Showing: 91 - 100 of 437 RESULTS
Lappi Mökkielämää

Ruokahalua hankkimassa

Loputkin lumet ja huurre puista on hävinnyt eilisen ennätyslämpimän sään vuoksi. Lumeton ja tuulinen oli aamulla maisema. Mutta valoa kymmenen jälkeen kuitenkin.

Joten ei mitään syytä jäädä sisälle: korkealle tuuleen ei tahdottu, joten päätettiin lähteä kulkemaan Kakslauttasen* (laskee Tolosjokeen) rannoille. Joki oli paikoin jäässä, ja metsä aurinkoinen! Taas niin kaunista.

Samoilla poluilla tykkään talvisin hiihdellä. Ei ole kovia nousuja eikä laskuja. Hyvä oli kävelläkin.

Oli hyvä, että tuli pari tuntia tepasteltua ja nälkää hankittua: olemme juuri lähdössä Lapin Keittiömestareiden Herkkupöytä tapahtumaan Santa’s Hotel Tunturiin.

Olemme olleet siellä viisi kertaa aiemminkin: 2010, 2011, 2012, 2013 ja 2021.

Menu on taas huikea ja monipuolinen.  Näin alustavasti olen ajatellut keskittyä näihin

Hanhirilletteä, karpalokompottia ja kotimaisia juureksia
Riekkopateeta, naurislastua ja riimiriekkoa
Kampasimpukkaa, porkkana-inkivääri pyrettä ja kurkku-minttupikkelssiä
Kuningasrapua, perunaa ja emmentalia

Kerron sitten huomenna miten meni, mikä maistui.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

*Kakslauttanen-sana tulee ajalta, jolloin näillä meidän mökin tienoilla peuranpyynti oli tärkeä elinkeino (nimenomaan hangaspyynti ~ Hangasoja) eli 1600–1800-luvuilla. Syystalvella, metsästyskauden lopulla peuranpyynnin saaliit kerättiin yhteen paikkaan. Tehtiin ”kakslauttanen” = hirren/kelon päälle tehtiin lankuista levy, ja sen päälle laitettiin saalislihat. Sitten taas lauta ja sen päälle kiviä. Näin saalis suojattiin pedoilta, ja se voitiin lumikelien tultua käydä hakemassa. Kakslauttanen, juuri tuo paikka oli hyvä saaliiden keräämiseen, säilömiseen ja sitten talvikelillä hakemiseen.  (lainaus tästä postauksesta)

Mökkielämää Niitä näitä Valokuvaus

Miksi aina kamera mukana?

Useinhan pohditaan, keskustellaan, jopa syytellään meitä kännykkäaikakauden ihmisiä siitä, ettei osata olla, elää, reissata, juhlia, viettää aikaa lasten tai ystävien kanssa ilman, että kaikkea katsellaan ja kuvaillaan puhelimen kameralla, ettei osata nauttia hetkestä ilman, että kaikki on tallennettava puhelimen kuvakansioihin. Ja vielä suollettava kuvavirta someenkin!

Minulla puhelimen kuvakansioissa on toki paljon kuvia, mutta lopultakin aika vähän. Mutta kameran, järkkärin, otan mukaan lähes joka paikkaan. Varsinkin luontoon ja varsinkin reissuissa kaikkialle. Teen niin paitsi siksi, että koetan koko ajan oppia kuvaamista, mutta myös koska kamera on minulle ”muistiinpanoväline”. Ja tämän blogin kuvitusta varten otan kuvia.

Ja viime vuodet myös siksi, että valokuvaus on ollut myös pieni tienestin lähde, mutta nyt kun kortteja, kalentereita, kuvatoimistomyyntiä, markkinointia etc. varten ei juuri enää ole tarvetta ´kaiken´ kuvaamiselle, olen hiljalleen antanut kuvausinnon laantua. Hiljalleen.

Tänään kun lähdimme lenkille, käsittämättömän lämpimään säähän, jolloin kaikki lumi on sulanut, jolloin puista kaunis pitsihuuru on häipynyt, jolloin taivas oli tumman harmaa ja jolloino oli luonto lähes väritön, ajattelin, että mitä turhaan Canonia taas otan olkapäälle roikkumaan. Että koetan kokea Prospektorin lenkin ihan omin silmin, ilman kameran etsimen kautta katselua. Kokeilla, että osaisinko?

Lopulta kuitenkin otin kameran mukaan, mutta päätin, että mietin, miksi sen otin mukaan ja päätin miettiä, mitä ja miksi kuvaan. Sepä olikin aika hyvä ”koe”.

Opin, että kamera mukana katsoin kaikkea tarkemmin, etsin jotain kaunista, karua, erikoista, tavalla tai toisella merkityksellistä. Ja väitän, että tällä tavalla sain tämän päivän lenkistäkin juuri itselleni paljon enemmän irti kuin jos olisin vain ”suorittanut” kuuden kilometrin tepastelun aika liukkaalla latupohjalla Piispanojan parkista kohti laavua ja Prospektorin kaivoskuilun jämiä ja takaisin autolle.

Siellähän oli hienoja heijasteita, pulputtavia puroja, vedenpinnat kuin kauneinkin maitolasi, viimeisiä auringonsateita, luomulaituri… Olen siis enemmän silmät ja aistit auki kun minulla on Canon mukana. MOT. 🙂

Olimme lenkillä kaksistaan, sillä heti puolenpäivän jälkeen, jolloin mökkivieraat lähtivät kohti etelää Tankavaaran ja Jaatilan rastien kautta. Yhdessä vielä nautiittiin pitkä aamubrunssi (johon kuului siihenkin paljon Hangasojan ja Saariselän historiaa) jonka jälkeen systeri & S. lähtivät, ja me täällä taas kaksistaan.

Mökkielämää

Tutuissa maisemissa

Aamiaisbrunssi tänään jo kahdekselta: sisareni & S. aamuvirkkuja – ainakin vieraissa oloissa. Meilläpä olikin aikaa ja juttuja istua kahvin, puuron, ja kaiken muun äärellä päivän valkenemiseen asti.

Kymmenen jälkeen lähdimme Saariselkä sightseeingille. Sisarelle ei Saariselkä opastusta tarvitse tehdä, sen verran pitkä ja perusteellinen  paikallistuntemus se hänelläkin täältä jo lapsuusvuosista asti on, mutta S. ei tienoita tunne. Autolla ja kävellen kierreltiin: Aurora-polku oli tietysti ehdoton kävelylenkin kohde. Sen varren kummituskämpän ikkuna otsikkokuvana.

Kummituskämppä on alkuperältään Karvaselän tupa, joka rakennettiin 1800-luvulla Inari–Saariselkä-postipolun varteen, josta se on siirretty  Saariselän keskustan tuntumaan. Aikoinaan vierailijat, jotka yöpyivät postituvassa, kertoivat kokeneensa selittämättömiä tapahtumia, ja 1900-luvun alussa uskottiin, että kauppiasSohvi Tammela oli kummittelun takana. Kauppiaan uskottiin kuolleen, kun hän katosi Kittilän ja Ruijan välimaastoon poikansa kanssa.  (Lähde: Retkipaikka)

Tässä viikon aikana tuntureilla on ollut näkyvyyttä kauaskin, ja mikä merkityksellistä on se, että nyt kun lunta on maassa, mutta ei juurikaan puissa, erottuu paljakka (tuntureiden puuttomat laet) selkeästi ja maisemassa on kontrastia. Harvoin Sokostin profiili erottuu näin selkeästi.

Ulkoilun jälkeen takkamakkaraa, iltapäivähuilailua, vaalituloksesta toipumista, höpinöitä, rantasaunaa, kunnes illansuussa istahdimme perinteiselle vierasruoalle: puikulamuusia ja poronpaistikäristystä (+ Auramurua ja sokeroitua puolukkasurvosta) ja jälkkäriksi leipäjuustoa ja hilloja. Taas tuntuu kavala maailma olevan kaukana.

Lappi Mökkielämää

Tunturipuron talvi

Taivas pilvessä koko päivän, vähän satoi luntakin. Ja olenneaisesti lauhempaa kuin edeltävinä päivinä.

Päivän liikunta yksikseen. Päädyin (taas) Laanilaan kiertelemään kameran kanssa. Ja jämähdin pitkäksi aikaa Piispanojan (Laaniojan) varrelle. Tunturipuro sekin, ja sekin alkoi jo jäätyä; puron pulputus ja solina jää vähitellen jääkannen alle. Tämäkin luonnonilmiö luo taidetta, ”pieni on kaunista”.

 

Iltapäivän lopulla saatiin tänne seuraa muutamaksi päiväksi. Pitkään on tätä mökkireissua systerin ja miehensä kanssa aiottua, sopivaa välämää kaikille etsitty. Nyt oli sen aika. Ehkä mökkitienoo ei marraskuun pimeydessä kaikkein kaunein ja vaikuttavin tai ulkoiluun houkuttelevin olekaan, luulen, että ihan mukavat päivät meillä on edessä.

 

Mökkielämää

Mökkimaanantai

Yöpakkaset ovat jatkuneet, yli kymmenen astetta viime yönäkin, mutta aamupäivällä tunturissa enää – 5 – 6 C, tosin paljakassa (= puurajan yläpuolella) kova, kylmä tuuli. Aurinkoa riitti iltapäivään.

Melkein juhlallisen viikonlopun jälkeen vähän arkisempaa mökkieloa tänään. Toki tunturissa, mm. Kaunispään huipulla ja idänpuolen rinteillä, kävimme kulkemassa, mutta ehdittiin paljon muutakin.

Minulla meni useampikin tovi puron jäätymisprosessia tarkastelessa ja kuvaillessa.

Ihan rannalta vinkkelit jalassa tyydyin asiaan peryhtymään: pulahtamaan minusta ei enää ole.

Lintuhavaintojakin: lintulaudalla on kuten tavallista tinttien, myös lapintiaisten, ja oravien keskinäinen kilpailu, mutta tänään sinne änkesi myös käpytikka. Jo kokonsa puolesta oli aika ylivertainen.

Kuukkelissakin (kaupassa siis) kävimme. Liekö oli meille viimeinen kerta Pikku-Kuukkelissa. Uusi uljas kauppakeskus Kuukkeli, ja sen K-market avataan 14.11.; avajaiset jäävät meillä kokematta. Kaksi vuotta sitten palaneen kaupan tilalle tulee uusi kauppa ja uusi kauppias, – saapa nähdä vähenevätkö meillä Ivaloon tehdyt kauppamatkat sen jälkeen. Että näin isoja asioita täällä tänään. 😂

 

Lappi Liikkuminen Mökkielämää

Pyhäpäivän parempi patikka

Tälle päivälle suunniteltiin edellisiä päiviä lyhyempi lenkki; ”sellainen sunnuntaipatikka, – – –  käydään vaan Kiilopäällä.”

Niin tehtiin, mutta tulipa siitä aika ikimuistoinen.

Tänään siis kavuttiin – taas kerran – Kiilopään huipulle. Ei koskaan ennen marraskuussa.

Ehkä siksikin ikimuistoinen:

”Kohti ääretöntä ja sen yli!” – tunne pitkästä aikaa.

Kuinka kaunista ja vaikuttavaa siellä oli marraskuisena pyhänä: näkyvyys oli huikea, aurinko oli puolenpäivän jälkeenkin, yhden aikoihin, vielä melko korkealla ja kaamos tuntui ainakin tuolla olevan kaukana, lumi ja puiden oksat kimmelsivät kristallisina.

 

Kulkijoita vähän, aika tyventä, vähän epätodellistakin. Lapin luonto! 💙

Tänään ei yhtään haitannut latujen puuttuminen, ehtiihän tuota taas ensi vuoden puolella hiihdellä.

Näiden kuvien myötä vielä FB:n Saariselkä-ryhmään kalenterimainos, tilauksiin vastatessa ja niitä kirjatessa onkin sitten iltapäivä mennyt, mitä nyt tehtiin myskikurpitsasoppaa ja vähän muuta ravitsevaa nälän karkottamiseksi.

Viikko on täällä jo vierähtänyt ja nyt kiitollisena siitä, ettei tarvitse kohti Oulua vielä lähteä.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Pyhäinpäivänä tunturin juurella

Mökkipäivinä on aamuisin tovi mietittävä, – mikä viikonpäivä, mille ryhdytään?

Aika pian olimme kalenterissa oikeassa kohtaa ja totesimme, että päivän tärkein toimi olkoon ulkoilu. Ensin aamupäivä pieniä arkisia puuhia, ja koska pakkasta oli yön jäljiltä aika lailla, odottelimme melkein puolille päivin, että mihinkään liikuimme.

Tänäänkin lähdimme minun valitsemalleni reitille: aattelin ja toivoin, että Iiskonlammella, sen ”takana”, Iisakkipään alarinteillä, voisi olla vielä sulavesiä, lampareita, pulputtavia puroja, suojaisia notkelmia. Sinne siis.

Jätimme auton kappelin parkkiin, olisi ollut näin pyhäinpäivänä hyvä käydä sisälläkin, mutta lukittu oli pikku kirkko. Sen vierellä on pieni hautalehto, tuhkien sirottelupaikka, muisto- ja hautakivi, ja sinne kävimme viemässä kynttilöitä läheisille menneille, – nimenomaan niille, joille nämä maisemat ovat olleet tärkeitä. Aika monen kanssa tuli hiljaa kuulumiset vaihdettua…

Sitten luontoon. Kappeli, temppeli, hiljentymispaikka, pyhä paikka, ilon ja elon paikka on sekin. Vuosi vuodelta tärkeämpi. Niin tänäänkin, jolloin luonto on jo valmis talven kestävään hiljenemiseen, pakkasen alle taipumiseen ja värien vähenemiseen.

Talven tullessa purot pulputtavat, mutta vettä ei juuri näy. Miten se voi jäätyä noin  (yläkuva)?

Siellä missä alkukesän patikkapolun varressa on sammakoilla kosiomatkansa kohokohta ja missä silloin kuuluu hillitön kurnutus, on nyt marraskuun alkupäivinä jäähilettä ja puron äänen kuulumista on melkein etsittävä. Saraheinät kimmeltävät, aurinko paistaa sittenkin!

Varjot ovat pitkiä ja auringon säteet kulkevat maan pinnalla vaakasuorassa, kunnes kolmen jälkeen häipyvät kokonaan. Tulee pimeä. Harmaan kautta pimeä.

Mutta missä on sininen hetki? Miksei sitä tähän aikaan vuodesta täällä näy? Miten se syntyy, mikä sen saa aikaiseksi? – Marraskuun lopussa tiedän sen täällä olevan, mutta miksei nyt? Sitä kaipailin tänään ja sytyttelin mökkipihaan vielä loputkin liiteristä löytyvät lyhdyt. Ei ole punaisten lyhtyjen piha meillä, on pienten, monien vuosien varrella hankittujen monien pikkulyhtyjen piha.

~~~~~~~~~~~~

Kun on liikuttu, on ´lupa’ ja ilo saunoa ja syödä hyvin. Niin ainakin tänään.

Ystävältä saatu risottopussi ”Zucca e amaretti” oli tänään käytettävä. Kurpitsaa ja amaretti-keksejä sekä mausteita risottoriisipussissa. Ihan täydellinen halloween-pyhäinpäivän kahden hengen juhlaruoan ”puolivalmiste”. Eilisen paistin jämät jalostin pistaasi-pinjansiemen-maldonsuola-oliiviöljy-tahnalla, joka syntyi laittamalla nuo kaikki ainesosat mortteliin ja murskaamalla tahnaksi. Johan oli ihan juhlaruoka patikkapäivän illalla.

Juuri nyt kaikki hyvin.

Mökkielämää

Savottakahvilaan

En oikeastaan olisi uskonut, että loka-marraskuun vaihteessa, ilman mahdollisuutta hiihtämiseen, voisi täällä mökillä olla näin antoisaa, kaunista ja liikkuvaakin.

Viikonlopun tunnelman aikaansaamiseksi päätin aamusella, että on siivouspäivä. Tässsä 65 neliön mökissä viikko- tai vuosisiivoukseen ei kulu tolkuttomasti aikaa, mutta jo pienellä puuhastelulla tulee heti sellainen ahkera olo: ”siivosin koko mökin”.

Kun vielä vaihtaa pirtin pöydälle vaalean kaitaliinan (lue: maton!)  ja laittelee lisää kynttilöitä tulee sellainen pyhäinpäivänaaton olo.

Samalla rupeamalla pieni naudanpaistipala marinadiin ja inventaario jääkaapin/kellarin uunijuureksiksiksi kelpuutettavista vihanneksista. Tarpeelliset ja tarpeeksi löytyivät. Sitten ulos.

Puolelta päivin taas kimpassa liikkumaan: minun ehdotuksestani – ehkä vähän – ´kummallinen´ lenkki: lähdimme kävelemään sähkölinjan polkua (kuva paluumatkalta) kohti Laanilaa ja Savottakahvilaa (otsikkokuvassa): lounaskahvit mustikkapiirakalla.

Pakkasta oli kai sen kymmenkunta astetta, nyt on ja aamulla oli enemmän kuin 15 pakkasastetta, ja lumi kimmelsi, oli tyventä.

Muutaman kerran tulin todenneeksi, että olisi täydellinen hiihtokeli – vain lumi ja ladut puuttuvat. Mutta siis: oli hyvä kävelläkin. Ja lounaskahvit maistuivat.

Paluumatka tehtiin mutkan kautta, kiersimme Hangasojan pohjoispuolelta kohti mökkipihaa, jonne laittelimme lyhtyjä, kynttilöitä, linnuille ruokaa. Pyhäinpäivänaaton tunnelmaa. Sitä myös ruokapöydässä.  Paistia ja uunijuureksia, ja jälkkärissä annoin periksi halloweenille… Muutoin aika harrasta. 🙂

Mökkielämää

Ivalon reissu

Jos eilen oli huikea aurinkoinen päivä patikalla, niin tänään ei todellakaan ollut! Yöllä oli satanut lunta pari, kolme senttiä, ja aamulla ja päivällä tuli vähän lisää. Oli pimeää, ankeaa, väritöntä. Koska joka tapauksessa tälläkin reissulla on käytävä Ivalon kaupoissa, niin päätettiin sään näin ollessa lähteä asioille.

[Otsikkokuvassa näkyy Ivalon tie Kuusipään ja Urupää välissä, alla sama kohta paluumatkalla, ja kuvassa näkyy Kaunispään silhuetti. Kovin oli eilen erinäköistä samoilla huudeilla.]

Ivaloon lähdettiin siksikin että Saariselkä kuvissa -kalenterit postin ilmoituksen mukaan tulisivat Ifolorilta tänään puolenpäivän jälkeen Ivalon postiin (vaikka olin kyllä tilannut ne Saariselän Siulassa olevaan postin toimipaikkaan). No eivät ne tulleet Saariselälle eivätkä Ivaloonkaan. Huomenna ehkä. … Hyvin ehtivät kyllä vaikka viikon päästä. Mutta koska matkaa postiin tulee mutkin kuitenkin yli 60 km, olisi ollut hyvä saada ne jo tänään samalla reissulla.

Noh, olihan meillä monta muutakin syytä ajella ”isolle kirkolle”, sillä Saariselän uusi kauppakeskus Kuukkeli ja sen K-market Saariselkä aukeavat vasta parin viikon päästä.  Pikku-Kuukkelin valikoimat ovat näin loppusuoralla (ja off season) todella vaatimattomat.

Haettiin kynttilöitä, pattereita, pihavaloja, roihuja, linnuille siemeniä ja muuta syötävää, ruokakauppa-asiat, glögiä ja viiniä, Miniän joululahjaneuleeseen langat (Extra-pisteessä on laajat värivalikoimat, ja tavallista halvemmatkin), D-vitamiinit ja muuta tarpeellista nimenomaan talven tuloa varten. Kävimme myös Culinari-tehtaanmyymälässä hakemassa vähän porolihajalosteita. Vähän edullisempaa ja paljon monipuolisempaa on siellä tarjonta kuin Ivalon marketeissa. Hyvä se on olla käristystä ja poromakkaraa pakkasessa, sillä ensi viikolla saanemme tänne ´vieraitakin´.

Siinäpä ne keskeisimmät tältä päivältä. Tai noh, mainitsemisen arvoista oli sapuska: puna-ahvenfileet pankojauhoilla paneroituna, puikalaperunat tilli-kermamuhennettuna ja kermaviilikastike salaattiin maistuivat vaikka ulkoilua ja liikkumista oli turhan vähän. Mutta huomenna taas paistaa, huomenna tunturiin.

Lappi Liikkuminen Mökkielämää Niitä näitä

Lumettomassa tunturissa

Lunta ja latuja odotellessa voi vielä hyvin patikoida.

Tänään  – kuten tällä kaudella monta kertaa ennenkin – etsittiin ja löydettiin taas uusi kohde. Kuusipää on toki tuttu, se on niin kesällä kuin talvella, syksyllä ja keväällä käyty tunturi, mutta tänään käveltiin sen ”taakse” (kiitos taas kerran vinkistä ”Lähes naapuri”, BTW: aurinkolaseja ei näkynyt).

 

Kuusipään huipun (388 mpy) jälkeen loivaa laskua kunnes lopulta olimme kurun pohjalla.

Siellä on myös pieni lampi: Alajoenlampi, oikein viehättävä paikka. Siellä oli ihan tuuletonta, toisin kuin tunturin laelle vastatuuleen noustessa. Melkein kympin lenkki siitä saatiin, ja sykekin nousemaan kun paluureitille lähtiessä korkeuskäyriä oli aika tiuhassa – ei ihan selälleen kaatumisen vaaraa sentään.

Tunturissa ei näkynyt muita, ei edes poroja. Niitä on pieni parttio pyörinyt koko päivän, ja jo eilenkin, pihapiirissä ja lähimetsässä.

Näissä kuvissa aurinko keskipäivän korkeudessa; kaamoksen alkuun on vielä yli kuukausi, joten valoa on. Keskipäivällä ainakin. 😉

 

 

Hyvä päivä tänäänkin.