Mökkielämää – Sivu 28 – Tuulestatemmattua

Bures Boahtin – tuntui tervetulleelta tulla taas tänne

Saamenmaan portilla, Vuotson saamelaiskylän eteläpuolella olimme iltapäivä kahden jälkeen. Bures Boahtin ~ ´tervetuloa´lukee tienvarrella. Minulla oli ollut jo monta sataa kilometriä sitä ennen sellainen olo, että Lappiin on hyvä kulkea, siellä on hyvä. Mökki ja luonto eivät ole pahoillaan, vaikka taas tulemme.

Viimeiset viisi viikkoa mökkiä ovat asuttaneet Tyär avokkinsa (nyt jo virallisesti avopuoliso) kanssa, ja nyt meidän vuoro. He puolestaan asettuivat asumaan Rantapeltoon, talonvahdeiksi, Helsingin yksiön ahtaudesta ja kuumuudestakin, ja korona-aallonharjalta pois asumaan ja ”etätöilemään” kotikotona. Sujuu oikein hyvin näin.

Ja meillä Hangasojalla ilo ja elo kasvoivat ja suurenivat, kun illansuussa pienet tulivat! Eivät sentään keskenään, vaan isänsä sekä R. mukanaan. Olinpa ehtinyt lettukestit laittaa valmiiksi, tervetuliaiseksi ja R:n kolmekymppisten juhlistamiseksi. Lapset olivat – vain tovin – varauksellisia, Eevis kovin hiljainen, kunnes Apsu pian muisti, mitä kaikkea voidaankaan tehdä. Eikä todellakaan ollut mitään vaikeuksia repiä mummi mukaan: kuinka minä olen tätä päivää ja tulevaa viikkoa odottanutkaan!

Ehdottomasti piti lähteä kahdestaan purolle heittelemään kiviä, kahlailemaan kumpparit jalassa, syömään metsänreunaan mustikoita, heittämään tikkaa… Ihan sama, että on aika kylmä (+ 10 C) ja ripsi vettä. Ei mitään väliä. Mummiiiiii, tuu! Leipäkiviä heiteltiin, kerrottiin kuulumisia, katseltiin kun komea tumma hirvas oli tikkatauluseinän vieressä syömässä heinää,… Kaukana kavala maailma ja sen murheet!

Tankavaarassa päiväretkellä

Riekko, kyy (ei ikinä ennen täällä!!!), tammukka. Ja paljon muuta. Kuvien ”teko” edelleen vähän vaivalloista, ehkä kotona palaan asiaan.

Levollinen aamiainen, ja tänään minä wanderfuhrerinä vein pienen retkueemme kohti Lapin sodan tuliasemia, korsuja, vankileirien seutuja. Jotta sellainen leppoisa kesäpäivän retki meillä. 🙂 Noh, Pikku Tankavaaran karu historia ei luonnossa paljon näy, ei ahdista. Vaikka porukalla totesimme, että ei ole syytä unohtaa.

Patikalla ei aurinkoa, mutta lämmin, melkein lösö keli. Tepastelimme, juttelimme, kahvittelimme. Ja sitten minun lempparisuo: Tankasuo.

Taustalla Jorpulipää, ja melkein jalkojen juuressa riekko pesimässä. Lappi on! Ja taas ilo siitä, että ihmisiä, joiden kanssa jakaa tämä.

Kultakylään laskeuduttuamme katselimme Villin Lännen Kadun, ja korukiviostoksillakin viivähdimme tovin. Ystävä osaa kivet, mikä sai kauppiaan, ammattilaisen, ilahtumaan, myhäilemään. Kiertelimme, vaskaamaan emme ryhtyneet, mutta Wanhan Waskoolimiehen kuppilassa ns. lounas (vrt. yhteinen puolenpäivän prosecco Piazza del Popololla eräskin vuosi sitten) sopi meille ja sitten kierros Saariselällä kylillä: Kuukkelissa ja Kaunispäällä. Puheluita, huolta, viimeistään nyt päätös palata huomenna Ouluun.

Pientä ”laituriremonttia” mökillä, pihapiirin ”alasajoa” ja sitten aika kohtuullinen poropäivällinen ystävien tuoman shirazin ja halpis-amaronen kera. Ja juttujen: meillä paljon menneitäkin muisteltavana.

Ja jälkkäriksi Campari Soda – koska ”yhteinen Rooma”.

Nyt on luovuttava. Taas.

Mökkielämää

Lappi ja sen kesä!

Ikimuistoinen päivä. Maanantai.

Todellakin maanantaiko? – Mökkimaanantai. Eivät nekään yleensä näin hienoja ole. Ei elämässä maanantait ole tällaisia. Ei yleensä. Soisin muistavani. Muistamisesta, muistista, on tänään puhuttu paljonkin. Myös puhelimessa.

Jos vain kerron, että kaiken muun hyvän kruunasi käen kukunta, kun äsken istuimme mökkiterassilla jälkiruokia nauttien auringon paistaessa vielä korkealta. Kaiken muun hyvän lisäksi – kaiken muun linnunlaulun, auringonpaisteen ja huikean kesäkelin lisäksi vielä nautimme siitäkin. Kaiken muun.

Pitkän, viipyilevän aamiaisen aikana päätimme, että tänään huiputtaisimme Ahopään. Ajattelimme, että siinä olisi mahdollisuus ystäville näyttää Saariselän tunturimaisemat ”yhdellä silmäyksellä”, keskeltä. Ja todellakin: tänään näkyvyys kymmeniä kilometrejä.

Hiljalleen kuljimme, höpöttelimme. Auringosta, hiljaisuudesta nauttien. Ja sitten: tsadaa! Ahopään granuliittikurun keskellä tunturilampi. Sen rannalle oli hyvä istahtaa.

Mökille palauduttua tuttu koreografia: notskilounas, saunan lämmitys, jotkut taisivat ottaa nokosetkin 🙂 , sauna ja purossa pulahdukset, pitkä päivällinen, jonka parasta antia oli Oulusta roudattu Perämeren lohi ~ hybridi lohi. (Hybridi = savustettu, loimutettu, grillattu. Pehtoori teki tuon kaiken yksillä tulilla. 😀 ). Sitä ennen erinomaista italialaista Franciacortaa ja sen oheen varhaisperunoita, sipulikastiketta, tsatsikia, patonkia, savupororieskaa, fetasalaattia. Yhtä mieltä olimme, että juhannustunnelmaa, hyvää ruokaa. Laitan huomenna kuvia….

Ja jälkkäriksi vadelmapossetia (edelleen se on nopea ja helppo, mökkiruokakin) – ja käen kukuntaa, lämmintä, itikatonta iltaa – minikalaasit meillä oli tänään maanantaina.

On hyvä kun on muita, on ilo ilahduttaa.

Mökkielämää

Odotellessa

Prosecco on kylmässä ja lapakset valmiita. Eikä ole kyse pelkästään valmistautumisesta mahdollisiin MM-lätkän kultajuhliin.

Odottelemme ystäviä saapuviksi. Heidän kanssaan on muutaman päivän yhteistä mökkieloa yritetty vuosia. Milloin työt, milloin lapset, milloin vanhemmat, milloin korona, milloin sairastuminen on ollut esteenä, ja niinhän se meinasi tälläkin kertaa peruuntua tämä, mutta nyt tulevat.

Koko päivä ei todellakaan ole mennyt heidän tuloaan valmistellessa, mutta onpahan puuhattu alta pois viimeisetkin tämän reissun to-do-listalla olleet mökin ”kunnossapito-” yms. asiat. Ikkunoita ei ole pesty, eikä mattojakaan, mutta muutoin kondiksessa jutut. Viikolla kävi nuohooja, likakaivon tyhjennysautokin ja klapeja tulikin jo kevättalvella, joten perusjutut kunnossa.

Tänään aamupäivällä Pehtoori kävi tepastelemassa meidän vakkari-korvasieniapajilla, ja pari litraa toi tullessaan. Ainakaan juhannuksena ei tarvitse turvautua ostosieniin. Minä kävin pyörällä Kuukkelissa, ja hoksasin viimeistään silloin, että helle on jo ohi. Menomatkalla pohjoistuuli oli aika tymäkkä, mutta aurinkoa sinitaivaalta. Iltapäivällä jo tyveni, ja lämpö palasi.

Kävin iltakävelyllä metsässä, jossa viime sunnuntaina oli vielä paljon lumilaikkuja on nyt vaivaiskoivutkin jo saaneet pienet hiirenkorvat… Mutta ei itikoita. Hyvä täällä vielä muutama päivä.

Lappi Mökkielämää

Kevätjuhla meilläkin!

Kun kerran on mahdollisuus, miksi ei? – Meidän kevätjuhla on tänään täällä!

Helmikuisella Inarin retkellä löysimme Jäniskoskelta reitin pienen erämaajärven rannalle, ja sinne mieli nytkin, katsomaan vähän tarkemmin, etsimään lisäpolkuja. Toki ´pelkkä´ Jäniskoski on aina vaikuttava: koivujen reunustama, korkeana kuohuva, isosti pauhaava Juutuanjoen koski pysäyttää, vie ajatukset kauas menneeseen, pakottaa olemaan kiitollinen tästä päivästä ja saa uskomaan, että huominenkin on hyvä.

Onneksi kamera vaatii tekemistä, en liikutu ylenmäärin, mutta jossain takaraivossa soi Suvivirsi ja Gaudeamus Igitur. Repun taskussa keikkuu mörönsyötti, joka on saanut nimekseen Aihku ja edellä, vieressä ja takana kulkee Pehtoori, joka kyselee, mihin sitten jatkettaisiin. Kaikki hyvin.

Siellä se meidän lauantai kului, Inarin retkellä. Ivalossa sentään näimme vähän paikallisia, kaupassa ja raitilla, mutta Inarissa saimme ajaa melkein koko kylän läpi ennen kuin näimme ainuttakaan liikkuvaa autoa tai kulkijaa. Mutta olipahan sitten ”torilla”, Näkkäläjärven kaupan ja Ylen pihapiirissä demareitten vaaliteltalla muutama pullakahvittelija.

Juutuanjoen rannalta, Jäniskosken riippusillalta, jatkoimme, emme pitkin ”perinteistä” Siidan lenkkiä, vaan kohti Ilkiäjärveä. Mistä nimi pienelle erämaajärvelle?

Istahdimme järven rantamille, korkealle harjanteelle, oli lounaskahvin aika. Nokipannutkahvit kuksasta, makkaraleivät voipaperista ja leetapullaa? – Niinhän se olisi pitänyt olla. Mutta. Meilläpä Starbucks´n Cappuccinoa pahvimukista ja marketin paistopisteen croissanteja. En kiistä, etteivätkö olisi nekin maistuneet oikein hyville. Ei ollut Piazza Navona, ei Montmartre, ei Fifth Avenue, oli parempi!

Haapakoskelle vielä jatkoimme, pientä, kapeaa rantapolkua tarvoimme. Ja ainakin itsekseni mutisin ja tupisin, että nyt on hyvä. On Lappi, vieressä joki, joka myötäilee polkua vai toisinpäin? :), kaukana siintää lumihuippuinen tunturi (Otsamo), lämmin, ei itikoita, mahdollisuus liikkua, ei kiirettä kotiin, ei mitään mille voisin tehdä mitään. Yhtäkkiä tuntuukin hyvälle, ettei minua tarvita missään.

~~~~~~~~~~

Kerran ope, aina ope? – Ehkä. Siksikin linkitän tämän. Pandemian aikana olen näitä juttuja miettinyt, satunnaisesti myötäelänyt. Janne Saarikiven kolumni Hesarissa, se on mahdottoman hyvä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pienen pieni patikka, – Kuusitunturi

Aamiaispöydästä katselimme kun turkin väriään vaihtava orava (niitä on tässä mökkipihapiirissä monia) nautti aamupalaansa. Samalla mietimme, mihin ja mitä tänään. Hieman levotonkin mieli, mutta jotain olisi keksittävä.

Oli hyvä aloittaa siivouksella! Viikonlopuksi mökkiin puhdas ja raikas olo! Ei muuta kuin matot ulos, imuri laulamaan ja rätti heilumaan. Reilu tunti ja olimme tyytyväisiä tulokseeen. Viikonloppu alkakoon!

Sen kunniaksi – ja eilisen rankahkon pyöräilyn jälkeen – tuntui, että olisi tasaisella patikointi hyväksi. En halunnut mihinkään vitikkoon, halusin ”näkymiä”, halusin uusia polkuja. Siispä huiputtamaan Kuusitunturi. Se on juuri se, joka näkyy Kaunispään huipulta, lumiaidan takana, Magneettimäen eteläpuolella. Kävin siellä yksikseni liukulumisuksilla kevättalvella ja nyt tuntui hyvälle idealle lähteä sinne pienelle patikkalenkille.

Ja se oli kuin olikin mukava taivallettava. Parituntinen kului kun kuljimme. Leppeästä tuulesta, huikeasta lämmöstä nautimme. Molemmilla, liki liikuttava yhtäaikaisesti, tuli mieleen ja tuntuun se, kun on kulkemassa jossain Alpeilla: ympärillä lumihuippuisia vuoria/tuntureita, tuuli leyhyttlee, aurinko porottaa siniseltä taivaalta, mutta ei polta… Liikkumisen ilo,

Mökille palattua tärkeitä puheluja, helpotus, sauna, hyvää ruokaa. Voi kunpa muistaisin, mitä kaikkea lihapullataikinaan laitoinkaan.

Kuusitunturilla ON muutama kuusi, ne ovat pieniä, eivätkä edes näy kuvissa (miksi tunturin nimi on Kuusitunturi?). Mutta ei siellä ole paljon muitakaan puita. Muutama mänty, enemmän koivuja, ja eihän paljakassa puita kuulu ollakaan. Ja yhtäkkiä: käki kukkuu!! Olipa ilo! Jälleen: kaunis, karu Lapinmaa kiehtoo.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Fatbikella helteisessä tunturissa

Pyöräretkipäivä tänään!

Teimme huolella eväät (kun yksikään kuppila, taukopaikka, päivätupa ei ole vielä auki), varustauduimme varasukin, villapuseroin, kartoin, luonnollisesti juomapullot ja kuksat reppuihin. Sekä tietysti kamera. Reittisuunnitelma oli tehty jo eilen (Lue: minä olin tehnyt 🙂 ), mutta eihän se tullut pitämään. Onneksi ja valitettavasti, mutta hyvä reissu oli. Onneksi oli varavaatteita, – lämpötila kun nousi vain + 28 C-asteeseen. 🙂

Aamukymmeneltä olimme Saariselän hissiasemalla. Siellä on Luontolomien toinen toimipiste, ja sieltä olin meille fat-biket varannut. Ajatuksena oli, että kierrellään ”aika alhaalla”, helppoja reittejä, päivä chillaillaan pyörien kans, tauotellaan, syödään eväitä ja nautitaan.

No joo, menihän se noinkin, mutta kyllä välillä meni ihan urheiluksi! Latupohjat, joita pitkin ajelimme, olivatkin paikoin kohtuullisen, odottamattoman lumisia, vetisiä, mutaisia, kivisiä, upottavia. Saa nähdä, tuleeko minun luottomaastokengistäni enää kunnollisia, – sen verran vettä ja mutaa tuli niillä tänään hörpättyä. Lumessa oli kyllä hyvä puhdistella… .

Mutta oli lämmin, ei mitään öttiäisiä, pyörät toimi, reitit muunneltavissa (enimmäkseen vaikeammiksi 😉 ), uusiakin, huikeita maisemia, eikä ketään muita. Tuntui että ”pyöräilytaustasta” oli etua.

[Hirvaskuru, joka oli vielä pari kuukautta sitten oli mitä mainioin ja helpoin paikka – hiihdellä, ei ollut tänään niinkään helppokulkuinen. Talutteluksi meni.]

Lopultakin viiden tunnin polkemisen (monine, lyhyine taukoineen) jälkeen olimme taivaltaneet vain 30 km. Oulussa se tarkoittaa puolentoista tunnin lenkkiä Haukiputaalle, mutta tänään ei mentykään asfalttia, eikä kevyenliikenteen väyliä. Nyt on väsy, mutta hyvä sellainen.

Mökillä saunaan, ja minä pulahdin purossakin. Talviturkki heitetty. Oikeasti oli aika lämmintä (+ 7 C). On vieläkin. Kun tässä mökkiterassilla istuskelen… Luulen että tämän päivän muistan kauan. Toivon niin.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Hyvillä mielin helteellä Hangasojalla

Tänään Iisakkipäälle kavutessa auringon ympärillä oli pieni halo, ja näkyi lentokone taivaalla! Niitä ei juuri ole näkynyt viime aikoina. Halo ja lentokoneen jättämä tiivistymisjuova tuntuivat jotenkin hyviltä merkeiltä. Reippaasti kohti huippua! Siellä eteen avautui sinisävyinen laaja, lämmin Lapinmaa. Palatessa tunturipuron kimmellyksen yllä tunturikoivussa jo pienet vihreät silmut.

Aamulla oli yksi viikon kohokohta, kun saimme olla Teamsillä mukana Apsun kevätjuhlassa. Parhaalla tahdollakaan ei voi väittää, että ”lähetys” olisi ollut onnistunut: ääni oli hukassa, kuvassa näkyi kerrallaan vain pieni osa päiväkotiryhmästä, esitysten taustamusiikki ei kuulunut, mutta me nähtiin liki hellyttävää touhuamista, ja lapset saivat nähdä vilauksen ”yleisöstä”; lapsille tuntui olevan tärkeää, että isit, äidit ja isovanhemmat olivat ruudun takana. Meillekin oli tärkeää saada olla edes näin läsnä. Ja onneksi tekniset ongelmat olleet täällä Hangasojan yhteyksissä.

Teams-kevätjuhlan jälkeen siis tunturiin, josta iltapäivällä ”laskeuduttuamme” kylille näimme muutaman muunkin turistin, mökkeilijän, paikallisen; Iisakkipään poluilla ja laella ei ollut ketään meidän lisäksi. Postiin vein Katin ja Annelin palkintopaketit – Saariselän postissa asiointi on AINA yhdenlainen ”tapaus”. Niin tänäänkin. Jos olisin halunnut, olisin saanut eräätkin käyttätunnukset ja salasanat käyttööni ihan vaan kuuntelemalla ja muistiinmerkitsemällä. En katsonut tarpeelliseksi niitä vohkia.

Sitten (lääkärikierron jälkeen) aika puhelulle, puheluille. Levoton, huolissani olen. Nyt paljon vähemmän kuin ennen noita puheluja. Tämä on kolmas kerta reilun puolen vuoden aikana täällä Hangasojalla ollessamme, kun äitini on joutunut sairaalaan. Toki muitakin kertoja vuoden aikana on ollut, mutta juuri nämä kerrat, kun olen täällä ja hän on joutunut osastolle, ovat ollet vaikeita (minulle): 500 km välissä vie levollisuuden hiiteen. Mietin, pitäisikö palata kotiin, mitä voisin tehdä, syyllistynkin. Tällä kertaa ehkä enemmän kuin aiemmin. Mutta nyt, ainakin tänään, puhelujen jälkeen, uskon, että kyllä tämä taas tästä. Tilanne rauhoittunut, hoito tehoaa…

Niinpä iltapäivän auringossa, helteessä, kun mökkiterassin mittari näytti +28 C, lämmittelin hyvillä mielin saunaa, laittelin salaattia valmiiksi. Saunottuamme Pehtoori grillasi, istuimme terassilla, – leppeän tuulen tehdessä säästä entistäkin nautinnollisempaa. Suunnittelimme huomista reissua: vuokra-fatbiket on varattu!

Ja hei! Oulu on vuonna 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki!! Sekin on hyvä juttu. Oikein hyvä juttu.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Patikkakausi avattu

Grüss Gott!

Noin on tapana tervehtiä vastaantulijoita, kun on vaeltamassa Alpeilla. Jopa Kanarian saarilla, Gomeralla ja Lanzarotella, on kuultu tuota tervehdystä käytettävän. Ja toki me on tervehditty takaisin, vaikka joskus on hieman arveluttanutkin. Tai siis… kun grüss gott käännettynä suomeksi on ”Jumalan terve”, joka puolestaan on varsin eksklusiivinen tervehdys, jollaista ainakin Pohjois-Pohjanmaalla käyttävät (vain) vanhoillislestadiolaiset keskenään. Ei siis ihan meidän juttu.

Mutta tänään ei tarvinnut miettiä ketä ja miten tervehditään. Koko liki 10 km reissulla näimme vain yhden nuorenparin, joka tuli fatbikeilla vastaan ja me vain heippasimme puolin ja toisin. Se oli siinä tämän päivän kohtaamiset.

Toki puheluita, montakin ja moneen suuntaan heti aamusta. Ja viestejä (perhechatti on vilkas) pitkin päivää, mutta ei kohtaamisia.

Koetimme valita reitin, joka olisi ainakin osin ennen kulkematon, ei kovia nousuja eikä upottavia soita tai muita kosteita paikkoja. Vaikka maasto ja metsänpohjat ovat aika kuivia, sulamisvesien kohdilla, purojen rannoilla, soilla ja hetteiköillä on vielä kosteaa, jopa upottovan märkää.

Talvella löysin/löysimme Sivakkaojan varren reitin ja siellä olevan laavun, joten päätimme tänään käydä sillä suunnalla tepastelemassa pätkän Ruijanpolkua, ja toiveena oli paistella laavulla lounasmakkarat. Niin teimme, hyvin onnistui.

Nykyteknologia (kännykät ja google) mahdollistivat tulenteko-oikeuden tarkistuksen. Luettiin, että nyt on menossa ruohikkopalovaroitus ja että se koskee nimenomaan avotulentekoa. Miten määritellään avotuli? – Tämän sivuston perusteella päättelimme, että laavun edessä ollut rautainen grillipaikka EI ollut avotuleksi luokiteltava (ks. kuva: Pehtoori vie loput hiillokset Sivakkaojaan… 😉 ) ja niinpä tulistelimme rauhassa.

Polku (latupohja) vei takaisin kohti Suomen Ladun majaa Kiilopään juurelle. Matkalla komea mäntymetsä, joka näytti liki veistokselliselta, poikkeuksellisen korkeita ja suoria petäjiä. Kaunis, hyväntuoksuinen metsä, jossa varvut nousivat lumenpainaman jälkeen kohti lyhyttä Lapin kesää. Parempi on patikoida, kuin hiihtäjän hiihdellä, vaikka kyllä molemmat jo maistuvat. Huomenna ehkä maastopyöräilemään!

Kiilopään etelä- ja länsirinteilläkin vielä lumilaikkuja, mutta kyllä jo kesäkuulta tuntuu. Riddari oli patikan lopulla jo ihan liian kuuma!!

Mökkielämää Niitä näitä

Mökki kesäkuntoon

Mökki on yleensä painajaisvapaata vyöhykettä, mutta viime yö meni kyllä aika tykyttävissä tunnelmissa. Kuudelta revin itseni irti unista, kauan sen jälkeenkin vielä valju ja ahdistava olo. Ei kuulu mökkieloon tuollaiset unet, olot ja sanat. No mutta…

Aikani arvoin mille ryhtyisin, ja kun sääennuste näytti, että juuri tänään täällä olisi pilvisin ja viilein päivän tällä viikolla, ajattelin että voin ”uhrata” aamupäivän varmuusvarastojen yms., yms. hankkimiseen Ivalosta, Pehtoori jäi rakentelemaan terassille puista säilytyslaatikkoa.

Ennen lähtöäni pakkasimme mukaan pari säkillistä vaatteita, mattoja ja muuta ylimääräistä, jotka otin kyytiin ja vein Ivalon kierrätyspisteelle. Samalla vaatekaapeissa untuvatakit ja tamppa- ja toppahousut taustalle, kesäisempiä kamppeita esille. Myös muutamat harvat pikkuliinat ja tilpehöörit joulu- ja pääsiäiskoristeet vaihtuivat kesäisempiin, tupasvilloja ja Onhan huomenna jo kesäkuu! Mitä on kyllä vielä luonnosta uskoa.

Paluukuormaan sitten ruokaa, herkkkuja, siivoustarpeita, viiniä, apteekista tarpeita. Ja multaakin hain. Puutarhan lahjamyymälästä poimin pienen Bukowskin nallen: mörönsyötiksi. Kotona minulla on Toni Thorvaldsson, joka tosin on nyt Eeviksellä, mutta tänään tuntui, että tännekin tarvitsen sellaisen. Tälle karhunpojalle olisi hyvä saada nimi. Tämä ei taida olla Thorvaldssonin sukua, vaan jotain ihan muuta, mutta minä selvitän kyllä.

Iltapäivällä onnistuin haravoimalla saamaan rakon käteen, aika noloa. Mutta kertoopa siitä, että nyt mökkipiha on siisti, haravoitu, oksat kerätty ja terassit siivottu. Kesän eka rantasauna tuntui juhlalliselta, vielä en uskaltautunut puroon, josko voitaisiin olla niin kauan, että vähän vielä lämpenee.

Huomenna – toivottavasti – tunturiin.