Mökkielämää – Sivu 10 – Tuulestatemmattua

Bures boahtin, amici!

Tiistaiko? Vai perjantai? Ei sillä väliä. On aurinkoista, lämmintä. Aamusella hyvissä ajoin olimme Kiilopään juurella valmiina kapuamaan tunturiin …

Kohti Niilanpäätä.

Ekan kerran käyty melkein sama lenkki jo 2011 ja minä olen käynyt viimeksi huhtikuussa. Sää ja maisema aika lailla erilainen silloin ja tänään!

Ruska taitaa nyt olla hehkeimmässä loistossaan juuri nyt: 10.9. klo 12. 😀

Melkein kolmen tunnin patikan saimme tehdyksi. Melkein ruuhkaa oli patikkapolulla, mutta kapusimmekin tunturin laelle (Niilanpää 401 mpy), jossa lämmin mutta kova tuuli.

Edelleen ainutlaatuista ovat nämä säät.

~~~~~~~~~~~~~~

Bures boahtin. Saameksi, italiaksi. Tervetuloa, ystävät!

Juuri noin sekaisin se kuuluikin toivottaa illansuussa Oulusta tulleille ystäville. Ihan tällä kokoonpanolla ei ennen olla Hangasojalla oltukaan. Ja nytkin meistä puuttuu yksi. Yksi meidän kuuden hengen amici-poppoostamme, yksi jolle jouduimme jättämään hyvästit alkuvuodesta. Ikävä on. Mutta elämä jatkuu. Nyt me viidestään muistellaan ja tehdään muistoja. Tänään vielä vain mökillä, huomenna tunturiin.

Mökkielämää Muistikuvia

Uusilla poluilla tänäänkin

Uusi viikko, uudet jutut.

Koskapa muonavahvuus mökkielossamme vahvistuu huomenna kolmella hengellä, oli perusteltua täydentää ruoka- ja viinivarastojakin. Ja vähän järjestellä, tuuletella ja pestäkin.

Kävin aamupäivällä kylillä, Kuukkelissa, jossa oli väkeä kuin pääsiäisenä! Ja retkeilypolkujen ja latujen lähtöportilla tunkua kerrakseen. Kävin sen – taas – kuvaamassa. Tällä reissulla olen kuvannut kuin ”ennen”, joten teinpä päätöksen, että kyllä vielä yhden kerran Saariselkä kuvissa -kalenterin teen.

Kävimme lenkit tänään erillään, molemmat omilla tahoillaan lähimetsissä. Palasimme kumpikin ilman isompia saaliita. Mie lähdin pitkästä aikaa puron pohjoispuolelle kulkemaan; siellä on kuivempaa ja valoisampaa kuin täällä meidän puolella, joten vielä oli toiveita puolukoista ja sienistä. Turhia toiveita. Kaarnikoita sentään puolisen litraa.

Käveleskelin Ylä-Hangasojantielle ja sen ohikin. Olipa siellä kevään trombin vai sittenkin syöksyvirtauksen jälkeen metsässä aika pahannäköistä jälkeä. Kymmenittäin isoja petäjä kaatunut. Laonnut suorastaan.

Pienen, symppiksen lompolon tienoilla ei tuulen- tai myrskynkaatoja ollut.

Iltapäivän auringossa maalailin kiviäkin. Olisipa mukava laittaa kuvia kivoista pienistä kivitaloista. Ei tullut kivoja!! Tungen ne jonnekin turppaaseen puron penkereeseen. Ei ole minusta piirtäjäksi! Pitäydyn kuvaamisessa.

Mökkielämää Niitä näitä Ruoka ja viini

Leppoisa, lämmin lauantai

Sadetta? – Yöllä oli satanut, ja puolenpäivän molemmin puolin satoi. Ihan ihmeissään olimme. Mutta sade soi mahdollisuuden ja innoitukselle viikkosiivoukselle ja innosti vähän leipomaankin. Huolimatta siitä, ettei metsissä edelleenkään ole sienen sientä (kävin tänäänkin vakkariapajia tsekkaamassa) tein sienipiirakan.

Taas kerran Valion ohjetta mukaillen. Kuivattuja (liotettuja) suppiksia, ruskeita herkkusieniä ja Västerbottenin juustoa laitoin täytteeksi, vähän tryffelijauhetta, joka ei kyllä sitten maistunut juurikaan. Joten: ensi kerralla myös tryffeliöljyä.

Ihan kelpo myöhäisen lounaan piirakka siitä tuli. Ja tuparipiirakka. Kutsuttiin ”Lähes naapuri” puron koillispuolelta Tuulensuojaan piirakalle ja kuohuvalle. Hangasojan historiaa ja mökkitienoon juttuja selvittelimme, bingoaikeita 🙂 (Panimolla on joka keskiviikko bingo ja tietovisa!) ja vinkkejä lähitienoon patikka- ja nähtävyyspaikoista vaihtelimme.

Uusi kranssikin on valmis. Tai noh, sellainen kuin tästä eka kerralla tuli. Mustikanvarvuthan kestävät talvea hyvinkin, – ehkä ensi kerralla enimmäkseen niitä.

Illansuussa purolla, jossa on jo taas vähän vettäkin, kahlaillen, kuvaillen, kulkien lämmössä, tyvenessä, kaikin puolin levossa.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Löysimme sateenkaarenpään!

Taruja ja satuja sateenkaaren päässä olevista kulta-aarteista on olemassa monissa kulttuureissa. Ne perustunevat germaanisiin kansanuskomuksiin, joista se on kantautunut myös Suomeen ja Pohjan perille. Muinaiset keltit uskoivat, että sateenkaaren avulla löydetyt aarteet edustivat viisautta.

On selitetty, että tarinat sateenkaaren päässä olevasta kullasta saattavat olla peräisin ilmiön väreistä, sillä keltainen ja oranssi ovat siinä aika hallitsevia, vaikka ulkoreuna onkin punainen ja sisäreuna vihreänsininen.

Me ei oikeastaan edes etsitty sateenkaarenpäätä, semminkin kun ei ole ollut sadettakaan, mutta löydettiin kuitenkin Sateenkaarenpää ja siellä todellakin oli kultaa! Ja kiviä, korundeja, valtauksia, geologista tietoa ja mies, joka on jo 30 vuosikymmentä ollut paikan isäntä. Matkalla meidän mökiltä Saariselän keskustaan on matkaa seitsemisen kilometriä ja sen varrella on tienviitta, jossa lukee Sateenkaarenpääntie. Koskaan ei olla sinne ajeltu, ei pyörillä, ei autolla.

Tänään ajettiin, tien alkuun ja sitten jatkettiin kävellen tietämättä kuinka kauan pitäisi kulkea, että saapuisimme sateenkaarenpäähän. Vähän toistakilometriä kuljettiin. Käytiin katselemassa Laaniojan varrella oleva paikka, jossa oli parikin kultavaltausta ja isohko alue mökkeineen, talouskeittiöineen, kaikkineen selvästikin suunnattu turistiryhmille, -tarjolla kullanhuuhdontaelämyksiä siis! Ja se on ollut siellä jo pian kolme vuosikymmentä, eikä meillä ole ollut mitään tietoa.

Rohkenin mennä paikalla olleelta mieheltä kyselemään muutamia kiviin ja geologiaan liittyviä juttuja, joita olen yrittänyt selvittää netistä, mutta vähän on ollut epäselvää, mm. mitkä kivet lopulta ovatkaan granuliittia ja onko punainen väri kivien pinnassa todellakin rautaoksidia kuten luulin. Ja kannattihan se rohjeta!

Me saimme opastuksen, juttutuokion, kivien esittelyn, granuliittien tunnistamisen opetusta, kivien hionnan, kullanhuuhdonnan, tulivuorten liikeiden ja Lapin kultakenttien historian oppitunnin.

Sateenkaarenpäässä on sellaista. Olipa mahtava kohtaaminen!

Patikalle ehdimme sen jälkeen.

Tunturissa oli lämmintä, leppeän tuulista, … En edes yritä selittää, kun se jää kuitenkin vajaaksi. Ehkä muutama kuva antaa välähdyksen ruskasta, patikoinnin ilosta ja lämmöstä.

Lappi Liikkuminen Makrokuvaus Mökkielämää Valokuvaus

Laanilan kvartsikalliolla – ja Nellimin retken kuvat

On ollut aurinkoinen, epätodellisen kesäinen, lämmin syyskesän päivä, joka on vietetty ulkona, pikkupatikalla, mökkipihassa, metsäretkellä, Tuulensuojassa pitkälle iltapäivään ja saunan lämmitykseen asti.

Aamupäivällä lähdimme Laanilan kultareitille, jonne ”virallinen polku” lähtee nelostieltä ja joka on kävelty ja pyöräilty varmastikin kymmenen kertaa, ainakin. Mutta nyt mie halusin kulkea kultamaille ja nimenomaan Valkiankivenkalliolle eli Laanilan kvartsikalliolle meidän oman mökkipuron vartta seuraillen.

Nyt en ole enää varma, oliko sittenkään hyvä idea: näimme, kuinka kullankaivajat ovat myllänneet ’meidän’ puron rannat ja kristallisen pohjan. Aika karun näköistä oli jälki pitkällä matkalla. En halunnut edes kuvata moista.

Mutta Valkiankallionojan kohdalla ja kalliolla Canon sai taas olla taltioimassa paljon kaikkea hyvää ja kaunista.

Mie olen käynyt Kultareitin varrella olevalla kvartsikalliolla aiemminkin (2019 kuvailemassa kuvatoimistolle) mutta Pehtoori ei.

Siellä kyllä kannattaa ehdottomasti käydä: Kvartsikallio on laaja ja valkoinen!

Niinpä viivähdimme siellä hyvän tovin. Semminkin, kun mieheni järjesti minulle luentotilaisuudenkin.

Reitillä oleva retkiseurue halusi kuulla kultaryntäyksestä ja Kulta-Jaskasta, ja miehenihän se lupasi, että minä voin kertoa. No kerroin sitten mitä muistin. Pieni pala Lapin historiaa -kirjaa tehdessä näitä juttuja tiesin ja etsin, muistinkin, mutta enhän enää…. Kaikkea sitä.

Vielä paluu eiliseen Nellimin retkeen

Ja kun kerran eilen lupasin, niin nyt. Eilisen retkipäivän postaukseen liittyvät kuvat ja selityksiä niihin…

Jos kuvaupotus ei tässä postauksen yhteydessä aukea, klikkaudu kuviin tästä

”Kuvatekstit” = alla olevat tiedot olen poiminut Nellim-sivustolta.

Nellim

Nellim on inarinsaamelaisten kylä jonne tuli itsenäisyyden alkuvuosikymmeninä suomalaisia savottatyöläisiä sekä myöhemmin Petsamon kolttasaamelaisia. Erä, asuttivat alkujaan inarinsaamelaiset ja 1920- ja 1930-luvuilla he saivat seuraa suomalaisista savottatyöläisistä ja Petsamon kolttasaamelaisista. Nykyisin eläväisessä erämaakyläksi kutsutussa taajamassa asuu alle 200 asukasta.

Uittoränni

Nellimin seudulla on ollut suuria savottoja 1930-luvulla (500 miestä parhaimmillaan) ja heti sodan jälkeen. Atif-metsäyhtiö rakennutti 1929 Keskimöjärven uittorännin matalien koskiosuuksien yli Nellimjärvelle, josta puut jatkoivat matkaansa Inarinjärvelle ja Paatsjokea myöten Jäämeren rannalla Norjan Elvenissä sijainneelle sahalle

Nellimin ortodoksinen kirkko

Nellimin ortodoksinen kirkko on pyhitetty pyhälle kolminaisuudelle ja Trifon Petsamolaiselle.
Kirkko on rakennettu vuonna 1987 alkujaan rukoushuoneeksi, ja vuotta myöhemmin metropoliitta Leo vihki sen kirkoksi. Kirkon suunnittelussa on käytetty esikuvana Petsamon yläluostarin kirkon vanhaa osaa. Eilen se ei ollut auki. Mutta hautausmaalle pääsimme. Se oli kuin Näätämön hautalehto pienoiskoossa. Pidin kovasti.

Tsarmitunturin erämaa-alue

Tsarmitunturin erämaa-alue on pienehkö tunturierämaa Venäjän rajan sekä Ivalosta lähtevien Nellimintien ja Raja-Joosepintien välissä. Sen ”profiili” on aivan erilainen kuin Saariselän tai UKK-puiston. Tunturien laet ovat puuston peitossa, paljakkaa, puutonta tunturinlakea ei ainakaan tielle näkynyt missään.

Rautaportti

Rautaportti on lahdelmassa sijaitseva n. 15 metrin korkuinen kallioseinämä ja se oli sotien aikaan (1939–1944) strategisesti tärkeä. Lahden molemmille puolille rakennettiin linnoituksia Jäämerelle johtavan tien puolustamiseksi. Alueella on vielä paljon toisen maailmansodan aikaisia rakennelmia.

Paatsjoki

Nellimin päätie kulkee kylän jälkeen aivan valtakunnan rajalla ja muutama kilometri Nellimin jälkeen on pitkä ja massiivinen silta Paatsjoen yli. Joki virtaa vapaana Venäjän puolelle.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

”Mökkiseuturetkellä”

On kotiseuturetkiä, on ryhmämatkojen ”kokopäiväretkiä”, on turistiretkiä. Meillä oli tänään ”mökkiseuturetki”.

Päätimme lähteä autolla ”jonnekin”. Koko pitkä päivä oltiin reissun päällä. Kävimme uusissa ja tutuissa paikoissa. Ajelimme ja kävelimme, jopa pientä patikan tuntuakin välillä. Kameran muistikortilla on yli 200 kuvaa, mikä kertonee siitä, että kohdalle on sattunut jotain mielenkiintoista, kaunista, ennennäkemätöntä, asioita, joihin haluaa palata ja jotka haluaa muistaa.

Palauduimme vasta illalla, nälkäisinä. Lounas jäi fetapiirakkapalaan (joka oli kyllä hyvää) ja kakkuviipaleeseen, lakkalimppariin ja kahviin Ilonkassa, joten palattua on mennyt kokatessa ja syödessä. Kuvasaaliin purku ja tarkempi ”matkakertomus” jääköön huomiseen.

Reitillämme oli monta rastia, ja toinen seurasi toista ”intuitiivisesti, ex tempore, vahingossa”, mitään ei ollut tarkkaan suunniteltu.

Laanilassa etsittiin S-ryhmän kämppää (löytyi), koska olimme sen saaneet tehtäväksemme, ajeltiin Viskitie tsekkaamassa uudisrakennuksia, käytiin ”hisseillä” koska tiesin siellä oleva tupasvilloja, sitten Iiskonlompolon rannalle kiertelemään ja ihmettelemään veden vähyyttä sielläkin, – ja sitten kohti pohjoista.

Pitkään aikaan ei olla ajeltu Magneettimäen museotietä. Nyt käytiin siellä, – myös tepastelemassa.

Jatkettiin kohti Ivaloa, ja koskapa olen monta kertaan sinne mennessä miettinyt, millaista on Auskottivaaralla, mitä sen tien varressa on, käännyimme sinne. Siellähän olikin hevostallit ja husky-farmi, Laplands Hotelsin resort, muutamia mökkejä, isojakin, soratietä pitkästi, paljon kauniita tunturi-Lapin maisemia ja rautaoksidin peittämiä kiviä.

Vähän ennen Ivaloa on tänä vuonna avattu uusi Ilonka farm & cafe.

Sellainen sympaattinen pieni elämysfarmi, jossa isossa kodassa nautimme lounaan (ks. ed.), saimme kuulla, mitä kaikkea kiinnostavaa tilalla on, josko me saisimme muksut joskus sinne mukaamme: olen varma, että Eepi riemastuisi huskeista, lampaista, ankoista ja kanoista.

Päätimme jatkaa ohi Ivalon Nellimiin. Siellä (42 km Ivalosta kohti itärajaa) ei olla koskaan ennen käyty. Aiottu on usein. Tänään kävimme, ja kannattihan se! Todellakin. Erinomaisen hyvää tietä ajeltiin, tajuamatta ollenkaan kuinka ”korkealle” nousimmekaan. Mietittiin, että Suomi pitkä maa, jossa on niin paljon erilaista.

Nellimissä oli monta mielenkiintoista kohdetta, ihan nähtävyyksiä. Historiaa ja kulttuuria: Paatsjoki, pitkä, säilynyt uittoränni, Nellimin ortodoksinen kirkko ja minulle tärkeä kohde hautausmaa, Rautaportti, kylän raitti ja uuvahtanut hotelli sekä Tsarmitunturin erämaa-alueen maisemat, joihin (tällä kertaa) tutustuimme vain ohi ajaen.

Kun jatkosodan sotatoimet tasan 80 vuotta sitten päättyivät, Suomi allekirjoitti aseleposopimuksen, jossa se velvoitettiin ajamaan Saksan sotavoimat Lapista. 10 päivää myöhemmin alkoi Lapin sota, jossa yhteenottaja ja kahakoita, ei varsinaisia taisteluita, oli myös Nellimissä. Niillä alueilla tänään kävimme. Nykyisen Venäjän rajan pinnassa olleilla saksalaisten leirialueilla kuljimme.

Paluumatkalla hoitelimme kauppa-asiat Ivalossa: ensi viikolla on toiveita saada ystäviä vieraaksi, joten kellariin ruokatarpeita valmiiksi.

Toisin kuin tavallista, annan periksi, jätän postauksen vajaaksi ja huomenna aamulla on aikaa ja energiaa purkaa ja editoida kuvasaalis, kertoa lisää… Levollisia unia…

EDIT 5.9.2024: Nellimin retken kuvat ja kuvatekstit ovat TÄÄLLÄ

Lappi Mökkielämää

Aurinkoinen maanantai mökillä

Ruskan sanotaan (mm. Pehtoori sanoo) alkavan 10.9. klo 12. Mie en olisi ihan noin tarkka ajankohdan kanssa. Toki riippuu, mitkä ovat kriteerit ruskalle. Nämä varvut ovat minusta jo ihan selkeitä merkkejä ruskan alkamisesta.

Vielä me on keksitty kaikenmoista pihapuuhaakin täällä. Pehtoori toki valmisteli tätä jo kotona, tänään sitten salvosten tekoon ja viitat paikalleen. Minähän se olen meillä joka mielellään antaa nimiä paikoille, juhlille, esineille, lasten pehmoleluille, ruokalajeille, — pojanpoika on lopen kyllästynyt mummin ”nimeämisiin”, mutta nyt se en ollutkaan minä, joka mökkipihan halusi ”viitoittaa”.

Ihan ok, vaikka minä en kyllä riemastunut tuosta ”Spa extrasta”; mutta niin vain sellaisen uskalsi ukkeli laittaa. Rantasauna olisi oma ihana itsenänsä ilman nimeämistäkin. Tänäänkin se oli tietysti lämmitettävä. Puroon en rohjennut, varsinkaan kun pulahduspaikalla ei ole kunnolla vettäkään.

Metsäretkellä etsiskelimme tietysti tatteja, ehkä matsutakejakin, kangassienetkin olisivat kelvanneet. Mutta ei ainuttakaan. Ei yhtäkään, ei minkäänlaisia. Joten oli keiteltävä Syrjäsen One pot ”Sieni-kesäkurpitsarisotto” pakkasesta löytyvistä, viimevuotisesta punikkitateista. Ihan kelpo ruoka tuli näinkin. Eli viime viikolla ostamani uusi keittokirja on korkattu. Aurinkoisella terassilla porojen kulkiessa mökkitiellä oli risotosta mukava illansuussa nauttia.

Ei metsässä kyllä ollut kaarnikoitakaan, ei mustikoita, aurinkoisilla paikoilla, mättäillä sentään vähän puolukoita, mutta eivät vielä kovin isoja nekään.

Porot ovat ihan selvästi ottaneet asiakseen toimia minun maisemointiprojekteissani apuna; luomu-nurmen”leikkaajia” on parikin. Vasa kyllä säikähti pahan kerran, kun tulin dokumentoimaan puuhiaan.

Lappi Mökkielämää

Mistä ollaan pois?

Ensimmäinen syyskuuta. Syyskuu on hyvä kuukausi. Useimmiten. Ja uskon, että tästäkin tulee hyvä.

Ei ole vielä syksy. Tänään on ollut hyvä esimerkki siitä, kuinka Lapissa on kahdeksan vuodenaikaa. Tänään on syyskesä. Ja me saamme olla siinä. Ylen artikkelissa todettiin Lapin kesän olleen ennätyksellisen lämmin. Siltä on tuntunut ja tuntuu vieläkin.

Tänään tullessa kunhan tie rannikolta Keminmaan jälkeen kääntyi kohti sisämaata ja Rovaniemeä, alkoi sade hellittää, Tervolassa jo paistoi. Syvänvihreät, sellaiset ”kypsät” metsätaipaleet vilahtelivat ohi. Uusi asfaltti melkein Rolloon asti, liikennettä olematttoman vähän, joten olipa todella mukava ajella. Rovaniemen jälkeen Pehtoorin vuoro siirtyä ratin taakse. Vuotson jälkeen keltainen lisääntyi maisemassa. Koko päivän on paistanut, metsässä riddari oli ihan liikaa.

Syyskesän sunnuntaina heräsin joskus viiden jälkeen, joten helposti oltiin mökkipihassa pian puolenpäivän jälkeen. Melkein kuin olisi saatu yksi lisäpäivä. Meillä ei ehkä ole koskaan ollut näin lyhyttä (2 vkoa + 2 pv) taukoa täältä poissaolosta.

Meidän aihki ja pihakoivu ovat syksylläkin upea pari.

Pohjoisen (vanhoilla, vanhahkoilla 😉 ) ihmisillä on usein tapana kysyä tavatessaan uusia tuttavuuksia ”Mistäs sie olet pois?”, millä tarkoitetaan, ”mistä olet kotoisin” tai ”mikä on syntymäpaikkasi”? Tänään tuntuu, että minulta/meiltä voi kohta Oulussa kysyä, mistä olen pois? – Hangasoja tuntuu aina vain enemmän kotipaikalta. Tänä vuonna ollaan pian oltu enemmän mökillä kuin koskaan ennen: nyt jo 54 vrk tämän vuoden puolella.

Pari syyskesän, ruskan viikkoa aiotaan olla. Oikeasti myös ”olla”.

Lappi Mökkielämää Niitä näitä

Buorre matki

Purot ja porot jäivät taas pohjoiseen

Aamuvarhain lähdimme mökiltä kotimatkalle: Buorre matki. Kymmenen päivän mökkileirijakso taas ohi. Aina liian nopeasti.

Mutta nyt lähtöä helpotti kun oli jo päätetty, että tullaan pian uudelleen: ”ruskalle”. Vaikka ruska oli kyllä jo nyt hyvällä alulla, mikä ei suinkaan johdu viilenevistä säistä, saatikka pakkasöistä, vaan kuivuudesta, puron pinta on alhaisin koskaan. Sodankylään asti oli pitkiä pätkiä tienvarren koivuja keltaisena.

Ensi kerralla opetellaan taas luppoilemaan, sillä nyt saatiin kaikki aiotut hommat tehdyksi, joten voidaan vain retkeillä tai makoilla mökissä. No ehkä ei ihan sellaista osata, mutta yritetään olla enemmän jouten, – siis vietetään luppoaikaa. Sellaisessa merkityksessä, mitä sillä nykyisin pohjoisessa Suomessa käsitetään.

Luppo ja joutilaisuus – Miten liittyvät yhteen

Luppo tarkoittaa naavaa muistuttavaa, etenkin kuusissa kasvavaa jäkälää, murteissa myös kuusen naavaa (joka sekin kuuluu jäkäliin).

Luppoajalla on tarkoitettu aivan konkreettisesti aikaa, jolloin porojen on täytynyt turvautua lupon syöntiin. Näin on ollut esimerkiksi kovan hangen aikaan kevättalvisin, kun porot eivät ole saaneet kaivettua maasta jäkälää.

Porojen luppoaika on ollut mallina myös ihmisten luppoajalle. Sanaa näytettäisiin alkuaan käytetyn siitä ajasta, jonka tukkijätkät ym. tilapäistöitä tehneet joutuivat olemaan ilman työtä. Sinä aikana he joutuivat porojen tapaan turvautumaan vähäisempään ravintoon, kun ei ollut rahaa, millä hankkia parempaa. Luppoaikaa pidettiin siis hyvin kielteisenä ja huolia tuovana asiana.

Vuosikymmenten mittaan luppoaika näyttäisi saaneen myönteistä sävyä. Elintason nousu on vaikuttanut siihen, että väliaikainen joutilaisuus voi nykyisin olla toisinaan jopa tavoiteltava asia.

Lainaus Kotuksen sivulta

Lappi Mökkielämää

Jäähyväispäivä luonnossa

Tänään on Italiassa Ferragosto-juhlapäivä. Koko Italia on vapaalla ja juhlii. Oulussa on Taiteiden Yö ja Haipakka, jossa mm. 75 metriä pitkä yhteinen ruokapöytä keskellä kaupunkia, lisäksi kaupungissa on kansainväliset markkinat ja täällä Saariselällä ”Jänkhällä jytisee” -tapahtuma, jossa paljon ohjelmaa, tänään mm. Anssi Kela ja Olli Halonen.

Entäs Hangasojalla? – Meillä on ollut ihan oma ”juhlapäivä”, jonka olennaisinta antia on ollut luonto, tunturit ja jänkhä. Tänään kuvailin pääsiasiassa kaikkea pientä. Siellä minä metsässä ja purojen reunoilla, tunturien katveessa ja soiden reunoilla Canonin (ja toki Pehtoorinkin) kanssa kuljin aika lailla ”matalalla”.

Sää on edelleen kesäinen ja lämmin (iltaviideltä syödessämme terassilla kuten koko liki kaksiviikkoisen oli + 25 C), mutta metsässä on jo paljon syksyisiä värejä. Saapa nähdä, vievätkö nämä lämpimät, sateettomat päivät puista lehdet ennen varsinaisen ruskan alkua. Purot, lampareet ja soiden reunat ovat jo hyvin kuivia.

Koko päivän oli taas sellainen tuuli, jota meillä ei koskaan ole kaupungissa. Raikas, lempeä, – ja voiko tuulla valoisasti? – Minusta tuntuu, että voi.

Tuulenkaatojen vanhoja kelottuneita kantoja kuvailin myös. Niistä ei taida kalenterikuviin olla, mutta voisi niistä jonkun kollaasin tehdä.

Lehtivihreä pakenee…

Nyt alkaa tämänkertainen, oikein monipuolinen, antoisa mökkirupeama olla ohitse. Auto ja peräkärry on jo pakattu, kaikki ”alasajettu”. Tänä yönä en edes yritä nähdä revontulia, kuten toissailtana sinnittelin puolille öin. Mitään merkittävää ei näkynyt, mutta tulipahan neulottua yksi hiha – ties kenen joululahjaneuleeseen – valmiiksi.

Tänään hyvissä ajoin unille, huomenna hyvissä ajoin tien päälle. On lähdettävä, että voi palata.