Mökkielämää

Ajeltiin mökille tänään.

Iltapäivällä mökkipihaan kääntyessä täysin kirkkaalla taivaaalla, Tuulentuvan yllä, oli yksi purppurainen pilvi: äiti toivotti tervetulleeksi.

Olen ihan varma siitä, ja niinhän ne taas silmät kostuivat. Pilvi oli niin ”äidin värinen”. Lohdullinen tunne ja ajatus.

Koko tulomatkan paistoi aurinko, ja melkein täysi kuu oli edessä, koko päivän sekin. Eilisen lumimyräkän jälkeen pellot samettisen kimmeltävän hangen peittämiä, metsissä puiden oksilla kristallia, täällä ylhäällä kynttiläkuusissa tykkyä. Kiitollinen jo matkasta, taipaleella olosta, saatikka tänne tulosta.

Revontuliakin oli vielä luvassa tälle vuorokaudelle, joten kävinpä äsken Kaunispäällä. Olisinpa muistanut ottaa kotoa jalustan mukaan.

Reposia oli, samoin ihan hirmuinen tuuli. Mutta minulla ei keinoa saada kameraa pysymään pitkää valotusaikaa paikoillaan; kuvat sen mukaisia.

Aamulla hyvästelimme Hangasojan. Vaikka oli sumuinen aamu (kuva on sunnuntai-illalta), ja vaikka oli jo kahdeksan päivää saatu mökkikuplassa elellä, tuntui taas kerran pahalta lähteä pois. Tosi pahalta. Tiedä häntä, milloin seuraavan kerran pääsemme.

Keli oli aika karsea, paljon poroja teiden varsilla, märkinä, hämärässä niitä vaikea nähdä. Onneksi Pehtoori ajoi Tervolaan asti, joten mie sain lueskella.

Kotiin sopeutumista on helpottanut, että täällä on ollut kalenteritilauksia pakattavana ja on siis tekemistä. Ja että on puhdas koti. Meidän S. oli käynyt luutuamassa ja kaikin puolin putsaamssa huushollin. Kyllä tämä taas tästä.

Eilisen lumisateen jälkeen metsässä, latujen varsilla lumi samettista, maisemat kuin kauniissa talviunessa.

Otin pikkukameran ladulle ja niin oli hyvä syy ja lupa pysähdellä sopivasti, tasoitella sykettä ja nauttia ja miettiä, että ainako, vuosi toisensa jälkeen, aina vain, näitä maisemia jaksaa ihastella, kuvata, niiden äärelle hakeutua. Hyvillä mielin, isompia ajattelematta, kului valoisa osa iltapäivästä hiihdellen, ulkoillen, Piispanojan (= Laaniojan) vartta kävellenkin kulkiessa. Auringon heijaste teki siitäkin kultapuron. 🙂

Katsokaa puroa ja
kuunnelkaa sen laulua.
Ikuisesti se etsii merta
ja vaikka se ikuisesti etsii,
se ei väsy laulamaan
salaperäistä ja heleää
lauluaan vuorokaudet
umpeensa.

    – Kahlil Gibran

Kymmenen asteen pakkanen ei näissä pehmeissä maisemissa tunnu kylmältä, varsinkaan kun tänään ei juuri tuullut.

Kahden jälkeen aurinko jo luovutti, painui horisontin alle. (kuva meidän risteyksestä)

Tässä iltasella sain valmiiksi yhden joululahjan. Ehkä sitten jouluna laitan kuvan siitä. 🙂

Hyggeilyä mökillä. Kotona en ole ollenkaan niin aktiivinen sisustaja tai kodin koristelija kuin olen täällä mökillä. Jonkinlainen lintukotohan tämä on, ja minä sitten käyttäydyn sen mukaisesti.

Tänään hyödynsin taannoisen pikkurikollisen ”urani” saaliin. Virpiniemen jäkälät ovat nyt sisustuselementti mökkituvan ikkunan välissä. Koristeeksi vain, ei näissä uusissa ikkunoissa tarvita kosteuden poistoon jäkälää, pumpulia tai avoimia tulitikkuaskeja. Ei mitään sellaista kuin oli monessa kodissa vielä mun lapsuudessanikin. Ja meidän Nurmijärven mökillä. Nyt on Myötätuulessakin. Sodankylän K-marketin leikkoamaryllikset sopivat nekin ihan hyvin mökkiarkea somistamaan. Ja pöydällä on taas kerran matto. Ideaparkin Luhta Shopin alekorista kympin maksanut pikkumatto oikein soppeli meidän mökkikeittiöön.

Valoisan aikaan olin ulkona. Pihalla, tunturissa, kylillä.

Lunta ei ole vielä kovinkaan paljoa, tai oikeastaan ei enää. Välillä on ollut jo puolisen metriä, nyt enää parikymmentä senttiä. Pari pakkasastetta, tyven, hiljainen.

Lapintiaiset ovat löytäneet uuden ruokintakopin, oravat eivät – ainakaan vielä.

Täällä tunnelmoiden, syvään hengittäen, leppoisasti liikkuen, hämärässä viihtyen tämäkin päivä.

On pimeää, on aika kylmää, on tuulista, sataa lunta.
Kaikesta huolimatta on valoa pimeyksien reunoilla;
valo on pimeässä kirkkaampi kuin monien yksittäisten lamppujen keskellä.
Kaikki on just hyvin. Just nyt kaikki on hyvin. 

Eihän viime yönäkään unta ollut turhan paljoa, mutta siitä viis. Parempi nousta ajoissa kuin jäädä tuhraamaan ja turhautumaan unen ja valveen epämääräiselle rajalle. Ajoissa matkaan.

Keli sula, sateeton, liikennettä vähän. Kaksi ja puoli tuntia ja olimme Napapiirillä, – huolimatta siitä, että on arki ja että on talvirajoitukset. Taukopaikaksi valitsin Cafe Loftin Joulupukin Pajakylässä. Mutta! Olikohan viimeinen kerta, kun sinne nyt menimme. Siellä vessasta oli tullut maksullinen! Kännykällä joko QR-koodi tai soitto palvelupuhelimeen ja 1,25 euroa kännykkälaskuun lisää niin pääsee pissalle. Kuppila ei ole hintatasoltaan muutenkaan halpa, mutta jos meidän on maksettava vielä kaks ja puoli euroa vessakäynnistä ja käsien pesusta., niin voipi olla, että Rollon keskustan Coffee House tai eteläpuolen Shell saavat meidät entistä useammin asiakkaakseen. Siellä kun saa pissailla ilmaiseksi.

Napapiirillä oli jo turistejakin: venäläisiä, espanjalaisia ja saksalaisia. Ei paljon, mutta muutamia kuitenkin. Ei ole viime vuosina näkynyt.

Sodankylässä oli käytävä kaupassa; toisin kuin yleensä en ollut hankkinut juuri mitään etukäteen, joten kaikki päivittäiselintarpeet, kynttilät ja karkit, glögikin oli hankittava matkan varrelta. Silti olimme alle kuudessa tunnissa möksän pihassa.

Tälläkin kertaa tavaraa taas ihan mahdottoman paljon. Vaatteita vain vähän, tumppuja, toppahousuja, villasilkkiä ja yhdet paremmat kamppeet lauantaita varten, mutta kaikkea muuta! En ymmärrä. Ruokaa, liinavaatteita, amaryllikset, kausivaloja ja sitten melkoinen rahtikuormallinen harrastusvälineitä! Kameralaukku, jalusta, käsityökori, varalle ylimääräiset langat, lukemista, ja sitten minun ”office” = kortteja, kalentereita, kovalevyjä, pikkuläppäri, postitustarvikkeet, … Onhan Muistikuvien ”sesonkiaika” 😀

Tässä minun etä”työ”pisteeni.

Tämä on tälle vuodelle kuudes kerta kun ollaan täällä. Vaikka on muka tuntunut, ettei me missään käydä. Lisäksi oltiin kesällä Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Jatkuvaa reissaamista. Nytkin taitaa jäädä viikkoon tämä reissu, mutta sekin jo hyvä. Ehkä tulee sellainen aika että ollaan täällä kuusi kuukautta vuodesta. Ehkä. Mikseipä.

Saariselällä paistaa. Kiilopäällä tänään puolelta päivin näytti siltä kuin olisi maaliskuu. Kimmeltävät hanget, aurinko paistaa kirkkaasti siniseltä taivaalta, eikä kaamoksen tuntua hitustakaan.

Ei, emme ole mökillä, vaan Tyär lähetti tällaisen otoksen: olivat J:n kanssa aamupäivällä kavunneet tunturiin. Etäilijät ovat tällä erää viihtyneet jo kolme viikkoa Hangasojan varressa, aikovat olla vielä pari. Tämä on nyt  vuoden sisällä neljäs kuukausi, jolloin ovat Helsingin Hakaniemestä siirtyneet etätöihin ja etäopiskeluun Myötätuuleen.

Korona on mahdollistanut sen, että molemmat koodariopiskelijat voivat suoritella maisteriopintojaan etänä ja molemmat voivat myös tehdä puolipäivätöitään etänä; puolipäiväisiä opiskelijoita ja puolipäiväisiä duunareita ovat molemmat. Korona ei ole ainoa syy Lappiin ja mökkieloon hakeutumiselle, vaan myös asumisen mukavuus.

Alkuvuodesta, kun korona oli jo pitkään pakottanut heidät vetäytymään kotioloihin, tekivät töitä ja asustelivat vuoroin toistensa luona – molemmilla koti Hakaniemessä ja etäisyyttä alle puoli kilometriä. Yhteiselon sujuessa päättivät sitten virallisestikin muuttaa yhteen. Uuden, yhteisen kodin etsinnässä kävi selväksi, että Helsingissä, ja esimerkiksi juuri Hakaniemessä, asuntojen hinnat olivat paljolti koronan vaikutuksesta nousseet ihan mahdottomiin euromääriin (näyttävät hinnat vieläkin huitelevan korkealla). Eri vaihtoehtoja pähkäillessään päätyivät lopulta siihen, että päättivät muuttaa Järvenpäähän, uuteen ensi vuonna valmistuvaan rivitaloon.

Neliöhintojen ollessa huikeissa luvuissa tytär myi jo keväällä (sunnuntai-iltana ilmoitus netissä, keskiviikkona näyttö ja torstaina klo 12 asuntokaupat allekirjoitettu!) Hakaniemen pienen kaksionsa, muutamat huonekalunsa, pakkasi vähäiset tavaransa varastoon ja muutti J:n vuokrayksiöön odottelemaan muuttoa (2/2022) uuteen yhteiseen kotiin.

Tilaa kahden hengen työnteolle (yhteensä neljä tietokonetta isoine näyttöineen),  asumiselle ja elämiselle ei ole ollut kovinkaan ruhtinaallisesti. Onkin enemmän kuin ymmärrettävää, että ovat taas Myötätuulessa, jossa on tilaa, kaikki mukavuudet ja lisäksi ympärillä tunturit ja niiden polut ja ladut liikkumiseen. Tyär on aina viihtynyt Lapissa, ja nyt on myös Vävy siellä oloon tykästynyt. Kaamostakaan eivät kaihda, eikä siitä nyt kuluneella viikolla ole ollut tietoakaan. Auringonpaistetta ja kimmeltäviä hankia on näkynyt myös Saariselkä-FB-ryhmän feedissä pitkin viikkoa. Noh, Saariselkä tunnelmissa minäkin olen tänään ollut: pakkasin postitettavaksi 74 Saariselkä-kalenteria!