Nyt kun elämäntilanne on sellainen, että voi valita, onko kotona vai onko mökillä, kun voi melkein täysin oman maun mukaan olla mökillä neljä päivää tai kaksi viikkoa, kun siellä voi käydä esimerkiksi vain pääsiäisenä ja uutenavuonna, ehkä myös maaliskuussa, tai voi viettää siellä noin viisi, kuusi kertaa vuodessa viikon tai 10 päivää, siten, että lähes neljännes vuodesta kuluu Hangasojan rannalla, luulisi olevan hyvinkin helppoa vaihtaa maisemaa tuntureiden juurelta takaisin kaupunkielämään ihan noin vain. Niinhän sitä voisi ajatella. Mutta eihän se kyllä ihan niin mene.
Että oli tänään jotenkin vaikeaa lähteä kohti kotia. Tai siis helposti lähtö kävi: herättiin kuudelta ja seitsemältä oli auto pakattu, aamupurolla käyty, aamupuuro syöty, mökki asetettu ”off-tilaan” ja oltiin valmiita ajelemaan kotiin. Tuosta vaan. Jo Sodankylässä pystyin muodostamaan kokonaisia lauseita ihan ilman pienintäkään tupinaa siitä, että miksi ei sittenkin lähdetty vasta huomenna tai perjantaina.
Ja kaiken kukkuraksi, meidän ei ollut mikään pakko lähteä tänään. Ei töitä, ei vanhushuoltoa, ei kuvauskeikkoja, ei perhepäivähoitoa. Silti.
Ja kyllä huomiseksi on nyt sitten kuitenkin sovittu, että haen muksut jo aamusta äitinsä luota ja vietämme yhteisen kesälomapäivän! Tämä teki kotiinpaluun merkitykselliseksi ja huominen tuntuu hyvälle jo nyt. Ja lauantaina meillä on yhdet juhlat tai siis juhliin meno ja Tyär (sekä Vävy) tulevat Ouluun lauantaina.
Tänään oli hyvä tulla – ja ajoissa vielä – niin nyt on ehditty piha pestä paksusta männyn siitepölystä ja laittaa puutarhassa nurmet ja kukat kuntoon, jotta huomenna voidaan pelata ja olla ulkona lasten kanssa, kun kerran on lämminkin.
[Ilmakkiaavan kohdalla hetken pysähdys: löydä kuvasta kurki! Jokaisella kokeneella kuvaajallahan, joka haluaa kuvata lintuja, on luonnollisesti laajakulmaobjektiivi kamerassa ja tele pakattuna jonnekin auton takaluukun perällä olevaan kameralaukkuun! On kuvassa se kurkikin, mutta kun ei ollut sitä teleä. mutta tuo suokin on kaunis, eikö? 😀 ]
Paluumatkalla maisema vihertyi kilometri kilometriltä ja voikukkien, kulleroiden (Simoon asti) ja koiranputkien koristamat pientareet olivat mukavia katsella. Ajeltiinpa Haaparannan kautta: haettiin juhannussillit, katkaherkkuja, keksejä, muksuille spessukarkkeja, kutunjuustoa ja Systemistä olennaisesti Suomen hintoja halvempia viinejä. Emme olleet suinkaan ainoat suomalaiset, neljällä kassalla jonoksi asti kesälomalaisia.
Mökkireissun kuvat ehdin jo siirtää muistikorteilta kotikoneelle: pitkästä aikaa todella paljon kuvia Saariselältä. Vielä varmaan niistä joitakin tänne ripottelen lähipäivinä. Pöytäkone ja kunnon näyttö sekä nopea nettiyhteys ovat kotona mökkieloa parempia, mikä on tietysti yksi mukava asia kotona.
Pehtoorikin on palannut valokuvausharrastuksen pariin. Hänhän se aikoinaan minutkin siihen johdatti. Ja nyt hän on erikoistunut yhteen teemaan: hän valokuvaa valokuvaajaa valokuvaamassa. Huoh! En ole järin innostunut tästä uudesta jutusta, mutta näitä kuvia on jo aika paljon. Tämä kuva on Ahopäänrinteiltä sunnuntaina, eikä valokuvaajan kuva tästä äpöstyksestä huolimatta ole edes kummoinen. 😀
Toissapäiväiseen postaukseen pyydettiin selitystä, joten laitanpa sen nyt tähän.
Kyse on kuvasta, jossa on pyörä, kelo ja hiihdon kieltävä liikennemerkki: kerroin, että se aina jaksaa hymyilyttää tai ainakin kummastuttaa. Miksikö? No kun tuo merkki on sijoitettu varsin hassusti, ja näyttää siltä, että tuo latupohja (talvella latu) olisi kielletty hiihtäjiltä. Vaikka juuri siinä on yksi eniten hiihdetty pätkä Saariselän tuntureilla. Merkin oikea paikka olisi 10 metriä oikealle, josta lähtee vain kesäreitti, ei kunnostettua latua.
Kotipihalla kontrasti Lapin karuun kauneuteen suorastaan rävähti kun autotallin nurkalta astuin sisäpihalle: nyt se laajakulma oli tarpeen!
Koristeomenapuu kukoistaa kauniimpana kuin koskaan, mihin on syynsä sen oikealta puolelta kaadettujen kuusten. Kaksi okakuusta ovat pois varjostamasta, ja nyt omppupuu on hurjan hieno, minusta jotenkin majesteettinen.
Kyllä kotonakin on hyvä.
