Mökkielämää – Sivu 27 – Tuulestatemmattua

Leppoisa lauantai Lapissa

Koko päivä ulkosalla, paljon askeliakin, mutta tänään ei ole ollut patikkapäivä.

Aamusella ajelin Kutturan tien varteen ja parkkeerasin auton lanssipaikan sivuun, painuin korin kanssa metsään. En ajatellutkaan löytäväni sieniä ja puolukoita on lähimetsissäkin, mutta etsiskelin poropallojäkälää. Eihän sitä näillä seuduin juuri ole, eikä minulla kyllä ollut mitään lupaa sen poimintaankaan. Sehän ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, joten lupa pitäisi olla. Muita aineksia ulkokoristeisiin (joulukoristeisiinkin!) löysin.

Tunteroisen nautin metsässä kulkemisesta, sitten piipahdin kylillä (tyttären, joka tulee tänne reilun päästä, synttärilahjan hankinta). Loppupäivän mökin pihapiirissä.

Alkuviikon kovat tuulet ovat vieneet lehdet puista, ja vaikkei meillä tässä montaa koivua olekaan, niin keltaisia kottikärrylliskuormia tuli aika monta. Pehtoori putsaili rännit ja muita talviteloille liittyviä hommia. Sitten sytytteli nuotion, se tuoksu!!, ja paisteli puron rannalla makkaraa, kuten täällä niin usein tapana on. Notskilounaan sijaan minä mutustulen banaania: niiden kiintiö alkaa olla jo täynnä!

Oli aivan tyven, ja lämpimin päivä tälle viikolle (+ 8 C). Se innosti jatkamaan jatkuvasti vireillä olevia ”maisemointiprojektejani”. Mm. puron ylittävän sillan penkereet vaativat vahvistusta: roudailin kiviä ja hiekkaa mökkitontin toiselta reunalta ja purosta. Kivihommissa tuli ihan lämmin, mutta tuntuipa hyvälle tehdä myös yläkropalla jotain. Toki askellustakin riitti.

Illansuussa sadekuuro ja nälkä saivat siirtymään sisätiloihin. Pakastimen antimista ja jääkaapin ”jämistä” tein porovorschmackia ja jälkkäriksi lettuja Hangasojan tapaan.

Totesimme (eilisen jälkimainingeissa), että turha lähteä kovin usein ravintolaan syömään, jossa möksälläkin saa näin helposti hyvää, ellei jopa parempaa.

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

(Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.

Mökkielämää

Palautumispäivä

Tänään palautumispäivä.

Kolme edellistä päivää on reippaasti patikoitu tunturissa, ja tänään aamulla niin paljon endorfiinia ja voimiakin :), että päätimme tehdä ”palauttavan suursiivouksen”. Siinä me ollaan hyviä, kaksistaan sellaiset hommat hoituu. Pehtoori oli pakannut mukaan Kärcherin tekstiilipesurimme: sohvaryhmä, nojatuoli ja muutama pikkumatto saivat uuden raikkaan, puhtaan ilmeen ja hyvän tuoksun. Melkein kuin uusia tuli niistä!

Samaan aikaan toisaalla minä siivosin muutamat keittiönkaapit ja ihan vaan venytelläkseni patikkapoluilla jumiutuneita lihaksia kuurasin mökin lattiat oikein kunnolla: juuriharjalla ja kontaten! Nyt on kaikki puunsyytkin pohjia myöten puhtaat. Lattioista tuli pehmeän ja lämpimän näköiset. Ja minulla tuli venytellyksi. Ja eiku endorfiinin määrä vain kasvoi. 🙂

Puolenpäivän jälkeen pieni mökkimme oli putipuhdas, ja pääsimme jo saunaan.

Vielä oli käytävä kylillä hakemassa täydennystä ruokavarastoihin ja etsin myös siivouspäivän kukkakimppua, mutta Pirkka-ruusut eivät nyt mulle kelvanneet. Jätin ostamatta. Syötyämme (erinomaisia prosciuttoon käärittyjä lihapullanyyttejä ja palsternakkaa) lähdin hakemaan metsästä aineksia ”installaatioon” ~ kukkakimpun korvike on tällainen. Heh, en turhaan ole käynyt yhden iltapäivän floristi-kurssia! 😀

Sitä paitsi metsässä oli mukava kulkea, kuvaillakin, josko taas Vastavaloonkin saisin ladattavia kuvia tältä reissulta. Mutta ennen kaikkea oli hyvä olla ulkona. Metsässä kova tuulikaan ei tuntunut. Eikä onneksi vieläkään sada. Varovainen täällä on tähän aikaan vuodesta metsässä kuitenkin oltava, sillä

Rykimäaikaan on syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä ja erityisesti hirvaan ja naarasporojen välistä. Poroja havaitessa on viisainta kiertää ne rauhallisesti mahdollisimman kaukaa. – – Poroja kohti käveleminen on syysaikaan ehdottomasti syytä unohtaa. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle.

(Rykimäaika, Paliskunnat.fi)

Meidän lähimetsissä ja pihapiirissä poroja kulkee aika paljonkin. Juuri näin syksyllä, ja alkukesällä niitä näkee päivittäin. Tänään en niihin törmännyt.

Tähän aikaan vuodesta täällä on myös paljon muutakin ”aksöniä” kuin porojen rykimäaika. Tänään Saariselän ainoan ja ison kaupan, legendaarisen K-Market Kuukkelin pihalla olevassa tapahtumateltassa oli iltapäiväkolmesta viiteen tanssit ja ravintola A-oikeuksin, viideltä bingo ja sen jälkeen karaokekisan kolmas karsintaerä. Ja seitsemältä Eino Grönin kirkkokonsertti Tunturikappelissa. Ja Mettäbaarissa taitaa olla tänäänkin tanssit, ja siellä karaoke raikaa iltapäiväyhdestä lähtien joka ruskapäivä.

Me taidamme edelleen viihtyä puhtaan mökin lämmössä, takkatulen ääressä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Paluu Otsamolle

Inarin aamussa

Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.

Otsamolle

Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.

Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.

Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.

Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂 kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.

Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.

Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.

Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.

Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.

Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.

Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Päiväpatikka Luulammelle

Elämä on tässä, nyt.

Mökkielossa nukutaan pitkät yöunet ja herätään aurinkoiseen aamuun. Parhaimmillaan näin, – niin tänäänkin.

Ensimmäisenä patikka-aamuna kuitenkin erinäisiä käynnistysvaikeuksia, kaiken tarvittavan löytäminen, pakkaaminen, pukeminen, – ja lataaminen!

Olimme Kiilopään parkkipaikalla vasta puoliyhdentoista aikaan, ja se oli aivan täynnä, kuin myös lähellä oleva varaparkki ja tien varressakin jo muutama kymmenen autoa! Kiilopään kuvetta kohti Luulampea. Lounatuuli aika kova, eikä lämmintäkään montaa astetta, mutta vähän aurinkoa, ja kaikki hyvin. Oi, että. Kyllä on tunturissa kulkeminen mun juttu. Lienenkö koskaan asiasta tullut maininneeksi. No mutta kyllä, kyllä se vaan on. 🙂

Reilun kolmen kilometrin nousun jälkeen, paliskuntarajan vaihduttua, kymmeniä kuvia otettuani alkoi louhikkoisessa maisemassa lasku kohti Luulampea. Ei näytä erämaajärveltä, mutta on mitä viehättävin paikka. Se on sellainen pieni keidas hiekkarantoineen. Esihistoriallinen muinaisjäännöskin se on.

Päivätupa oli auki, on koko syyskuun, joten poikkesimme lounastauolle: Pehtoorille munkkikahvit, minä nautin kaakaosta ja takkatulesta.

Palasimme pitemmän kautta takaisin; rengasreitin kokonaisipituudeksi Garmin näytti 11 km.

Kaupan kautta paluu mökille: välipalaksi Kuukkelin savupororieskaa ja (Oulusta Kauppahallista roudattua) savuporoa – ei haittaa vaikka notskimakkara on ruokavalioni ulkopuolella.

Savuporolla jatkettiin sitten saunomisen jälkeenkin: savuporokastike pastalle! LappItalia-reseptiikkaa tiedättehän. Vähän muokkailin alkuperäistä (omaa) ohjetta ja nyt oli kyllä aika perfetto! Kotosalla voin kirjoitella ohjeen ja liittää kuvan.

Olihan meillä hyvä päivä, niin hyvä. Huomiseksi on suunniteltu ja valmisteltu ihan uudenlainen ”seikkailu” – pysykäähän linjoilla niin pääsette uusiin maisemiin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Mökille!

Tänään mökkipihaan tullessamme oli meitä vastassa tällainen. Porokin hehkuvan ruskan väreissä? Vai jo joulun punaiseksi somistautunut? – Ei sentään. Poro ”keloo” sarviaan hangaten niitä puihin poistaen niistä nahkan, minkä jälkeen sarvet ovat tämän näköiset. Tämäkin oli jäsen ”rykimäpartiossa”, joka kulki pihapiirissä syöden marjoja (juolukkaa, mustikoita ja ehkä myös puolukoita, joita on nyt kyllä aika paljon).

Olimme Hangasojan huomassa jo yhden aikaan. Lähdimme kotoa pikkuisen ennen kahdeksaa, ja Rovaniemelle asti maantiellä liki dystotopiakuvaston näköistä: ei liikennettä, hieno, uusi, nyt ihan pikkuista vaille valmis Oulu – Kemi -väli oli lähes autoton. Musta, tummanpuhuva asfaltti kulki keltaisena, oranssina ja punaisena hehkuvien metsätaipaleiden ja piennarten välissä.

Matka taittui rauhallisesti, mutta joutuisasti.

Vaikka auringonpaiste ei saanut maisemaa ihan liekkeihin, oli mahdottoman hienoa. Ja Rovaniemen jälkeen, maiseman muuttuessa jo vähän kumpuilevaksi, Ounasjoen peilityynen pinnan peilatessa rantojen kelta-oranssit kaistaleet kaksinkertaisina, aloin olla varma, että saisimme kuin saisimmekin kokea taas kerran Lapin ruska-ajassa hienoja hetkiä.

Viimeistään tässä vaiheessa olimme yhtä mieltä, ettei ole taidettu aiemmin nähdä näin hienoa ruskaa. Semminkin kun nyt on yhtäaikaa sekä maa- että puuruska loistossaan. Metsän ”pohja”, pientareet ja kaukana siintävien tuntureiden rinteet punaisena. Ei vain laikkuja, vaan laajoja alueita ja pitkiä nauhoja tien sivussa.

Kunhan (valtavan suuri) tavaramäärä (mattopyykiltä matot, pesuri, kotona käytetty iso lakanapyykki, ruokaa, suodattimia, kenkiä, sänkypeitto, ja kaikki muu tavallisempi) oli saatu purettua ja paikoilleen, siirryin pihapiiriin. Ja olin syvältä asti hyvin tyytyväinen, että sain sittenkin lähdetyksi. Vaikka irtaantumien vähän pahalle tuntuikin ja lähtö arvelutti, huoletti, niin mökille tulo tuntui vain hyvältä, levolliselta, armolliselta. Lopulta, niin paljon tätä toivoneena, sain vakuutettua itselleni, että en voi Oulussa kuitenkaan suunnilleenkaan mitään tehdä, ihan hyvin voin viikon olla pois, ja että pääsen suht nopeasti takaisin jos tarve vaatii.

Ehkä juuri tämän viime metreille asti epävarmana olleen möksälle lähdön takia nyt tuntuu ihan erityisen hyvälle ja kiitolliselle, että on tämä paikka ja että tänne päästiin. Että on ehkä hienoin ruska ikinä!

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Patikoiden ja pelaten huikeassa säässä

Aamuvarhain olin purolla. Hiljainen, oma mökkiranta, Lapin kesäaamu, tyven, lauantaina pyhäaamun tuntu. Kunhan istuskelin, katselin, toki kuvailinkin.

Tuntureiden rinteet ja kurujen reunat sekä meidän mökkipuron rannat ovat kanervien värittämiä.

Kunhan ennen yhdeksää olimme aamiaisen syöneet, kuului minulle komento: ”Mummi, nyt heti purolle.” Päivän liikuntasuoritukset alkoivat kivien heittelyllä.

Onhan ne molskahdukset mukavia! Ja kyllä lapset saivat monta kertaa heittää, että mummilla ajoitus sattui kohdalle! Kultapurosta nousee lasiveistos!

Aamupäivän patikka päätettiin tehdä UKK-puiston suunnalla. Ajeltiin Kiilopääntien varteen, Ruijanpolun kohdalla olevalle levikkeelle, ja siitä lähdimme kulkemaan Sivakkaojan laavulle. Matkaa tulee vähän reilu kilometri, mikä oli pienille oikein sopiva. Eeviksellekin kun sai osan matkasta kulkea isänsä harteilla. Apsu – paras patikoija! – kulki papan kanssa edellä.

Meillä luonnollisesti eväät mukana. Ei ole retki eikä mikään, jollei ole edes pillimehua ja Elovena Kaura-karpalo-keksejä mukana. Kirjaimellisesti luonnonkaunis paikka oli lauantain lämmössä mukava kohde, jossa tovin kuljeskelimme.

Paluumatkalla Eevis kulki kanssani käsikädessä ja puhua pulputti! Meidän pikku komedienne on taas tänään saanut meidät kaikki pidättelemään naurua.

Muut palasivat möksälle lounaalle ja iltapäivälevolle (= ruutuaikaa eli Nintendo ja Pipsa Possu, – ei enää mitään päiväuniä näille), mutta Pehtoorin kanssa lähdimme Suomen Ladun majalle ja sieltä Kiilopään huipulle. Onhan täällä tunturissa liikkujia, mutta mahduttiin hyvin mukaan. Etelätuuli vilvoitti (ja piti paarmat pois), aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja oli hyvä mieli.

Sainpas samalla kertaa viimeisen kuvan ensi vuoden ”Saariselkä kuvissa” -kalenteriin. Elokuun kuva on puuttunut, ei puutu enää. Ehkä jo ensi viikolla saan sen kootuksi ja painoon. Hyvissä ajoin!

Rantasaunan ja puro”uinnin” jälkeen sapuskan tekoon ja ruokapöytään. Pitkään syötiin.

Vielä pihalle: mölökkyä, sulkapalloa, jalkapalloa, puroa, tikanheittoa. Liikuttu on, joten nyt iso väsy.

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Eikä minulta mitään puutu

[Eilen joskus hyvin myöhään, mökkipihasta kuvattuna…]

Kello on melkein kymmenen. Siihen nähden, että viime yönä uni oli hyvin vähissä, olen tänään ollut mahdottoman reipas ja liikkkuvainen kellon ympäri. Eikä vähäisin syy siihen ole ollut se, että on ollut pari maailman parasta liikuttajaa.

Aamiaisella viivyimme pitkään, päivän ohjelmaa pohdimme… Perjantai on pyykkipäivä, siivouspäivä ja kauppapäivä myös mökkielossa. Porukalla hoitelimme hommat – lapsityövoimaa unohtamatta. Ja jo yhdeltätoista olimme patikkapolun alussa. Eeviskin tymäkkänä seisoi vaellussauva kädessä katse suunnattuna kohti Aurora-polkua (jo kasteessa hänet on siihen liitetty. Omin sanoin: E. Aaooora Hatokanga) ) 🙂 Eikä isänsä harteilla mennyt kuin puolet kolmen kilometrin reitistä. Topakkana ihan itse taivalsi ylämäen kohti Aurora-polun huippua. Ja Apsu! Onpa ollut ilo olla mukana siinä, kuinka poika tykkää luonnossa kulkea – ja kuvata!

Aika levollisesti kuljettiin, ehdittiin kuvata, mielessäni jo näin (joululahja)kuvakirjan itselleni. 🙂 Kummituskämpän ovella ihan eri klangi kuin viime vuonna tai koskaan aiemmin: ”Mummiiiiiii, tuu. Ei oo mittään hättää!”

Kauppareissu samalla ja sitten möksälle. Pienet saivat isänsä tuunaaman lounaan, samaan aikaan minä vähän tuunasin asiakkaan kuvatilausta, ja sitten lähdimme kolmeksi keilaamaan! Minähän siitä pidän paljonkin, Pehtoorin selkäkin kesti, ja niin tuntui Apsukin tykkäävän.

Ja Pehtoorin kanssa olimme niin yhtä mieltä siitä, että ”onpa poika kummitätiinsä tullut”. Kyllä ovat meidän esikoinen ja ensimmäinen lapsenlapsi yhtä kilpailuhenkisiä molemmat! Ei ihan verenmaku suussa kilpailtu, mutta kyllä Apsulle oli tärkeää tietää, kuinka paljon isillä, R:llä, ja kaikilla muilla oli pisteitä.

Mökkirantaan tultuamme Juniori tarjosi ”ylläpidosta kiitokseksi” aika erinomaisen hyvän aperitiivin, jostain varastojensa uumenista oli raskinut luopua: Moët & Chandon Rose 2006.

Elokuun alussa Hangasojan rannalla, päivän liikkumisen jälkeen, leppeän tuulen leyhytellessä, sinitaivaan alla, saunan lämmetessä, pienten pulputtaessa lähellä oli enemmän kuin hyvä.

Pehtoorin kanssa olimme saunassa ja yhtäkkiä sinne tupsahti myös pari pientä ”saunatonttua”. Apsun kanssa kävimme pulahtamassa purossakin (+ 9 C). Tai noh, minä pulahdin, Apsu polski laiturin nokassa.

Ja sitten – kuten mökillä ollessa ainakin kerran tapana on – aika pottuvoille ja käristykselle. Eikä edes Eevikselle – poroista kovasti tykkäävälle – ollut vaikea syödä hyvin. Oli hyvää, vaikka itse sanoinkin.

Koska lapsillakin loma, voitiin vielä seitsemän jälkeen lähteä iltakävelylle. Tyvenessä, leudossa, itikattomassa, aurinkoisessa illassa kuljimme pitkin Hangasojan vartta, mökkitiellä, tuttujen mökkitienoilla.

Uskomaton sää. Olen joskus ennenkin sanonut, että elo-syyskuu on näillä tienoin mitä hienoista aikaa. Suosittelen lämpimästi, ja mietin hyvin vakavasti, kovasti toivoen, että josko taas syyskuussa pääsisimme…. ?

Isovanhemmuus Lappi Mökkielämää

Pieniä puuhia, suuria tunteita

Heräsimme aurinkoiseen aamuun, lupauksia paljoon olemassa.

Ja paljon on ehdittykin. ”Slow food” -aamiaisen jälkeen lähdimme Pehtoorin kanssa Kutturantien varteen ”sieneen”. Tunnin mukavan aurinkoisen, huolettoman metsätepastelun jälkeen desi mustikoita, kaksi koivunpunikkitattia – ja se olikin sitten siinä. Käytiin vielä Aholammentien varrella, mutta eipä siellä kummoisempia saaliita. So what. Lappi on hyvä!

Näistä se oli ruoka perheelle laiteltava.

Saariselän leikkipuistossa käyneetkin olivat palautuneet mökille, joten olihan taas aika olla yhdessä ja syödä jotain. Notskilounas aurinkoisessa jo hyvinkin lämmenneessä säässä oli mukava. Istuskeltiin, välillä muksujen kanssa kahlattiin purolla, taas nuotion savuun ja harjoittelemaan puukon käyttöä. Saunan lämmitystä ja samaan aikaan, iltapäivällä lapsilla ”ruutuaikaa” (A:lla Nintendo ja E:llä ”tyttöjen huttuja” tabletilla (= Pipsa possu ja muita piirrettyjä) ).

Saunomisen jälkeen pääsimme taas ruokapöytään: keräilytaloudessa kun elellään, niin pääruokana oli tattirisottoa (punikkitattien lisäksi pakastimesta löytyi pieni pussi viimevuotisia herkkutatteja!) – oi, että se oli hyvää ja jälkkäriksi mustikka-mangorahkaa. Kolme desiä mustikoita riittää kuudelle oikein hyvin kun vähän säveltää. 😉 Ja jo ruokapöydässä Apsu ilmoitti, että heti kun on syöty, mennään purolle. Kuksa ja puukko mukaan!

Vuolemista, purosta vesitilkkoja, kivien heittelyä, kävelyä, mustikoiden syöntiä.

Ja enhän minä sitten kuitenkaan, tämän kaiken hyvän keskellä, osaa huoletonna olla. Liekö koskaan opinkaan, voinkaan? – Vähän epäuskoisena hoksasin tällekin viikolle huolia kantautuvan.

Juniorin ja pienten kanssa kierrettiin vielä puronrannoilla – liekö Eevikselle tullut tänään pisin patikka ikinä! Ja koko ajan, kaiken ohessa, aamusta iltaan, tyttö ilmehtii, elehtii, esittää, höpöttää (josta edelleen jää iso osa ymmärtämättä)… On oma valloittava itsensä. Ja komentaa välillä hyvin topakasti: Mummi! Ja sitten halaa ja rutistaa kaikella voimalla.

Tämäkin kuva Juniorin kännykästä. Kuten huomaatte: jos on lapsenlapset mukana, ei mummi paljon ehdi kuvailla – siltäkin osin lomalla. 🙂 Ehkä huomenna koetan ryhdistäytyä asian kanssa.

Isovanhemmuus Mökkielämää

Sateellakin mökkielämä on hyvää

Koko yön satoi, aamullakin satoi. Lämpömittari näytti aamulla sentään plussaa, ei kovin paljoa, mutta plussalla kuitenkin = +7 C. Ei varsinaisesti innostanut ulkoiluun. Niinpä katselemaan Saariselän merkittäviä nähtävyyksiä: ohjelmassa Kuukkeli ja Kaunispään Huippu. 🙂

Pappa antoi muksuille humputtelurahaa, ja väistämättä Kuukkelin leluhyllyillä pitkään mietittiin, mihin rahat käytetään. Ja kuinka yllättävää: Apsu osti maasturin ja Eevis Muumi-pallon. Ja kun rahaa vielä jäikin, niin Ylämajalla vielä avaimenperä ja Muumi-peili. Kesälomareissuunhan kuuluu shoppailu, eikö vaan?

Kaunispään laella juuri ja juuri tarkenimme vihmovassa tuulessa juosta autosta kahvilaan: olihan ne munkit ostettava! Ja maistuivathan ne.

Palasimme mökille. Lounasaika. Ja kahdelta aukeni kylpylä! Olimme siellä melkein ensimmäisiä. Mutta jo puolen tunnin jälkeen oli ilmeisen selvää, että moni muukin lapsiperhe kaipasi lämmintä sateensuojaa… Puolitoistatuntinen lilluttiin, ja muksut kyllä nauttivat. Ja me aikuiset nautimme lasten riemusta. Molemmat pienet ovat jo melkoisia vesipetoja. Paluumatkalla mökille minulla oli ilon ja onnen hetki, kun Apsu hiljaa tarrasi käsivarteeni, eikä irti päästänyt. Siinä istuttiin liki auton takapenkillä ja ainakin minulla oli niin hyvä.

Mökillä lasten herkkuruokaa (tortilloja) ja jälkkäriksi eilen Rovaniemen Chocodelistä haettu kolmen suklaan kakku. R:n lauantaisia synttäreitä vietettiin pienimuotoisesti… Uskonette että maistui.

Samaan aikaan sade lakkasi, lämpöasteet kaksinkertaistuivat joten ei mitään syytä, etteikö olisi lähdetty purolle, pihalle, lintujen ruokintaan, Tuupo-Heikkiä juoksemaan, tikanheittoon, – ja taas purolle.

Ja ennen iltapalaa vielä Souvarit soi! Pappa (mokoma) on saanut myös Apsun diggamaan Souvareita, eikä niitä ilman voida edes leikkiä. Kautta aikain meidän kaikki mökkivieraat, aikanaan myös lasten teinikaverit, ovat altistuneet Souvareille, ja muistavat sen vieläkin. Kaiken lisäksi hyvällä. 😀