Showing: 271 - 280 of 437 RESULTS
Mökkielämää

Hyggeilyä ja ulkoilua

Hyggeilyä mökillä. Kotona en ole ollenkaan niin aktiivinen sisustaja tai kodin koristelija kuin olen täällä mökillä. Jonkinlainen lintukotohan tämä on, ja minä sitten käyttäydyn sen mukaisesti.

Tänään hyödynsin taannoisen pikkurikollisen ”urani” saaliin. Virpiniemen jäkälät ovat nyt sisustuselementti mökkituvan ikkunan välissä. Koristeeksi vain, ei näissä uusissa ikkunoissa tarvita kosteuden poistoon jäkälää, pumpulia tai avoimia tulitikkuaskeja. Ei mitään sellaista kuin oli monessa kodissa vielä mun lapsuudessanikin. Ja meidän Nurmijärven mökillä. Nyt on Myötätuulessakin. Sodankylän K-marketin leikkoamaryllikset sopivat nekin ihan hyvin mökkiarkea somistamaan. Ja pöydällä on taas kerran matto. Ideaparkin Luhta Shopin alekorista kympin maksanut pikkumatto oikein soppeli meidän mökkikeittiöön.

Valoisan aikaan olin ulkona. Pihalla, tunturissa, kylillä.

Lunta ei ole vielä kovinkaan paljoa, tai oikeastaan ei enää. Välillä on ollut jo puolisen metriä, nyt enää parikymmentä senttiä. Pari pakkasastetta, tyven, hiljainen.

Lapintiaiset ovat löytäneet uuden ruokintakopin, oravat eivät – ainakaan vielä.

Täällä tunnelmoiden, syvään hengittäen, leppoisasti liikkuen, hämärässä viihtyen tämäkin päivä.

Mökkielämää Muistikuvia

Marraskuista mökkeilyä

Hyvin hitaasti käynnistyi ensimmäisen mökkiloman päivä. Minulla kului aikaa jouluvalojen ja tilpehöörien esillepanossa ja talvikamppeiden framille laittamisessa. Monoja en vielä etsinyt, huomenna on niiden vuoro. Myös Muistikuvia-sähköposteilua. 🙂 Niinpä Pehtoori ehti ennen minua pihalle.

Yöllä oli satanut sellaiset 8 – 10 cm lunta, melkein nollakeli tänään. Lumityöt, lintujen ja oravien ruokintapaikat, sauna, ja sellainen leppoisa mökkipuuhastelu tekee hyvän mielen, saa rauhoittumaan. Kaupassakin oli piipahdettava, ja samalla reissulla kävin vähän tepastelemassa Kaunispään etelärinteillä. Canon mukama – luonnollisesti. Johan oli taivaanrannassa värejä ja valoja. Pimeä laskeutuu vasta neljän tienoilla, hämärtyy toki jo aiemmin.

Perinteisin menoin päivä jatkui. Pehtoori savusti nieriää, minä värkkäilin muuta hyvää ruokaa. Sauna tuntui taas kerran paremmalta kuin koskaan. Puro on vielä jäistä vapaa, mutta todellakaan en harkinnut pulahdusta.

Kuviin liittyen: Saariselkä kuvissa -kalenterin toinen ”tilauskierros” päättyy huomenna, joten jos haluat omasi, niin tee tilaus tänään tai huomenilta kuuteen mennessä. Niitä on kyllä kiitettävästi tilattukin. Taitaa mennä sadan kalenterin raja rikki tänään; Luxemburgiin ja Sveitsiin olen saanut kalenterit lähettää! 🙂

Oulu kuvissa -kalentereita voi tilata vielä myöhemminkin…

Mökkielämää

Valoa pimeyksien reunoilla

On pimeää, on aika kylmää, on tuulista, sataa lunta.
Kaikesta huolimatta on valoa pimeyksien reunoilla;
valo on pimeässä kirkkaampi kuin monien yksittäisten lamppujen keskellä.
Kaikki on just hyvin. Just nyt kaikki on hyvin. 

Eihän viime yönäkään unta ollut turhan paljoa, mutta siitä viis. Parempi nousta ajoissa kuin jäädä tuhraamaan ja turhautumaan unen ja valveen epämääräiselle rajalle. Ajoissa matkaan.

Keli sula, sateeton, liikennettä vähän. Kaksi ja puoli tuntia ja olimme Napapiirillä, – huolimatta siitä, että on arki ja että on talvirajoitukset. Taukopaikaksi valitsin Cafe Loftin Joulupukin Pajakylässä. Mutta! Olikohan viimeinen kerta, kun sinne nyt menimme. Siellä vessasta oli tullut maksullinen! Kännykällä joko QR-koodi tai soitto palvelupuhelimeen ja 1,25 euroa kännykkälaskuun lisää niin pääsee pissalle. Kuppila ei ole hintatasoltaan muutenkaan halpa, mutta jos meidän on maksettava vielä kaks ja puoli euroa vessakäynnistä ja käsien pesusta., niin voipi olla, että Rollon keskustan Coffee House tai eteläpuolen Shell saavat meidät entistä useammin asiakkaakseen. Siellä kun saa pissailla ilmaiseksi.

Napapiirillä oli jo turistejakin: venäläisiä, espanjalaisia ja saksalaisia. Ei paljon, mutta muutamia kuitenkin. Ei ole viime vuosina näkynyt.

Sodankylässä oli käytävä kaupassa; toisin kuin yleensä en ollut hankkinut juuri mitään etukäteen, joten kaikki päivittäiselintarpeet, kynttilät ja karkit, glögikin oli hankittava matkan varrelta. Silti olimme alle kuudessa tunnissa möksän pihassa.

Tälläkin kertaa tavaraa taas ihan mahdottoman paljon. Vaatteita vain vähän, tumppuja, toppahousuja, villasilkkiä ja yhdet paremmat kamppeet lauantaita varten, mutta kaikkea muuta! En ymmärrä. Ruokaa, liinavaatteita, amaryllikset, kausivaloja ja sitten melkoinen rahtikuormallinen harrastusvälineitä! Kameralaukku, jalusta, käsityökori, varalle ylimääräiset langat, lukemista, ja sitten minun ”office” = kortteja, kalentereita, kovalevyjä, pikkuläppäri, postitustarvikkeet, … Onhan Muistikuvien ”sesonkiaika” 😀

Tässä minun etä”työ”pisteeni.

Tämä on tälle vuodelle kuudes kerta kun ollaan täällä. Vaikka on muka tuntunut, ettei me missään käydä. Lisäksi oltiin kesällä Pohjois-Karjalassa ja Savossa. Jatkuvaa reissaamista. Nytkin taitaa jäädä viikkoon tämä reissu, mutta sekin jo hyvä. Ehkä tulee sellainen aika että ollaan täällä kuusi kuukautta vuodesta. Ehkä. Mikseipä.

Mökkielämää

Etätyöläiset yhdessä

Saariselällä paistaa. Kiilopäällä tänään puolelta päivin näytti siltä kuin olisi maaliskuu. Kimmeltävät hanget, aurinko paistaa kirkkaasti siniseltä taivaalta, eikä kaamoksen tuntua hitustakaan.

Ei, emme ole mökillä, vaan Tyär lähetti tällaisen otoksen: olivat J:n kanssa aamupäivällä kavunneet tunturiin. Etäilijät ovat tällä erää viihtyneet jo kolme viikkoa Hangasojan varressa, aikovat olla vielä pari. Tämä on nyt  vuoden sisällä neljäs kuukausi, jolloin ovat Helsingin Hakaniemestä siirtyneet etätöihin ja etäopiskeluun Myötätuuleen.

Korona on mahdollistanut sen, että molemmat koodariopiskelijat voivat suoritella maisteriopintojaan etänä ja molemmat voivat myös tehdä puolipäivätöitään etänä; puolipäiväisiä opiskelijoita ja puolipäiväisiä duunareita ovat molemmat. Korona ei ole ainoa syy Lappiin ja mökkieloon hakeutumiselle, vaan myös asumisen mukavuus.

Alkuvuodesta, kun korona oli jo pitkään pakottanut heidät vetäytymään kotioloihin, tekivät töitä ja asustelivat vuoroin toistensa luona – molemmilla koti Hakaniemessä ja etäisyyttä alle puoli kilometriä. Yhteiselon sujuessa päättivät sitten virallisestikin muuttaa yhteen. Uuden, yhteisen kodin etsinnässä kävi selväksi, että Helsingissä, ja esimerkiksi juuri Hakaniemessä, asuntojen hinnat olivat paljolti koronan vaikutuksesta nousseet ihan mahdottomiin euromääriin (näyttävät hinnat vieläkin huitelevan korkealla). Eri vaihtoehtoja pähkäillessään päätyivät lopulta siihen, että päättivät muuttaa Järvenpäähän, uuteen ensi vuonna valmistuvaan rivitaloon.

Neliöhintojen ollessa huikeissa luvuissa tytär myi jo keväällä (sunnuntai-iltana ilmoitus netissä, keskiviikkona näyttö ja torstaina klo 12 asuntokaupat allekirjoitettu!) Hakaniemen pienen kaksionsa, muutamat huonekalunsa, pakkasi vähäiset tavaransa varastoon ja muutti J:n vuokrayksiöön odottelemaan muuttoa (2/2022) uuteen yhteiseen kotiin.

Tilaa kahden hengen työnteolle (yhteensä neljä tietokonetta isoine näyttöineen),  asumiselle ja elämiselle ei ole ollut kovinkaan ruhtinaallisesti. Onkin enemmän kuin ymmärrettävää, että ovat taas Myötätuulessa, jossa on tilaa, kaikki mukavuudet ja lisäksi ympärillä tunturit ja niiden polut ja ladut liikkumiseen. Tyär on aina viihtynyt Lapissa, ja nyt on myös Vävy siellä oloon tykästynyt. Kaamostakaan eivät kaihda, eikä siitä nyt kuluneella viikolla ole ollut tietoakaan. Auringonpaistetta ja kimmeltäviä hankia on näkynyt myös Saariselkä-FB-ryhmän feedissä pitkin viikkoa. Noh, Saariselkä tunnelmissa minäkin olen tänään ollut: pakkasin postitettavaksi 74 Saariselkä-kalenteria!

Lappi Mökkielämää

Ruska ja reissu loppusuoralla

Aamupurolla oli usvaa, syksyn kosteutta, mutta vielä värejä, – ja tunnelmaa.

Eihän me vielä tänään maltettu kotimatkalle lähteä, kun ei mitään akuuttia ollut. Viikon lämpimin päivä, eniten aurinkoakin, eikä vieläkään sadetta. Tänään ei mitään erityisen kunnianhimoista tavoitetta reitin tai kuvausten suhteen: mentäiskö vaikka Vahtamapäälle Iisakkipään kuvetta ja sitten Hirvaskurun kautta takaisin? –  Mennään vaan.

Matkaa taittui 11 kilometriä, eikä vauhtia liikaa, kuin ei myöskään korkeuseroa (vähän reilut sata metriä 295  < 427), näkymät eivät ihan niin huikeita kuin edellisinä päivinä. Ja ruskakin alkaa jo hiipua, lehtiruskaa enää hyvin vähän. Vaivaiskoivut jo ruskeita, tunturikoivuissa vain siellä täällä lehdet tallella.

Hirvaskurussa kovin erinäköistä kuin talven tykkylumien aikaan.

Päivän teemana minulla oli kuvailla polkuja. Toki olen muinakin päivinä niitä kuvannut, mutta tänään ”keskityin niihin”. Ehkäpä ensi viikolla kotosalla saan aikaiseksi niistä koosteen.

Iltapäivällä saimme jo auringon säteitä reitille, melkein lämminkin. Kolmetuntisen jälkeen paluu pihapiiriin.

Pehtoori lämmitteli saunaa, minä viimeistelin ”laituria” ja kiviprojekti tältä erää valmiina. Tosin kottikärryt sain kivikuorman kanssa hajalle, olivatkin kyllä jo repaleiset, keposet, ruosteiset muutenkin, joten ei isoa vahinkoa.

Nyt vielä ”viimeiset valssit” ( =TTK) tälle lomalle, ja huomenna palajamme etelään.

Mökkielämää

Leppoisa lauantai Lapissa

Koko päivä ulkosalla, paljon askeliakin, mutta tänään ei ole ollut patikkapäivä.

Aamusella ajelin Kutturan tien varteen ja parkkeerasin auton lanssipaikan sivuun, painuin korin kanssa metsään. En ajatellutkaan löytäväni sieniä ja puolukoita on lähimetsissäkin, mutta etsiskelin poropallojäkälää. Eihän sitä näillä seuduin juuri ole, eikä minulla kyllä ollut mitään lupaa sen poimintaankaan. Sehän ei kuulu jokamiehenoikeuksien piiriin, joten lupa pitäisi olla. Muita aineksia ulkokoristeisiin (joulukoristeisiinkin!) löysin.

Tunteroisen nautin metsässä kulkemisesta, sitten piipahdin kylillä (tyttären, joka tulee tänne reilun päästä, synttärilahjan hankinta). Loppupäivän mökin pihapiirissä.

Alkuviikon kovat tuulet ovat vieneet lehdet puista, ja vaikkei meillä tässä montaa koivua olekaan, niin keltaisia kottikärrylliskuormia tuli aika monta. Pehtoori putsaili rännit ja muita talviteloille liittyviä hommia. Sitten sytytteli nuotion, se tuoksu!!, ja paisteli puron rannalla makkaraa, kuten täällä niin usein tapana on. Notskilounaan sijaan minä mutustulen banaania: niiden kiintiö alkaa olla jo täynnä!

Oli aivan tyven, ja lämpimin päivä tälle viikolle (+ 8 C). Se innosti jatkamaan jatkuvasti vireillä olevia ”maisemointiprojektejani”. Mm. puron ylittävän sillan penkereet vaativat vahvistusta: roudailin kiviä ja hiekkaa mökkitontin toiselta reunalta ja purosta. Kivihommissa tuli ihan lämmin, mutta tuntuipa hyvälle tehdä myös yläkropalla jotain. Toki askellustakin riitti.

Illansuussa sadekuuro ja nälkä saivat siirtymään sisätiloihin. Pakastimen antimista ja jääkaapin ”jämistä” tein porovorschmackia ja jälkkäriksi lettuja Hangasojan tapaan.

Totesimme (eilisen jälkimainingeissa), että turha lähteä kovin usein ravintolaan syömään, jossa möksälläkin saa näin helposti hyvää, ellei jopa parempaa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Ravintolat Ruoka ja viini

Polulla ja päivällisellä

Aamupuuron äärellä päivän agendalla ensimmäinen päätettävä asia oli, mennäänkö patikalle ja mihin? Äänin 2 – 0 päätimme lähteä, ja yllättäen kahdelta eri taholta sama ehdotus kohteesta: Jorpulipää. ”Ei olla pitkään aikaan käyty” (PP:n kanssa edellisen kerran).

Ajelimme 30 km etelään, Tankavaaraan ja juuri kun olimme kohteessa, alkoi sataa, vähän enemmän kuin tihuuttaa. Viitsitäänkö lähteä ollenkaan? – Kävellään edes vähän. Siis sadeviitat ylle ja menoksi.

Alempi reitti olisi vienyt suoraan tunturin laelle, mutta koska tuuli, tihuutti ja koska oli epävarmaa, viitsitäänkö edes kauaa tepastella, käännyimmekin ylemmälle reitille: Geologiselle polulle, jota emme koskaan aiemmin ole kokonaan tepastelleet. Se nousee hiljalleen ylös, korkeuskäyrät eivät kovin tiuhassa kuitenkaan. Käveltyämme pari kilometriä sade hiipui ja maisema alkoi vihdoin muuttua edes vähän ”geologiseksi”.

Koiranjuomalammen rannalla oli aika lounastauolle ja samalla hetkellä, kun Elovena-keksipatukan paperin sain auki, istui kuukkeli laavun kelopenkillä: ”Ai, oiskohan täällä evästä meillekin?”

Ja saatuaan keksimuruja oli vähän sen näköinen, että tässäkö kaikki?

Enempää ei ollut meillekään tarjolla, joten jatkoimme matkaa.

Jorpulipään paljakka sumun peitossa, joten lähdimme paluumatkalle kohti Tankasuota. Se on jylhän, kauniin karu. Siinä on minusta kansallismaiseman aineksia. Se on jotenkin kotoinen, merkillisellä tavalla turvallinen. Mun lempparisuo.

On ylitettävä suo.
Kahlaa,
rakenna pitkospuut.
Tilaa silta, maalauta kaistat.
Lennä, ja kun olet kuivalla taas,
mieti.

         (Juice Leskinen)

Minä lensin ja mietin. Paljon mietin tänäänkin. Mutta hyvillä mielin mietin, ’lentäen’.

Ja pysyin tukevasti patikkapolulla. 🙂

Tänään korkeuseroa sopivasti, patikan pituus melkein liian lyhyt (7 km), mutta kyllä taputeltiin toisiamme olalle, että polulle edes lähdettiin alkumatkan sateesta huolimatta. Taas tänään tuli mieleen, kuinka on hienoa, kun (nykyisin) on niin hyviä kamppeita, varusteita, kenkiä, reppuja, eväitä, että joka säällä on kelpo kulkea.

Iltapäivällä perhe-chatissa viestit kulkivat vilkkaasti ja niitä oli paljon, systerin ja ystävienkin kanssa viestien vaihtoa. Ja kuinka iloiseksi tulinkaan, kun äiti soitti. Hän soitti, en minä.

~~~~~~~~~~~~

Illansuussa lähdimme ulos syömään. Minusta on täällä Saariselällä tullut aika huono lähtemään ulos syömään, koska ravintoloiden ruokalistalla on yleensä (vain) niitä samoja ruokia, joita itse kokkailen mökillä. Näitä samoja silloin kun meillä on perhettä tai ystäviä täällä ”vieraina”: poroa, nieriää, lohta, puikulaperunoita, sieniä, puolukoita, hilloja. Toisaalta yritän ajatella, ettö on hyvä tukea paikallisia ja oppia jotain uutta noiden raaka-aineiden valmistukseen liittyvää, joten tänään ulos syömään!

Kaunispään huipulla on reilut puolenkymmentä vuotta ollut Star Arctic Hotel, jota me nimitämme Kiinan muuriksi, koska kaukaa se näyttää muurilta, koska osa sen rahoittajista on kiinalaisia ja koska se(kin) on suunnattu paljolti aasialaisille matkailijoille. Olemme kerran käyneet ravintolassa sisällä (PP:n kanssa kaakaolla ja proseccolla), mutta nyt halusimme testaamaan hotellin Kaunis-ravintolan ruokatarjontaa.

Maisemat on hienot. Selkeällä kelillä varmaan vielä paremmat.

 

Otimme molemmat alkuun ”Ylikypsää hirven lapaa, savu-selleripyrettä sekä pikkelöityä selleriä”. Annos oli kaunis, siinä oli monia tekemistä vaativia komponentteja ja se oli hyvää, oikein hyvää. Mutta oliko liha hirveä, ei se ainakaan ollut ”ylikypsää”, vaan se oli palvattua lihaa. Harmittaa, etten siellä tajunnut, miksi annos lopulta oli pettymys. Siis siksi, että se ei ollut mitä luulin saavani.

Pääruoaksi olisi voinut valita mm. ”perinteisen käristyksen” tai ”poron filettä”, mutta kun teen niitä itse – aika usein vielä – ja muutenkin olen nykyisin entistä enemmän kalaruoan suosija, tilasin paistettua haukea. Se oli paneroitu hyvin, rapeaksi, mutta jäimme miettimään, miltä se kala maistui, perunat ja porkkanat al dente, melkein liiankin raakoja ja punajuurikastike perushyvää. Näin kirjoitettuna kuulostaa tylymmältä kuin olikaan, ehkä minulla odotukset olivat liian korkealla, mutta soveltaen ystävän aikaa sitten lausumaa mainiota arvostelua eräästä viinistä voin todeta: ”Voin syödä toistekin, mutten tavoittele”.

Laanilan Kievari tai Kaltio, tai ehkä Pirkon Pirtti, voivat ensi kerralla olla meidän valintamme täällä. Tai Petronella, jos oikein haluamme gourmetia ja olemme valmiita maksamaan siitä. 🙂

Tästä huolimatta, kaiken kaikkiaan hyvälle maistuu olo täällä.

Mökkielämää

Palautumispäivä

Tänään palautumispäivä.

Kolme edellistä päivää on reippaasti patikoitu tunturissa, ja tänään aamulla niin paljon endorfiinia ja voimiakin :), että päätimme tehdä ”palauttavan suursiivouksen”. Siinä me ollaan hyviä, kaksistaan sellaiset hommat hoituu. Pehtoori oli pakannut mukaan Kärcherin tekstiilipesurimme: sohvaryhmä, nojatuoli ja muutama pikkumatto saivat uuden raikkaan, puhtaan ilmeen ja hyvän tuoksun. Melkein kuin uusia tuli niistä!

Samaan aikaan toisaalla minä siivosin muutamat keittiönkaapit ja ihan vaan venytelläkseni patikkapoluilla jumiutuneita lihaksia kuurasin mökin lattiat oikein kunnolla: juuriharjalla ja kontaten! Nyt on kaikki puunsyytkin pohjia myöten puhtaat. Lattioista tuli pehmeän ja lämpimän näköiset. Ja minulla tuli venytellyksi. Ja eiku endorfiinin määrä vain kasvoi. 🙂

Puolenpäivän jälkeen pieni mökkimme oli putipuhdas, ja pääsimme jo saunaan.

Vielä oli käytävä kylillä hakemassa täydennystä ruokavarastoihin ja etsin myös siivouspäivän kukkakimppua, mutta Pirkka-ruusut eivät nyt mulle kelvanneet. Jätin ostamatta. Syötyämme (erinomaisia prosciuttoon käärittyjä lihapullanyyttejä ja palsternakkaa) lähdin hakemaan metsästä aineksia ”installaatioon” ~ kukkakimpun korvike on tällainen. Heh, en turhaan ole käynyt yhden iltapäivän floristi-kurssia! 😀

Sitä paitsi metsässä oli mukava kulkea, kuvaillakin, josko taas Vastavaloonkin saisin ladattavia kuvia tältä reissulta. Mutta ennen kaikkea oli hyvä olla ulkona. Metsässä kova tuulikaan ei tuntunut. Eikä onneksi vieläkään sada. Varovainen täällä on tähän aikaan vuodesta metsässä kuitenkin oltava, sillä

Rykimäaikaan on syytä pysyä poissa hirvaiden tieltä ja erityisesti hirvaan ja naarasporojen välistä. Poroja havaitessa on viisainta kiertää ne rauhallisesti mahdollisimman kaukaa.   – – Poroja kohti käveleminen on syysaikaan ehdottomasti syytä unohtaa. Hirvas voi ahdisteltuna kokea ihmisen uhkaavan asemaansa ja tulla päälle.

                            (Rykimäaika, Paliskunnat.fi) 

Meidän lähimetsissä ja pihapiirissä poroja kulkee aika paljonkin. Juuri näin syksyllä, ja alkukesällä niitä näkee päivittäin. Tänään en niihin törmännyt.

Tähän aikaan vuodesta täällä on myös paljon muutakin ”aksöniä” kuin porojen rykimäaika. Tänään Saariselän ainoan ja ison kaupan, legendaarisen K-Market Kuukkelin pihalla olevassa tapahtumateltassa oli iltapäiväkolmesta viiteen tanssit ja ravintola A-oikeuksin, viideltä bingo ja sen jälkeen karaokekisan kolmas karsintaerä. Ja seitsemältä Eino Grönin kirkkokonsertti  Tunturikappelissa. Ja Mettäbaarissa taitaa olla tänäänkin tanssit, ja siellä karaoke raikaa iltapäiväyhdestä lähtien joka ruskapäivä.

Me taidamme edelleen viihtyä puhtaan mökin lämmössä, takkatulen ääressä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Paluu Otsamolle

Inarin aamussa

Hyvin nukuttu yö Inarinjärven rannalla, ja herääminen uuteen patikointipäivään ja aamiainen Hotel WIlderness Inarin isossa ravintolasalissa ikkunapaikalla. Minä en ole niin kovin perso ole hotelliaamiaisille, mutta tänään iloitsin monipuolisesta tarjonnasta. Paljon hyvää tarjolla, myös minun ”rajalliselle sietokyvylleni”. Koskapa tiedossa kunnon patikka, oli tankattava proteiineja, pelkkä kaurapuuro ei tänään riittänyt.

Otsamolle

Me olemme käyneet Otsamo-tunturilla kerran aiemmin. Juhannuksena 2011. Joten kymmenvuotisjuhlaa tänään siellä vietettiin. Viimeksi menimme Riutulan ja Rovajärven kautta, siis pohjoispuolelta. Se on sikäli parempi reitti, että se on vain 2,6 km suuntaansa. Tänään teimme sitten pitemmän kaavan mukaan. Ajelimme Inarin keskustasta Jäniskoskelle, ja lähdimme siitä. Kilometrejä Otsamon huipulle (417 mpy) ja takaisin tuli liki 15 km, ja aikaa kului vähän yli viisi tuntia. Tänään pysähdeltiin, syötiin huipulla päivätuvassa eväät, välilläkin istuskeltiin, kuvailin tai hengähdettiin. Loppunousu oli tymäkämpi kuin eilinen nousu Joenkieliselle, mutta kyllä taas kannatti.

Huipulla tuuli. Oikeasti tuntui, että pieni päivätupa voi nousta lentoon hetkenä minä hyvänsä, ja laella seisoskellessa oli oltava huolellinen käänteissä, ettei tuulenpuuska vienyt mennessä.

Otsamon laelta on mielestä oikeastaan vielä hienommat näkymät kuin Joenkieliseltä. Enemmän vettä, maisemassa enemmän korkeuseroja, kontrasteja, taitaa näkyä Norjaan asti. Mutusjärvelle eli Muddusjäevrille ja Inarille näkyi hienosti.

Kun tuuli oli pitkästi yli 10 m/s oli hyvä kun voitiin tovi huilata päivätuvalla. Aihku (minun ”terveystalismaanini” 🙂  kesäkuulta) silminnähden nautti retkestä.

Tänään ei ollut rengasreittiä vaan palasimme samoja polkuja kuin olimme tulleetkin. Tänään polkupohjat ehkä vähän helpommat kuin eilen, mutta kyllä rakkaa, juurakoita, kosteikkoja, vieriviä kiviä ja kaatuneita puita poluilla oli tänäänkin. Mutta muutamia kilometrejä myös lempeän pehmeää polkua, jolloin ei koko aikaa tarvitse katsella, mihin kenkänsä asettaa.

Riekonmarja on ehdoton suosikkini ruskan värittäjistä.


Aion palailla vielä näihin Inarilla tehtyihin patikoihin, viimeistään kotosalla postailen lisää kuvia ja ehkä juttuakin patikoinnista ja sen syvimmistä olemuksesta.

Jo nyt voin todeta, että se tekee hyvää, tasaannuttaa, saa ajattelemaan asioita vähän omaa pientä piiriään laajemmin, ottamaan etäisyyttä. Se tekee hyvää sielulle ja ruumiille.

Jäniskoskella vesi alhaisempana kuin koskaan on nähty, mutta kosken kuohunta on aina sykähdyttävä.

Iltapäivän lopulla ajelimme Inarista kohti Hangasojaa, jossa tänään oli satanutkin, Inarin retkellä ei paljon paistanut, mutta ei kyllä satanutkaan.

Mökille palattua tuntui kuin olisimme olleet pidemmälläkin patikkamatkalla. Hyvä matka se oli. Oikein hyvä. Nyt taas kotituntureiden huomassa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Päiväpatikka Luulammelle

Elämä on tässä, nyt.

 

Mökkielossa nukutaan pitkät yöunet ja herätään aurinkoiseen aamuun. Parhaimmillaan näin, – niin tänäänkin.

Ensimmäisenä patikka-aamuna kuitenkin erinäisiä käynnistysvaikeuksia, kaiken tarvittavan löytäminen, pakkaaminen, pukeminen, – ja lataaminen!

Olimme Kiilopään parkkipaikalla vasta puoliyhdentoista aikaan, ja se oli aivan täynnä, kuin myös lähellä oleva varaparkki ja tien varressakin jo muutama kymmenen autoa! Kiilopään kuvetta kohti Luulampea. Lounatuuli aika kova, eikä lämmintäkään montaa astetta, mutta vähän aurinkoa, ja kaikki hyvin. Oi, että. Kyllä on tunturissa kulkeminen mun juttu. Lienenkö koskaan asiasta tullut maininneeksi. No mutta kyllä, kyllä se vaan on. 🙂

Reilun kolmen kilometrin nousun jälkeen, paliskuntarajan vaihduttua, kymmeniä kuvia otettuani alkoi louhikkoisessa maisemassa lasku kohti Luulampea. Ei näytä erämaajärveltä, mutta on mitä viehättävin paikka. Se on sellainen pieni keidas hiekkarantoineen. Esihistoriallinen muinaisjäännöskin se on.

Päivätupa oli auki, on koko syyskuun, joten poikkesimme lounastauolle: Pehtoorille munkkikahvit, minä nautin kaakaosta ja takkatulesta.

Palasimme pitemmän kautta takaisin; rengasreitin kokonaisipituudeksi Garmin näytti 11 km.

Kaupan kautta paluu mökille:  välipalaksi Kuukkelin savupororieskaa ja (Oulusta Kauppahallista roudattua) savuporoa – ei haittaa vaikka notskimakkara on ruokavalioni ulkopuolella.

Savuporolla jatkettiin sitten saunomisen jälkeenkin: savuporokastike pastalle! LappItalia-reseptiikkaa tiedättehän. Vähän muokkailin alkuperäistä (omaa) ohjetta ja nyt oli kyllä aika perfetto! Kotosalla voin kirjoitella ohjeen ja liittää kuvan.

Olihan meillä hyvä päivä, niin hyvä. Huomiseksi on suunniteltu ja valmisteltu ihan uudenlainen ”seikkailu” – pysykäähän linjoilla niin pääsette uusiin maisemiin.