Oulu – Sivu 35 – Tuulestatemmattua

Rössypottuseura, Jankkiyhdistys ja muuta oululaista ruokakulttuuria

Olen eilen ja tänään valmistellut, saanutkin valmiiksi miniesitelmän ensi viikonlopun Paistinkääntäjien Kapituliin. Busseissa oppaat kertovat oululaisista nähtävyyksistä, ja nimenomaan sen kautta, miten ne liittyvät ruokaan, juomaan ja/tai juhliin. Tulipa noita sightseeing-kierroksen tekstejä kootessa ja kirjoittaessa itsellekin – paljonkin – uusia asioita, mm. se, miten Merikosken sillat liittyvät kahden oululaisen ruokayhdistyksen toimintaan.

Ensinnäkin 20-vuotias Rössypottuseura. Se on Oulusta poismuuttaneiden Helsingissä perustama seura, ja siihen kuuluu useampiakin paistinkääntäjiä, muutamia kansanedustajia ja kunniajäsenenä Martti Ahtisaari. – Mitenkö Rössypottuseuraan pääsee jäseneksi? Jäsenyyskriteerinä on ensinnäkin se, että ”on häätyny kuulla typpitehtaan räjjäytys Oulusa vuonna 1963”. Ja lisäksi säännöissä lukee näin:

Liittymisehoksi lujetaan valamius Tuiran Siltojen ylitykseen ”vaikeissa oloissa”. Se tarkottaa sitä, että asianomanen tarkenee ”ajjaa kylymällä ilimalla vanahalla Volovolla tai pulukalla Tuiran Siltain yli.

Kun Rössypottuseura kerran perustettiin täältä pois muuttaneille oululaisille, niin pari vuotta myöhemmin perustettu Jankkiyhdistys taas perustettiin niille oululaisille, joiden ei ole tarvinnut muuttaa täältä mihinkään.

Jankkiyhdistyksen toiminnassa on merkittävää ”Talavituluvan muistopäivä”. Talavituluvan muistopäivä on 2.12., ja sen taustalla on vuoden 1878 ennätyksellinen joulukuun tulva, joka petti Oulun rannat, nykyisen torialueen ja Rantakadun, vei Merikosken silloistakin kappaleita. Talavituluva vaati yhden ihmishengenkin, ja se menetys liittyy pekoniin, joka taas on jankin teossa olennaista. Merimies Johan Mällinen onnistui kuljettamaan veneellä vaimon ja neljä pientä lasta Sonnisaaresta mantereelle tulvan edestä pakoon, mutta toisella matkalla Mällisen vene kaatui, – ja sika sekä Mällinen hukkuivat! Talavituluva on siis dramaattisuudessaan jankkiyhdistykselle luonteva muistopäivän syy.

Monet oululaisetkaan eivät (enää) tiedä, mitä jankki on, saatikka että tietäisivät, miten se tehdään, mutta löysinpäs Jankkiyhdistyksen jäsenen Jukka Ukkolan kirjaaman reseptin

Virallinen jankki resepti

Tämä on Jukka Ukkolan kirjasta
”ookkä nä” – Oulun murteen sanakirja
(WSOY 2000)

Ainekset

Leivänkannikoita suunnillee jonkivverran.
Sian savukylykiä enämpi tai vähempi.
Vettä kannikoitten lijotukseen.
Suolaa jos on, tai vaikkei oiskaa.
Pekonia jokunen siivu ja sipulia jotakuinki sevverran ku tarvitaan, jos jankki tullee eineeksi.
Rössyvä ei missää tappauksesa.
Kylymää voita rahtunen tai vähä yli, silimäksi.

Jankkiin käytetään kuivuneita leipäkiivuja tai kovvaa leipää. Leipä ei saa olla palanutta eikä kovim palijo hommeesa, eikä se saa kävellä itekseen.

Ois hyvä olla usseita leipälaatuja mukana eikä pelekästään hapanleipää.

Leipä pannaan pilikkummiin eli kastrulliin kylymään vetteen. Jos leipä on kovvaa, annetaan sen lijota vähä aikaa ennenku kuukataan.

Sekkaan lisätään savukylyki joko semmosennaan tai pannusa äkkiä ruunattuna.

Lisätään suola. Lisätään vielä vähä enämpi suolaa. Varotaan visusti, ettei jankkia tehesä käytetä pehemyttä tee-kirjainta, koska pehemy tee-kirjain pillaa jankin maun.

Ku leipä on osittain hajonnu ja vesi melekeen kiehunu leipiin, on jankki valamista. Tarijotaan esim. ruokana. Muuta ruokaa ei ihimine tartte.

~~~~~~~~~~~~~~~~

Että olenkos ikinä itse tehnyt? – Enpä ole, enkä taida ihan heti tehdäkään. Vähän sovellettuna tuota olen kyllä syönyt. Pehtoorin isä, elikkäs appeni, tätä on kuulemma ruukannut köksäillä.

Luettua Niitä näitä Oulu

Kirjallisia juttuja ja kirja-asioita

[Kannattaa klikata isommaksi!]

Sade ei ole pieksänyt ihan kaikkia kukkia liiskoiksi. Ei vaikka tänään on välillä satanut jotakuinkin rutkasti, jos kohta välillä oli oikeinkin suvista.

Enin osa päivää sujui kirjallisissa hommissa ja iltapäivällä oli sitten testilounas ravintola Hellassa. Sen voin kertoa, että hyvää oli, muutamilta osin erinomaisen maistuvaa, ja vähintäänkin kylläinen olen vieläkin.

Kävin Valkeassa. Kun oli pakko. Kun ei Oulussa ei enää paljon muualla mitään erikoiskauppoja ole. Tai noh.

Etsin itselleni jotain mukavaa syyskesän neuletta (no hyvä on, ehkä tummansinistä villatakkia). Useimmat vaatteeni Oulussa olen ostanut Pukumiehestä, Stockalta ja Partioaitasta. Tänään en ostanut mitään. Minulle tuli ”markettiolo”. Lähdin pois Sokokselta.

Kävin kirjakaupassa, Suomalaisessa, sekin Valkeassa. Siellä oli enemmän värityskirjoja, lasten ja aikuisten, kuin historiakirjoja. Siellä oli enemmän laihdutus-, jumppa-, elämäntapa-, juttagustafbergetc., maaretkallioetc., -kirjoja kuin keittokirjoja. Siellä oli enemmän koriste-esineitä kuin äänikirjoja. Siellä ei ollut kuin muutama matkakirja, mutta siellä oli monta hyllyllistä skräppäystarvikkeita. Siellä oli paljon pokkareita, mikä on hyvä asia.

Naurettavaa valittaa moisesta? – Tiedän. Ja tiedän senkin, että kaupoissa myydään sitä, mitä ihmiset ostavat. Mutta minä olisin mieluusti ostanut matkakirjan, keittokirjan, ehkä jopa hurahtanut johonkin historiantutkimukseenkin tai ainakin popularisoituun historiaan. Mutta ei siellä ollut. Ostin pokkareita, monta.

Olisin mielelläni kävellyt kirjahyllyjen välissä ja miettinyt asioita, kirjoja, matkannut jo ajatuksissani uusiin maailmoihin pelkkiä kirjojen nimiä lukiessani. Ostin kortin, kaksikin. Ja muistelin aikaa, jolloin kirjakaupassa saattoi tutun myyjän kanssa vaihtaa mielipiteitä jostakin kirjasta, saada suosituksia uusista keittokirjoista ja käydä ostamassa Parkerin kynän ja kauniin ruutuvihon.

Minä kun edelleen tykkään tehdä muistiinpanoja, to-do-listoja, kirjoittaa paperille hetken mielijohteesta jotain. Tiedättekö miksi? Jotta muistaisin kirjoittaa illalla tänne blogiin. Sellainen vanhanaikainen olen. Pidän kirjoista ja muistiinpanoista.

Ja ruusuista tuossa työhuoneeni ikkunan edessä.

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Kuvia ja kirjoittamista

Kaiken juhlinnan keskellä, juhlissa ja niiden välissä, varhain aamuisin, myöhään iltaisin on tullut tänä viikonloppuna otettua yli 600 kuvaa.

Rotissööripiknikin kuvat ehdin jo työstää ja julkaista voutikunnan kuvasivulla. Nyt vielä eilisen illan kesäjuhlakuvat pitäisi perata ja käsitellä. Jäänee tiistaille.

Samoin kuin eilisen aamun urbaanimaisemien kuvat. Olin eilen aamulla ennen seitsemää kaupungilla, ajelin autolla Tähtitornin kahvilan parkkiin, ja kävelin sen jälkeen pari tuntia Oulun keskustaa ristiin rastiin. Canon ja muutama linssi laukussa mukana. Olipas ensimmäisen Qstock-illan ja yön jälkeen aika karua katseltavaa: paitsi että Kuusisaaren, Pikisaaren, Torinrannan tienoot olivat ihan hillittömän roskauksen jälkeen karmean näköisiä, oli puistoissa hylättyjä pyöriä, unohdettuja takkeja, mutta myös kolme uuvahtanutta rokkaajaa nukkumassa, nuoria miehiä kaikki. Mikäs siinä, lämmin aamukin … Minulla olisi kuvia aika surkeista näkymistä, mutta oli aamussa paljon kaunistakin Oulua.

Oulun ”pikku-Venetsia”, Kiikeli.

Tänään on jylissyt koko päivän, nyt sataa, tihuuttaa. On ollut hyvä päivä duunata paistinkääntäjien historiikkia ja sen julkaisemista. Kirjoittaminen sujunut verraten helposti.

Ja ”ruokkis” oli vähän tavallista pidempi, kun Aapeli vanhempineen tuli syömään. Kanttarellikastike oli parasta, eikä pihveissäkään mitään vikaa. Nyt vain juttu on niin, että tulevalla viikolla siirrytään nuudelisoppiin ja fetasalaattiin.

Elokuun myötä myös kuvahaastesivulla on uusi kansio, jota allekirjoittanut ei toivottavasti tuhoa, kuten onnistui kertaalleen heinäkuun kansiolle tekemään. Nyt siellä on heinäkuun kanssiossa kuitenkin uusiakin hienoja kuvia, käykäähän kurkkaamassa. Elokuun haasteena olkoon 1 – 5 kuvaa ”elosta”. Miten kukin sen käsittääkään. Elonkorjuu, elämän maku, elossa, elokuun sää, … Ihan mitä vain, missä näkyy ´elo´.

Oulu Ruoka ja viini

Karibialainen piknik

Karibialainen paistinkääntäjä-piknik on nyt koettu. Jo kuudes rotissööri-piknik, eikä voi väittää, että olisi ollut pettymys.

Teemana oli siis karibialainen keittiö. Kuka on käynyt Karibialla? – Noh kuitenkin, hyvä haaste se oli. Meitä oli paikalla taas melkein kolmekymmentä, ja kaikilla omat viritelmänsä illansuun ruokajuhlaa varten.

Aamupäivän mietin, mitä näistä teen?

Joku hämärä ajatus karibialaisesta ruokakulttuurista oli: lime, hedelmiä, mereneläviä. Ja niin taas riskeerasin, että soveltelin ihan omiani. Ja tällainen niistä tuli. Tarjollepanohan on osa makua, eikö? – Mutta kyllä olin iloinen, että sekä ravintoloitsija että keittiömestari sanoivat pitäneensä hedelmäsalsa-salaatti-katkarapu-viritelmästäni. Mitäkö siihen laitoin, noin niinkuin tarkkaan ottaen? – Yritän tässä joku päivä miettiä ja kirjoitella ohjeen.

Yksi parhaista herkuista oli häränhäntämuhennos (oik. yläreuna), jonka Viskaalin väki toi tullessaan. Erinomaista. Ehkä palaan siihenkin.

Ja illan pääruokahan oli possu. Sitä oli vähintäänkin riittävästi. Ja riittävän kokoisina palasina; hyvä on, kyllä noista kimpaleista riitti aika monelle.

Ja entäs karibialaiset jälkkkärit?

Mohito-kakku tietysti!! Ihan ylivertainen, vaikka kyllä minä pidin myös kookossorbetista, rommikakusta, rommimarinoidusta anannaksesta, limekakusta,… kaikesta.

Kuten huomaatte, söimme vallan hyvin. Nautimme seurasta, ruokakeskusteluista. Keskusteluista liittyen valokuvaukseen, ruokaan, kesään, kapituliin, Ouluun, vanhenemiseen, lastenlapsiin, viiniin, Lappiin, Pariisiin – ja tietysti reissaamiseen. Aika läheisiä aiheita meille.

Kuitenkin ensimmäisten joukossa lähdimme kohti kotia. Meillähän on huomennakin juhlat …

Kun pyöräilimme läpi lämpimän Oulun keskustan

ja Pikisaaren, pysähdyimme Hietasaaren sillalle kuuntelemaan rokkia (= Qstock-viikonloppu), katselemaan pilviä, kuvaamaankin, … ja yhtäkkiä yhytimme tutut. Kun meillä Pehtoorin kanssa oli vielä piknik-eväitä pyörien koreissa, pidimme vielä mukavan ”pitstopin”. 🙂

[Kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi.]

Oulu Valokuvaus

Turistina Oulussa

Eilen, kuten tänäänkin, oli mitä mahtavin kesä Oulussa, joten heittäydyin turistiksi. Kiertelin (pyörällä ja kävellen) monta tuntia Toppilansaaressa, Nallikarissa, torilla, hallissa, kävin katsomassa valokuvanäyttelyn (Robert´s Coffeessa on opiskelukaverini näyttely heinäkuun ajan). Pitkä pyörälenkki ja lounasaika riittivät perusteluksi sallia itselle Iced Mocha. Hmmmm….

Tärkein homma oli ottaa kuvia: tämän viikon etätehtävä on viiden kuvan sarja maisemasta. Urbaanimaisema ja panoraama ovat olleet tehtävinä, mutta nyt ”vain” maisema. Ja mihinkäs minä sitä muualle kuin Ilokiville kuvaamaan. Päivällä oli tyven, veden pinta peilityyni ja aurinko paistoi korkealta.

Otin kymmeniä otoksia, – ja päätin, että tulen illalla auringonlaskun aikaan uudelleen: valo on maisemakuvassa(kin) se tärkein juttu. Lähdin iltakymmeneltä takaisin merenrantaan. Ja kuinka olikaan hieno tunnelma. Ihan kuin jossain ulkomailla.

Lapsiperheitä oli rannassa, nuoria pareja kahlaamassa kaukana rannasta, veneet palasivat mereltä, oli lämmin, leppeä tuulenvire. Ihan taianomainen ilta.

Olin vähän ennen puoltayötä kotona ja päätin, että lähden vielä kolmannen kerran sinne, että herään tänään aikaisin ja menen aamulenkille. Heräsinkin, ja olin jo kuuden aikoihin (autolla) Möljällä ja Ilokivillä, mutta aamuaurinko ei näyttäytynyt, eikä ollut rasvatyyni vedenpinta, kuten olin toivonut.

Aamun kuvista onnistunein taitaa olla kännykällä otettu ja appsilla ”rullalle kierretty” kuva, joka on tuossa sivupalkissa ”Instagram”-logon alla. Se on tehty ”Tiny Planet FX Pro” -appsilla, jonka saa ladatuksi puhelimeen. Taisi maksaa pari euroa. Sillä on kiva joskus kuvia muokkailla, nimenomaan jos kuvassa on joku teksti niin saa jänniä Insta- yms. kuvia. Toinen kuvien muokkaukseen hyvä ”lisäosa” on liki ammattimainen Nik Collection. Se tuo lisäarvoa Lightroomiin ja Photo Shoppiin ja mikä parasta, se on nyt ilmainen. Helppo asentaa ja tarjoaa paljon hyviä säätötyökaluja.

En ole vielä maisemasarjaa työstänyt loppuun asti, viiden valinta on vaikeaa, ja ajattelin, että josko tässä loppuviikosta kokeilisinkin tehdä vielä toisen, paremman … meillä kun alkaa olla tutkinnon ensimmäiseen näyttöön enää vähän aikaa, joten olisi hyvä treenata paljon. Ja maisema on kuulemma juuri se, josta pompataan eniten ja useimmin. Nipullinen kuvia on kansiossa, KLIKS.

Turistipäivään kuului myös kaupunkikierrokselle osallistuminen. Oulun seudun oppaat järjestävät taas kesäkierroksia; aiemmin olen osallistunut vain hautausmaakierroksille, mutta eilen illalla menin parin tunnin tourille jossa käveltiin pitkin ja poikin Kakaravaaraa, ja opas kertoi alueen rakennuksista ja elämästä 1800-luvun jälkipuoliskolla ja 1900-luvun alussa. Paljon oli tuttua asiaa, mutta paljon uuttakin. Varmasti tulen teille täällä anekdootteja jakamaan….

Tänään hoidellut rästihommia koulun, kodin, tiedottajan to-do-listalta. Leikkinyt Aapelin kanssa, ja nukkunut ulkona päikkärit! Ah, onnea.

Oulu

Kesän tuoksuinen nimpparipäivä

Kyllä minä niin mieleni ilahutin, kun Pehtoori tuli minua kampaajalta vastaan ja vei ulos syömään.

Me kun emme nyt näköjään tälle kesälle mitään reissuja saa aikaiseksi, on hulppeaa arki-iltana käydä kotikaupungissa leikkimässä turistia, ja mennä ulos syömään. Toki minulla olisi ollut nimpparipäiväsankarille nuudelikeittoa ja ´pullet porkia´ jääkaapissa, mutta onneksi ei tarvinnut niihin kajota.

Tuo maitosuklaapallero keskellä oli ihan erityisen hyvää.

Kun kerran uhkaavat sadepilvet olivat jo poistumassa, koska edelleen oli ihanan lämmin, koska jopa kaupungin keskustassa tuoksui ihanalle, ja olo oli kuin ulkomailla, lähdimme viinibaari Voxin patiolle odottelemaan bussia. Tulihan se ennen kuin ehdimme lasillisia enempää nauttia (ks. oik. Insta-kuva).

Illan turisteilusta huolimatta ihan liikkuva ja touhukas päivä on ollut tänään.

Oulu Ruoka ja viini

Kaupunkielämää

Paluu arkeen, tai ehkä olisi parempi sanoa, että paluu juhlattomiin päiviin. Ja onhan sitä näin vapaaherrattarellakin sentään vielä jotain velvollisuuksia, vaikkei niitä nyt työksi voi nimittääkään. Niiden parissa sitten tänään.

Puolenpäivän jälkeen kuitenkin lähdin Pehtoorin kyydillä kaupunkiin, jossa vietin parituntisen Rotuaarilla. Käymättä yhdessäkään kaupassa sisällä, yrittämättäkään löytää mitään alennettua tai muutakaan. Kunhan kuvailin tämän viikon etätehtävää …

Matkalla bussipysäkille, aikeissa palata kotiin, törmäsinkin shoppaamassa olleeseen mieheeni, ja menimme iltapäiväkahville Antellin uuteen Cafe Pihaan.

Torikadun ja Kauppurienkadun kulmassa, entisessä Oulun Puhelimen talossa avattu Piha saa pian kylkeensä myös lounasbuffet-ravintolan ja viinibaarin (kuvassa oik.). Hmm.. mielenkiintoista.

Ja mitä tervehdin ilolla, on se, että kahvila on auki sunnuntaisinkin. Se on harvinaista herkkua Oulussa. Tosin taitaa uudessa Valkeassa kahvilat olla auki sunnuntaisin. Mutta mukava uudenlainen cafe kuitenkin Oulun keskustaan on siis avattu.

Siinä jääkahvia nauttiessani tietysti tsekkasin, mitä Pehtoori oli löytänyt. Ja katsomatta kassiinsa olisin kyllä melkein voinut arvata, mitä siellä on, minkä värisiä ja minkä merkkisiä.

Mutta mikäs siinä. Samanlainen sisältö se varmasti olisi ollut, jos olisin ollut mukana, makutuomarina tai neuvojana, mitä en kyllä oikeastaan koskaan ole. Reissussa ehkä. Ei ole meillä ollut tapana kimpassa vaateostoksilla käydä. Rautakaupassa ja huonekalukaupassa sekä puutarhalla me käydään yhdessä, mutta ei vaatekaupoissa.

Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Moneksi

Toimenpäivä tänään. Reitillä Caritas – OYS – Caritas – Hammarin Sähkö – K-Market – Caritas – Stocka – Puistolan Deli – Cilja Q (ompelija) – ”lahjanostokauppa” – Linnanmaa – Paljekirppis vierähti ihan täysi työpäivä. Siis äidin kanssa ja luona vierähti aamupäivä ja iltapäivä lauantaisen väitöksen valmisteluissa. Väittelijän kanssa pidimme vielä kahvipalaverin kaupungilla. Ehkäpä hänelle oli mukava vielä käydä asioita läpi, vaikka kyllä pärjää ja osaa asiansa, ja karonkkansa on järjestellyt erinomaisen hienosti. Mutta ikäänkuin sellainen tsemppimeetinki.

Näin outsiderina – emeritana – minulla on ollut yksi järjestelyihin liittyvä lisäjuttu hoideltava. Koska minulla ei ole enää kampuksella työhuonetta, eikä avainta edes käytäville, oli järjestettävä itselle avaimia ja käyttöön yksi siisti, isohko työhuone, jotta voidaan väittelijän ja vastaväittäjän kanssa ennen väitöstä tovi istahtaa ja jutella, ja että voidaan hattukotelot ja päällysvaatteet jonnekin laittaa. Ulkoistetun kustoksen erityisongelmia tämmöiset. 😉

Iltapäivän lopulla kävin tyhjentämässä kirppispöydän, joka on kaksi viikkoa ollut käytössä ja jonne olen käynyt parikin kertaa täydentämässä kirjapinoja ja viemässä kaikenmoista rompetta ja kampetta. Maanantaina jo kävin pudottamassa kaikkien silloin jäljellä olleiden tavaroiden ja vaatteiden hinnat puoleen, joten eipä tänään paljon enää ollut hyllyillä. Yksi iso kauppakassillinen vain. Tosi hyvin kävivät 119 tuotetta kaupaksi, ja rahaakin tuli melkein neljäsataa, josta pöytävuokra vei 60 euroa. Lupasin kaiken tuoton ”Aapelin matkakassaan”.

[Postikorttikuvat toissailtaiselta, liki yöhön venyneeltä, kuvausretkeltäni.
Klikkaahan kuvat isommiksi.]

Niitä näitä Oulu Valokuvaus VAT

VAT-koulutuksen puolivälissä

Yhdeksäs lähiopetusviikonloppu Torniossa on nyt. Puolet on niistä on siis jo kasassa; ensi vuonna tähän aikaan koulu on käyty. Mutta se ei tarkoita vielä tutkinnon suorittamista. Kouluhan on nimenomaan ”tutkintoon valmistava koulutus”. Koulutuksella pyritään siihen, että näytöt menisivät läpi. Näytöt on koulutuksen päälle, ja nekin suoritetaan Torniossa.

Valokuvaajan ammattitutkinto muodostuu neljästä pakollisesta tutkinnon osasta:

Studiossa työskentely
Miljöössä työskentely
Digitaalinen työnkulku
Suunnittelu ja kaupalliset taidot

Koulun opetusjaksojen lisäksi on siis käytävä Torniossa vielä useammankin kerran. Ainakin mikäli aikoo tutkinnon suorittamista yrittää. Sen suorittaminen kun ei kurssilaisille ole mikään itsestäänselvyys; kaikki eivät edes yritä, kaikki eivät onnistu. ’

Viime kerralla kuulimme, että yleensä kahdenkymmenen opiskelijan porukasta noin puolet suorittaa tutkinnon, ja yleensä vain 1/20 suorittaa sen kerralla, eli ettei tutkinnon osia tarvi parsia eikä paikkailla. Joten ei missään tapauksessa mikään läpihuutojuttu. Tutkintoa varten rakennettavan portfolion ja paikan päällä tehtävien näytön osien suorittamiseen menee vielä koulun suorittamisen jälkeen rutkasti aikaa. Huomenna meille tulee aamupäivällä yksi entinen opiskelija kertomaan omista kokemuksistaan koulutuksesta ja näytöistä – mielenkiintoista.

Meidän porukassa on jo nyt niitä, jotka enemmän tai vähemmän saavat elantonsa valokuvauksesta, ja sellaisia, joiden arvelisin selviävän näytöistä jo nyt. Kuten on ollut puhetta, minullahan on lähes koko ajan sellainen surkeimman suoriutujan olo tässä joukossa, mutta olenhan minäkin oppinut ihan valtavasti. Ja ei ainakaan voi väittää etten olisi yrittänyt.

Edellisen kerran jälkeen oli tehtävä kaksi studioharjoituskuvasarjaa (Aapeli-kuvat ja samppanjakuvia olette nähneet) ja sitten viime viikolla tuli vielä ”bonus” – kuvaa valoa, viiden kuvan sarja ja nimenomaan luonnonvaloa. Ja minullahan ei löydy ideaa ei millään. Viikon olen sitten kulkenut kamera kainalossa pitkin Oulua ja sen rantoja. Toissailtana lähdin jopa yhdeksän jälkeen illalla Möljälle ja kaupunkiin hakemaan iltavaloa, ja eilen olin taas jo kuuden aikaan aamulla Pikisaaren kupeessa. Lopulta olen koonnut sarjan Pikisaaren sillasta. Tässäkin postauksessa niitä, ja lopullisesti viiden kuvan sarjasta tuli tällainen. Ja taas sellainen, minä en ole oppinut mitään, miksen ole parempi? Mutta minä yritän.

Meillähän on kaksi opettajaa, joiden kesken opetus on jaettu jotensakin siten, että rovaniemeläinen AL opettaa (enimmäkseen) studiossa työskentelyä ja digitaalista työnkulkua ja tornionjokivartinen JH enemmän miljöössä työskentelyä. Liikennetoimintasuunnitelman teossa meitä ohjaavat ja opastavat (varsin niukasti) muutamat tuntiopettajat. Tähän asti, talven pimeydessä, aluksi olemme käyttäneet pidennetyt viikonloput pääsiassa digitaalisen työnkulun ja kuvankäsittelyn opetteluun ja studiossa työskentelyyn. Koulutus on ollut pääasiassa hyvin paljon tekemistä, vain vähän on teoriaa, valokuvauksen mestareita käyty läpi etc. Ja olen kyllä pitänyt opetuksesta, se etenee, asiaa tulee valtavasti, kuvista saatu palaute on rehellistä ja kriittistä, mutta myös rakentavaa ja antoisaa.

Tänä viikonloppuna on sitten open vaihto. Samalla siirrymme miljöökuvauksen opetteluun, ja siinä meitä opastaa JH, joka on ollut viime viikon hyvin paljon julkisuudessa; toissa päivänä viimeksi telkkarissa. Hänen näyttelynsä Kansallismuseossa on avoinna elokuun loppuun asti. Onhan hienoa, että meillä tuollainen ope. Katsokaahan…

Ja huomenna homma jatkuu heti aamusta.

Oulu Ruoka ja viini

Valkea, Hanko sushi ja Taivaslaulu

Juhlaviikonloppu on jatkunut.

Eilen iltapäivällä jo liki kesäisessä lämmössä pyöräilimme kaupunkiin. Nyt ajan kanssa tutustumaan uuteen Valkeaan, ja muutamia lisäkommentteja edellisen jälkeen: onko tosiaan niin, että Valkeassa oleva ”Suomalainen Kirjakauppa” on nyt Oulun ainoa kirjakauppa? Siellä ei montaa kirjaa ole. Se on kioski, jossa myydään kyniä ja vihkoja, muutamia lehtiä ja karkkia. Ja minua ei yhtään lohduta, että ”voihan kirjat tilata netistä”. Hyvänen aika!! Kirjat ostetaan kaupasta, ei tilata netistä. Kirjakaupassa täytyy voida KÄYDÄ, kirjoja täytyy voida katsella ja selata. Kirjakaupassa voi käydä kun on 20 minuuttia aikaa ennen hammaslääkäriä tai kampaajaa. Nyt Oulun ainoassa ”kirja”kaupassa ei enää voi. Ennen Oulussa oli Kirjola, Nikan kirjakauppa, Tuiran kirjakauppa, Akateeminen, Nispero, Pohjalainen kirjakauppa. Nyt meillä on kauppakeskuksessa pieni kioski, jonka oven päällä lukee ”Kirjakauppa”. Auts!

Toinen elämäni laatua heikentävä, mutta todennäköisesti melkoisesti taloudellista säästöä tuova muutos on se, että kun Stocka syksyllä lopullisesti häipyy, Oulun ykkösastia- ja keittiösisustustarvikeliike on Sokoksen pieni osasto!? Entisen Sokoksen astiaosasto, jossa anoppini teki pitkän työuran, Hirvonen ja Stockan vastaava osasto, ovat olleet ilo ja ruoka/kattausfriikin ihmisen arjen ja juhlan ilostuttajia, mutta tämä uusi osasto, jossa on muutamia Muumi-mukeja ja Arabian astiastojen osia, ei tule olemaan minun juttuni.

No, nämähän eivät tietenkään ole isoja asioita, minulla säästyy rahaa ja peltomarketit voivat Oulun seudulla edelleen hyvin, mutta vähän kuitenkin harmittaa.

Mutta positiivistakin (jo aiemmin mainitus Polarn O. Pyretin lisäksi) on. Ouluun on saatu uusi sushiravintola. Hanko Sushi on rantautunut Ouluun.

Liki puolet vuodestaan Vantaalla asuva sisareni on jo kauan kehunut Hanko Sushia, ja olen siitä lukenut ja kuullut muiltakin kiittäviä kommentteja, joten sinne siis eilen syömään. Pidimme paikasta ja sen susheista. Eivät olleet tiiviiksi puristettuja riisipalleroita, vaan maukkaita suupaloja, kauniisti aseteltuina ja erinomaisen hyvän soijan kanssa tarjoiltuja.

Sushin jälkeen jälkiruokaviinille (cavalle) Viinibaari Voxiin, ja sieltä seitsemäksi teatteriin: Taivaslaulu. Kirjan luettuani tiesin suunnilleen mitä odottaa, arvostelut ovat olleet kiittäviä, mutta silti se oli odotettuakin parempi. Vaikeasta aiheesta ja monikerroksisesta kirjasta tuskin on ollut helppo dramatisoida ja tehdä näytelmää, mutta hyvin siinä oli onnistuttu.

Hyvä teatteriesitys, elokuva, kirja, konsertti ei unohdu kotimatkalla, vaan kulkee mukana pitkään ja niin Taivaslaulu on tehnyt. Pidin monista pienistä nyansseista, joilla teksti oli saatu elämään, lavastuksesta, puvustuksesta (Jokapoika-paidat, Unikko-kuosit ja Hai-saappaat). ”Saarnat”, joilla pantiin myös katsojat asemoimaan itsensä suhteessa lestadiolaiseen liikkeeseen, muistuttivat kirjan runollisesta, kauniista kielestä.

Kotimatkallakaan ei vielä kylmä.

Ainoa, mikä tämän aamun lenkillä Nallikarissa harmitti, oli se, että minulla ei ollut kahvitermosta mukana.

Iltapäivällä aurinko helli, anoppilassa kävimme ja sitten kaksistaan erinomaisesti söimme. Ettonetkin otin.

Ja tänään on vasta lauantai.