Puutarhahommia

Siinä meidän kauniit, komeat koivut ovat!

Ne, joiden takia me tämä tontti kolmesta mahdollisesta yli 30 vuotta sitten valittiin. Ne, jotka kaupungin miehet (jo ennen kuin ehdimme aloittaakaan talon rakentamista) olisivat kaataneet, mutta naapuri onneksi sattui olemaan paikalla ja pelasti ne.

Ne, jotka ovat suojanneet pihaamme, ovat olleet ehkä yksi syy upean villiviinin viihtymiseen tämän työhuoneeni ulkoseinustalla.

Ne, joiden juurella lapset ovat leikkineet ja joiden ”tuolissa” olen kuvannut omia ja naapurin lapsia vuosikymmenien ajan.

Mutta nyt pihalle pääsee taas valo, hillitön jokasyksyinen lehtisouvi (Pehtoorilla) puolittuu, siitepöly vähenee, loppukesällä siementen rutka kantautuminen sisälle vähenee, koivut eivät vie voimaa perennapenkeistä, eikä tarvi pelätä (ei oo kyllä pelättykään) myrskyisiä öinä, että vanhat puut kaatuvat talon päälle.

(Nuo rykelmässä olevat ja lipputangon oikealla puolella oleva kaadettiin.)

Onhan tätä suunniteltu jo pari vuotta, ja sitten eilen päätettiin ja tänään kaksi miestä tuli tekemään homman. He kaatoivat puut, karsivat ja veivät oksat pois, sahasivat rungot, jotka Pehtoori kokosi tuohon etupihalle kotitarvepuutarpeiksi tekoa varten. Kolmisin vielä siivosivat kaikki sahanpurut pois ja nyt on sitten paljasta. Puut olivat niin isoja ja talojen välissä, ettei hommaa voinut ajatellakkaan itse tehtävän; nämä olivat ammattilaisia ja tolkun miehiä. Voidaan suositella.

Mutta on minulla niitä puita ikävä. Enkä minä kyllä paljon pystynyt kaatohommaa katselemaan. Lähdettiinkin Apsun kanssa aamulla puistoon, syöttämään sorsia ja vielä käväistiin museolla katsomassa Herra Hakkaraistakin. Vasta iltapäivällä kun Juniori koulusta tulleessan haki pojan rohkenin ulos. Auts.

Mutta tottuuhan siihen… Ja takapihalla on vielä ainakin kymmenen koivua ja toki portinpieleenkin jäi vielä kolme isoa. Itsehän kaatamisesta päätettiin, siihen päädyttiin, kun mietittiin plussia ja miinuksia suuntaan ja toiseen. Ja onhan meillä vielä paljon ihania puita!

Metsurille leivoin sipuri-kanttarelli-piirakan, joka ei ehkä ollut koko päivän raskaita rankoja raahanneelle paras mahdollinen energialähde, mutta hyvää  se oli ja puolikkaan mies kyllä sitten söikin. Kuvaan nappasin pienen marja-aronian oksan marjoineen. Tänä vuonna Pehtoori lupasi leikata pensaat vasta sen jälkeen, kun marjat ovat kypsyneet ja olen ehtinyt ne poimia. Monena vuonna en ole, ja hyytelö on jäänyt saamatta. Tänä vuonna sitä taas kuitenkin pääsen tekemään.

Kaikkien muiden rästihommien ohessa kävin hakemassa yrttipenkeistäni satoa. Ja hoksasinpa taas jotain, mitä olin kalaaseissa unohtanut! Nimenomaan juhlia varten olen kasvattanut kurkkuyrttiä, tai siis sen kukkia. Niillä kun on mukava koristella jälkkäreitä. Myös suklaamintun lehdet olisivat sopineet oivasti matchajäätelöä somistamaan, rekvitisointiin. Mutta kun ei.

Suklaaminttu on hyvä kasvamaan ja aika kauniskin, mutta maku on kovin ärtsy, eikä sen runsasta satoa juuri tule käytettyä. Olisi ollut lauantaina verraton tilaisuus käyttää!

Valkosipulin kukka on nupuillaan, ja tuo mieleeni balettitanssijan.

Tai nuottiavaimen.

Satokin näyttää jo hyvälle.

Sitten minulla on kasvamassa yksi tällainen… siinä on paljon kukkia ja vahvat tummat lehdet.

Mikähän tuo on? Joku laventeli?

Vakaalla pohjalla tämä minun yrttiviljelyni. Mutta ei se haittaa. Ne ovat kauniita. Ja paljon minä niitä käytänkin. Lehtikaali hupeni lähes kaikki lauantaina, ruohosipulia käytän joka päivä, timjami, rosmariini, salvia ja basilika sekä rucola ovat jatkuvasti tarpeen. Tilli ei tänä vuonna oikein menesty, kun taas lipstikkaa ja raparperia on liiankin kanssa.

Omenoitakin on tulossa ihan mukavasti.

Ainoa valkoinen surffiinani hukkui veteen jo juhannuksen tienoilla, mutta pelakuut kukkivat ihan mahdottomasti.

Rästihommia on ollut myös eilisen postauksen täydentäminen. Siellä on kirsikkaclafoutiksen ohje ja kuvat. Teeppäs lomaviikon lopulla sellainen. Ainakin meillä tykättiin… Simppeli ja hyvä sesonkijälkkäri, luulenpa että siitä tulee jokakesäinen juttu.

Moneen kesään, moneen vuosikymmeneen ei olla käyty sirkuksessa (paitsi syksyllä täällä), mutta nyt lähdetäään. Apsun kanssako? – Ei kun ihan vaan kaksistaan. Noh, Mark on taas – tietysti – kolmantena pyöränä lähdössä mukaan. Ainahan se. 😀