Patikkapäivä. Ahvenanmaan pohjoisimmassa osassa on Getan kunta, ja siellä Getabergen. Se oli tarkoitus tänään huiputtaa, ja käydä katsomassa, onko Ahvenanmaa todella niin hyvä patikointikohde kuin olin tullut lukeneeksi. Kartan yläosassa ylin vihreä merkki: Grosstigen!
Getabergenin (vain 100 mpy, meidän Lapin mökin tonttikin on korkeammalla 🙂 ) patikkapolkua sanotaan Ahvenanmaan hienoimmaksi reitiksi. Se on yhteensä vain vajaa kuusi kilometriä (jos kiertää myös pohjoisessa olevan luolan kautta), ja me oltiin moisella ”pikkupatikalla” melkein kolme tuntia! Ei niin, että se olisi ollut niin vaativa, mutta me tosiaan ”olimme” patikalla, emme urheilleet tai muutenkaan kiirehtineet. Toki vähän päästin boulderoimaankin.
Otin varnasti 150 kuvaa ja sanoin noin 100 kertaa ”suurenmoista”, ”huikeaa”, ”ennennäkemätöntä”, ”niin hienoa”, ”onneksi tultiin/päästiin tänne”, ”oi, että, ei oo sanoja”. Ja mieheni vastasi kaikkeen ”niin on”. 😊
En nyt ryhdy tähän kertomaan kaikista hienoista näkymistä, kalliopoluista, luolista, kansantaruista, ”Espanjalaisista portaista” tai amfiteatterista, meren sinen vilahteluista, Myrskyluodon Maija -leffan huikeista kallio-meri-näkymistä (todellakin aion katsoa elokuvan uudelleen), kallioseinämistä, rotkoista, käkkärämännyistä, jäkälistä kallionotkelmissa, raikkaasta ilmasta, auringonpaisteesta, hiljaisuudesta (olimme koko kolmituntisen kaksistaan, ei nähty reitillä ketään muita!), merestä.
Teen kotona kuvista kansion, ja sanoitankin sen. Nyt en pysty! On vain todettava että Suomessa – juuri toisessa päässä maata – on koettu yhtä huikea patikkaelämys, erilainen, hieno. Silloin oltiin Joenkielisellä Inarissa. Jotenkin äärilaidoilla sielläkin.
Tämän linkin takaa löytyy monta artikkelia, joissa jo kerrotaan juuri Grosstigenin reitistä. Sulattelen kokemaani, viipyilen vielä kivisillä kallioilla, kauas kantavalla katseella meren suuntaan nautiskelen mielessäni, muistelen korkean taivaan alla tepastelua, – – kiitollisena tästäkin päivästä.
Paluumatkan Getasta kohti Maarianhaminaa (noin 35 km) etsiskelimme tienvarrelta bageriaa tai kaffestugaa, mutta eipä ainakaan mitään sattunut kohtdalle. Sitten viitta: Stallhagen bryggeri ja viitassa veitsi ja haarukka ristissä. Poikkesimme pihaan ja voila! Gastropub, myymälä ja panimo.
Gastropub kuulosti hyvälle: jotain pikkusuolaista oli toiveena ja sellaistahan me siellä saimme. Meistä, minusta varsinkaan, ei ole oluenjuojaksi, joten otimme lasilliset Stallhagen Grapefruitia (lonkero). Kuinka hyvää se ja neljä pikkuannosta ”tapaksia” olivatkaan! Rustiikkinen miljöö, syyskesän aurinkoinen päivä, takana ulkoilua ja liikkumista monta tuntia: ihan carpedieminä koko tämä(kin) päivä. Että tällainenkin saatu kokea.
Hotellilla perusteellista pesua, perhechattiä, huilausta, ja sitten länsirannan ravintola ASS Paviljongen. Siitäkin olin saanut ”rotissööritason” suosituksen. Mitä viehättävin purjehdusseuran ravintola, joka kylpi ilta-auringossa, siellä oli muitakin ja samppanja (myöhäinen afterhiking) saman hintaista kuin lasillinen valkoviiniä. Tänäänkin – tietysti – Toast Skagen ja sitten pääruoaksi ahvenfileitä kantarelli-tillikastikkeessa. Alkuruoka oli oikein hyvä, erinomainen, pääruoalla lähti nälkä, ei ollut huono, mutta vähän raskas.
Kuinkahan kauan tällainen elämisen ilotulitus tuntuisi hyvälle? – Tiedä häntä. Ainakin huominen menee ihan heittämällä…
Katsokaa mikä luonnon ”veistos” tuossa yllä!
PAljon olisi vielä… mutta nyt nukuttaa. Ahvenanmaa on ollut hyvä.
Ihana lukea, että olette pitäneet Ahvenanmaasta! Geta on jäänyt jo lapsuudesta kiehtovana mieleen ja aikuisena olemme käyneet siellä useamman kerran ja aina löytäneet uutta nähtävää. Suomi on kyllä monipuolinen maa
Jos haluat seuraavalle mahdolliselle reissulle vinkit kivoista Ahvenanmaan yksityis majoituksista, niin minulla on osoitteet. Molemmissa hyvät aamupalat ja ihana ilmapiiri. Tuo saari merimatkoineen on kuin pieni ulkomaan matka.