Oulu – Sivu 34 – Tuulestatemmattua

Joulua kohti

Huikea, mielettömän hieno sää ja valo tänään! Monta tuntia olin aamulla kiertelemässä kaupungissa: en suinkaan jouluostoksilla, vaan ulkoilemassa, tepastelemassa, nauttimassa vapaasta, kuvaamassa. Välillä piipahdin pikaisesti Stockan Herkussa ja cappuccinolla uudessa Kahvila Stockholmissa.

Ja taas jatkoin joulukuisen Oulun valojen tallentamista….

[ehdottomasti kannattaa klikata kuvat suuremmiksi]

Kuvahaastesivun ”Joulun valot” -kansioon tulee vielä kuvia kotikaupungin jouluvaloista.

Kotiin palattua oli sähköpostissa yksi pienen pieni kuvauskeikka Haaparannan suunnalle tarjolla; totta kai suostuin. 😉

Iltapäivällä joululahja-asioita, ja studionäytön kuvauksen suunnittelua. Ja myötäelämistä kun puolet opiskelukavereista on jo tänä viikonloppuna (siis nyt) Torniossa näytössä. Minulla vasta loppiaisena, kolmen viikon päästä, mutta paljon enemmän pitäisi olla tehtynä kuin on. Miljöönäytön uusinnatkin tekemättä…

Joululahja-asioista puheenollen: minulla on nyt pieni uhka, että yöpöydällä romaanit alkavat huveta, tai ainakin olisi hyvä olla varalla jotain lukemista… Parhaillaan luen ystäviltä (VMP) kesällä saatua H. Selmer-Geeth´n ”Siltalan pehtooria” (1903) – mikä mainio kirja se onkaan! Lapsuudesta muistan elokuvan, mutta kirjaa en ole koskaan lukenut.

Harald Selmer-Geeth oli salanimi, jonka takana oli Viipurin oikeuspormestari Werner August Örn. Alkuperäinen ruotsinkielinen teos menestyi aluksi varsin hyvin, ja siitä otettiin vuonna 1920 kolmas painos, mutta sen jälkeen se jäi unohduksiin. Suomennoksen suosio alkoi kasvaa vasta vuoden 1934 elokuvan myötä ja on sittemmin jäänyt elämään kartanoromantiikan klassikkona, josta on otettu uusi painos viimeksi 1994.
Risto Orko on ohjannut Siltalan pehtoorista vuonna 1934 kassamagneetin^[1] Siltalan pehtoori, jonka tuotti Suomi-Filmi. Vuonna 1953 Suomi-Filmi tuotti aiheesta toisenkin filmiversion Siltalan pehtoori, jonka on ohjannut Valentin Vaala. Se perustui Vaalan ja Usko Kempin käsikirjoitukseen.

Oikeasti kirja on kirjoitettu erinomaisen hauskasti, ajankuva ja miljöö ovat – tietysti – hyvin uskottavia ja oikein kunnon romanttinen komedia koko juttu on. Mutta mitä sitten kun tuon saan pian luetuksi. Otetaanpas sellainen ajatusleikki, että antaisit minulle joululahjaksi kirjan, niin mikä se olisi? Jos haluaisit antaa nimenomaan sellaisen kirjan, josta uskoisit minun pitävän, mikä se olisi? Ainakin Tuulestatemmatun vakilukijat ja ystävät tietänevät kiinnostuksen kohteeni, senkin, millaista yleensä luen… Pari vuotta sitten kyselin kesälomalukemisia, ja se oli kyllä mukava kesä. Lukukokemukseni avartuivat … Sitä toivoisin nytkin. Kerro minulle kirjoista… Kerro joululahjaksi. 😉

Vielä minä yritän teitä, hyvät blogivieraat/ystävät, aktivoida: a) innostaa paitsi joulukalenterikuva-arvontaan b) antamaan kirjasuosituksia, c) myös kertomaan, onko mitään mieltä minun tehdä jouluviinisuosituspostausta? Töissä ollessa moni työkaveri sitä kyseli, tiedän monen heistä kauppalappuni kanssa viiniostoksille lähteneen, mutta onko Tuulestatemmatun lukijoille ko. suosituksista mitään iloa? Klikkailetkos vastauksesi – kannustaaksesi minua huomenna puuhaan ryhtymään tai ymmärtämään, että ei ole ihan turhaa moista vaivaa nähdä… 😉

Ja joulukalenterikuvassa aamuista satoa. Joulukalenteriarvontaan osallistujia on vasta KAKSI!! Turhaan säästelette viimeisiin päiviin, kaikillahan on kaksi ääntä käytettävänä.

Oulu

Jouluisessa Oulussa

Pitkästä aikaa olin heräillä oikeaan aikaan (= klo 6). En liian aikaisin, en liian myöhään. Joten sen ansiosta olin, aamun hiljalleen valjetessa, jo parkkeerannut auton Raattiin ja lähtenyt tepastelemaan jalusta ja kamera mukana etsimään joulun valoja kauniista, talvisesta kotikaupungista. Pikkupakkasessa, tunnelmallisessa aamuhämärässä oli mukava kierrellä ja kuvailla. Olla virkeänä ja saada happea.

Ja miettiä, mitähän muutamia joululahjoja ostaisin. Montaa en ostakkaan, mutta ainakin yksi jokaiselle meillä aattoiltana olevalle. Kävin pitkästä aikaa ison marketin isolla leluosastollakin, ja jäin miettimään, että kuinkahan moni taaperoikäinen enää osaa leikkiä Fischer Pricen kassakoneella tai Brion höyryveturilla, saatikka luuri-numerolaattapuhelimella? Toisaalta eipä lelut parissakymmenessä vuodessa kovin paljoa ole muuttuneet: Frozen ja Star Wars nyt olivat uusia juttuja, mutta olihan siellä paljon vanhaa, hyvääkin ;). Niinkuin nyt Duplot ja monet Brio-klassikot. Mutta enpä sitten ostanut mitään. Kirjakaupasta löysin Apsullekin lukemista, – aion olla mummi, jonka kanssa luetaan. On kyllä jo yhdessä luettukin.

Leipomustarpeita (hyvin vähän) ja viinejä (en niin vähän) hain myös. Viikonloppuna to-do-listalla joululeivät ja ehkä yksi kakku, ja vaahtokarkkeja! Laittelen niiden ohjeen viikonloppuna, ja tavoitteena on kasata jouluviinisuositukset julkaistavaksi lauantaina.

Toissapäiväisen postauksen ”arvoituksesta”, eli siitä mitä Hamamatsun onsenin seinällä olleen kieltotaulun kaksi merkillistä symbolia kielsivät tekemästä? Merkki, jossa on lapsi ja aikuinen, ja kieltomerkki vedetty yli, tarkoittaa sitä, että alle 12-vuotiaat eivät saa tulla ilman aikuisen seuraa kylpylään (siis oikeastaan juuri päinvastoin mitä merkistä voisi tulkita). Ja leirihattuinen mies? ja kieltomerkki? – Herrasmiehet ei saa kyllä kylpylään? Lakki päässä ei ole asiaa onseniin? – Ei vaan tekstin mukaan merkki tarkoitti sitä, että järjestäytyneeseen rikollisuuteen, moottoripyöräjengeihin, talousrikollisuuteen sortuneet joutuvat jättämään kylpemisen väliin! No tuskinpa tuo merkki mafiosoja tai muita rikollisia pois pitää. Tuskin kukaan helvetinenkeli kääntyy ovelta takaisin vain jos näkee tuon kieltomerkin. 😀 Ja kuinka moni alamaailman tyyppi haluaisikaan tulla julkiseen kylpylään lillumaan?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukalenterissakin kuva aamuiselta keskikaupunkilenkiltä.
Tänäänkin kuvat kannattaa klikata isommiksi.

Niitä näitä Oulu Ruoka ja viini

Juhla vailla vertaa

Eilisen jälkeen — olemme monta kertaa palanneet jutuissa eiliseen. Pikkuperhe sai tänään, käydessään syömässä, kuulla paljon eilisestä. Muistelimme makuja ja hyvää tunnelmaa. Botrytis Ouluensis, Oulun toiseksi vanhin (?) viinikerho täytti 25 vuotta. Ja sen kunniaksi oli eilen suuret, pienen porukan hyvät juhlat. Niitä olemme muistelleet, niistä kertoneet.

Olimme Lasaretin saunakabinetissa. Paikassa, josta kovin moni ei tiedä, mutta josta kannattaisi tietää. Olen päässyt sinne pari kertaa aiemminkin (rotissöörien voutineuvoston kokous, sisäelinkurssi sekä yhdet viininmaistiaiset), joten tiesin, mitä tilaa meidän viinikerholle olin juhlapaikaksi suosittelemassa. Historian havinaa (ks. eilinen postaus) ja mitä viehättävin tila oli tiedossa. Lisäksi kokemusta Lasaretin/Virta-ravintolan keittiön ammattitaidosta oli olemassa. Ja kyllä yksi ratkaiseva tekijä oli kokemukseni tatti-créme-brûleèsta. Eikä se nytkään pettänyt. Me kaikki pidimme siitä ihan hurjan paljon. Se on sanoinkuvaamattoman hyvää.

Entäs hanhenrinta ja lakritsikastike? Yrittäkääpä edes kuvitella: umpimurea tumma linnunliha ja pikkuisen makea, paksu, tumma, mausteinen kastike sen oheen ja sitten vielä raikastava, kuitenkin täyteläinen juuripersiljapuree vielä lautasella. Eivätkä vähäisin tekijä nautinnossa olleet Margauxin viinit.

Tuo Lasaretin kabinetti, jossa olimme, on paitsi erittäin upea tila (tiiliseinät – Päivi Mikolan suunnittelemat Kolmio-kiikkutuolit etc.), on myös siitä mukava näin viinikerhon synttäreitä ajatellen, että se ei ole anniskelutila, joten sinne saa viedä omat viinit. Ja meillähän oli kellarissa (= jemmassa) kolme vuosituhannen alun viiniä Margaux´sta. Niille olimme toivoneet saavamme hanhea, ja mehän saimme. Viineihin ei tule ravintolan katekerrointa, ja saimme juuri ne omat viinit, jotka halusimme. Ja Margaux ja hanhi olivat hyvä pari.

Keitolle, bruleelle ja nieriälle sekä jälkkärille viinit valitsin minä (pieniä paineita), eikä onneksi mennyt pieleen.

Melkoisen kallis Rheingaun-alueen riesling (Kloster Eberbach) oli ihan huikeaa jo tuoksultaan: monia, monia hienoja sävyjä ja vahvaa makua… ja toinen onnistunut valinta oli Banyuls. Samankaltaisesta on vähän kokemusta jo aiemminkin, ja kun Alkon sivuilla ja viinikirjallisuudessa ko. viinityypin sanottiin sopivan hyvin nimenomaan suklaajälkkäreiden kanssa, niin rohkeninpa sen ostaa. Ja se oli hyvä.

Pistähän mieleen, vaikka joulupöydän jälkkäreille viiniä miettiessäsi. Tai juustojen kaveriksi. Se ei ollut liian siirappista, ei liian alkoholista, vaan oikein hyvää. Suklaamarkiisille kelpo kumppani. – Mikä on suklaamarkiisi? Etsin tuolle ´markiisille´ tietoa Gastronomian sanakirjasta ja Raholan syötävistä sanoista ja vaikka mistä, mutta missään ei selitetä, mistä tuo markiisi täyteläisen suklaajälkkärin nimeen tulee. Joka tapauksessa se on suklaasta, keltuaisista, kermasta tehtyä tuhtia massaa, ´kakkua´, joka on hyvää! Varsinkin lakkakastikkeen ja vaniljamuffinsien sekä Banyulsin kanssa. 😀

Se, että tuo tila on erillinen, eikä anniskelualuetta, tarkoitti myös sitä, että meillä oli oma tarjoilija ja oma kokki. Jotka hoitivat hommansa erinomaisesti. Siitäkin tuli osaltaan hyvä tunnelma iltaan.

Kestää varmasti kauan, että tällaisen menun ja viinilistan ääreen taas pääsee. En muista vastaavaa ihan vähään aikaan olleen. Ehkä Olo ylsi samaan, vähän eri sarjassa kylläkin.

Ja viinikerhon elämä jatkuu – näiden viiniystävien kanssa on hyvä kulkea kohti puolivuosisataisjuhlia. 😉

Jokirapukeittoa ja fenkolia
Tatti-créme brûlèe
Hiillostettua nieriää, kukkakaalia ja wasabia
Hauhalan hanhenrintaa, lakritsikastiketta ja juuripersiljaa
Suklaamarkiisi, vaniljamuffinsi ja lakkakastiketta
Kahvia ja teetä

VINS

Laurent-Perrier Millesime (Champagne)
Kloster Eberbach Hochheimer Domdechaney Risling Grosses Gewächs 2012 (Rheingau)
Terras Gauda O Rosal 2015 (Galicia)
Marquis D’Alesme 2006 (Margaux)
Bane-Cantenac 2001 (Margaux)
Desmirail 2005(Margaux)
Chapoutier Banyuls Rimage 2013

Historiaa Oulu

70-luvun vihreä

[klikkailehan isommaksi – katutaide näkyy paremmin]

Tänään aamulla jäin Caritaksen käynnin jälkeen kaupunkiin lenkille, ja kävin katselemassa Sepänkadun varrella olevaa katutaidetta. YLEOulun ja Technopoliksen pihassa on maalaus, jossa on melkein kaikki Oulun keskustan tärkeät maamerkit (jotka täällä Temmatun kuvissakin ovat usein näkyneet) kuvattuna. Ja koko keskusta näyttää olevan vajoamassa viemäriin? Vai tulkitsenkohan väärin?

Pihalla on sitten myös jänniä pyörätelineitä, sinisen, purppuran ja keltaisen lisäksi siellä on myös vihreä auto. Pyöräilykaupungin imagoon sopivat aika hyvin. Tosin vain muutamalle pyörälle paikka yhdessä telineessä.

Joka tapauksessa sellaista arjen estetiikkaa, mukavaa erilaista kaupunkinäkymää, josta pidän. Olkoonkin, että värit paikoin muistuttavat Linnanmaan kampuksen vanhan puolen seitskytluvun vihreitä, oransseja ja keltaisia seiniä, jotka eivät ole minua erityisemmin viehättäneet. Eivät vaikka itselläni murrosikäisenä 70-luvulla oli, kun ehdottomasti halusin, vihreät seinät omassa huoneessani. Ja kaikkein hienointa huoneessani oli lokerikko, joka on edelleen tuotannossa.

Olin nähnyt sellaisen Helsingissä kun kävimme äidin kanssa Kulttuuritalolla konsertissa katsomassa ja kuuntelemassa Tapani Kansaa (jonka kotitalo oli Tavastilan mummulani naapurissa): ´Delilah´ oli niin ”mahetsu” biisi, mutta me kävimmekin katsomassa operetin ”My Fair Ladyn”, jossa oli myös Lasse Mårteson sekä Seija Simola? Ja vuosi oli? – ehkä 1971 tai 1972. Operettikin oli kyllä hieno kokemus, hauska. Mie taisin kyllä pitää Mårtensonista vielä enemmän kuin Tapani Kansasta.

No tuolla samaisella reissulla siis pyysin, että saisin tuollaisen lokerikon, mutta ei äiti ostanut. Kotiin palattua hoksautti kyllä iskää, että tämä seuraavalla Helsingin reissullaan sen ostaisi ja niinpä sain Uten.Silo-lokerikon joululahjaksi. Design-lokeroni oli täynnä kaikkia pieniä teinille tuikitärkeitä tilpehöörejä, ja ah, se oli ihanan kirkkaanvihreä!

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Oululaista kaupunkinäkymää, ja erityisesti nykyisen Valkean tienoilta, menneiltä vuosikymmeniltä on komeasti esillä eilen julkaistussa Kalevan kuvagalleriassa.

Niitä näitä Oulu

Harmaantumista

Tällaisina päivinä, jolloin unohdan enemmän kuin muistan niin asioita kuin ihmisiäkin, on hyvä olla omissa maailmoissaan. Olen ollut merkillisesti omissa maailmoissani siitäkin huolimatta, että oli parikin lääkärissä käyntiä ja kampaajalla meni monta tuntia.

Ihan linjassa unohtelun kanssa olen nyt harmaa. Aiemmin hiuksissani oli jotain kultaan vivahtavaa, jota värianalyysin mukaan kaltaisellani ”kesällä” ei saisi ollakaan, vaan pitäisi olla kylmiä sävyjä. Ei, en mitään siniharmaata halua, vaan olen edelleen blondi, jonka hiukset nyt siis siftaavat hopeaan, eivät enää kultaan. Yritin jopa ottaa selfien, mutta olkoon! Ei mitään selfieitä tänne. 🙂 Saapa nähdä jääkö tämä pysyväksi? Eli taas yritys säästää luontoa, päänahkaa, aikaa, rahaa … Olen tämän projektin kerran ennenkin koettanut saada aikaiseksi, mutta palasin omasta, varsin tummasta, väristäni takaisin vaaleaksi puolen vuoden siedätysyrityksen jälkeen.

Tuo värianalyysi-juttu oli joskus 1990-luvulla kai vähän muotiakin, tai ehkä ne silloin tulivat Suomeen? Joka tapauksessa sillon sain Pehtoorilta joulu/synttärilahjaksi lahjakortin sellaiseen. Minulla on vieläkin se ´analyysi´ tallessa (alla), ja tällainen pieni kangastilkkunippukin, jossa onne minulle passelit perusvärit ja neutraalit pukeutumisvärit.

Minut ja ”tyylini” tuntevat, hoksaavat, että ihan olen tuon lapun mukaan kaikki nämä vuoden pukeutunut ja meikkini valinnut! 😀 No nyt vasta tuo hiuksia koskeva osuus on sitten toteutettu. Vai onko sittenkin niin, että luontojaan nuo värit ovat värit ovat olleet parhaiten sopivat. Minulle kyllä väreillä on väliä. Ja niiden sopivuudella keskenään: rosa ja valkoinen t-paitoina ja paitapuseroina tummansinisten, harmaiden ja mustien housujen, takkien ja villapuseroiden kanssa ovat juuri ne, joita minulla on kautta maailmansivu ollut paljon. Hopeaa kengissä, rilleissä, koruissa ja laukuissa en ole koskaan suosinut. Jo ajatus tuntuu mahdottomalta. Kultaiset ballerinat minulla on ollutkin, ja lähes kaikki korut ovat joko kultaa, helmiä tai muovia. 😉

Väreistä puheenollen… Kävin eilen iltasella kuvailemassa. Kuvailemassa syyspimeää Oulua. Nyt on kyllä ollut mukavaa, kun ei ole juuri satanut. Eilen oli tosin aika kylmä kun noilla Oulun muutamilla ”poikkisilloilla” pari tuntia kiertelin.

[klikkaa isommaksi]

Yllä on kuva Joutsensillalta kohti ratapihaa, mutta tuo bannerissa oleva kuva onkin vähän vaikeampi tunnistaa. Ja kuinka moni tietää, mikä on tuon sillan, jolla seisoin ja otin kuvia Tuiraan päin, nimi? – Se on siis se silta, joka on Alppilan nurkalla, Välivainion K-kaupan vieressä, Paulaharjuntiellä. En minäkään tiennyt ennen eilistä kunnes kotiin tultua kartasta etsin sillalle nimen: Mittamiehen Risteyssilta. Pitkiä valotusaikoja ja päällekkäiskuvausta kokeilin, että sain näyttämään siltä, että Oulussa muka olisi vilkastakin liikennettä iltakahdeksalta. 😉

Bloggailu Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Uusia juttuja

Kun olimme kaksistaan syöneet, aika hyvin syöneet, istuimme Festassa, merkillinen raukeus, kummallinen helpotuskin, oli läsnä. Olinhan aiemmin hoidellut ei-niin-iloisia-asioita, palannut muistoissa kesään -67 ja matkaan (Izuzun takapenkillä) Pohjois-Norjaan, kuunnellut kaikenlaisia tulkintoja menneestä… Ja oikeasti touhunnutkin melkoisesti. Maanantaista lähtien kun on taas kirpparipöytä varattuna: nyt on vuorossa autotallin ja vaatehuoneiden nurkkien tyhjääminen. Ja toiveissa kerätä Apsun matkakassaan rahaa. 😉 Kirppisrahat kun menevät Aapelin mahdollisen lomareissun rahoittamiseen.

Mutta siis, ruoan jälkeen totesin, että kunpa jaksaisin vielä lähteä iltakävelylle merenrantaan, kuvaamaan odotettavissa olevaa auringonlaskua, mihin Pehtoori totesi, että otetaan pyörät ja poljetaan Nallikariin. ”Jalusta ja kamera mukaan, saat kuvata ja sitten mennään ´yhille´.” Olihan ihan mahdottoman hyvä ehdotus ja niin tehtiin.

Linkki kuviin tässä KLIKS

Kuvat kannattaa klikata auki (mitä kyllä suosittelen) oikeasta ylänurkasta (kaksi nuolta) kuvat erilliseen, isompaan näkymään. Ja voit antaa kuville myös tähtiä. Jos tuntuu siltä, että joku kuva (nyt tai vastaisuudessa) on mielestäsi tähtiä ansaitseva, niin anna sille tähtiä (1-5). Minulle kaikki kuvien arviointi on tärkeää, joten klikkaile jos joku kuva mielestäsi sen ansaitsee…

kuvien-aukaisu

Kuvat.fi -sivustolla aukeaa (oikeassa yläreunassa kolme viivaa, ja kliks) näkymä, josta näkyy kuvan ”metatiedot”, jotka nykyisin itseäni kovasti kiinnostavat, niistä kun oppii aika paljon. Sieltä näet myös, milloin ja mihin aikaan kuvia on otettu.

Miksikö tästä uuden bloginalustan tuomasta mahdollisuudesta olen niin täpinöissäni? Siksi, että voin nyt ladata paljon entistä enemmän, halvemmalla, yhdellä kertaa, paremmalla kuvanlaadulla, monipuolisemmalla kommentointimahdollisuudella kuvia. Ja tämä kaikki riemu korostunee reissuissa. Luulenpa, että seuraavalla ulkomaan reissulla tekin, hyvät blogiystävät, tästä tulette nauttimaan.

Ja voinpa nyt sitten julkistaa (vaikka olihan tämä jo yhdestä kommentista 😉 aiemmin luettavissa), että seuraava matka edellisen peruuntuneen tilalle on varattu ja tänään maksettukin. Eli kuukauden päästä lähdemme kuin lähdemmekin Japaniin! Lähtö on 12.11. Tämä on suppeampi reissu kuin edellinen aiottu, tällekin on houkuteltu naantalilaisia mukaan, reissu on hieman liian myöhään ehkä, mutta minä niin odotan. Ja nyt on siis mahdollista, että reissuraporteissa on enemmän kuin pari, kolme kuvaa per päivä. 😉

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin….

Bloggailu Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Lukijakysely ja aamukuvia

Heti tähän alkuun lukijakysely (liittyen blogiuudistukseen).

Klikkailethan vastaukset ja voit lisäksi vielä kommentoida joko kyselyyn tai tavallisesti kommentteihin (jotka kyllä ovat minusta paljon fiksummat kuin aiemmin).

Tänään en ole paljon uudistuksen parissa ehtinyt olla. Lähdin varhain vielä pimeään aamuun. Pakkasta oli yöllä ollut muutama aste, ja kyllä vielä ennen seitsemääkin oli miinuksella. Mutta aurinko nousi! Aamun valo ja vedenpintojen tyyneys oli huikea.

Oulujoki höyrysi (ei kylläkään niin paljoa kuin olin toivonut), mutta sitten sainkin kuvatuksi jotain ihan muuta. Aamurusko ja sen vastarusko olivat ihan pastellisävyissä, karkkivärejä olivat, mutta jos lokakuussa näkyy jotain värejä, niin sitten saavat olla vaikka minkä sävyisiä. Taisin onnistua eka kertaa ikinä kuvaamaan maapallon varjon, vaikken todellakaan yrittänyt.

Kun nyt – ainakin vielä – on mahdollisuus, niin kuvat kannattaa ehdottomasti klikata isommiksi. Niistä saa muuten aika hienon läppärin taustakuvan; luvallani saatte ”pölliä”.

Vaikka olen sosiaalisessa mediassa monellakin foorumilla enemmän tai vähemmän aktiivinen, en yleensä ihan samoja kuvia joka paikkaan laita, mutta näitä olen nyt jaellut sekä Instaan, oman FB-bannerin päivitin näillä, Oulu tutuksi -ryhmään lähetin ja vielä meidän luokkakokoussivustolle ja perheelle whatappiin.

Nämä kuvathan otin siitä kohtaa, jossa otin yhden vuoden Kuukauden kuvasarjan: Puutteenperän 11 kuukautta” (2010). Noista kuvista näyttää osa hävinneen, mutta se mikä minua noita kuvia katsellessa ilahduttaa, on se, että olen minä ainakin noista ajoista kehittynyt kuvaajana. 🙂 Seuraava vuosi ”Merikosken yläkanavan 12 kuukautta” osoitti jo vähän kehittynyttä kuvaamista, mutta, mutta…

Aamulenkin ja kuvien jälkeen päivä kuluikin huushollatessa ja siivotessa. Kunnes sitten illansuussa saatiin Aapeli hoitolaiseksi. Sellainen vapaapäivän tuntu on tänään ollut. Hyvä päivä tänään.

Historiaa Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Aurinkoinen, oranssi-keltainen Oulu

Minulla jäi vähän päälle perjantainen näyttötutkinnon simultaanitehtävä: ”Syksyinen kaupunki”. Kun Oulussa ei todellakaan ole ollut ”VATTI-keli”, eikä gamuteistakaan tarvinnut välittää, niin monta tuntia kiertelin Canonin kanssa Oulun puistoja ja rantoja… Päämäärätöntä kulkemista, päämäärätöntä kuvaamista. Ihan vaan omaksi ilokseni kuljin Ainolassa, Toivoniemessä, Hupisaarilla. Parisataa kuvaa tuli ihan vahingossa.

(kannattaa klikata isommiksi)

Olen tänään laittanut myös eilisen juryn lausunnoista pääkohdat kuviini. Niistä voi ottaa opiksi muutkin kuin minä… 🙂 Niistä näkyy, mikä on mennyt pieleen ja missä olen onnistunut.

KLIKS

Tuossa yläkuvassa näkyy suistoalueen yli kulkeva ns. kauneuspato. Siellä aina jotkut hurjapäät käyvät kävelemässä, ja kyllä se tänäänkin oli houkuttelevan näköinen, mutta enpäs edes alkupäähän mennyt, vaikka siitä olisi varmasti saanut hulppeita kuvia. Siinä on (ainakin) kerran sattunut kohtalokas onnettomuus, kun 60-luvun lopussa (silloin ikäiseni) poika, jonka veli oli myöhemmin koulukaverini, oli padolla kun voimalaitoksen padot aukaistiin ja 10-vuotias poika jäi seisomaan padolle. Palokunta tuli paikalle ja kaksi miestä lähtivät pienellä veneellä pelastamaan poikaa, mutta joutuivatkin itse kovan virran viemiksi ja hukkuivat. Poika pelastui.

Haastesivullakin on nyt kansio ”Syksyinen kaupunki”. Laitelkaahan kaikki kuvailijat sinne omia otoksianne.

Kuva-asioiden lisäksi vielä muutenkin ”purkanut” viikonlopun reissua, enää univaje paikkaamatta, enkä oikein taida ajoissa tänäänkään ehtiä nukkumaan: pikkuisen on jäänyt viime tinkaan valmistelu huomista haastattelua varten. Radio-ohjelmaan (suomalaisten aikakäsityksistä, tulevaisuuden uskosta etc.) olen luvannut aamulla olla tietäväinen. Omaan väitöskirjaani olen tutustunut pitkästä aikaa, ja kyllä se paikoin ihan hyvää analyysiä ja tutkimusta on. 😀 Onneksi haastattelu ei tule suorana ulos. Mutta nyt on jatkettava omien luentojen etsimistä ja opiskelua. Kaikkea sitä. 😉

Historiaa Oulu

Oulun Elba

Tänään kokouspaikan ikkunasta näkyi Elba. Ei, en suinkaan ole missään Toscanan rannikolla, en Välimerelle katselemassa. Paljon on meri tyvenempi, puut ruskaisempia kuin Napoleonin karkotussaarella. Oulullakin kun on ihan oma Elbansa, jonka kuvasin Teatteriravintola Vänmannin kabinetin ikkunasta iltapäivän kokouksen jälkeen.

Kuvassa vasemmalla on Kiikeli, joka sekin on ollut pieni saari ja sen oikealla puolella, Pikisaaren puolella (kuvassa keskellä) on pikkuinen Elba. Elban jatkeena on kaksi vielä pienempää saarta: ruoppaamalla Elbasta erotettu Kokkoluoto ja kivistä rakennettu Ahvenpaikka. Elballa on näköala/piknik-paikka (alla kuvassa keskellä), jonka olen joskus talvella käynyt kuvaamassa. Ja viime vuonna Valoa Oulu -tapahtumassa Kiikelissä ja Elballa oli valoteoksia.

[kuvat kannattaa klikata isommiksi]

Karttanimenä Elba on ensimmäisen kerran 1870-luvulla, ja sitä aiemmin sitä kutsuttiin Virtakariksi. Se, mistä saari on saanut nimensä, on selitetty monin tavoin. Oululaisista paikannimistä väitellyt Ritva Toropainen on kirjannut ylös kaksikin tarinaa. Toisen mukaan oululainen herraseurue olisi jäänyt kesäillan illanviettonsa lopuksi saareen ”vangiksi” (vrt. Napoleon), koska siltaa ei ollut ja vene oli kadonnut. Toinen tarina on itsenäisyyden ajalta: kieltolakiaikana saari olisi ollut/oli pirtun varastointipaikka, jolle pirtutrokarit antoivat Elba-nimen. Niin tai näin, Oululla on oma Elbansa.

Kiikeli ja Elba muodostivat aikanaan maankohoamisen vuoksi niemen ja paikka oli viime vuosituhannen puolella oululaisten laitapuolen kulkijoiden, veneenalla asuvien asuin- ja ryyppypaikka, mutta alue siistittiin ja Elba ruopattiin erilleen Kiikelistä 2000-luvun alussa, jolloin Kiikelin ja Elban välille rakennettiin puinen silta, joka jatkuu Elbaan puisena jalkakäytävänä.

Tämäkin kuvan otin Teatteriravintolasta ikkunan läpi (kohti Pikisaarta). Jo näköalojen takia siellä kannattaa käydä. Lounaskin on kuulemma hyvä, ja teatterin väliajalla on siellä mukava lasillinen kuohuvaa nauttia ja katsella yhtä Oulun parhaista näköaloista.

Oulu Ruoka ja viini

Diner Amical, – ystävien illallinen

Nyt on hyvä mieli.

Paras työ, tehty työ.

Paistinkääntäjien Kapituli on jo hyvässä vauhdissa.

Seminaari [minun osuuteni tapahtumajärjestelyistä] on ohi. Ja se meni hyvin. Luentoni sai kiitosta, oikeastaan aika paljon kiitosta. Ja olen kovin iloinen siitä että a) pysyin aikataulussa (liki minuutilleen) ja b) paikalla oli paljon väkeä, Pakkalan sali paljon enemmän kuin puolillaan (about 130-140 kuulijaa, muitakin kuin paistinkääntäjiä, oululaisia ”muuten vaan”), jihuu. Eikä kukaan nukahtanut. Pitkin iltaa kävivät kiittelemässä, tilaamassa puhumaan. 😉 Jihuu. Ja parasta oli ehkä se, että minustahan on kiva luennoida. Pitkästä aikaa sain sitä tehdä.

Bussiopastukset kaupunki-Nallikari ovat ohi; menivät hyvin.

Siihenhän sitten loppuivatkin minun vastuullani olleet järjestelyt.

Paljon olisi kerrottavaa, paljon kuvia, paljon fiiliksiä, mutta nyt – juuri, ihan äskettäin – kotiin palattua, ei jaksa kirjoitella, on levättävä, että huomenna taas jaksaa juhlia… mutta huomenna, viimeistään sunnuntaina kerron ruuista, jutuista… kaikesta.