystäviltä saatu pienen pieni Tamminen on muutamassa vuodessa kasvanut melkein yli ”leikkikehän” (rusakoilta on suojattava). Pian se jo seisoo niinkuin Tuomas, eiku tammi. 🙂
Eiliseen vielä palatakseni…
Eilen ihmettelimme ja ihastelimme, sekä vähän kyllä keskenään naureskelimmekin (sori Eevis) Eeviksen ”pottukoivu”-hämmästelyä, ja tänään piti vielä oikein kuvata ne koivussa kasvavat perunat! Kun katselee Eeviksen korkeudelta ja paljon kauempaa kuin tämä telellä otettu kuva, niin ei ihme, että Eevi totesi ihmeissään: ”Tuolla kasvaa perunoita”!
Itse asiassa poikkeuksellisen tarkasti havaittu. Kun vielä ottaa huomioon, että puolituntia aiemmin oli katseltu omenapuuta ja etsitty sieltä omenoita, niin konteksti havainnolle siitä, että puissa kasvaa syötävää, ei ole ollenkaan huono. Joten ei ollut aikuisilla mitään syytä naureskella pienen havainnolle. Pitää ens kerralla kehua ja kiitellä Eeviä hyvästä hoksauksesta.
Taas kerran näkökulman vaihto sekä katselu- ja kuvakulman tarkistaminen auttaa näkemään asiat paremmin ja ymmärtämään toisen mielipidettä.
