Showing: 181 - 190 of 472 RESULTS
Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Nälän hankkimista ja siirtoa

Pikisaaren uimahuone on taas (varmaan jo syksyllä) maalattu valkoiseksi, eikä graffiteja ja sotkuja nyt näy. Hyvä niin. Tänään sen värit olivat sävysävyyn pakkaspäivän aurinkoisessa aamupäivässä; sinivalkoinen jokisuisto houkutti ulkoilemaan monta tuntia. Unohtui kaikki huolet ja tekemättömyydet, jokirannoilla oli tyventä ja merkillisen hiljaistakin. Olisipa ollut repussa termari ja siinä kahvia, ja vaikka pieni pullakin. Olisipa ollut leppoisaa tuossa auringossa kahvit nautiskella.

Ulkoilun jälkeen oli tietysti kova nälkä, ja tänään oli lohimedaljonki-päivä. Oheen sellainen tsatsikityyppinen salaatti, ja kun jotain hiilariakin oli tarpeen (Pehtoorille) olla niin paistoinpa toisen kerran perunanuudeleita. Jokos olet kokeillut? – Tulee nopeasti hyvä perunalisäke, juuri tällaisissa yhden-kahden hengen arkikokkauksissa ainakin toimii hyvin. Eikä peruna pikapaistossa murene ja muhennu vaan perunasuikaleet pysyvät nuudelimaisina. Pieni nokare voita valmiin annoksen päälle tekee tästä pikaruoasta herkkua.

Olenkohan jo kertonut, miten olen jostain oppinut paistamaan lohimedaljongit siten, että niistä tulee pinnaltaan rapeita ja muutoinkin hyviä? Ehkä olen, mutta kerronpa uudelleen. Tämä on minulle aika uusi (pari vuotta vanha?) keino. Siis: ota lohi jääkaapista huoneenlämpöön ja mausta toinen puoli kalasta Kalaneuvoksen kalamausteella, vähän sitruuna- tai limemehua pintaan. Kata pöytä, tee salaatti, mahdolliset muut lisukkeet ja sitten laita pinnoitetun paistinpannun pohjalle sormisuolaa (Maldon), laita lohi, maustamaton puoli alaspäin pannulle, ja vasta sitten levy päälle. Älä sekoittele ja kääntele, vaan anna kalan paistua niin, että pinta ruskistuu ja käännä vasta sitten. Oliskohan kokonaispaistoaika noin viisi minuuttia. Näin lohesta valuu rasva pannulle, johon se minun mielestäni kannattaa myös jättää, ja nostaa vain kala suoraan lautasille. On hyvää.

Historiaa Oulu

Oulu, historia, sairastamista

Näittekö Seela Sellan Nybergin haastattelussa? – Inhimillinen, kaunis, ajatteleva, humanisti, henkevä, eikä vanhuuden katkeroittama, Seela Sella! 60-luvun lopulla juutalaiseksi miehensä myötä kääntynyt Sella näyttelee Tampereella (ja syksyllä Helsingissä) Hitleriä. Mieletön nainen! Vakavasti harkitsen/harkitsemme Tampereelle lähtöä. Tekisi hyvää pieni reissu.

Elämme merkillisiä aikoja. Maailmassa, kotona, Oulussa, talvessa, perheessä, sukupolvien ketjussa, … eri aikatasoissa, ja välillä tuntuu, että eri todellisuuden tasoillakin.

Ja toisaalla: ”leikkimieliseen arvontaan” osallistui ilokseni kuusi blogin vakilukijaa; ja kaikki vastaukset olivat oikeita. Osallistuminen takasi oikean vastauksen. Tarkoitus oli tänään järjestää arvonta, joka videoitaisiin ja jossa Eevis olisi onnettarena, mutta sairastapauksen (tai tarkemmin ottaen useammankin vaikkei se flunssa ei iskenytkään) vuoksi sitä ei voitu toteuttaa, joten Pehtoorilta tivasin lukua ”sano luku 1 – 6, äkkiä, äläkä mieti!” ja tämän ilman virallista valvontaa tehdyn arvonnan tuloksena voittaja on: AK. Onneksi olkoon! Voitettuasi myös tämän vuoden kalenterin, minulla onkin tallessa osoitteesi, joten laitan postissa korttipaketin. Ja kiitokset kaikille osallistujille! On mukava näin tarkistaa, että teitä ”ruudun sillä puolellakin” on olemassa. 😉

Ja kaiken muun hyvän lisäksi AK:n vastauksessa on myös oikea sijoitus tälle kohteelle, jonka harva oululainenkaan on hoksannut. Se on siis Oulun Kympin sisäpihalla. Torikadulla on vanha entinen Suomen Pankin (1880-luku) ja nykyinen? kaupungin rahatoimiston kaunis, uusklassistinen rakennus, jossa taitaa olla Oulun ainoa kadulle avautuva ulokeparveke. Oikealla olevassa puurakennuksessa on lehtitiedon mukaan kaupunginhallituksen sauna, ja siinä pihapiirissä on tehty yksi Pojat-elokuvan kohtaus.

Matkallaan pohjoisesta etelään yhteistyökumppani, asiakas, herrn Rapu-Art piipahti: Porotokka-kuvaukset jatkuvat. Sehän on hyvä juttu se.

Nyt katseet jo tulevaan viikkoon, jossa on tiedossa paljon …

Oulu Valokuvaus

Ystävänpäiväkortti Oulusta! – pientä tupinaa, sori. :)

Hyvää ystävänpäivää, hyvät blogiystävät!

Oulussa on paljon rutkutusta siitä, että kaikki kaunis on täällä purettu ja hävitetty, että mitään vanhaa ja kaunista ei ole tallella, – mutta se ei pidä paikkaansa! Täällä ON tuhottu paljon, on (tuho)poltettu paljon, on purettu kyselemättä mistään kulttuurihistoriallisista arvoista tai mistään muustakaan, mutta täällä on vielä paljon, paljon kaunista. Hienoja vanhoja rakennuksia eri vuosikymmeniltä ja -sadoiltakin. Olenhan täällä jo tästä asiasta sanoin ja kuvin kauan vaahdonnut.

Yhtäkkiä minä (ystävänpäivän kaupallistamisesta vuosikausia tupissut) hoksasin alkuviikosta heti Radisson Blu -kuvapaketin valmistuttua, että nyt jos koskaan on hieno mahdollisuus markkinoida minun ”Oulun vanhat kauniit rakennukset” -projektiani, ja tehdä Oulun vaaleanpunertavista rakennuksista kortti, ystävänpäiväkortti. Ei muuta kuin vanhoja kuvia leikepöydälle ja toissapäivänä vielä muutama täydennyskuvaus, ja voila! Ystävänpäiväkortti vaaleanpunaisesta Oulusta alkoi hahmottua. Hillitöntä säätämistä ja työstämistä ja eilen illalla olin valmis sen julkaisemaan.

Laitoin samoin tein ”Oulu tutuksi” -ryhmään Fabossa, samoin kaikkiin mahdollisiin muihin ryhmiin, Instaan ja (”työ”)sähköpostien liitteeksi. Juuri tuli tuhat tykkäystä täyteen, on tullut muutamia korttipakettitilauksia, alustavasti ilmainen mainospaikka korteille on sovittu, sekä yksi uusi myyntipaikka korteille varmistettu ja yksi canvastaulukin myyty! Yesh!

Mutta sitten – taas kerran – on näitä, jotka laittavat itku-emojin tai kommentoivat ”ei oo oikia kuva”, ”manipulaatio vaan”, ”helppohan se on fotosopata tuommonen”, ”muokattu kuva on tuo, ei tuommoista oo”.

No niin on! Siis muokattu, ja monta tuntia onkin muokattu. Toki on manipuloitu ja photoshopin kanssa on saatu silmät ja olkanivel kipeiksi. Mutta!!! Ensinnäkin kaikki digikuvat ovat muokattuja. Onneksi. Olisi aika karsean näköistä jollei missään vaiheessa joku ”muokkain” olisi puuttunut asiaan.

On muistettava, että on monenlaista muokkaamista. Esim. automatiikalla otetut kännykkäkuvat ovat todellakin muokattuja ja prosessoituja – ihan käyttäjän tiedosta ja tahdosta riippumatta: puhelimen kamerassa on valmiina (useimmiten japanilaisten tai kiinalaisten) insinöörien valmiiksi tekemät asetukset, joilla kuvien iso-arvot, aukot, kohinat, väriaberraatiot etc. etc. hoituvat säälliseen kuntoon, tosin tarkkuutta ja sommittelua automaatiikka harvoin pystyy itsenäisesti viemään toivottuun tulokseen. Digikameroilla, myös järkkäreillä, kuvataan aika usein ”muokkaamatta” ja ”käsittelemättä” – paitsi jos kamerassa on päällä A eli jos kuvataan kin automatiikalla. Silloin kamera tekee sen ”käsittelyn” ennen ja jälkeen kuvan ottamisen. Ja monelle kuvalle se käsittely on hyvä, ihan hyvä. Mutta on turha väittää, ettei kuvaa ole käsitelty. Kameran automatiikka on käsitellyt kuvan.

Silloin ”vanhoina hyvinä aikoina”, jolloin kuvia ”ei käsitelty” kuten jotkut luulevat, niitä kuitenkin käsiteltiin: pimiöissä tehtiin (ja tehdään) kovastikin kuvien käsittelyä. Olen jopa itse Pehtoorin kanssa tehnyt mv-kuvia joskus 1970-luvun lopussa, ja todellakin kuvia käsiteltiin.

Ja manipulaatio. Totta totisesti olen tuotakin kuvaa manipuloinut. Ja tehnyt ihan hitosti hommia, että olen onnistunut sen manipuloimaan. Mutta ”so what”. En olekaan missään vaiheessa väittänyt, että se on ”autenttinen räpsy”, tai millään muotoa suora kopio siitä todellisuudesta, jonka kamera tallentaa ”kun painan nappia”. Sekö se olisi oikea valokuva? – Tämä on minun näkemykseni kauniista kotikaupungista ystävänpäivän silmälasien läpi. En yritäkään selittää, että tämä on ”teos”, mutta se on valokuva. On se. Tälläisia, paljon hienompia, omanlaisiaan, tekevät kaikki ”maailmanluokan” valokuvaajat.  Ehkä kuvani on kuitenkin, sittenkin vähän myös ”teos” ;). Eikös se ole niin, että kaikki eivät taiteellisuuden päälle ymmärrä. 😉

Ehkä huomaatte, että olen tuohtunut. Mutta, joo. Kuvien tekeminen on mukavaa, on mahdottoman ilahduttavaa, jos niistä on iloa myös muille. Ehkä juuri siksi nämä ”tyhjän rutkuttajat”, joita onneksi on vain marginaalinen osa kommentoijista, saavat minut tällaiseen vuodatukseen.

Tästä huolimatta, tämän vuoksi, vaaleanpunaista ystävänpäivää kaikille! Nautitaan kaikesta kauniista, vanhasta, viehättävästä ympärillämme. Koskee myös ihmisiä. 😉

Luettua Oulu

Oulu ja Lennon

Päivän teemana on ollut kävely. Ja kortti.

Monta tuntia kuljin kävellen, ja koetin hakea kaikki Oulun vaaleanpunaiset, hienoimmat vanhat talot. Idea ystävänpäiväkortista välähti jostain, siksi niitä hain. Itseasiassa nehän ovat aika lähekkäin melkein kaikki, mutta kävelin sitten ristiin rastiin muutenkin.

Ja iltapäivän ja illan olen sitten työstänyt otoksia. Perjantaina sitten näette tuloksen.

Taustalla ja mukana on kulkenut Eeva Lennonin muistelmateos, jonka sainkin tänään päätökseen. Nyt kun olen lyhyen ajan sisällä kuunnellut Claes Andersonin, Rauli Virtasen ja Eeva Lennonin elämäkerrat, jotka ovat olleet hyvin erilaisia monin tavoin, on ollut mielenkiintoista nähdä heidän kolmen erilainen näkemys tiedonvälityksestä ja journalismista Suomessa. Ja kuulla, miten heistä tuli se, mitä tuli. Ja näillä kolmella on kovin erilainen tapa kertoa itsestään muistelmissaan: Lennon puhuu itsestään vähiten. Erityisen mielenkiintoisia olivat hänen vanhempiensa tarinat, hänen oma lapsuutensa ja nuoruutensa, sekä aika Pariisissa (vuoden 1968 opiskelijamellakat Pariisissa – oikeastaan nyt vasta tiedän mitä oikein tapahtui). Lontoon kirjeenvaihtajan ajaltaan hän kertoo paljon (minusta liikaakin) Britannian sisä- ja ulkopolitiikasta – toisaalta tulipahan nekin asiat kerrattua ja paketoituna, syys ja seuraukset nähtävissä kun aikaa esimerkiksi Thatcherin ajasta on kulunut.

Poliitikoiden enkä urheilijoiden elämäkertoja en lue/kuuntele, mutta nämä em. opukset ovat kaikki olleet kiinnostavia.

Lankojakin kävin kaupunkireissulla ostamassa, joten nytpä taidan siirtyä pois näytön äärestä ja kutomaan, jotta silmät olisivat lepoon kelpoisia – nyt arkkitehtuuri vilisee näkökentässä vähän turhan voimallisesti.

Ai niin, yksi kuva, joka ei vaaleanpunaiseen korttiin pääse, on tämä. Oulun keskustasta on, mutta hoksaatkos mistä?

Kaikkien kommentoijien kesken arvon yhden viiden postikortin paketin…

Muistikuvia Oulu Valokuvaus

Raksalla duunissa

Ihan oikeissa töissä tänään. 😉 Tai ainakin oikeissa työkamppeissa: oli huomioliiviä, turvakenkää ja (huom. valkoista) kypärää.

Niin paljon jännitti uusi kokemus, että yöunet menivät pipariksi niin kuin pahimpinakin ylikierrosaikoina duunissa. Ja kaiken kukkaraksi kävin eilen yöpuulle vasta puolenyön tietämissä, sillä olin iltayöstä revontulten metsästyksessä Meri-Toppilassa ja Nallikarissa. Saalis ei ollut kovin kummoinen, vihreitä juovia siellä ja täällä, mutta niitä oli kyllä paljon. Nyt kun on menossa nämä huonot revontulivuodet, tuntui noidenkin näkeminen mukavalle. Mikä ei kylläkään ihan kompensoinut unen puolittumista siitä, mitä tarvitsisin (8 > 4). Mutta olipa sen verran mielenkiintoinen homma tänään, ettei unettanut.

Oulun Radisson Blu on ollut kesästä saakka remontissa, ja se avautuu massiivisen uusimisen jälkeen tulevan elokuun alussa. Markkinointia varten oli kuitenkin tarvetta muutamille hotellihuonekuville, ja niinpä siellä on kaksi mallihuonetta (= alle prosentti kaikista) liki valmiina, ja niistä piti saada kuvia some- ja markkinointikäyttöön. Kun ravintolapäällikkö joku viikko sitten soitteli ja kyseli, josko olisin käytettävissä, niin tietysti!

Mielenkiintoista oli, että sain toista viikkoa sitten ohjekirjasen, miten tämän maailmanlaajuisen ketjun hotelleista kuvat otetaan, millä perusteella kuvat hyväksytään, mitkä ovat oikeat kuvakulmat, stailaukset, valot ja kuvien tallennusmuodot, rekvisiitan käyttö ja kaikki muu on tarkoin säädeltyä.

Ylhäältä on hienot näkymät Oulun yli.

Kaikkiaan 42-sivuinen ohjeistus toi mieleen yhden yliopistolla tehdyn ison hakemuksen: meitä oli kolmen naisen tiimi, jotka haimme rahoitusta maisteriohjelmalle (TIEMA = tiedeviestinnän maisteriohjelma) EU:n rakennerahastolta. Minun osani oli hakemuksen räätälöinti ja tekeminen, kollegat neuvottelivat ja koettivat hankkia yhteyksiä. Järkytyin kun sain hakemuskaavakkeen käsiini: varsinainen kaavake + tarvittavat liitteet 27 sivua! Eikä mikään raksi ruutuun juttu, vaan tarkoin formuloidut kysymykset ja esseevastaukset tarkkoine argumentointeineen… Aikani tuskailtuani päättelin, että tähän on oltava JOKU OHJE! Ja lääninhallitukselta joltakin virkamieheltä sellaisen sainkin: 127-sivuinen pruju oli läkähdyttävä!  Mutta ilmeisesti tein/teimme paljonkin oikein, sillä rahoitus saatiin, ja ko. maisteriohjelma käynnistyi ja sen ”seurannaisesta” on tullut humanistisen tiedekunnan sivuaine, joka elää ja voi hyvin.

Tämän päivän muutaman tunnin kuvaussessio ei ollut ihan noin dramaattinen eikä työläs, päinvastoin. Tykkäsin, semminkin kun minulla oli hyvä assistentti ja stailaaja apuna tai oikeastaan ohjaajana.

Väsy iski vasta sitten iltapäivällä kotiin palattua, kun systeri oli piipahtamassa. Ilta sitten kulunutkin sometellessa ja Ferranten ”Loistava ystävä” -sarjan rästijaksoja katsellessa. Pian saa mennä nukkumaan… 😉

Niitä näitä Oulu

Aurinkoa rannalla

 

Ilokivillä paistoi tänään aurinko, eikä merenrannassa juuri tuullutkaan. Iltapäivän aurinkoiset tunnit ulkosalla tuntuivat hyvälle. Toisaalta ei tuonne mun lempparipaikkaan tehnyt mieli jäädä istuskelemaan ja katselemaan merelle kuten keväisin tai kesäisin. Hopusti jatkoin tepastelua, kunhan kuvat sain otetuksi.

Aallonmurtajan ”suojapuolella”, siis vasemmalla ja pitkälle kohti Nallikaria rantaviivassa toinen toistaan kauniimpia jääkristallikoruja.

Olisipa ollut taskulamppu/ledilamppu mukana niin olisi saanut noihin kuviin vähän (enemmänkin) kimallusta.

Ja varovaisesti vuodenvaihteen paperitöitä olen aloitellut, edunvalvojan (äidin) ja tiedottajan (paistinkääntäjien) hommia käynnistelen: mapit ovat jo esillä, ja erinäisiä yhteenvetoja hiljalleen puuhastelen.

Oulu Valokuvaus Yliopistoelämää

Rannoilla ja rajoilla

Torstaiaamuna Hietasaaren rannasta kohti kaupungin valoja: huomaatteko, kuinka paljon nostureita on Oulun profiilikuvassa? Oulu elää ja voi hyvin! Tänne rakennetaan uutta, tämä on elävä kaunis kaupunki! Kaunis kotikaupunki!

Kaksi päivää taivaalla on ollut värejä, valoja, varjoja, helmiäispilviä, huikeita auringonnousun ja -laskun hetkiä. Aamua, iltaa olen ravannut rannoilla ja rantteilla kameran ja jalustan kanssa. Enimmäkseen on jäänyt tavoittamatta tunnelma tai värit, mutta  jokunen onnistunut otos kuitenkin. Lopulta kuitenkin hyvä mieli – ulkona olosta ja edes yrityksestä.

Tänään iltapäivällä palattuani mielentilaani hetkauttavalta käynniltä yliopistolta lähdin taas rannoille: ensin Möljälle katsomaan ja kuvaamaan helmiäispilviä, merkillisiä vaaleanpunaisia haituvia länsitaivaalla, juuri silloin liki samaan aikaan oli auringonlaskun aika. Ja sitten, heti kohta, selän takana nousee kuu.

Täysikuu. Olisin tiennyt sen katsomattakin – tiennyt sen, että se on täysi. Todellakin tunsin sen nousun ja olemassaolon, rienaavan paisteen jo viime yönä. Sehän se ei sallinut nukahtaa ennen kuin kauan puolen yön jälkeen, sehän se teki unesta levottaman, painajaiset herättivät ensin jo kahdelta, sitten puolineljältä, pian taas viiden jälkeen ja periksi annoin niille jo kuudelta: luonnon laki, ajattelin. Pian se kuukin jo luovuttaa taas hetkeksi… Minulla on varaa luovuttaa nyt – siis aamuvarhain ylös.

Kun tänään ei ollut Caritasta, ei salia, ei mitään sovittua eikä tarpeellista, päätin – vihdoin, taas – lähteä käväisemään Linnanmaalla, olisi korkea aika, moneen kertaan monille luvattu, vihdoin aika ”tehdä sovittu audienssi” historiatieteisiin, käydä kirjastossa hoitamassa muutama tilaus, ja kyllä, ottaa myös muutama kuva. 😉

Vaikka parituntisen yliopistolla vietinkin, tapasin vain muutamia tuttuja, muutamia Matteja 😉 , jo heidänkin kanssaan oli paljon kuulumisten vaihtamista, oikeasti iloisia kohtaamisia, jutun jatkumista siitä mihin viimeksi jäätiin. Kuulostaa ystävävyydeltä, eikö?

Olin tietysti ahne yliopistojuoruille, -uudistuksille (typerillekö? – ehkäpä. No joo… 😉 ), kiinnosti ”omieni” valmistuminen ja doctorandien eteneminen. Ja taas yksi suru-uutinen: naapurioppiaineen kollega, samoja polkuja yhtä aikaa kulkenut, …  Lähtöni jälkeen on muuttunut edelleen lisää paljon sellaista, mistä en olisi pitänyt. Minun olisi ollut mahdottoman vaikea ”luopua” opiskelijoista, luopua siitä, ettei heille olisi enää ollut aikaa. Sepä se taisi olla yksi iso syy jo lähtiessäni, juuri se syy, miksi periaatteessa oikeinkin hyvästä työstäni luovuin: kun minun oli luovuttava ihmisistä, minä luovuin työstäni.

Mutta tulipa lipaston käytävillä hyviäkin flashbackejä tai de ja vuita tai mitä lienee muistoja. Paljon muistoja. Ikäväkin monia asioita. Ja lisää kohtaamisia; muutama opiskelijakin: ”Jee, ootko tullu takasi?” – Niin hyvä mieli tuli. Ja sitten yksi hallinnon ihminen, jonka kanssa olin viimeisenä viitenä vuonna todella paljon tekemisessä: yhtä lailla kipakasti kuin myötäsukaisesti – mikä sähköpostikirjeenvaihdon vyöry hyökyikään muistoissa ylitseni. 😉

Mutta oikeasti: menen pian uudestaan, sillä tänään ehdin nähdä vain muutamia, joita halusin tavata. Viime kädessä tuntemus oli, että hyvä että voin siellä KÄYDÄ. Ja lähteä.

Oulu Valokuvaus

Kuvia ja niiden tulkintoja

Yksi Oulussa asumisen hyvä puoli on se, että täällä on neljä vuodenaikaa. Lapissa niitä on oikeastaan kahdeksan, joista syyskesä on minulle nykyisin mieluisin. Oulun vuodenajoista pidän kaikista: kesästä ja syksystä ehkä eniten, mutta kevät ja myös talvi ovat mieleeni. NYT ei ole talvea. On ihan kuin olisi Helsingissä talvella. Surkea keli, vesitihkua ja taivas harmaa ja matalalla.

Ei siis ihme, että hain kaupasta kassillisen sitruksia, pystytin studion ja ryhdyin kuvailemaan niitä. Keltaisten, vihreiden ja oranssien sitruunoiden, greippien, appelsiinien, limejen ja kumkvattien kanssa vetäydyin pois ikkunoidenkin äärestä.

Italialaisia sitruunoita oli lehtineen ja oksanpätkineen myynnissä.

Terveisiä Sorrentosta. 

En ole koskaan käynyt Sorrentossa, enkä Caprilla. Tuolle kuvalle tuo nimi vain loksahti. Mutta nyt ajatus Sorrentoon lähtemisestä tuntuisi kyllä hyvältä. Vaikka ei mitään matkaa ole tiedossa, – sentään nojatuolimatka alkaa huomenna yhdeksältä: Ella Kannisen uuden sarjan eka jakso ”Adrianmereltä Valpolicellaan”. Se, että katselen telkkaria hyvin vähän, on jo kummallista, mutta että katson sitä mielelläni myös hyvin ”vanhanaikaisesti”: jakso kerrallaan tiettynä päivänä viikkottain, on kai vielä kummallisempaa.

Tuossa sitruunakuvassa on vähän samaa keltaista kuin toissapäiväisessa valopallokuvassa. Melko mainiota, kuinka paljon sen ”tulkinta” hajaantui.

Neljä ohi esivastausten ohi tullutta olivat kuutamo, IKEA, tennispallon liike ja kuunpimennys ja sitten sain vielä sähköpostiinkin yhden vastauksen: ”Puolitoista palloa: Marimekon valtaus Ruotsin markkinoille marraskuussa. Alempi kuva: Kuun kierto ennen kuunpimennystä, ennen kuun häviämistä.”  Kuu sai siis oikeastaan kolme ääntä, ja saiko ruotsalaisuuskin ( IKEA ja Ruotsin markkinat … 😉 )

        

”Abstrakti aihe” nähtiin näin monin eri tavoin. Aika metkaa.

Kuvankäsittelykokeiluja tein eilenkin. Aamulla otettu kuva muokkautui illalla tällaiseksi.  Mitäs mieltä tästä? – Rotuaarin pallo autiona loppiaisaamuna.

 

Niitä näitä Oulu Reseptit Ruoka ja viini

Onneksi jo loppiainen

 

Nyt kun oikein on lehdessä (Kaleva 6.1.2020) todettu, että olen ”ruokakulttuurin harrastaja” ja ”ruokakulttuuria aktiivisesti seuraava”, niin on tietysti tehtävä ruokapostaus. 😀 Olisin kyllä tainnut tehdä muutenkin.

Tänään on tullut kokeilluksi jotain ihan uutta meidän kotikeittiössä. Kaukana ovat ne ajat, jolloin lapsuudenkodissani loppiaisena kaivettiin pakkasesta viimeiset joululaatikot ja tortut esiin ja hallista oli hankittu valmista kinkkua vieraitakin varten. Oli sukulaispäivällisen aika: silloisen kihlattuni (nyk. Pehtoorin) vanhemmat, ja kerran sisarensakin miehensä kanssa, tulivat meille syömään. Ratkiriemukkaita kekkereitä olivat nuo! 😀

No mutta, tänään en todellakaan tarjonnut perheelle mitään jouluruoan rääppiäisiä vaan jotain ihan muuta. En oikein edes tiedä, mistä lähti idea, että tänään on korealaista ruokaa. Aika vähän olen sitä päässyt testaamaan:  kerran tein itsekin Ja Tokiossa testasimme hotellin (tuhottoman kalliissa ravintolassa) illallisen, onnistuneempi kokemus oli Pekingissä: siellä ravintolassa oli ”aidosti” grilli keskellä ruokapöytää ja saimme itse paistaa annoksiin kuuluvat lihat pöydässä, kimchi oli hyvää ja kaikki toimi. Se on tähän astisesti paras …

No mutta tänään sitten harjoittelua, broileria kahdella tapaa. Toinen oli valmiiseen Bulgogi-marinadiin (Aasia Marketista purkki). Bulgogihan on ymmärtääkseni ensi sijaisesti naudanlihan marinadi, mutta minä hujautin broiskut siihen. Ja toinen sitten ihan oma versio. Ja se voitti kuus nolla tuon valmiin. 😀

Ei tämä kuva näistä kahdesta broileriruoasta nyt mikään valokuvataiteen klassikkoteos ole, mutta kertoo ehkä vähän siitä, kuinka kunnon siirappikerros tekee broileristakin makeaa, tummaa, tahmaista ja korealaista, suunmyötäistä ja makoisaa. (oikealla)

”Oma” ehkä aika epä-ortodoksiversio korealaisesta broilerista (jonka tarjosin paistetun nuudelin ja salaatin kera) valmistui suunnilleen näin.

Korealainen broileri helposti 

500 g broilerin fileitä
2 rkl seesamiöljyä
4 valkosipulinkynttä
4 rkl riisiviinietikkaa
4 rkl soijaa
4 rkl siirappia

Paista paloitellut broilerin fileet öljyssä. Lisää viinietikka ja soija. Anna nesteen kuivua kokoon.
Alenna lämpöä pienimmälle mahdolliselle, ja lisää joukkoon valkosipulit ja siirappi.
sekoittele koko ajan. Ainakin 20 minuuttia kannattaa karamellisoida. 

Tarjoa riisin tai paistetun nuudelin kera. Chilimaustettu majoneesi ja soijamarinoitu kurkku olivat oiva lisä annokseen.

Ruokahalua hankin jo varhain aamusella kiertelemällä kameran kanssa etsien viimeisiä jouluisia näkymiä keskustasta. Olipa muuten yhtä hiljaista kuin juhannusaamuna. Ei liikennettä, ei kulkijoita.  Kirjastolla ihan ”oma Betlehemin tähti”, mutta sitä mietin, mistä tuo revontulen näköinen vihreä valo Toivoniemen yllä on peräisin?

Kaikkinensa olen kovin iloinen, kun nämä lukuisat juhlapäivät kaikkine kokkailuineen ja syömisineen on nyt taputeltu. On hyvä palata omaan arkeen.

PS. Onpa mahtavasti tullut klikkauksia eiliseen kyselyyni, palaan huomenna asiaan… 😉

Oulu Valokuvaus

Oulu kuvissa

Joulun jälkeen ideoita seuraavaan jouluun…

Tälle päivälle oli luvattu pakkasta ja kirkasta säätä, joten jo illalla pakkasin kameralaukun tuulikaappiin, että jos herään ajoissa, mikä oli odotettavissa, niin lähden kaupungille kuvailemaan. Oulun kauniit vanhat rakennukset -projektiin myös joulukorttikuvat! Ensi vuoden joulukorttikuvia siis jo tekeillä? – Ehkäpä niin.

Joka tapauksessa moni kaunis rakennus on valaistu kauniisti ja niitä kiertelin katselemassa, miettimässä menneitä, sadan vuoden takaiseen Ouluun koetin uppoutua… 😉

Bergbomin talo tai siis paremmin tunnettu Piispala eli Tuomiokapitulin hallintorakennus oli hyvinkin tunnelmallisen näköinen aamuvarhain, semminkin jos viereisen hotellin (ent. Vaakuna, nyk. Radisson Blu) remppa ei olisi aiheuttanut meteliä ja tuonut autoliikennettä tähänkin. No, se olikin oikeastaan ainoa liikenne, joka koko kaupungissa tänään oli. Kahdeksan ruuhkastakaan ei ollut jälkeäkään. Bergbomin talosta olen aiemminkin kertoillut, sitä kuvaillut.  Tuomikapitulin sivulla on myös kerrottu talon historiasta.

Tähtitornistakin kuvia talviaamuna, valaistuna.

Ehkäpä joku tämän aamun kuvista päätynee seuraavaan ”Oulu kuvissa” -kalenteriini joulukuun kuvaksi. Muut kuvat otan ensi vuonna. ”Oulun kauniit, vanhat rakennukset” -korttisarjani jo valmiin neljän kortin lisäksi on siis tarkoitus tehdä ainakin kuusi ”tavallista” (= Pikisaari, Jugend, vanhat asuintalot, Keskusta II ovat jo lähes valmiit) korttia, mutta myös kaksi jouluista/”Oulu by night” -korttia. Sekä tietysti kalenteri vol. IX (= 2021).

Ensi vuoden (2020) kalentereita on yksi ylimääräinen jemmassa, ihan tarkoituksella arvontapalkinnoksi sellaisen tilasin, joten nyt on aika vuodenvaihteen arvonnalle.

Kerro, mikä Oulun rakennus, miljöö tai maisema olisi hyvä olla ensi vuoden kalenterikuvana? Kaikkien ehdotuksen tehneiden kesken arvon yhden  ”Oulu kuvissa” vol VIII -kalenterin.

Laita ehdotuksesi kommenttikenttään alle tai postita minulle sähköpostitse (reija at satokangas.fi). Aikaa on ensi viikon perjantaihin asti (vielä 3.1.2020 ehdit mukaan).

Lisäksi hauduttelen ajatusta (joka on kytenyt jo pitkään ja joka on myös ”yleisön pyynnöstä” elänyt pitkään, että kokoaisin joulureseptejäni jonkinlaiseksi julkaisuksi. Mutta se on vielä vain seitinohut ajatus…

Kortti- ja kalenterijuttu ovat varmasti ensi vuoden ”toimintasuunnitelmassa”. 😉