Heinäkuun keskelle, kesän lämpöön valmistui viimeisin jumpperini, eikä todellakaan ole mikään keveä kesäneule! Se ei ole kaarrokeneule, vaan siinä on raglanhihat. Sellaisia neuloin muutamia opiskeluaikoina – samalla kun luin tenttiin – kirja pöydällä ja neule sylissä. Luennoille en kudinta vienyt, vaikka siihen aikaan jotkut – varsinkin kasvatustieteilijät sosiologian luennoilla – sellaista harrastivat. Mitä me humanistit katselimme pahasti karsastaen.🤨
Tämän mallin nimi on Riemuneule. Minä kuten monet muutkin tein sen nimenomaan siksi, että siihen saattoi upottaa jämälankoja. Vain kaksi valkoista kerää ja yhden harmaan jouduin tätä varten erikseen ostamaan. Kuvio ja malli on helppo, sitä on kiva kutoa. Nimesin tämän mun versioni mallista ”La Promesa -neuleeksi”, sillä se on syntynyt oikeastaan kokonaan sitä katsoessa (pitkästi toistasataa tuntia siis meni). Mutta koska koko pusero on kirjoneuletta, niin se on kaksinkertainen ja sellaisena paksu ja ihan mahdottoman lämmin. Ehkä talvella sitä voi pitää.
Kenellehän sitten tekisi seuraavan? – Promesaa on vielä ainakin toisen neuleen verran jäljellä.
Tänään muitaki harrastuksia: pyöräillen kuvailemassa pitkin Oulua. Hollihaan salavat eivät mahdu enää kuviin! Kaupungissa oli hyvin hiljaista: lomalaiset ja muutkin mökeillään ja reissussa. Myös taideroskiksia kiertelin etsimässä, enää ei puutu montakaan. 🙂
Ja ruoanlaittoharrastusta tänäänkin, kahdellakin tasolla: paitsi että tein meille makoisan kasvisruokapäivällisen (uunitomaatteja ja gratinoituja kesäkurpitsoja, paahdettuja perunoita ja vähän eiliseltä jäänyttä savukalaa) niin suunnittelin torstain menua. Saadaan ystäviä ruokavieraaksi, ja sehän innostaa ja ilahduttaa, ja vie suunnittelun Italian makumaailmaan; jotain uutta, jotain vanhaa, jotain sitruunaa ja paljon Cucina Italiaa.










































